Lue keskustelun säännöt.
Onko teidät lapsena "jätetty" nykymittapuilla vaarallisiin tilanteisiin, joihin ette omaa lastanne laittaisi?
Minä lensin 13-vuotiaana lentokoneella yksin Lontooseen, jossa minua oltiin vastassa normaalissa vastaanottohallissa. Ei saattajaa. Vastaavia tapauksia oli paljon.
Kommentit (1616)
Oleellista on ymmärtää, että suhteessa kontrollointiin ja vaatimuksiin, ihmishenkiä on säästetty kokonaisuus huomioiden aivan olematon määrä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koulussa saimme kiivetä puihin ja leikkiä vuoren valloitusta aika kovasti toisiamme korkeassa lumipenkassa tönien. Lisäksi lumisota oli sallittua. Kävimme myös läheisellä lammella uimassa. Kuralätäköissäkin hypimme.
Nämä kaikki on kielletty koulussa, jossa olen nyt töissä.
Lasta on uskottava, jos hän tuollaisesta kertoo, mutta Tämä juttu ei voi pitää paikkaansa.
Täälläkin kirjoittelee nykyään outoja tyyppejä.
Viisivuotias ei kestä mitään penetraatiota uskokaa huviksenne sen ikäinen saattaa kuolla siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oltiin vanhempien tuttava pariskunnan luona. Olin 5 vuotias. Aikuiset ryyppäsi. Kun mietittiin kuka minnekkin menee nukkumaan. Minut laitettiin talonisännän viereen. Hänen ja vaimonsa keskelle. Yö oli pitkä. Mies raiskasi minut monia kertoja. Enkä uskaltanut lähteä sängystä tai sanoa mitään. Se yö muutti minut ihmisenä. Näen sen yön kuin eilisen vielä tänä päivänä vaikka aikaa on kulunut kohta 40 vuotta. Vanhemmille olen ikuisesti vihainen ja pettynyt mutta he eivät usko tapahtumaa vielä tänäkään päivänä.
Montakohan lasta se mies on kerinnyt raiskata ja käyttää hyväksi.
Jouduin sietämään sitä miestä vielä sen jälkeen monia vuosia.Järkyttävää jos tämä on totta... varmaan laittoivat miehen ja vaimon viereen sen takia kun sehän on turvallista kun vaimokin on siinä. Mutta hyi olkoon.
Tää kuulostaa mustakin oudolta koska eikö tuon ikäiselle pitäisi tulla selvät
fyysiset vammat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset, joille kävi todella huonosti, eivät ole näitä tarinoita kertomassa. Kuten se 9-vuotias pieni tyttö, joka hukkui 80-luvulla jokeen uidessaan kavereiden kanssa.
Totta. Mutta me jotka selvittiin ((eli enemmistö) saatiin kyllä elää paljon vapaampi ja kokemusrikkaampi lapsuus, kuin nykylapset.
Oliko se oikeasti kokemusrikkaampi? Moni sanoo olleensa pihalla/kallioilla/järvellä kaikki päivät. Sehän on vain yhdentyyppinen kokemus. Nykylapsilla on erilaisia leikki- ja urheilupaikkoja, elokuvia ja konsertteja, ulkomaanmatkoja ja vaikka mitä. Luulisi että on huomattavasti kokemusrikkaampaa kuin joku järvellä uiminen 24/7.
Noin suoraviivaisesti ei voi kyllä arvottaa. Ei maksullinen tekeminen ole automaattisesti rikkaampaa ja parempaa
Rannalle pääsi uimaan yksin samanikäisten kanssa alle kouluikäisenä. Olin hyvä uimari mutta rannan lähelle rakennettiin kiivaasti joten isoin uhka oli noin 1km kävelyreissulla rannalle piennarta pitkin edestakaisin menevät rekat ja kaivurit. Muistan kun loikittiin ojaan niitä väistämään ja uimakamat levisi pitkin piennarta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ennen lapset taisi muutenkin olla kuuliaisempia ja tottelevaisempia. Huolehtivat sisaruksistaan eikä ollut älypuhelimia ja lastenohjelmia sekoittamassa päätä. Keskityttiin vain elämiseen.
No tää ei kyllä yhtään paikkaansa. Mun lapsuudessa oli tapana valehdella vanhemmille kaikesta mahdollisesta, koska kiinni jäädessä olis saatu rankkua. Ei lapsia juuri kasvatettu mihinkään, siis kuinka olla ihmisten kanssa. Aikuisten aikana lasten piti olla hiljaa ja näkymättömiä, muuten oli viidakon laki. Kiusaaminen ja tappelut oli ihan tosi paljon yleisempiä. Vanhemmat ajatteli korkeintaan, että lasten pitää hoitaa omat asiansa
Matkustin junalla serkkuni luo viikonlopuksi toiselle paikkakunnalle. Elettiin 70-lukua. Olimme noin 11-12-vuotiaita.
Siinä perjantai-iltapäivän kuluessa serkkuni äiti (eli tätini) sanoi, että ”pärjäättehän te tytöt täällä kahdestaan, kun me Kalevin kanssa lähdetään kylään viikonlopuksi Lahteen”.
Olin vähän ällikällä lyöty, mutta ei auttanut muuta kuin sanoa, että ”joo, kyllä kai me pärjätään.”
Oikeasti oli epävarma ja vähän turvaton olo.
Mitäs me tytöt sitten teimmekään lauantai-iltana? Lähdimme kaupungille pyörimään ja pussailemaan poikien kanssa. Sitten tulimme kotiin noin klo 24. Kotimatkalla juoksimme karkuun paria poikaa, jotka jahtasivat meitä.
Ehdin lähteä takaisin kotiin sunnuntaina jo ennen kuin serkkuni vanhemmat palasivat. En voinut kertoa vanhemmilleni, että me tytöt olimme viettäneet viikonlopun kahdestaan. Vanhempani eivät ehkä olisi päästäneet minua sinne enää ja varmasti olisivat ainakin soittaneet kitkerän puhelun. Niinpä kerroin vain terveisiä ja että hyvin meni viikonloppu ja kivaa oli.
Myöhemmin serkkuni kysyi minulta, että ”mitä sinun vanhemmat sanoi, kun me oltiin se viikonloppu kahdestaan meillä? ”. Vastasin, että ei ne mitään sanoneet. :) Juu, eihän ne, kun en kertonut.
Näin jälkikäteen ajateltuna koen vastuuttomana, että meidät niin nuoret tytöt jätettiin kahdestaan, ilman aikuisten valvontaa, koko viikonlopuksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuo yksin uimassa, metsässä, purolla, pyöräilemässä, viljasäiliössä jutut oli ihan perus kauraa.
Mutta ehkä on kaksi juttua ylitse muiden. Ensiksi tulee mieleen, kun isä jätti minut yksin hevosen karsinaan harjaamaan irti olevaa hevosta, vaikka todellisuudessa olin niin pieni, että ylsin ehkä hevosen jalkojen puoliväliin. Eläin on toki aina eläin, mutta tähän kyseiseen hevoseen isäni luotti täysin. Ja kieltämättä kyseisen hevosen ansiosta selvisin ilman naarmuja isommastakin onnettomuudesta sitten vanhempana muksuna, vaikka pahimmassa tapauksessa ois voinnu käydä huonosti.
Toisena tuleekin mieleen, että äidilläni oli tapana jättää minut alle kouluikäisenä + pikkuveljeni autoon siksi aikaa kun hän kävi kampaajalla leikkuuttamassa hiukset. Toki ei meitä helteellä autoon jätetty. Ja saatiin aina valita joku mieleinen lasten lehti ja karkkia. Ei meillä käynny mielessäkään lähteä mihinkään mutta en luottaisi esim omiin lapsiin noin paljon :D
Vierailija kirjoitti:
täytyy muistaa kumminkin että ennenvanhaan sitä aikuistui varhain. ainakin vielä 70 luvulla kun lopetti koulun 14- 16v niin sinusta tuli aikuinen. ja kaikilla oli lapsia joista vanhimmat katsoivat nuorempien perään. silloin ei vaarallisia rikollisia hirveesti ollut joten sai aika vapaasti liikkua.
Väkivaltarikollisuus oli paljon yleisempää tuolloin. Nykyään väkivaltarikoksista uutisoidaan näyttävästi, jolloin tulee käsitys, että maailma on raaistunut.
Tuossanyy vaikka vanha Iltalehden juttu aiheesta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertomasi tarina pätee usein nimenomaan suuriin ikäluokkiin. Suuret ikäluokat - 1940-ja 1950-luvuilla syntyneet - ovat hoidattaneet lapsiaan mummoloissa, sukulaisilla ja yhteiskunnan päivähoidossa. Isoäidit ja suvun tädit ovat olleet jatkuvia ja ilmaisia lastenhoitajia 24/7. Suuret ikäluokat eivät ole todellakaan hoitaneet itse omia lapsiaan. Äidit eivät ole 1960- ja 1970-luvuilla usein edes imettäneet lapsiaan. Ja vielä 1980-luvun alussa lapsentahtinen imetys on ollut melko tuntematon käsite.
Suuret ikäluokat ovat hylänneet omat vanhempansa ja iäkkäät sukulaisensa vanhainkotiin tai muuhun hoitolaitokseen. Suuret ikäluokat ovat usein rikkaita, varakkaita ja hyvätuloisia. He ovat matkustelleet etelänmatkoilla, kaukomatkoilla ja Lapissa. Omat lapset on hylätty vanhempien matkojen ajaksi joko mummoloihin ja kouluikäisiä lapsia on jätetty myös yksin kotiin.
Me emme hoidata omia lapsia isovanhemmilla. Lapsemme eivät ole ikinä mummoloissa hoidossa tai yökylässä. Matkustamme kotimaassa omien lasten kanssa. Ulkomaanmatkoja olemme tehneet vain Pohjoismaihin. Emme saa isovanhemmilta koskaan mitään apua mihinkään. Pärjäämme mainiosti ilman isovanhempien hoitoapua ja olemme riippumattomia isovanhempien ja sukulaisten avusta.
Olen samaa mieltä kanssasi, että vanhemman tulee olla riippumaton omista sukulaisistaan ja puolison sukulaisista. Lapsia ei tule viedä isovanhemmille hoitoon vanhempien harrastusten tai lomamatkojen ajaksi. Jos äiti ja isä eivät voi lomailla omien lastensa kanssa niin olkoot sitten lomailematta! Lapsivapaa viikonloppu ryyppyreissun takia kertoo vanhemman kyvyttömyydestä vanhemmuuteen. Äiti ja/tai isä on todella itsekäs, jos oma lapsi viettää enemmän aikaa isovanhempien seurassa kuin omien vanhempiensa kanssa!
Vierailija kirjoitti:
Niin nähtyä ja koettua kirjoitti:
Suuret ikäluokat (1940-ja 1950-luvulla syntyneet) ovat itsekkäimpiä ja surkeimpia vanhempia ikinä! Ja isovanhempina nämä suuret ikäluokat ovat vähintään yhtä itsekkäitä ja surkeita!
Allekirjoitan ylläolevan täysin. He ovat itsekin jääneet lapsena vaille hoivaa, joten siirsivät sitä myös omille lapsilleen. Ja nyt, kun he ovat vanhuksia niin ovat tosi itsekeskeisiä ja vaativat, että lastensa koko elämän pitäisi pyöriä heidän ympärillään.
Haukkumasi suuret ikäluokat ovat eläneet lapsuutensa köyhyydessä ja kasvattaneet sekä hoitaneet itse omat lapsensa. Vanhuksina heidät pukataan vanhainkotiin heti, jos heistä on vaivaa, koska he ovat antaneet lapsilleen kaiken, mihin ovat kyenneet, jolloin näistä on kasvanut itsekkäitä kermaperseitä, jotka haukkuvat suuria ikäluokkia, mutta itse ovat saaneet kaiken.
Kaikista itsekkäin ihminen on se, joka ei suunnittele elämäänsä ennen lasten hankintaa niin, että selviää ilman riippuvutta vanhemmistaan. Toki vanhemmat voivat auttaa lastenhoidossa, mutta sen varaan ei pidä laskea. Ne itsekkäät vanhemmat jättävät kersat isovanhemmille hoitoon ja käyvät keskenään lomilla kaukomailla, lapset eivät pääse koskaan mukaan. He tarvitsevat vähintään kerran kuussa lapsivapaan viikonlopun, jotta pääsevät ryyppäämään. Myös viikolla he vaativat isovanhempia kaitsemaan lapsiaan, jotta saavat omaa aikaa harrastuksilleen. Lapset viettävät jopa enemmän aikaa isovanhempien luona.
Sitten nämä itsekkäät vanhemmat uhkailevat isovanhempia, ettei apua heru, kun nämä ovat vanhoja ja huonokuntoisia, elleivät he uhraudu lastenlasten hoidossa vaatimusten mukaisesti. Totuus on se, että vaikka isovanhemmat ovat uhrautuneet ja venyneet, auttaneet taloudellisesti ja muulla tavoin, juuri ne autetut lapset muuttuvat aikuisena sellaiseksi, että lasten aikuistuttua heillä on oikeus "omaan aikaan" ja lapset, jotka eivät ole hoidattaneet lapsiaan isovanhemmilla, ovat niitä jotka pitävät heistä huolta, kun he ovat huonossa kunnossa.
Itsekäs lapsena, itsekäs nuorena vanhempana, itsekäs keski-ikäisenä.
Meillä taas lapset ovat paljon isovanhemmilla yökylässä viikonloppuisin ihan omasta toiveestaan. Tämä tarkoittaa sitä että näkevät jokaista isovanhempaa kahdesti kuussa. Omasta mielestäni on ihanaa että ovat toisilleen tärkeitä ja rakkaita, koskaan ei tiedä kuinka kauan he ovat tässä maailmassa. Ajattelen myös että on hyvä lapsella olla myös muita aikuisia arjessaan. Itse olen menettänyt omat vanhempani nuorena ja paljon hankalampaa olisi ollut ilman rakkaita ja turvallisia isovanhempia.
Niinpä. Minun vanhempani ovat vielä hengissä, mutta isovanhempien (ja osittain muidenkin sukulaisten) seura on ollut ihan korvaamaton. Minä esimerkiksi pidin itse yhteyttä mummoon, ja mummo minuun, kun tällainen luontainen toisista huolehtiminen oli varhaislapsuudessa opittu. Sellaisia ihania muistoja, mitä isovanhempien luota olen saanut, en varmaan koskaan unohda.
Nyt isovanhemmistani ei enää kukaan elä. Mummoni kuoli puoli vuotta sitten, ja olin vanhainkodissa hänen juttuseuranaan loppuun asti (paitsi koronarajoitukset haittasivat viimeisinä aikoina).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olin alakouluikäinen ympärillä rakennettin koko ajan. Menimme monta kertaa työmaille, kiipeilimme paljaissa betonielementeissä joista törrötti rautoja, tyhjensimme eristepulloja, varastimme työmaalta naulapyssyn nalleja ja räjäyttelimme niitä mm heittämällä nuotioon. Kirjoituspöydän laatikoissa oli mulla ja kavereilla purkit täynnä nalleja.
Ai niin, kaverilta saaduilla pienoiskiväärin panoksillakin leikittiin laittamalla kasa tulitikkuja nallin alle, kohdistamalla panos sormin ja laukaisemalla se tulitikut sytyttämällä. Uuden vuoden ilotulitteita purettiin ja kasattiin isommiksi pommeiksi. Välillä isä kävi naureskelemassa kun oli tehnyt samaa nuoruudessaan. Tähtisädepuikkoja jauhettiin, pistettiin kupariputkeen ja sytytettiin. Katsottiin kun lieskat nousivat parin metrin korkeuteen ja putki hehkui kirkkaan valkoisena
Ihme, ettei kukaan kuollut.
Ne on tähtiSADEtikkuja. Ei säde.
Kyllä. Tähtisadetikkuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä oli monella tavalla vapaata 70 -luvun lapsuudessa. Itsenäisen ja omatoimisen luonteeni vuoksi olisin varmaan joutunut nykyisen kaltaisessa maailmassa huostaanotetuksi. Tuo aika sopi itselleni tosi hyvin, sai oppia monia hyödyllisiä taitoja jo nuorena ja oli 18 vuotiaana itsenäisempi, omatoimisempi ja yhteiskunnallisesti osaavampi kuin monet nykyään 25 vuotiaana. Yksi lämmin muisto on se, kun saimme mennä kymmenen vanhoina vanhempien mukana tanssipaikalle. Aikuiset olivat korkeintaan pienessä hiprakassa, mutteivat humalassa, me lapset saimme jaffaa ja opimme toistemme kanssa tanssin jalon taidon siinä sivussa. Tietenkin viikonloppuna, kun ei ollut koulupäivä aamulla.
Niin nähtyä ja koettua kirjoitti:
Suuret ikäluokat (1940-ja 1950-luvulla syntyneet) ovat itsekkäimpiä ja surkeimpia vanhempia ikinä! Ja isovanhempina nämä suuret ikäluokat ovat vähintään yhtä itsekkäitä ja surkeita!
Allekirjoitan ylläolevan täysin. He ovat itsekin jääneet lapsena vaille hoivaa, joten siirsivät sitä myös omille lapsilleen. Ja nyt, kun he ovat vanhuksia niin ovat tosi itsekeskeisiä ja vaativat, että lastensa koko elämän pitäisi pyöriä heidän ympärillään.
Taasko tämä jankutus alkoi, johan se on tullut selväksi monessa ketjussa, vaihtaisit välillä levyä. Tämä ketju pääsi sentään näin pitkälle, ennenkuin tämän löysit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Takapenkillä ilman turvavöitä 70-luvulla. Olin kiipeämässä takaikkunasta (sellainen sivussa taaempana oleva pikkuikkuna, ei normi-ikkuna) ulos, kun isä sai napattua kiinni paidanhelmasta.
Olen syntynyt 80-luvun puolivälissä ja ihan normaaliin hyvään perheeseen. Vanhempani eivät missään nimessä ole mitään alkoholisteja eikä alkoholi kuulunut arkeen, mutta aina joskus käytiin kaveriperheellä kylässä ja minun leikkiessä perheen lapsen kanssa vanhempamme vetivät hirveät kännit iltaa istuessaan. Sitten taksilla kotiin ja äitini muistan välillä kaatuilleen ties mihkä puskiin ja kerran löi päänsäkin johonkin niin että reikä tuli päähän. Olihan tämä hieman hämmentävää ja pelottavaa pienelle lapselle eikä tulisi nyt mieleen juoda todellakaan itseä känniin pienen lapsen seurassa.
Jäimme pari- kolmevuotiaina siskon kanssa kahdestaan päiväunille, kun vanhemmat lähtivät remppaamaan uutta asuntoa, joka oli lähellä. Muistan kun heräsin ja lähdimme siskon kanssa etsimään vanhempia ja soitimme ovikelloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset, joille kävi todella huonosti, eivät ole näitä tarinoita kertomassa. Kuten se 9-vuotias pieni tyttö, joka hukkui 80-luvulla jokeen uidessaan kavereiden kanssa.
Totta. Mutta me jotka selvittiin ((eli enemmistö) saatiin kyllä elää paljon vapaampi ja kokemusrikkaampi lapsuus, kuin nykylapset.
Oliko se oikeasti kokemusrikkaampi? Moni sanoo olleensa pihalla/kallioilla/järvellä kaikki päivät. Sehän on vain yhdentyyppinen kokemus. Nykylapsilla on erilaisia leikki- ja urheilupaikkoja, elokuvia ja konsertteja, ulkomaanmatkoja ja vaikka mitä. Luulisi että on huomattavasti kokemusrikkaampaa kuin joku järvellä uiminen 24/7.
Miten sen nyt ottaa. Nuo jotka mainitsit ovat kaikki valmiiksi rakennettua ja tarjoiltua. Lapsen oma mielikuvitus jää käyttämättä. Esimerkkinä vaikka valmis leikkimökki/itse rakennettu maja, elokuva jota vain katsotaan passiivisena/oma jännittävä leikki kavereiden kanssa. Miten hauskaa oli vähän vanhempana ommella itse nukelle vaatteita valmiiden sijasta. Jne.
Se ettei ole koko ajan tarjolla virikkeitä tai viihdykettä, ei ole lainkaan huono asia vaikka ehkä luulisi.
Olin ysärillä 5-6-vuotias, kun vietin paljon aikaa samalla isohkolla kerrostaloalueella asuneen suunnilleen samanikäisen tytön kanssa. Äitini varmaan oletti tytön äidin katsovan meidän perään, mutta itse asiassa saimme kulkea keskenämme ulkona. Kävin ainakin kolmessa itselle vieraassa asunnossakin kahdestaan kaverin kanssa, jotain tytön perheen tuttuja olivat. En muista kerroinko näistä keskenään kulkemisista kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin nähtyä ja koettua kirjoitti:
Suuret ikäluokat (1940-ja 1950-luvulla syntyneet) ovat itsekkäimpiä ja surkeimpia vanhempia ikinä! Ja isovanhempina nämä suuret ikäluokat ovat vähintään yhtä itsekkäitä ja surkeita!
Allekirjoitan ylläolevan täysin. He ovat itsekin jääneet lapsena vaille hoivaa, joten siirsivät sitä myös omille lapsilleen. Ja nyt, kun he ovat vanhuksia niin ovat tosi itsekeskeisiä ja vaativat, että lastensa koko elämän pitäisi pyöriä heidän ympärillään.
Haukkumasi suuret ikäluokat ovat eläneet lapsuutensa köyhyydessä ja kasvattaneet sekä hoitaneet itse omat lapsensa. Vanhuksina heidät pukataan vanhainkotiin heti, jos heistä on vaivaa, koska he ovat antaneet lapsilleen kaiken, mihin ovat kyenneet, jolloin näistä on kasvanut itsekkäitä kermaperseitä, jotka haukkuvat suuria ikäluokkia, mutta itse ovat saaneet kaiken.
Kaikista itsekkäin ihminen on se, joka ei suunnittele elämäänsä ennen lasten hankintaa niin, että selviää ilman riippuvutta vanhemmistaan. Toki vanhemmat voivat auttaa lastenhoidossa, mutta sen varaan ei pidä laskea. Ne itsekkäät vanhemmat jättävät kersat isovanhemmille hoitoon ja käyvät keskenään lomilla kaukomailla, lapset eivät pääse koskaan mukaan. He tarvitsevat vähintään kerran kuussa lapsivapaan viikonlopun, jotta pääsevät ryyppäämään. Myös viikolla he vaativat isovanhempia kaitsemaan lapsiaan, jotta saavat omaa aikaa harrastuksilleen. Lapset viettävät jopa enemmän aikaa isovanhempien luona.
Sitten nämä itsekkäät vanhemmat uhkailevat isovanhempia, ettei apua heru, kun nämä ovat vanhoja ja huonokuntoisia, elleivät he uhraudu lastenlasten hoidossa vaatimusten mukaisesti. Totuus on se, että vaikka isovanhemmat ovat uhrautuneet ja venyneet, auttaneet taloudellisesti ja muulla tavoin, juuri ne autetut lapset muuttuvat aikuisena sellaiseksi, että lasten aikuistuttua heillä on oikeus "omaan aikaan" ja lapset, jotka eivät ole hoidattaneet lapsiaan isovanhemmilla, ovat niitä jotka pitävät heistä huolta, kun he ovat huonossa kunnossa.
Itsekäs lapsena, itsekäs nuorena vanhempana, itsekäs keski-ikäisenä.
Totta on! Suuret ikäluokat olivat traumatisoituneiden vanhempien (sota) lapsia mutta tämä seuraava sukupolvi ?????
Isovanhemmat takasivat näitten asuntolainoja, auton ostoja, hoitivat Rhodos-matkojen ja pitkien kesälomien (koulut suljettu) ajan lastenlapsia, jopa usein koko kesän. Lapset vaan vietiin maalle ja jätettiin sinne. Sinne maalle vietiin pestäväksi myös isot likapyykit ja matot kun kaupungissa oleva pesukone oli ns 3kg:n kone jne...
Jopa silloisissa naisten lehdissä kirjoitettiin näistä asioista!
Kerron oman (yksipuolisen) kokemukseni. Appivanhempani ovat syntyneet vuonna 1947, ja heidän kolmesta lapsestaan yksi on aviomieheni. Nämä appivanhempani ovat mitä sydämellisempiä ihmisiä., vaikkakin ovat sanoneet omille lapsilleen, että heidän pitää järjestää elämänsä niin, ettei tarvitse taata opintolainoja. He eivät hoida lapsenlapsiaan, koska sellaisia ei ole. Uskoakseni haluaisivat lapsenlapsia, mutta ovat sen verran järkeviä, etteivät painosta lapsentekoon ketään. Kaksi heidän lapsistaan on vapaaehtoisesti lapsettomia, ja yhdellä ei ole puolisoa. Appivanhempani he itse matkustivat ennen paljon, ja matkustaisivat edelleen, jos ei olisi koronaa. Heillä on siihen täysi oikeus. Nauttikoon elämästään nyt vanhoilla päivillään. Lapsuudessaan heillä ei ole ollut kovinkaan helppoa.
täytyy muistaa kumminkin että ennenvanhaan sitä aikuistui varhain. ainakin vielä 70 luvulla kun lopetti koulun 14- 16v niin sinusta tuli aikuinen. ja kaikilla oli lapsia joista vanhimmat katsoivat nuorempien perään. silloin ei vaarallisia rikollisia hirveesti ollut joten sai aika vapaasti liikkua.