Olen lähihoitaja, joka on katkeroitunut kun palkan netto-osuudesta lähes puolet menee vuokraan, mutta samaan aikaan tuilla elävä kaverini saa samanhintaisen asunnon tuilla ja hänelle jää sen jälkeen käteen melkein yhtä paljon.
Ei voi olla oikein, todella rasittavaa. Tiputtakaa tukia tai nostakaa palkkoja. Tai no: nostakaa palkkoja. Tämä tilanne on ihan järjetön. Tyyppi on asunut kämpässä viisi vuotta ja aina on kehoitettu hakemaan pienempää asuntoa. On tehnyt jotakin hakemuksia, joita sitten pitää Kelaan/sossuun toimittaa todisteina, mutta eihän luottotiedoton mitään uutta asuntoa saa ja saa jatkaa asumistaan ylihintaisessa asunnossa ilmaiseksi ja vielä hyvällä paikalla Helsingissä.
Ei pidä käsittää väärin: en halua häntä asunnottomaksi. Mutta se, että hän ei tee mitään, korkeintaan polttelee ja dokailee ja surffaa netissä, on väärin. Itse väännä niska limassa hommia, pyyhin takapuolia ja kuuntelen haistattelua ja saan nyrkistä aina joskus. Ja miksi? Saman saisi olemalla tekemättä mitään. Mutta minä en saa jäädä työttömäksi, minut pakotetaan töihin. Häntä ei ahdistella, saa jatkaa touhua ilman että kukaan jaksaa puuttua.
Jossakin menee raja ja minulla se on lähellä. Heka ei asuntoja anna, työsuhdekämpät menee ulkopaikkakunnilta muuttaville. Siksi pitää olla markkinahintaisessa kämpässä, eikä lainaa saa ikinä omaan. Edes Aso-asuntoja ei ole mahdollista saada, kun jononumerot on pitkät. Ja mihinkään asumistukiin en ole oikeutettu (mistä sellainen kuvitelma ihmisillä edes on?)
Kommentit (902)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Höpöhöpöhöpö. Paljonko bruttopalkkasi ja vuokrasi ovat? Kerro ne ja jatketaan keskustelua sitten.
Brutto 2150, käteen karvan alle 1800 euroa/kk. Vuokra 850 (halvempia yksiöitä ei meinää löytyä). Palkasta jää 950 euroa käteen. Siitä ruoat 250 euroa kk. Opintolainan lyhennys 150 euroa kk (haluan nopeasti pois, että pääsisin joskus säästämään), puhelin + vakuutukset + matkakortti+ muita pakollisia maksuja, kuten lääkärikäynnit ja lääkkeet yht. 150-200 euroa kk. Laske siitä lyökö leiville.
Itse muuttaisin toiseen kaupunkiin, jotta saisi asumiskustannukset alemmas. Me maksamme vuokraa n. 200e enemmän perk kk kuin sinä, mutta meillä on 80m2 kolmio saunalla ja takapihalla.
Tämä. Mikä pakko näiden lähihoitajien on asua juuri Helsingissä ja sitten valittaa, kun koko palkka menee asumiseen? Hoitoalan ihminen saa kuitenkin töitä mistä tahansa.
Myös tuilla elävien säännöksiä tulisi muuttaa siten, etteivät saa asua Suomen kalleimmilla alueilla yhteiskunnan piikkiin samalla, kun monilla paikkakunnilla asunnot alkavat olla jo puoli-ilmaisia.Missä htissä heidän pitäisi asua kun hoidettavatkin asuvat Helsingissä?
Oletko kuullut että asua voi muuallakin kuin työskentelypaikkakunnalla?
No niin voi,mutta onko se oikein että tukien varassa elävä voi asua Helsingin paraati paikalla ilmaiseksi ja työssäkäyvän pitää muuttaa muualle..
Paikkahan ei millään tasolla ole oikea jos sillä ei elä edes sitä elämää mikä tukien varassa on mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Höpöhöpöhöpö. Paljonko bruttopalkkasi ja vuokrasi ovat? Kerro ne ja jatketaan keskustelua sitten.
Brutto 2150, käteen karvan alle 1800 euroa/kk. Vuokra 850 (halvempia yksiöitä ei meinää löytyä). Palkasta jää 950 euroa käteen. Siitä ruoat 250 euroa kk. Opintolainan lyhennys 150 euroa kk (haluan nopeasti pois, että pääsisin joskus säästämään), puhelin + vakuutukset + matkakortti+ muita pakollisia maksuja, kuten lääkärikäynnit ja lääkkeet yht. 150-200 euroa kk. Laske siitä lyökö leiville.
Itse muuttaisin toiseen kaupunkiin, jotta saisi asumiskustannukset alemmas. Me maksamme vuokraa n. 200e enemmän perk kk kuin sinä, mutta meillä on 80m2 kolmio saunalla ja takapihalla.
Tämä. Mikä pakko näiden lähihoitajien on asua juuri Helsingissä ja sitten valittaa, kun koko palkka menee asumiseen? Hoitoalan ihminen saa kuitenkin töitä mistä tahansa.
Myös tuilla elävien säännöksiä tulisi muuttaa siten, etteivät saa asua Suomen kalleimmilla alueilla yhteiskunnan piikkiin samalla, kun monilla paikkakunnilla asunnot alkavat olla jo puoli-ilmaisia.Meidän perhe muutti pieneen kaupunkiin Etelä-Savoon, kun saatiin molemmat täältä töitä (itsekin olen hoitoalan ihminen). Koen, että monessakin mielessä elintaso ja elämän laatu nousivat merkittävästi muuton myötä.
Me tehtiin sama, tosin ei muutettu Itä-Suomeen vaan pohjoiseen miehen kotiseudulle. Rahaa jää enemmän käteen vaikka asutaan isommassa asunnossa, kaunista luontoa on ympärillä, lapset eivät joudu koulussa olemaan ylisuurissa ryhmissä jnejne.

Onko mahdollista ostaa omaa asuntoa ja maksaa siitä velkaa n. 500€ / kk? Sinulla menee nyt puolet palkasta vuokraan, ja se on yleisten talousneuvojen mukaan ihan liikaa.
Tuskin on mahdollista Helsingissä, jollain toisella paikkakunnalla olisi hyvinkin mahdollista. Enkä siis ole ap.
25 vuoden laina-ajalla tuo tietäisi jotain 110k€ lainaa, minkä ap saattaisi saada, koska minulle laskeskeltiin tänä kesänä ensiasunnon ostoon maksimilainasummaksi 100-110k€ kun ilmoitin nettotuloikseni 1800€. Jos ap on kaupungilla töissä, voi lainaa hakea myös henkilöstökassasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä teitä alapeu
kuttelijoita siinä riepoo, jos työtön yh saa kahdelle hengelle saman suuruisen rahasumman eli n. 500/kk riittämään mitä te työssäkäyvät ette tunnu osaavan käyttää edes yhden ihmisen elämiseen? Häpeäisitte asennettanne köyhiä kohtaan,joista suuri osa ei haluaisi olla työtön, mutta elämä menee monilla siten, että niitä töitä ei vain ole,terveyttä töihin menoon ei ole,varaa ajokorttiin ei ole, mahdollisuutta kannattavaan yrittäjyyteen ei ole ja niin edelleen. Meillä tosiaan jää kuukaudeksi käteen kaikkien pakollisten menojen jälkeen n. 500 e, koska elämme niin suu säkkiä myöten,kuin lapsen kanssa on mahdollista. Vuokrien jälkeen käteen jäävä summa on n. 800eur, siitä ruoat ja puhelin+netti,lääkkeet,vaatteet,vesi,vakuutus jne. Yksinelävänä minulle riittäisi teltta ja trangia ja olisin aivan taatusti työllistynyt jo kauan sitten -lapsen vuoksi tukiverkottomana joudun roikkumaan tässä järjettömässä tukisysteemissä, jota ei yksin elävä ihminen nykyisen muotoisena oikeasti edes kaipaisi niin halutessaan.Vanhukset ja pitkäaikaissairaat ovat asia erikseen, he eivät pärjää omillaan ja heidän tukensa menevät todelliseen tarpeeseen.Minulla jäi työttömänä käteen 100€ kaikkien laskujen jälkeen. Jouduin muuttamasn vuokrslle, että rahat riittäisi.
Systeemi on susi, kun paljon enemmän tienannut tuhluri saa toimeentulotukea, mutta omistusasuja ei, koska on kituuttaen saanut säästettyä asuntoa varten. Suomen valtio on nassevanhempi, joka eriarvoistaa kansalaisiaan!
Kyllähän omistusasunnossa asuvakin voi saada toimeentulotukea. Vai oliko sulla muutakin omaisuutta - auto, mökki, vene...?
Ei voi saada, jos omistaa jotakin.
Tähän on tultava muutos. Veronmaksaja on yhteiskunnan tukipilari. Heidän tulee saada toimeentulotukea myös ilman, että joutuisivat omaisuuttaan myymään.
Voi saada toimeentulotukea vaikka omistaa asunnon jossa asuu. Melkein kaikki muu isompi omaisuus on realisoitava ja käytettävä ensin. Auton saat pitää jos se ei ole kovin arvokas. Myös irtaimistoon ei kosketa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työttömät saa koronalisää +75€ kuussa syksyn ajan. Mites lähihoitajat, onko lisiä lupailtu?
On lupailtu ja 4e per kuukausi 6 kuukauden ajan saadaan. Johtoryhmä sai enemmän. Nyt mietitään että mihinkä tuon summan oikein sijoittaisi.
Terveisiä Pohjois-Savosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Höpöhöpöhöpö. Paljonko bruttopalkkasi ja vuokrasi ovat? Kerro ne ja jatketaan keskustelua sitten.
Brutto 2150, käteen karvan alle 1800 euroa/kk. Vuokra 850 (halvempia yksiöitä ei meinää löytyä). Palkasta jää 950 euroa käteen. Siitä ruoat 250 euroa kk. Opintolainan lyhennys 150 euroa kk (haluan nopeasti pois, että pääsisin joskus säästämään), puhelin + vakuutukset + matkakortti+ muita pakollisia maksuja, kuten lääkärikäynnit ja lääkkeet yht. 150-200 euroa kk. Laske siitä lyökö leiville.
Onko mahdollista ostaa omaa asuntoa ja maksaa siitä velkaa n. 500€ / kk? Sinulla menee nyt puolet palkasta vuokraan, ja se on yleisten talousneuvojen mukaan ihan liikaa.
Tuskin on mahdollista Helsingissä, jollain toisella paikkakunnalla olisi hyvinkin mahdollista. Enkä siis ole ap.
25 vuoden laina-ajalla tuo tietäisi jotain 110k€ lainaa, minkä ap saattaisi saada, koska minulle laskeskeltiin tänä kesänä ensiasunnon ostoon maksimilainasummaksi 100-110k€ kun ilmoitin nettotuloikseni 1800€. Jos ap on kaupungilla töissä, voi lainaa hakea myös henkilöstökassasta.
Tuollaisella summalla ei Helsingistä kämppiä ostella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma on mokasi kun luit itsellesi työllistävän ammatin. Olisit mennyt yliopistoon lukemaan taidehistoriaa , muutama hassu luento kuukaudessa ja valmistuttuasi pääsee kortistoon elämään mukavasti ja filosofoimaan päivät pitkät.
Tähän tiivistyy lopulta aika hyvin kapitalistinen markkinatalous ja sen ympärillä pyörivä yhteiskunta.
Tuota tai kuole. Kulttuuri on arvotonta ellei sillä saa tahkottua isoja voittoja.
Vielä parempi, jos väen saa tappelemaan toisiaan vastaan leivänmuruista, samalla kun omistava luokka nauraa partaansa.
Tämä. Aloittajakin sortuu kiukuttelemaan muille huono-osaisille, vaikka oikeasti pitäisi suunnata katse riistäjiä kohtaan. Ennemminkin kannattaisi suunnata tarmo siihen, että saataisiin lopetettua johtavan ja päättävän portaan ylisuuret palkat, palkkiot ja veronkierto. Täysin järjetöntä on, että joku tehtaan toimitusjohtaja saa palkkaa 7 miljoonaa vuodessa. Sellaiseen summaan ei pääse tavallinen duunari edes koko elämänsä aikana. Varakkaimmat osaavat myös kiertää veroja ja yleensä nostavat elämiseet tarvittavat varat osinkoina tai muulla tavoin, jolloin ei tarvitse osallistua yhteiskunnan ylläpitoon reilusti omalta osaltaan.
Esimerkiksi Nalle Wahlroos lähti veropakolaiseksi Ruotsiin, vaikka hänelle maksetaan järkyttävän iso summa tukiaisia suomalaisten verovaroista. Kaikki tällainen keinottelu pitäisi lopettaa. Näillä veroparatiiseihin makaamaan päätyvillä rahoilla palkattaisiin tuhansia uusia työntekijöitä vaikkapa hoitoalalle.
Siihen tämä on mennyt. Vielä -80 luvulla duunari pärjäsi työllään. Pysytyi ostamaan vuoden palkallaan omakotitalon ja oli vara ajaa uudella autolla. Ei ollut olemassa mitään matalapalkka-aloja ja työnteko oli aina kannattavaa. Sossusta toimeentulon saava oli joku juoppo renttu, mutta näitä oli vain alle promille kaikista ihmisistä, ei kymmeniä prosentteja niin kuin nyt. Tällä hetkellä työstä maksettava palkka on niin huono että minäkin mietin joka viikko että sanoisinko itseni tällä viikolla irti vakituisesta "hyväpalkkaisesta" työstä. Jatkuvasti vain yritetään heikentään työehtoja ja laskea palkkaa. Ei tarvitse enää paljon tuuppia kun hyppään nettomaksajasta nettosaajaksi.
Totta, silloin sossun asiakkuus oli häpeällinen asia. Nykyään taas jotkut suorastaan ylpeilevät kuinka taitavasti ovat saaneet hankittua itselleen kaikki mahdolliset tuet mitä kenenkin tilanteeseen voi saada. Koska "mulla on oikeus".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Höpöhöpöhöpö. Paljonko bruttopalkkasi ja vuokrasi ovat? Kerro ne ja jatketaan keskustelua sitten.
Brutto 2150, käteen karvan alle 1800 euroa/kk. Vuokra 850 (halvempia yksiöitä ei meinää löytyä). Palkasta jää 950 euroa käteen. Siitä ruoat 250 euroa kk. Opintolainan lyhennys 150 euroa kk (haluan nopeasti pois, että pääsisin joskus säästämään), puhelin + vakuutukset + matkakortti+ muita pakollisia maksuja, kuten lääkärikäynnit ja lääkkeet yht. 150-200 euroa kk. Laske siitä lyökö leiville.
Itse muuttaisin toiseen kaupunkiin, jotta saisi asumiskustannukset alemmas. Me maksamme vuokraa n. 200e enemmän perk kk kuin sinä, mutta meillä on 80m2 kolmio saunalla ja takapihalla.
Tämä. Mikä pakko näiden lähihoitajien on asua juuri Helsingissä ja sitten valittaa, kun koko palkka menee asumiseen? Hoitoalan ihminen saa kuitenkin töitä mistä tahansa.
Myös tuilla elävien säännöksiä tulisi muuttaa siten, etteivät saa asua Suomen kalleimmilla alueilla yhteiskunnan piikkiin samalla, kun monilla paikkakunnilla asunnot alkavat olla jo puoli-ilmaisia.Missä htissä heidän pitäisi asua kun hoidettavatkin asuvat Helsingissä?
Puhuttiin TUILLA elävistä. Ketä he muka hoitavat? Missä sisälukutaito?
Ennen tuilla eläviä puhuttiin edellisessä lauseessa lähihoitajista. En huomauttelis muiden lukutaidosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Höpöhöpöhöpö. Paljonko bruttopalkkasi ja vuokrasi ovat? Kerro ne ja jatketaan keskustelua sitten.
Brutto 2150, käteen karvan alle 1800 euroa/kk. Vuokra 850 (halvempia yksiöitä ei meinää löytyä). Palkasta jää 950 euroa käteen. Siitä ruoat 250 euroa kk. Opintolainan lyhennys 150 euroa kk (haluan nopeasti pois, että pääsisin joskus säästämään), puhelin + vakuutukset + matkakortti+ muita pakollisia maksuja, kuten lääkärikäynnit ja lääkkeet yht. 150-200 euroa kk. Laske siitä lyökö leiville.
Itse muuttaisin toiseen kaupunkiin, jotta saisi asumiskustannukset alemmas. Me maksamme vuokraa n. 200e enemmän perk kk kuin sinä, mutta meillä on 80m2 kolmio saunalla ja takapihalla.
Tämä. Mikä pakko näiden lähihoitajien on asua juuri Helsingissä ja sitten valittaa, kun koko palkka menee asumiseen? Hoitoalan ihminen saa kuitenkin töitä mistä tahansa.
Myös tuilla elävien säännöksiä tulisi muuttaa siten, etteivät saa asua Suomen kalleimmilla alueilla yhteiskunnan piikkiin samalla, kun monilla paikkakunnilla asunnot alkavat olla jo puoli-ilmaisia.Meidän perhe muutti pieneen kaupunkiin Etelä-Savoon, kun saatiin molemmat täältä töitä (itsekin olen hoitoalan ihminen). Koen, että monessakin mielessä elintaso ja elämän laatu nousivat merkittävästi muuton myötä.
Me tehtiin sama, tosin ei muutettu Itä-Suomeen vaan pohjoiseen miehen kotiseudulle. Rahaa jää enemmän käteen vaikka asutaan isommassa asunnossa, kaunista luontoa on ympärillä, lapset eivät joudu koulussa olemaan ylisuurissa ryhmissä jnejne.
https://www.pohjoisinlappi.fi/perhehoitoa-ja-palveluyrittajyytta/ikaihm…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Höpöhöpöhöpö. Paljonko bruttopalkkasi ja vuokrasi ovat? Kerro ne ja jatketaan keskustelua sitten.
Brutto 2150, käteen karvan alle 1800 euroa/kk. Vuokra 850 (halvempia yksiöitä ei meinää löytyä). Palkasta jää 950 euroa käteen. Siitä ruoat 250 euroa kk. Opintolainan lyhennys 150 euroa kk (haluan nopeasti pois, että pääsisin joskus säästämään), puhelin + vakuutukset + matkakortti+ muita pakollisia maksuja, kuten lääkärikäynnit ja lääkkeet yht. 150-200 euroa kk. Laske siitä lyökö leiville.
Onko mahdollista ostaa omaa asuntoa ja maksaa siitä velkaa n. 500€ / kk? Sinulla menee nyt puolet palkasta vuokraan, ja se on yleisten talousneuvojen mukaan ihan liikaa.
Tuskin on mahdollista Helsingissä, jollain toisella paikkakunnalla olisi hyvinkin mahdollista. Enkä siis ole ap.
25 vuoden laina-ajalla tuo tietäisi jotain 110k€ lainaa, minkä ap saattaisi saada, koska minulle laskeskeltiin tänä kesänä ensiasunnon ostoon maksimilainasummaksi 100-110k€ kun ilmoitin nettotuloikseni 1800€. Jos ap on kaupungilla töissä, voi lainaa hakea myös henkilöstökassasta.
Tuollaisella summalla ei Helsingistä kämppiä ostella.
EI tarvitse muuttaa kuin 50 km päähän Tampereelta pieneen vähän hiipuvaan kaupunkiin niin 50.000 eurolla saa ison remontoidun kaksion järvinäköalalla. Ja töitä hoiva-alalla riittää kun koko paikka täynnä vanhuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mut btw, pisteet siitä, että osasit laittaa väliviivan unelma-ammattiin toisin kuin 99% lähihoitajista.
Täytyy sanoa että ei käy lähihoitajia kateeksi. Raskas työ ihmisten (!) kanssa, surkea palkka joka ei ole paljoa tukia parempi ja kaiken kukkuraksi tämän tyylistä vttuilua ja täydellistä mitätöintiä. Ei voi käsittää.
Mitä nyt heidän kanssaan olen ollut tekemisissä (ja tekstejään lukenut) voin käsittää helpostikin.
Aloitus saanut kohta tuhat yläpeukkua. Vaikuttaa siltä, että muutama muukin on havainnut tuon epäkohdan.
Sitä mä vaan olen ihmetellyt, että miksi ihmiset ei mieti palkkaa, kun opiskelevat itselleen ammattia. Ei voi tulla yllätyksenä, että lähihoitajan palkalla ei elä esim pääkaupunkiseudulla.
Onko ihan mahdotonta yrittää lukea itselleen uusi ammatti? Esim lähäristä sairaanhoitaja?
Mitä tulee tukikuvioihin, se on taivaan tosi, että työntekoon pitäisi kannustaa. Tilapäisen tuen vastaanottaminen on tehty lähes mahdottomaksi.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen myös matalapalkka-alalla, mutta käyn tuhat kertaa mieluimmin töissä, kuin että jäisin kotiin.
Kun minulla on työpaikka, en syrjäydy missään vaiheessa elämääni, palkka on pieni, mutta siitä jää kuitenkin enemmän käyttörahaa kuin jos eläisi työttömyysturvan ja muiden tukien varassa.
Työssäni tapaan myös muita ihmisiä päivittäin, pysyn virkeänä ja ajantasalla maailman menosta, koska on pakko seurata uutisia ja tapahtumia, että kykenee keskustelamaan ja sanomaan mielipiteensä niin työyhteisössä kuin asiakkaidenkin kanssa.
Työn lisäksi minulla on pari harrastusta, joissa käyn viikottain.
Kun muistelen sitä vajaan vuoden aikaa, jonka jouduin olemaan työttömänä, muistelen sitä aikaa kauhulla.
Pitkä työttömyys todella syrjäyttää ihmisen, ystävät unohtaa ja kynnys lähteä harrastuksiin ja ns. ihmisten ilmoille nousee koko ajan.
Onneksi itselläni on peruskoulutus ja sinnikäs luonne, ja sitkeällä hakemisella pääsin töihin ja olen totisesti siitä kiitollinen.
Siis tilapäisen TYÖN vastaanottaminen.

Tämäkin on sellainen myytti, mikä elää näköjään perusteetta vuosikymmeniä. Oma mies on ollut osittaisella työttömyyskorvauksella/töissä. Ajaa taksia 1-2 vuoroa viikossa. Työnantaja maksaa niistä palkan ja Kela näkee tämän. Kerran kuussa täytetään työttömyyskorvaushakemus, johon ruksitetaan ne päivät kun oli töissä ja kela maksaa kaksi päivää myöhemmin sovitellun päivärahan. Työtön saa tienata kolmesataa euroa kuussa ilman, että on tarvetta edes sovitella. Näppärää ja helppoa, pitäisi onnistua idootiltakin.
Vierailija kirjoitti:
Sitä mä vaan olen ihmetellyt, että miksi ihmiset ei mieti palkkaa, kun opiskelevat itselleen ammattia. Ei voi tulla yllätyksenä, että lähihoitajan palkalla ei elä esim pääkaupunkiseudulla.
Onko ihan mahdotonta yrittää lukea itselleen uusi ammatti? Esim lähäristä sairaanhoitaja?
Mitä tulee tukikuvioihin, se on taivaan tosi, että työntekoon pitäisi kannustaa. Tilapäisen tuen vastaanottaminen on tehty lähes mahdottomaksi.
Ei se ole ihan niin yksinkertaista. Moni lähäri on mennyt alalle tosi nuorena, monet alta parikymppisenä. Ei siinä palkkoja tai työehtoja välttämättä mietitä. Lisäksi moni, kuten minä, on "ohjattu" alalle oikeastaan kysymättä olenko halukas tai soveliaskaan. Kiltti luonne sitten pakottaa käymään koulun loppuun vaikka tietää, että nyt meni väärin. Ja sitten ollaankin työssä ja sama luonne pistää kestämään. Vuodet vierii nopeasti ja sitä vaikeammaksi alan vaihto muuttuu mitä enemmän aikaa kuluu.
Yhteiskunta ei tue alanvaihtoa hoitoalalta pois, päinvastoin se pistää kapuloita rattaisiin. Työkkärin rahalla ei pääse opiskelemaan, kun on jo niin työllistävä ammatti. Aikuiskoulutustuki on leikattu lähes puoleen ja ehdot ovat tarkat. Sairaanhoitajaksi ei välttämättä edes pääse opiskelemaan, toiseksi palkkaero on muutaman satasen ja vastuun lisääntyminen ei samassa suhteessa houkuttele. Harjoittelut on palkattomia ja pitkiä. Yhdistä siihen perhe ja muut, niin vaikeaksi menee. Plus jos et edes viihdy lähärinä, niin mikä helvetin järki olisi jatkaa sitä ongelmaa lukemalla sairaahoitajaksi?
Katsomosta on helppo huudella. Tämä on tullut huomattua monesti, viimeksi keväällä kun tämä korona iski. Mutta siitä aiheesta on jauhettu jo riittämiin, joten olkoon.
Jos lähihoitajia ketuttaa huono palkka, niin miksi hakeuduitte alalle? Syyn voin arvata: Ei tarvitse olla mikään ruudinkeksijä päästäkseen lähihoitajakoulutukseen tai pärjätäkseen alalla. Voitte syyttää siis ainoastaan itseänne jos olette niin yksinkertaisia, ettei rahkeet riitä parempaan koulutukseen tai parempiin hommiin.
Vierailija kirjoitti:
EI tarvitse muuttaa kuin 50 km päähän Tampereelta pieneen vähän hiipuvaan kaupunkiin niin 50.000 eurolla saa ison remontoidun kaksion järvinäköalalla. Ja töitä hoiva-alalla riittää kun koko paikka täynnä vanhuksia.
Niin mut minkäs teet kun mikään pankki ei myönnä lainaa, vaikka olenkin vakityössä ja asp-säästöjä yli 10k?