Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Hölmöin lasten paapominen, mitä olet todistanut?
24.09.2020 |
Minulla oli ehkä pari vuotta sitten istuessani z-junassa. Samassa loosissa oli ehkä 60v mummo päiväkoti-ikäisten lastenlastensa kanssa. Olin ostanut junaevääksi muutaman kappaleen suklaakuorrutetun parapähkinän. Kaivoin laukustani paperipussin, jossa pähkinät olivat ja rapistelin pussin auki. Lapset seurasivat uteliaan kiinnostuneena, mummo kulmiaan kutristellen. Mietin, katsooko mummo sen takia pahasti jos jollain heistä on vakava, hengitysilmasta jo tarttuva pähkinäallergia. Ajattelin kuitenkin, että jos on allergiaa, niin kai mummo saa suun auki ja kertoo siitä. Mutustelin muutaman pähinän välillä Helsinki - Kerava. Sitten laitoin lähes tyhjän pussin takaisin käsilaukkuun. Mummo seurasi paheksuva ilme kasvoillaan. Vähän ennen Lahtea mummo puhui kännykkään ja kuulin, miten muka ääntään madaltaen puhui minusta tyyliin "ja syönyt koko matkan karkkia lasten edessä, miten kehtaa, tulee paha mieli lapsille, ei ole edes myyntikärryä tässä junassa mistä ostaa lapsille herkut". Ja koko ajan lapset touhusivat tyytyväisenä ipadillä omia juttujaan! Se mummo oli se, joka kyttäsi karkin syömistäni!
Kommentit (163)
Mun pomo asuu miehensä ja 18-vuotiaan poikansa meidän työpaikan yläpuolella olevassa asunnossa, nähdään heitä siis paljon. Poika soittaa töitä tekevälle äidilleen ja pyytää häntä laittamaan aamupalaa, itse katsoo vierestä kun äiti kaataa muroja ja maitoja kulhoon. Kerran ei saanut kyytiä kaverin luokse kun äidillä oli kiire, kirjaimellisesti heitti reppunsa ja tavaransa keskelle lattiaa ja marssi ulos mielenosoituksellisesti. Naurettavaa. Ei tolla menolla tule poika ikinä pärjäämään oikeassa elämässä. Ei käy koulua, ei käy töissä, ei mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on yksi työkaveri, kenen kanssa jaan työhuoneen. On kiusallista kuunnella, miten tuo asiallinen uranainen alkaa soitella siinä klo 14-15 maissa yläaste ikäisille lapsilleen kun nämä palaavat koulusta. Jos lapset eivät vastaa, hän jättää ääniviestit jotka päättää aina myötähäpeää herättäviin pusuääniin. ÄÄniviesteihin pyytää myös kuittaukset, että kaikki on hyvin, jottei "äipän tartte olla huolissaan". Viesteissä ja puheluissa kertoo mm. kertoo, mistä löytyy mitäkin syötävää välipalaksi ja kysyy, mitä toisi päivälliseksi take awaynä. En siis sano, etteikö saisi soitella lapsille ja pitää huolta, mutta on kyllä vähän outoa jos äiti tekee 15-vuotiaalle aamuisin iltapalaleivät valmiiksi. Jne monta muuta esimerkkiä.
Eihän hän myös marttyroi sitten oman jaksamisensa rajoilla? Kuulostaa ihan samanlaiselta kuin entinen lastensa isästä eronnut kaverini, sillä erotuksella että martyroi lasten isälle kuinka hän ei enää yhtään jaksa koko ajan pasata lapsia, että isän pitää alkaa nyt ottamaan niitä enemmän.
isoäitini. Hän ei aikoinaan päästänyt isääni ja setiäni keittiöön. Keittiö kun oli vain naisten valtakuntaa. En kyllä itse ollut tuota heidän lapsuuttaan ja nuoruuttaan näkemässä, mutta se toimi myös silloinkun isäni ol vlejineen 40-50-vuotiaita, mutta eivät keittiöön saaneet mennä. Jos mummo tarvitsi apua, niin otti sen sijaan 4 ja 5 -vuotiaat serkustytöt auttamaan.
Mun mies 45v on juuri tällainen curling- isä. Hän on curling- äidin lapsi.
Mieheni vie 18 vuotiasta tytärtäni (täysin normaali lapsi, ei mitään kehitysviivästymiä tai fyysisiä rajoitteita) autolla kouluun ettei tarvitse mennä bussilla. Kävi ostamassa ja teki tyttärelle rasiaan valmiiksi eväät ylioppilaskokeeseen. Sanoin, että anna tytön hankkia itse eväänsä, niin sain huutoraivarit, että 'sun kuuluu tukea ja rakastaa lastasi'. Mun mielestä 18- vuotiaan täytyy kyetä ostamaan ja pakkaamaan omat eväänsä, hänhän on jo täysi-ikäinen ja aikuinen. Mieheni kuljettaa tytärtä edelleen kesken työpäivänsäkin esimerkiksi hammaslääkäriin vaikka osaahan tytär bussillakin kulkea itse. Kun minä yritän tukea tytön itsenäisyyttä niin saan haukut.
Miehen äiti eli anoppini 71v ostaa edelleen miehelleni vaatteet. Aina on joku kauluspaita tai kalsaripari tuomisina. Anoppi tykkää myös puuttua kotimme sistustukseen. Välillä hän tuo tuomisinaan uusia pöytäliinoja, koristetyynyjä jne tai meillä ollessaan vaihtelee sisustusesineiden paikkoja. Kerran suutuin kunnolla anopille, kun oli ilman lupaa ostanut meille ison taulun ja naulannut sen olohuoneen seinälle ja tapetissa on sen jälkeen hirveän kokoinen ruuvin reikä.
Miehelle jos sanoo anopin sisusteluista meidän asunnossa niin mies tietysti suuttuu, koska hyväähän se anoppi haluaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työpaikan ”perhepikkujouluissa” arvottiin erään työntekijän Itse tekemä piparkakkutalo paikalla olleiden lasten kesken. Työkaverin noin 4-vuotias lapsi sai kamalan pettymys-kiukkukohtauksen ikäiselleen tyypilliseen tapaan kun arpaonni ei häntä suosinut.
Sen sijaan että äitinsä olisi lohduttanut ja auttanut sietämään pettymystä hän totesi: ”Älä kulta sure. Äiti pyytää että xx (talon leipoja) tekee meille uuden ja ihan samanlaisen talon. Äiti ostaa sulle sellaisen.” Oma lapseni oli silloin vasta vauva, joten muistan miettineeni, että onko tämä toimintatapa, joka kenties itsestänikin tuntuu järkevältä sitten kun äitiyttä on kauemmin plakkarissa ja lapsi isompi. Että se siinä hetkessä vain tuntui minusta uskomattoman typerältä tavalta hoitaa vanhempana tilanne.
No nyt lapseni on jo teini, ja edelleen välillä palaa mieleen tuo curling-vanhemmuuden paraatiesimerkki. Samoin mietin onko vastaava pettymyksen kokemusten totaalinen deletointi kyseisen lapsen elämässä jatkunut aikuisuuteen asti (emme ole olleet vuosiin samassa työpaikassa) ja jos on, niin millainen nuori aikuinen tästä lapsesta on kehittynyt. Vai oliko niin, että tuo oli yksittäinen paniikkiratkaisu äidiltä eikä kuvaa laajemmin hänen kasvatusfilosofiaansa.
Mitä mielestäsi olisi pitänyt tehdä?
Tuo äiti kasvatti selviytyjän, joka ei jää rypemään pettymykseen, vaan ryhtyy heti miettimään, miten tilanteen voi ratkaista. Voit olla ongelmakeskeinen ja lohduttaa, että harmi, kun et saanut piparkakkutaloa. Tai sitten olet ratkaisukeskeskeinen ja muistutat, että sellaisen voi ostaa.
Millaisen lapsen sinä haluat kasvattaa, itsesäälissä rypevän lohdutettavan vai sellaisen, joka miettii seuraavan siirron, joka ei kuitenkaan loukkaa muita.
Siis voiko joku ihminen oikeasti olla näin yössä?
Ei tuo ollut millään lailla ratkaisukeskeistä, vaan ainoastaan juuri sitä typerää paapomista. Eihän tuossa lapsi edes tehnyt elettäkään oman ratkaisunsa eteen, vaan äiti kiirehti vierestä " pyyhkimään per%een".
Ihan vinkkinä: myös pettymystensietokyky on ihan erinomainen asia kasvattaa lapselle. Siis lohduttaa lasta, että nyt kävi näin, arpaonni on sellaista. Mutta sitten voi siihen päälle tosiaan ehdottaa, että mikä olisi sellainen asia, mitä voitaisiin tehdä, jotta lapselle tulisi parempi mieli? Haluaisiko että vaikka lähempänä joulua leivottaisiin yhdessä piparitaloa tms.
Se ei todellakaan ole millään lailla ratkaisukeskeistä kaivaa lompakko esiin ( näitä on nähty, jotka haluaisi ostaa lapsen kavereiden leluja, ettei omalle tulisi paha mieli), ja samoin voi jessus, siis oikeastiko sinä (?) Tai se yksi aiempi vastaaja kuvittelee, että pettymys on jo koettu, kun lapsi on saanut sen huutoraivarin, jonka jälkeen äiti hakee sen kuun taivaalta, ettei piltin paha mieli vaan jatku????? Kun ei, se ei todellakaan mene niin. Pettymys on koettu silloin, kun lapsi on kokenut sen, että aina ei saa mitä haluaa, ja siitä päästään yli.
APUA!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tapasimme vanhalla, läheisellä ystäväporukalla minä ja kaksi ystävää sekä yhden taapero oli myös mukana kun olimme heidän kotona. Taapero oli makkarissa päiväunilla kun vaihdoimme kuulumisia. Toinen ystävistäni (ei taaperon äiti) kertoi kokemistaan tosi rajuista ja ikävistä asioista (mm epäonnistuneet kalliit lapsettomuushoidot, avioero sen jälkeen, vanhempien menehtymiset) ja alkoi itkeä vuolaasti. Samalla taapero oli herännyt ja tuli olkkariin kysyen ihmeissään miksi tai itkee. Sen sijaan, että äitinsä olisi ottanut lapsen syliin, sanonut että tädillä on paha mieli ja mennyt rauhallisessa vaikka makkariin lukemaan taaperolle kirjaa, hän otti lapsen siihen meidän kanssa sohville, alkoi iloisesti leikittää ja leperrellä. Haki leluja ja hassutteli. Laittoi areenasta Pipsa possun ja sanoi, että katsotaan tätä yhdessä. Tuota kesti melkein tunnin ajan, sitten lähdimme pois. Myöhemmin selitteli käytöstään, että tottakai piti toimia niin, jotta lapsi ei ahdistu aikuisen murheista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruoan pilkkominen, leipien voitelu ja maidon kaataminen 8-vuotiaalle, terveelle lapselle.
Kun äiti ei ole lähettyvillä, lapsi käyttäytyy ikäisensä tavoin. Mutta kun esim. äiti tulee hakemaan lastaan kylästä, alkaa lapsi lässyttää ja taantuu päiväkoti-ikäisen tasolle.
Mun siskoni tekee tätä miehelleen. Siis aikuistenoikeasti annostelee ruoan ja voitelee leivän. Mies on 45-vuotias arkkitehti.
Ja sisko räyhää minulle, kun minä en passaa lapsiani tarpeeksi. Hän yrittää aina kirjaimellisesti syöttää kuusivuotiastani!
Ohis, mutta oon tollanen passaaja. Lapsia en ole saanut, mutta miestäni hoivaan ja laitan ruuat pöytään ja teen kaiken valmiiksi. Tykkään passata ja häärätä ja mies nauttii. On hyvä ja huolehtiva puoliso ja ansaitsee kaiken huomion.
Siskoni kuorii miehelleen perunat ja leikkaa tämän varpaankynnet 🤢
Eikä ole mikään kömpelö isomahainen mies, vaan urheilullinen hoikka mies, joka yltää vallan mainiosti omiin varpaisiinsa.
Mun mieheni leikkaa JA LAKKAA mun varpaankynnet :D <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun mies 45v on juuri tällainen curling- isä. Hän on curling- äidin lapsi.
Mieheni vie 18 vuotiasta tytärtäni (täysin normaali lapsi, ei mitään kehitysviivästymiä tai fyysisiä rajoitteita) autolla kouluun ettei tarvitse mennä bussilla. Kävi ostamassa ja teki tyttärelle rasiaan valmiiksi eväät ylioppilaskokeeseen. Sanoin, että anna tytön hankkia itse eväänsä, niin sain huutoraivarit, että 'sun kuuluu tukea ja rakastaa lastasi'. Mun mielestä 18- vuotiaan täytyy kyetä ostamaan ja pakkaamaan omat eväänsä, hänhän on jo täysi-ikäinen ja aikuinen. Mieheni kuljettaa tytärtä edelleen kesken työpäivänsäkin esimerkiksi hammaslääkäriin vaikka osaahan tytär bussillakin kulkea itse. Kun minä yritän tukea tytön itsenäisyyttä niin saan haukut.
Miehen äiti eli anoppini 71v ostaa edelleen miehelleni vaatteet. Aina on joku kauluspaita tai kalsaripari tuomisina. Anoppi tykkää myös puuttua kotimme sistustukseen. Välillä hän tuo tuomisinaan uusia pöytäliinoja, koristetyynyjä jne tai meillä ollessaan vaihtelee sisustusesineiden paikkoja. Kerran suutuin kunnolla anopille, kun oli ilman lupaa ostanut meille ison taulun ja naulannut sen olohuoneen seinälle ja tapetissa on sen jälkeen hirveän kokoinen ruuvin reikä.
Miehelle jos sanoo anopin sisusteluista meidän asunnossa niin mies tietysti suuttuu, koska hyväähän se anoppi haluaa...
Toi kuulostaa tuollaiselta yli sukupolvien yltävältä tavalta olla ja elää. Mulle olisi liian rajatonta, ja varmaan siihen on syynsä, miksi mieskin on eronnut.
Mutta ei tuohon sinänsä parane puuttua, kun osalliset ovat tyytyväisiä tapoihinsa, ja pitävät niitä välittämisenä, mitä se heille varmasti onkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nyt tule mieleen mitään tämän kummempaa, vaikka varmasti olen todistanut sellaista. Mutta ihan normaalina toimintana ilmeisesti nykyään pidetään sitä, että synttäreille tullessa tuodaan lahjat myös sankarin sisaruksille, ettei vaan tule paha mieli. Tätä harrastavat etenkin lasten isovanhemmat, mutta myös nuoremmat sukulaiset. Mielestäni sisarusten on hyvä oppia, että jokaisella on omalla vuorollaan juhlapäivä ja jokainen saa lahjoja omalla vuorollaan.
Lapsuiskodissani oli tuo tapa. Olen 70-luvun lapsi.
Ainakin lähipiirissä se oli silloin yleinen.En tykännyt siitä lainkaan. Lohdutuslahjan saaminen sisaren synttäreillä tuntui nololta. Nehän olivat sisaren synttärit eikä minun.
Omilla synttäreillä se tuntui siltä kuin synttärit eivät olisikaan omat, eikä se tuntunut kivalta. Se on jotenkin epämääräinen tunne jota en osaa edes määritellä kunnolla.Mummo on jatkanut tuota tapaa lasteni kohdalla, lapset sanovat ne lahjat eivät tunnu lahjoita. Kyllähän siinä jollakin tavalla kävellään synttärisankarin yli.
Olen täysin samaa mieltä. Juhlissa sankarin kuuluu saada olla huomion keskipiste ja ainoa lahjojen saaja, sehän siinä on ideakin. Sisaruksia voi myös opettaa ja ohjata iloitsemaan ja jännittämään sisaruksen puolesta, ja muistuttaa, että ne omat synttärit on myös tulossa, ja silloin on hänen vuoronsa olla kaiken keskipisteenä.
Ei ole vaikeaa tämä ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anoppi on kyllä ihan omaa luokkaansa. Vielä muutama vuosi sitten nyt 9-vuotias tyttö joi NOKKAMUKISTA mummolassa ja mummo pilkkoi leivän pieneksi annospaloiksi (n1,5x1,5cm) Oli muistaakseni eskarissa. Mummolan ulko-oven edessä on ehkä 20cm korkea rappu. Joka kerta mummo muistaa varoittaa ettei vaan lapset kompastu siihen. Samainen mummo teki miehelleni eväät töihin, kun kulki mieheni kyydissä omaan työpaikkaansa, usein oli appelsiini paloiteltu valmiiksi. Nyt on eläkkeellä ja miesparka joutuu itse pakkaamaan eväänsä, kun en ole tähän passauskulttuuriin lähtenyt. Oletan että aikuinen mies selviää tästä urakasta itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä onko tämä totta vai legendaa, mutta pahin paapominen lienee vanhempi, joka otti Afrikan tähdestä kaikki rosvo-kiekot pois, ettei lapselle tulisi pelatessa paha mieli.
Uskon täysillä. Yksi tuntemani kotirouva ei antanut lastensa katsoa luontodokkareita, koska heille saattaisi tulla paha mieli, jos vaikka leijona tappaa antiloopin tms.
Kaverin häissä oli tarjolla jotain possun kasleria liharuokana. Olen kasvissyöjä ja mulle tuotiin vegeversio. Samassa pöytäseurueessa oli ehkä 5-vuotias lapsi, joka ihmetteli miksi mulla on eri annos kuin muilla. Sanoin hänelle, että olen kasvissyöjä enkä syö lihaa. Hän kysyi jonkun "ai miksi" tyyppisen kysymyksen ja vastasin hänelle, että en vaan tykkää siitä ajatuksesta, että söisin jotain eläintä. Lapsi osoitti kasleria ja kysyi, että "onko tää eläintä". Sanoin että joo, se on possua. Ai POSSUA, lapsi ihmetteli silmät pyöreänä. Silloin lapsen äiti singahti kärppänä viereeni ja sihisi vihaisesti hampaidensa välistä, että he eivät ole kertoneet lapselle mistä liha tulee joten minunkaan ei pitäisi kertoa ja järkyttää lasta.
Hassuinta, ettei lapsi edes vaikuttanut mitenkään järkyttyneeltä, vähän ihmeissään ehkä mutta tyytyväisenä söi paljastuksestani (liha=eläintä) huolimatta lautasensa tyhjäksi ja haki lisääkin.
Minä olen vastaavassa tilanteessa (tosin ne ei olleet häät) todennut omalle lapselle, että nirsoille aikuisille pitää tehdä eri ruuat. Kun ei ole oppinut syömään kaikkea, niin sitten juhlissakin tuodaan oma lautanen ja kaikki ajattelee, että onpa se lellivauva ja kummallinen, kun ei syödä osaa.
Sinä oletkin persujuntti, joten tottakai keksit mahdollisimman ikävän selityksen lapsellesi, jotta hänkin oppii halveksimaan muita ihmisiä, varsinkin kasvissyöjiä.
Ei lapsi sitä tajunnut, että toinen on kasvissyöjä. Hän ymmärsi sen, että yksi aikuinen aiheutti erityistä vaivaa muille haluamalla erilaista ruokaa.
Anteeksi, mutta olet kapeakatseinen juntti.
Sinä olet niitä, jotka opettavat lapselle, että jokainen voi juhlissa vaatia haluamaansa ruokaa. Ei tarvitse ajatella sitä, onko asiasta vaivaa muille. Riittää, että on minä-minä -ihminen. Lastenkutsuilla sinulla on yhdelle tarjolla porkkanoita ja dippikastiketta, toiselle suklaakakkua, kolmannelle tiettyjä korvapuusteja, neljännelle jäätelöä jne., koska sinä et halua olla kapeakatseinen.
No toi luettelemasi lista on ihan normaaleja tarjoiltavia lastenkutsuille.
Muutenkaan ei ole kovin vaikeaa ihan vähän funtsia tarjottavia niin, että ne sopivat suurinpiirtein kaikille. Katsos kun lihansyöjätkin voivat syödä juhlissa kasvisruokia, eivät kuole lihanpuutteeseen yhdellä aterialla. Ja kaikille käy kyllä laktoosittomat tuotteet jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä onko tämä totta vai legendaa, mutta pahin paapominen lienee vanhempi, joka otti Afrikan tähdestä kaikki rosvo-kiekot pois, ettei lapselle tulisi pelatessa paha mieli.
Lapsena kaverin perheessä pelattiin myös näin. Lapsen isä oli innokas pelaaja myös, mutta reilukerhona kavereille, antoi omat timanttinsa lapselleen. Yllättäen kyseinen kaveri ja heillä kyläily ei ollut kaveripiirin ykkössuosikki.
Kyseistä kaveria oli myös tuskaa hakea ulos leikkimään; kun muut olivat kiskaisseet sisävaaatteiden päälle toppahaalarit. Tuolle lapselle puettiin villahaalaria, kypärämyssyä, kauluri yms. Muiden hikoilessa ja odotellessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettajana olen törmännyt muutaman kerran tilanteeseen, jossa äiti on tehnyt täysi-ikäisen lapsensa koulutehtävät. Esimerkiksi läksyissä voi toki auttaa, mutta arvioitavien töiden tekeminen nuoren puolesta ei ole mitään muuta kuin karhunpalvelus. Ensinnäkin opettajan on hankala tunnistaa opiskelijan tuen tarvetta, jos tehtävät tekee joku muu, toisekseen nuoren usko omiin kykyihin ja omaan pärjäämiseen ei kehity, ja kolmanneksi ylioppilaskokeeseen ei äitiä kuitenkaan päästetä, ja jos todellinen osaamistaso paljastuu vasta tuolloin, voi se olla isokin järkytys nuorelle. Nuori, joka on tottunut siihen, että vanhempi huolehtii tiiviisti kouluasioista, ei välttämättä itse tajua tilannetta eikä osaa erottaa omaa panostaan vanhemman panoksesta.
Ei millään pahalla mutta ei nykykoulussa mitään tukitoimia saa.
Kyllä saa, ja ihan eri tavalla kuin koskaan aiemmin. Mutta tietenkään siinä tapauksessa ei saa, jos äippy hoitaa hommat lapsen puolesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettajana olen törmännyt muutaman kerran tilanteeseen, jossa äiti on tehnyt täysi-ikäisen lapsensa koulutehtävät. Esimerkiksi läksyissä voi toki auttaa, mutta arvioitavien töiden tekeminen nuoren puolesta ei ole mitään muuta kuin karhunpalvelus. Ensinnäkin opettajan on hankala tunnistaa opiskelijan tuen tarvetta, jos tehtävät tekee joku muu, toisekseen nuoren usko omiin kykyihin ja omaan pärjäämiseen ei kehity, ja kolmanneksi ylioppilaskokeeseen ei äitiä kuitenkaan päästetä, ja jos todellinen osaamistaso paljastuu vasta tuolloin, voi se olla isokin järkytys nuorelle. Nuori, joka on tottunut siihen, että vanhempi huolehtii tiiviisti kouluasioista, ei välttämättä itse tajua tilannetta eikä osaa erottaa omaa panostaan vanhemman panoksesta.
Ei millään pahalla mutta ei nykykoulussa mitään tukitoimia saa.
Kyllä saa, ja ihan eri tavalla kuin koskaan aiemmin. Mutta tietenkään siinä tapauksessa ei saa, jos äippy hoitaa hommat lapsen puolesta.
Ei saa. Ne on paperilla olemassa teoriassa, mutta käytännössä niistä saa tapella. Kuten kaikki mahdolliset lapsiperheiden edut ja avut.
En täysin myöskään hahmota miksi joku vaihtuva apulainen on parempi kuin vanhempi.
Vierailija kirjoitti:
Työpaikan ”perhepikkujouluissa” arvottiin erään työntekijän Itse tekemä piparkakkutalo paikalla olleiden lasten kesken. Työkaverin noin 4-vuotias lapsi sai kamalan pettymys-kiukkukohtauksen ikäiselleen tyypilliseen tapaan kun arpaonni ei häntä suosinut.
Sen sijaan että äitinsä olisi lohduttanut ja auttanut sietämään pettymystä hän totesi: ”Älä kulta sure. Äiti pyytää että xx (talon leipoja) tekee meille uuden ja ihan samanlaisen talon. Äiti ostaa sulle sellaisen.” Oma lapseni oli silloin vasta vauva, joten muistan miettineeni, että onko tämä toimintatapa, joka kenties itsestänikin tuntuu järkevältä sitten kun äitiyttä on kauemmin plakkarissa ja lapsi isompi. Että se siinä hetkessä vain tuntui minusta uskomattoman typerältä tavalta hoitaa vanhempana tilanne.
No nyt lapseni on jo teini, ja edelleen välillä palaa mieleen tuo curling-vanhemmuuden paraatiesimerkki. Samoin mietin onko vastaava pettymyksen kokemusten totaalinen deletointi kyseisen lapsen elämässä jatkunut aikuisuuteen asti (emme ole olleet vuosiin samassa työpaikassa) ja jos on, niin millainen nuori aikuinen tästä lapsesta on kehittynyt. Vai oliko niin, että tuo oli yksittäinen paniikkiratkaisu äidiltä eikä kuvaa laajemmin hänen kasvatusfilosofiaansa.
Meillä vastaavissa perhepikkujouluissa kaikki arvontavoitot meni samaan perheeseen, kun heidän lapset taitteli arvat eri tavoin ja saivat toimia itse onnettarina. Muita tuntui naurattavan, mutta mulla nuttura kiristyi.
Ei välttämättä. Kyllä ihan terveitä ja kykeneviäkin 6-7-vuotiaita lapsia kuljetetaan rattaissa. Syy kuulemma se, että lapsi alkais kitistä jos se väsyis tai ei enää haluais kävellä.
Vierailija kirjoitti:
Mun mies 45v on juuri tällainen curling- isä. Hän on curling- äidin lapsi.
Mieheni vie 18 vuotiasta tytärtäni (täysin normaali lapsi, ei mitään kehitysviivästymiä tai fyysisiä rajoitteita) autolla kouluun ettei tarvitse mennä bussilla. Kävi ostamassa ja teki tyttärelle rasiaan valmiiksi eväät ylioppilaskokeeseen. Sanoin, että anna tytön hankkia itse eväänsä, niin sain huutoraivarit, että 'sun kuuluu tukea ja rakastaa lastasi'. Mun mielestä 18- vuotiaan täytyy kyetä ostamaan ja pakkaamaan omat eväänsä, hänhän on jo täysi-ikäinen ja aikuinen. Mieheni kuljettaa tytärtä edelleen kesken työpäivänsäkin esimerkiksi hammaslääkäriin vaikka osaahan tytär bussillakin kulkea itse. Kun minä yritän tukea tytön itsenäisyyttä niin saan haukut.
Miehen äiti eli anoppini 71v ostaa edelleen miehelleni vaatteet. Aina on joku kauluspaita tai kalsaripari tuomisina. Anoppi tykkää myös puuttua kotimme sistustukseen. Välillä hän tuo tuomisinaan uusia pöytäliinoja, koristetyynyjä jne tai meillä ollessaan vaihtelee sisustusesineiden paikkoja. Kerran suutuin kunnolla anopille, kun oli ilman lupaa ostanut meille ison taulun ja naulannut sen olohuoneen seinälle ja tapetissa on sen jälkeen hirveän kokoinen ruuvin reikä.
Miehelle jos sanoo anopin sisusteluista meidän asunnossa niin mies tietysti suuttuu, koska hyväähän se anoppi haluaa...
Nuo voivat olla curlingia tai sitten rakkautta. Jokainen osaa kyllä ostaa omat eväänsä itse. Ylioppilaskirjoitukset kyllä ovat sellainen tilanne, jolloin on mukavaa, jos saa hemmottelua, juurkikin valmiiksi ostetut ja pakatut eväät. stressitaso on kokeessa varamasti alhaisempi, kun on oman isän tekemät eväät mukana kuin että täytyisi vielä muistaa kaikkien oppien lisäksi käydä kaupassa ja tehdä eväät.
Itsellä meni lukiossa bussilla kouluun 1h 45 minuuttia. takaisin samanmoinen aika. Autolla tuo oli 20 -30 minuuttia. Ne aamut olivatkin juhlaa, kun sai olla vanhemman kyydissä.
Itse olen huomannut, että teinit juttelevat vanhemmille helpoiten autossa. Siitä ei "pääse" pois, olemme molemmat samassa tilanteessa, ja aikaa on mukava kuluttaa muutenkin kuin vain puhelimella. Luulen, että miehelläsikin on kyse tästä. Lisäksi sanoisin, että kyydit hammaslääkäriin helpottaa hammalääkäripelkoa, jotka sinä et äitipuolena ehkä tiedä. 18-vuotiaalle on kova paikka kertoa, että jännittää, isä voi tietää kaikki asiat lapsuudesta saakka, mitkä vaikuttavat tuohon jännitykseen.
Toki voi olla, että itsekin olen curling-vanhempi: teen yläkoululaiselle ruoan, aamu- väli- ja iltapalat valmiiksi, silloin kun hänellä on paljon kokeita, läksyjä, esitelmiä tai harrastusmenoja. Helpotan tuolloin myös hänen kotitöidensä määrää. Samoin kuskaan autolla harrastuksiin juurikin siksi, että saan nauttia siitä, että hän juttelee autossa yhtä vapautuneesti kuin lapsena.
Mutta vastaavaa olen saanut myös häneltä: ylitöiden jälkeen on ruoka valmiina lautasella, huonosti nukutun yön jälkeen on kotityöt tehty yllättävästi ennen kuin pääsen töistä kotiin jne.
Olenkin sitä mieltä, että se, joka saa hemmottelua osakseen, oppii myös hemmottelemaan muita.
Tutun perheen murrosikäinen tytär oli sairaalloisen ylipainoinen ja kärsi tilanteesta. Hän äitinsä halusi ilahduttaa lastaan ja osti tälle 40 pääsiäismunaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies 45v on juuri tällainen curling- isä. Hän on curling- äidin lapsi.
Mieheni vie 18 vuotiasta tytärtäni (täysin normaali lapsi, ei mitään kehitysviivästymiä tai fyysisiä rajoitteita) autolla kouluun ettei tarvitse mennä bussilla. Kävi ostamassa ja teki tyttärelle rasiaan valmiiksi eväät ylioppilaskokeeseen. Sanoin, että anna tytön hankkia itse eväänsä, niin sain huutoraivarit, että 'sun kuuluu tukea ja rakastaa lastasi'. Mun mielestä 18- vuotiaan täytyy kyetä ostamaan ja pakkaamaan omat eväänsä, hänhän on jo täysi-ikäinen ja aikuinen. Mieheni kuljettaa tytärtä edelleen kesken työpäivänsäkin esimerkiksi hammaslääkäriin vaikka osaahan tytär bussillakin kulkea itse. Kun minä yritän tukea tytön itsenäisyyttä niin saan haukut.
Miehen äiti eli anoppini 71v ostaa edelleen miehelleni vaatteet. Aina on joku kauluspaita tai kalsaripari tuomisina. Anoppi tykkää myös puuttua kotimme sistustukseen. Välillä hän tuo tuomisinaan uusia pöytäliinoja, koristetyynyjä jne tai meillä ollessaan vaihtelee sisustusesineiden paikkoja. Kerran suutuin kunnolla anopille, kun oli ilman lupaa ostanut meille ison taulun ja naulannut sen olohuoneen seinälle ja tapetissa on sen jälkeen hirveän kokoinen ruuvin reikä.
Miehelle jos sanoo anopin sisusteluista meidän asunnossa niin mies tietysti suuttuu, koska hyväähän se anoppi haluaa...
Nuo voivat olla curlingia tai sitten rakkautta. Jokainen osaa kyllä ostaa omat eväänsä itse. Ylioppilaskirjoitukset kyllä ovat sellainen tilanne, jolloin on mukavaa, jos saa hemmottelua, juurkikin valmiiksi ostetut ja pakatut eväät. stressitaso on kokeessa varamasti alhaisempi, kun on oman isän tekemät eväät mukana kuin että täytyisi vielä muistaa kaikkien oppien lisäksi käydä kaupassa ja tehdä eväät.
Itsellä meni lukiossa bussilla kouluun 1h 45 minuuttia. takaisin samanmoinen aika. Autolla tuo oli 20 -30 minuuttia. Ne aamut olivatkin juhlaa, kun sai olla vanhemman kyydissä.
Itse olen huomannut, että teinit juttelevat vanhemmille helpoiten autossa. Siitä ei "pääse" pois, olemme molemmat samassa tilanteessa, ja aikaa on mukava kuluttaa muutenkin kuin vain puhelimella. Luulen, että miehelläsikin on kyse tästä. Lisäksi sanoisin, että kyydit hammaslääkäriin helpottaa hammalääkäripelkoa, jotka sinä et äitipuolena ehkä tiedä. 18-vuotiaalle on kova paikka kertoa, että jännittää, isä voi tietää kaikki asiat lapsuudesta saakka, mitkä vaikuttavat tuohon jännitykseen.
Toki voi olla, että itsekin olen curling-vanhempi: teen yläkoululaiselle ruoan, aamu- väli- ja iltapalat valmiiksi, silloin kun hänellä on paljon kokeita, läksyjä, esitelmiä tai harrastusmenoja. Helpotan tuolloin myös hänen kotitöidensä määrää. Samoin kuskaan autolla harrastuksiin juurikin siksi, että saan nauttia siitä, että hän juttelee autossa yhtä vapautuneesti kuin lapsena.
Mutta vastaavaa olen saanut myös häneltä: ylitöiden jälkeen on ruoka valmiina lautasella, huonosti nukutun yön jälkeen on kotityöt tehty yllättävästi ennen kuin pääsen töistä kotiin jne.
Olenkin sitä mieltä, että se, joka saa hemmottelua osakseen, oppii myös hemmottelemaan muita.
"Teen yläkoululaiselle ruoan, aamu- väli- ja iltapalat valmiiksi." Varmasti kiva lapselle, joka ei tee itsenäisesti välipalojaan, mutta antaa lapsesta melko erikoisen kuvan.
Alue: Aihe vapaa
Monesti näinkin. Mieheni lapset ovat opetelleet juustosiivujen leikkaamisen, ja omenan kuorimisen meillä, koska äiti rakastaa tekemällä kaiken puolesta. Ei ole tervettä semmoinen. Sitten kun lapsi osaa itse, ja tekee itse, voi vanhempi tehdä puolestakin, kunhan lapsi myös kuorii porkkanan samalla vanhemmalle, kun on itsekin kuorimassa. Tuollainen missä vastikkeetta passataan ja palvellaan ilman opetusta siitä että toiselle tulee kiva mieli, että lapsi tekee myös itse kohdallaan toisille kivan mielen, vain lapsen oma elämänhelppous mielessä, ei tule lasta eikä paskaa.