Lue keskustelun säännöt.
Mitä ajatuksia herää, kun kerron haaveilevani kotirouvuudesta?
13.09.2020 |
Olen kohta nelikymppinen.
Emme ole mitään rikkaita, mutta pärjättäis miehen palkalla, eletään säästeliäästi.
Mulla ei ole kummoista uraa, enkä ole työelämän suhteen kunnianhimoinen ollut koskaan. Viihdyn kotona.
Kommentit (151)
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ollut kohta 6 vuotta kotirouvana. Viihdyn erinomaisesti ja mies saa keskittyä uraansa. Monet on kirjoittaneet, että entä jos mies kuolee tai tulee ero. Asuinmaamme lainsäädännön mukaan olen oikeutettu puoleen miehen tuloista eron jälkeen koska olemme olleet naimisissa yli 20 vuotta. Jos mies kuolee, hänellä on hyvä henkivakuutus, jonka edunsaajana olen.
Jos haluat kotirouvaksi ja se sopii miehellesi niin mikäs siinä.
Suomessa ei ole tuollaista lainsäädäntöä eikä AP taida suunnitella muuttamista siihen maahan missä asut .
Eli vastauksesi ei nyt oikein anna mitään eväitä Suomessa asuvalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On se kumma miten tuhannet yksinhuoltajat kykenee käymään töissä, hoitamaan lapset ja tekemään kotityöt. Sitten kun puhe on kotirouvasta niin pelkkä kaupassakäynti ja perus tiskaamiset sun muut vastaa vähintään kokopäivätyötä.
Ensinnäkin yksinhuoltajan on pakko.
Toiseksi ne yksinhuoltajaperheet joita olen tuntenut jakautuu niihin jotka ovat mobilisoineet isovanhemmat hoitamaan lapsia ja muitakin asioita.
Ja toisaalta niihin joilla ei tätä mahdollisuutta ole mutta lapset sitten joutuvat olemaan paljon yksin ja itsenäistymään ( liian) varhain.
Eli eihän se helppoa olekaan.
Miksi pitäisi vetää elämä mahdollisimman kireälle jos muita mahdollisuuksia on?
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän paljon tullut myönteisiä kommentteja, tämä kiva! Paljon on silti niitä, jotka kokevat kotirouvana olevan "laiskaksi vätykseksi ja loiseksi" . Jää vain arvailtavaksi, mikä on se pohjimmainen syy, joka näin rumasti ajattelevien päässä, kokemuksissa tai luonteessa selittää sen.
Minulla ainakin em. ajattelun selittää ihan perinteinen luterilainen työmoraali.
Itselleni olisi sietämätön ajatus, että: a) työkykyisenä en tee töitä ja b) kulutan jonkun toisen kovalla työllään ansaitsemaa palkkiota.
Kyllä se vaan kovassa istuu ainakin minussa tuo omillaan tulemisen eetos. Myös jo ihan itsetuntoni ja minäkuvanikin kannalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä haaveilen kotiherruudesta. Vaimo saisi raataa töissä sillä aikaa kun minä istun perseelläni kotona tekemättä mitään.
Harmi kun en ole löytänyt tällaiseen järjestelyyn suostuvaista naista vielä. Sormet ristiin - ehkä vielä jonakin päivänä onnistaa.
Tarkoitatko että et kävisi kaupassa etkä tekisi ruokaa, et pesisi pyykkiä etkä siivoaisi yms koskaan?
Juu, ei löydy naista joka tuohon diiliin lähtisi vaikka osa naisista on siihen päätynytkin vuosien mittaan.
Siksi tulee niitä yllätys yllätys eroja.Mutta ap tekisikin kotityöt.
Vai oletko sinä juuri niitä miehiä, jotka eivät koskaan osallistu ?
Ja siksi halveksit ns naisten töitä ja kuvittelet että ne voi tehdä sohvalla makaamalla?Johan minä teen nuo kotityöt nyttenkin. Äsken imuroin koko talon. Eihän noissa nyt niin iso homma ole. Vaimo käy koiran kanssa enempi lenkillä - kun tykkää siitä niin paljon. Muutenkin aika leppoisaa elämä. Tosi vähän tarvitsee kummankaan kotitöiden parissa hääräillä. Ollaan käteviä tekemään molemmat. Hoituvat tuossa sivussa vasemmalla kädellä. Ihmettelen miten täällä monet pitää niitä jotenkin niin työläinä ja aikaa vievinä. Tosi vähän loppujen lopuksi menee kotitöihin aikaa ja vaivaa. Tekee vaan niin sittenhän ne on hoidettu. Sen jälkeen voi käyttää aikaansa johonkin järkevämpään.
Pahus. Tuli aikoinaan tehtyä väärä miesvalinta. Nuorena ei tajunnut, että pitää ottaa mies, joka tykkää kotitöistä.
Meillä ei kumpikaan tykkää kotitöistä. Silti ne tehdään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä haaveilen kotiherruudesta. Vaimo saisi raataa töissä sillä aikaa kun minä istun perseelläni kotona tekemättä mitään.
Harmi kun en ole löytänyt tällaiseen järjestelyyn suostuvaista naista vielä. Sormet ristiin - ehkä vielä jonakin päivänä onnistaa.
Jos sinun mielestä kotona oleminen on tuollaista, niin et ole tehnyt kotona tähänkään asti mitään.
Tiskikone tiskaa ja pyykkikone pyykkää. Hyvin jää aikaa Netflixiin.
Muistahan pestä uuni, älä unohda uunin takaosaa. Pese myös jääkaappi. Hae kauppareissulla apteekista sitruunahappoa ja pese kodinkoneet. Huomenna pese sitten ikkunat ja vaihda puhtaat verhot, kun entiset on jo niin pölyiset. Matotkin kaipaavat kohta pesua. Älä unohda Pertun kaverin synttärilahjaa ja ala suunnitella, miten järkkäät Ilonalle kivat synttärit parillakympillä. Joko suunnittelit perheen viikon ruokalistan allergioita unohtamatta? Rahaa ruokiin koko viikoksi on varattu viisikymppiä.
Harvempi mies riemuitsee siitä jos vaimo jynssää viikottain kodinkoneet sitruunahapolla - tai vaihtaa verhoja. Ainakaan itse en työssäkäyvänä naisena paljon päähän taputtaisi tuollaisista. Jos toinen painaa pitkää päivää töissä ja itse jäisin kotiin olisi työönkuvani enemmän tuon toisen kotiäidin kaltainen: rännien tyhjennys lehdistä, tukkeutuneet viemärit, kodin pikkurempat jne. Siivous ja ruuanlaitto ei kyllä päivien täytteeksi riitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan taalla vain kaymassa ja sitten kuollaan pois. Jokainen saa muokata ainutkertaisesta elamastaan juuri sellaisen kuin haluaa. Työnantaja tuskin tulee haudalle sua kiittamaan 40 vuoden raatamisesta. Jos ihminen voi paremmin kotona kuin töissa ja se on mahdollista, niin eikö ole fiksumpaa silloin olla kotona? Kaikki ei saa työsta sita kaipaamaansa sisaltoa tai draivia vaan juurikin aivan muista asioista. Kuolinhetkella ei millaan muulla ole valia kuin silla, etta on tyytyvainen elettyyn elamaan ja omiin ratkaisuihinsa.
Tuossa kuviossa on sen työnantajan lisäksi mies ja hänen työnantajansa. Superrikkaat on asia erikseen, mutta keskiluokkaiset ja muut niin antaako tuo ratkaisu MIEHELLE riittävän hyvän elämän?
Vaikea kuvitella että nainen ryhtyy kotirouvaksi jos mies vastustaa sitä.
Jos se yhdessä sovitaan ja päätetään, niin jotain etua se mies laskee siitä saavansa.
Eikä kuulu kenellekään.
Ettei vaan kävisi, kuten kävi korkeasaaren intendentin ex-vaimolle. Taisivat erota siinä eläkeiän korvilla, ja vaimo oli ollut kotirouvana siihen saakka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin mäkin haaveilen. Harmi, että mun mies ei ole tarpeeksi rikas siihen :D
Vierailija kirjoitti:
Ettei vaan kävisi, kuten kävi korkeasaaren intendentin ex-vaimolle. Taisivat erota siinä eläkeiän korvilla, ja vaimo oli ollut kotirouvana siihen saakka.
Minun äitini ystävä oli kotirouvana ja mies pyöritti suht menestyksekästä yritystä (huom. nyt puhutaan ihmisistä, jotka tällä hetkellä ovat jossain 70-80 ikävuoden tienoilla). Viidenkympin villityksessä mies erosi ja nainen oli aivan avuton ja hädissään. Hän ei osannut hoitaa pankkiasioita, ei pitää puoliaan erossa, ei yhtään mitään. Kävi ilmi, että miehellä oli ollut jo pitkään sijoitusasunto ja siellä asunut toinen nainen.
En vihjaa tällä mitään, kuten totesin niin nyt puhutaan ihmisistä jotka elivät toisenlaisena aikana. Nykyisin toivottavasti yksikään nainen tai mies ei jätä esimerkiksi pankkiasioita, veroilmoituksia yms. yksin puolisonsa hoidettavaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap mitä ajatuksia sinussa herättäisi, jos mies olisi kotona ja sinä elättäisit hänet?
Mietin juuri ketjua lukiessani aivan samaa. Hävettää olla nainen, kun lukee näitä kommentteja. Toisaalta eipä yhdenkään miehen ole pakko ottaa vaimokseen naista, joka haluaa jäädä kotiin.
En pysty kuvittelemaan itseäni kotirouvana, ei yksinkertaisesti aika kuluisi. Eri asia, jos voittaisi vaikka lotossa miljoonia, silloinkaan en jäisi kotirouvaksi vaan paneutuisin sijoittamiseen ja samalla matkustelisin, rakentaisin toisen kodin jonnekin lämpimämpään, pitäisin ehkä pientä B&B:tä apuvoiman turvin, opiskelisin ihan mitä mieleen juolahtaa jne. Mutta että eläisin miehen varoilla niukkaa tai edes keskitasoista kotielämää - ei kiitos. Jos olisi pakko valita, niin mieluummin olisin perheessä se, joka tekee töitä ja tuo rahat talouteen, ja mies olisi kotona ja hoitaisi kodin. (Käytännössä juuri tällä hetkellä niin pitkälti onkin, koska koronan takia hänen työnsä ovat ihan minimissään. )
Itse en myöskään koskaan ole kotirouvuudesta haaveillut, haastava työ antaa paljon (nyt etänä mökiltä, kokousten välissä kahvitauolla katselen järvelle ja selaan hesaria ja tätä palstaa vuorotellen). Varmaan joillekin ihan OK ratkaisu, mutta kyllä siinä itsensä epätasa-arvoiseen asemaan laittaa. Mies tuo rahat, mies tulee hyvin tärkeäksi oman elämän sujumiselle. Laura Saarikoski kirjoitti hyvän jutun Hesariin USA ajastaan kuinka suomalainen nainen on etuoikeutettu tasa-arvoisuudessaan. Jenkeissä iso osa koulutetuista naisista jää kotirouviksi lastenhoitojärjestelmän kalleuden vuoksi. Mies tuo rahat talouteen, mutta naisilla hirveä stressi pitää kiinni miehestä, joka sen parisuhteen lisäksi on tae elintasosta. Siksi kuljetaan salaa kauneusleikkauksissa, varotaan lihomista jne - se oma markkina-arvo on hirveän tärkeä ihan älykkäille ja tiedostaville naisillekin. Tuollainen tilanne laittaa myös nielemään paljon ja katsomaan läpi miehen tekemisiä. En kyllä haluaisi noin esineellistää itseäni, olen parisuhteessa siksi, että se meille molemmille antaa paljon, en siksi, että oma toimeentuloni olisi mitenkään kiinni siitä. Plus, että nautin omasta työstäni, eivätkä lapset ole kärsineet vaikka olemme jakaneet hoitovastuut jo vanhempaislomista lähtien, ovat oppineet tasa-arvoisen mallin jossa molemmat sukupuolet kykenevät oivaamaan ja huolehtimaan kodista.
On kylla tuolloin erittain huonosti valittu mies, jos noin esineellistaa naisen! Onko mahdoton ajatus, etta voidaan olla oikeasti tasaveroisia kumppaneita kaikessa vaikka vain toinen tienaa? Etta siita huolimatta kummallakin on samanlainen sananvalta eika toinen harjoita valtaa toisen suhteen.
Oikeasti vasta nyt tajuan, minkalainen kultakimpale mulla on!
Moni mies muuttuu vuosien tai vuosikymmenten saatossa.
Sinulla voi olla oikea kultakimpale nyt mutta ikinä et voi tietää mikä on tilanne 20 v kuluttua.
Ehdottomasti aina täytyy varautua siihen että tulee jätetyksi tai siihen ettei itse enää jostain syystä kykene olemaan
enää suhteessa.
Jos tulee isoista asioista erimielisyyttä joskus myöhemmin , niin se jolla ei ole omia tuloja ,on helposti heikoilla.
On kiva olla kultakimpale jos isot asiat menee oman mielen mukaan mutta kriiseissä se vasta totuus punnitaan.
Sanotaan että kolmasosa avioliitoista päättyy eroon.
Kyllä noissa eroissa on osapuolina entisiä kultakimpaleita.
Tässä vertauksessa jenkkilään ei nimenomaan ollut kyse huonosti valitusta miehestä - ei yksilötason ratkaisusta, vaan siitä miten yhteiskunnan tasolla nuo perinteiset roolimallit vaikuttavat sukupuolten tasa-arvoon. Eli käännettynä, yksilötasolle vietynä: sinun onnesi löytää kultakimpale johtuu pitkästä traditiosta Suomessa missä miehet ja naiset molemmat ovat tasa-arvoisesti osallistuneet perheen elättämiseen niin maataloudessa kuin teollisuuden parissa. Perinteisesti kotirouvat ovat olleet harvinaisia, ja siksi miehet suhtautuvat vaimoihin kumppaneina joiden kanssa jakaa niin lastenhoito, kotityöt kuin perheen elatus. Tasa-arvoisessa suhteessa vastuut voidaan jakaa myös toisin: nainen vastaa hoivasta ja kotitöistä, tai mies, yleensä lyhytaikaisesti laten ollessa pieniä. Jos tuo kotirouvuus yleistyisi voimallisesti jouduttaisiin miettimään enemmän naisten elämän turvaamista avioerojen ja miehen kuoleman varalta, olisi perheverotusmalleja, erilainen avioerolainsäädäntö jne. Silloin naisesta tulisi "rasite" miehelle, elätettävä, naisen asema työmarkkinoilla hankaloituisi (kannattaako palkata vaativaan tehtävään kun kuitenkin kohta jää kotiin)... eli kaikki muutkin naiset kuin ap löytäisivät itsensä alhaisen koulutustason pienipalkkaisista töistä. Eli yhteiskunnan tasolla, minulla ei ole mitään kotirouvia vastaan, kunhan yhteiskunnassa kotiherrat olisivat yhtä yleisiä - ja kaikkinensa, kotonaoleminen olisi suhteellisen harvinaista, lasten varhaisvaiheeseen liittyvää. Noin yhteiskunta pysyy selaisena, että niitä kultakimpaleita löytyy kotona lapsia hoitaville naisille - ja miehille.