Lapsen raivokohtaukset hajottaa perheen

Meillä oli aivan samanlaista. Jatkui kauheat puoli vuotta. Lapsi harmistui jostain ja alkoi huutaa suoraa huutoa. Huudon syyksi kelpasi esim jos sytytin valot, ja hän olisi halunnut painaa katkaisijaa, jos autoin tai en auttanut kenkien kanssa, mitä vaan ja joka päivä vaihdellen, ennakointi ei auttanut. Päiväkodissa ja vieraiden edessä ei ollut mitään ongelmaa, mikä neuvolan mukaan tarkoitti sitä, että kyse on vain normaalia kovemmasta uhmasta, eikä mistään diagnoosia kaipaavasta ongelmasta. Jokainen kerta, kun itsellä ei mennyt hermo oli voitto.😀 Vaihdeltiin miehen kanssa ”huudonkestämisvuoroja” ja uskottiin, että kyseessä vain ”vaihe”. Ja niin se oli.

Ei provosoiduttu huutamisesta, vaan juteltiin rauhallisesti ja ns annettiin lupa huutaa ja päivä päivältä ja siirtymävaihe siirtymävaiheelta huudot vähitellen lakkasivat. Nyt meillä on rauhallinen, jutteleva, iloinen lapsi, joka voi tulla päiväkodista kotiin ilman, että keksii mitään syytä huutoon. Jälkeenpäin kadun kaikkia niitä kertoja, kun itseä alkoi huutaminen harmittamaan, enkä jaksanut suhtautua huutamiseen neutraalisti.

Tsemppiä! Se menee ohi! Kestä ja ajattele rakastavia ajatuksia lapsestasi silloin, kun tekisi mieli huutaa takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Ap, neuvola ei voi teitä auttaa, koska neuvola seuraa vain normaalia kehitystä - kaikista poikkeamista se pesee kätensä; ohjaa totrakai avun saamiseen, jos sitä pyydetään, mutta ei tyrkytä eikä painosta. Apu voi tarkoittaa laosen lääkitsemistä, mikä on todella suuri vääryys ha suuri bisnes. Ehkä tietävät tämän neuvolassa, mutra ei siitä puhuta.

Kuule, kolmevuotiaita ei lääkitä, joten älä peloittele kun et mitään tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Miten kauan tuo on kestänyt? Kyseessä voi olla vain vaihe, joka menee parissa kuukaudessa ohi, tai sitten jotain muuta. Se, että lapsi on päiväkodissa iloinen, viittaa vaan vaiheeseen ja siihen, että lapsella on päiväkodissa rankkaa eikä uskalla olla ihan oma itsensä ja se purkautuu kotona. Ennakointi, tunteiden sanoittaminen, positiivinen huomiointi voi auttaa, mutta jos tuntuu, että ette pärjää niin se perheneuvola voi olla ihan hyvä vaihtoehto.

Toisaalta on hyvä muistaa, että jos lapsi tekee lyhyttä päivää päiväkodissa (esim. 4-6h), niin ongelmat eivät ehdi näkymään siellä.

Meillä lapsella oli mahdollista olla puolikasta päivää 3-5-vuotiaana, ja kaikki meni hyvin siellä silloin. 3-5 vuotiailta ei myöskään vaadita päivähoidossa ihan hirveästi. Kotona sitten oli toinen meno, kaikki oli jatkuvaa taistelua ja uhmaa, ja toiminnanohjauksessa oli paljon vaikeuksia. Kun lapsi aloitti eskarin alkoivat myös pitkät päivät minun töiden vuoksi, ja silloin alkoivat ne ongelmat näkyä todella päiväkodissakin, ja heräsi ihan aito pelko siitä ettei lapsi ole sosiaalisilta taidoiltaan ja tunne-elämältään kypsä kouluun. Eli vasta ne kohonneet vaatimukset esimerkiksi kaveritaitojen suhteen ja pitkät päivät näyttivät kokonaiskuvan kunnolla. Lapsi myös vaikutti aiemmin siltä, että ystävystyy helposti ja omaa hyvät sosiaaliset taidot, mutta sitten kun eskarivuoden aikana toiset lapset vaativat jo enemmän leikissä ja vuorovaikutuksessa, niin tajusimme yhdessä opettajan kanssa ettei lapsi oikeastaan ole aidosti mukana yhteisleikissä vaan leikkii enemmän rinnakkaisleikkiä siinä ohella, eikä useinkaan ihan ymmärtänyt sosiaalista vuorovaikutusta vaikka näennäisesti kyllä vuorovaikutti siinä toisten kanssa. Kyky ottaa muut huomioon oli aika lailla nollassa vielä ensimmäisillä luokilla koulussa.

Mutta 3-vuotiaasta ei voi sanoa vielä yhtään mitään. Hän on kovin pieni ja uhmaikäinen. Pointtini oli että jos lapsi on vain lyhyttä päivää päiväkodissa, niin ongelmat eivät vielä välttämättä näy kunnolla siellä.

Vierailija kirjoitti:

Meillä esikoisella oli tuollaisia raivokohtauksia. Syyksi paljastui ruoka-aine allergiat. Mitään muuta oiretta ei näkynyt kuin karseat raivokohtaukset.

Sattumalta huomasimme että lapsi alkoi raivota aina kaksi tuntia siitä kun oli syönyt tiettyjä ruoka-aineita. Kun nuo ruoka-aineet jätettiin ruokavaliosta pois raivarit loppui. Kun niitä ruokia taas kokeiltiin alkoi raivarit uudestaan. Kun lapsi alkoi raivota annoimme antihistamiinin ja lapsen raivo alkoi hiipua jo noin 10-15 minuuttia antihistamiinin antamisesta kun aiemmin raivoaminen kesti noin 60 minuuttia.

Niin ja verikokeessa näkyi nämä allergiat myös. Ja noin 9v iässä tämä lapsi osasi sanoa että allergia huono-olo eikä enää pelkästään raivonnut. Nyt lapsi jo teini ja suurin osa allergioista on ajan kanssa parantunut. Edelleen lapsi välttelee pähkinöitä, minttua, raakaa sipulia ja porkkanaa. Näistä tulee vieläkin huono olo.

Vierailija kirjoitti:

15 minuuttiakin 3 vuotiaalle on PITKÄ AIKA olla yksin jossain keittiössä oven taakse suljettuna. Varmaan vaarallisimpia paikkoja koko talossa, haloo!

Joo, älkää missään nimessä hankkiko toista.

Kerrotko mitä itse tekisit käytännössä tuossa tilanteessa? Siis ihan konkreettisesti. Teen töitä klo 06-14, jotta saamme lapsen arjesta ylimääräistä kuormitusta pois. Herään siis itse aina klo 05. Työnantajani on onneksi joustava ja minun pitää siis 1-2 krt viikossa hoitaa iltapäivällä jokunen lyhyt työpuhelu. Miten itse hoitaisit tilanteen, jossa lapsi huutaa täyttä kurkkua ja tiedät kokemuksesta,että tilanne saattaa jatkua hyvinkin tunnin. Samaan aikaan asiakas odottaa langan päässä. Vaihtoehto on se, että palaan tekemään normaalia työpäivää ja lapsi menee 8 h pv hoitoon.

Tämä mua ahdistaa eniten että neuvolan oppaissa ja yleensä jokapaikassa toitotetaan sitä mitä ei saisi tehdä. Mutta missään ei sanota miten tilanne sitten käytännössä tulisi ratkaista. Hirveä syyllisyys vanhemmille, mutta ei mitään ratkaisuja. Että kiitos tästäkin kommentista, auttoi tosi paljon.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä minä olen vain vieressä, kun parivuotias lapsi raivoaa. En reagoi muuten, koska en näe tarvetta tai että siitä olisi hyötyä (lapsi ei esim kuule mitään, kun hänellä raivari suurimmillaan). Kun raivari on ohi, otan syliin. Ja ottaisin syliin kesken raivarinkin, mutta lapsi potkii ja huitoo, jos raivari on kesken.

Mies sanoo, että minä olen tunteeton ja hylkään lapsen. Koska en reagoi, vaikka lapsi raivoaa.

Mies sanoo, että suuttuminenkin olisi parempi, koska silloin osoittaisin, että lapsen raivarilla on merkitystä.

onko näin?

Ei pidä suuttua, ei se lapsi voi tunteilleen mitään, aikuinen voi tehdä.

Voi sanoittaa lapselle tunteita. nyt sinua taitaa väsyttää, harmittaa, kiukuttaa mutta se menee ohi.

Voi pitää kevyesti sylissä jos lapsi antaa pitää ilman isoa protestia, jos sylissä pitäminen lisää kierroksia on hyvä niinkuin teet, olla vieressä ja näin luoda turvallisuuden tunteet.

Tärkeintä on että itse pysyy rauhallisena(vaikeaa joskus) ja ei jätä /hylkää lasta yksin tunteisiinsa esim toiseen huoneeseen.

Jos lapsi meinaa vahingoittaa muita/itseään/tavaroita estetään se tarvittaessa fyysisesti kiinnipitämällä.

Jos meinaa mennä hermot niin poistuu itse minuutiksi tai kahdeksi kauemmaksi.

Meillä kotona minä käytin korvasupjaimia jotta kestin sen huudon rauhallisena lapsen raivokohtauksen alkaessa. Kannattaa kokeilla niitä.

Raivoamisen jälkeen on hyvä olla yhdessä ja sanoittaa tunteita. Sitten jatketaan mihin jäätiin tai keksitään jotain muuta joka harhauttaa.

Nälkä oli meillä iso laukaisija, samoin päivät päiväkodissa jolloin oli jotain tavallista poikkeavaa ja rasittavaa.

Toimintaterapiasta voisi olla apua jos kiukkukohtaukset ovat pitkiä, saisit ammattilaisen näkökulmaa. Koita pyytää apua josko päiväkodissa olisi erityisvarhaiskasvatuksen opettaja, hän voi antaa lähetteen toimintaterapiaan jos neuvolasta ei ole hyötyä.

Meille päiväkoti ehdotti apua.

Lapset on yksilöitä.

Meidän lapsi (2,5 vee) ei siedä sitä, että joku jää pällistelemään ja höpöttämään lähimaillekkaan jos raivo on vasta yltymässä.

Lapsi haluaa ja pyrkii omaan sänkyyn rauhoittumaan laittaa huoneensa oven kiinni, huutaa, karjuu ja heittelee tavaroita jos menee lähelle ja tulee kyllä huoneestaan pois jos rauhoittuminen ei onnistu.

Silloin heittelee tavaroita, raapii itseään ja muita ja karjuu suoraa huutoa, tähän tilaan päästään huomattavasti nopeammin ja varmemmin jos lapsen ei anneta olla yksin rauhoittumassa.

Peruslista uhmaan, koskee siis perusuhmalaisia.

https://yle.fi/uutiset/3-10083780

Tsemppiä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

15 minuuttiakin 3 vuotiaalle on PITKÄ AIKA olla yksin jossain keittiössä oven taakse suljettuna. Varmaan vaarallisimpia paikkoja koko talossa, haloo!

Joo, älkää missään nimessä hankkiko toista.

Kerrotko mitä itse tekisit käytännössä tuossa tilanteessa? Siis ihan konkreettisesti. Teen töitä klo 06-14, jotta saamme lapsen arjesta ylimääräistä kuormitusta pois. Herään siis itse aina klo 05. Työnantajani on onneksi joustava ja minun pitää siis 1-2 krt viikossa hoitaa iltapäivällä jokunen lyhyt työpuhelu. Miten itse hoitaisit tilanteen, jossa lapsi huutaa täyttä kurkkua ja tiedät kokemuksesta,että tilanne saattaa jatkua hyvinkin tunnin. Samaan aikaan asiakas odottaa langan päässä. Vaihtoehto on se, että palaan tekemään normaalia työpäivää ja lapsi menee 8 h pv hoitoon.

Tämä mua ahdistaa eniten että neuvolan oppaissa ja yleensä jokapaikassa toitotetaan sitä mitä ei saisi tehdä. Mutta missään ei sanota miten tilanne sitten käytännössä tulisi ratkaista. Hirveä syyllisyys vanhemmille, mutta ei mitään ratkaisuja. Että kiitos tästäkin kommentista, auttoi tosi paljon.

Ap

Eri

Ei se lapsi mene rikki tollasesta, joskus vaan joutuu tekemään asioita joita on pakko tehdä.

Huomasitko rauhoittuiko lapsi nopeammin kun sai olla yksin, oliko huudon sävyssä mitään eroa verrattuna aiempaan kun menit takaisin?

Itse käyttäisin tossa tilanteessa lahjontaa.

Laittaisin lapsen aivan kuten sinäkin johonkin suljetumpaan tilaan, (luultavasti kuitenkin lapsen omaan huoneeseen) ja jättäisin lapsen seuraan jonkun herkun välipalaksi diinä toivossa, että lapsi harhautuu kiukustaan herkun kimppuun.

En siis toimisi minkään oppaan mukaan vaan sen mukaan minkä avulla pakolliset toimet hoituu mahdollisimman kivuttomasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä minä olen vain vieressä, kun parivuotias lapsi raivoaa. En reagoi muuten, koska en näe tarvetta tai että siitä olisi hyötyä (lapsi ei esim kuule mitään, kun hänellä raivari suurimmillaan). Kun raivari on ohi, otan syliin. Ja ottaisin syliin kesken raivarinkin, mutta lapsi potkii ja huitoo, jos raivari on kesken.

Mies sanoo, että minä olen tunteeton ja hylkään lapsen. Koska en reagoi, vaikka lapsi raivoaa.

Mies sanoo, että suuttuminenkin olisi parempi, koska silloin osoittaisin, että lapsen raivarilla on merkitystä.

onko näin?

Ei pidä suuttua, ei se lapsi voi tunteilleen mitään, aikuinen voi tehdä.

Voi sanoittaa lapselle tunteita. nyt sinua taitaa väsyttää, harmittaa, kiukuttaa mutta se menee ohi.

Voi pitää kevyesti sylissä jos lapsi antaa pitää ilman isoa protestia, jos sylissä pitäminen lisää kierroksia on hyvä niinkuin teet, olla vieressä ja näin luoda turvallisuuden tunteet.

Tärkeintä on että itse pysyy rauhallisena(vaikeaa joskus) ja ei jätä /hylkää lasta yksin tunteisiinsa esim toiseen huoneeseen.

Jos lapsi meinaa vahingoittaa muita/itseään/tavaroita estetään se tarvittaessa fyysisesti kiinnipitämällä.

Jos meinaa mennä hermot niin poistuu itse minuutiksi tai kahdeksi kauemmaksi.

Meillä kotona minä käytin korvasupjaimia jotta kestin sen huudon rauhallisena lapsen raivokohtauksen alkaessa. Kannattaa kokeilla niitä.

Raivoamisen jälkeen on hyvä olla yhdessä ja sanoittaa tunteita. Sitten jatketaan mihin jäätiin tai keksitään jotain muuta joka harhauttaa.

Nälkä oli meillä iso laukaisija, samoin päivät päiväkodissa jolloin oli jotain tavallista poikkeavaa ja rasittavaa.

Toimintaterapiasta voisi olla apua jos kiukkukohtaukset ovat pitkiä, saisit ammattilaisen näkökulmaa. Koita pyytää apua josko päiväkodissa olisi erityisvarhaiskasvatuksen opettaja, hän voi antaa lähetteen toimintaterapiaan jos neuvolasta ei ole hyötyä.

Meille päiväkoti ehdotti apua.

Lapset on yksilöitä.

Meidän lapsi (2,5 vee) ei siedä sitä, että joku jää pällistelemään ja höpöttämään lähimaillekkaan jos raivo on vasta yltymässä.

Lapsi haluaa ja pyrkii omaan sänkyyn rauhoittumaan laittaa huoneensa oven kiinni, huutaa, karjuu ja heittelee tavaroita jos menee lähelle ja tulee kyllä huoneestaan pois jos rauhoittuminen ei onnistu.

Silloin heittelee tavaroita, raapii itseään ja muita ja karjuu suoraa huutoa, tähän tilaan päästään huomattavasti nopeammin ja varmemmin jos lapsen ei anneta olla yksin rauhoittumassa.

tavaroiden heittelyä ei pidä sallia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä minä olen vain vieressä, kun parivuotias lapsi raivoaa. En reagoi muuten, koska en näe tarvetta tai että siitä olisi hyötyä (lapsi ei esim kuule mitään, kun hänellä raivari suurimmillaan). Kun raivari on ohi, otan syliin. Ja ottaisin syliin kesken raivarinkin, mutta lapsi potkii ja huitoo, jos raivari on kesken.

Mies sanoo, että minä olen tunteeton ja hylkään lapsen. Koska en reagoi, vaikka lapsi raivoaa.

Mies sanoo, että suuttuminenkin olisi parempi, koska silloin osoittaisin, että lapsen raivarilla on merkitystä.

onko näin?

Ei pidä suuttua, ei se lapsi voi tunteilleen mitään, aikuinen voi tehdä.

Voi sanoittaa lapselle tunteita. nyt sinua taitaa väsyttää, harmittaa, kiukuttaa mutta se menee ohi.

Voi pitää kevyesti sylissä jos lapsi antaa pitää ilman isoa protestia, jos sylissä pitäminen lisää kierroksia on hyvä niinkuin teet, olla vieressä ja näin luoda turvallisuuden tunteet.

Tärkeintä on että itse pysyy rauhallisena(vaikeaa joskus) ja ei jätä /hylkää lasta yksin tunteisiinsa esim toiseen huoneeseen.

Jos lapsi meinaa vahingoittaa muita/itseään/tavaroita estetään se tarvittaessa fyysisesti kiinnipitämällä.

Jos meinaa mennä hermot niin poistuu itse minuutiksi tai kahdeksi kauemmaksi.

Meillä kotona minä käytin korvasupjaimia jotta kestin sen huudon rauhallisena lapsen raivokohtauksen alkaessa. Kannattaa kokeilla niitä.

Raivoamisen jälkeen on hyvä olla yhdessä ja sanoittaa tunteita. Sitten jatketaan mihin jäätiin tai keksitään jotain muuta joka harhauttaa.

Nälkä oli meillä iso laukaisija, samoin päivät päiväkodissa jolloin oli jotain tavallista poikkeavaa ja rasittavaa.

Toimintaterapiasta voisi olla apua jos kiukkukohtaukset ovat pitkiä, saisit ammattilaisen näkökulmaa. Koita pyytää apua josko päiväkodissa olisi erityisvarhaiskasvatuksen opettaja, hän voi antaa lähetteen toimintaterapiaan jos neuvolasta ei ole hyötyä.

Meille päiväkoti ehdotti apua.

Lapset on yksilöitä.

Meidän lapsi (2,5 vee) ei siedä sitä, että joku jää pällistelemään ja höpöttämään lähimaillekkaan jos raivo on vasta yltymässä.

Lapsi haluaa ja pyrkii omaan sänkyyn rauhoittumaan laittaa huoneensa oven kiinni, huutaa, karjuu ja heittelee tavaroita jos menee lähelle ja tulee kyllä huoneestaan pois jos rauhoittuminen ei onnistu.

Silloin heittelee tavaroita, raapii itseään ja muita ja karjuu suoraa huutoa, tähän tilaan päästään huomattavasti nopeammin ja varmemmin jos lapsen ei anneta olla yksin rauhoittumassa.

tavaroiden heittelyä ei pidä sallia.

Itsensä ja toisten raapimistakaan ei pidä sallia sitäkään.

Olisin kyllä huolissani jos lapsi moista tekee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

15 minuuttiakin 3 vuotiaalle on PITKÄ AIKA olla yksin jossain keittiössä oven taakse suljettuna. Varmaan vaarallisimpia paikkoja koko talossa, haloo!

Joo, älkää missään nimessä hankkiko toista.

Kerrotko mitä itse tekisit käytännössä tuossa tilanteessa? Siis ihan konkreettisesti. Teen töitä klo 06-14, jotta saamme lapsen arjesta ylimääräistä kuormitusta pois. Herään siis itse aina klo 05. Työnantajani on onneksi joustava ja minun pitää siis 1-2 krt viikossa hoitaa iltapäivällä jokunen lyhyt työpuhelu. Miten itse hoitaisit tilanteen, jossa lapsi huutaa täyttä kurkkua ja tiedät kokemuksesta,että tilanne saattaa jatkua hyvinkin tunnin. Samaan aikaan asiakas odottaa langan päässä. Vaihtoehto on se, että palaan tekemään normaalia työpäivää ja lapsi menee 8 h pv hoitoon.

Tämä mua ahdistaa eniten että neuvolan oppaissa ja yleensä jokapaikassa toitotetaan sitä mitä ei saisi tehdä. Mutta missään ei sanota miten tilanne sitten käytännössä tulisi ratkaista. Hirveä syyllisyys vanhemmille, mutta ei mitään ratkaisuja. Että kiitos tästäkin kommentista, auttoi tosi paljon.

Ap

Jos et voi olla lapsen käytettävissä kun tunteet menee yli kotona, niin sitten on parempi että hän on päiväkodissa. Tai miehen pitää joustaa työajoista jos pitkä päivä ei sovi lapselle.

Paska homma, mutta niin se on.

Oletko lukenut mll sivun uhmaiästä, siellä on myös chatti jossa puhua ja kysyä neuvoja ja vertaistukea.

https://www.mll.fi/vanhemmille/lapsen-kasvu-ja-kehitys/2-3-v/2-3-vuotia…

Tässä on käytännön vinkkejä mitä tehdä

https://www.mll.fi/vanhemmille/vinkkeja-lapsiperheen-arkeen/lapsi-on-uh…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä minä olen vain vieressä, kun parivuotias lapsi raivoaa. En reagoi muuten, koska en näe tarvetta tai että siitä olisi hyötyä (lapsi ei esim kuule mitään, kun hänellä raivari suurimmillaan). Kun raivari on ohi, otan syliin. Ja ottaisin syliin kesken raivarinkin, mutta lapsi potkii ja huitoo, jos raivari on kesken.

Mies sanoo, että minä olen tunteeton ja hylkään lapsen. Koska en reagoi, vaikka lapsi raivoaa.

Mies sanoo, että suuttuminenkin olisi parempi, koska silloin osoittaisin, että lapsen raivarilla on merkitystä.

onko näin?

Ei pidä suuttua, ei se lapsi voi tunteilleen mitään, aikuinen voi tehdä.

Voi sanoittaa lapselle tunteita. nyt sinua taitaa väsyttää, harmittaa, kiukuttaa mutta se menee ohi.

Voi pitää kevyesti sylissä jos lapsi antaa pitää ilman isoa protestia, jos sylissä pitäminen lisää kierroksia on hyvä niinkuin teet, olla vieressä ja näin luoda turvallisuuden tunteet.

Tärkeintä on että itse pysyy rauhallisena(vaikeaa joskus) ja ei jätä /hylkää lasta yksin tunteisiinsa esim toiseen huoneeseen.

Jos lapsi meinaa vahingoittaa muita/itseään/tavaroita estetään se tarvittaessa fyysisesti kiinnipitämällä.

Jos meinaa mennä hermot niin poistuu itse minuutiksi tai kahdeksi kauemmaksi.

Meillä kotona minä käytin korvasupjaimia jotta kestin sen huudon rauhallisena lapsen raivokohtauksen alkaessa. Kannattaa kokeilla niitä.

Raivoamisen jälkeen on hyvä olla yhdessä ja sanoittaa tunteita. Sitten jatketaan mihin jäätiin tai keksitään jotain muuta joka harhauttaa.

Nälkä oli meillä iso laukaisija, samoin päivät päiväkodissa jolloin oli jotain tavallista poikkeavaa ja rasittavaa.

Toimintaterapiasta voisi olla apua jos kiukkukohtaukset ovat pitkiä, saisit ammattilaisen näkökulmaa. Koita pyytää apua josko päiväkodissa olisi erityisvarhaiskasvatuksen opettaja, hän voi antaa lähetteen toimintaterapiaan jos neuvolasta ei ole hyötyä.

Meille päiväkoti ehdotti apua.

Lapset on yksilöitä.

Meidän lapsi (2,5 vee) ei siedä sitä, että joku jää pällistelemään ja höpöttämään lähimaillekkaan jos raivo on vasta yltymässä.

Lapsi haluaa ja pyrkii omaan sänkyyn rauhoittumaan laittaa huoneensa oven kiinni, huutaa, karjuu ja heittelee tavaroita jos menee lähelle ja tulee kyllä huoneestaan pois jos rauhoittuminen ei onnistu.

Silloin heittelee tavaroita, raapii itseään ja muita ja karjuu suoraa huutoa, tähän tilaan päästään huomattavasti nopeammin ja varmemmin jos lapsen ei anneta olla yksin rauhoittumassa.

tavaroiden heittelyä ei pidä sallia.

Itsensä ja toisten raapimistakaan ei pidä sallia sitäkään.

Olisin kyllä huolissani jos lapsi moista tekee.

En kai sanonutkaan, että heittelyä tai raapimista sallitaan vaan, että lapsen annetaan rauhoittua itsekseen jotta siltä äärimmäiseltä käytökseltä vältyttäisiin.

Jis haluat nimettömänä keskustelemalla purkaa uhmasta aiheutaa rasitusta on ilmainen vanhempainpuhelim.

https://www.mll.fi/vanhemmille/toiminta-lapsiperheille/vanhempainpuheli…

Otan osaa, mutta et voi sysätä perheen hajottamista kolmevuotiaan harteille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

15 minuuttiakin 3 vuotiaalle on PITKÄ AIKA olla yksin jossain keittiössä oven taakse suljettuna. Varmaan vaarallisimpia paikkoja koko talossa, haloo!

Joo, älkää missään nimessä hankkiko toista.

Kerrotko mitä itse tekisit käytännössä tuossa tilanteessa? Siis ihan konkreettisesti. Teen töitä klo 06-14, jotta saamme lapsen arjesta ylimääräistä kuormitusta pois. Herään siis itse aina klo 05. Työnantajani on onneksi joustava ja minun pitää siis 1-2 krt viikossa hoitaa iltapäivällä jokunen lyhyt työpuhelu. Miten itse hoitaisit tilanteen, jossa lapsi huutaa täyttä kurkkua ja tiedät kokemuksesta,että tilanne saattaa jatkua hyvinkin tunnin. Samaan aikaan asiakas odottaa langan päässä. Vaihtoehto on se, että palaan tekemään normaalia työpäivää ja lapsi menee 8 h pv hoitoon.

Tämä mua ahdistaa eniten että neuvolan oppaissa ja yleensä jokapaikassa toitotetaan sitä mitä ei saisi tehdä. Mutta missään ei sanota miten tilanne sitten käytännössä tulisi ratkaista. Hirveä syyllisyys vanhemmille, mutta ei mitään ratkaisuja. Että kiitos tästäkin kommentista, auttoi tosi paljon.

Ap

Jos et voi olla lapsen käytettävissä kun tunteet menee yli kotona, niin sitten on parempi että hän on päiväkodissa. Tai miehen pitää joustaa työajoista jos pitkä päivä ei sovi lapselle.

Paska homma, mutta niin se on.

No mitä jos kotona olisi vielä muita lapsia,esim pieni vauva, jota pitää imettää ja uhmaikäisen pitäisi se aikaa odottaa ? Oletko oikeasti sitä mieltä, Että vanhemman pitäisi olla joka sekunti yhden lapsen käytettävissä? Ei ihme, että nykyvanhemmilla hajoaa kupoli kun vaatimukset on tuota tasoa!

Vierailija kirjoitti:

Kuuluu ikään. Meillä oli 3-v kanssa just tuollaista. Se oli ihan käsittämätöntä, miten lapsi sai itsensä aikuisen silmin olemattomista asioista raivon partaalle. Ihana, aurinkoinen lapsi muuttui kotona raivopääksi. Vieraiden seurassa oli hymytyttö.

Luulen, että päiväkodissa käymiselle tuohon oma vaikutuksensa.

Nyt alkaa lähes 6-vuotiaana olla samaa ilmassa.

Ei kuulu ikään.

Tuommoinen AP:n kuvailema raivoaminen on yleistä autismin kirjon lapsilla. Voi tietysti olla jotain muutakin taustalla, vaikka ruoka-aineallergia.

Meillä yksi lapsista sai teininä autismi-diagnoosin.

Ihana, reipas, hyvin käyttäytyvä lapsi.

Pikkulapsiaikaan kuuluivat selittämättämät raivonpuuskat. Aina ei edes tiedetty mistä ne tulevat. Niitä tuli päivittäin, mutta ne menivät nopeasti ohi kun lapsi sai rauhoittua yksin. Jos joku yritti rauhoittaa tai lohduttaa, niin se vain pahensi tilannetta.

Päiväkodissa ei ollut ongelmia. Eikä koulussakaan. Aluksi.

3. luokalla lapsi alkoi valittamaan pääkipuja, diagnosoitiin migreeni. Koulunläynti alkoi käymään vaikeaksi kun migreeni iski päälle aina iltapäivällä ja muutenkin koulussa väsytti. Lapsi alkoi ärsyyntymään siitä että koulussa on liian helppoa ja meteli ja valot sattuvat päähän. Ahdistui ja turhautui sen seurauksena.

Koulu alkoi tekemään lastensuojeluilmoituksia ja päästiin keskustelemaan ruutuajasta ja säännöllisestä elämäntyylistä suuriin palavereihin.

Sitten kun lapsi siirtyi yläkouluun, muuttui tilanne ratkaisevasti. Koulussa huomasivat että lapsella on tuen tarvetta vaikka pärjäsi koulussa hyvin. Koulun havaintojen perusteella lapsi lähetettiin tarkempiin tutkimuksiin.

Siinä vaiheessa hän oli jo niin kuormittunut että autistinen käytös alkoi näkymään päällepäin. Varsinkin tutkimustilanteet hän koki ahdistavina ja alkoi käyttäytymään niiden aikana erikoisella tavalla. Saattoi esim. mennä pöydän alle piiloon kesken tutkimuksen ja ynähdellä vastaukset kurkkuäänteillä. Välillä järjesteli lääkärin pöydällä olevia tavaroita jonoihin. Olin itse järkyttynyt siitä käytöksestä sillä en ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa.

Autismidiagnoosihan siitä tuli. Ja hyvä oli että tuli. Nyt teini saa tarvitsemaansa tukea. Koulussa pärjää edelleen hyvin ja nyt saa jo haasteitakin. Opettajat ymmärtävät antaa hänelle vaikeampia tehtäviä kun tietävät mistä on kyse.

Lapsi olisi kuitenkin hyötynyt tuesta vielä enemmän jos autismi olisi huomattu jo silloin kun sai niitä selittämättömiä raivareita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuuluu ikään. Meillä oli 3-v kanssa just tuollaista. Se oli ihan käsittämätöntä, miten lapsi sai itsensä aikuisen silmin olemattomista asioista raivon partaalle. Ihana, aurinkoinen lapsi muuttui kotona raivopääksi. Vieraiden seurassa oli hymytyttö.

Luulen, että päiväkodissa käymiselle tuohon oma vaikutuksensa.

Nyt alkaa lähes 6-vuotiaana olla samaa ilmassa.

Ei kuulu ikään.

Tuommoinen AP:n kuvailema raivoaminen on yleistä autismin kirjon lapsilla. Voi tietysti olla jotain muutakin taustalla, vaikka ruoka-aineallergia.

Meillä yksi lapsista sai teininä autismi-diagnoosin.

Ihana, reipas, hyvin käyttäytyvä lapsi.

Pikkulapsiaikaan kuuluivat selittämättämät raivonpuuskat. Aina ei edes tiedetty mistä ne tulevat. Niitä tuli päivittäin, mutta ne menivät nopeasti ohi kun lapsi sai rauhoittua yksin. Jos joku yritti rauhoittaa tai lohduttaa, niin se vain pahensi tilannetta.

Päiväkodissa ei ollut ongelmia. Eikä koulussakaan. Aluksi.

3. luokalla lapsi alkoi valittamaan pääkipuja, diagnosoitiin migreeni. Koulunläynti alkoi käymään vaikeaksi kun migreeni iski päälle aina iltapäivällä ja muutenkin koulussa väsytti. Lapsi alkoi ärsyyntymään siitä että koulussa on liian helppoa ja meteli ja valot sattuvat päähän. Ahdistui ja turhautui sen seurauksena.

Koulu alkoi tekemään lastensuojeluilmoituksia ja päästiin keskustelemaan ruutuajasta ja säännöllisestä elämäntyylistä suuriin palavereihin.

Sitten kun lapsi siirtyi yläkouluun, muuttui tilanne ratkaisevasti. Koulussa huomasivat että lapsella on tuen tarvetta vaikka pärjäsi koulussa hyvin. Koulun havaintojen perusteella lapsi lähetettiin tarkempiin tutkimuksiin.

Siinä vaiheessa hän oli jo niin kuormittunut että autistinen käytös alkoi näkymään päällepäin. Varsinkin tutkimustilanteet hän koki ahdistavina ja alkoi käyttäytymään niiden aikana erikoisella tavalla. Saattoi esim. mennä pöydän alle piiloon kesken tutkimuksen ja ynähdellä vastaukset kurkkuäänteillä. Välillä järjesteli lääkärin pöydällä olevia tavaroita jonoihin. Olin itse järkyttynyt siitä käytöksestä sillä en ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa.

Autismidiagnoosihan siitä tuli. Ja hyvä oli että tuli. Nyt teini saa tarvitsemaansa tukea. Koulussa pärjää edelleen hyvin ja nyt saa jo haasteitakin. Opettajat ymmärtävät antaa hänelle vaikeampia tehtäviä kun tietävät mistä on kyse.

Lapsi olisi kuitenkin hyötynyt tuesta vielä enemmän jos autismi olisi huomattu jo silloin kun sai niitä selittämättömiä raivareita.

Sinun kokemuksesi on varmasti totta, mutta ei kaikkien kolmevuotiaiden voimakkaat raivokohtaukset siltikään ole välttämättä merkki mistään vakavammasta.

Meidän esikoinen sai voimakkaita raivokohtauksia eri syistä (jotka joskus tiedettiin, joskus ei) 3-4-vuotiaana. Ei ole erityislapsi, nyt jo koulussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

15 minuuttiakin 3 vuotiaalle on PITKÄ AIKA olla yksin jossain keittiössä oven taakse suljettuna. Varmaan vaarallisimpia paikkoja koko talossa, haloo!

Joo, älkää missään nimessä hankkiko toista.

Kerrotko mitä itse tekisit käytännössä tuossa tilanteessa? Siis ihan konkreettisesti. Teen töitä klo 06-14, jotta saamme lapsen arjesta ylimääräistä kuormitusta pois. Herään siis itse aina klo 05. Työnantajani on onneksi joustava ja minun pitää siis 1-2 krt viikossa hoitaa iltapäivällä jokunen lyhyt työpuhelu. Miten itse hoitaisit tilanteen, jossa lapsi huutaa täyttä kurkkua ja tiedät kokemuksesta,että tilanne saattaa jatkua hyvinkin tunnin. Samaan aikaan asiakas odottaa langan päässä. Vaihtoehto on se, että palaan tekemään normaalia työpäivää ja lapsi menee 8 h pv hoitoon.

Tämä mua ahdistaa eniten että neuvolan oppaissa ja yleensä jokapaikassa toitotetaan sitä mitä ei saisi tehdä. Mutta missään ei sanota miten tilanne sitten käytännössä tulisi ratkaista. Hirveä syyllisyys vanhemmille, mutta ei mitään ratkaisuja. Että kiitos tästäkin kommentista, auttoi tosi paljon.

Ap

Jos et voi olla lapsen käytettävissä kun tunteet menee yli kotona, niin sitten on parempi että hän on päiväkodissa. Tai miehen pitää joustaa työajoista jos pitkä päivä ei sovi lapselle.

Paska homma, mutta niin se on.

No mitä jos kotona olisi vielä muita lapsia,esim pieni vauva, jota pitää imettää ja uhmaikäisen pitäisi se aikaa odottaa ? Oletko oikeasti sitä mieltä, Että vanhemman pitäisi olla joka sekunti yhden lapsen käytettävissä? Ei ihme, että nykyvanhemmilla hajoaa kupoli kun vaatimukset on tuota tasoa!

Mutta jos äiti imettää, pystyy hän kommunikoimaan lapsen kanssa ja reagoimaan lapsen pyyntöihin toisin kuin jos on puhelimessa asiakkaan kanssa ja lapsi huutaa yksinään taustalla.

On aikapien edellinen asiakas jos joutuu moista lapsen huutoa kuuntelemaan taisitä että vähän väliä rauhoitellaan lasta.

Ei saa jättää yksinään huoneeseen huutamaan 15 minuutiksi, kolmevuotias on moiseen aivan liian pieni.

Miksi isä ei jousta työajoissa?

Tässä eräs opinnäytetyö aiheesta. uhmaikäisten vanhemmille.

https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/76159/anssi_rahkola.pdf?s…