Onko teidät lapsena "jätetty" nykymittapuilla vaarallisiin tilanteisiin, joihin ette omaa lastanne laittaisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse syntynyt -68, ja asunut lapsuuteni kerrostalossa, jossa meitä lapsia oli noin parikymmentä päätä. Kesät talvet keskenämme ulkona, isommat katsoivat pienempien perään. Järvi lähellä ja siellä uimme aamusta iltaan ilman aikusten valvontaa. Samoja kuin tuolla aikaisemmin kirjoitettiin, avain kaulaan roikkumaan ja heti ekaluokasta itsekseen selviytymään. Nimellisesti oli joku naapurin mamma, jolta kysyä apua, mutta eipä heitä paljon häiritty. Itse tulin nelivuotiaana mummolasta kaupunkiin linja-autossa yksin, mummo laittoi linjuriin ja äiti oli kaupungissa vastassa. Matka oli jotain 100 km. Ihan normaalia silloin.

Näin se meni. Se fiilis joka tulee kun muistelee noita aikoja on lämmin. Siis se tunne, että lapsen saattoi istuttaa lina-autoon yksin yli tunnin matkalle, koska yhteiskunta ja ilmapiiri ja asenteet olivat erilaisia. 

Sanopa muuta. Nyt ei uskalla edes teinityttöä päästää yksin bussiin, kun riski joutua ahdistelluksi on suuri täällä.

No kyllä niitä ahdistelijoita oli silloinkin. Kokemus yläasteelta ja tämä jatkui vuosia. Isommat pojat tulivat bussissa istumaan takaa tai viereen ja työnsivät kätensä vaatteisiin sisään. Tätä pidettiin ihan normaalina kiusoitteluna eikä sitä kukaan pitänyt pahana, rakkaudesta se hevonenkin potkii, sanottiin. Sallisitko, että sun tyttöäsi saisi kähmiä päivittäin koulumatkalla? Me yritettiin suojautua olemalla lähekkäin, potkimalla jne mutta minkäs pari 13 v tyttöä mahtaa joukolle pari vuotta vanhempia. Tää loppui vasta kun joku sai ajokortin ja alkoivat kulkea sillä.

Olin juuri täyttänyt tai vasta täyttämässä 10 vuotta, kun olin kahden 2,5-vuotiaan serkkuni kanssa mummullamme. Pienet serkut halusivat puistoon, joten minä lähdin heitä viemään sinne minun vanhoilla (yhdelle lapselle tarkoitetuilla) rattailla. Puistoon oli 500 metrin matka. Ikimaailmassa en jättäisi omaa 3-vuotiastani 10-vuotiaan vahdittavaksi yhtään mihinkään. Tuossa tapauksessa vahdittavia oli vieläpä kaksi ja ihan aitaamattomassa puistossa. Ei olisi tarvinnut kuin hetkeksi kääntää katse toiseen lapseen, niin toinen olisi voinut kadota ties minne. Olen syntynyt 1996 eli vuonna 2006 tapahtui tämä. Ei siis edes kovin kauan aikaa sitten.

Minulla ja siskollani on 7 vuotta ikäeroa, ja heti kun sisko alkoi pysyä pyörän tarakalla kyydissä, sain kyyditä häntä kaikkialle, uimarannalle ja kauppaan mentiin usein kaksin. Ei mitään turvaistuimia, vaan retkituolin pehmuste takatarakan päälle ja sisko siihen istumaan ja menoksi. Sisko oli niin hidas oman pyöränsä kanssa, että tuo oli helpompaa. Leikimme paljon myös sellaisissa kadun ali menevissä putkitunneleissa, joissa purot ym virtaavat. Itse en omaa lasta sellaiseen päästäisi, pimeä ja vesi virtaa kovaa ja tunnelin pohja on liukas.

Lapsena saimme myös kaverien kanssa mennä uimarannalle kahdestaan jo alle koulukäisinä, kunhan emme menneet uimaan (eli kalaan ja leikkimään sai mennä). No eihän sitä tietty toteltu, vaan otettiin salaa uikkarit repun pohjalle ja mentiin sukeltelemaan näkinkenkiä. Asuimme keskellä suurta lampialuetta, jossa ei ole sellaista kuin kaupunkien uimarannoilla, että koko ajan olisi joku näkemässä. Uimarantoja oli niin paljon, että jokaiselle riitti paikka, josta ei nähnyt ketään muita, eli vieraatkaan aikuiset eivät valvoneet. Muistan, että kerran ala-asteella yövyimme kaverini kanssa pihalla leikkimökissä ja lähdimme salaa keskiyöllä polkemaan rannalle ja uimme pimeässä ulkomuistista kivelle, joka siellä lammen keskellä oli. Kerran ala-asteella kaverin kanssa ollessa putosin uimarannalla sillan kaiteelta niin, että sillassa veden alla ollut kiinnike teki sääreen haavan luuhun asti. Salasin sen vanhemmiltani. Kesti kaksi kuukautta ennen kuin haava lakkasi vuotamasta märkää ja parani.

Vierailija kirjoitti:

80 ja 90 lukujen lapset kohtasivat huomattavasti enemmän seksuaalista ahdistelua, kuin nyky mukulat.

Lisäksi yleinen asenne oli, että kaltoin kohdeltu oli jollain tapaa itse syyllinen.

Jep. Naapurintyttö säikähti itsensäpaljastelijaa, aikuiset naureskeli että on se sitten niin herkkä, hah hah haa. 

Jouduin yläasteikäisenä mm kourituksi useampaan otteeseen ja ehdotettiin suoraan seksiä aikuisten suomalaisten miesten taholta. Ei käynyt edes mielessä että tästä uskaltaisi kenellekään aikuiselle sanoa, olisi vain tullut haukkuja että mitäs olit siellä ja siellä. 

Vanhemmat nakkas meidät lapset (6-10v) keskenään Hesburgeriin syömään kun itse menivät isoon markettiin ostoksille :D ei meillä mitään hätää ikinä ollut, mutta vaikea nähdä kenenkään tekevän näin nykypäivänä helsingissä, vaikka nykyään lapsillakin on sentään puhelimet

Hoidin jo alle kouluikäisenä 3 vuotta nuorempaa sisarusta yksin sisällä ja ulkona. Ylipäätään jo hyvin pienenä jätettiin yksin kotiin.

Uimarannoilla yms käytiin ilman aikuista jostain 5-6v saakka. Kuljeksittiin muutenkin missä sattuu.

Kouluikäisenä vanhempien yhteys kouluun oli vanhempainilta 1-2 krt vuodessa. Muuten hoidettiin itse kaikki kouluun liittyvä.

6-7v katsottiin jo täysin kyvykkääksi siivoamaan ja auttamaan omakotitalon rakennustyömaalla mm kattotiilien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

80 ja 90 lukujen lapset kohtasivat huomattavasti enemmän seksuaalista ahdistelua, kuin nyky mukulat.

Lisäksi yleinen asenne oli, että kaltoin kohdeltu oli jollain tapaa itse syyllinen.

Jep. Naapurintyttö säikähti itsensäpaljastelijaa, aikuiset naureskeli että on se sitten niin herkkä, hah hah haa. 

Jouduin yläasteikäisenä mm kourituksi useampaan otteeseen ja ehdotettiin suoraan seksiä aikuisten suomalaisten miesten taholta. Ei käynyt edes mielessä että tästä uskaltaisi kenellekään aikuiselle sanoa, olisi vain tullut haukkuja että mitäs olit siellä ja siellä. 

Itsensäpaljastelijat olivat business as usual 70-80 -luvuilla lapsuudessani. Samoin moni muu häirintä. Ei niitä jääty miettimään, mutta tiettyjä Metsätiepätkiä ei halunnut yksin kulkea, kaverin kanssa kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse syntynyt -68, ja asunut lapsuuteni kerrostalossa, jossa meitä lapsia oli noin parikymmentä päätä. Kesät talvet keskenämme ulkona, isommat katsoivat pienempien perään. Järvi lähellä ja siellä uimme aamusta iltaan ilman aikusten valvontaa. Samoja kuin tuolla aikaisemmin kirjoitettiin, avain kaulaan roikkumaan ja heti ekaluokasta itsekseen selviytymään. Nimellisesti oli joku naapurin mamma, jolta kysyä apua, mutta eipä heitä paljon häiritty. Itse tulin nelivuotiaana mummolasta kaupunkiin linja-autossa yksin, mummo laittoi linjuriin ja äiti oli kaupungissa vastassa. Matka oli jotain 100 km. Ihan normaalia silloin.

Näin se meni. Se fiilis joka tulee kun muistelee noita aikoja on lämmin. Siis se tunne, että lapsen saattoi istuttaa lina-autoon yksin yli tunnin matkalle, koska yhteiskunta ja ilmapiiri ja asenteet olivat erilaisia. 

Sanopa muuta. Nyt ei uskalla edes teinityttöä päästää yksin bussiin, kun riski joutua ahdistelluksi on suuri täällä.

Et ilmeksesti ole elänyt ennen, jos luulet että ahdistelijoita on vain nykyään. Uimahalleissa ja puistoissa liikkui namusetiä ja itsensäpaljastajia.

Ennen oli paljon hurjempaa myös tässä asiassa. Naisia ja tyttöjä kourittiin tai läpsittiin takapuolelle usein. Kyllä homma on siistiytynyt valtavan paljon. Siinä mielessä vähän ihmetyttää, että miksi nyt on tullut metoo liike, kun asiat on parantuneet hurjasti. Kyllä 2000 luku on aivan eri planeetalta kuin 70-80 luku ahdistelun suhteen. Kärjistäen voisi sanoa, että eihän nykyisin näe missään sellaista.

Vierailija kirjoitti:

Niinhän se on, että Suomessa on pitkään vallinnut ja vallitsee osittain vieläkin pärjäämisen kulttuuri, johon lapset kasvatetaan pienestä pitäen. Pitää olla ”reipas” ja ”vastuuntuntoinen” ja pärjätä tilanteissa, joissa ei lapsen tarvitse ja kuulu pärjätä itse. Aivan järkyttyneenä olen lukenut tätä ketjua, eritoten kun isommat sisarukset on jätetty vastuuseen pienemmistään jo alle kouluikäisinä.

Itse olen 70-luvun lapsi, mutta vanhempani olivat aika huolehtivaisia. Leikimme kyllä naapurin lasten kanssa aika vapaasti oivalla kun minä olin n. 5-tai 6-vuotias. Meiltä näki kotoa tuohon pihaan. Uimassa aloin käydä kavereiden kanssa ehkä yläkouluiässä, siis luonnonvesissä. Uimahalliin pääsin kaksin kaverin kanssa kun olin ehkä n. 11-12-vuotias.

Sen sijaan yksin vietin iltapäiviä ja aamuja kun vanhemmat olivat töissä ja minulla ei ollut vielä koulua tai olin jo päässyt kotiin. Muistan kun ekaluokkalaiselle minua pelotti ja ja joskus jouduin menemään ulos kun en uskaltanut olla kotona. Nykyään on onneksi aamu-ja iltapäiväkerhot, mutta 3-luokkalaisen on pärjättävä monesti jo yksin. Ei vielä niinkään nuoren oikeasti tarvitsisi joutua. Meillä on mieheni kanssa työ, jota voi tehdä etänä aina kun haluaa, joten olemmekin olleet iloisia kun olemme voineet lähettää lapset kouluun ja olla vastassa kun he tulevat koriin. Vaikuttaa lapsen turvallisuudentunteeseen.

Sen sijaan emotionaalista hylkäämistä koin lapsena. Minut jätettiin aivan liian yksin monien asioiden kanssa (koulukiusaaminen esimerkiksi). Oltiin näennäisesti tukena mutta oikeasti ei vaan itse jouduin pärjäämään. Tämä on vaikuttanut itsentuntooni ja mielenterveyteni koko elämän.

Pakko kommentoida jotain kun koen että itelläkin oli aik samantapainen kuvailemasi lapsuudenkoti, eli periaatteessa kaikki hyvin ja hyvät vanhemmat mutta emotionaalinen etäisyys jätti itseeni syvät traumat ja nyt käytännössä psyykkisesti aika huonossa tilanteessa. Itsetunto on ihan olematon ja mielenterveys siksi epävakaa :(

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat nakkas meidät lapset (6-10v) keskenään Hesburgeriin syömään kun itse menivät isoon markettiin ostoksille :D ei meillä mitään hätää ikinä ollut, mutta vaikea nähdä kenenkään tekevän näin nykypäivänä helsingissä, vaikka nykyään lapsillakin on sentään puhelimet

Me päästiin Särkänniemeen niin että isä jätti minut ja veljeni sinne kahdestaan päiväksi. Veli 6v ja minä 9. Isällä sattui olemaan työreissu Tampereelle. Ei ollut kännyjä vielä keksitty, joten sovittiin, että noin viideltä odotellaan porteilla. Meidät oli toki aamulla jätetty sinne jo ennen paikan aukeamista, koska töihin piti ehtiä.

Jätettiin moneksi viikoksi yksin kotiin 14 v kun äiti lähti mielisairaalaan hoitoon.  Ei ollut 80-luvulla sossuja tai muita kyselemässä, miten pärjään.  Koulut ja ruuanlaitot sujui ja yksinolo ei haitannut. Kuitenkin vähän kummallista toimintaa kun jälkeenpäin ajattelee. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse syntynyt -68, ja asunut lapsuuteni kerrostalossa, jossa meitä lapsia oli noin parikymmentä päätä. Kesät talvet keskenämme ulkona, isommat katsoivat pienempien perään. Järvi lähellä ja siellä uimme aamusta iltaan ilman aikusten valvontaa. Samoja kuin tuolla aikaisemmin kirjoitettiin, avain kaulaan roikkumaan ja heti ekaluokasta itsekseen selviytymään. Nimellisesti oli joku naapurin mamma, jolta kysyä apua, mutta eipä heitä paljon häiritty. Itse tulin nelivuotiaana mummolasta kaupunkiin linja-autossa yksin, mummo laittoi linjuriin ja äiti oli kaupungissa vastassa. Matka oli jotain 100 km. Ihan normaalia silloin.

Näin se meni. Se fiilis joka tulee kun muistelee noita aikoja on lämmin. Siis se tunne, että lapsen saattoi istuttaa lina-autoon yksin yli tunnin matkalle, koska yhteiskunta ja ilmapiiri ja asenteet olivat erilaisia. 

Sanopa muuta. Nyt ei uskalla edes teinityttöä päästää yksin bussiin, kun riski joutua ahdistelluksi on suuri täällä.

Et ilmeksesti ole elänyt ennen, jos luulet että ahdistelijoita on vain nykyään. Uimahalleissa ja puistoissa liikkui namusetiä ja itsensäpaljastajia.

Ennen oli paljon hurjempaa myös tässä asiassa. Naisia ja tyttöjä kourittiin tai läpsittiin takapuolelle usein. Kyllä homma on siistiytynyt valtavan paljon. Siinä mielessä vähän ihmetyttää, että miksi nyt on tullut metoo liike, kun asiat on parantuneet hurjasti. Kyllä 2000 luku on aivan eri planeetalta kuin 70-80 luku ahdistelun suhteen. Kärjistäen voisi sanoa, että eihän nykyisin näe missään sellaista.

Juurikin näin.

" saatiin ajaa yksin siskon kanssa moottoriveneellä saaresta kauppasaareen, kun ikää oli 5v ja 8v. Matkaa oli pari meripeninkulmaa ja reitillä väylä.

Sentään oli pelastusliivit."

Mitä ihmettä minä just luin . . .?

Tuollaisia vanhempia, jotka moisen sallivat joutaisi vähintään potkaista oikein mojovasti persuuksiin .

"Muistan, että kerran ala-asteella yövyimme kaverini kanssa pihalla leikkimökissä ja lähdimme salaa keskiyöllä polkemaan rannalle ja uimme pimeässä ulkomuistista kivelle, joka siellä lammen keskellä oli. "

Kaippa niitä suojelusenkeleitä aina silloin tällöin ehtii lapsia vahtimaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat nakkas meidät lapset (6-10v) keskenään Hesburgeriin syömään kun itse menivät isoon markettiin ostoksille :D ei meillä mitään hätää ikinä ollut, mutta vaikea nähdä kenenkään tekevän näin nykypäivänä helsingissä, vaikka nykyään lapsillakin on sentään puhelimet

Me päästiin Särkänniemeen niin että isä jätti minut ja veljeni sinne kahdestaan päiväksi. Veli 6v ja minä 9. Isällä sattui olemaan työreissu Tampereelle. Ei ollut kännyjä vielä keksitty, joten sovittiin, että noin viideltä odotellaan porteilla. Meidät oli toki aamulla jätetty sinne jo ennen paikan aukeamista, koska töihin piti ehtiä.

Aika reipasta. Mitäpä sitä turhan stressaamaan , kyllä ne muksut siellä päivän päikseen pärjää.

Olin 14-vuotiaana 12-vuotiaan veljen kanssa viikon kahdestaan kotona, kun vanhemmat ja nuorin veli oli Kanarialla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse syntynyt -68, ja asunut lapsuuteni kerrostalossa, jossa meitä lapsia oli noin parikymmentä päätä. Kesät talvet keskenämme ulkona, isommat katsoivat pienempien perään. Järvi lähellä ja siellä uimme aamusta iltaan ilman aikusten valvontaa. Samoja kuin tuolla aikaisemmin kirjoitettiin, avain kaulaan roikkumaan ja heti ekaluokasta itsekseen selviytymään. Nimellisesti oli joku naapurin mamma, jolta kysyä apua, mutta eipä heitä paljon häiritty. Itse tulin nelivuotiaana mummolasta kaupunkiin linja-autossa yksin, mummo laittoi linjuriin ja äiti oli kaupungissa vastassa. Matka oli jotain 100 km. Ihan normaalia silloin.

Näin se meni. Se fiilis joka tulee kun muistelee noita aikoja on lämmin. Siis se tunne, että lapsen saattoi istuttaa lina-autoon yksin yli tunnin matkalle, koska yhteiskunta ja ilmapiiri ja asenteet olivat erilaisia. 

Sanopa muuta. Nyt ei uskalla edes teinityttöä päästää yksin bussiin, kun riski joutua ahdistelluksi on suuri täällä.

Et ilmeksesti ole elänyt ennen, jos luulet että ahdistelijoita on vain nykyään. Uimahalleissa ja puistoissa liikkui namusetiä ja itsensäpaljastajia.

Ennen oli paljon hurjempaa myös tässä asiassa. Naisia ja tyttöjä kourittiin tai läpsittiin takapuolelle usein. Kyllä homma on siistiytynyt valtavan paljon. Siinä mielessä vähän ihmetyttää, että miksi nyt on tullut metoo liike, kun asiat on parantuneet hurjasti. Kyllä 2000 luku on aivan eri planeetalta kuin 70-80 luku ahdistelun suhteen. Kärjistäen voisi sanoa, että eihän nykyisin näe missään sellaista.

Metoo on tuontitavaraa USAsta, siksi.

Vierailija kirjoitti:

Olin 14-vuotiaana 12-vuotiaan veljen kanssa viikon kahdestaan kotona, kun vanhemmat ja nuorin veli oli Kanarialla.

Itsekin olin 14v:na 11v siskon kanssa kotona noin viikon 2000-luvun alussa kesällä, kun muut perheestä lähtivät lomareissulle (Huom. nimenomaan halusimme jäädä kotiin, kun saatiin olla yöt netissä chattailemassa) hyvin me pärjättiin, oltiin toki oltu aina ennenkin ilman lapsenvahtia, minä oikeastaan vahdin aina nuorempia siskojani.

Pieninä lapsina (minä 6v, pikkusisko 3v) oltiin kotona sillä välin, kun äiti teki seinän takana olevassa liiketilassa töitä. Kukaan ei tuohon puuttunut, mutta ei mitään koskaan sattunutkaan, katsoimme videoita päivät pitkät ja leikimme, äiti kävi lämmittämässä ruoan, toki vietimme aikaa äidin liiketilassakin välillä. Meidän perheessä ei koskaan ollut lapsenvahtia eikä meitä viety päivähoitoon, vältyimmepähän korvatulehduskierteiltä, täiltä ja kihomadoilta, mutta saimme kyllä olla aika paljon keskenämme.

vanhempien erottua olin 5 vuotias ja äiti päätti laittaa kaikki 4 lastaan sukulaisten hoiviin, minua

oltiin viemässä junalla 150km päähän tuntemattoman sukulaisen luokse , en tahtonut jäädä vaan

roikuin äidin leningin helmoissa että älä jätä minnuu . äiti ei jättänyt mutta saavuttiin Otavan rt-

asemalle ja oikaistiin pitkien junien lävitse , äiti meni edellä ,ja oli jo ulkona junasta kun juna

lähti liikkeelle ja minä jäin junaan kohti Kuopiota , yhtäkkiä joku miesmatkustaja tuli ja nappasi

minut syliinsä ja heitti minut äidin syliin , sitä en unohda koskaan , siitä kävelimme mummon

kotiin Otavan aseman lähellä . luulenpa että äiti rankaisi minua siitä etten jäänyt sinne Karhulaan

sukulaisiin, täytyihän jänen huomata jos juna liikkui , eihän ne niin nopeesti lähe liikkeelle , muutettiin Treelle , olin lähes aina yxin , äiti töissä ja seurusteli uuden miehen kans , joka kesä

mut lähetettiin kesäsiirtolaan 11 viikoksi eikä kukaan lähettänyt kortteja eikä pakettia vaikka

kaikki muut lapset niitä jatkuvasti saivat ,olin 7v kun äiti unohti tulla vastaan palattuani Karkun siirtolasta Tampereen Amuriin , istuin pahvilaatikon päällä pitkään kun siirtolan johtaja tuli ja

vei minut kotiini Takahuhtiin ja jätti sinne tyhjään kotiin ilman ruokaa 1 yöksi , onneksi talon

yläkerran naapurit huolehtivat että sain ruokaa . joillekin äideille ei pitäisi syntyä ollenkaan

lapsia kuten äidilleni , hän yritti aborttia 4. lapsen jälkeen mutta epäonnistui , sitten 3v päästä

sai vielä 5. lapsensa uudelle miehelle ja se oli jotakin se, sitä lasta hyysättiin ja hyysättiin .

yxinään oltiin koko lapsilauma 2v 6v 8v kotona joka pv kun vanhemmat oli töissä 6-17 välillä.

käytiin uimassa . luisteltiin kengillä talon vieressä jäisellä joella , käytiin yhdessä Amurin uima-

hallissa kun nuorin oli 3v eikä kukaan mitään kysellyt , minun osakseni tuli hoitaa ne nuoremmat

tarhaan ja kouluun ennenkuin saatoin itse huolehtia itestäni . sellaisia paskamaisia on jotkut

äidit . tosin kukapa meistä olisi huolehtinut jos äiti olisi kuollut , elipä 92 vuotiaaksi se juoppo

tosin kyllä 4 lasta yxinhuoltajalle oli liikaa

Löysin ja luin v. 1997 päiväkirjaani, olen ollut hädin tuskin 12v.

Olin ollut mm. koko viikonlopun keskellä korpea 6- ja 2-vuotiaiden lapsenvahtina kun heidän vanhemmat lähti risteilylle (päivä Tukholmassa?!).

Muistan että syötiin pelkkiä muroja, vanukkaita ja kerran keitin makaroneja, muuta en osannut.

Meitä pelotti ja nukuttiin ne kaksi yötä valot päällä patjalla olohuoneessa sillä talo oli iso ja pelottava. Kukaan aikuinen ei koko viikonloppuna tarkistanut meidän vointia, ei edes yhdellä puhelulla!

En tajua mitä ihmettä minun vanhemmat on miettineet antaessaan minun mennä tuommoiseen hommaan ja ennen kaikkea, kuka pystyy nauttimaan risteilystä jos lapset kotona on 12v.n 'hoidettavana'. Hullua!

Näitä samoja lapsia käytin usein myös uimassa jne, heitteillä ollaan oltu koko sakki!