Hölmöin lasten paapominen, mitä olet todistanut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opettajana olen törmännyt muutaman kerran tilanteeseen, jossa äiti on tehnyt täysi-ikäisen lapsensa koulutehtävät. Esimerkiksi läksyissä voi toki auttaa, mutta arvioitavien töiden tekeminen nuoren puolesta ei ole mitään muuta kuin karhunpalvelus. Ensinnäkin opettajan on hankala tunnistaa opiskelijan tuen tarvetta, jos tehtävät tekee joku muu, toisekseen nuoren usko omiin kykyihin ja omaan pärjäämiseen ei kehity, ja kolmanneksi ylioppilaskokeeseen ei äitiä kuitenkaan päästetä, ja jos todellinen osaamistaso paljastuu vasta tuolloin, voi se olla isokin järkytys nuorelle. Nuori, joka on tottunut siihen, että vanhempi huolehtii tiiviisti kouluasioista, ei välttämättä itse tajua tilannetta eikä osaa erottaa omaa panostaan vanhemman panoksesta.

Ei millään pahalla mutta ei nykykoulussa mitään tukitoimia saa.

Ei se ole mikään syy tehdä minkäänikäisen mutta varsinkaan jo lähes aikuisen lapsen läksyjä.

Tietysti jos tarkoitus on vaan päästä koulu läpi ja sitten työttömäksi koko elämäksi , ei asialla ole niin väliä.

Täysikäinen muuttui lähes aikuiseksi?

En ole varma, mitä tarkoitat muuttumisella. Tässä on ollut kaksi kirjoittajaa. Olen ensimmäisen kommentin kirjoittanut opettaja. Puhuin viestissäni täysi-ikäisistä, mutta totta kai tätä tapahtuu myös alaikäisten kohdalla. Mainitsin täysi-ikäiset siksi, että ketjun aiheena on lasten paapominen, ja tässä yhteydessä se, että lapsi on täysi-ikäinen, tekee vanhemman toiminnan vielä vaikeammaksi ymmärtää.

Vierailija kirjoitti:

Ei nyt tule mieleen mitään tämän kummempaa, vaikka varmasti olen todistanut sellaista. Mutta ihan normaalina toimintana ilmeisesti nykyään pidetään sitä, että synttäreille tullessa tuodaan lahjat myös sankarin sisaruksille, ettei vaan tule paha mieli. Tätä harrastavat etenkin lasten isovanhemmat, mutta myös nuoremmat sukulaiset. Mielestäni sisarusten on hyvä oppia, että jokaisella on omalla vuorollaan juhlapäivä ja jokainen saa lahjoja omalla vuorollaan.

Lapsuiskodissani oli tuo tapa. Olen 70-luvun lapsi.

Ainakin lähipiirissä se oli silloin yleinen.

En tykännyt siitä lainkaan. Lohdutuslahjan saaminen sisaren synttäreillä tuntui nololta. Nehän olivat sisaren synttärit eikä minun.

Omilla synttäreillä se tuntui siltä kuin synttärit eivät olisikaan omat, eikä se tuntunut kivalta. Se on jotenkin epämääräinen tunne jota en osaa edes määritellä kunnolla.

Mummo on jatkanut tuota tapaa lasteni kohdalla, lapset sanovat ne lahjat eivät tunnu lahjoita. Kyllähän siinä jollakin tavalla kävellään synttärisankarin yli.

Tuttujen lasten isovanhemmat aina ostelee aina lahjoja myös päivänsankarin sisaruksille, ettei tule pettymystä.

Tuosta hammaslääkäristä.. Joillainhan on tosi kovia pelkoja hammaslääkäriä kohtaan. Parempi niin että on äidin sylissä kuin että nukutettaisiin. Tosin en kyllä äitinä tuollaisia kuvia laittaisi nettiin kaikkien nähtäville. Ei varmaan lapsikaa sitä haluais.

Kaverin 4-vuotias on aivan järkyttävä huomiokerjäläinen. Ei kestä hetkeäkään, jos äitinsä huomio on esimerkiksi minussa. Kaverini ei siis saisi keskustella kanssani, vaan meidän pitäisi katsoa kun tän leikkii, piirtää tai tekee "temppuja" (lue: hyppii tasajalkaa).

Lähes koko vierailu menee siinä, että kaverini yrittää keksiä lapselleen tekemistä, ja sitten vaihvikaa alkaa juttelemaan kanssani, mutta aina tuo lapsi tajuaa asian ja alkaa huutamaan, haukkumaan ja hakkaamaan äitiään. Lopulta lapsi itkee ja ulvoo niin hysteerisesti, kun äiti jatkuvasti yrittää jutella minulle, että alkaa sitten kiljumaan TISSIÄ ÄITI TISSIÄ ANKA TISSIÄÄÄÄHHH!!!! Ja kyllä, 4-vuotias. Kaveri ottaa lapsen tissilleen ja yrittää taas puhua minulle, mutta lapsi läpsäisee häntä naamalleen ja mussuttaa nisä suussaan "HILJAA!"....

Voin kertoa, etten mielellään heillä käy enkä kutsu heitä meille. Lähes aina yritän keksiä jonkin tekosyyn.

Kaveri on vielä yksi läheisimmistä kavereistani, joten harmittaa kun viimeiset neljä vuotta juteltu pääasiassa vain whatsapp viestien avulla. Puhelimessakaan lapsi ei anna äitinsä puhua.

Meillä on töissä työntekijä, jolla jo aikuinen lapsi sekä 17-vuotias. Lapset soittelevat äidilleen töihin monta kertaa päivässä ja äiti lähtee esim. palaverista vastaamaan puhelimeen. Ärsyttää, jos meillä on jokin asia kesken ja puhelin soi, niin hän vain kommentoi että 'pakko ottaa tää' ja sitten juttelee tyttärien kanssa ihan niitä näitä. Ärsyttää ihan suunnattomasti tuollainen. 

9-vuotiaalla lapsellani kaveri, jota ilmeisesti kohdellaan kotona kuin pikkulasta. Ovat olleet kavereita eskarista saakka, ja kyllä tullut tänä aika huomattua, että ei ihan ikäistensä tasolla ole tietyissä asioissa.

Esimerkkejä:

Kaveri oli meillä viime talvena kylässä, ja lähdimme käymään kaupassa. Hänellä oli omaa rahaa mukana, mutta pyysi minua ottamaan rahansa ja maksamaan ostoksensa. Kun ihmettelin miksi, hän kertoi ettei OSAA maksaa ostoksiaan. Sanoin hänelle, että no nyt pääset oppimaan, ja todella laitoin hänet ihan itse ojentamaan rahan myyjälle. Hän oli todella riemuissaan ja ylpeä itsestään kaupasta lähtiessämme.

Kaveri ei osaa pilkkoa ruokaansa. Joka kerta meillä syödessään ruokaa, jota syödään veitsellä ja haarukalla hän tuskailee aterimien kanssa. Olen aina neuvonut, kuinka nyt vaikkapa siitä lohesta saa palasen pilkottua, mutta seuraavalla kerralla taas unohtanut, koska ei joudu tätä kotona tekemään. Käsittääkseni koulussakin vaaditaan veitsen ja haarukan käyttöä, joten ihmettelen että vieläkin tuottaa vaikeuksia.

Kaverin vaatteet roikkuu kuin taaperolla yllään. Siis saattaa olla puolessa välissä peffaa housut menossa, tai sukat valuneet niin, että kantapäät jo näkyvät. Takin vetskari auki siten, että roikkuu ja toinen olkapää näkyy. Hän ei siis ymmärrä itse korjata vaatteita oikein päälleen, vaan kulkee menemään kuin taapero, jonka housuja vanhemmat käyvät välillä kiskaisemassa paremmin ylleen. Omat lapset korjaavat kyllä vaatteensa kunnolla jos valuvat, koska tuntuukinhan se jo inhottavalta. En käsitä, miten tuota kaveria ei vaivaa valuneet vaatteet.

Ai joo, ja aika kenkien kantapäät on tallonut lyttyyn, koska ei osaa tai jaksa vetää kenkiä jalkaansa oikein.

Eräs miespuolinen kaverini on hyvä esimerkki miten käy, kun lapsi paapotaan pilalle. Mies asuu siis ihan omillaan ja käy töissä.

Äiti tuo yli parikymppiselle äijälle kotiin ruokaostokset (ettei sen vaan tarvi itse), siivoaa kämpän ja vie pyykit mukanaan pestäväksi. Käyvät myös yhdessä vaateostoksilla, äippä maksaa.

Mies myös on kertonut, että niin kauan kun hän asui kotona, nukkui aina äitinsä vieressä. Vaikka hänellä oli omakin huone. Minusta jotenkin häiritsevää, että teinipoika ihan vapaaehtoisesti nukkuu äidin kainalossa.

No, sanomattakin selvää, että tämä mies ei juuri naisia arvosta. Hänelle naiset on lähinnä kotityöautomaatteja. Äitiäänkin kohtelee törkeästi, nimittelee ja arvostelee, vaikka tuo paapoo poikaansa minkä ehtii. Kun äiti sairastui rintasyöpään, niin miehen kovin huoli oli, miten hän nyt saa pyykit pestyä. Kuulemma äiti hoiti sitten sairaana "työnsä", kun ei poika pärjää.

En ole enää tämän miehen kanssa tekemisissä, hänen käytöksensä oli kanssaihmisiä kohtaankin välillä todella inhottavaa. Että semmoisia huonoitsetuntoisia pikkunarsisteja kasvaa näistä, jotka paapotaan pilalle.

Vierailija kirjoitti:

Mieheni veljentyttö. Ensimmäisellä tapaamisellamme mukula hyökkää lumihangesta joulupöytään ilman kenkiä pelkässä pyjamassa. Olivat ajaneet toisesta kaupungista mutta myöhässä olivat siksi ettei lapsi halunnut laittaa kenkiä jalkaan. Sama lapsi ei halua minään aamuna laittaa kenkiä jalkaan ja koulusta on myöhässä siksi joka päivä. Lapsen isä on sitä mieltä että heillä on sellainen erioikeus että tyttö *saa* olla joka päivä myöhässä.

Tämä on vasta jäävuoren huippu.

Kun olin ensimmäistä kertaa heillä kylässä oli uudenvuoden aatto. Minä olin heille uusi, mutta tutustumisen ja rupattelun sijaan me neljä aikuista istumme hiiren hiljaa katsomassa My Little Ponya. Silloinen poikaystäväni yritti hieman kuiskaten selittää minulle jaksojen juonta sillä en puhunut hollantia. Tyttö käski olla hiljaa ja juonen selostus loppui saman tien anteeksipyyntöjen kera. Kaksi tuntia hiljaisuutta. Sitten tytön äiti sanoi jotain ja tyttö käski olla hiljaa. Äiti pyysi anteeksi ja taas oltiin kaksi tuntia hiljaa.

Tyttö ei myöskään siedä häviämistä joten jokainen peli pelataan siten että hän saa voittaa. Hän on myös isovanhempiensa ainoa lapsenlapsi joten tietysti isovanhemmat käyvät moikkaamassa joka viikko. Järkytyin kun poikaystäväni naureskellen kertoi että kerran lapsi oli huonolla päällä, ja kun ovikello soi ja oven avattua selvisi että vieraina on isovanhemmat, tyttö huusi ettei halua heitä kylään. Niinpä vanhukset käännytettiin takaisin kotiinsa.

Olen monesti järkyttynyt näistä. Toiminnan alkuperä on se että mieheni veli on syvästi traumatisoitunut siitä että häntä on lapsena käsketty tekemään asioita. Nyt oma lapsi saa kaiken, ja siis aivan kaiken. Se on monesti johtanut todella absurdeihin tilanteisiin, mutta niitä on liikaa kirjoitettavaksi.

Kuulostaa siltä kuin lapsella olisi jonkunlainen autismin kirjon häiriö.

Pukeutuminen, etenkin ne kengät tuottavat ongelmia. Kouluun meneminenkin kuulostaa vaikealta jos myöhästyy joka päivä.

Pomottelukin on isona oireena jossain autismiin liittyvissä diagnoosissa. Se on iso ongelma näiden lasten kodeissa. Lapsi ei millään määrällä opettamista, terapiaa tai kasvattamista osaa muuttaa käytöstään. Hän vaan kerta toisensa jälkeen saa megaraivarit, puree, lyö, potkii, raapii vanhempia ja rikkoo paikkoja aina kun ei saa määrätä kaikkea.

Silloin jos kodissa on muutaman kerran hajonnut ovia ja ikkunoita lapsen raivoamisen takia, alkavat vanhemmat helposti välttelemään tilanteita joissa lapsi pistää kotia, tai mummolaa päreiksi.

Päällepäin nämä lapset ovat usein ihan normaalin oloisia. Monella oireilua esiintyy vain joissakin paikoissa, eikä se ole edes päivittäistä. Nämä tapaukset usein leimataan huonosta vanhemmuudesta johtuviksi. Diagnoosin löytymiseen voi mennä vuosia kun lääkärit ja kasvatusalan ammattilaiset eivät näe oireita eivätkä usko niitä todellisiksi ja keskittyvät hakemaan vikaa vanhemmista. Diagnoosi on tärkeä, jotta näitä lapsia osattaisiin kuntouttaa. Muussa tapauksessa he ovat suuressa vaarassa syrjäytyä.

Autismi ei johdu huonosta kasvatuksesta, vaan aivojen poikkeavasta rakenteesta.

Syrjintää kirjoitti:

Kaveri alkoi syrjimään huumeita kokeillutta yhteistä kaveriamme, kun kuuli huumekokeilusta. Enää ei uskalla kutsua tätä kaveria luokseen, ettei tämä kertanarkomaani pääsisi lastensa lähelle.

Mistäs sen voi tietää, että se oli vaan yksi kerta?

Eivät kuulu höpöheinät minunkaan elämänpiiriini, koska heidän elämänpiirissään voi tapahtua vaarallisia asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni veljentyttö. Ensimmäisellä tapaamisellamme mukula hyökkää lumihangesta joulupöytään ilman kenkiä pelkässä pyjamassa. Olivat ajaneet toisesta kaupungista mutta myöhässä olivat siksi ettei lapsi halunnut laittaa kenkiä jalkaan. Sama lapsi ei halua minään aamuna laittaa kenkiä jalkaan ja koulusta on myöhässä siksi joka päivä. Lapsen isä on sitä mieltä että heillä on sellainen erioikeus että tyttö *saa* olla joka päivä myöhässä.

Tämä on vasta jäävuoren huippu.

Kun olin ensimmäistä kertaa heillä kylässä oli uudenvuoden aatto. Minä olin heille uusi, mutta tutustumisen ja rupattelun sijaan me neljä aikuista istumme hiiren hiljaa katsomassa My Little Ponya. Silloinen poikaystäväni yritti hieman kuiskaten selittää minulle jaksojen juonta sillä en puhunut hollantia. Tyttö käski olla hiljaa ja juonen selostus loppui saman tien anteeksipyyntöjen kera. Kaksi tuntia hiljaisuutta. Sitten tytön äiti sanoi jotain ja tyttö käski olla hiljaa. Äiti pyysi anteeksi ja taas oltiin kaksi tuntia hiljaa.

Tyttö ei myöskään siedä häviämistä joten jokainen peli pelataan siten että hän saa voittaa. Hän on myös isovanhempiensa ainoa lapsenlapsi joten tietysti isovanhemmat käyvät moikkaamassa joka viikko. Järkytyin kun poikaystäväni naureskellen kertoi että kerran lapsi oli huonolla päällä, ja kun ovikello soi ja oven avattua selvisi että vieraina on isovanhemmat, tyttö huusi ettei halua heitä kylään. Niinpä vanhukset käännytettiin takaisin kotiinsa.

Olen monesti järkyttynyt näistä. Toiminnan alkuperä on se että mieheni veli on syvästi traumatisoitunut siitä että häntä on lapsena käsketty tekemään asioita. Nyt oma lapsi saa kaiken, ja siis aivan kaiken. Se on monesti johtanut todella absurdeihin tilanteisiin, mutta niitä on liikaa kirjoitettavaksi.

Kuulostaa siltä kuin lapsella olisi jonkunlainen autismin kirjon häiriö.

Pukeutuminen, etenkin ne kengät tuottavat ongelmia. Kouluun meneminenkin kuulostaa vaikealta jos myöhästyy joka päivä.

Pomottelukin on isona oireena jossain autismiin liittyvissä diagnoosissa. Se on iso ongelma näiden lasten kodeissa. Lapsi ei millään määrällä opettamista, terapiaa tai kasvattamista osaa muuttaa käytöstään. Hän vaan kerta toisensa jälkeen saa megaraivarit, puree, lyö, potkii, raapii vanhempia ja rikkoo paikkoja aina kun ei saa määrätä kaikkea.

Silloin jos kodissa on muutaman kerran hajonnut ovia ja ikkunoita lapsen raivoamisen takia, alkavat vanhemmat helposti välttelemään tilanteita joissa lapsi pistää kotia, tai mummolaa päreiksi.

Päällepäin nämä lapset ovat usein ihan normaalin oloisia. Monella oireilua esiintyy vain joissakin paikoissa, eikä se ole edes päivittäistä. Nämä tapaukset usein leimataan huonosta vanhemmuudesta johtuviksi. Diagnoosin löytymiseen voi mennä vuosia kun lääkärit ja kasvatusalan ammattilaiset eivät näe oireita eivätkä usko niitä todellisiksi ja keskittyvät hakemaan vikaa vanhemmista. Diagnoosi on tärkeä, jotta näitä lapsia osattaisiin kuntouttaa. Muussa tapauksessa he ovat suuressa vaarassa syrjäytyä.

Autismi ei johdu huonosta kasvatuksesta, vaan aivojen poikkeavasta rakenteesta.

Onko koti silloin oikea paikka jos raivareista ei opita edes terapialla pois?

Vierailija kirjoitti:

Ruoan pilkkominen, leipien voitelu ja maidon kaataminen 8-vuotiaalle, terveelle lapselle.

Kun äiti ei ole lähettyvillä, lapsi käyttäytyy ikäisensä tavoin. Mutta kun esim. äiti tulee hakemaan lastaan kylästä, alkaa lapsi lässyttää ja taantuu päiväkoti-ikäisen tasolle.

Mä teen tätä... Laitan ruoat nenän eteen ja voitelen leivät tokaluokkalaiselle. Nyt olen kyllä alkanut vaatia että voitelee itse leipänsä.

En ole koskaan ollut lässyttäjä tai paapoja muuten, mutta nää ruokailuhetket on mun heikko kohta :D meillä on lapsi muutenkin todella nirso, niin jotenkin sitä on vaan toivonut että se söisi edes jotain ilman tappelua.

Minulla on myös ystävä, jonka lapset vie kaiken huomion puhumme sitten puhelimessa tai kasvokkain. Puhelimessa puhuminen on kamalinta, sillä puolen minuuutin välein jompi kumpi lapsista tulee kinuamaan jotakin, kertomaan että sisarus löi/vei lelun/ei tottele tms. Ystävä aina ensin karjuu, että "äiti on puhelimessa, mene pois", mutta lapsi jatkaa vinkumistaan, ja ystävä aina vastaa tälle lopulta. 

Juttelu on pahimmassa tapauksessa sitä, että minä useamman minuutin kuuntelen kuinka jomman kumman lapsen asiaa kuunnellaan, selvitellään tai että ystävä saarnaa kuinka nyt ei oteta herkkuja. Ystäväni saattaa samalla myös karjua miehelleen, että tämä tulisi ja ottaisi komennon, koska hän haluaisi jutella puhelimessa rauhassa. 

Tykkään ystävästäni, mutta olen vähentänyt soittelua hurjasti. 

Vierailija kirjoitti:

Syrjintää kirjoitti:

Kaveri alkoi syrjimään huumeita kokeillutta yhteistä kaveriamme, kun kuuli huumekokeilusta. Enää ei uskalla kutsua tätä kaveria luokseen, ettei tämä kertanarkomaani pääsisi lastensa lähelle.

Mistäs sen voi tietää, että se oli vaan yksi kerta?

Eivät kuulu höpöheinät minunkaan elämänpiiriini, koska heidän elämänpiirissään voi tapahtua vaarallisia asioita.

Satunnainen viihdekäyttökään ei ole narkkaamista, ääliö. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ruoan pilkkominen, leipien voitelu ja maidon kaataminen 8-vuotiaalle, terveelle lapselle.

Kun äiti ei ole lähettyvillä, lapsi käyttäytyy ikäisensä tavoin. Mutta kun esim. äiti tulee hakemaan lastaan kylästä, alkaa lapsi lässyttää ja taantuu päiväkoti-ikäisen tasolle.

Mun äiti antaa mulle välillä ruuan eteeni edelleen ja olen 38-vuotias, äiti itsekin 😅 Ja minäkin passaan omia lapsiani ja varmaan tulen niin aina tekemään kuten äitini tekee minulle. Ihan omatoiminen silti olen, samoin kun omat lapseni. Joten ei kai tuo niin vaarallista ole? Pieni rakkauden teko.

8-vuotias on aika pieni vielä. Omani jo lähes täysi-ikäisiä niin siltä kantilta katsottuna vielä pieni.

Millä tavoun tuo on rakkautta?

Hemmottelee ja näkee vaivaa arvostamansa ihmisen eteen, vaikka ihminen ei varsinaisesti tarvitsisikaan apua.

Suosittelen tutustumaan käsitteeseen LÄHEISRIIPPUVAISUUS.

” Jatkuva huoli muista ihmisistä ja heidän hyvinvoinnista voi helposti muuttua pakkomielteiseksi kontrolliksi, joka ei enää ole hallinnassa. Siihen liittyy myös mustasukkaisuutta ja tarve olla tietoinen kaikesta, mitä toinen tekee ja missä toinen on.

• Ylenmääräinen huolenpito ja huono itsetunto

Lähisuhderiippuvainen ihminen ahdistuu toisen ongelmista. Hänen on vaikea kieltäytyä tekemästä toiselle palveluksia silloinkin, kun ei itse jaksaisi tai haluaisi. Huolenpitoon liittyy myös pyrkimys ennakoida toisen tarpeita ja vastata niihin jo ennen kuin he ovat edes pyytäneet apua.

Läheisriippuvaiselle ihmiselle on tyypillistä jatkuva itsekritiikki sekä omien virheiden ja puutteiden pohtiminen. Hän kokee voimakasta riittämättömyyden tunnetta ja hylätyksi tulemisen pelkoa sekä kyynisyys itseä kohtaan. Myös kritiikin sietokyky on heikko: itse voi kritisoida itseään, mutta muiden kriittistä palautetta on vaikea ottaa vastaan.”

Siitä voi eheytyä.

Voi elämä nyt taas. Tarvitseeko kaikki jonkun diagnoosin jos toimii jollain tavalla jota sinä et ymmärrä?

Luuletko että minä marttyyrina jaksamisen äärirajoilla kuorin perunoita lapsille kun luulen etteivät itse osaa tai hylkäävät minut jos en sitä tee?

No voin kertoa että väärässä olet. Aika usein myös he tekevät ruuan kun me vanhemmat ei olla kotona. Ei pelota että lapset minut hylkää. Ikinä edes käynyt mielessä. Enkä ole mustasukkainen. En miehestäni enkä varsinkaan lapsista. Miten sinulle tuli tuo läheisriippuvuus mieleen? Osuiko liian lähelle eli lähipiirissäni tuollaisia ihmisiä kun otit noin henkilökohtaisesti ja meni tunteisiin?

Se että välillä tekee asioita muita ilahduttaakseen ei tee kenestäkään läheisriippuvaista.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on töissä työntekijä, jolla jo aikuinen lapsi sekä 17-vuotias. Lapset soittelevat äidilleen töihin monta kertaa päivässä ja äiti lähtee esim. palaverista vastaamaan puhelimeen. Ärsyttää, jos meillä on jokin asia kesken ja puhelin soi, niin hän vain kommentoi että 'pakko ottaa tää' ja sitten juttelee tyttärien kanssa ihan niitä näitä. Ärsyttää ihan suunnattomasti tuollainen. 

Mulla on työkaveri, jonka "lapset" ovat jo yli 25-vuotiaita. Vastaa heille olipahan mikä vaan kesken ja lässyttävällä äänellä vastailee "Voi voi, etkö jaksa mennä kauppaan, äiti käy sulle töiden jälkeen. Niin, mitäs äiti sulle ostaisi? Pitäiskö äidin vähän samalla sulle siivota, joo äiti vähän imuroi". 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ruoan pilkkominen, leipien voitelu ja maidon kaataminen 8-vuotiaalle, terveelle lapselle.

Kun äiti ei ole lähettyvillä, lapsi käyttäytyy ikäisensä tavoin. Mutta kun esim. äiti tulee hakemaan lastaan kylästä, alkaa lapsi lässyttää ja taantuu päiväkoti-ikäisen tasolle.

Mun äiti antaa mulle välillä ruuan eteeni edelleen ja olen 38-vuotias, äiti itsekin 😅 Ja minäkin passaan omia lapsiani ja varmaan tulen niin aina tekemään kuten äitini tekee minulle. Ihan omatoiminen silti olen, samoin kun omat lapseni. Joten ei kai tuo niin vaarallista ole? Pieni rakkauden teko.

8-vuotias on aika pieni vielä. Omani jo lähes täysi-ikäisiä niin siltä kantilta katsottuna vielä pieni.

Millä tavoun tuo on rakkautta?

Hemmottelee ja näkee vaivaa arvostamansa ihmisen eteen, vaikka ihminen ei varsinaisesti tarvitsisikaan apua.

Suosittelen tutustumaan käsitteeseen LÄHEISRIIPPUVAISUUS.

” Jatkuva huoli muista ihmisistä ja heidän hyvinvoinnista voi helposti muuttua pakkomielteiseksi kontrolliksi, joka ei enää ole hallinnassa. Siihen liittyy myös mustasukkaisuutta ja tarve olla tietoinen kaikesta, mitä toinen tekee ja missä toinen on.

• Ylenmääräinen huolenpito ja huono itsetunto

Lähisuhderiippuvainen ihminen ahdistuu toisen ongelmista. Hänen on vaikea kieltäytyä tekemästä toiselle palveluksia silloinkin, kun ei itse jaksaisi tai haluaisi. Huolenpitoon liittyy myös pyrkimys ennakoida toisen tarpeita ja vastata niihin jo ennen kuin he ovat edes pyytäneet apua.

Läheisriippuvaiselle ihmiselle on tyypillistä jatkuva itsekritiikki sekä omien virheiden ja puutteiden pohtiminen. Hän kokee voimakasta riittämättömyyden tunnetta ja hylätyksi tulemisen pelkoa sekä kyynisyys itseä kohtaan. Myös kritiikin sietokyky on heikko: itse voi kritisoida itseään, mutta muiden kriittistä palautetta on vaikea ottaa vastaan.”

Siitä voi eheytyä.

Siis tosissasiko väität, että miehen niskan hierominen on osoitus läheisriippuvuudesta? Ihan samanlainen turha asia sekin on kuin leivän voitelu aikuiselle lapselle.

Yhtä hyvin se voi olla sitä. Pakonomaista ylimitoitettua huolehtimista Ja palvelemista.

Meillä kotona hoivataan ja passataan kaikkia puolin ja toisin. Läheisriippuvuus on aivan muuta kuin rakkaan hemmottelu.

Minun vanhempani kysyvät pitääkö käydä vessassa, kun ollaan yhdessä jossain tai lähdössä jonnekin. Olen 45, ja osaan kyllä ihan itse hoitaa vessa-asiani. 😂

Vierailija kirjoitti:

Ei nyt tule mieleen mitään tämän kummempaa, vaikka varmasti olen todistanut sellaista. Mutta ihan normaalina toimintana ilmeisesti nykyään pidetään sitä, että synttäreille tullessa tuodaan lahjat myös sankarin sisaruksille, ettei vaan tule paha mieli. Tätä harrastavat etenkin lasten isovanhemmat, mutta myös nuoremmat sukulaiset. Mielestäni sisarusten on hyvä oppia, että jokaisella on omalla vuorollaan juhlapäivä ja jokainen saa lahjoja omalla vuorollaan.

Voihan järjestää vaikka onginnan, jos haluaa antaa juhlista muiston.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syrjintää kirjoitti:

Kaveri alkoi syrjimään huumeita kokeillutta yhteistä kaveriamme, kun kuuli huumekokeilusta. Enää ei uskalla kutsua tätä kaveria luokseen, ettei tämä kertanarkomaani pääsisi lastensa lähelle.

Mistäs sen voi tietää, että se oli vaan yksi kerta?

Eivät kuulu höpöheinät minunkaan elämänpiiriini, koska heidän elämänpiirissään voi tapahtua vaarallisia asioita.

Satunnainen viihdekäyttökään ei ole narkkaamista, ääliö. :D

Tietenkin on. Kaikki käyttö on, ihan niin kuin satunnainen ryypiskely on ryypiskelyä.