Mitä ankeita juttuja/rutiineja teillä oli lapsuuden kodissa mitä et ikinä toteuttaisi nyt?
Meillä kirkossa käyminen oli jotenkin tosi ankea juttu kun piti pukea päälle tosi epämukavat vaatteet ja siellä kuunnella ikuisuuksia papin saarnoja. Enää en aikuisena ikinä mene kirkkoon.
Toinen ankea oli "kivat" perhematkat jonnekin tosi tylsään paikkaan jonne oli hirveän pitkä automatka ja lapset istuttiin autossa kuin sillit suolassa ja sit käytiin jossain lapsille äärimmäisen tylsissä paikoissa kuten museot.
Kommentit (1773)
Vierailija kirjoitti:
En koskaan voivottele rahatilannettani lapsille kuten varakas isäni teki. Koin lapsena siitä paljon huolta ja syyllisyyttäkin, kun kerta rahat olivat niiiin vähissä. Eivät oikeasti olleet, mutta eihän lapsi sitä ymmärtänyt.
Meillä oli sama, vaikka oltiin suht hyvätuloisia. Esim. uhkailtiin, miten ulosottomies tulee ja vie kaiken omaisuuden. 🙄 Olin tuolloin jotain 8-9 v. enkä tietenkään tajunnut, että asiat oli oikeasti tosi hyvin. Luulin olevani köyhästä perheestä ja häpesin sitä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anti-Taistolainen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainainen kotona olo ja yleinen elämän harmaus. Elettiin köyhempää elämää kuin mitä tulotaso oli. Ei käyty juuri koskaan missään ja isän inho "amerikkalaista elämäntapaa" kohtaan tarkoitti sitä, ettei ollut videoita, pelikonsolia tai hittileluja. Sittemmin olen ottanut takaisin matkustamalla ja käymällä paljon tapahtumissa. Säilynyt on kunnioitus kotia kohtaan ja hyvällä tavalla vähään tyytyminen ja materian välttäminen.
Tämän tapainen inho "amerikkalaista elämäntapaa" kohtaan kumpuaa kyllä 100% kateudesta. Ei ole varaa hienosteluun eli istutaan kotona katkerana ja valitetaan kuinka "pinnallisia" muut ihmiset ovat.
Tämä johtaa helposti siihen että lapset tuntevat vielä aikuisiässäkin huonoa omatuntoa jos ostavat vähän kalliimman auton itselleen, vaikka siihen olisi varaa siis. Isoisäni oli tällainen enkä pidä sitä mitenkään hienona ominaisuutena ihmisessä.
Pelkkää vasemmistolaista kyynisyyttä, negativisuutta, katkeruutta ja kateutta. Ei kiitos.
Olisi pelikonsolin videonauhurin tms. saanut ostettua pienituloinenkin työssä käyvä. Ei ne nyt maltaita maksanut. Olet ihan oikeassa tuosta vasemmistolaisesta kateudesta, katkeruudesta, kyynisyydestä ja kateudesta. Lisään siihen vielä henkisen köyhyyden ja tylsämielisen näköalattomuuden. Tällä sitten ylennwtään itseä "kerskakulutuksen" yläpuolelle. Toisinaan siihen yhdistyy vielä uskonnollisuus. Sellainen teko hurskaus.
Riippuu varmaan mistä ajasta puhutaan. 70-luvun lapsena muistan kuulleeni mystisistä ”TV-peleistä”, mutta eihän meillä sellaisia ollut. Televisiokin oli mustavalkoinen.
Joskus 70-80-luvun taitteessa videot maksoivat jotain 6000mk, mikä oli reilusti enemmän kuin keskivertoduunarin bruttotulot kuukaudessa. Nykyrahassa noin 3000€.
Pelikonsolien hintoja en muista, mutta muutama vuosi eteenpäin ja huippusuosittu Commodore 64 maksoi 2995mk. Siis pelkkä kone. Siihen tarvittiin lisäksi joko kasetti- tai levyasema (495,- tai 2995,-)
Peliohjain päälle 129,-Koko setti kasettiasemalla 1387€ ja levyasemalla 2345€ nykyrahassa.
Vertailun vuoksi Playstation 5 maksaa 429-529€.
Eli nuo hupivehkeet olivat aikoinaan todella kalliita.
Kirjoitat kuin 80-luku olisi ollut vielä jotain 60-lukua. 80-luvun puolivälissä normiduunari sai jonkun 10 000-15000 Mk kk. Raksa duunari saattoi saada urakalla 200 000mk parhaimmillaan. Et taida tietää monen tehdas ja raksa duunarin saaneen tuolloin parempaa tai ainakin samaa reaalipalkkaa kuin nykyään.
Ei ollut kouluissa todellakaan vanhoja oppikirjoja, eikä laskettu montako kalapuikkoa ottaa, luokkaretket olivat huvipuistoihin joka vuotisia. Eikä se päivän lippu niihin maltaita maksanut.
Todellakin oli vanhoja oppikirjoja 80-luvun puolivälissä. Ekan kerran kummattiin bilsan kirjasta tehtävien vastaukset pois 1983 keväällä, ja kerättiin pois. Samoihin aikoihin tuli eräisiin ruokiin maksimimäärät.
"80-luvun puolivälissä normiduunari sai jonkun 10 000-15000 Mk kk." No, ei saanut... Olin töissä 1986 ja palkkani oli tasan 2002 markkaa/kk verot poistettuna. Jäänyt mieleen erään tapauksen seurauksena... On kaukana 10 tonnista... Saatikka 15 tonnista.... 4 vuotta myöhemminkään palkkani ei paremmalla työnantajalla ollut kuin 3750 markkaa kuussa... Edes NYT en saa markoiksi muutettuna 15000 markkaa kuussa vaikka mielestäni hyvällä palkalla olen... Hiukan jää alle.
Muistan kun löysin pari vuotta sitten isäni jäämistöstä (k 1986) veroilmoituksen (paperit olivat jääneet johonkin laatikkoon lojumaan) ja laskeskelin hänen kuukausitulojaan silloin. Määräksi jäi jotain 3300 markkaa, vaikka hän oli koulutettu sähköteknikko ja ollut talossa reilut 20 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Täällä ihmetellään sitä että vanhemmat ovat venyttäneet penniä, olleet työkeskeisiä, säästäväisiä, ruokaa ei ole haluttu heittää roskiin, lomilla ei ole maattu vaan on kerätty perheelle ruokaa ja huolehdittu kiinteästä omaisuudesta.
Siihen aikaan ihmisten piti tosiaan itse elättää itsensä ja perheensä. Jos halusi nostaa elintasoa, piti tehdä lujasti töitä hereilläoloaika.
On se vähän ihmeellistä, ettei se elintaso sitten kuitenkaan koskaan kohonnut, vaikka lapsia pakotettiin siihen, tähän ja tuohon, kun piti olla äärettömän kitsas koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä ihmetellään sitä että vanhemmat ovat venyttäneet penniä, olleet työkeskeisiä, säästäväisiä, ruokaa ei ole haluttu heittää roskiin, lomilla ei ole maattu vaan on kerätty perheelle ruokaa ja huolehdittu kiinteästä omaisuudesta.
Siihen aikaan ihmisten piti tosiaan itse elättää itsensä ja perheensä. Jos halusi nostaa elintasoa, piti tehdä lujasti töitä hereilläoloaika.
On se vähän ihmeellistä, ettei se elintaso sitten kuitenkaan koskaan kohonnut, vaikka lapsia pakotettiin siihen, tähän ja tuohon, kun piti olla äärettömän kitsas koko ajan.
Kohosihan elintaso valtavasti 1950-luvulta 1970-1980-luvuille! Vielä 1950-luvun lopulla henkilöautoja ( varsinkaan uudehkoja) oli harvalla, televisioita vielä harvemmalla. Oli yleistä, että lapsiperhe asui kaksiossa. Lomia vietettiin muualla kuin kotona vain sukuloimalla. 1960-luvulla suuresta luokastani oppikoulussa vain kaksi oli käynyt ulkomailla, Tukholmassa saakka! Näin pienessä hämäläisessä kaupungissa.
Sitten aika nopeasti 1970-luvulle tultaessa televisio oli kaikilla, lukion viimeisinä vuosina ulkomaanmatkat alkoivat yleistyä ja jopa nuorilla oli autoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä ihmetellään sitä että vanhemmat ovat venyttäneet penniä, olleet työkeskeisiä, säästäväisiä, ruokaa ei ole haluttu heittää roskiin, lomilla ei ole maattu vaan on kerätty perheelle ruokaa ja huolehdittu kiinteästä omaisuudesta.
Siihen aikaan ihmisten piti tosiaan itse elättää itsensä ja perheensä. Jos halusi nostaa elintasoa, piti tehdä lujasti töitä hereilläoloaika.
On se vähän ihmeellistä, ettei se elintaso sitten kuitenkaan koskaan kohonnut, vaikka lapsia pakotettiin siihen, tähän ja tuohon, kun piti olla äärettömän kitsas koko ajan.
Kohosihan elintaso valtavasti 1950-luvulta 1970-1980-luvuille! Vielä 1950-luvun lopulla henkilöautoja ( varsinkaan uudehkoja) oli harvalla, televisioita vielä harvemmalla. Oli yleistä, että lapsiperhe asui kaksiossa. Lomia vietettiin muualla kuin kotona vain sukuloimalla. 1960-luvulla suuresta luokastani oppikoulussa vain kaksi oli käynyt ulkomailla, Tukholmassa saakka! Näin pienessä hämäläisessä kaupungissa.
Sitten aika nopeasti 1970-luvulle tultaessa televisio oli kaikilla, lukion viimeisinä vuosina ulkomaanmatkat alkoivat yleistyä ja jopa nuorilla oli autoja.
No, sinä ehkä koit noin, mutta meillä ei elintaso kohonnut tippaakaan kaikenkarvaisesta pakottamisesta huolimatta.
Oma äitini tarkkaili usein mun syömisiä ja liikkumisia. Koskaan ei olisi saanut syödä herkkuja, paitsi yhteisesti tarjottuja jälkiruokia (jotka nekin usein raivoterveellisiä, kuten kesäkurpitsakakkua vähärasvaisen rahkan kanssa). Liikunnan suhteen ainoa riittävä olisi varmaan ollut jokin tavoitteellinen liikuntaharrastus, mutta mua ei oikein ne kiinnostaneet, vaikka paria lajia harrastinkin. Äiti myös huomautti joskus suoraan, että nyt olet tainnut lihoa.
Ymmärrän, että äiti toimi rakkaudesta ja terveellisyys on oikeastikin tosi tärkeä asia. Mutta osittain hänen toimintansa seurauksena en vieläkään oikein hahmota, miten paljon herkkuja "saa" syödä ja miten paljon tulisi liikkua. Sama painoni kanssa. Se on aina ollut helposti normaalipainon rajoissa, mutta tuntuu että sitä on aina liikaa.
Toivottavasti en jatka samaa omille lapsilleni, vaan lempeästi kannustan kokeilemaan ja omalla esimerkillä pystyisin näyttämään terveellisiä elämäntapoja, joihin kuuluu myös ajoittainen herkuttelu. Onneksi vielä ei ole lapsia, koska omassa toiminnassa on vielä kehitettävää ja omissa tavoissa ja ajattelumalleissa muutettavaa.
Sivuhuomiona se, että musta on ollut hauskaa huomata miten monen lapsuuden kurjiin hetkiin kuului marjastus, ja että marjat saisi kaupastakin. Ymmärrän tavallaan, mutta miettikää nyt millaisia aarteita metsä on pullollaan täysin ilmaiseksi! Kaikilla ei tietenkään ole aikaa/terveyttä/kiinnostusta poimia omia marjojaan, mutta jos niitä kuitenkin tykkää syödä, niin kannattaisi mun mielestä edes harkita itse poimimista :) Parhaimmillaan siitä saa kivan koko perheen metsäretken, jos ei olla liian tavoitteellisia.
Kaiken jatkuva silittäminen. Lakanat, tyynyliinat, pussilakanat, kaikki lasten vaatteet, jopa alusvaatteet oli silitettävä tai mankeloitava.
Puuduttavaa, tylsää, turhaa ja järjentöntä ajanhukkaa. Neuroottinen täydellisyydentavoittelu kai siinä oli motivoiva tekijä. Ahdistavaa. Silitän korkeitaan juhlavaatteet.
Äitini ainainen hapannaamainen ilonpilaaminen ja EIEIEI ensireaktiona joka asiaan. Itse tietoisesti menen ja teen ensin kyl se onnistuu -asenteella ja sitten vasta mietin, oliko hyvä idea vai ei. Sanon periaatteesta kaikkeen aina ensin joo!
"Jos leipä ei kelpaa niin ei ole nälkä!" Ei mulla nälkä ookaa, tekee vaan mieli jotain hyvää.
Miehelläni on perunatrauma. Ei syödä perunaa koskaan (paitsi niin pitkälle jalostettuna ettei sitä tunnista perunaksi) koska koko lapsuuden oli pakko syödä perunaa. Oon onneksi sata kertaa parempi kokki kuin äitinsä, mikä ei kyllä ole kovin suuri saavutus.
Ehkä henkinen puoli oli vaikein. Kukaan ihminen maan päällä ei ole koskaan sanonut rakastavansa minua. Vanhemmilta en saanut rakkautta. Pianotunneille kyllä päästiin, siitä kiitos. Viikkorahaa tai muutakaan rahaa ei saatu koskaan. Menin kesätöihin 11-vuotiaana. Ja koulun jälkeen Baariin töihin muutamaksi tunniksi joka ikinen päivä.
En tullut koskaan kuulluksi. Aika pitkälti kasvatin omaa lastani vain antamalla neuvoja, höpöttämällä itse. En ole osannut kuunnella lastani. Nyt opettelen yksinomaan kuuntelua. Se on vieläkin vaikeaa. Harmittaa, mennyt, mutta yritän korjata tilannetta. Terhokodin terapeutti sanoi, että minun pitää kysyä omalta lapseltani, mitä hänelle kuuluu? Se oli elämäni vaikein päivä. Tajusin, miten kamala olen ollut ja vielä luullut olevani hyvä äiti.
Onhan noita. Jokavuotinen mattojen pesu, marjassa käynti, ikkunoitten pesu, polkupyörän pesu ja hyvin usein matot tampattiin ulkona (mutta niin tekivät naapuritkin. Se oli sitä 70-80 luvun taitetta).
Nyt ei ole pakko tehdä näistä orjallisesti vuosittain mitään. Ikkunat pesty joka välistä 6 vuoden tauon jälkeen. Sisältä ja ulkoa vähän useammin. Mattojen pesussa oli taukoa, mutta nyt puoliso on siitä touhusta innostunut. Marjoja ei ole pakko poimia eikä väkisin syödä. Niitä joko on tai ei ole , eikä se elämä siitä ole paljoa muuttunut. Mattoja ei ole tampattu enää useaan vuoteen, eikä niin näy tekevän enää kukaan. Kun ne kesäisin pestään ja on muutava vaihtomatto että saa jouluksi puhdasta niin hyyyyvä.
N46
Joka iltainen iltarukous ennen nukkumaanmenoa.. En ole kristittyjen kirjoissa ollut vuosiin enkä voisi kuvitella että omien lasten kanssa alkaisin jotain jeesusteluja täällä vetämään.
Hautausmaalla vierailut lapsuudessa säännöllisesti. En voi sietää tänä päivänäkään sitä hautausmaalla käyntiä jotenkin. Vältän käymistä, inhottavia paikkoja. Ainoa asia mikä hautausmaissa kiinnostaa on historialliset haudat.
Kaikki sukujuhlat, hautajaiset ja juhlat ylipäätään joissa "pakko" käydä vaan, vaikkei ole koskaan ollut edes missään tekemisissä.
Joka viikonloppuinen "nollaaminen", että ollaan tuhannen päissään kakarat pyörimässä jaloissa, eikä yhtään selvinpäin olevaa aikuista. Lapselle pelottavaa. Aina jos oli jotain reissuja, niin piti olla niillä reissuilla vanhempien humalassa ja kaikki reissut oli vähän niinkuin sitä humalanhakuisuutta. Risteilyille lähdettiin sen takia että vanhemmat pääsi ryyppäämään. Ei tulis kuuloonkaan että tekisin niin mun omille lapsilleni.
Tylsät marjastus- ja mökkireissut ja veden säästäminen omakotitalossa eli suihkussa sai käydä vain lauantaisin ja keskiviikkoisin, josta kyllä kärsin, kun hävetti likaiset hiukset.
Lasten herättäminen teini-iässä viikonloppuisin viimeistään klo 10, mielellään jo aikaisemmin. Koska RYTMI.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sunnuntaisin lapsien pitää olla hiljaa/hiipiä pitkin nurkkia, kun äitillä on migreeni/krapula.
" Lasten", ei " lapsien".
Tämä selvä. Laulan siis jatkossa ystävä sä lasten.
Oli kuinka pieni hankinta tahansa, aina sain kuulla kuinka ensin pitää "säästää" sitä varten. Siitäkin huolimatta, että perheemme oli ylempää keskiluokkaa, eikä edes lapsille ollut mitenkään epäselvää, että vanhemmat ovat hyvätuloisia ja rahaa on tilillä.
Ymmärrän, että tällä haluttiin kasvattaa lapsia säästäväisiksi, mutta lähinnä se tuntui väkinäiseltä, ulkokultaiselta ja hämmentävältä. Ehkä kunnon demariperheessä yritettiin varallisuutta häpeämällä kompensoida vielä suurempaa häpeää siitä, että meillä oli oma kodinhoitaja.
Se että aina sai olla yksin. Isäni oli kiukkuinen ja halusi olla omissa oloissaan, lasten äänet olivat hänelle vain riesa eikä hän koskaan tehnyt meidän kanssamme muuta kuin luki iltasadun. Äitini taas on myöntänyt vanhemmiten, että odotti kaikki päivät vain että menisimme nukkumaan ja hän saisi olla hetken rauhassa. Tämän aistin selvästi koko lapsuuteni ja kaiken aikaa olisin vain toivonut läsnäoloa ja yhteisiä puuhia. Ne muutamat kerrat kun oikeasti teimme yhdessä jotain vanhempieni kanssa ovat syöpyneet onnellisina mieleeni, mutta niitä on tosiaan vain kourallinen! Itselleni omien lasten kanssa vapaa-ajan viettäminen on tuntunut tosi tärkeältä. Miehelläni on lapsuudestaan samanlaisia kokemuksia. Elettiin 90-lukua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Annettiin isoveljen kiusata koko lapsuus ja nuoruus, vielä nykyäänkin saatan kuulla haukkuja muka "vitsillä" eikä vanhemmat koskaan puuttuneet asiaan tarpeeksi napakasti. Saattoivat sanoa tai kieltää kiusaamasta, mutta eivät keskustelleet asiasta vakavasti. Eivät hekään ymmärtäneet asian vakavuutta, miten se on vaikuttanut henkiseen hyvinvointiini ja itsetuntooni. Äitini käski minua aina olemaan vain vähemmän herkkä ja ettei pidä vaan välittää, vaikka saatoin kuulla veljen haukkumisia ja alistamista joka päivä.
Koskaan ei tultu perässäni huoneeseen lohduttamaan ja se on jo lapsena aiheuttanut minulle hylkäämisen tunteita.Meillä ihan sama. Loppui vasta kun sisarus muutti pois. Tuollainen ei ole mitenkään harvinaista maalaistaloissa ja muuallakin missä lapset on paljon keskenään. Oletteko enää väleissä veljesi kanssa?
Ollaan me väleissä, pahin kiusaaminen loppui kun löysi nykyisen vaimonsa ja saivat lapsen. Olen perheen ainoa tyttö ja nuorin ja meillä on isot ikäerot kaikkien veljien kanssa eikä juuri pidetä yhteyttä. Tuntuu ettei vain ole mitään mistä keskustella. Silti vaikka pahin kiusaaminen on takana, en voi kaikkea unohtaa ja huomaan joissain määrin kunnioituksen puutteen edelleen. Myös muu perhe on omalta osaltaan, ehkä tiedostamattaan, osallistunut kiusaamiseen ja minun vähättelyyn. Isäni, joka ei ole enää keskuudessamme oli huumorintajuinen mutta välillä hänenkin vitsinsä alkoivat ärsyttämään. Teini-iän kynnyksellä kun rintani alkoivat kasvaa, saattoi isä "vitsailla" kylässä olevien vieraidenkin kuullen miten minulla on alkaneet "tuutit" kasvamaan. Olisin halunnut tuolloin vajota maan alle.
Täällä toinen samantyylinen kokemus. Olen kolmilapsisen perheen nuorin, kaksi isoveljeä joihin iso ikäero - vanhimpaan seitsemän, keskimmäiseen viisi. Vanhin veli kulki käytännössä koko lapsuuden perässäni kertomassa, mitä milloinkin tein väärin. Olin tyhmä, ruma, lihava ja joka lailla idiootti. Kaverini, joita oli hyvin vähän, olivat hänestä tyhmiä, kirjat joita luin olivat tyhmiä, katsoin telkkarista tyhmiä ohjelmia, otin liikaa leipää ruokapöydässä, en tiennyt samoja asioita esim. historiasta kuin hän (7 vuotta vanhempana)... joskus hän myös löi nyrkillä selkään ja jahtasi nyrkki pystyssä pitkin taloa. Tätä jatkui vielä silloin, kun olin lukioikäinen ja hän asui väliaikaisesti kotonamme oltuaan välillä jo omillaan.
Vanhempani toruivat häntä vähän väsyneesti, olivat kai keinonsa mielestään käyttäneet, tunsin olevani aika yksin asian kanssa. Äiti sanoi lähinnä että "älä oo millläskään, älä välitä tuosta". Siirsi siis tavallaan tilanteen työstämisen minulle, veljeni ei saanut samanlaista ohjausta. Ikävä kyllä minua kiusattiin myös koulussa, ja kun lopulta rohkenin kertoa siitä isälle, hän... ei sanonut mitään. Asiasta ei koskaan enää keskusteltu. Syntyi tunne, että olen täysin omillani.
Asia on todellakin vaikutttanut elämääni, olen merkittävästi alisuoritunut siihen nähden mitä lahjani edellyttäisivät. Tunnen olevani näkymätön.
Aihe on mielenkiintoinen, ja mietin joskus, miksi sisarusten vaikutuksesta lapsuuden kokemuksiin puhutaan suhteellisen vähän. Aina puhutaan vanhemmista, mutta sisaruksilla on valtava vaikutus, etenkin jos nämä ovat paljon keskenään.
Minuakin aihe kiinnostaa, tästä voisi tehdä kokonaisen ketjun. Ja todellakin, minunkin käskettiin vain olla välittämättä. Mutta miten kukaan, varsinkaan lapsi, voisi kovettaa itseään niin hyvin että ei lainkaan välittäisi siitä että joku lyttää tai satuttaa fyysisesti omassa kotona koko ajan? Sisarusväkivalta on myös perheväkivaltaa. On vähättelyä puhua nahistelusta silloin kun alisteisempi on selvästi kuormittunut tilanteesta. Meillä oli kyllä ihan kivojakin hetkiä mutta toiminnassa oli aina pohjavireenä se että leikki saattaa äkillisesti loppua huonosti jos teen jotain väärin
Lasten herättäminen teini-iässä viikonloppuisin viimeistään klo 10, mielellään jo aikaisemmin. Koska RYTMI
Ei siinäkään ole mitään järkeä että viikonloppuna valvotaan myöhään ja sitten nukutaan puolillepäivin. Maanantaina väsyttää koska vuorokausiRYTMI on sekaisin.
Siis mitä ihmettä? Lapsenne leikkii muiden lasten joukossa, puhuu heidän kanssaan ja juoksentelee heidän kanssaan heidän leikkiessään yhdessä mutta tuttavapariskunta näkee hänet jossain täysin tyhjässä paikassa istumassa pyörätuolissa täysin avuttomana kuola suusta valuen? Entä heidän oma lapsensa, miten he näkevät tämän? Heidän oma lapsensa oikeasti istuu avuttomana pyörätuolissa mutta he näkevät tämän leikkimässä, juoksemassa ja puhumassa muiden lasten kanssa?
-Pitää paikkansa! 1980 telakan sähkärinä sain selvästi alle 4.000mk kuussa ja markalleen sama, kun siirryin kympiksi ja kuukausipalkalle. Märkäkorva-aloitteleva teknikko sai valtiotyönantajalta virkapalkkaa V20 mukaan ja sekin oli jotain 3.700mk/kk.