Lue keskustelun säännöt.
Mitä ankeita juttuja/rutiineja teillä oli lapsuuden kodissa mitä et ikinä toteuttaisi nyt?
Meillä kirkossa käyminen oli jotenkin tosi ankea juttu kun piti pukea päälle tosi epämukavat vaatteet ja siellä kuunnella ikuisuuksia papin saarnoja. Enää en aikuisena ikinä mene kirkkoon.
Toinen ankea oli "kivat" perhematkat jonnekin tosi tylsään paikkaan jonne oli hirveän pitkä automatka ja lapset istuttiin autossa kuin sillit suolassa ja sit käytiin jossain lapsille äärimmäisen tylsissä paikoissa kuten museot.
Kommentit (1773)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Television katselu iltaisin. Inhosin sitä, oli tylsää. Kun muutin omaan kotiin, ei tullut televisiota mun kotiin. Vanhemmat jopa ehdottivat että ostaisivat sellaisen mulle, mutta sanoin kiitos ei, sitä laitetta ei koskaan tule mun kotiin. Miehen kanssa parisuhteessa jouduin sitten pyörtämään päätöksen, mutta saimme sovittua, ettei tv ole olohuoneessa, vaan on erillinen tv:n katseluhuone.
Kaikki televisionkatsojat alapeukuttaa! :D
No mutta oliko sitä telkkaria sitten pakko katsoa?
Minäkään en tykkää kodeista, joissa tv aina auki. Ei sillä ole väliä, katsooko sitä vai ei, se kuvien välke ja ennen kaikkea äänimaailma taustalla koko ajan pauhaamassa on aivan hirveä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kategorisesti kiellettiin kaikki sellainen, mikä koettiin epäterveelliseksi. Ymmärrän näin aikuisena tämän pointin, mutta lapsena harmitti tosi paljon, kun näistä säännöistä ei koskaan poikettu. Ei ikinä limua, ei edes omilla synttäreillä. Ei karkkia, ei suklaata, ei koskaan käyty grillillä (asuin pikkupaikkakunnalla, jossa ei ravintoloita ollut ja monilla oli tapana käydä perheen kesken esim. kerran kuussa syömässä hampurilaiset, tämä siis ennen mäkkäreitä jne.) Tuntui niin kurjalta kun ei KOSKAAN voitu tehdä poikkeusta. Esim. jaffaa ei saanut kipeänä (joo tiedän ettei se mitään auta, mutta kaikki muut sai ja se tuntui epäoikeudenmukaiselta). Tämä johti tietysti ennen pitkää siihen, että sekä mä että mun kaksi sisarusta ruvettiin käyttämään meidän omia lahja- ja kesätyörahoja karkkiin. Ja siis tosiaan vedeltiin kaksin käsin piilossa suklaata ja jäätelöä jne.
Omassa perheessä on nyt paljon maltillisempi linja. Tuollainen natsimainen kaiken kieltäminen ei mun mielestä toimi, kaikesta kielletystä tulee vaan entistä kiinnostavampaa. Siksi yritän opettaa omille lapsille kohtuuta näissä asioissa.
Äidin masennuksesta ei koskaan puhuttu. Sille ei annettu nimeä eikä sitä selitetty millään tavalla. Mulla meni vuositolkulla, ennen kuin aloin ymmärtää, ettei sen käytös suinkaan ollut normaalia. Kaikki ne itkukohtaukset suljetun oven takana, ja isä syyllistämässä meitä lapsia, että mitä te taas äidille sanoitte, kun se noin itkee. Äiti oli vuoron murheellinen, vuoroin vihainen ja tyytymätön kaikkeen ja vuoroin tarrautui meihin lapsiin ja käytti meitä itsetunnonkohottajina.
Myöskään suvussa esiintyneistä mielenterveysongelmista ei puhuttu. Esim. yhdellä tädille oli skitsofrenia, ja se oli aina välillä hoidossa sairaalassa ja tuli välillä kotiin muutamaksi viikoksi. Kerran yksillä sukusynttäreillä se istui kahvipöydän viereen ja alkoi syödä kakkulapiolla kakkua ja pipareita. Eikä kukaan sanonut mitään. Oltiin ihan kuin se olisi täysin normaalia toimintaa.
Vierailija kirjoitti:
Syömään pakottaminen. Äitini oli sitä mieltä, että vaikkei olisi nälkäkään, niin silti piti syödä.
Meillä piti lautanen aina syödä tyhjäksi, koska Etiopian lapset näkee nälkää. En koskaan tajunnut, miten se mun syöminen tai syömättömyys oikeasti pystyy vaikuttamaan Afrikkaan saakka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini lörppäsuuna kertoi kaikki asiani, mm murrosiässä kuukautisten alkamiset jne jne, sukulaisille, ystäville, puolitutuille ja naapureille.
Traumaattista suorastaan.
Päätin jo varhain, että kunnioitan lasteni yksityisasioita ja tästä päätöksestä olen pitänyt kiinni.Oletkohan minun työkaverin lapsi? Joskus yritin sanoa hänelle vaivihkaa, että ihan kaikkea lapsen asioita ei kannattaisi kertoa. Tyttö kävi joskus meidän työpaikalla ja kerran melkein sanoin hänelle, että kiellä äitiäsi kertomasta kaikkea elämästäsi kuukautisvaivoista alkaen.
Mun äiti on tuollainen lörpöttelijä. Viimeinen isku arkkuun oli, kun oli kiellosta huolimatta kertonut asioitani eteenpäin. Toinen siinä monttu ammollaan ihmetteli, miksi ei olisi saanut kertoa mun gynegologisista ongelmista kahvipöydässä siskoilleen. Nyt saan palautetta, kun en kerro äidille mitään. Miksiköhän en?
Alkoholisti, mitätöivä, vihainen isä.
Marttyyri, aina itseensä tai muihin vertaava, häpeävä äiti.
Ilkeä, itsekäs, kylmä veli.
Vanhempien huono parisuhde.
Rahan puute läsnä.
Epäsuosittu koulussa.
Väsymys, paleltuminen, nälkä, tylsyys.
Maaseutu.
Ei itsenäisyyttä.
Ei omaa kulkemista, taskurahaa, seuran valitsemista.
Vaikeuksia kouluttautua.
Suuri suru seurustelukumppanin puuttumisesta.
En hallinnut syömistäni, pukeutumistani, meikkaamista, enkä hiusten laittoa.
Ei sosiaalisia taitoja.
Ei itsetuntoa.
Häpeää, pelkoa, masennusta.
Heikot eväät sain elämään ja vaikeaksi menneen tilanteen, jonka seuraamuksia vielä 40 vuotiaanakin korjailen 😬
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttuja juttuja, olen syntynyt 70-luvun lopussa. Kasvoin Lapissa pikkukylällä ja ankeus oli välillä kyllä tapissa.
Pakolla piti poimia marjoja, tarvottiin pikkutyttöinä sitä loputonta hillasuota ja pelättiin räjähdysaltista isää. Ja se perunamaan hoitaminen... muutenkin piti koko ajan tehdä 'hommia', aina piti siivota, tiskata, hoitaa pienempiä sisaruksia, koko ajan. Mihinkään ei päässyt, mutta mihin olisi edes voinut mennä? Kylällä oli kauppa, kirjastoon piti mennä kauemmas kirkonkylälle, mutta lukeminen oli lähes kiellettyä. Ajantuhlausta ja laiskottelua, ja mitä niistä kirjoista sinne päähän meneekään. Uusia ajatuksia? No eihän sellainen nyt voi käyfä päinsä. Nyt aikuisenakin on joskus vielä syyllinen olo, kun vapaalla lukee kirjaa, ja kotityöt odottaa...
Kavereita ei olisi saanut olla, 'kaikkia kylän penikoita' oli isän kommentti.
Äiti ei koskaan pitänyt lasten puolta, vaan taisi nauttia kun oltiin hiljaisia ja kilttejä ja nujerrettuja.
Omilla lapsillani on erilaista. Enkä itsekään ole enää hiljainen tai nujerrettu, kiltti olen vieläkin.
I
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini lörppäsuuna kertoi kaikki asiani, mm murrosiässä kuukautisten alkamiset jne jne, sukulaisille, ystäville, puolitutuille ja naapureille.
Traumaattista suorastaan.
Päätin jo varhain, että kunnioitan lasteni yksityisasioita ja tästä päätöksestä olen pitänyt kiinni.Oletkohan minun työkaverin lapsi? Joskus yritin sanoa hänelle vaivihkaa, että ihan kaikkea lapsen asioita ei kannattaisi kertoa. Tyttö kävi joskus meidän työpaikalla ja kerran melkein sanoin hänelle, että kiellä äitiäsi kertomasta kaikkea elämästäsi kuukautisvaivoista alkaen.
Mun äiti on tuollainen lörpöttelijä. Viimeinen isku arkkuun oli, kun oli kiellosta huolimatta kertonut asioitani eteenpäin. Toinen siinä monttu ammollaan ihmetteli, miksi ei olisi saanut kertoa mun gynegologisista ongelmista kahvipöydässä siskoilleen. Nyt saan palautetta, kun en kerro äidille mitään. Miksiköhän en?
Mä en kertonut äidille lasten saannista, en seurusteluista, en mistään sen jälkeen kun lähdin omilleni. Siinäpähän ihmettelee mitä minulle kuuluu. Jos ei kerran pystynyt olemaan juoruamatta asioita nuorempana, vaikka mä kovasti kielsin.
Mm. meni juoruamaan mun henkilökohtaisia ja herkkiä asioita mun kiusaajan äidille, "Oli mun luokkakaverin äidin kanssa jotain puhumista pitänyt keksiä." kun olivat kaupungilla nähneet. Oli sitten puhunut minun asioita, ei omiaan. No seuraavalla viikolla ne minun asiat oli sitten koko koulun tiedossa. "No enhän minä arvannut!" Äiti vain tuohtuneena kiukkusi minulle, kun kysyin, että miksi piti kertoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siivoaminen hirveän huudon, tappelun ja uhriutumisen (äitini) kanssa.
Tämän äitien huutamisen/raivoamisen/uhriutumisen siivoamisesta ymmärrän. Muistan itsekin miten raskasta oli tehdä täyttä työviikkoa (työ fyysisestiraskasta ja kuormittavaa) ja kun lauantai koitti se piti uhrata siivoamiseen. Mies yleensä livisti aamulla jonnekin ja tuli vasta myöhään iltapäivästä kotiin, kun arveli, että siivouset on tehty. Neljä lasta pyöri jaloissa + pari koiraa. talo oli iso ja siivottavaa riitti.
Ja pakko oli siivota, koska meillä oli jo todella roskaista ja sekaista joka suuntaan, kun porukkaa oli ja viikolla ei pahemmin jaksanut siivoilla. Hyvä kun töiden jälkeen jaksoi lasten tarhajutut ja läksyt ja ruuanlaiton, tiskauksen ja pyykkäyksen.
Monesti mietinkin, että lapset saivat turhaan kärsiä siitä, että heidän isä laistoi kotihommista minkä kerkesi. Kaikki jäi minun huoleksi ja se kaikki aika oli lapsilta pois. Itse en huutanut enkä kiukunnut lapsille, mutta heille ei ollut tarpeeksi aikaa, kun kaikki aika meni kotitöissä. Harmittaa lasten puolesta.
Kotona piti syödä lautanen tyhjäksi. Ja kaikkea piti maistaa jos oltiin vieraisilla. Ja hotellissa piti syödä aamiaisella lautasellinen puuroa ja vasta sitten sai muuta. Edes mehua tai maitoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen perunavihaajia täällä on? Kuoriperunat ja ruskeakastike on aivan hyvää arkiruokaa. Pyhänä voi sitten vaikka jauhelihakastikkeen tai läskisoosin tekaista jos haluaa herkutella. Ei kuulu makaroonit tai riisi Suomalaiseen ruokavalioon, pizzoista puhumattakaan.
Tiesitkö, että Suomessa on syöty riisiä paljon aiemmin, kun perunasta ollaan edes tiedetty mitään? Riisi on saapunut kauan ennen ensimmäisten perunoiden tuontia.
Ja mitenhän peruna, tuo etelä-amerikkalainen eksoottinen juures, olisi muutenkaan sen suomalaisempi, kuin nuo muut? Peruna oli yleistynyt perinteisemmän riisin sijaan siksi, että se oli halvempaa ja sitä oli helppo kasvattaa itse, mutta täyttä tuontitavaraa se on. Ihan kirjaimellisesti maailman toiselta puolelta.
Kyläilyt mummolassa. Kerran kuussa, sunnuntaina. Ei koskaan minään muuna päivänä. Mummolassa ei ollut mitään tekemistä ja äitini ei tullut toimeen appivanhempiensa kanssa. Istuttiin, katsottiin formuloita ja syötiin ankeaa kaupan kääretorttua. Oltiin varmaan aina tasan kaksi tuntia ja lähdettiin kotiin.
Siivous joka lauantai. Samat rutiinit vuodesta toiseen.
Muuten ei ollut ankeaa, aika hyvä ja onnellinen lapsuus ja tasapainoiset vanhemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mökkeily oli sitä, että vanhemmat ottivat alkoa aamusta iltaan ja lapset sitten keskenään pyörivät pihalla ja järvessä. Mitään ördäämistä se tosin ei ollut, lapset hoidettiin hyvin ja ruokaa oli tarjolla, mutta vanhemmat usein maistissa ja tupakkaa paloi. Koko kesäloma kului näin.
Mökki keskellä ei mitään, en tiedä kuka olisi sieltä kuskannut lääkäriin jos jotain olisi sattunut.
No, se oli 80 -lukua se.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen perunavihaajia täällä on? Kuoriperunat ja ruskeakastike on aivan hyvää arkiruokaa. Pyhänä voi sitten vaikka jauhelihakastikkeen tai läskisoosin tekaista jos haluaa herkutella. Ei kuulu makaroonit tai riisi Suomalaiseen ruokavalioon, pizzoista puhumattakaan.
Niitä kuorineen keitettyjä perunoita oli oikeasti AINA! Joka päivä, vaan vähän eri ruuan kanssa. Omilleni muutettua en juurikaan syönyt perunaa, vain pastaa, riisiä tai kasviksia. Nyt olen löytänyt perunan monet muut muodot, siis perunamuusin, lohkoperunat, kermaperunat ja muut herkut. Myös bataatti on erinomainen lisuke. Sitä usein teininä mietin, etteikö vanhempani osanneet kokata muuta, mutta ilmeisesti tuo peruna oli joku kansallinen juttu.
Meillä oli kanssa perunoita tai muusia lähes joka aterialla, itseäni ei haitannut koska pidin niistä. Silloin tällöin oli kyllä muutakin, makaronilaatikkoa, maksalaatikkoa, hernekeittoa, ja sitten tietenkin kala- ja lihasoppaa joissa sitä perunaa oli mukana paloina. Ruoka on yksi asia joka ei lapsuudessani ollut lainkaan ankeaa, äitini osasi laittaa maukasta arkiruokaa yksinkertaisista aineista ja oli erinomainen leipoja. Ja ruuassa ei säästelty, aina sai syödä niin paljon kuin halusi, ruokaa tehtiin aina reilusti niin ettei varmasti loppunut kesken. Itse asiassa äidin naama oli kuin hangon keksi kun ruoka maittoi perheelle. Hänet sai myös hyvälle tuulelle kunhan muisti kehua ruokaa, ja ne kehut olivat ihan ansaittuja.
Minä elin lapsuuteni pientilalla 60- ja 70-luvuilla eikä minua innostanut tippaakaan kitkeminen, harventaminen, heinän haravointi tai vasikoiden vahtiminen. Äiti taas ei ollut todellakaan siivoushullu vaan tykkäsi enemmän ulkotöistä (oli varmaan myös ajankäyttökysymys). Joskus kymmenen korvilla aloin itse vapaaehtoisesti tiskata ja raivata keittiössä, kun sotku rassasi minua enemmän kuin äitiä. Siivoushullua ei tullut minustakaan, tosin myöhemmin piti harrastaa aika pedantteja viikonloppusiivouksia kymmenisen vuotta kun esikoisella puhkesi astma.
Off topic: ruoka oli lapsuudessani tosi hyvää, äiti opetti arvostamaan itse tai lähellä tuotettuja raaka-aineita, vihanneksia, marjoja ja kalaa. Vieläkin olen sitä mieltä että siikli on paras peruna.
Sängyn petaaminen. Päiväpeitto. Yäk!
Kirkossa käyminen sunnuntaisin ja mikäli emme aina menneet, niin äitini kuunteli ( lue; kaikki kuuli ) radiosta "jumalan palveluksen". Syynä varmaan myös krapulaisen isäni kiusaaminen. Sunnuntaisin myös meidät lapset puettiin parhaimpiin (epämukaviin) vaatteisiin. Sukulaisten tai oman perheen kyläilyt. Usein niitä edelsi jonkinasteinen riita.
Näitä kun lukee, niin ei tarvi ihmetellä nykypäivän suomalaisia ja miksi meillä on niin paljon henkisiä ongelmia. Suurten ikäluokkien ominaispiirteitä on näyttänyt olevan erityisesti miesten alkoholismi ja naisten harjoittama henkinen väkivalta.
No mutta oliko sitä telkkaria sitten pakko katsoa?