Onko vanhempasi sanonut sinulle ikinä että rakastaa sua?

Kissalle olen sanonut, että  mami rakastaa sua, nyt jo edesmennyt kisu.

Ei ikinä, eikä koskaan edes halanneet. Olen varmaan ollut ihan taapero kun viimeksi ovat koskettaneet. Selkäsaunoja olen saanut senkin edestä ihan teini-ikään saakka.

Omia (aikuisia) lapsiani halaan aina kun nähdään ja olen kertonut myös rakastavani heitä.

Eivät ole sanoneet, enkä ole myöskään minä sanonut rakastavani heitä.

Jotenkin sen vaan tietää ilman sanomistakin.

No ei ole. Ja muutenkin ottaen huomioon koko kuvion ja että tällä hetkellä lapsuuteni tunnetraumoja psykoterapiassa puran, olisi moisen sanominen ollut vain ristiriitaista ja teennäistä. Hyvin pienestä asti oli olo, että meitä lapsia oli liikaa (olihan meitä niihin olemattomiin resursseihin nähden - mutta itsepä olivat peräjälkeen meidät tehneet). Äiti oli koko ajan kireä ja elämäänsä tympääntynyt. Me lapset oltiin pilattu se. Ainoa tapa saada edes jotain hyväksynnän tunteita oli olla hajuton-mauton-näkymätön-äidin-pikku-apuri. Oma lapsuus jäi elämättä. 

Omille lapsilleni sanon lähes päivittäin rakastavani näitä. Ja että miten mahtavia he ovat juuri sellaisina, kuin ovat. Puhuttelen mussukaksi. Ei ollut helppo opetella puhumaan positiivisistakaan tunteista, mutta uskoisin että lasteni lapsuus vrt. omani on kaksi eri maailmaa. He tietävät, että rakastan heitä ehdoitta.

Ei suoraan "minä rakastan sinua", mutta teolla ja muulla tavoin sanoittamalla. Isäni viimeisessä puhelussa sanoi mm. "Olet hyvä ja kunnon tyttö, nähdään juhannuksena." Kertoi paljon muutakin hyvää minusta, vasta jälkikäteen tajusin sen puhelun olleen jäähyväiset. Isäni tappoi seuraavana päivänä itsensä. 

Äitini tapa kertoa välittämisestä tulee ruuan ja lahjojen kautta. Lastani on sanonut rakkaaksi.

Itse oon lapsena sanonut rakastavani heitä.  

Ei tule ainakaan mieleen sellaista tilannetta tai tapausta lapsuudestakaan.

Lastenkodissa ei sitä sanaa käytetty myöskään.

Taisivat vihata meitä lapsia.

Onneksi olen korjannut itse asian. Rakastan ja sanon sen lapsilleni ja lapsenlapsillekin joka käänteessä.

Aina voi muuttaa tapoja joista ei itse pidä.

33v poikani sanoi että rakastaa mua ja on kiitollinen hyvästä elämästä!

Poika asuu omillaan

Ei ole kumpikaan ikinä noita sanoja mulle sanonut. Eikä toinen enää edes pysty, kun jo haudassa. Se elossa oleva taas ei osaa. Ikää mulla lähes 40

En muista, että äiti olisi koskaan sanonut. Isä pari kertaa.

ei koskaan - luulen, että suomalaiset näyttää sen teoilla ennemmin kuin puhumalla

Ei sanoin vaan teoin. Mun ei koskaan tarvinnut epäillä asiaa. He olivat sen sukupolven ihmisiä jotka eivät oppineet lässyttämään rakkaudesta mutta heidän rakkauteensa saattoi luottaa.

Ei ole sanonut. mutta en ole katkera enkä vaadi sitä. On muitakin tapoja näyttää että välittää. Se olisi lähinnä tässä kohtaa jo kiusallista. 

Kyllä on , itsekin olen sanonut . Ihmetyttää, ovatko jotkut niin itsehyväisiä, kun kertovat ettei heille ole sanottu koskaan. Piiskaa ja ruoskaa ja 10å m etumatkaa ovat saaneet, lapsille sitten sanottu päivittäin ja halattu.

Mitähän lapsenne sanoisivat? Tämä on juuri tätä minä, minä, minä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eivät ole sanoneet koskaan mutta teoillaan ovat sen osoittaneet paljon paremmin kuin pelkkää paskaa jauhavat rakkaudesta hokijat.

Esimerkkinä voisin vielä mainita että tein kerran jotain typerää(en mitään kamalan rikollista) ja olin ihan tuskissani mitä minulle käy niin isäni sitten oli mennytkin ja ottanut syyt kontolleen. Juttu oli tosin aika vähäpätöinen eikä isällenikään siitä mitään kummempia seurauksia tullut.

En edes villeimmissä unelmissa vois kuvitella tällaista, isä puolustaa lastaan? Isä oli väkivaltainen ja kaikesta sai aina remmiä tai tukkapöllyä. Onko yllätys, että niskoissa on nykyään pahoja vammoja ja yläselässä myös? Kaikesta kävi käsiksi, vaikka tilanne, jossa olisin esim. tarvinnut juuri puolustusta tai lohdutusta. Ei ole sanonut rakkaudesta yhtään mitään. Äiti on kerran, humalassa, (alkoholisoitui em. fyysisestä väkivallasta, jota sai myös osakseen ämpärikaupalla).

Vierailija kirjoitti:

Ei ole, enkä ole minäkään sanonut. Teoilla kyllä osoitetaan kiintymystä, enkä muuta tämmöisenä perus jäyhänä suomityttönä edes kaipaa. Olen myös kolmekymppinen.

Sama. Ovat sanoneet että olemme veljeni kanssa tärkeitä ja rakkaita jne mutta tuo suora "rakastan sinua" on sellainen jota käytämme mieheni kanssa ja usein, mutta vanhempien kesken mielestäni riittää teot ja vaikka synttäri/joululahjat ym., joista puolin ja toisin kyllä ymmärretään että ollaan ne kaikista tärkeimmät tyypit toisillemme.

Vierailija kirjoitti:

äiti sanoo aina. Oon semmonen mammanpoika palstauli.

Eihän sulla ole mitään syytä ulista, jos olet saanut rakkautta :) Rakastetuista ja huolehdituista lapsista tulee lähtökohtaisesti terveellä tavalla vahvoja ihmisiä.

On lähes vastuutonta vanhemmilta sanoa tytärtään kauniiksi,sillä suurin osa ei sitä ole ja kun tytär joutuu kuitenkin kohtaamaan sen totuuden niin pettymys voi murtaa hänet täysin.

Tämä on yksi niistä syistä,miksi vanhemmat eivät valehtele lapsilleen ,että olisivat rakkaita yhtään kenellekään.

Äiti ja isäpuoli jatkuvasti kun olin lapsi, äiti vieläkin välillä nyt aikuisena, isän en muista sanoneen, mutta oli kyllä hyvä isä, ehkä vähän sellainen perinteinen suomalainen juro. Itse olen sanonut pojalle vähintään kerran päivässä ja edelleen lähes päivittäin. Olen mies ja poika täysikäinen, eikä ole mikään mammanpoika, mutta meillä tunteet näytetään ja kerrotaan. Olen ylpeä pojasta ja häntä tämä ei tunnu häiritsevän päinvastoin. Ainakin tietää olevansa tärkeä.

En muista. Olen 36v.

Kyllä varmaan äiti on muutamia kertoja sanonut, sellainen mielikuva on. En nyt muista millä sanoilla, mutta viesti mennyt perille. Taitaakin olla ainoa ihminen maailmassa kuka mulle niin on sanonut :D Nojoo, ei se välittäminen ole tietyistä sanoista kiinni, se välittyy myös teoista.

N31