Onko teidät lapsena "jätetty" nykymittapuilla vaarallisiin tilanteisiin, joihin ette omaa lastanne laittaisi?

Olen pahoillani teidän laiminlyötyjen puolesta. Herää kysymys että miksi niitä lapsia pitää tehdä jos niitä ei ehdi tai jaksa hoitaa? Ehkäisy on keksitty, naimisiin ei ole pakko mennä eikä seksiä ole pakko harrastaa. Ja sitten laiminlyövät vanhemmat ihmettelevät kun lapset ei aikuisena pidä yhteyttä.

90-luvun lopulla olin 8-v. ja hain 2-v. siskon koulupäivän jälkeen päiväkodista. Vaihdoin vaipan jos tarvittiin, ruokin, hoidin kunnes vanhemmat tulivat töistä. Myös siskon harrastukset olivat minun harteillani, eli käytin siskoa iltaisin muskarissa ja lasten tapahtumissa, jos sellaisia oli. Talvella vedin häntä pulkassa ja muuten mentiin rattailla. Vaalean liilan väristen Brio-rattaiden työntöaisa oli korkea, eikä sitä saanut säädettyä, mikä on jäänyt mieleen. Muskarissa oli myös luokkakaverini oman pikkuveljensä kanssa. Kesällä käytin siskoa uimassa. Oli usein tunne, ettei äiti halua meidän olevan kotona häiritsemässä häntä.

Toista oli meininki ennen. Eniten ihmetyttää äitini alituinen valittaminen, miten raskasta hänellä oli kun me lapset olimme pieniä. Miten hoiti itse kaiken, ja esimerkiksi kieltäytyy nyt hoitamasta ollenkaan minun lapsiani. Minähän se olin, joka pikkusiskoa paljon hoiti, kun isä ei ollut kotona ja äidillä yövuoro, hoidin yötkin. Siskoa ei laitettu vuorohoitoon. Nykyvanhempi joutuu ihan itse viemään taaperonsa muskariinkiin, jos sellaista haluaa. :)

Ala-asteella oltiin opettajan johdolla pihalla ja leikittiin kymmentä tikkua laudalla. Ei ollut siis välitunti, jostain syystä oltiin ulkona kesken tunnin. Mentiin kaverin kanssa piiloon metsään niin kuin muutkin, mutta piilouduttiin niin hyvin, että meitä ei löydettykään. Oltiin menty vissiin innoissamme liian kauas. Alettiin ihmetellä, kun ketään ei kuulunut eikä näkynyt, joten palattiin takaisin pihalle ja huomattiin, että kaikki ovat jo lähteneet. Eihän siinä, juostiin takas koululle ja luokkaan, tunti jatkui siellä ihan normaalisti ja opettaja sanoi vaan, että tulittehan tekin sieltä.

Eihän tuo vaarallista ole, mutta vaikea kuvitella nykypäivänä, että opettaja jättäisi kaksi lasta metsään sillä ajatuksella, että kyllä ne sieltä lopulta ilmestyy.

Aivan normaalia oli, että isolla lapsijoukolla käytiin seikkailemassa, uimassa, kiipeilemässä, rakenneltiin lauttoja, joilla pääsi syvemmälle.

Monilla oli pieniä taaperoikäisiä tarakalla.

Äkkiä oppivat olemaan laittamatta jalkojaan pinnojen väliin.

Heitä joutui sitten heittelemään kiveltä toiselle ja vahtimaan, etteivät polttaneet itseään tekemissämme nuotioissa.

Muutenkin olivat kovia parkumaan.

Joskus joku hukkui mentyään laivaväylälle asti, eihän sitä tietenkään uida osattu tai edes voitu merenkäynnissä.

Seikkailtiin myös kaatopaikalla ja keskeneräisissä kerrostaloissa hypittiin lasivillojen sekaan.

Tapettiin muurahaisia, mutta korvaukseksi pidettiin hienoja hautajaisia.

Ne vainajat vaan tahtoivat aina karata kesken maahanpanijaisten.

Joku putosi korkealta puusta tai katkoi koipensa laskiessaan soramontun reunaa.

Yritettiin kaikki kolhut piilotella, ettei saatu selkään typerehtimistämme.

Muistan myös, että eksyimmekin ja ihan siellä metsässä hädissään rukoiltiin ja itkettiin kaikki, vaan joku muisti koulusta saadun opin siitä mistä näkee metsässä etelän ja pohjoisen.

Syvässä lumessa joskus tahtoi voimat loppua talvella ja kesti tovin sulaa kotiin tultua.

Eväät tehtiin lähtiessä eli pari näkkileipää ja maitopullo.

Niin ja näpisteltiin kaupoista se, jos mikä oli jännää, koska seuraukset olisivat olleet hirveät, jos kiinni olisi jääty.

tämä koettu kirjoitti:

Sodan jättämät traumat voi yltää vielä neljänteen sukupolveen:

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2021/02/12/ylisukupolvinen-trauma-voi-ylt…

Ei kait sitten sodantraumatisoimia ole ollut sitten 1800-luvun lopun. Aiemmin on ollut sotia vähän väliä, joten tuo on ihan turhaa marinaa ja uhriutumista  jälkipolvilta.

Asuttiin huonomaineisella alueella kun olin alle kouluikäinen 80-luvulla. Alueella liikkui nuorisojengejä, juoppoja ja narkkareita. Olipa pihallamme joskus ammuskeltukin. Sain kuitenkin kulkea yksin pihalla, lähimetsässä, junaradan ja vilkkaan autotien lähellä. Kerran kun olin n. kolmevuotias, pyöräilin yksin pihalla ja paikallinen poikajengi varasti pyöräni. Palasin kotiin ja sain huudot pyöräni varastamisesta. Äitimme jätti meidät lapset usein yksin humalaisen isän ja hänen juoppokavereidensa kanssa kun itse lähti töihin. Ihme ettei ikinä sattunut mitään pahaa. Pelkäsin jo pienestä pitäen itseni, sisarusteni ja humalaisen isäni puolesta. Tämä on jättänyt pysyvän turvattomuuden tunteen.

Vierailija kirjoitti:

90-luvulla päiväkodissa eskari-ikäisenä saimme leikkiä pihalla nuorempien nukkuessa päiväunia. Ei meitä kukaan valvonut, joskus pysyttiin pihassa ja joskus juostiin pitkin lähimetsiä. Taidettiin joskus eksyä aika pitkällekin... Ei siitä ikinä mitään sanomista tullut, nykyään vastaavasta nousisi aivan valtava haloo. Myös aika pienestä saakka pyöräiltiin pitkin kyliä. Kotiin oli tultava ajallaan kyllä, mutta omaani en kyllä vielä sen ikäisenä päästänyt valvomatta mihinkään. 

Jep näin juuri, ja tästä jäi todella hyvät muistot! Miten kiva olikaan juosta ilman kenkiä pihalle keskenään leikkimään ilman päiväkodin aikuisia.

Myös uimaan pääsin jo pienenä koululaisena vaikka en ollut edes uimakoulua käynyt! Niin monta inhottavaa läheltä piti tilanne kävi, ihan tuurilla siis mentiin.

Samoin alakoululaisena käytiin kavereiden kanssa keskenään soutamassa pitkiäkin lenkkejä. Joskus hukkui airot, joku putosi veneestä, ei löydetty rantaan, venettä keinutettiin miten sattuu puolelta toiselle niiin, että vettä pääsi veneeseen ym. Järjetöntä.

Omien lasten kanssa olen lähes hysteerisen tarkka veden äärellä näiden kokemusten takia.

Äiti päästi minut ja pikkuveljen kesäisin kahdestaan maauimalaan. Antoi vähän rahaa mukaan, jotta voisimme ostaa siellä välipalaa, ja siinä se. Sinne käveltiin kahdestaan parin kilometrin matka, ja useita vilkkaitakin teitä piti ylittää. Tämä 60-luvun lopulla, olin itse tuolloin 7–8-vuotias ja veli 4–5. Moni suunnilleen samanikäinen kaverimmekin oli uimassa yhtä aikaa, ja siellä vietettiin aikaa aamusta iltaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin nähtyä ja koettua kirjoitti:

Suuret ikäluokat (1940-ja 1950-luvulla syntyneet) ovat itsekkäimpiä ja surkeimpia vanhempia ikinä! Ja isovanhempina nämä suuret ikäluokat ovat vähintään yhtä itsekkäitä ja surkeita!

Allekirjoitan ylläolevan täysin. He ovat itsekin jääneet lapsena vaille hoivaa, joten siirsivät sitä myös omille lapsilleen. Ja nyt, kun he ovat vanhuksia niin ovat tosi itsekeskeisiä ja vaativat, että lastensa koko elämän pitäisi pyöriä heidän ympärillään.

Olen tosi onnellinen, että omat vanhempani olivat suuria ikäluokkia. Sai elää lapsuuden vapaana holhouksesta ja kasvaa itsenäiseksi ja aikaansaavaksi nuoreksi ja aikuiseksi. Omat vanhempani eivät todellakaan vaadi, että lasten ja lastenlasten elämä pyörisi heidän ympärillään. Päinvastoin, he ovat toimeliaita ja aktiivisia vanhuksia, itsenäisiä ja aikaansaavia kuten koko ikänsä. 

Suurten ikäluokkien lapset on viimeinen vapaa sukupolvi. Sen jälkeen lasten elämästä (varmaan hyvää tarkoittaen) on tullut hyvin rajattua ja ohjattua. Itsekin haluaisin kasvattaa lapsia vapaammin, mutta todennäköisesti lasu-ilmoitus tehtäisiin alle viikossa jos niin tekisin.

Sama täällä!

Oi niitä aikoja. Vielä seitkytluvun vaihteessa kuoli useita lapsia kylältä eri tapaturmissa. Mutta he kuolivat onnellisina, vapaina sieluina. Nykyään hyysätään ihan liikaa.

Nykyään on taas näitä ylihysteerisiä vanhempia jotka tekevät viimeiseen asti kaikki lasten puolesta. Lapsista tulee vastuuttomia nyhveröitä. 

Ennen lapset taisi muutenkin olla kuuliaisempia ja tottelevaisempia. Huolehtivat sisaruksistaan eikä ollut älypuhelimia ja lastenohjelmia sekoittamassa päätä. Keskityttiin vain elämiseen.

Vierailija kirjoitti:

Oltiin vanhempien tuttava pariskunnan luona. Olin 5 vuotias. Aikuiset ryyppäsi. Kun mietittiin kuka minnekkin menee nukkumaan. Minut laitettiin talonisännän viereen. Hänen ja vaimonsa keskelle. Yö oli pitkä. Mies raiskasi minut monia kertoja. Enkä uskaltanut lähteä sängystä tai sanoa mitään. Se yö muutti minut ihmisenä. Näen sen yön kuin eilisen vielä tänä päivänä vaikka aikaa on kulunut kohta 40 vuotta. Vanhemmille olen ikuisesti vihainen ja pettynyt mutta he eivät usko tapahtumaa vielä tänäkään päivänä.

Montakohan lasta se mies on kerinnyt raiskata ja käyttää hyväksi.

Jouduin sietämään sitä miestä vielä sen jälkeen monia vuosia.

Järkyttävää jos tämä on totta... varmaan laittoivat miehen ja vaimon viereen sen takia kun sehän on turvallista kun vaimokin on siinä. Mutta hyi olkoon.

Alle kouluikäisenä kävin uimassa, uimataidottoman äitini vahtiessa rannalla.

Itse lähes hukuin kun sain mennä rannalle yksin.

Kuljin rannassa olleella styroksilautalla pitkää puulaituria pitkin ja sain tikun sormeeni, tuuli puhalsi lautan

keskelle järveä ja yritin potkimalla päästä rantaan.

Tietysti vetiseltä lautalta putosin ja menin uppeluksiin.

Selvisin hengissä kun paniikissa keksin, että voin upottautua pohjaan ja kävellä pohjaa pitkin rantaa kohti.

Syvyyttä oli n. 4 metriä.

Rannalle selvittyäni itketti ja tärisytti mutta kotiin päästyäni olivat jo kyyneleet kuivuneet ja oli kova nälkä.

Syötyäni suuntasin takaisin rannalle ja en enää pelännyt vettä, kaiketi osasin jo uida.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

80 ja 90 lukujen lapset kohtasivat huomattavasti enemmän seksuaalista ahdistelua, kuin nyky mukulat.

Lisäksi yleinen asenne oli, että kaltoin kohdeltu oli jollain tapaa itse syyllinen.

Niin. Minua hyväksikäytettiin tuollaisessa pullantuoksuisessa naapurustossa jossa kaikki tunsi toisensa eikä mitään pahaa voi tapahtua, enkä uskaltanut ikinä kertoa vanhemmilleni mitä tapahtui koska tunsin olevani syyllinen siihen. Asiat eivät todellakaan olleet ennen paremmin. Tuokin oli sellainen tilanne mitä ei nykypäivänä tapahtuisi, koska kukaan ei enää tyrkkää alle kouluikäistä lasta vieraassa kaupungissa pihalle leikkimään sillä välin kun vanhemmat kahvittelee tuttujen kanssa.

Samanlaiset kokemukset ihan siinä omassa pullantuoksuisedda kasvuympäristössä. Kerroin kyllä vanhemmilleni, mutta minua ei uskottu ja tämä taas lisäsi turvattomuuden tunnetta entisestään.

Vanhempani eivät tehneet oikeastaan mitään vaikka minulla oli epävakaisessa ja jollainlailla häiriintyneessä perheessä kasvanut tyttö kaverina. Varmaan hänen isänsä (tai joku muu) oli joku lapsiinsekaantuja koska hän teki minulle seksuaalisia tekoja. En tiennyt siinä iässä vielä mitään seksistä tai että miten sitä tehdään. Ystäväni kyllä tiesi... oltiin 8-vuotiaita. Oksettaa koko juttu näin jälkikäteen. En kertonut sanallakaan mitä tapahtui vanhemmilleni. Olisin paljon eheämpi ihminen jos minun ei olisi tarvinnut ollenkaan nähdä tuota tyttöä mutta oli vaikea pydyä hänessä erossa kun kävi samaa luokkaa kuin minä ja asui naapurissa. Olisin silti tarvinnut hieman tukea vanhemmiltani kun hän oli vielä oikea kiusaaja ja manipuloija... ja ihan nuorella iällä :(

Lapsuuteni 60- ja 70-luvuilla viettäneenä voin sanoa, että tämän päivän standardeilla vanhempani ovat olleet todella edesvaastuttomia. Kummasti kuitenkin aikuisiksi kasvettiin vaikka touhuttiin kaikenlaista hölmöä. joskus isomminkin hölmöä ja jouduttiin tilanteisiin. Yksin oltiin kotonakin iltoja ja jopa öitä. Eskari-ikäsenä toimin kahden pienemmän sisaruksen varaäiskänä kun vein niitä säännöllisesti tarhasta kotiin, tein välipalaa ja leikittiin siihen asti että vanhemmat tuli kotiin töistä. Eipä taitaisi enää onnistua XD

Koluttiin kakaralaumassa jopa alle kouluikäsinä kaikki lähitienoon leikkipaikat, vanhemmilla ei ollut mitään käsitystä missä mentiin. Ala-kouluikäsenä kartotettiin mestat pyörämatkan päässä eli oltiin aamusta iltaan poissa. RAkennettiin lumilinnoja, kiipeiltiin puissa ja kallioilla ja käytiin eväsretkillä kun siltä tuntui. Taidettiin olla melkosia metsäläisiä vaikka kaupungissa asuttiinkin XD

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani eivät tehneet oikeastaan mitään vaikka minulla oli epävakaisessa ja jollainlailla häiriintyneessä perheessä kasvanut tyttö kaverina. Varmaan hänen isänsä (tai joku muu) oli joku lapsiinsekaantuja koska hän teki minulle seksuaalisia tekoja. En tiennyt siinä iässä vielä mitään seksistä tai että miten sitä tehdään. Ystäväni kyllä tiesi... oltiin 8-vuotiaita. Oksettaa koko juttu näin jälkikäteen. En kertonut sanallakaan mitä tapahtui vanhemmilleni. Olisin paljon eheämpi ihminen jos minun ei olisi tarvinnut ollenkaan nähdä tuota tyttöä mutta oli vaikea pydyä hänessä erossa kun kävi samaa luokkaa kuin minä ja asui naapurissa. Olisin silti tarvinnut hieman tukea vanhemmiltani kun hän oli vielä oikea kiusaaja ja manipuloija... ja ihan nuorella iällä :(

Siis korjaan vielä, eli tämä hänen isänsä ei tehnyt minulle seksuaalisia tekoja mutta kaverini kyllä. Jätti traumat. 

Uimassa sai käydä pyörillä monen kilometrin päässä olevalla rannalla naapuruston lapsiporukalla, joista ehkä puolet osasi oikeasti uida. Jätskirahat viereiselle kioskille usein saatiin, rannalla ei mitään valvontaa.

Olimme myös ulkona sillä samalla lapsiporukalla kaikki sateettomat päivät kesäisin, luuhaten lähimetsissä, ja pyörillä vähän pidemmälläkin, auringon asennosta katsottiin suunnilleen milloin mennä takaisin kotiin syömään ja sitten taas ulos.

Koulusta kotiin tullessa ei kotona ollut vastassa vanhempia tai ketään muutakaan, kun vanhempien työt loppui vasta pari tuntia myöhemmin, tiedettiin missä avain oli niin päästiin sisälle, tehtiin voileivät omatoimisesti ja katsottiin telkkaria.

Olin 3 ja 4 vuotta nuorempien pikkuveljieni lapsenvahtina monet illat jo 11-vuotiaasta lähtien. Tämä oli ennen kännyköitä.

Ihmettelen edelleen miksi nykylapset opetetaan niin avuttomiksi että nuo ei onnistu.