Mitä ankeita juttuja/rutiineja teillä oli lapsuuden kodissa mitä et ikinä toteuttaisi nyt?

Meillä oli myös näitä fyysisiä nöyrryytyksiä. Isän suosikkisanontoja oli "kaikki liha tottelee kuria" ja " tyhmästä päästä kärsii koko kroppa".

Hyviä esimerkkejä näistä oli, kun joutui seisomaan häpeänurkassa, housut nilkoissa, paljas peppu kaikkien nähtävillä. Joskus teininä isä rankaisi mua ja siskoa ankaralla fyysisellä työllä. Kuumana kesäpäivänä jouduttiin siirtämään iso hiekkakasa pihan toiselta laidalta toiselle lapioiden ja kottikärryjen kanssa, ilman että, siirtoon olisi ollut sen suurempaa syytä. Rangaistus jää paremmin mieleen kun se jää lihasmuistiin. Kyllä jäi. Hitto vie, me oltiin poikki sen urakan jälkeen. 😀

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Askeettinen elämä. Vanhemmat, äiti lähinnä, ei suostunut koskaan ostamaan mitään muotijuttuja, esim. hittileluja, "koska se maksaa" ja "on niin kallista". Kysymys ei ollut siitä, että rahaa ei olisi ollut, mutta porukoiden mielestä oli turhaa laittaa rahaa mihinkään. Lelujen lisäksi sama koski teininä merkkivaatteita, lomamatkoja ja ulkona syömistä. Perheemme oli suhteellisen hyvätuloinen, mutta silti kuljimme halpisvaatteissa, söimme aina edullista kotiruokaa, emme matkustelleet yms.

Olen onnellinen, että minulla on mahdollisuus tarjota lapsilleni kokemusrikkaampi lapsuus ja nuoruus, ilman itse tehtyä taloudellista ankeutta. Me harrastetaan ja matkustellaan. Enkä halua antaa lapsilleni sitä mielikuvaa, että perheen talous romahtaa, jos kauppareissulla ostetaan joku lelu tai käydään arjen piristykseksi jäätelöbaarissa herkuttelemassa. Jos teini haluaa muotifarkut, miksi pitäisi rahapulaan vedoten kieltäytyä ostamasta, jos se eioletodellinen syy? Olen sairaalloisen tarkka siitä, että en perustele ostoksia rahalla, koska niin traumaattinen se ikuinen "rahapula" oli omassa lapsuudessa. Jos jotain en halua ostaa tai hankkia yritän etsiä sille aina muun syyn kuin rahanmeno vaikka sekin olisi siellä taustalla vaikuttamassa.

Tämä kuulostaa hyvin tutulta. Minulle perusteltiin tämä sillä, että "pitää jo lapsena oppia rahan arvo". Tulos oli se, että opin sen rahan arvon täysin naurettavassa määrin yläkanttiin. Toisin sanoen muistan kuinka joskus ala-asteikäisenä ajattelin, että jos jokin maksaa (esim.) 250 markkaa, minulla ei ehkä koskaan koko elämäni aikana tule olemaan varaa siihen.

:D

Mä en ikinä unohda, että Levis farkut maksoi 419 mk. Niin kauan niistä haaveiltiin ja käytiin farkkukaupassa ihailemassa. Sain mä lopuksi ihan aidot. Itse säästin kesätöillä osan ja äiti suostui maksamaan erotuksen. Sitä ennen haettiin jostain kakkoslaatuisia leviksiä puolet halvemmalla, ja isä kiristeli hampaitaan, kun maksoi omista ukkofarkuistaan vain 30-40 mk.

Omassa nuoruudessani Levikset maksoi 150 markkaa. Muistan kuinka ystäväni isä kauhisteli hintaa ja sanoi ettei ikinä suostuisi maksamaan housuista (suorat teryleenihousut) yli 30 markkaa. Oli hyvätuloinen akateeminen perhe heillä

Vierailija kirjoitti:

Muistan, kun kotitaloustunnilla tehtiin hedelmä- ja marjarahkaa. Tein sitä sitten kotona, äiti ihastui siihen. Äiti oli hyvä kokki. Ruokakulttuuri oli erilainen silloin, enemmän suomalaisia perinne ruokia. Synttäreitä juhlittiin kasarilla menemällä pizzeriaan. Sunnuntaisin meillä oli kokonainen broileri.

Meilläkin oli lauantaisin yksi broileri 6 hengen perheelle. Itse paistettiin se kotiuunissa.

Vierailija kirjoitti:

Ruokaan suhtautuminen oli aivan erilaista kuin nykyään. Se on vaan tankkausta! Ruokailusta ei ollut tarkoitus kokea nautintoa, se oli tekninen toimi. Juu ja ne 70-luvun ahtaat autot.

Tuli klaustrofobinen olo jossain 96-Saabin takapenkillä kun ei ollut takaovia eikä takaikkunoita saanut auki.

Ruoka oli yksinkertaista varmaan siksikin että sitä se oli ollut 30 ja 40-luvulla syntyneiden vanhempien lapsuudessa. Eivät he osanneet edes ajatella muunlaista. Omakiin isäni eli nuorena läpi Jatkosodan, oli juuri liian nuori ettei joutunut sotaan. Mitä se syöminen nyt oli sota-aikaan? Ruoka oli kortilla, todella karua ja yksinkertaista. Syötiin aivan mitä tahansa kunhan sai mahan täyteen. Pelkkiä lanttuja, pelkkiä perunoita, jne.

Ei tuollaisen lapsuuden elänyt osaa edes ajatella mitään gurmeeruokia, että olisi hyvää.

Omat vanhempani ovat syntyneet 30-luvulla ja meillä oli aina kotona hyvää ruokaa ja sen oli tarkoituskin tuottaa nautintoa.

Saimme pitkän odotuksen jälkeen remontoitua kotiimme sisävessan, vihdoinkin lämmin vessa, eikä kylmä ulkohuussi.

Isäni ei antanut pitää siellä lämpöpatteria päällä, eikä vessaa saanut vetää kuin isomman hädän jälkeen.

Tätä sääntöä hän vahti tarkoin. Kun isä ei ollut kotona, vedimme vessan niin monta kertaa kuin huvitti.

Muutenkin sellainen äärimmäinen säästäväisyys joka asiassa oli rasittavaa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä taas ei ollut minkäänlaisia rutiineja. Vanhemmat olivat ns. vapaan kasvatuksen kannattajia ja hekin elelivät aikalailla hälläväliä asenteella elämäänsä ja jatkavat edelleen vielä tänä päivänäkin.

Esim. Meillä lapsilla ei ollut nukkumaanmeno- tai kotiintuloaikoja, harrastaa ei tarvinut, ruokaa ei kotona laitettu, normaaleja hygieniajuttuja ei vaivauduttu lapsille opettamaan, läksyjä ei kyselty eikä koulusta poissaoloista välitetty, ei ollut siivouspäivää jne.

Jos koulussa oli ongelmia, vanhemmat viis välittivät ja jos sai jälki-istuntoa, meitä teinejä uskottiin kunhan vaan muistettiin syyllistää niuhoa opettajaa tms.

Listaa vois jatkaa loputtomiin, mutta varmaan hoksaatte, jos mietitte omia lapsuuden rutiineja, niin meillä ei ollut niistä mitään.

Meistä lapsista tuli kaikista kamalia alisuorittajia ja normaalit arjen rutiinit on ollut pakko opetella kotoa poismuuttaessa (jokainen meistä lapsista on nakattu pihalle 18v täytettyä) Oli muuten aika hankalaa ennen nettiä, kun ei kaikkia noloja asioita kehdannut edes kavereilta kysyä.

Masentava ja surulliseksi tekevä kohtalo.

Itse olin lapsi jolla oli todella suuria vaikeuksia mukautua vanhempien asettamiin rajoihin ja sääntöihin. Se kymmenisen vuotta uhmaiän ja murrosiän välillä, joka monilla lapsilla on helpompaa aikaa, oli minun tapauksessani melko lailla samaa vänkäämistä kuin ne kaksi. Selkäsaunaa lukuun ottamatta (silläkin tosin uhattiin) kokeiltiin vuorollaan suunnilleen kaikkia mahdollisia kurinpitokeinoja.

Jos yhtään lohduttaa, niin tällaisten kertomusten lukeminen saa sentään ajattelemaan, että huonomminkin olisi voinut käydä. Että oli hyvä että ne säännöt sentään oli itsellä olemassa, vaikka kahnauksia aiheuttivatkin tämän tästä.

Elettiin lama-aikaa 90-luvulla. Isä jäi pitkäaikaistyöttömäksi hyväpalkkaisesta työstä ja alkoholisoitui. Lomat ja viikonloput meni äidin raivosiivoamista ja isän ryyppäämistä ja kovaäänistä musisointia katsellessa ja kuunnellessa. Äiti kantoi yksin koko nelihenkisen perheen taloutta tehdastyöllä, teki kolmea vuoroa ja päälle vielä kaikki kotityöt. Isä ei osallistunut muuhun kuin joskus ruoanlaittoon, ja saattoi välillä kadota jopa viikoksi ryyppyreissuilleen. Isä vannoi myös lasten ruumiillisen kurituksen nimeen ja vanhimpana lapsena sain usein remmin solkipäästä reisille kun sain pikkusiskon itkemään. (joskus en ollut edes tehnyt mitään, vaan sisko itki jostain ihan muusta syystä. Silti sain selkääni. Tämän johdosta olen varmaankin kehittänyt itselleni vihanhallintaongelman.

Äiti oli usein kireä ja väsynyt, ja jälkeen päin mietittynä varmasti masentunut ja täysin loppuunpalanut. Hän oli usein sairaslomilla outojen kipujen ja vaivoja takia ja ramppasi lääkärissä, mitään ei kuitenkaan koskaan löydetty. Muistan kun aina valitteli, että varmaan kuolee kohta kun on syöpäkasvain. Tästä kehittyi itsellekin myöhemmin hypokondria ja vakavan sairauden pelko.

Lauantain kohokohta oli Anttilassa ruokaostoksilla käyminen ja taloyhtiön saunavuoro illalla. Joskus tilipäivänä äiti tarjosi pizzat Kesoilin ravintolassa tai lehtipihvit Anttilan yläkerran raflassa.

Kerran kesässä käytiin jossain reissulla esim. Korkeasaaressa tai Linnanmäellä. Sinne meneminen oli kuitenkin aina hirveän vänkäyksen, stressin ja tappelun siivittämää koska isä ei tykännyt ajaa PK-seudulla. Huvireissuilta oli myös aina kauhea kiire pois kun piti ehtiä kotiin ruoka-ajaksi (ja isällä oli kiire avaamaan kaljapullo).

Ei se lapsuus silti aina niin ankealta tuntunut. Leikittiin paljon ulkona, ja siskon ja naapurin lasten kanssa kehiteltiin kaikkia monimuotoisia mielikuvitusleikkejä. Muistan lämmöllä pitkiä aurinkoisia päiviä pihalla ja rannalla leikkien. Usein oltiin myös mummoloissa yökylässä.

ja Äiti (ja myös isäkin selvinpäin) oli joskus ihan hauskaa seuraa ja rakastivat kaikesta huolimatta lapsiaan. Molemmat olisivat tarvinneet  kumminkin jonkinlaista ammattiapua (mitä paljon myöhemmin onneksi saivatkin.) Mielenterveysongelmat, masennus ja uupumus oli ysärillä vielä asioita joista ei puhuttu ja niitä ei myönnetty olevan. Aina piti näyttää pärjäävältä muiden silmissä, mutta kotona suljettujen ovien takana sitten romahdettiin, raivottiin ja ryypättiin.

Itse nykyään perheenäitinä lapseni ei löydä minua koskaan sammuneena sohvalta. Huvireissuilla käydään useammin kuin kerran vuodessa, eikä niistä ole koskaan kiire pois. 

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemukseni ei ole pahimmasta päästä, mutta ankeinta oli kun ei ikinä ollut omaa aikaa.

Jouduin harrastamaan salibandyä, viulunsoittoa ja 4H-kerhoa. Mikään näistä ollut minulle mieleinen harrastus, mutta näihin kului joka ainoa arki-ilta. Laitoin aina arkisin koulun jälkeen ruoan koko perheelle, jotta ruoka oli valmiina vanhempien töistä tullessa ja ehdimme harrastuksiin.

Viikonloppuisin oli usein pelimatkoja. Jos lauantai oli vapaapäivä, se käytettiin aina suureen viikkosiivoukseen. Minun vastuullani oli imurointi, lattian moppaaminen ja pölyjen pyyhkiminen kirjoista. Ja ne hiton kirjat piti ottaa joka kerta yksitellen pois hyllystä. Äiti tarkasti työn jäljen ja usein tuli huutamista vaikka yritin olla huolellinen.

Paloinkin loppuun jo lukioikäisenä ja nelikymppisenäkin pystyn vain osa-aikatyöhön. Enkä ikinä pyyhi pölyjä kirjoistani enkä harrasta muuta kuin lukemista.

Harrastuksista.

Olisin halunnut ratsastaa tai käydä karatessa tms, mutta isä oli sitä mieltä että ratsastaminen on turhaa ja liian kallista, ja karaten takia alkaisin vain tapella kaduilla. Olin ehkä 9-vuotias kun ekan kerran mainitsin karaten, enkä edes tiennyt mitä kaduilla tappeleminen tarkoittaa. Toiseksi isä ärähti heti, että ei ala töiden jälkeen kuskaamaan kakaroita harrastuksiin (asuimme landella ja kolmisenkymmentä kilometriä olisi pitänyt ajaa harrastuksiin, siis jos olisin saanut käydä talleilla tai karatessa). Ihmettelivät ja nauroivat ääneen niitä paria tuttavaperhettä, jotka kuskasivat lapsiaan harrastuksiin. Eihän lapsiin kannata aikaa ja rahaa tuhlata.

Äidin mielestä ainoat järkevät ja kunnolliset harrastukset olisivat olleet tanhu tai partio. En halunnut kumpaankaan.

Kirjastoa kehotettiin innokkaasti käyttämään, kun lukeminen ei maksa mitään.

Tämän takia oma lapseni on saanut kokeilla kaikenlaista, ihan sama mitä maksaa tai paljonko vie aikaa. On ratsastanut, tanssinut, käynyt kung fu:ssa, soittanut erilaisia soittimia jne, ja ihme kyllä omien vanhempieni mielestä nyt se on niin hienoa ja upeaa kun lapsenlapsi harrastaa kaikenlaista.

Uusia vaatteita ei ostettu juuri koskaan. Äidin siskon perhe oli varakas ja lapsia oli monta, ja oli ihan juhlaa kun täti tyhjensi kaappeja pieniksi jääneistä ja käyttämättömistä vaatteista ja raahasi jätesäkit meille. Ei tarvitse varmaan erikseen sanoa, että vaatteet olivat hienoja ja niitä oli aina paljon, koska täti osteli lapsilleen vaatteita jatkuvasti. Oli hauskaa siihen asti kun aloitin yläasteen (saman jota serkkuni kävivät) ja kaverit alkoivat tunnistaa vaatteitani serkkuni vanhoiksi. Olin siis yhden serkun kans samanikäinen ja kävimme samaa koulua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Talvella oli pakko mennä ainakin kerran murtomaahiihtämään jos sattui olemaan lunta. Ihan hirveää ja tylsää touhua. 

Joo toi hiihto oli hirveää 'reippailua'.

Reippailu on myös itselleni karmea sana johon liittyy ahdistavia muistoja. Sen kanssa pystyi kilpailemaan tällä saralla ainoastaan happihyppely. (Happi on vaarassa loppua aivoista aina kun näen sen sanan.)

"Happihyppely" vielä menee jotenkuten, mutta "leikkimielinen happihyppely" ei. Aaargh.

Vanhemmilla oli suuria vaikeuksia ymmärtää, että se mikä on heidän mielestään hauskaa ei ehkä ole sitä jonkun toisen mielestä, ja päinvastoin.

Joulutorttujen teko. Taikina piti tehdä itse alusta asti ja sitä juoksutettiin eteiseen kylmenemään. Nyt ostan valmiit pakastetortut ja pistän uuniin. Ja hyviä on.

Ikuinen ja ainainen aamukaurapuuro, veteen keitetty mauton klöntti joka lyötiin eteen koska se oli terveellistä ja se oli myös pakko syödä. Ja siis joka aamu siihen asti kunnes muutin pois kotoa. Viikonloppuna sai sentään teetä kyytipojaksi.

Meillä aamupaloja vaihdellaan mutta ikävä kyllä lapset eivät pääse kotonaan nauttimaan kaurapuuroa. Mummon luona sitten kun ovat yökylässä...

Vierailija kirjoitti:

Negatiivisena asiana sanoisin raskaudella pelottelun teininä 80-luvulla.

Niinhän sitä peloteltiin, mutta itse pidän sitä vain hyvänä asiana.

Olisi ollut kamalaa tulla raskaaksi teini-iässä. Koulukaverilleni kävi näin ja hän joutui jättämään koulun kesken. Hän oli luullut, ettei ekasta kerrasta voi tulla raskaaksi.

Parempi, että muistutellaan raskauden mahdollisuudesta, kuin että ollaan välinpitämättömiä.

Olihan noita. Siivouslauantai joka toinen viikko. Vietiin matot pihalle, imuroitiin ja luututtiin lattiat, tuuletettiin vuodevaatteet, pyyhittiin pölyt ja ovenkahvat. Siinä meni yleensä koko lauantai, oli se niin perusteellista touhua.

Kesämökille lähtö oli myös kauhea työmaa. Käydä kaupassa, pakata kylmäkallet kylmälaukkuun, etsiä milloin mitäkin tavaraa mukaan: kumisaappaita, sadekamppeita, uimapukuja, kosteusvoidetta. En tiedä, oltiinko niin köyhiä, ettei sinne mökille voinut ostaa tärkeitä tavaroita ja vaatteita, jotka olisi olleet siellä.

Minua ihmetyttää se määrä puusilmiä, jotka ovat tänne kokemuksiaan kirjoittaneet. Ei minkäänlaista ymmärrystä sille, millaisista taustoista ja kokemuksista ne omat vanhemmat ovat tulleet. Eivät kaikki ole varmaankaan olleet tarkoituksella ilkeitä, pahoja tai psykoja. Parhaansa ovat varmaan tehneet silloisissa olosuhteissa. Hieman ymmärrystä peliin, kiitos!

Vierailija kirjoitti:

Minua ihmetyttää se määrä puusilmiä, jotka ovat tänne kokemuksiaan kirjoittaneet. Ei minkäänlaista ymmärrystä sille, millaisista taustoista ja kokemuksista ne omat vanhemmat ovat tulleet. Eivät kaikki ole varmaankaan olleet tarkoituksella ilkeitä, pahoja tai psykoja. Parhaansa ovat varmaan tehneet silloisissa olosuhteissa. Hieman ymmärrystä peliin, kiitos!

Kysymys kuului, että mitä ankeita juttuja lapsuudenkodissa tehtiin. Ei, että "mitä silmittömän pahaa vanhempasi tekivät sinulle ilman mitään järkevää selitystä, ihan silkkaa huonouttaan". Joo, eihän se vanhempi mahda mitään sille jos työt lähtevät alta ja raha riittää pelkän kaalin syömiseen, mutta on se lapsille silti aika ankeaa.

Vierailija kirjoitti:

Minua ihmetyttää se määrä puusilmiä, jotka ovat tänne kokemuksiaan kirjoittaneet. Ei minkäänlaista ymmärrystä sille, millaisista taustoista ja kokemuksista ne omat vanhemmat ovat tulleet. Eivät kaikki ole varmaankaan olleet tarkoituksella ilkeitä, pahoja tai psykoja. Parhaansa ovat varmaan tehneet silloisissa olosuhteissa. Hieman ymmärrystä peliin, kiitos!

Olen lukenut ajan myötä koko (erinomaisen kiinnostavaa luettavaa olevan) ketjun, enkä ole saanut siitä tällaista kuvaa. Sen konsepti on ihan toisenlainen kuin "kertokaa pahoista vanhemmistanne" -ketjujen, joita täällä myös on ja jotka tietenkin puolustavat paikkaansa aivan yhtä lailla kuin tämäkin.

Täällä on kuvailtu hyvinkin paljon nimenomaan tilanteita ja ilmiöitä, joissa täysin hyvää tarkoittavat vanhemmat ovat tehneet lapsuudessa jotain, joka on valitettavasti kääntynyt itseään vastaan tai josta on jäänyt niin huonoja muistoja, että omien lasten kanssa ei tee mieli jatkaa samaa perinnettä. (Itsekin olen kertonut muutaman jutun, ja ainakin kerran sain jopa kommentin vastakkaisesta ääripäästä, eli syytöksen että ymmärsin hirveää äitiäni muka aivan liian paljon!)

Ulkovessa ja kaivovesi -70 luvulla !

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se oli ankeaa, että perheeseen ei voitu ostaa kunnon perheautoa, vaan aina piti ajaa sellaisella "sporttisella" autolla, jota ei todellakaan ole tehty kolmen lapsen kuskaamiseen. En tiedä autoista mitään, en siksi osaa termejä, mutta siis jostakin sedan-mallisista autoista kysymys, joissa oli sekä leveys- että korkeussuunnassa aivan helvetin ahdasta. Rahasta ei ollut kiinni, koska tuollaiset maksavat sekä hankinta- että käyttökuluissa paljon enemmän kuin jotkut perheautot. Parhaan kaverin perheellä oli ihana tila-auto, oli aina yhtä juhlaa, kun saatiin kyyti tanssikisoihin kaverin perheeltä eikä mun perheeltä. <3 

Meillä oli aina Lada, koko kasarin ja ysärin 🤣 Isä ei ikinä edes harkinnut muuta merkkiä, kai sen takia että oli ainoa auto jota osasi itse korjata ettei tartte pajalle viedä, ja koska Lada taisi olla aika halpa. Silloinkin kun meille ostettiin ekaa kertaa ihan uusi auto, se oli Lada Samara. Hitto että hävetti.

Isäsi oli punikki !

Ei meillä kouluruoka ollut parempaa kuin kotina . Tämä siis 70 luvulla.