Lue keskustelun säännöt.
Miksi avoliitossa oleville ajetaan samoja etuja ja velvollisuuksia kuin avioliitossa?
22.09.2020 |
Miksi eivät mene naimisiin, jos haluavat avioliitossa olevien etuja itselleen.
Ihan kummallista.
Kommentit (157)
Vierailija kirjoitti:
Avoliitto ilman taloudellisia sitoumuksia pitää säilyttää, sillä eivät kaikki halua jakaa omaisuuttaan avopuolison kanssa. Jos vaikka kypsällä iällä muutetaan yhteen ja molemmilla on jo lapsia, avopuolisot voivat haluta jättää kuolemantapauksessa omaisuutensa omille lapsilleen eikä sille avopuolisolle.
Käsittääkseni avoliitossa ei voi kuitenkaan juridisesti tehdä avioehtosopimusta, jossa kumpikin pitäisi eron tai kuoleman tapauksessa oman omaisuutensa vai voiko? Onko ainoa mahdollisuus näillä pareilla siis olla muuttamatta yhteen? Heikentää kyllä näiden parien asemaa.
Kun lähtökohtaisesti kumpikin joka tapauksessa pitää oman omaisuutensa niin miksi siitä pitäisi tehdä erillinen sopimus? Ainoa poikkeus on tuo hyvitys silloin kun voidaan osoittaa toisen muuten saavan erossa perusteetonta hyötyä toisen kustannuksella. Miksi koet tuollaisen perusteettomaan etuun pohjautuvan hyvityksen ongelmana?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On havahduttu, että mummot lentävät pihalle kodeistaan kun miehet kuolevat. Mummo on maksanut juoksevat kulut ja mies omistanut kaiken.
Tuossa sinun esimerkissäsihän ei ongelma ole siinä, ettei oltu naimisissa, vaan ongelma on siinä, jos yhteinen on laitettu vain miehen nimiin, vaikka taloutta on pyöritetty ja rahoitettu yhdessä. Minkä ikäisistä mummoista muuten puhut? Avoliitot alkoivat yleistyä vasta 60-luvun jälkeen.
Niin, sellaista se oli esimerkiksi vanhemmillani, kaikki oli isän nimissä ja 40-luvulla syntyneitä olivat. Isänihän kaiken kiinteän omaisuuden maksoi ja äiti maksoi juoksevat kulut eli käytännössä ei omistanut mitään. Näitä on vieläkin paljon vaikka sinä et sitä uskoisi.
Omat vanhempani, 40-luvulla syntyneet, ovat kyllä laittaneet kaiken molempien nimiin, myös on yhteinen tili tyyliin Maija TAI Matti Meikäläinen.
Ymmärrän toki, että avioliitto kannattaa tilanteessa, jossa ajattelu on niin konservatiivista ja vanhakantaista, että omaisuus laitetaan miehen nimiin. Mutta me ei nyt tässä ketjussa kai puhuta suurten ikäluokkien tasa-arvo-ongelmista, vaan keskustelu koskee enemmän nykypäivän aikuisten ja nuorten aikuisten tilanteita. Nuo kuvaamasi "kaikki miehen nimiin" ei ole oikein nykypäivää enää. Ja varsinkaan varmasti avoliitossa elävät, modernit ihmiset pääsääntöisesti eivät toimi niin.
Silti näitä naisia nyt halutaan suojella yhteiskunnan taholta.
Siis keitä naisia - suurten ikäluokkien naisia vai nuorempia? Onko nyt siis jokin lakialoite, joka keskittyy nimenomaan naisten aseman parantamiseen? Mietin vaan, kun itsekin naisena olen kumppaniani varakkaampi, että jos jotain muutoksia tulisi, eivätkö ne koskisi minun miespuolista kumppaniani, vai onko oletus, että naiset ovat aina varattomia?
Kaikkia tyhmänpuoleisia naisia. Luuletko että kaikki naiset ovat nykyisin uraohjuksia? Edelleen on näitä köyhiä ja työttömiä sekä vedätettäviä naisia, jotka jäävät tyhjän päälle miehen livetessä tai kuollessa. Tottakai koskisi, mutta miehet tienaavat paremmin kuin naiset ja harvemmin viettävät vuosikausia kotona lasten kanssa. Nykyäänkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua näissä avio-avoliittojutuissa aina vähän ihmetyttää, että eikö teillä naisilla ole omaa omaisuutta, jota suojata. Eikö naisilla ole todellakaan omia tuloja, omaa omaisuutta jne.`
Miksi omaisuuden ylipäätään pitäisi olla yhteistä? Oletteko te kaikki todellakin niin köyhiä tai keskittynyt vaan "kotoilemaan", ettei teille kerry varallisuutta?
Ei ole ihme, että pitää niin kovasti sitoutua ja näyttää maailmalle sekä muille naisille, että mulla on mies.
Käsittämätöntä.
Eiköhän näissä ole ajatuksena se yhteinen perhe. Kumpi siellä onkin kotona tekemässä ilmaista työtä, ei joudu heikkoon asemaan.
Toki asian voi ratkaista muutenkin, jos on halua ja taitoa laskea matematiikkaa, hoitaa paljon paperityötä jne.
Kuka on kotona tekemässä ilmaista työtä? Vanhempainvapaan ajalta saa tulosidonnaista korvausta ja hoitovapaalla kotihoidontukea, joten mitä ilmaista työtä joku kotona tekee? Jos haluaa kammata matonhapsuja, niin se on harrastus, ei työtä.
Aivan. Jos asenteesi on tuo, ymmärrän ihmetyksesi.
Vierailija kirjoitti:
Avio -ja avoliitossa sitoutumisen aste on erilainen. Tunnetta voi löytyä yhtä paljon molemmista, mutta avioliitto on julkinen ja Jumalan edessä annettu lupaus rakastaa toista. Sitoutuminen kantaa paremmin avioliitossa, sillä se on ennen kaikkea tahdon ja omistautumisen asia. Sen solmimisen hetkellä pyydetty Jumalan siunaus ei jää sanahelinäksi. Näin Isä on liitossa varmasti läsnä.
Avoliittohan on kuin lähtisi ajamaan autoa ilman turvavöitä tai soutamaan ilman pelastusliivejä. Yleisesti ottaen parisuhde on aina matka, jolle kannattaa ottaa kaikki mahdolliset turvavälineet mukaan.
Avoliiton vaarana on sen hauraus ja toisesta eroaminen on liiankin helppoa. Toiselle lupaudutaan molemmissa, mutta hengen liittoon ei pyydetä siunausta. Avioliitossa ylä- ja alamäet on tarkoitettu kestettäviksi. Jos sen jostain syystä haluaa purkaa, on purkaminen työläämpää.
Kuulostaa erittäin järkevältä ja erityisesti mietityltä pohdinnalta. Hyvä pointti tuokin, että avioliiton purkaminen on työläämpää - monihan ei oikein osaa täyttää lomakkeita, joten jollekin voi tosiaan ollakin sen yhden lomakkeen hoitaminen niin vaikeaa, että sitten tulee jäädyksi suhteeseen, ja sittenhän se on taas tahtomista ja sitoutumista, tai ainakin näyttää siltä, mikä on tietenkin tärkeintä. Tuo vertauksesi parisuhteesta matkana on myös tosi hyvä - onhan se parisuhde niin vaikea ja vaarallinen matka, että kannattaa kyllä varmuuden vuoksi ottaa kaikki varmistukset mukaan. Kun eihän sitä tiedä, että jos vaikka suhde osoittautuisikin pettymykseksi, niin avioliitossa sitä surua ja tuskaa on helpompi kestää, kun kuitenkin voi kaikille kertoa olevansa onnellinen ja he uskovat, kun kerran naimisissakin ollaan.
Kiva että tulee järjen ääntäkin tänne palstalle, kaikkien maallisten ja syntisten puheenvuorojen sekaan. Itse ennustan maailmanlopun tulevan, kun niin moni elää avoliitossa. Myös liian uskaliaat Tv-sarjat ovat paholaisen keksintö. Taivaa isukkipapan siunausta sinulle, siu siu siukkista!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On havahduttu, että mummot lentävät pihalle kodeistaan kun miehet kuolevat. Mummo on maksanut juoksevat kulut ja mies omistanut kaiken.
Tuossa sinun esimerkissäsihän ei ongelma ole siinä, ettei oltu naimisissa, vaan ongelma on siinä, jos yhteinen on laitettu vain miehen nimiin, vaikka taloutta on pyöritetty ja rahoitettu yhdessä. Minkä ikäisistä mummoista muuten puhut? Avoliitot alkoivat yleistyä vasta 60-luvun jälkeen.
Niin, sellaista se oli esimerkiksi vanhemmillani, kaikki oli isän nimissä ja 40-luvulla syntyneitä olivat. Isänihän kaiken kiinteän omaisuuden maksoi ja äiti maksoi juoksevat kulut eli käytännössä ei omistanut mitään. Näitä on vieläkin paljon vaikka sinä et sitä uskoisi.
Omat vanhempani, 40-luvulla syntyneet, ovat kyllä laittaneet kaiken molempien nimiin, myös on yhteinen tili tyyliin Maija TAI Matti Meikäläinen.
Ymmärrän toki, että avioliitto kannattaa tilanteessa, jossa ajattelu on niin konservatiivista ja vanhakantaista, että omaisuus laitetaan miehen nimiin. Mutta me ei nyt tässä ketjussa kai puhuta suurten ikäluokkien tasa-arvo-ongelmista, vaan keskustelu koskee enemmän nykypäivän aikuisten ja nuorten aikuisten tilanteita. Nuo kuvaamasi "kaikki miehen nimiin" ei ole oikein nykypäivää enää. Ja varsinkaan varmasti avoliitossa elävät, modernit ihmiset pääsääntöisesti eivät toimi niin.
Silti näitä naisia nyt halutaan suojella yhteiskunnan taholta.
Siis keitä naisia - suurten ikäluokkien naisia vai nuorempia? Onko nyt siis jokin lakialoite, joka keskittyy nimenomaan naisten aseman parantamiseen? Mietin vaan, kun itsekin naisena olen kumppaniani varakkaampi, että jos jotain muutoksia tulisi, eivätkö ne koskisi minun miespuolista kumppaniani, vai onko oletus, että naiset ovat aina varattomia?
Kaikkia tyhmänpuoleisia naisia. Luuletko että kaikki naiset ovat nykyisin uraohjuksia? Edelleen on näitä köyhiä ja työttömiä sekä vedätettäviä naisia, jotka jäävät tyhjän päälle miehen livetessä tai kuollessa. Tottakai koskisi, mutta miehet tienaavat paremmin kuin naiset ja harvemmin viettävät vuosikausia kotona lasten kanssa. Nykyäänkään.
Ymmärsin, että aiemmin puhuttiin tilanteesta, jossa yhdessä maksettu ja rahoitettu omaisuus on laitettu miehen nimiin. Sehän on vedätystä. Mutta millä lailla se on vedätystä, jos nainen ei ole osallistunut omaisuuden kartoittamiseen ja on alunperinkin ollut työtön eikä edes halunnut työelämään? En nyt itse näe ongelmaa siinä, että hän ei erossa saa puolta miehen omaisuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Avoliitto ilman taloudellisia sitoumuksia pitää säilyttää, sillä eivät kaikki halua jakaa omaisuuttaan avopuolison kanssa. Jos vaikka kypsällä iällä muutetaan yhteen ja molemmilla on jo lapsia, avopuolisot voivat haluta jättää kuolemantapauksessa omaisuutensa omille lapsilleen eikä sille avopuolisolle.
Käsittääkseni avoliitossa ei voi kuitenkaan juridisesti tehdä avioehtosopimusta, jossa kumpikin pitäisi eron tai kuoleman tapauksessa oman omaisuutensa vai voiko? Onko ainoa mahdollisuus näillä pareilla siis olla muuttamatta yhteen? Heikentää kyllä näiden parien asemaa.
Avopuoliso perii vain testamentilla, joten lapsille se omaisuus menee ellet erikseen testamenttia lakiosan ulkopuolisesta osasta perintöä tee.
Avioehdossa ei olisi mitään järkeä koska ei avopuolisoiden välillä tehdä ositusta jonka ulkopuolelle avioehdolla voisi omaisuutta sulkea. Eli kumpikin pitää muutenkin oman omaisuutensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei vieläkään ole kertonut, miten avioliitto parantaisi lapsen asemaa. Tämä olisi itselläni ainoa syy mennä naimisiin, itseni takia minun on varakkaampana osapuolena järkevämpää olla avoliitossa. Mutta niitä lapsen asemaa parantavia esimerkkejä ei siis taida olla?
Aviomies on automaattisesti isä. Aviolapsella on siis molemmat "vanhemmat" elättämässä. Eri asia sitten onko tämä isä myös biologinen isä ja mikä lapsen etu lopulta on.
Joskus miettinyt sitä kuviota, jos aviossa oleva mies saa lapsen, niin miksei myös aviovaimosta tehdä automaattisesti toista/kolmatta huoltajaa. Ja jos biologiset vanhemmat olisi kumpikin tahollaan naimisissa, niin lapsella olis 4 vanhempaa. Siinä tasa-arvoasioihin vähän korjattavaa. Ehkä se pakollinen isyystesti olisi parempi :)
Nykyisin avioparien isyydentunnustaminen hoidetaan jo raskausaikana neuvolassa, joten myös näillä lapsilla on syntyessään isä virallisestikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On typerää, jos lakiin kirjattaisiin jokaikinen parisuhteen muoto tyyliin seurustelu 2-5v, yhdessäasuminen 1-4v, tutustumisaika 0-1v jne. Ihmisten parisuhteita ei nimenomaan pidä kirjata lakiin ennen kuin on niin varma siitä suhteesta, että on valmis tekemään siitä juridisen sopimuksen. Sitä ennen siviilisäädyn pitäisi olla tosiaan naimaton ihan riippumatta siitä, kenen kanssa asuu ja kuinka kauan on asunut.
Ihmiset, jotka pelkäävät avioliittoa, ovat tietämättömiä ja mieltävät sen samaan kuin kirkollinen vihkiminen. Nykyään avioliitto on kuitenkin nimenomaan juridinen sopimus omaisuuden ja lapsenaseman varmistamiseksi. Jos ei tällaisia toimenpiteitä halua, voi pysyä naimattomana ilman sen merkittävämpää juridiikkaa.
Jos siis haluaa ja pystyy sitoutumaan kumppaniin, on avioliitto järjellisesti ainoa oikea vaihtoehto. Jos taas tuntuu, että haluaa sitoutua vain hetken tai määrätyn ajan, niin sitten kannattaa pysyä naimattomana, mutta on naurettavaa, että sille hetken ajalle haluaa jotain juridisia avioliiton kaltaisia oikeuksia. Valinta on helppo, mutta jotkut haluaa sekä säilyttää että syödä kakun.
Siis mitä etuja nämä ovat:
Perinnönjako: puoliso ei peri kuin testamentilla tai jos pariskunta on lapseton, myös avoliitossa voi tehdä testamentin puolisolleen
Lapsen huoltajuus ja isyyden tunnustaminen: käynti lastenvalvojalla ei isoja asioita vaadi
Adoptioi osuu harvan kohdalleja ja avioituminen tästä syystä tuntuu lähinnä tekosyyltä
Yhteisen sukunimi ei ole olennainen asia, suurin osa pariskunnista pitää oman nimensä liiton laadusta huolimatta enkä keksi mitään syytä, miksi se yhteinen nimi olisi oltava.
Omaisuuden jako eron tullen on avoliitossa reilumpi eli kumpikin saa pitää omansa.
Avoliiton jälkeen voi yrittää saada osaansa avopuolison omaisuudesta, mutta silloin pitää pystyä osoittamaan, että se omaisuus on saatu aikaan siksi, että avopuoliso uhrasi oman taloudellisen turvallisuutensa. Keskimäärin kotivuodesta avopuolison hyväksi maksetaan noin 1700 e. Avopuolison perimään omaisuuteen ei erossa pääse käsiksi vaikka kertoisi tappaneensa avoappivanhemmat eli osallistuneensa perinnön hankintaan.
Avopuoliso kuuluu lähtökohtaisesti perintöverotuksen osalta ns. kakkosluokkaan eli maksaa perinnöstä reippaasti enemmän veroa kuin aviopuoliso. Tähän on joitakin poikkeuksia (mm. jos on ollut aiemmin aviossa ja asuu viimeisenä verokautena yhdessä tai jos parilla on yhteinen lapsi).
Jos lapseton pariskunta aikoo jättää omaisuutensa toisilleen niin avioliittoa kannattaa ilman muuta harkita ihan tuon perintöveron takia.
Tosin jos on lapsia, ei tarvitse harkita, ja jos taas lapsia ei ole, voi tietysti käväistä naimisissa ja jatkaa sen jälkeen avoliitossa. Jos siis haluaa näitä perintökuvioita.
Itse haluankin, että lapset perivät, joten minulle tuo ei ainakaan olisi ongelma.
No niinhän tuossa sanottiin että jos lapseton pariskunta aikoo jättää omaisuutensa toisilleen :-)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten näissä avoliittolainsäädännön muutoksissa ärsyttää se, että ne ehdot, joilla avoliiton solmit, voivat muuttua. Yhtäkkiä olet ties missä taloudellisissa vastuissa, vaikket mitään sopimusta ole tehnyt. Eikö muuttunut lainsäädäntö voisi koskea vain uusia, muutoksen jälkeen solmittuja avoliittoja?
Miten solmitaan avoliitto?
kysyy itsekin avoliitossa asunut. (Minä olen vain muuttanut yhteen kumppanini kanssa.)
Avioliitto on lupaus.
Eikö avoliitossa luvata mitään? En tiedä, en ole koskaan avoliitossa ollut, mutta ajattelisin, että siihen kuuluu kaikki muut lupaukset paitsi vastamäessä ponnistelut.
Sekoitatkohan sinä nyt parisuhteen ja avioliittoon kuuluvan vihkimisrituaalin keskenään? Ei se avioliitonkaan perusta siinä vihkimisseremoniassa ole - tai ainakin toivon, että ei ole, sillä toivottavaa on, että sekin perustuisi vähän syvällisempään kokonaisuuteen.
Miksi aviopari muuten luottaa toisen pysyvän vierellään - senkö vuoksi, että vihkimisseremoniassa on toistettu joku valmiiksi kirjoitettu repliikki, vai voisiko se luottamus kuitenkin johtua jostain muusta? Mikäli pidät mahdollisena, että avioliitossa luottamus ja usko suhteeseen johtuu jostain muusta, niin olisikohan se sama asia sitten avoliitossakin? Itse arvostan suhteessa kuin suhteessa enemmän henkilön omia sanoja ja tekoja, en valmiiksi kirjoitettuja repliikkejä. Ja uskoisin, että suurimmalle osalla naimisissa olevista asia olisi myös niin. Kun kumppani sanoo rakastavansa ja haluavansa olla yhdessä, millä sanoilla sitten kukakin asian ilmaisee, tämän luulisi olevan merkittävämpää kuin jonkin yhteisöllisen seremonian. Vai olenko nyt ihan hakoteillä avioliiton suhteen?
Toki teot ovat tärkeimmät, mutta Viittasin tuolla siihen, että ainakin se lupaus on ääneen sanoitettu. Kukaan, joka on naimisiin mennyt, ei voi sanoa ”oho, en tiennyt mihin lupauduin... kuuluuko tahdon-sanan alaisuuteen myös nämä vastoinkäymiset?”. Jotenkin ajattelen siis, että aina kun allekirjoittaa jonkin paperin, niin ihminen miettii kahdesti, mihin suostuu.
Kun olen ihmisten avoliittoja katsellut, niin monesti vain ajaudutaan yhteen. Ei siinä mitään luvata.
Kuten sanoin, en ole avoliitossa ollut. Pohdin vain tästä sivusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eniten näissä avoliittolainsäädännön muutoksissa ärsyttää se, että ne ehdot, joilla avoliiton solmit, voivat muuttua. Yhtäkkiä olet ties missä taloudellisissa vastuissa, vaikket mitään sopimusta ole tehnyt. Eikö muuttunut lainsäädäntö voisi koskea vain uusia, muutoksen jälkeen solmittuja avoliittoja?
Mitä vastuita nyt sitten on lisätty?
Avoliittomme on kesänyt yli 20 vuotta ja on näin vanhemmalla iällä mielestäni parempi ratkaisu. Yhdessä kestetty tuiskut ja tuulet, luotamme toisiimme, yhdessä jatkamme, niin kauan kuin Luoja suo.
Nuoruuden liitot lapsineen vaatii jo enemmän turvaa ja virallista avioliittoa tai sitten virallisilla sopimuksilla täydennettyä avoliittoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten näissä avoliittolainsäädännön muutoksissa ärsyttää se, että ne ehdot, joilla avoliiton solmit, voivat muuttua. Yhtäkkiä olet ties missä taloudellisissa vastuissa, vaikket mitään sopimusta ole tehnyt. Eikö muuttunut lainsäädäntö voisi koskea vain uusia, muutoksen jälkeen solmittuja avoliittoja?
Miten solmitaan avoliitto?
kysyy itsekin avoliitossa asunut. (Minä olen vain muuttanut yhteen kumppanini kanssa.)
Avioliitto on lupaus.
Eikö avoliitossa luvata mitään? En tiedä, en ole koskaan avoliitossa ollut, mutta ajattelisin, että siihen kuuluu kaikki muut lupaukset paitsi vastamäessä ponnistelut.
Sekoitatkohan sinä nyt parisuhteen ja avioliittoon kuuluvan vihkimisrituaalin keskenään? Ei se avioliitonkaan perusta siinä vihkimisseremoniassa ole - tai ainakin toivon, että ei ole, sillä toivottavaa on, että sekin perustuisi vähän syvällisempään kokonaisuuteen.
Miksi aviopari muuten luottaa toisen pysyvän vierellään - senkö vuoksi, että vihkimisseremoniassa on toistettu joku valmiiksi kirjoitettu repliikki, vai voisiko se luottamus kuitenkin johtua jostain muusta? Mikäli pidät mahdollisena, että avioliitossa luottamus ja usko suhteeseen johtuu jostain muusta, niin olisikohan se sama asia sitten avoliitossakin? Itse arvostan suhteessa kuin suhteessa enemmän henkilön omia sanoja ja tekoja, en valmiiksi kirjoitettuja repliikkejä. Ja uskoisin, että suurimmalle osalla naimisissa olevista asia olisi myös niin. Kun kumppani sanoo rakastavansa ja haluavansa olla yhdessä, millä sanoilla sitten kukakin asian ilmaisee, tämän luulisi olevan merkittävämpää kuin jonkin yhteisöllisen seremonian. Vai olenko nyt ihan hakoteillä avioliiton suhteen?
Toki teot ovat tärkeimmät, mutta Viittasin tuolla siihen, että ainakin se lupaus on ääneen sanoitettu. Kukaan, joka on naimisiin mennyt, ei voi sanoa ”oho, en tiennyt mihin lupauduin... kuuluuko tahdon-sanan alaisuuteen myös nämä vastoinkäymiset?”. Jotenkin ajattelen siis, että aina kun allekirjoittaa jonkin paperin, niin ihminen miettii kahdesti, mihin suostuu.
Kun olen ihmisten avoliittoja katsellut, niin monesti vain ajaudutaan yhteen. Ei siinä mitään luvata.
Kuten sanoin, en ole avoliitossa ollut. Pohdin vain tästä sivusta.
Sekoitatkohan edelleen asioita. Mitä tarkoittaa, että avoliitossa ajaudutaa yhteen? Jos se tarkoittaa sitä, että jotenkin vaan tapaa toisen ja alkaa olla yhdessä, niin eikös tämä ole lähtökohtaisesti myös avioliittoon menevillä suhteen alku? Yleensä kai ensin tavataan, sitten tutustutaan, sitten seurustelaan, ja suhteen sydentyessä suhde vakiintuu - tämä sama kaava melkein kaikilla, pois lukien ne, jotka ihastuvat jo valmiiksi tuttuun, jolloin tapaaminen ja tutustumisvaihe on ollut jo ennen romanttista kiinnostusta.
Mutta kaikki suhteet ovat erilaisia, myös sisällöltään.
En itse ihan hahmota tuota, että vasta joku allekirjoitus saisi ihmisen miettimään, mitä oikein on tekemässä - ihan kuin pitäisit ihmisiä jotenkin tyhminä ja yksinkertaisina. En itse tunnista tuollaista ajelehtimista ollenkaan, mutta toisaalta olen kyllä nuoresta asti ollut ihan hyvä analysoimaan ja pohtimaan asioita. Jotenkin luulisin, että avioliittopapereiden allekirjoitus on vähän liian myöhäinen hetki alkaa miettiä, mitä oikein haluaa ja miksi - tai no toisaalta, ainahan sitä voi erota, jos huomaakin, että homma ei olekaan oma juttu.
Ihmettelen myös tuota, kun koet, että ilman seremoniaa ei mitään sanoiteta ääneen. Etkö itse keskustele oman kumppanisi kanssa ja puhu tunteista, toiveista, odotuksista parisuhdetta kohtaan ja tulevaisuuden suunnitelmista ja haaveista? Tällaisten keskustelujen myötähän nuo asiat tulee nimenomaan OIKEASTI sanoitettua ja puhuttua - paljon, PALJON syvällisemmin kuin joku ulkoa opeteltu repliikki seremoniassa.
Näitä keskusteluja vaan ei nauhoiteta ja soiteta koko seurakunnalle, joten sinusta voi vaikuttaa siltä, että on vaa ajauduttu yhteen eikä puhuttu yhtään mitään. Ihmetyttää vaan, miten sellainen oletus VOI olla, kun luulisi, että jos yhdessäkin suhteessa olet ollut, tajuaisit miten ne parisuhteet oikeasti syntyvät ja etenevät. Vai onko oikeasti niin, että kaikki pariskunnat eivät oikein puhu toisilleen mistään tärkeistä asioista?
Vierailija kirjoitti:
On havahduttu, että mummot lentävät pihalle kodeistaan kun miehet kuolevat. Mummo on maksanut juoksevat kulut ja mies omistanut kaiken.
Onko nämä mummot jotain puumia, kun niille ei papat kelpaa, vaan pitää olla mies?
-ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Avio -ja avoliitossa sitoutumisen aste on erilainen. Tunnetta voi löytyä yhtä paljon molemmista, mutta avioliitto on julkinen ja Jumalan edessä annettu lupaus rakastaa toista. Sitoutuminen kantaa paremmin avioliitossa, sillä se on ennen kaikkea tahdon ja omistautumisen asia. Sen solmimisen hetkellä pyydetty Jumalan siunaus ei jää sanahelinäksi. Näin Isä on liitossa varmasti läsnä.
Avoliittohan on kuin lähtisi ajamaan autoa ilman turvavöitä tai soutamaan ilman pelastusliivejä. Yleisesti ottaen parisuhde on aina matka, jolle kannattaa ottaa kaikki mahdolliset turvavälineet mukaan.
Avoliiton vaarana on sen hauraus ja toisesta eroaminen on liiankin helppoa. Toiselle lupaudutaan molemmissa, mutta hengen liittoon ei pyydetä siunausta. Avioliitossa ylä- ja alamäet on tarkoitettu kestettäviksi. Jos sen jostain syystä haluaa purkaa, on purkaminen työläämpää.
Ei vihkikaavassa luvata rakastaa toista!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avio -ja avoliitossa sitoutumisen aste on erilainen. Tunnetta voi löytyä yhtä paljon molemmista, mutta avioliitto on julkinen ja Jumalan edessä annettu lupaus rakastaa toista. Sitoutuminen kantaa paremmin avioliitossa, sillä se on ennen kaikkea tahdon ja omistautumisen asia. Sen solmimisen hetkellä pyydetty Jumalan siunaus ei jää sanahelinäksi. Näin Isä on liitossa varmasti läsnä.
Avoliittohan on kuin lähtisi ajamaan autoa ilman turvavöitä tai soutamaan ilman pelastusliivejä. Yleisesti ottaen parisuhde on aina matka, jolle kannattaa ottaa kaikki mahdolliset turvavälineet mukaan.
Avoliiton vaarana on sen hauraus ja toisesta eroaminen on liiankin helppoa. Toiselle lupaudutaan molemmissa, mutta hengen liittoon ei pyydetä siunausta. Avioliitossa ylä- ja alamäet on tarkoitettu kestettäviksi. Jos sen jostain syystä haluaa purkaa, on purkaminen työläämpää.
Ei vihkikaavassa luvata rakastaa toista!
Vihkikaavassa kysytään "Tahdotko..."
Tahtominen on aktiivista. Se ei ole siis sellaista, että "mä haluan tämän". Tahtominen tarkoittaa, että olet valmis tekemään suhteen eteen myös töitä, etkä lopeta sitä heti ensimmäisen vastoinkäymisen kohdatessasi.
Avolesken kohtalo voi olla kova. Sallisin, että avoleski saisi pitää tavanomaisen koti-irtaimiston ja kulkupelinkin. Vuokrasopimuksen pitäisi siirtyä hänelle siinä missä avioleskellekin. Vainajan omistusasunnossakin antaisin avoleskenkin asua ainakin jonkin aikaa. Etenkin monet keski-ikäiset hoitavatkin avopuolisoaan ja aikuiset lapset jättävät tämän huomiotta, vaikka ovat päässeet vähemmällä itse. Mieluummin antaisin lapsettoman vainajan koko omaisuuden avoleskelle kuin valtiolle.
Jos sitten on lapsia, heille kuuluu arvokkaampi omaisuus. Jos lapsettomalla vainajalla on esim. kesämökki yhteisomistuksessa sisarusten tai serkkujen kanssa, näkisin, että tuo osuus kuuluu noille muille omistajille.
Sitä paitsi avoliitossa on omat hyvät puolensa. Eroaminen on helpompaa kun ei tarvitse puolittaa ja osittaa omaisuutta ja velkaa. Nyt joutuisi tekemään sitten avoehdonkin, jos haluaa pitää omat omanaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avio -ja avoliitossa sitoutumisen aste on erilainen. Tunnetta voi löytyä yhtä paljon molemmista, mutta avioliitto on julkinen ja Jumalan edessä annettu lupaus rakastaa toista. Sitoutuminen kantaa paremmin avioliitossa, sillä se on ennen kaikkea tahdon ja omistautumisen asia. Sen solmimisen hetkellä pyydetty Jumalan siunaus ei jää sanahelinäksi. Näin Isä on liitossa varmasti läsnä.
Avoliittohan on kuin lähtisi ajamaan autoa ilman turvavöitä tai soutamaan ilman pelastusliivejä. Yleisesti ottaen parisuhde on aina matka, jolle kannattaa ottaa kaikki mahdolliset turvavälineet mukaan.
Avoliiton vaarana on sen hauraus ja toisesta eroaminen on liiankin helppoa. Toiselle lupaudutaan molemmissa, mutta hengen liittoon ei pyydetä siunausta. Avioliitossa ylä- ja alamäet on tarkoitettu kestettäviksi. Jos sen jostain syystä haluaa purkaa, on purkaminen työläämpää.
Ei vihkikaavassa luvata rakastaa toista!
Vihkikaavassa kysytään "Tahdotko..."
Tahtominen on aktiivista. Se ei ole siis sellaista, että "mä haluan tämän". Tahtominen tarkoittaa, että olet valmis tekemään suhteen eteen myös töitä, etkä lopeta sitä heti ensimmäisen vastoinkäymisen kohdatessasi.
Nimenomaan kysytään tahtomista, ei lupaamista! Tahtominen on aktiivista tekemistä, jolla on tavoite. Lupaus on paljon vähemmän.
Olisi kyllä hauska jos olisi ns. samat oikeudet, elastusvelvollisuus ja perimisoikeus jne. Mieti kun olisi naimisissa jonkun kanssa, mutta aviopari asuisi erillään, esim. vaikka toinen töissä toisella paikkakunnalla. Mutta sitten se naimisissa oleva asuisi jonkun kanssa avoliitossa. Sitten se avoliitossa&avioliitossa oleva kuolisi, leskellä sitten kiva perunkirjoituksessa kun sinne änkeäisi myös avopuoliso :D
Siihen tosin varmaan jo olisi joku laki, mutta mistäpä sen tietää jos kovin aletaan lakeja muuttamaan.
Okei, eli avioliitossa oleville vanhemmille syntyvällä lapsella on se etu, että hänellä tulee olemaan 100 % varmuudella isä (ainakin paperilla siis). Mutta onko lapselle, joka on jo syntynyt avoliittoon ja isyys vahvistettu, jotain etua siitä, että hänen vanhempansa menevät naimisiin?