Miksi avoliitossa oleville ajetaan samoja etuja ja velvollisuuksia kuin avioliitossa?

Vierailija kirjoitti:

Jännää kun avoliitossa olevat eivät halua naimisiin niiden lakipykälien ja sopimusten takia, sitten valitetaan kun ei saada etuja mitä ne lakipykälät ja sopimukset mahdollistaisi....

Vai onko tässä jotenkin vääristynyt käsitys avioliitosta? Että pitäisi olla isot kirkkohäät? Eikö riitä jos käväisee maistraatissa ilmoittamassa?

Tosiaankin "rusinat pullasta" ajattelua, edut halutaan muttei velvollisuuksia.

Mielestäni avoliitossa oleville ei tulisi antaa yhtään enempää etuja kuin yhdessä asuville kaveruksille.

Ketkä valittavat? Eivät kaikki suinkaan. Minä en ole koskaan haaveillut kirkkohäistä, tai häistä muutenkaan, en myöskään pidä oman taloudellisen tilanteeni vuoksi merkittävänä mitään leskeneläkkeitä, joten minulla ei ole tarvetta mennä sen vuoksi naimisiin, enkä toisaalta koe tarvitsevani sellaista apua mahdollisen leskeytymisen koittaessa. 

Miksi sinusta avoliitossa ei tulisi olla mitään etuja? Eikö se olisi vähän vanhakantaista, koska sellainen lainsäädäntöhän ei vastaa nykymaailmaa ja ihmisten todellisuutta. Vai onko ideasi se, että ihmisiä pitäisi houkutella, painoistaa ja ohjailla menemään naimisiin - ja jos, niin mistä syystä? Liittyykö tämä ajattelu sinulla enemmän moraaliin ja sopivaisuussääntöihin, vai koetko muuten, että on hankalaa, jos kaikkien suhteet eivät ole selkeästi jossain rekisterissä? Vai häiritseekö sinua yleisesti ottaen se, jos jotkut ihmkiset "sooloilevat" liikaa, eli koetko, että olisi hyvä että kaikki elävät samalla tavalla?

Kerro toki, kiinnostaa kuulla!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on tämä "rusinat pullasta" -ajattelu. Kun halutaan kirkkohäät kuulumatta kirkkoon. "Kastejuhla kummeineen" mutta ilman kirkkoa. Avioliiton edut menemättä naimisiin.

Onko noista mainitsemistasi asioista sitten jotain haittaa, tai millä lailla ne olisivat huono asia?

Tosin sellainen tarkennus, että en ole kuullutkaan kenenkään viettävän kirkkohäitä menemättä naimisiin. Mikä juttu se on? En myöskään ole kuullut kirkkoon kuulumattomien kastejuhlasta - jos nimenantojuhlaa tarkoitat, niin sehän on täysin eri asia. Mutta sitten tuo avioliiton edut ilman avioliittoa - nyt suunniteltiin siis leskeneläkettä viisi vuotta yhdessä asuneille, joilla on yhteinen alaikäinen lapsi. Selvästi on tarkoitus turvata lapsen ja lapsiperheen selviytyminen toisen vanhemman kuollessa. Mitä pahaa tuossa olisi? Miksi vanhempansa menettäneen lapsen tukeminen pitäisi olla sidoksissa vanhempien siviilisäätyyn?

Itse pitäisi fiksuna sitä, että leskeneläke lakkautettaisiin, MUTTA sen sijaan otettaisiin käyttöön pienituloisten eläkeläisten lisäeläke. ja lisäksi vaikka jokin tukimuoto niille perheille, jotka menettävät toisen vanhemmat, olivat sitten olleet yhdessä vähän tai pitkän aikaa, ja oli siviilisääty mikä tahansa. 

Lapsi saa lapseneläkettä, ei leskeneläkettä. Eli lapsen edulla turha perustella tuota asiaa.

Lapsen etua siinä kuitenkin haetaan, kun kriteerinä oli se, että on alaikäinen lapsi. Tällöinhän leskeneläke turvaa kuitenkin koko perheen taloudellista tilannetta. Lapseneläkkeeseen on oikeutettu myös sellainen lapsi, jonka toisessa taloudessa elänyt vanhempi kuolee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erikoiselta tuntuu, mikä siinä avioliitossa niin kammoksuttaa? Sitoutumiskammoa vai mitä?

Suhde on jo alunperin huonolla perustuksella, jos pelkää naimisiin menoa ja sitoutumista yhteiseen elämään.

Minua oikeastaan kammoksuttaa avioliitossa lähinnä sen tietynlainen perinteinen normatiivisuus - sitä pidettiin, ja monet pitävät edelleen, sitä yhdessäolon normina. Monelle se on myös moraalikysymys. Itse olen myös aina kokenut vastenmielisenä sen, että omalle suhteelle ja yhdessäololle pitäisi saada yhteisön tai yhteiskunnan "vahvistus". En ole kokenut itse tarvitsevani tällaista. Lähinnä ehkä näiden syiden vuoksi en itse ole koskaan kokenut, että avioliitto olisi minulle omannäköinen tapa olla yhdessä rakastamani ihmisen kanssa. Sitoutumisen kanssa tällä ei ole mitään tekemistä. Minulle avioliitto ei ole sitoutumisen synonyymi.

Itse asiassa juuri tuo, että sinäkin viestissäsi pidät avioliittona ainoana sitoutumisen muotona, on juuri niitä syitä, joiden vuoksi itse tunnen vastenmielisyyttä avioliittoinstituutiota kohtaan. Minusta tuollainen ajattelu on vaan niin yksinkertaista, mustavalkoista ja laiskaa ajattelua. Ja koska avioliittoinstituution ympärillä tuntuu sellaista niin paljon olevan, ei se oikein tunnu omalta jutulta. Kaipa on sitten niin, että saan iloa ja tyydytystä siitä, että voin sitoutua toiseen ihmiseen ilman avioliittoa.

Uu mikä kapinallinen!

Vierailija kirjoitti:

"Avoliitto" ei edes tulisi olla mikään virallinen siviilisääty, eihän tuo ole sen kummempi kuin seurustelu tai yhdessä asuvat kaverit. Siviilisäädyt tulisi olla naimaton, avioliitossa tai leski.

Miksi? Onko avoliitto sinusta jotenkin vaikeasti ymmärrettävä käsite? Ihmetyttää tuollainen mielipide, kun kuitenkni eletään sekulaarissa yhteiskunnassa, jossa avoliitto on kohtalaisen yleinen asumismuoto. Olisi epärehellistä ja vanhanaikaista luoda lainsäädäntö, joka ei näe vallitsevia realiteetteja ollenkaan.

Henkilökohtaisesti toki itselleni on yksi lysti, mitä minulla siviilisäädyn kohdalla lukee. Toisaalta luulen, että virallisesti avoliitto ei edes mikään siviilisääty olekaan, mutta silti virallisiin papereidin se kirjoitetaan. Mutta ei esim. Kelan papereissa eritellä avioliittoa ja avoliittoa, vaan niissä olennaista on se, että asuu yhdessä toisen aikuisen kanssa. Tämä siksi, että se on olennaista kyseisen viraston kannalta.

Sen sijaan sitä ihmettelen, miksi "leski" tai "eronnut" ovat siviilisäätyjä. Näissähän ihmistä määritetään sen perusteella, mitä hänellä ei enää ole. Esim. ihminen on sitkeästi leski, vaikka olisi leskeytynyt 40 vuotta sitten ja olisi sen jälkeen seurustellut jo muutaman kanssa. Mitä järkeä tällaisessa on?

Itse ehkä näkisinkin, että koko siviilisäätyajattelu on vanhentunutta. Miksi ihmistä pitää määrittää toisen ihmisen kautta - joko olemassa olevan tai olemattoman henkilön kautta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse nimenomaan valinnut avoliiton, kun en halua niitä "avioliiton" rusinoita eli taloudellista sopimusta kumppanini kanssa. En halua eron kohdatessa jakaa omaisuuttani, en halua elatusvelvollisuutta.

Törkeää, jos kohta valtio katsoo taloudellisen sopimuksen syntyneen yhteenmuuttamalla.

Avoliitossa on myös elatusvelvollisuus. En saanut toimeentulotukea, koska asuin avoliitossa ja avopuolisolla katsottiin olevan elatusvelvollisuus.

Asumistuki on ruokakuntakohtainen. Koskee myös esimerkiksi yhdessä asuvia sisaruksia, eikä näilläkään mitään elatusvelvollisuutta ole.

No käypä hakemassa toimeentulotukea työttömänä, jos asut ei-sukua olevan vastakkaista sukupuolta olevan henkilön kanssa. Katsotaan mitä tapahtuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erikoiselta tuntuu, mikä siinä avioliitossa niin kammoksuttaa? Sitoutumiskammoa vai mitä?

Suhde on jo alunperin huonolla perustuksella, jos pelkää naimisiin menoa ja sitoutumista yhteiseen elämään.

Minua oikeastaan kammoksuttaa avioliitossa lähinnä sen tietynlainen perinteinen normatiivisuus - sitä pidettiin, ja monet pitävät edelleen, sitä yhdessäolon normina. Monelle se on myös moraalikysymys. Itse olen myös aina kokenut vastenmielisenä sen, että omalle suhteelle ja yhdessäololle pitäisi saada yhteisön tai yhteiskunnan "vahvistus". En ole kokenut itse tarvitsevani tällaista. Lähinnä ehkä näiden syiden vuoksi en itse ole koskaan kokenut, että avioliitto olisi minulle omannäköinen tapa olla yhdessä rakastamani ihmisen kanssa. Sitoutumisen kanssa tällä ei ole mitään tekemistä. Minulle avioliitto ei ole sitoutumisen synonyymi.

Itse asiassa juuri tuo, että sinäkin viestissäsi pidät avioliittona ainoana sitoutumisen muotona, on juuri niitä syitä, joiden vuoksi itse tunnen vastenmielisyyttä avioliittoinstituutiota kohtaan. Minusta tuollainen ajattelu on vaan niin yksinkertaista, mustavalkoista ja laiskaa ajattelua. Ja koska avioliittoinstituution ympärillä tuntuu sellaista niin paljon olevan, ei se oikein tunnu omalta jutulta. Kaipa on sitten niin, että saan iloa ja tyydytystä siitä, että voin sitoutua toiseen ihmiseen ilman avioliittoa.

Mutta oletko kärkkymässä kuitenkin samoja juridisia oikeuksia kuitenkin kuin avioliitossa oleva?

Miten kärkkymässä? Itselleni ne ovat täysin yhdentekeviä, enkä ole niiden perään kysellyt. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännää kun avoliitossa olevat eivät halua naimisiin niiden lakipykälien ja sopimusten takia, sitten valitetaan kun ei saada etuja mitä ne lakipykälät ja sopimukset mahdollistaisi....

Vai onko tässä jotenkin vääristynyt käsitys avioliitosta? Että pitäisi olla isot kirkkohäät? Eikö riitä jos käväisee maistraatissa ilmoittamassa?

Tosiaankin "rusinat pullasta" ajattelua, edut halutaan muttei velvollisuuksia.

Mielestäni avoliitossa oleville ei tulisi antaa yhtään enempää etuja kuin yhdessä asuville kaveruksille.

Ketkä valittavat? Eivät kaikki suinkaan. Minä en ole koskaan haaveillut kirkkohäistä, tai häistä muutenkaan, en myöskään pidä oman taloudellisen tilanteeni vuoksi merkittävänä mitään leskeneläkkeitä, joten minulla ei ole tarvetta mennä sen vuoksi naimisiin, enkä toisaalta koe tarvitsevani sellaista apua mahdollisen leskeytymisen koittaessa. 

Miksi sinusta avoliitossa ei tulisi olla mitään etuja? Eikö se olisi vähän vanhakantaista, koska sellainen lainsäädäntöhän ei vastaa nykymaailmaa ja ihmisten todellisuutta. Vai onko ideasi se, että ihmisiä pitäisi houkutella, painoistaa ja ohjailla menemään naimisiin - ja jos, niin mistä syystä? Liittyykö tämä ajattelu sinulla enemmän moraaliin ja sopivaisuussääntöihin, vai koetko muuten, että on hankalaa, jos kaikkien suhteet eivät ole selkeästi jossain rekisterissä? Vai häiritseekö sinua yleisesti ottaen se, jos jotkut ihmkiset "sooloilevat" liikaa, eli koetko, että olisi hyvä että kaikki elävät samalla tavalla?

Kerro toki, kiinnostaa kuulla!

Täasäkin ketjussa joku ilmaisi tahtonsa olla nimenomaan parisuhteessa, jossa ei sidota toisia juridisin sopimuksi. Mikähän tässä on oikein pakottamista, kun ei saa ihminen enää valita miten hänet ja hänen parisuhteensa lain edessä nähdään. Etkö ole tästä ollenkaan huolissaan. Ja jos et, niin miksi et? Erityisesti perustelut kiinnostavat tässä, kun yksilön vapautta mukamas ajat.

Ohis

Avoliitosta yritetään tehdä avioliiton kaltaista tilaa ja olen samaa mieltä siitä jonkun edellisen kanssa, että se tehdään hönöjen naisten vuoksi. Näitä silmään pissattuja naisia on maa pullollaan, jotka eivät ymmärrä avo- ja avioliiton eroa ja siksi ovat jääneet puille paljaille eron tai kuoleman tullen. Minusta tyhmyydestä saakin sakottaa, mutta hyysäysyhteiskunnan mielestä ilmeisesti ei.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse nimenomaan valinnut avoliiton, kun en halua niitä "avioliiton" rusinoita eli taloudellista sopimusta kumppanini kanssa. En halua eron kohdatessa jakaa omaisuuttani, en halua elatusvelvollisuutta.

Törkeää, jos kohta valtio katsoo taloudellisen sopimuksen syntyneen yhteenmuuttamalla.

Sama ajatus.

Olen avoliitossa ihan omasta halusta. En halua taloudellisia sitoumuksia tai sopimuksia siitä, miten minun omaisuuteni ja tuloni olisivat toisen vain siksi, että asumme yhdessä.

Kohta pitää tehdä yhteenmuuttosopimus, jossa todistajien allekirjoituksella vahvistetaan, että kämppiksinä emme ole juridisesti velvollisia vastaamaan toisen elannosta eikä meillä ole erilleenmuutossa oikeutta vaatia kumppanin omaisuudesta mitään. Muuten tässä käy niin, että toisella on miljoonaomaisuus (avio-oikeuden poissulkevalla testamentilla saatu), mutta kun ei ole suljettu pois avo-oikeutta, niin omaisuus menee jakoon.

Vierailija kirjoitti:

Nykytilanne on kaukana reilusta, kun ero siviilisäädyssä voi merkitä tuhansien eurojen eroa erilaisissa tuissa. 

Kun olin aikoinani lukiossa, yksi samaa koulua käyvä tyttö solmi paperiavioliiton kaverinsa kanssa, jotta ne sai parempaa opintotukea. Molemmat asui koko ajan eri osoitteissa eikä niiden välillä ollut mitään säpinää, mutta sillä ei ollut mitään väliä, koska siviilisääty ratkaisi tukien suuruuden. 

Outoa sikäli, että TKK:n opiskeluaikoina puhuttiin, että mies-nainen-pari ei voi asua samassa osoitteessa, koska silloin heidät tulkitaan pariskunnaksi ja esim. asumistuki putoaa puoleen.

Jännästi tämä ei koskenut mitenkään mies-mies tai nainen-nainen kämppiksiä, vaikka sutinaa olisi ollut vaikka kuinka ja paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännää kun avoliitossa olevat eivät halua naimisiin niiden lakipykälien ja sopimusten takia, sitten valitetaan kun ei saada etuja mitä ne lakipykälät ja sopimukset mahdollistaisi....

Vai onko tässä jotenkin vääristynyt käsitys avioliitosta? Että pitäisi olla isot kirkkohäät? Eikö riitä jos käväisee maistraatissa ilmoittamassa?

Tosiaankin "rusinat pullasta" ajattelua, edut halutaan muttei velvollisuuksia.

Mielestäni avoliitossa oleville ei tulisi antaa yhtään enempää etuja kuin yhdessä asuville kaveruksille.

Ketkä valittavat? Eivät kaikki suinkaan. Minä en ole koskaan haaveillut kirkkohäistä, tai häistä muutenkaan, en myöskään pidä oman taloudellisen tilanteeni vuoksi merkittävänä mitään leskeneläkkeitä, joten minulla ei ole tarvetta mennä sen vuoksi naimisiin, enkä toisaalta koe tarvitsevani sellaista apua mahdollisen leskeytymisen koittaessa. 

Miksi sinusta avoliitossa ei tulisi olla mitään etuja? Eikö se olisi vähän vanhakantaista, koska sellainen lainsäädäntöhän ei vastaa nykymaailmaa ja ihmisten todellisuutta. Vai onko ideasi se, että ihmisiä pitäisi houkutella, painoistaa ja ohjailla menemään naimisiin - ja jos, niin mistä syystä? Liittyykö tämä ajattelu sinulla enemmän moraaliin ja sopivaisuussääntöihin, vai koetko muuten, että on hankalaa, jos kaikkien suhteet eivät ole selkeästi jossain rekisterissä? Vai häiritseekö sinua yleisesti ottaen se, jos jotkut ihmkiset "sooloilevat" liikaa, eli koetko, että olisi hyvä että kaikki elävät samalla tavalla?

Kerro toki, kiinnostaa kuulla!

Täasäkin ketjussa joku ilmaisi tahtonsa olla nimenomaan parisuhteessa, jossa ei sidota toisia juridisin sopimuksi. Mikähän tässä on oikein pakottamista, kun ei saa ihminen enää valita miten hänet ja hänen parisuhteensa lain edessä nähdään. Etkö ole tästä ollenkaan huolissaan. Ja jos et, niin miksi et? Erityisesti perustelut kiinnostavat tässä, kun yksilön vapautta mukamas ajat.

Ohis

Olen kyllä. Tietysti olisi ehkä pitänyt kysyä tarkennusta, että mitä ovat ne "edut", joista tässä puhutaan. Kun sehän voi olla, että jokin asia, mikä yhden mielestä on etu, on toisen mielestä rasite. Jne. 

Mutta jos tässä nyt tarkoitetaan jotain mahdollisuutta valita yhteinen sukunimi tai samaa perintöveroprosenttia keskinäisessä testamentissa, niin nämä ovat minusta sinänsä harmittomia, että eivät velvoita muita mihinkään. Itse en ottaisi puolison sukunimeä, vaikka menisin naimisiin, joten en kaipaa sellaista avoliittoonkaan, mutta en näe, millä lailla se olisi muilta pois, jos joku avoliitossa elävä pariskunta saman sukunimen haluaisi. Ja mitä tuohon leskeneläkkeeseen tulee, niin minusta se nykyisenä käytäntönä on vanhanaikainen. Sen yksi ongelma on se, että se suosii jo valmiiksi hyvätuloisia. Ja onhan sekin aika iso ongelma, että pienituloinen leski velattomassa miljoonakämpässä saa suuremman eläkkeen kuin pienituloinen leski, joka asuu vuokrakämpässä. Eli minusta leskeneläkkeen sijaan pitäisi tukea pienituloisia eläkeläisiä - vaikka sitä miljoonakämpässäkin asuvaa, jos hänen oma eläkkeensä jää pieneksi. Nyt leskeneläke suosii jo valmiiksi hyväosaisia. Argumentit "on oma valinta asua yksin" ovat aivan typeriä - köyhä eläkeläinen ei ole välttämättä sinkkuuttaan valinnut, ja toisaalta onhan hän voinut mennä naimisiin rakkaudesta köyhän ihmisen kanssa - tällöin leskeneläke on taas pienempi kuin kovatuloisen kanssa naimisissa olleella.

Lähinnä tuolla omalla kysymykselläni halusin kuulla perusteluja, että onko kyseessä jokin moraalinen periaate, vai miksi jotkut ovat niin ehdottomia sen suhteen, että mikäli avoliitossa elävistä osa haluaisi jotain juridisia parannuksia tilanteeseensa, miksi sitä noin kovasti vastustetaan. Toki velvoittavaksi ei saisi tulla omaisuuden jakoa erossa tms.

Vierailija kirjoitti:

Jos toinen avopuolisoista kuolee, ja liitossa ei ole lapsia, niin avoleski ei peri puolisoaan, toisin kuin avioliitossa. Lapsettoman edesmenneen avopuolison omaisuus menee tämän lähimmälle sukulaiselle, esim siskolla tai veljelle. Tai sitten valtiolle.

Lapsettomat aviopuolisot perivät toisensa.

Mikäli on lapsia avio- tai avoliitoista, nämä perivät vanhempansa.

Kumppanin kuolema ei ole mukava ajatus, mutta fakta, jonka monet ihmiset joutuvat kohtaamaan.

Toisaalta avioliitossa voi tehdä testamentin ohi puolison eikä leskellä ole oikeutta muuhun kuin tasinkoon ja siihenkin vain silloin, kun sitä osaa vaatia.

Vierailija kirjoitti:

Avoliitosta yritetään tehdä avioliiton kaltaista tilaa ja olen samaa mieltä siitä jonkun edellisen kanssa, että se tehdään hönöjen naisten vuoksi. Näitä silmään pissattuja naisia on maa pullollaan, jotka eivät ymmärrä avo- ja avioliiton eroa ja siksi ovat jääneet puille paljaille eron tai kuoleman tullen. Minusta tyhmyydestä saakin sakottaa, mutta hyysäysyhteiskunnan mielestä ilmeisesti ei.

Silmään pissattuja? Millä lailla?

Eikös tällaiset ongelmat ratkeaisi yleensä sosiaaliturvan parannuksilla. Kyllähän puille paljaille joutuu paljon sinkkujakin. Ehkä yleisesti ottaen köyhien lapsiperheiden, köyhien eläkeläisten ja yleensä köyhien ihmisten tukia voisi parantaa.

Jos avoliittoon tulee taloudelliset edut ja velvollisuudet, niin turha on puhua enää avoliitosta. Se on avioliitto silloin. Koska tuohan niissä on se varsinainen ero. Toisin sanoen valtio pakkonaittaa valtakuntamme naiset miesten kanssa, kenen kanssa yhteen muuttavat. Ei tarvitse miehen enää mennä kysymään tytön isältä tämän tyttärensä kättä.

On typerää, jos lakiin kirjattaisiin jokaikinen parisuhteen muoto tyyliin seurustelu 2-5v, yhdessäasuminen 1-4v, tutustumisaika 0-1v jne. Ihmisten parisuhteita ei nimenomaan pidä kirjata lakiin ennen kuin on niin varma siitä suhteesta, että on valmis tekemään siitä juridisen sopimuksen. Sitä ennen siviilisäädyn pitäisi olla tosiaan naimaton ihan riippumatta siitä, kenen kanssa asuu ja kuinka kauan on asunut.

Ihmiset, jotka pelkäävät avioliittoa, ovat tietämättömiä ja mieltävät sen samaan kuin kirkollinen vihkiminen. Nykyään avioliitto on kuitenkin nimenomaan juridinen sopimus omaisuuden ja lapsenaseman varmistamiseksi. Jos ei tällaisia toimenpiteitä halua, voi pysyä naimattomana ilman sen merkittävämpää juridiikkaa.

Avioliiton etuja on lähinnä perinnönjaossa, lapsen huoltajuudessa ja isyyden tunnustamisessa, adoptoinnissa ja yhteisen sukunimen valitsemisessa sekä omaisuuden jaossa eron tullen. Avopari voi toki keksiä itselleen oman yhteisen sukunimen, mutta ihan mutkatonta se ei ole. Aviopari voi tehdä avioehdon, tätä vaihtoehtoa ei ole avoliitossa.. Jos avoliittoon syntyy lapsi tai liitto on kestänyt viisi vuotta, on omaisuuden jako soviteltavissa ja tältä sovittelulta ei voi välttyä millään avioehdon tapaisella paperilla. Näin ollen omaisuus on paremmin turvattavissa avioliitossa kuin avoliitossa pitkällä tähtäimellä.

Jos siis haluaa ja pystyy sitoutumaan kumppaniin, on avioliitto järjellisesti ainoa oikea vaihtoehto. Jos taas tuntuu, että haluaa sitoutua vain hetken tai määrätyn ajan, niin sitten kannattaa pysyä naimattomana, mutta on naurettavaa, että sille hetken ajalle haluaa jotain juridisia avioliiton kaltaisia oikeuksia. Valinta on helppo, mutta jotkut haluaa sekä säilyttää että syödä kakun.

Mielestäni näissä asioissa on perustavan laatuisia ongelmia. Kimppakämppä, avo- avioliitto jne. Yhteiskunta kohtelee yksilöitä eri tavalla riippuen siitä, mitä nämä yksilöt tuntevat toisiaan kohtaan ja miten he ilmaisevat tunteensa (muuttamalla yhteen, menemällä naimisiin jne.).

Vierailija kirjoitti:

On typerää, jos lakiin kirjattaisiin jokaikinen parisuhteen muoto tyyliin seurustelu 2-5v, yhdessäasuminen 1-4v, tutustumisaika 0-1v jne. Ihmisten parisuhteita ei nimenomaan pidä kirjata lakiin ennen kuin on niin varma siitä suhteesta, että on valmis tekemään siitä juridisen sopimuksen. Sitä ennen siviilisäädyn pitäisi olla tosiaan naimaton ihan riippumatta siitä, kenen kanssa asuu ja kuinka kauan on asunut.

Ihmiset, jotka pelkäävät avioliittoa, ovat tietämättömiä ja mieltävät sen samaan kuin kirkollinen vihkiminen. Nykyään avioliitto on kuitenkin nimenomaan juridinen sopimus omaisuuden ja lapsenaseman varmistamiseksi. Jos ei tällaisia toimenpiteitä halua, voi pysyä naimattomana ilman sen merkittävämpää juridiikkaa.

Avioliiton etuja on lähinnä perinnönjaossa, lapsen huoltajuudessa ja isyyden tunnustamisessa, adoptoinnissa ja yhteisen sukunimen valitsemisessa sekä omaisuuden jaossa eron tullen. Avopari voi toki keksiä itselleen oman yhteisen sukunimen, mutta ihan mutkatonta se ei ole. Aviopari voi tehdä avioehdon, tätä vaihtoehtoa ei ole avoliitossa.. Jos avoliittoon syntyy lapsi tai liitto on kestänyt viisi vuotta, on omaisuuden jako soviteltavissa ja tältä sovittelulta ei voi välttyä millään avioehdon tapaisella paperilla. Näin ollen omaisuus on paremmin turvattavissa avioliitossa kuin avoliitossa pitkällä tähtäimellä.

Jos siis haluaa ja pystyy sitoutumaan kumppaniin, on avioliitto järjellisesti ainoa oikea vaihtoehto. Jos taas tuntuu, että haluaa sitoutua vain hetken tai määrätyn ajan, niin sitten kannattaa pysyä naimattomana, mutta on naurettavaa, että sille hetken ajalle haluaa jotain juridisia avioliiton kaltaisia oikeuksia. Valinta on helppo, mutta jotkut haluaa sekä säilyttää että syödä kakun.

Kuka pelkää avioliittoa? Kyllähän kaikki tietävät, mitkä sen juridiset merkitykset ovat. Olet asenteellinen, ja sinäkin selvästi kykenemätömn ymmärtämään, että joku haluaa elää eri tavoin kuin sinä, tai eri tavoin kuin mikä on oma moraalinen käsityksesi. Rinnastat avioliiton sitoutumiseen ja avoliiton väliaikaiseen seurusteluun. Mutta miksi? Selvästi haluaisit, että kaikki yhdessä elävät menisivät naimisiin, mutta onko siihen nyt joku syy, miksi sinusta niin pitää tehdä?

Jos ei tarvitse noita mainitsemiasi juridisia etuja, niin miksi sinusta ei voi sitoutua toiseen ilman avioliittoa?

Esim. jos ei aio adoptoida, ei halua yhteistä sukunimeä, ei halua perintöoikeutta (tai ei vaikka ole mitään perittävää), ei koe isyydentunnustamista neuvolassa raskausaikana ongelmaksi, jne. Mikä siinä tapauksessa on ongelma siinä, jos pariskunta haluaa elää yhdessä ilman avioliittoa? Vai onko se sitten vain se, että sitten jotkut tulkitsevat sen vain parin vuoden seukkaamiseksi, kun taas avioliitossa ollessa koko muu maailma olisi sataprosenttisen varma siitä, että suhde on ikuinen? Mutta entäs, jos ihmisille itselleen on ihan samantekevää, mitä muut ajattelevat?

Vai onko pointtisi nyt se, että avoliitto ei voi kestää, eli avioliitto jotenkin takaa pysyvyyden? Kun kuitenkin kirjoitit sitoutumisesta nimenomaan avioliitossa. Koetko siis, että vain avioliitossa voi olla sitoutunut toiseen? Tapahtuuko se sitoutuminen jo ennen naimisiin menoa, vau tuleeko se vasta suhteen virallistamisen jälkeen? Mikäli se tulee jo ennen, niin mitä tapahtuu, jos ei sitten menekään naimisiin - onko jokin tietty aika, jonka jälkeen sitoutuminen loppuu, ellei sitä ole tätä ennen vahvistettu avioliitolla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykytilanne on kaukana reilusta, kun ero siviilisäädyssä voi merkitä tuhansien eurojen eroa erilaisissa tuissa. 

Kun olin aikoinani lukiossa, yksi samaa koulua käyvä tyttö solmi paperiavioliiton kaverinsa kanssa, jotta ne sai parempaa opintotukea. Molemmat asui koko ajan eri osoitteissa eikä niiden välillä ollut mitään säpinää, mutta sillä ei ollut mitään väliä, koska siviilisääty ratkaisi tukien suuruuden. 

Outoa sikäli, että TKK:n opiskeluaikoina puhuttiin, että mies-nainen-pari ei voi asua samassa osoitteessa, koska silloin heidät tulkitaan pariskunnaksi ja esim. asumistuki putoaa puoleen.

Jännästi tämä ei koskenut mitenkään mies-mies tai nainen-nainen kämppiksiä, vaikka sutinaa olisi ollut vaikka kuinka ja paljon.

Tämä oli varmasti aikana, jolloin samaa sukupuolta olevat eivät voineet solmia avioliittoa, jolloin samaa sukupuolta olevien avoliittoa ei voinut rinnastaa avioliittoon.

Nykyään Kela kyllä tekee avoliitto-oletuksia myös samaa sukupuolta olevista kämppiksistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykytilanne on kaukana reilusta, kun ero siviilisäädyssä voi merkitä tuhansien eurojen eroa erilaisissa tuissa. 

Kun olin aikoinani lukiossa, yksi samaa koulua käyvä tyttö solmi paperiavioliiton kaverinsa kanssa, jotta ne sai parempaa opintotukea. Molemmat asui koko ajan eri osoitteissa eikä niiden välillä ollut mitään säpinää, mutta sillä ei ollut mitään väliä, koska siviilisääty ratkaisi tukien suuruuden. 

Outoa sikäli, että TKK:n opiskeluaikoina puhuttiin, että mies-nainen-pari ei voi asua samassa osoitteessa, koska silloin heidät tulkitaan pariskunnaksi ja esim. asumistuki putoaa puoleen.

Jännästi tämä ei koskenut mitenkään mies-mies tai nainen-nainen kämppiksiä, vaikka sutinaa olisi ollut vaikka kuinka ja paljon.

Tämä oli varmasti aikana, jolloin samaa sukupuolta olevat eivät voineet solmia avioliittoa, jolloin samaa sukupuolta olevien avoliittoa ei voinut rinnastaa avioliittoon.

Nykyään Kela kyllä tekee avoliitto-oletuksia myös samaa sukupuolta olevista kämppiksistä.

1990-luvulla

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykytilanne on kaukana reilusta, kun ero siviilisäädyssä voi merkitä tuhansien eurojen eroa erilaisissa tuissa. 

Kun olin aikoinani lukiossa, yksi samaa koulua käyvä tyttö solmi paperiavioliiton kaverinsa kanssa, jotta ne sai parempaa opintotukea. Molemmat asui koko ajan eri osoitteissa eikä niiden välillä ollut mitään säpinää, mutta sillä ei ollut mitään väliä, koska siviilisääty ratkaisi tukien suuruuden. 

Outoa sikäli, että TKK:n opiskeluaikoina puhuttiin, että mies-nainen-pari ei voi asua samassa osoitteessa, koska silloin heidät tulkitaan pariskunnaksi ja esim. asumistuki putoaa puoleen.

Jännästi tämä ei koskenut mitenkään mies-mies tai nainen-nainen kämppiksiä, vaikka sutinaa olisi ollut vaikka kuinka ja paljon.

Tämä oli varmasti aikana, jolloin samaa sukupuolta olevat eivät voineet solmia avioliittoa, jolloin samaa sukupuolta olevien avoliittoa ei voinut rinnastaa avioliittoon.

Nykyään Kela kyllä tekee avoliitto-oletuksia myös samaa sukupuolta olevista kämppiksistä.

1990-luvulla

No se oli silloin, nykyään, kun samaa sukupuolta olevat voivat mennä naimisiin, kela kyllä rinnastaa samaa sukupuolta olevien avoliitot avioliittoon.