Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä ankeita juttuja/rutiineja teillä oli lapsuuden kodissa mitä et ikinä toteuttaisi nyt?
Meillä kirkossa käyminen oli jotenkin tosi ankea juttu kun piti pukea päälle tosi epämukavat vaatteet ja siellä kuunnella ikuisuuksia papin saarnoja. Enää en aikuisena ikinä mene kirkkoon.
Toinen ankea oli "kivat" perhematkat jonnekin tosi tylsään paikkaan jonne oli hirveän pitkä automatka ja lapset istuttiin autossa kuin sillit suolassa ja sit käytiin jossain lapsille äärimmäisen tylsissä paikoissa kuten museot.
Kommentit (1773)
Vierailija kirjoitti:
suomalainen kirjoitti:
Minun lapsuudessa ei ollut televisioita kuin hyvin harvoilla, jääkaappienkin kanssa oli niin ja näin. Se oli köyhää, ei vain meillä, ajat olivat ankeat. Myöhemmin muistan, kun olin vähän vanhempi lapsi, että jotkut, oikeastaan aika useat, ruokalajit, olisivatko olleet jotain paikallisia perinneruokia, olivat niin kauheita, ettei niitä oikeastaan millään pystynyt syömään. Kenties sen seurauksena nykyisinkään en saa mitenkään kurkusta alas esim kaurapuuroa, ymmärrän, että siitä jotkut pitävät, mutta en minä. Muutama vuosi sitten sairaalassa yritin, yritin tosissaan, jopa silmät kiinni, mutta yökkäyttämään alkoi, yritys oli pakko keskeyttää. Koita siinä tervehtyä, kun ei saa kunnolla syötyä, painohan siinä tippui, ja reilusti. Kokeilkaapa itse jotain talkkunaa, mielellään karkeista jauhoista, mutta ei se hienompi jauhatus juuri asiaa paranna. Sitten illalliseksi voitte syödä, jos pystytte, vaikkapa rössypottuja.
Talkkuna on hyvää.
Lapset olivat syöneet koulussa rössypottuja 2000-luvun alkupuolella ja sitä sitten piti tehdä kotonakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua kiusattiin sekä päiväkodissa että koulussa. Kun kerroin asiasta kotona, niin minulle sanottiin vain, että minun täytyy itse oppia puolustamaan itseäni ja tehtävä itse kiusaamisesta loppu. Heidän tehtävänsä heidän sanojensa mukaan ei ollut puuttua asiaan. Samoin sanoivat päiväkodissa hoitajat ja koulussa opettajat kun kerroin asiasta heille. Aikuiset siis vetäytyivät vastuustaan auttaa minua ja jättivät minut yksin kiusaajien uhriksi koska en minä pieni, hiljainen ja ujo lapsi pystynyt puolustautumaan kiusaajia vastaan koska heitä oli niin paljon ja he olivat minua isompia, vanhempia, ilkeitä ja sen luonteisia että ei siinä kiusaamisen uhri olisi yksin pärjännyt heitä vastaan. Olisi tartvittu ehdottomasti aikuisia puolustamaan minua, tekemään kiusaamisesta lopun ja myös vahtimaan, että se ei jatkuisi.
Jos oma lapseni tulisi sanomaan minulle, että häntä kiusataan niin en minä sanoisi hänelle vain, että hänen täytyy tehdä itse tehdä asiasta loppu vaan tekisin itse kaikkeni, että kiusaaminen loppuisi.
Kaikki muut lapset lähtivät viideltä syömään, meillä ei ollut iltaruokaa, kun vanhemmat tekivät vuorotyötä. Osalla kavereista oli äidit kotona, kun he tulivat koulusta. Oli välipala valmiina ja heidän piti vaihtaa kouluvaatteet pihavaatteisiin. Näistä olin vähän katellinen ja omilla lapsillani onkin ollut iltaruoka, mutta nykyaikana lapset harrastavat niin paljon, ettei voi olla kiinteätä aikaa-
Nyt kyllä tuntuu siltä, että meillä on ollut aika mukava lapsuus. Isällä oli lyhyt pinna ja viikonloppuisin otti joskus alkoholia, mutta ei ollut humalahakuista juomista. Meillä kävi sukulaisia ja teimme vastavierailuja, kävimme Linnanmäellä, Korkeasaaressa ja telttailemassa kesäisin.
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä ihmettä? Lapsenne leikkii muiden lasten joukossa, puhuu heidän kanssaan ja juoksentelee heidän kanssaan heidän leikkiessään yhdessä mutta tuttavapariskunta näkee hänet jossain täysin tyhjässä paikassa istumassa pyörätuolissa täysin avuttomana kuola suusta valuen? Entä heidän oma lapsensa, miten he näkevät tämän? Heidän oma lapsensa oikeasti istuu avuttomana pyörätuolissa mutta he näkevät tämän leikkimässä, juoksemassa ja puhumassa muiden lasten kanssa?
Mihin kommenttiin tämä viittaa?
Itse tunnistan tuon loputtoman perunan syönnin ja valvomisesta/nukkumisesta mussuttamisen.
Alkoholista traumatisoitumisesta: On toki ihmisiä, joille se ei sovi ollenkaan, kun rupeavat rähjäämään. Omat vanhempani ottivat silloin tällöin (ehkä joka toinen/joka kolmas viikko) suurinpiirtein niin humalaan kunnes sammuivat, mutta eipä kyllä ikinä pelottanut. Ei siitä mitään tappeluita tai riitoja koskaan ollut. Enemmän ihmetyttää tämä nykymeininki että lapsilta jotenkin piilotellaan juomista ja se on joku ihme tabu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Säännöllisesti saatiin koivuniemenherrasta.
Remmillä uhkailu ja muiden aikana esitettiin ihanaa äityliä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulevia lapsia ärsyttää vanhempana kun vanhemmat tuijottivat ja hiplasivat kännyköitään koko ajan jättäen kaiken muun huomaamatta.
No minä en ainakaan enää haluaisi mennä ulkohuussiin tarpeilleni enkä savusaunaan talvella kylpemään.(1/2km matkaa).542
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Perjantai iltaisin saunominen. Pakko oli saunoa, halusi tai ei. Hyi että, inhoan vieläkin saunomista.
Jännä miten erilaisia kokemuksia ihmisillä on. Ehkä rakkain lapsuudenmuistoni on juuri perjantai-illan saunominen. Saunan jälkeen syötiin herkkuja ja katsottiin Dallasia. Minua ei kukaan pakottanut olemaan kuumassa saunassa yhtään enempää kuin halusin, joten ehkä se on se ero.
Vierailija kirjoitti:
Pakko syödä perunaa: peruna o.n! oikeaa ruokaa.... no syökää itte perunanne! Ehkä paras esimerkki: Tein lasagnea ja vanhempani tulivat syömään - kysyivät ”Etkö ole keittänyt perunoita?”.... lasangen kanssa???? Juu en ole!!!
Tunnistan, peruna on jumala ja elämän lähde. Ainoa kilpailija on leipä ja etenkin ruisleipä, yök. Ja ne leivänpäälliset, ei liikaa juustoa, ei liikaa leikkelettä, eikä varsinkaan molempia yhtä aikaa! No okei, oltiin aika köyhiä, ja leipä oli halpaa. Nyt minä ja lapseni syödään kerralla vaikka kilo juustoa ja metri metvurstia kerralla, jos mieli tekee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kotona ei ollut mitään ruokaa. Jos tuli nälkä niin piti syödä leipää tai puoliksi homehtunutta omenaa. Sitten kun minä joskus alan lisääntymään niin tarjoan lapsille kunnon ruokaa, vaikka tätä voisi ajatella hienona sukuperinteenä :)
Piti pelata aikuisten kanssa venttiä ja sököä, yleensä sinne meni aina viikkorahat. Omille lapsille en ole opettanut korttipelejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se, ettei mikään ollut pysyvää. Muutettiin vähän väliä, äidillä miehet vaihtuivat vähän väliä, kaikki muukin muuttui vähän väliä ja mihinkään lupauksiin ei voinut luottaa. Jatkuvaa muutosta! Tuon takia minusta kasvoikin sellainen ihminen joka haluaa ja arvostaa PYSYVYYTTÄ ja vihaa muutosta. Joten oma parisuhde on kestänyt jo yli 30 vuotta - jos on vaikeaa niin asiat selvitetään, eikä heti rynnätä eroamaan kuten trendikäs nykyihminen tekee heti jos ei ole kivaa. Lupausten pitäminen on sellainen juttu mistä ei tingitä, toisaalta ei myöskään luvata jos ei olla varmoja että voiko pitää. Sama asuinpaikka on sekin ollut kymmeniä vuosia, muutenkin kun se on jo oma talo niin mihinkäs siitä lähdettäisiin.
Vierailija kirjoitti:
No esim Italianpadan kanssa tarjottiin perunaa. En edes tajunnut että siinä on mitään outoa... kai sitte oltiin köyhiä. Ranskanleipää sai muutaman kerran vuodessa, ranskiksia ja limua tyyliin kerran, uutenavuotena. Kaikkea herkkua ylipäätään oli harvoin ja hirveän vähän! Onneksi aikuisena voin syödä miten paljon vaan. Ja varmaan jäänyt tällainen herkkuhimo juuri siksi kunlapsena aina niin vähän.
Lauantait oli viikon kamalin päivä... vanhemmat tappeli aina. Vihasin sitä.
Meillä syötiin aina italianpadan kanssa perunoita eikä oltu köyhiä. Syön vieläkin jos sitä teen.
Ajattelisin, että oli vaan joku 80-luvun tapa että oli aina ns kastike ja potut.
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini tarkkaili usein mun syömisiä ja liikkumisia. Koskaan ei olisi saanut syödä herkkuja, paitsi yhteisesti tarjottuja jälkiruokia (jotka nekin usein raivoterveellisiä, kuten kesäkurpitsakakkua vähärasvaisen rahkan kanssa). Liikunnan suhteen ainoa riittävä olisi varmaan ollut jokin tavoitteellinen liikuntaharrastus, mutta mua ei oikein ne kiinnostaneet, vaikka paria lajia harrastinkin. Äiti myös huomautti joskus suoraan, että nyt olet tainnut lihoa.
Ymmärrän, että äiti toimi rakkaudesta ja terveellisyys on oikeastikin tosi tärkeä asia. Mutta osittain hänen toimintansa seurauksena en vieläkään oikein hahmota, miten paljon herkkuja "saa" syödä ja miten paljon tulisi liikkua. Sama painoni kanssa. Se on aina ollut helposti normaalipainon rajoissa, mutta tuntuu että sitä on aina liikaa.
Toivottavasti en jatka samaa omille lapsilleni, vaan lempeästi kannustan kokeilemaan ja omalla esimerkillä pystyisin näyttämään terveellisiä elämäntapoja, joihin kuuluu myös ajoittainen herkuttelu. Onneksi vielä ei ole lapsia, koska omassa toiminnassa on vielä kehitettävää ja omissa tavoissa ja ajattelumalleissa muutettavaa.
Sivuhuomiona se, että musta on ollut hauskaa huomata miten monen lapsuuden kurjiin hetkiin kuului marjastus, ja että marjat saisi kaupastakin. Ymmärrän tavallaan, mutta miettikää nyt millaisia aarteita metsä on pullollaan täysin ilmaiseksi! Kaikilla ei tietenkään ole aikaa/terveyttä/kiinnostusta poimia omia marjojaan, mutta jos niitä kuitenkin tykkää syödä, niin kannattaisi mun mielestä edes harkita itse poimimista :) Parhaimmillaan siitä saa kivan koko perheen metsäretken, jos ei olla liian tavoitteellisia.
Tämä oli niin ihanasti kirjoitettu, että piti lukea monta kertaa uudelleen. Varsinkin sana raivoterveellinen on erittäin kiehtova.
Kiitos 🌸🌼⚘
Pysyvyyttä kirjoitti:
Se, ettei mikään ollut pysyvää. Muutettiin vähän väliä, äidillä miehet vaihtuivat vähän väliä, kaikki muukin muuttui vähän väliä ja mihinkään lupauksiin ei voinut luottaa. Jatkuvaa muutosta! Tuon takia minusta kasvoikin sellainen ihminen joka haluaa ja arvostaa PYSYVYYTTÄ ja vihaa muutosta. Joten oma parisuhde on kestänyt jo yli 30 vuotta - jos on vaikeaa niin asiat selvitetään, eikä heti rynnätä eroamaan kuten trendikäs nykyihminen tekee heti jos ei ole kivaa. Lupausten pitäminen on sellainen juttu mistä ei tingitä, toisaalta ei myöskään luvata jos ei olla varmoja että voiko pitää. Sama asuinpaikka on sekin ollut kymmeniä vuosia, muutenkin kun se on jo oma talo niin mihinkäs siitä lähdettäisiin.
Hienoa että olet saanut parisuhteesi kestämään noin pitkään, se on arvokasta. Et kuitenkaan puhuisi noin ylimielisesti ihmisistä joilla ei ole ollut samanlaista onnea. Harva nykyäänkään eroaa kevyin perustein, avioero on aina iso kriisi ihmisille ja joillain vie elämän kovin pohjamutiin. Mitään trendikästä siinä ei ainakaan ole.
Isän tilipäivän humalajuominen
Alue: Aihe vapaa
Palkat nousivat sitten nopeasti. Itse sain pakettiautonkuljettajana eräässä valtion laitoksessa kesätöissä vuonna 1984 noin 4000 mk/ kk - verot ja vuonna 1988 samassa firmassa reissutöissä ja samalla kesätöissä 4900 mk/kk - verot + veroton päiväraha satasen pintaan. Vuonna 1983 oli tuntipalkkani kesätöissä eräässä kiinteistönhuoltomonialakonernissa 15 mk/tunti.