Miksi vanhemmat eivät ohjaa yli parikymppisiä lapsiaan muuttamaan omilleen?

Eiköhän tuo ole näiden ihmisten ihan oma asia! Miksi sinä tuommoista mietit. Espanjassa on muuten ihan tavallista, että yli kolmekymppinenkin asuu vielä kotona. Muutin pois kotoa 19-vuotiaana, mutta ihmiset tekevät omat ratkaisunsa.

Liian kilttejä tai jopa alistettuja vanhempia. Oikeasti tuo on pelkkä karhunpalvelus lapselle jos annetaan loisia lapsuuskodissa.

Saa asua kotona niin kauan kun opiskelee.

Mun eräs ystävä asui vanhemmillaan 26v asti ja muutti sitten omistuasuntoon, kun oli siis työskennellyt heti kun oli päässyt koulut läpi. Minusta tuo on ihan fiksua, jos on vaan mahdollista ja vanhemmat asuvat isossa asunnossa. Lapsi saa ostettua nopeammin itselleen asunnon pienemmällä lainarahalla tai ilman lainaa.

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän tuo ole näiden ihmisten ihan oma asia! Miksi sinä tuommoista mietit. Espanjassa on muuten ihan tavallista, että yli kolmekymppinenkin asuu vielä kotona. Muutin pois kotoa 19-vuotiaana, mutta ihmiset tekevät omat ratkaisunsa.

Noissa Espanjan kaltaisissa maissa taloissa saattaa olla erillinen asunto esim. yläkerrassa ja lapsi käy töissä ja elää itsenäistä aikuisen elämää.

Suomessa taas äidin helmassa elävä yli 25-vuotias on miltei aina syrjäytynyt.

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän tuo ole näiden ihmisten ihan oma asia! Miksi sinä tuommoista mietit. Espanjassa on muuten ihan tavallista, että yli kolmekymppinenkin asuu vielä kotona. Muutin pois kotoa 19-vuotiaana, mutta ihmiset tekevät omat ratkaisunsa.

Siksi mietin koska lähes aina näillä menee elämä enemmän tai vähemmän persiilleen, jos vielä lähempänä kolmeakymmentä asuvat vanhempiensa kanssa. Eivät osaa itsenäistyä myöhemminkään.

Eikä se parisuhdemarkkinoillakaan todellakaan ole meriitti että asuu kaksvitosena edelleen lapsuuskodissa.

Mitähän seki sulle kuuluu.

Todennäköisesti nämä vanhemmat ymmärtävät, että lapsensa on mielenterveysongelmainen tai autisti, joten he eivät edes usko, että lapsi itsenäistyisi koskaan.

Kumpi sitten on syy ja kumpi seuraus?

Passivoiko vanhempien passaaminen ja se ohjaa nuoren epäitsenäisyyteen?

Vai onko nuo ihmiset alun perin sellaisia, jotka ei oikein kykene itsenäistymään, eivät osaa ottaa vastuuta elämästään?

Onko vanhempiin ripustautuminen siis luonnekysymys vai opitaanko siihen, kun ei kotona kannusteta omaan elämään?

Epäilisin kehitysvammaa nuorella. Amk-aikoina juuri kukaan ei asunut vanhempien kanssa.

Ei kannata lähteä kotoa ennen kuin pystyy elättämään itsensä eli maksamaan omat asumiskulut, ruoan, vaatteet, yms. Jos ei ole työssä, jonka palkka riittää kattamaan elinkustannukset, ei ole syytä lähteä, jos vanhempien luona on tilaa eikä olla riidoissa.

Vierailija kirjoitti:

Mun eräs ystävä asui vanhemmillaan 26v asti ja muutti sitten omistuasuntoon, kun oli siis työskennellyt heti kun oli päässyt koulut läpi. Minusta tuo on ihan fiksua, jos on vaan mahdollista ja vanhemmat asuvat isossa asunnossa. Lapsi saa ostettua nopeammin itselleen asunnon pienemmällä lainarahalla tai ilman lainaa.

Mun tytär teki samalla tavalla. Kun lapsuudenkodissa on pajon tilaa, on yksinkertaisesti hölmöä maksaa vuokraa. Varsinkin täällä pääkaupunkiseudulla vuokrat ovat ihan käsittämättömän suuria. 

Pennut kerää meillä ainakin rahaa koska ei tarvitse maksaa asumisestaan ja molemmilla 100000 rikki kun ovat työelämässä kuitenkin.Iso talo hyvällä paikalla

Minulla on asiasta kaksi mielipidettä.

1. Jos aikuinen lapsi kykenee elättämään itsensä, eikä ole erityistä syytä, miksi on parempi asua lapsuudenkotona, olisi hyvä muuttaa omilleen. Toisethan muuttavat heti, kun vain löytyy asunto, n. 18-vuotiaina. Vaikka eivät edes tule taloudellisesti omillaan toimeen.

2. Jos tilanne on monimutkaisempi, esim. aikuinen lapsi opiskelee, on työtön, palkka ei riitä (osa-aikaisuus, keikkatyöt jne), kohtuullista (vuokra)asuntoa ei löydy jne, on parempi asua kotona omassa huoneessaan, ja odotella aikoja parempia poismuuttoon.

Vai tarkoittaako ap, että kaikki täysi-ikäiset lapset Kelan ja sossun tuilla asumaan, sillä kotoa ON lähdettävä, kun täyttää x vuotta?

Oma 25-vuotiaani muutti takaisin luokseni, kun vuokrakämppä meni alta. Uutta ei yksinäiselle miehelle hevin löydy, kun ei ole vakituista työsuhdetta. Nyt hän ei saa yhteiskunnalta (lue: sinulta) mitään tukia. On kumminkin jo osoittanut pärjäävänsä hyvin omillaan, osaa pitää asunnon siistinä ja tehdä ruokaa. Ja hoitaa itsenäisesti asiansa.

Kieltämättä en tunne ainuttakaan peräkammaripoikaa, joka olisi jotenkin menestynyt myöhemmin elämässään. Päihde- ja mt-ongelmia.

Riskiraja on ehkä juuri tuossa 25 vuoden tienoilla. Siihen mennessä jos ei itsenäisty niin eipä sitä sitten tapahdu enää myöhemminkään.

Vierailija kirjoitti:

Kumpi sitten on syy ja kumpi seuraus?

Passivoiko vanhempien passaaminen ja se ohjaa nuoren epäitsenäisyyteen?

Vai onko nuo ihmiset alun perin sellaisia, jotka ei oikein kykene itsenäistymään, eivät osaa ottaa vastuuta elämästään?

Onko vanhempiin ripustautuminen siis luonnekysymys vai opitaanko siihen, kun ei kotona kannusteta omaan elämään?

Ainakin minulle äiti ja isä sanoivat, että on hullua muuttaa pois, jos ei pysty elättämään itseään. Muutin vasta sitten, kun olin valmistunut ja saanut työpaikan.

Kehitysvamma, persoonallisuushäiriö, skitsofrenia? Ei kovin sinkkumarkkinoilla katsota hyvällä, jos parikymppinen asuu vielä mutsinsa luona.

Vierailija kirjoitti:

Oma 25-vuotiaani muutti takaisin luokseni, kun vuokrakämppä meni alta. Uutta ei yksinäiselle miehelle hevin löydy, kun ei ole vakituista työsuhdetta. Nyt hän ei saa yhteiskunnalta (lue: sinulta) mitään tukia. On kumminkin jo osoittanut pärjäävänsä hyvin omillaan, osaa pitää asunnon siistinä ja tehdä ruokaa. Ja hoitaa itsenäisesti asiansa.

Jos ei saa mitään tukia, edes työmarkkinatukea, niin se kyllä tarkoittaa että on aktiivisesti kieltäytynyt kaikista tarjotuista opiskelu- ja työpaikoista. Tuohon tilanteeseen ei mitenkään vahingossa päädy.

Itsekin pitkäaikaistyötön

Yleensä lapset itse haluaa lähteä. Meillä toinen lähti heti kun täytti 18, vaikka opiskeli vielä silloin. Toinen viihtyi hieman kauemmin kotona. 

Sehän on vain merkki siitä, että kotona on hyvä ja mukava olla.