Mitä ankeita juttuja/rutiineja teillä oli lapsuuden kodissa mitä et ikinä toteuttaisi nyt?

Täällä ihmetellään sitä että vanhemmat ovat venyttäneet penniä, olleet työkeskeisiä, säästäväisiä, ruokaa ei ole haluttu heittää roskiin, lomilla ei ole maattu vaan on kerätty perheelle ruokaa ja huolehdittu kiinteästä omaisuudesta.

Siihen aikaan ihmisten piti tosiaan itse elättää itsensä ja perheensä. Jos halusi nostaa elintasoa, piti tehdä lujasti töitä hereilläoloaika.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyläilyt jossain hienojen kaveripariskuntien luona, kenellä ei ollut omia lapsia. Ja siellä piti koko illanvietto istua nätisti pöydässä hienot vaatteet päällä, kuunnella aikuisten juttuja eikä saanut itse sanoa mitään. 

Sama kokemus, eikä auttanut kitistä. Ei ollut puhelimia eikä edes värikyniä viihdykkeenä.

Itellä sama juttu, mutta sukulaisten luona. Lapsen voida tosiaan antaa tällaisissa tilanteissa vaikka värittää värityskirjaa tms.

Näitä kun lukee, niin mukavasti alkaa tulla sellainen olo, että hyviä vanhempiahan tässä itse ollaan :D  

Mutta joo, tuo ruoan tuputus täälläkin, mun oli myös pakko syödä ja se oli aivan hirveää. Omiani en koskaan pakota syömään. Houkuttelen maistamaan, mutta se riittää. Ja jos olisi maistaminen tiukassa, niin en kyllä pakottaisi siihenkään, sitten pyytäisin haistamaan.

Ja se televisio. Meillä ei ole televisiota ja syy on tasan se, että mun omassa lapsuudessa vanhemmat ei vapaa-ajallaan muuta tehneetkään kuin tuijottivat televisiota. Joku ihmetteli, että onko se nyt niin kurjaa, ei kai sitä ollut itse pakko katsoa. No ei ollut ei. Mutta eipä ne vanhemmat _koskaan_ tehneet mitään minun kanssa eikä niillä ollut aikaa edes jutella. Niitä ei saanut häiritä, ainoastaan  mainostauolla sai esimerkiksi kysyä jotain. Ja siis katsoivat Kauniita ja Rohkeita ja Salkkareita ja muita yhtä fiksuja ja tärkeitä ohjelmia....

Kirkossa käyminen oli kidutusta. Kun pappi sanoi että lopuksi veisaamme virren, niin luuli että sen jälkeen pääsee pois. Mutta ei, virren jälkeen pappi sanoi että lopuksi rukoilemme, sen jälkeen taas veisattiin lopuksi virsi ja sitä jatkui ja jatkui. Aikuisena en enää mene kirkkoon kuin häihin tai hautajaisiin niin paha kammo jöi kirkossakäynneistä, johon äiti ja isä pakotti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anti-Taistolainen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainainen kotona olo ja yleinen elämän harmaus. Elettiin köyhempää elämää kuin mitä tulotaso oli. Ei käyty juuri koskaan missään ja isän inho "amerikkalaista elämäntapaa" kohtaan tarkoitti sitä, ettei ollut videoita, pelikonsolia tai hittileluja. Sittemmin olen ottanut takaisin matkustamalla ja käymällä paljon tapahtumissa. Säilynyt on kunnioitus kotia kohtaan ja hyvällä tavalla vähään tyytyminen ja materian välttäminen.

Tämän tapainen inho "amerikkalaista elämäntapaa" kohtaan kumpuaa kyllä 100% kateudesta. Ei ole varaa hienosteluun eli istutaan kotona katkerana ja valitetaan kuinka "pinnallisia" muut ihmiset ovat.

Tämä johtaa helposti siihen että lapset tuntevat vielä aikuisiässäkin huonoa omatuntoa jos ostavat vähän kalliimman auton itselleen, vaikka siihen olisi varaa siis. Isoisäni oli tällainen enkä pidä sitä mitenkään hienona ominaisuutena ihmisessä.

Pelkkää vasemmistolaista kyynisyyttä, negativisuutta, katkeruutta ja kateutta. Ei kiitos.

Olisi pelikonsolin videonauhurin tms. saanut ostettua pienituloinenkin työssä käyvä. Ei ne nyt maltaita maksanut. Olet ihan oikeassa tuosta vasemmistolaisesta kateudesta, katkeruudesta, kyynisyydestä ja kateudesta. Lisään siihen vielä henkisen köyhyyden ja tylsämielisen näköalattomuuden. Tällä sitten ylennwtään itseä "kerskakulutuksen" yläpuolelle. Toisinaan siihen yhdistyy vielä uskonnollisuus. Sellainen teko hurskaus.

Riippuu varmaan mistä ajasta puhutaan. 70-luvun lapsena muistan kuulleeni mystisistä ”TV-peleistä”, mutta eihän meillä sellaisia ollut. Televisiokin oli mustavalkoinen.

Joskus 70-80-luvun taitteessa videot maksoivat jotain 6000mk, mikä oli reilusti enemmän kuin keskivertoduunarin bruttotulot kuukaudessa. Nykyrahassa noin 3000€.

Pelikonsolien hintoja en muista, mutta muutama vuosi eteenpäin ja huippusuosittu Commodore 64 maksoi 2995mk. Siis pelkkä kone. Siihen tarvittiin lisäksi joko kasetti- tai levyasema (495,- tai 2995,-)

Peliohjain päälle 129,-

Koko setti kasettiasemalla 1387€ ja levyasemalla 2345€ nykyrahassa.

Vertailun vuoksi Playstation 5 maksaa 429-529€.

Eli nuo hupivehkeet olivat aikoinaan todella kalliita.

Kirjoitat kuin 80-luku olisi ollut vielä jotain 60-lukua. 80-luvun puolivälissä normiduunari sai jonkun 10 000-15000 Mk kk. Raksa duunari saattoi saada urakalla 200 000mk parhaimmillaan. Et taida tietää monen tehdas ja raksa duunarin saaneen tuolloin parempaa tai ainakin samaa reaalipalkkaa kuin nykyään.

Ei ollut kouluissa todellakaan vanhoja oppikirjoja, eikä laskettu montako kalapuikkoa ottaa, luokkaretket olivat huvipuistoihin joka vuotisia. Eikä se päivän lippu niihin maltaita maksanut.

Todellakin oli vanhoja oppikirjoja 80-luvun puolivälissä. Ekan kerran kummattiin bilsan kirjasta tehtävien vastaukset pois 1983 keväällä, ja kerättiin pois. Samoihin aikoihin tuli eräisiin ruokiin maksimimäärät.

En koskaan voivottele rahatilannettani lapsille kuten varakas isäni teki. Koin lapsena siitä paljon huolta ja syyllisyyttäkin, kun kerta rahat olivat niiiin vähissä. Eivät oikeasti olleet, mutta eihän lapsi sitä ymmärtänyt.

Kun vanhemmilla alkoi mennä hermot, niin sanoivat, että me lapset viedään heidän "ennen aikaiseen hautaan". Sitten kun niillä oli vähänkin jotain päänsärkyä ym. niin kauhea voivottelu ja uskottelu meille lapsille, että jokin vakava tauti on päällä ja se on vähän niinkuin meidän vika. Isäni sanoi nelikymppisenä minulle, että hänelle on annettu vuosi elinaikaa. Sai mut ihan paniikkiin. Nyt se on 70-v eikä mitään hätää. Eipä olla tekemisissä millään lailla.

Lapsuuden joulut. Äiti aloitti siivoamisen jo hyvissä ajoin ennen joulua että hän varmasti ehtisi siivota koko talon perusteellisesti lattiasta kattoon. Joka ikinen paikka piti siivota huolella ja meidän lasten piti varoa, että emme vain sotke eli emme vaikka levitä leluja tai muita tavaroita omassa huoneessa saati muualla talossa vaan niiden piti pysyä tarkasti järjestyksessä että äiti ei suuttunut koska kaiken piti olla jouluna siistiä ja jos me lapset olisimme levittäneet vähänkin levittäneet tavaroita ympäriinsä niin siitä seurasi raivokohtaus kun äiti vain siivoaa ja siivoaa mutta me lapset sitä mukaa sotkemme kun hän ehtii siivota.

Kaikki jouluruoat ja leivonnaiset piti tehdä itse. Ruokia ja leivonnaisia piti olla paljon ja montaa eri lajia vaikka se tiedettiin ennestään, että kaikkia ei millään jakseta / viitsitä syödä ennen niiden pilalle menoa joten osa niistä piti väkisinkin heittää pois. Jotkut ruokalajit vain olivat sellaisia, että niistä ei kukaan juuri lainkaan pitänyt mutta niitä oli silti pakko olla tarjolla ja jokaisen oli pakko jouluaterialla ottaa edes pieni nokare jokaista ruokalajia vaikka se tiedettiin jo etukäteen, että kyseinen henkilö ei kyseisestä ruoasta pidä. Leipomusten suhteen taas oli niin, että niitäkin oli sen verran paljon, että niitä oli vielä monen kuukauden kuluttua pakkasessa josta niitä sulatettiin esim. vieraiden tullessa kylään ja jos äiti sattui sulattamaan vieraiden käydessä niin monta pullaa, että osa jäi syömättä niin sitten osa kuivui ja äiti heitti ne pois valittaen, että hän vaivojaan säästämättä leipoi ennen joulua mutta leipomukset eivät kelpaa muille vaan ne pitää heittää pois. Todellisuudessa meille lapsille olisi kelvanneet vaikka ne pakastimesta otetut ja sulatetut pullat mutta jostain syystä äiti ei antanut meidän niitä syödä. Niin ne saivat kuivua kaapissa ja ne piti heittää pois. Kun sitten jotain ruokaa josta kukaan ei pitänyt tuli tehtyä taas kerran liikaa eikä kukaan halunnut sitä syödä niin äiti lähes itkien heitti niitä pilalle menneitä ruokia pois valittaen, että kuinka kamalaa on heittää ruokaa roskiin kun hän oli elänyt sota-aikana jolloin joskus oli pulaa ruoasta. Silti niitäkin ruokia oli pakko tehdä mistä kukaan ei tykännyt vaikka se tiedettiin jo etukäteen, että osa siitä päätyy roskiin. Ne vain kuuluivat jouluun ja niitä oli pakko tehdä.

Me lapset toivoimme ennen joulua aina jotain lahjoja mutta käytännössä koskaan emme saaneet esim. niitä leluja mitä toivoimme "koska ne maksavat niin paljon". Sen sijaan saimme paljon pieniä, halpoja lahjoja joita emme olleet toivoneet ja joilla emme tehneet mitään. Niiden lahjojen hinta oli yhteensä varmasti enemmän kuin sen toivotun vähän kalliimman lahjan hinta oli. Minä ainakin olisin ottanut vaikka vain yhden lelulahjan, jos se olisi ollut se vähän kalliimpi toivomani lelu mutta sen sijaan sain kaikenlaista halvalla ostettua krääsää joilla en en tehnyt mitään. Vanhemmat kai ajattelivat, että lahjoissa määrä korvaa laadun. Jos vanhemmat sitten huomasivat pettymyksemme lahjoihin, niin saimme kuulla olevamme kiittämättömiä, hemmoteltuja kakaroita joille ei kelpaa mikään.

Mies 1981 kirjoitti:

Lapsuuden joulut. Äiti aloitti siivoamisen jo hyvissä ajoin ennen joulua että hän varmasti ehtisi siivota koko talon perusteellisesti lattiasta kattoon. Joka ikinen paikka piti siivota huolella ja meidän lasten piti varoa, että emme vain sotke eli emme vaikka levitä leluja tai muita tavaroita omassa huoneessa saati muualla talossa vaan niiden piti pysyä tarkasti järjestyksessä että äiti ei suuttunut koska kaiken piti olla jouluna siistiä ja jos me lapset olisimme levittäneet vähänkin levittäneet tavaroita ympäriinsä niin siitä seurasi raivokohtaus kun äiti vain siivoaa ja siivoaa mutta me lapset sitä mukaa sotkemme kun hän ehtii siivota.

Kaikki jouluruoat ja leivonnaiset piti tehdä itse. Ruokia ja leivonnaisia piti olla paljon ja montaa eri lajia vaikka se tiedettiin ennestään, että kaikkia ei millään jakseta / viitsitä syödä ennen niiden pilalle menoa joten osa niistä piti väkisinkin heittää pois. Jotkut ruokalajit vain olivat sellaisia, että niistä ei kukaan juuri lainkaan pitänyt mutta niitä oli silti pakko olla tarjolla ja jokaisen oli pakko jouluaterialla ottaa edes pieni nokare jokaista ruokalajia vaikka se tiedettiin jo etukäteen, että kyseinen henkilö ei kyseisestä ruoasta pidä. Leipomusten suhteen taas oli niin, että niitäkin oli sen verran paljon, että niitä oli vielä monen kuukauden kuluttua pakkasessa josta niitä sulatettiin esim. vieraiden tullessa kylään ja jos äiti sattui sulattamaan vieraiden käydessä niin monta pullaa, että osa jäi syömättä niin sitten osa kuivui ja äiti heitti ne pois valittaen, että hän vaivojaan säästämättä leipoi ennen joulua mutta leipomukset eivät kelpaa muille vaan ne pitää heittää pois. Todellisuudessa meille lapsille olisi kelvanneet vaikka ne pakastimesta otetut ja sulatetut pullat mutta jostain syystä äiti ei antanut meidän niitä syödä. Niin ne saivat kuivua kaapissa ja ne piti heittää pois. Kun sitten jotain ruokaa josta kukaan ei pitänyt tuli tehtyä taas kerran liikaa eikä kukaan halunnut sitä syödä niin äiti lähes itkien heitti niitä pilalle menneitä ruokia pois valittaen, että kuinka kamalaa on heittää ruokaa roskiin kun hän oli elänyt sota-aikana jolloin joskus oli pulaa ruoasta. Silti niitäkin ruokia oli pakko tehdä mistä kukaan ei tykännyt vaikka se tiedettiin jo etukäteen, että osa siitä päätyy roskiin. Ne vain kuuluivat jouluun ja niitä oli pakko tehdä.

Me lapset toivoimme ennen joulua aina jotain lahjoja mutta käytännössä koskaan emme saaneet esim. niitä leluja mitä toivoimme "koska ne maksavat niin paljon". Sen sijaan saimme paljon pieniä, halpoja lahjoja joita emme olleet toivoneet ja joilla emme tehneet mitään. Niiden lahjojen hinta oli yhteensä varmasti enemmän kuin sen toivotun vähän kalliimman lahjan hinta oli. Minä ainakin olisin ottanut vaikka vain yhden lelulahjan, jos se olisi ollut se vähän kalliimpi toivomani lelu mutta sen sijaan sain kaikenlaista halvalla ostettua krääsää joilla en en tehnyt mitään. Vanhemmat kai ajattelivat, että lahjoissa määrä korvaa laadun. Jos vanhemmat sitten huomasivat pettymyksemme lahjoihin, niin saimme kuulla olevamme kiittämättömiä, hemmoteltuja kakaroita joille ei kelpaa mikään.

Käytännössä joka joulu sen joulun kruunasi se, että isä oli hankkinut viinapullon ja joi itsensä aattona humalaan. Siitä äiti aina sitten raivostui ja joka aatto viimeistään illalla vanhemmat riitelivät rajusti. Isä huusi, että hän ei ole mitään alkoholia juonut vaikka oli ihan näkyvästi humalassa, äiti itki ja huusi isän taas pilanneen joulun jota hän oli viikkokausia vaivojaan säästämättä järjestänyt ja me lapset itkimme pyytäen, että vanhemmat eivät riitelisi. Sitten äiti suuttui meille ja huusi että "Olkaa hiljaa ja lopettakaa meidän aikuisten asioihin puuttuminen". 

Joka joulu siitä lähtien kun olin tarpeeksi vanha niin ainakin minä olin viikkokausia ahdistunut kun äiti raatoi itsensä yliväsyneeksi joulun takia mutta ei suostunut ottamaan apua vastaan vaan halusi uhriutua siten, että hän tässä yksin raataa valmistaessaan perheelleen joulua eikä kukaan auta ja aattokin oli aamusta asti ahdistava kun tiesi kuinka päivä kuitenkin menee pilalle. Jouluaterialla jokaisen oli pakko edes maistaa jokaista ruokaa vaikka ei niistä edes pitänyt ja sitten jos joku uskalsi sanoa, että ei pidä jostain ruoasta niin siitä seurasi saarna kuinka vanhempien lapsuudessa sota-aikana oli pulaa ruoasta ja oli pakko syödä sitä mitä oli tarjolla. Niin oli meidänkin pakko syödä jouluna ruokia joista emme pitäneet. Joululahjat olivat aina pettymys kun koskaan ei saanut sitä mitä todella olisi halunnut ja aaton kruunasi aina isän humala ja vanhempien raju riita.

Vanhemmayät harrasti seksiä heti huoneeni seinän takana ja äänet kuuluivat säännöllisesti huoneeseeni. Hyi oksetus.

Mun lapsuudenkodissa oli televisio koko ajan päällä ja joskus samaan aikaan oli myös radio päällä. Nyt aikuisena mua alkaa tosi helposti ärsyttämään taustahäly, kotona en koskaan pidä televisiota päällä jos en sitä aktiivisesti katsele ja musiikkiakaan en koskaan kuuntele taustalla. Kaupoissa ja ravintoloissakin alkaa taustamusiikki helposti ärsyttämään, jos se on liian hallitsevassa osassa.

Meillä ei oikeastaan koskaan siivottu ja arki oli kaaosta 1980-1990 -luvuilla. Masentuneet työttömät vanhemmat lojuivat sohvalla, eikä koskaan tehty mitään yhdessä. Alkoholismiakin oli.

Kun kävin lapsuuden maisemissa vuosikymmenten jälkeen, muistin, miten hienoja ulkoilumaastoja olikaan ollut vieressä. Yksin niissä lapsena kuljeskelin.

Minä pidän kerran viikossa yhteiset siivousrutiinit (ei raivosiivousta vaan normaalia ylläpitoa), huomioin lapset, vien eri paikkoihin, vietetään aikaa perheen kanssa, kehun ja kannustan. Vaikka itsekin kärsin masennuksesta ajoittain, lasten takia haluan kuitenkin jaksaa. Ja se tuo itsellekin hyvää mieltä, kun ei keskity vain omien ongelmien vatvomiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Annettiin isoveljen kiusata koko lapsuus ja nuoruus, vielä nykyäänkin saatan kuulla haukkuja muka "vitsillä" eikä vanhemmat koskaan puuttuneet asiaan tarpeeksi napakasti. Saattoivat sanoa tai kieltää kiusaamasta, mutta eivät keskustelleet asiasta vakavasti. Eivät hekään ymmärtäneet asian vakavuutta, miten se on vaikuttanut henkiseen hyvinvointiini ja itsetuntooni. Äitini käski minua aina olemaan vain vähemmän herkkä ja ettei pidä vaan välittää, vaikka saatoin kuulla veljen haukkumisia ja alistamista joka päivä.

Koskaan ei tultu perässäni huoneeseen lohduttamaan ja se on jo lapsena aiheuttanut minulle hylkäämisen tunteita.

Meillä ihan sama. Loppui vasta kun sisarus muutti pois. Tuollainen ei ole mitenkään harvinaista maalaistaloissa ja muuallakin missä lapset on paljon keskenään. Oletteko enää väleissä veljesi kanssa?

Ollaan me väleissä, pahin kiusaaminen loppui kun löysi nykyisen vaimonsa ja saivat lapsen. Olen perheen ainoa tyttö ja nuorin ja meillä on isot ikäerot kaikkien veljien kanssa eikä juuri pidetä yhteyttä. Tuntuu ettei vain ole mitään mistä keskustella. Silti vaikka pahin kiusaaminen on takana, en voi kaikkea unohtaa ja huomaan joissain määrin kunnioituksen puutteen edelleen. Myös muu perhe on omalta osaltaan, ehkä tiedostamattaan, osallistunut kiusaamiseen ja minun vähättelyyn. Isäni, joka ei ole enää keskuudessamme oli huumorintajuinen mutta välillä hänenkin vitsinsä alkoivat ärsyttämään. Teini-iän kynnyksellä kun rintani alkoivat kasvaa, saattoi isä "vitsailla" kylässä olevien vieraidenkin kuullen miten minulla on alkaneet "tuutit" kasvamaan. Olisin halunnut tuolloin vajota maan alle.

Täällä toinen samantyylinen kokemus. Olen kolmilapsisen perheen nuorin, kaksi isoveljeä joihin iso ikäero - vanhimpaan seitsemän, keskimmäiseen viisi. Vanhin veli kulki käytännössä koko lapsuuden perässäni kertomassa, mitä milloinkin tein väärin. Olin tyhmä, ruma, lihava ja joka lailla idiootti. Kaverini, joita oli hyvin vähän, olivat hänestä tyhmiä, kirjat joita luin olivat tyhmiä, katsoin telkkarista tyhmiä ohjelmia, otin liikaa leipää ruokapöydässä, en tiennyt samoja asioita esim. historiasta kuin hän (7 vuotta vanhempana)... joskus hän myös löi nyrkillä selkään ja jahtasi nyrkki pystyssä pitkin taloa. Tätä jatkui vielä silloin, kun olin lukioikäinen ja hän asui väliaikaisesti kotonamme oltuaan välillä jo omillaan.

Vanhempani toruivat häntä vähän väsyneesti, olivat kai keinonsa mielestään käyttäneet, tunsin olevani aika yksin asian kanssa. Äiti sanoi lähinnä että "älä oo millläskään, älä välitä tuosta". Siirsi siis tavallaan tilanteen työstämisen minulle, veljeni ei saanut samanlaista ohjausta. Ikävä kyllä minua kiusattiin myös koulussa, ja kun lopulta rohkenin kertoa siitä isälle, hän... ei sanonut mitään. Asiasta ei koskaan enää keskusteltu. Syntyi tunne, että olen täysin omillani.

Asia on todellakin vaikutttanut elämääni, olen merkittävästi alisuoritunut siihen nähden mitä lahjani edellyttäisivät. Tunnen olevani näkymätön.

Aihe on mielenkiintoinen, ja mietin joskus, miksi sisarusten vaikutuksesta lapsuuden kokemuksiin puhutaan suhteellisen vähän. Aina puhutaan vanhemmista, mutta sisaruksilla on valtava vaikutus, etenkin jos nämä ovat paljon keskenään.

Vierailija kirjoitti:

Perjantai iltaisin saunominen. Pakko oli saunoa, halusi tai ei. Hyi että, inhoan vieläkin saunomista.

HÖH! Ihanin paikka maailmassa! Nytkin mietin menenkö saunaan. Sataa vettä kaatamalla ja se jos on mukavaa jäähdytellä kaatosateessa. Ei voita mitkään ulkomaan matkat. Ne vasta tylsiä on! Parilla ollut ja ei enää ikinä!

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsuudenkodissa oli televisio koko ajan päällä ja joskus samaan aikaan oli myös radio päällä. Nyt aikuisena mua alkaa tosi helposti ärsyttämään taustahäly, kotona en koskaan pidä televisiota päällä jos en sitä aktiivisesti katsele ja musiikkiakaan en koskaan kuuntele taustalla. Kaupoissa ja ravintoloissakin alkaa taustamusiikki helposti ärsyttämään, jos se on liian hallitsevassa osassa.

Mulla sama juttu. Autostakin irroitan heti stereot, kun ostan sen. Ettei vain kukaan koskaan laittaisi sitä päälle. Ongelma ei ole häly. En tiedä mikä. Kuuntelen mielelläni musiikkia kyllä esi utubesta. Mutta en voi sietää sitä autoradion vinkunaa. Autossa radion/musiikin  kuuntelu ei ole ollenkaan rauhoittavaa, vaan hermoja kiristävää. Tv:tä katson, mutta vain kun se on tareen. Se ei ole auki koskaan "vain taustalla". Ja se sammuuu myös heti, kun vieraita tulee kylään. Vieraat eivät siten jää sitä vain tuijottamaan. Pahimmillaan koko juttelu pyörii sitten  vain ohjelman ympärillä... AARGH!

Väkivallalla uhkailu. Vanhemmat eivät oikeasti koskaan lyöneet, mutta tämä oli jokapäiväistä. "Tuu tänne niin pieksän sut!" "Jos teet asian x, saat selkään" tms. No, onneksi eivät oikeasti kurittaneet ruumiillisesti, mutta en ymmärrä, miksi sillä pitää uhkaillakaan.

Joka aamu herätys kello 6.00 (myös lomilla sekä viikonloppuisin) ja aamupalaksi lasillinen vettä sekä puuroa. Muuta ei saanut. Välipaloja ei ollut vaan lounaaksi joko koulussa ruoka tai kotona lisää puuroa. Illalliseksi ruskeaa kastiketta jossa yleensä sianlihaa, makkaraa tai ei mitään sekä perunaa tai keittoa (muuta ei ikinä ollut. Lohta ym, broileria ei ikinä eikä todellakaan salaattia ollut ikinä) iltapalaksi taas lasi vettä ja puuroa. Maitoa emme saaneet juoda vaan se oli pelkästään vanhemmille heidän kahviinsa. Karkkipäivänä joka viikko suffelipatukka mulle ja siskolle puoliksi. Tämä oli siis 1990 lukua koska syntynyt itse 1991 ja sisar 1993 ja tosiaan vanhemmat olivat niin vanhoillisia ja kaavoihinsa kangistuneita. Eikä puhettakaan että me lapset olisimme saaneet päättää ruoasta tai pyytää jotakin muuta makeista ym. Emme myöskään ikinä päässeet kaverisynttäreille tai saaneet itse pitää synttäreitä. Ja ihan hyvätuloiset vanhemmat olivat, tosin olivat nuukia. Vieläkään tänä päivänä mulle ei maistu ruskea kastike, perunat, keitot, makkarat, puuro tai suffelit.

Monet nykyään harrastuksiksi laskettavat asiat oli pakollisia, ainoa oikea elämäntapa. Lauantai-illat on pakko viettää käsitöitä tehden, ja kyseessä ei ole mikään oman luovuuden ilmaisu, vaan äitin valitsemaa ohjetta väännetään epämuodostuneena könttinä itku silmässä, sitten puretaan kun tuli huono ja tehdään uudestaan, lopuksi edelleen epämuodostunut köntti pannaan esille tai käyttöön. Villasukat on pakko osata neuloa vaikka kaupasta saa halvemmalla paremman näköiset. Marjastaminen on pakollista vaikka kaupasta saa hyviä ja halpoja pakastemustikoita ilman hirveää itikoiten syötäväksi tulemista. Kaikki ruoka pitää tehdä porkkanoiden kuorimisesta lähtien itse, ajan säästäminen puolivalmisteilla tai pakastevihanneksilla on hirveää laiskuutta.

Tunnen edelleen joka päivä syyllisyyttä siitä että olen laiska enkä tee asioita "oikein".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anti-Taistolainen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainainen kotona olo ja yleinen elämän harmaus. Elettiin köyhempää elämää kuin mitä tulotaso oli. Ei käyty juuri koskaan missään ja isän inho "amerikkalaista elämäntapaa" kohtaan tarkoitti sitä, ettei ollut videoita, pelikonsolia tai hittileluja. Sittemmin olen ottanut takaisin matkustamalla ja käymällä paljon tapahtumissa. Säilynyt on kunnioitus kotia kohtaan ja hyvällä tavalla vähään tyytyminen ja materian välttäminen.

Tämän tapainen inho "amerikkalaista elämäntapaa" kohtaan kumpuaa kyllä 100% kateudesta. Ei ole varaa hienosteluun eli istutaan kotona katkerana ja valitetaan kuinka "pinnallisia" muut ihmiset ovat.

Tämä johtaa helposti siihen että lapset tuntevat vielä aikuisiässäkin huonoa omatuntoa jos ostavat vähän kalliimman auton itselleen, vaikka siihen olisi varaa siis. Isoisäni oli tällainen enkä pidä sitä mitenkään hienona ominaisuutena ihmisessä.

Pelkkää vasemmistolaista kyynisyyttä, negativisuutta, katkeruutta ja kateutta. Ei kiitos.

Olisi pelikonsolin videonauhurin tms. saanut ostettua pienituloinenkin työssä käyvä. Ei ne nyt maltaita maksanut. Olet ihan oikeassa tuosta vasemmistolaisesta kateudesta, katkeruudesta, kyynisyydestä ja kateudesta. Lisään siihen vielä henkisen köyhyyden ja tylsämielisen näköalattomuuden. Tällä sitten ylennwtään itseä "kerskakulutuksen" yläpuolelle. Toisinaan siihen yhdistyy vielä uskonnollisuus. Sellainen teko hurskaus.

Riippuu varmaan mistä ajasta puhutaan. 70-luvun lapsena muistan kuulleeni mystisistä ”TV-peleistä”, mutta eihän meillä sellaisia ollut. Televisiokin oli mustavalkoinen.

Joskus 70-80-luvun taitteessa videot maksoivat jotain 6000mk, mikä oli reilusti enemmän kuin keskivertoduunarin bruttotulot kuukaudessa. Nykyrahassa noin 3000€.

Pelikonsolien hintoja en muista, mutta muutama vuosi eteenpäin ja huippusuosittu Commodore 64 maksoi 2995mk. Siis pelkkä kone. Siihen tarvittiin lisäksi joko kasetti- tai levyasema (495,- tai 2995,-)

Peliohjain päälle 129,-

Koko setti kasettiasemalla 1387€ ja levyasemalla 2345€ nykyrahassa.

Vertailun vuoksi Playstation 5 maksaa 429-529€.

Eli nuo hupivehkeet olivat aikoinaan todella kalliita.

Kirjoitat kuin 80-luku olisi ollut vielä jotain 60-lukua. 80-luvun puolivälissä normiduunari sai jonkun 10 000-15000 Mk kk. Raksa duunari saattoi saada urakalla 200 000mk parhaimmillaan. Et taida tietää monen tehdas ja raksa duunarin saaneen tuolloin parempaa tai ainakin samaa reaalipalkkaa kuin nykyään.

Ei ollut kouluissa todellakaan vanhoja oppikirjoja, eikä laskettu montako kalapuikkoa ottaa, luokkaretket olivat huvipuistoihin joka vuotisia. Eikä se päivän lippu niihin maltaita maksanut.

Todellakin oli vanhoja oppikirjoja 80-luvun puolivälissä. Ekan kerran kummattiin bilsan kirjasta tehtävien vastaukset pois 1983 keväällä, ja kerättiin pois. Samoihin aikoihin tuli eräisiin ruokiin maksimimäärät.

"80-luvun puolivälissä normiduunari sai jonkun 10 000-15000 Mk kk." No, ei saanut... Olin töissä 1986 ja palkkani oli tasan 2002 markkaa/kk verot poistettuna. Jäänyt mieleen erään tapauksen seurauksena... On kaukana 10 tonnista... Saatikka 15 tonnista.... 4 vuotta myöhemminkään palkkani ei paremmalla työnantajalla ollut kuin 3750 markkaa kuussa... Edes NYT en saa markoiksi muutettuna 15000 markkaa kuussa vaikka mielestäni hyvällä palkalla olen... Hiukan jää alle.

Pyhäkoulut... jäivät ihan muutamaan kertaan, kun hakkasivat ilmapiirillään vastaan satasella alle kouluikäistä.