Miksi avoliitossa oleville ajetaan samoja etuja ja velvollisuuksia kuin avioliitossa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse nimenomaan valinnut avoliiton, kun en halua niitä "avioliiton" rusinoita eli taloudellista sopimusta kumppanini kanssa. En halua eron kohdatessa jakaa omaisuuttani, en halua elatusvelvollisuutta.

Törkeää, jos kohta valtio katsoo taloudellisen sopimuksen syntyneen yhteenmuuttamalla.

Avoliitossa on myös elatusvelvollisuus. En saanut toimeentulotukea, koska asuin avoliitossa ja avopuolisolla katsottiin olevan elatusvelvollisuus.

Kelan silmissä etuudet jaetaan näin, muttei sinua oikeuteen voi haastaa, jos et elätä avopuolisoasi. Vain aviopuolison voi haastaa oikeuteen elatusvelvollisuuden rikkomisesta.

Höpö höpö

Koska kohta enää harva on länsimaisessa avioliitossa.

Osa ihmisista haluaa aina ohituskaistan, koska heillä on juppiterkompleksi:minä saan tehdä mitä tykkään, koska olen arvokkaampi kuin muut.

Minulle ei ainakaan ole selvää mitä avioliiton etuja nyt tarkotetaan?

Vierailija kirjoitti:

Avioliitto on oikein kirkossa sovittu ikuinen lupaus Jumalan kasvojen alla. Uskontoon kuuluva sakramentti. En eiukskovana voi moiseen ryhtyä. Siviili vihkiminen ei käy, kun en lupaudu iäksi. Jos vaikka aluksi 5-10v vois ehkä jotenkin onnistua.

Evankelis-luterilaisessa korkossa avioliitto EI ole sakramentti. Sakramentteja ovat kaste ja ehtoollinen.

Siviilivihkimylsessä kaavoja on useita ja siihen voi lisätä fraaseja.

Mulle on ihan sama jos avoliitossa on heidän haluamiaan etuja ja ovat näin onnellisia.

Olen avioliitossa ensisijaisesti romanttisista syistä osoittamassa suurta sitoutumisen astetta puolisolleni. Muiden parisuhteet harvoin vaikuttavat elämääni, ei ole minun asiani.

Toki kiinnostava aihe näin muuten. Miksi joku haluaa "avioliiton olematta avioliitossa"?

Jos toinen avopuolisoista kuolee, ja liitossa ei ole lapsia, niin avoleski ei peri puolisoaan, toisin kuin avioliitossa. Lapsettoman edesmenneen avopuolison omaisuus menee tämän lähimmälle sukulaiselle, esim siskolla tai veljelle. Tai sitten valtiolle.

Lapsettomat aviopuolisot perivät toisensa.

Mikäli on lapsia avio- tai avoliitoista, nämä perivät vanhempansa.

Kumppanin kuolema ei ole mukava ajatus, mutta fakta, jonka monet ihmiset joutuvat kohtaamaan.

Menin maistraatissa naimisiin juridisista syistä. 

Pieni vaiva.

Vierailija kirjoitti:

Jos toinen avopuolisoista kuolee, ja liitossa ei ole lapsia, niin avoleski ei peri puolisoaan, toisin kuin avioliitossa. Lapsettoman edesmenneen avopuolison omaisuus menee tämän lähimmälle sukulaiselle, esim siskolla tai veljelle. Tai sitten valtiolle.

Lapsettomat aviopuolisot perivät toisensa.

Mikäli on lapsia avio- tai avoliitoista, nämä perivät vanhempansa.

Kumppanin kuolema ei ole mukava ajatus, mutta fakta, jonka monet ihmiset joutuvat kohtaamaan.

Nykyisin avoliitossa on lähes samat oikeudet, kuin avioliitossa, jos on yhteisiä lapsia. Tuskinpa kaki yhdessä asuvaa ihmistä ilman lapsia tisiaan haluavatkaan periä.

Leskeneläkepuhe on turhaa, sitä ei suurin osa saa, ja muutkaan edut eivät ole yhään minkään arvoisia, riittää, että on tosiaan niitä yhteisiä lapsia.

Jos toisen halutaan perivän jotain lasten suiden edestä, sen voi määrätä testamentilla.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse nimenomaan valinnut avoliiton, kun en halua niitä "avioliiton" rusinoita eli taloudellista sopimusta kumppanini kanssa. En halua eron kohdatessa jakaa omaisuuttani, en halua elatusvelvollisuutta.

Törkeää, jos kohta valtio katsoo taloudellisen sopimuksen syntyneen yhteenmuuttamalla.

Näin itsekin ajattelisin, jos valitsisin avoliiton.

Mut kaipa tuolla sääntelyllä yritetään turvata etenkin raukka-parka-naisten asemaa, jotka eivät ilmeisesti ymmärrä mikä ero on avo- ja avioliitolla. Tällainen holhoava vaikutelma syntyy.

Vierailija kirjoitti:

Erikoiselta tuntuu, mikä siinä avioliitossa niin kammoksuttaa? Sitoutumiskammoa vai mitä?

Suhde on jo alunperin huonolla perustuksella, jos pelkää naimisiin menoa ja sitoutumista yhteiseen elämään.

Minua oikeastaan kammoksuttaa avioliitossa lähinnä sen tietynlainen perinteinen normatiivisuus - sitä pidettiin, ja monet pitävät edelleen, sitä yhdessäolon normina. Monelle se on myös moraalikysymys. Itse olen myös aina kokenut vastenmielisenä sen, että omalle suhteelle ja yhdessäololle pitäisi saada yhteisön tai yhteiskunnan "vahvistus". En ole kokenut itse tarvitsevani tällaista. Lähinnä ehkä näiden syiden vuoksi en itse ole koskaan kokenut, että avioliitto olisi minulle omannäköinen tapa olla yhdessä rakastamani ihmisen kanssa. Sitoutumisen kanssa tällä ei ole mitään tekemistä. Minulle avioliitto ei ole sitoutumisen synonyymi.

Itse asiassa juuri tuo, että sinäkin viestissäsi pidät avioliittona ainoana sitoutumisen muotona, on juuri niitä syitä, joiden vuoksi itse tunnen vastenmielisyyttä avioliittoinstituutiota kohtaan. Minusta tuollainen ajattelu on vaan niin yksinkertaista, mustavalkoista ja laiskaa ajattelua. Ja koska avioliittoinstituution ympärillä tuntuu sellaista niin paljon olevan, ei se oikein tunnu omalta jutulta. Kaipa on sitten niin, että saan iloa ja tyydytystä siitä, että voin sitoutua toiseen ihmiseen ilman avioliittoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse nimenomaan valinnut avoliiton, kun en halua niitä "avioliiton" rusinoita eli taloudellista sopimusta kumppanini kanssa. En halua eron kohdatessa jakaa omaisuuttani, en halua elatusvelvollisuutta.

Törkeää, jos kohta valtio katsoo taloudellisen sopimuksen syntyneen yhteenmuuttamalla.

Avoliitossa on myös elatusvelvollisuus. En saanut toimeentulotukea, koska asuin avoliitossa ja avopuolisolla katsottiin olevan elatusvelvollisuus.

Kelan silmissä etuudet jaetaan näin, muttei sinua oikeuteen voi haastaa, jos et elätä avopuolisoasi. Vain aviopuolison voi haastaa oikeuteen elatusvelvollisuuden rikkomisesta.

Höpö höpö

No näytäpä tällainen oikeusjuttu, jossa avopuolisoa syytetään elatusvelvollisuuden rikkomisesta.

Tietenkin kokemuksesta tiedän, että Kela huomioi avopuolison tulot esim. toimeentuloa myönnettäessä.

Ei tarvitse edes olla työtön loisiakseen, voi vaan lopettaa yhteisten menojen maksamisen ja alkaa loisimaan kumppanin lompakolla. Edellisen avoeron kohdalla ex kieltäytyi aluksi muuttamasta pois omistamastani kämpästä. Ei maksanut enää mistään, mutta eli siivellä, vaikkei ollut enää puolisonikaan. Vasta häätöprosessin käynnistäminen sai loisen lähtemään. Yhteisten lasten vuoksi jääkaappiakaan ei voinut pitää tyhjänä.

Vierailija kirjoitti:

Jos toinen avopuolisoista kuolee, ja liitossa ei ole lapsia, niin avoleski ei peri puolisoaan, toisin kuin avioliitossa. Lapsettoman edesmenneen avopuolison omaisuus menee tämän lähimmälle sukulaiselle, esim siskolla tai veljelle. Tai sitten valtiolle.

Lapsettomat aviopuolisot perivät toisensa.

Mikäli on lapsia avio- tai avoliitoista, nämä perivät vanhempansa.

Kumppanin kuolema ei ole mukava ajatus, mutta fakta, jonka monet ihmiset joutuvat kohtaamaan.

Jos se avopuoliso vaihtuu joka toinen vuosi, niin eipä sen välttämättä tarvitse olla perimässä yhtään mitään. Jos taas on pidempiaikainen suhde, niin sitten testamentti on kelpo ratkaisu.

Jännää kun avoliitossa olevat eivät halua naimisiin niiden lakipykälien ja sopimusten takia, sitten valitetaan kun ei saada etuja mitä ne lakipykälät ja sopimukset mahdollistaisi....

Vai onko tässä jotenkin vääristynyt käsitys avioliitosta? Että pitäisi olla isot kirkkohäät? Eikö riitä jos käväisee maistraatissa ilmoittamassa?

Tosiaankin "rusinat pullasta" ajattelua, edut halutaan muttei velvollisuuksia.

Mielestäni avoliitossa oleville ei tulisi antaa yhtään enempää etuja kuin yhdessä asuville kaveruksille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse nimenomaan valinnut avoliiton, kun en halua niitä "avioliiton" rusinoita eli taloudellista sopimusta kumppanini kanssa. En halua eron kohdatessa jakaa omaisuuttani, en halua elatusvelvollisuutta.

Törkeää, jos kohta valtio katsoo taloudellisen sopimuksen syntyneen yhteenmuuttamalla.

Avoliitossa on myös elatusvelvollisuus. En saanut toimeentulotukea, koska asuin avoliitossa ja avopuolisolla katsottiin olevan elatusvelvollisuus.

Kelan silmissä etuudet jaetaan näin, muttei sinua oikeuteen voi haastaa, jos et elätä avopuolisoasi. Vain aviopuolison voi haastaa oikeuteen elatusvelvollisuuden rikkomisesta.

Höpö höpö

No näytäpä tällainen oikeusjuttu, jossa avopuolisoa syytetään elatusvelvollisuuden rikkomisesta.

Tietenkin kokemuksesta tiedän, että Kela huomioi avopuolison tulot esim. toimeentuloa myönnettäessä.

Ei tarvitse edes olla työtön loisiakseen, voi vaan lopettaa yhteisten menojen maksamisen ja alkaa loisimaan kumppanin lompakolla. Edellisen avoeron kohdalla ex kieltäytyi aluksi muuttamasta pois omistamastani kämpästä. Ei maksanut enää mistään, mutta eli siivellä, vaikkei ollut enää puolisonikaan. Vasta häätöprosessin käynnistäminen sai loisen lähtemään. Yhteisten lasten vuoksi jääkaappiakaan ei voinut pitää tyhjänä.

Edellisen avioeron? Montako kertaa olet eronnut?

Ohis

Vierailija kirjoitti:

Se on tämä "rusinat pullasta" -ajattelu. Kun halutaan kirkkohäät kuulumatta kirkkoon. "Kastejuhla kummeineen" mutta ilman kirkkoa. Avioliiton edut menemättä naimisiin.

Onko noista mainitsemistasi asioista sitten jotain haittaa, tai millä lailla ne olisivat huono asia?

Tosin sellainen tarkennus, että en ole kuullutkaan kenenkään viettävän kirkkohäitä menemättä naimisiin. Mikä juttu se on? En myöskään ole kuullut kirkkoon kuulumattomien kastejuhlasta - jos nimenantojuhlaa tarkoitat, niin sehän on täysin eri asia. Mutta sitten tuo avioliiton edut ilman avioliittoa - nyt suunniteltiin siis leskeneläkettä viisi vuotta yhdessä asuneille, joilla on yhteinen alaikäinen lapsi. Selvästi on tarkoitus turvata lapsen ja lapsiperheen selviytyminen toisen vanhemman kuollessa. Mitä pahaa tuossa olisi? Miksi vanhempansa menettäneen lapsen tukeminen pitäisi olla sidoksissa vanhempien siviilisäätyyn?

Itse pitäisi fiksuna sitä, että leskeneläke lakkautettaisiin, MUTTA sen sijaan otettaisiin käyttöön pienituloisten eläkeläisten lisäeläke. ja lisäksi vaikka jokin tukimuoto niille perheille, jotka menettävät toisen vanhemmat, olivat sitten olleet yhdessä vähän tai pitkän aikaa, ja oli siviilisääty mikä tahansa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erikoiselta tuntuu, mikä siinä avioliitossa niin kammoksuttaa? Sitoutumiskammoa vai mitä?

Suhde on jo alunperin huonolla perustuksella, jos pelkää naimisiin menoa ja sitoutumista yhteiseen elämään.

Minua oikeastaan kammoksuttaa avioliitossa lähinnä sen tietynlainen perinteinen normatiivisuus - sitä pidettiin, ja monet pitävät edelleen, sitä yhdessäolon normina. Monelle se on myös moraalikysymys. Itse olen myös aina kokenut vastenmielisenä sen, että omalle suhteelle ja yhdessäololle pitäisi saada yhteisön tai yhteiskunnan "vahvistus". En ole kokenut itse tarvitsevani tällaista. Lähinnä ehkä näiden syiden vuoksi en itse ole koskaan kokenut, että avioliitto olisi minulle omannäköinen tapa olla yhdessä rakastamani ihmisen kanssa. Sitoutumisen kanssa tällä ei ole mitään tekemistä. Minulle avioliitto ei ole sitoutumisen synonyymi.

Itse asiassa juuri tuo, että sinäkin viestissäsi pidät avioliittona ainoana sitoutumisen muotona, on juuri niitä syitä, joiden vuoksi itse tunnen vastenmielisyyttä avioliittoinstituutiota kohtaan. Minusta tuollainen ajattelu on vaan niin yksinkertaista, mustavalkoista ja laiskaa ajattelua. Ja koska avioliittoinstituution ympärillä tuntuu sellaista niin paljon olevan, ei se oikein tunnu omalta jutulta. Kaipa on sitten niin, että saan iloa ja tyydytystä siitä, että voin sitoutua toiseen ihmiseen ilman avioliittoa.

Mutta oletko kärkkymässä kuitenkin samoja juridisia oikeuksia kuitenkin kuin avioliitossa oleva?

"Avoliitto" ei edes tulisi olla mikään virallinen siviilisääty, eihän tuo ole sen kummempi kuin seurustelu tai yhdessä asuvat kaverit. Siviilisäädyt tulisi olla naimaton, avioliitossa tai leski.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse nimenomaan valinnut avoliiton, kun en halua niitä "avioliiton" rusinoita eli taloudellista sopimusta kumppanini kanssa. En halua eron kohdatessa jakaa omaisuuttani, en halua elatusvelvollisuutta.

Törkeää, jos kohta valtio katsoo taloudellisen sopimuksen syntyneen yhteenmuuttamalla.

Avoliitossa on myös elatusvelvollisuus. En saanut toimeentulotukea, koska asuin avoliitossa ja avopuolisolla katsottiin olevan elatusvelvollisuus.

Asumistuki on ruokakuntakohtainen. Koskee myös esimerkiksi yhdessä asuvia sisaruksia, eikä näilläkään mitään elatusvelvollisuutta ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on tämä "rusinat pullasta" -ajattelu. Kun halutaan kirkkohäät kuulumatta kirkkoon. "Kastejuhla kummeineen" mutta ilman kirkkoa. Avioliiton edut menemättä naimisiin.

Onko noista mainitsemistasi asioista sitten jotain haittaa, tai millä lailla ne olisivat huono asia?

Tosin sellainen tarkennus, että en ole kuullutkaan kenenkään viettävän kirkkohäitä menemättä naimisiin. Mikä juttu se on? En myöskään ole kuullut kirkkoon kuulumattomien kastejuhlasta - jos nimenantojuhlaa tarkoitat, niin sehän on täysin eri asia. Mutta sitten tuo avioliiton edut ilman avioliittoa - nyt suunniteltiin siis leskeneläkettä viisi vuotta yhdessä asuneille, joilla on yhteinen alaikäinen lapsi. Selvästi on tarkoitus turvata lapsen ja lapsiperheen selviytyminen toisen vanhemman kuollessa. Mitä pahaa tuossa olisi? Miksi vanhempansa menettäneen lapsen tukeminen pitäisi olla sidoksissa vanhempien siviilisäätyyn?

Itse pitäisi fiksuna sitä, että leskeneläke lakkautettaisiin, MUTTA sen sijaan otettaisiin käyttöön pienituloisten eläkeläisten lisäeläke. ja lisäksi vaikka jokin tukimuoto niille perheille, jotka menettävät toisen vanhemmat, olivat sitten olleet yhdessä vähän tai pitkän aikaa, ja oli siviilisääty mikä tahansa. 

Lapsi saa lapseneläkettä, ei leskeneläkettä. Eli lapsen edulla turha perustella tuota asiaa.