Kun muutitte pois kotoa jäikö teille oma huone vanhempienne kotiin?

Vierailija kirjoitti:

Toimii vierashuoneen. Ei ole minun huone, vaan minun vanha huone on sen nykyinen nimi.

Mulla tää sama, kunnes vanhemmat 15 v jälkeen muuttivat pienempään asuntoon.

Vierailija kirjoitti:

Tyttäreni muutti opiskelemaan muutama viikko sitten. Otin hänen huoneensa työhuoneekseni. Teen osan viikkoa etätöitä ja viime vuonna jouduin tekemään keittiössä. Nyt voin jättää läppärin ja paperit pöydälle ja saan oven kiinni kun on kokouksia ja puheluita.

Kyn tyttö tulee käymään, asuu toki vkl omassa entisessä huoneessaan,mutta ei se samalla tavalla ole hänen oma kuin ennen. Ja ole tehnyt selväksi että tarvitsen huonetta arkisin.

Tuntuu tyttö viihtyvän opiskelupaikassaan, mikä on tietysti hyvä asia.

Miksi olet noin sanonut muutaman viikon jälkeen. Aivan turhaa ilkeyttä.

Voisit kai sinne keittiöön taas mennä, jos oikeasti olisi sellainen päivä.

Sanoit siis oikeasti, että takaisin ei ole tulemista.

Meillä on kakkosasunto, jossa on yksi huone ihan vaan lastenhuoneena edelleen. Olen kerännyt sinne kaikkia rakkaimpia leluja, muistoja jne.

Sitten heille on myös ihan omat huoneetkin.

Kotona todennäköisesti vaihdamme huonejärjestystä, mutta omat huoneet on käyttöön täälläkin.

Sekä minut että mieheni on siivottu pois lapsuudenperheistä, tyyliin kaikki lelut yms naapurien lapsille ja siihen päälle muutto, jolloin meille ei ole kummassakaan paikassa jäänyt muuta nukkumapaikkaa kuin olohuoneen lattia. 

Eli ei, omat lapseni ei koe samaa.

Minulla ei koskaan edes ollut omaa huonetta vaikka tilaa olisi ollut. Vanhemmilla sisaruksillasi sen sijaan oli, jopa sen jälkeen kun muuttivat pois. Kun minä muutin niin huone muutettiin kokonaan pikkusiskoni huoneeksi. Vanhemmat sitten ihmettelivät miksi juuri minä en oikein käynyt enää vieraisilla kun sisarukset kävivät useinkin.

Ei jäänyt, kun ei ollut koskaan omaa huonetta. Olimme vähävaraisia ja meitä oli 4 lasta, mummo, isä ja äiti. Onnellinen lapsuus. Nyt on tilaa.

Suomessa on paljon tällaista kylmää mentaliteettia. Ja sitten pitäisi vaan suomalaisten lisääntyä enenevässä määrin... Kannattaako näin kylmän kansan.

Oletan että vanhempasi tuntevat sinut ja sen vuoksi oikaisivat heti alkuun että "ei ole sinun huone enää".

Taitaa olla kova omimisen tarve sinulla. Hyvä että ottavat heti luulot pois.

Muille voisin sanoa, ettei niitä seiniä pidä alkaa rakastamaan.

Ja joku jo kommentoikin osuvasti että "ei kai mitään museota kukaan halua vanhempiensa kodista".

Ei jäänyt, mutta sanottiin että AINA saa tulla kotiin. Oli tilanne mikä tahansa ja tuskin pahastuisivat jos vierashuonetta omaksi sanoisin.

Kyllä minulle jäi vanhempieni luo "minun" huone. Toki se vuosien saatossa jonkin verran muuttui, juurikin äitini ompeluhuoneeksi, mutta silti siellä oli sänky (myöhemmin vuodesohva kahdelle) ja minun tavaroitanikin kaapissa.

Samaten meidän lapsilla on edelleen omat huoneet meidän talossamme, haluan että aina voivat tulla kotiin ja tilaa on ja oma rauha jokaisella . Nyt korona-aikaan mies on käyttänyt tyttären huonetta etätyötilana.

Ei. Vanhempani eivät edes asu samassa asunnossa enää.

Miehelläni on kotonaan vielä ”oma” huone. Siellä tosin on säilytyksessä paljon muutakin tavaraa. Hän on ainoa lapsi ja vanhempansa asuvat isohkossa omakotitalossa.

Ei sitä huonetta tarvitse nyt koko elinikää pitää samanlaisena. Mutta kotoa poismuuttaminen on jo stressaavaa, siihen lisättynä opiskelut yms niin vanhempien koti on sellainen henkinen turvapaikka. Kun lapsi vakiintuu kumppaninsa kanssa tai valmistuu kouluista niin silloin harvemmin enää palataan kodin lämpöön "lapsena". Silloin voi huoneen muuttaa muuhun käyttöön.

Ei jäänyt. Olin muuttanut jo 15 vuotiaana siskon luo, kun äidille tuli hinku muuttaa britteihin miehen perässä. Lapsena muutin usein, niin totuin ajatukseen että "tämä ei ole minun huone vaan väliaikainen paikka".

Ei jäänyt omaa huonetta. Kun muutin pois kotoa meillä oli vaihto-oppilas, jonka kanssa jaoin huoneen. Huone jäi hänen huoneekseen. Itse asiassa en ole ollut kertaakaan vanhempieni asunnossa yötä sen jälkeen, kun muutin lukio-ikäisenä pois kotoa. Nyt olen 44-vuotias. Alussa asuin niin lähellä vanhempiani, ettei ollut mitään syytä olla siellä yötä. Sen jälkeen olen muuttanut ulkomaille ja oma perheeni on niin iso, ettemme mahdu kaikki vanhemmilleni yöksi, kun käymme Suomessa. Vanhempani sen sijaan ovat olleet moneen otteeseen meillä kylässä pidempiäkin aikoja.

Vierailija kirjoitti:

Ei jäänyt eikä jäänyt edes oikeutta käydä kotona. Luonnevikainen narsistivanhempi huusi lähtiessään että takaisin ei sua oteta ja käymn ei tarvi tulla, ja koskaan emme auta vaikka miten paha hätä tulisi”.

Lupaus/uhkaus piti eli tuohon loppui yhteydenpito, yksin piti olla joulutkin tyhjässä opiskelija-asuntolassa Tampereella.

Toivottavasti eivät sit vanhana pyydä sulta mitään apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyttäreni muutti opiskelemaan muutama viikko sitten. Otin hänen huoneensa työhuoneekseni. Teen osan viikkoa etätöitä ja viime vuonna jouduin tekemään keittiössä. Nyt voin jättää läppärin ja paperit pöydälle ja saan oven kiinni kun on kokouksia ja puheluita.

Kyn tyttö tulee käymään, asuu toki vkl omassa entisessä huoneessaan,mutta ei se samalla tavalla ole hänen oma kuin ennen. Ja ole tehnyt selväksi että tarvitsen huonetta arkisin.

Tuntuu tyttö viihtyvän opiskelupaikassaan, mikä on tietysti hyvä asia.

Miksi olet noin sanonut muutaman viikon jälkeen. Aivan turhaa ilkeyttä.

Voisit kai sinne keittiöön taas mennä, jos oikeasti olisi sellainen päivä.

Sanoit siis oikeasti, että takaisin ei ole tulemista.

Siinä ei sanottu niin. Hänen tyttärensä viihtyy opiskelupaikassaan ja asuu siellä. Lapsuudenkodissaan vierailessaan yöpyy entisessä huoneessaan, jota äiti käyttää päivällä työhuoneena. Mikäli hänelle tulisi tarve muuttaa takaisin kotiin niin toki se olisi mahdollista.

Oletko trolli vai autistijankkari, joka keksii omia merkityksiä toisten sanomisille?

Ei edes voinut jäädä, koska omakotitalo, jossa asuin, purettiin kerrostalon tieltä sinä kesänä, kun olin keväällä päässyt ylioppilaaksi. Vanhemmat muuttivat kaksioon ja minä sain yksiön Helsingistä - nämä molemmat siis talonmyyntirahoilla.

Esikoinen lähti opiskelemaan 7 vuotta sitten. Opiskelija-asuntoon ostettiin sängyt ym tarvikkeet ja hänen huoneensa säilyi ennallaan ja hän käytti sitä edelleen aina kun tuli kotiin viikonlopuksi ja lomille. Sitten hän tapasi kumppaninsa ja he muuttivat yhteen ja huone täällä on ollut hyvin harvajseltaan käytössä. Viime vuonna he ostivat oman kodin tästä naapuristosta ja nyt pikkuhiljaa hän on vienyt huoneestaan tavaroitaan omaan kotiin ja me olemme alkaneet käyttää huonetta askartelu ja harrastushuoneena.

Keskimmäinen lapsi lähti pari viikkoa sitten opiskelemaan ja saa myös pitää huoneensa täällä ihan niin kauan kuin haluaa ja tarvitsee. Ei näistä lasten huoneista mitään museoita tehdä, mutta ei ole kiirettä saada muuhun käyttöön. Asumme isossa omakotitalossa, joten tilaa on muutenkin. Ymmärrän kuitenkin, että ahtaammin asuvilla on tarve ottaa käyttämätön tila käyttöön, mutta senkin voi tehdä hienovaraisemmin kuin apn tapauksessa.

Ei todellakaan. Isäni asuu lapsuudenkodissani ja hänen uusi puolisonsa pitkin hampain päästää meidät keittiöön puoleksi tunniksi kahville pari kertaa vuodessa. En ole käynyt edes olohuoneessa varmaan kymmeneen vuoteen, saati sitten nähnyt entistä huonettani.

Äidin luo ollaan aina tervetulleita, mutta äidin nykyisessä kodissa ei ole koskaan omaa huonetta ollut.

Ei jäänyt ja vanhemmat ovat sen jälkeen muuttaneet pienempään asuntoonkin.

Veli lähti opiskelemaan 4 vuotta ennen mua ja hänellä huone pysyi.

Viikko sen jälkeen kun olin itse muuttanut, mutsi oli tehnyt mun huoneesta työhuoneensa. Veljen huone pysyi, ei ollut kai muutettuaan yöpynyt siellä kuin suunnilleen jouluna.

Mutsi meni myöhemmin uudelleen naimisiin ja uusi mies tarvitsi työhuoneen. 7 vuotta veljen muuton jälkeen mutsi vielä mietti tehdäänkö miehen huone ns. kodinhoitohuoneeseen vai veljeni museoon.

Eikä tämä nyt ollut eka eikä viiminen kerta kun veljeä suosittiin.

En ole enää väleissä.