Lue keskustelun säännöt.
Kun lapset on niin iso turn off monille
10.09.2020 |
En uskalla vastata flirttiin. Saan arjessa aika paljon huomiota vastakkaiselta sukupuolelta ja kaipaisin suhdetta. Ahdistaa kuitenkin ajatus että kertoessani lapsistani vastapuolen mielenkiinto loppuu. En myöskään halua suhdetta ihmiseen, joka tuntee vastenmielisyyttä lapsiani kohtaan tai leikkii kuin niitä ei olisikaan. Kiinnostaisikin tietää, voisitko alkaa parisuhteeseen ihmisen kanssa, jolla lapset on joka toinen viikko? Perusteluja kommenttikenttään, kiitos.
Kommentit (66)
Olen valmis deittamaan yh:ta, jos 1) lapset on alle 5v, ja 2) ex-mies ei ole uhkaava, ja 3) nainen on valmis tekemään lapsen myös minun kanssa.
Muuten vastaus on ehdoton EI.
M38
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuinka vanha olet? Entä lapset?
Onko sillä jotain merkitystä kyselyn kannalta? - ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisin alkaa, ja aloinkin, mutta ei se lapsi varsinaisesti mikään plussa ole. Miehelläni oli 5-vuotias lapsi tavatessamme. Aika pian jo muutimmekin yhteen. Nyt lapsi 9-vuotias. Tykkään lapsesta, mutta onhan se totta, että ei hän minun ole, enkä rakasta häntä lujasti kuten vanhempi rakastaisi. Hän on ylivilkas ja välillä se rasittaa aikalailla, kun ei ole sitä äidinrakkautta joka auttaisi sietämään kaikenlaista. Olen kyllä kiintynyt lapseen, kohtelen häntä aina hyvin, autan häntä läksyissä, halitaan hyvänyön halit jne., mutta jos ihan rehellinen olen, niin valitsisin mieheni ilman lasta, jos se olisi mahdollista... En sanoisi tätä ikinä ääneen, mutta palstalla anonyymisti voin sanoa.
Sen voi ymmärtää ettei rakasta lastani kuin omaansa, sellaista vaatimusta ei ole. Mutta se että toivoisi ettei lastani ole olemassa... en haluaisi seurustella sellaisen ihmisen kanssa. Se olisi ero samantien.
Luulen että valtaosa "lapsellisten" kumppanien kanssa seurustelevista ajattelee syvällä sisimmässään noin. Mutta eihän sitä kukaan tietenkään ääneen sano.
Tuohan ei tarkoita sitä, että toivoisi lapsen kuolemaa / että kumppani menettäisi lapsensa tms.. Vaan tuo tarkoittaa sitä, että jos olisi sellainen vaihtoehto, että saisi saman kumppanin, mutta hänellä ei olisi lasta ikinä ollutkaan, niin valitsisi sen skenaarion mieluummin.
Se on vaan fakta että ne lapset vievät parisuhteelta aika paljon, eikä monikaan lapseton ihminen varmasti sitä vaihtoehtoa valitsisi, jos olisi muu mahdollisuus. Ne kumppanin lapset otetaan elämään mukaan, koska ne nyt vaan tulevat mukana jos sen kumppanin haluaa.
En ymmärrä. Se kumppani ei edes olisi se sama kumppani ilman lapsiaan, vanhemmuus muuttaa ihmistä paljon. Jos joku haluaisi minut ilman lapsiani, saisi ihan eri ihmisen.
Harvassa ovat ne ihmiset, jotka varsinaisesti HALUAVAT toisen lapset arkeensa. Kyllä se melkein aina jonkinmoinen kompromissi on.
No jaa. Haluavatko ihmiset kumppanin sukulaisia ja ystäviä arkeensa? Kumppanin harrastuksia? Silti on täällä joukossa meitäkin, jotka suhtautuvat lapsiin aika neutraalisti. En tiedä olisinko kiinnostunut miehestäni ilman lapsia. Ei hän olisi se sama ihminen enkä tietäisi, kuinka huikea isä hän on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin LAT-parisuhteen vuoroviikkovanhemman kanssa koska olen itsekin sellainen. Nainen saa kyllä olla aika laadukas että olen valmis pistämään omaa aikaa likoon. Tyydyttävään en enää tyydy, mieluummin olen yksin ja pidän muutamaa naista fwb:nä
M38
Niin, tarkoitat että annat parin naisen pitää sinua fwb:nä.
Voi sen noinkin nähdä jos haluaa..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla itselläni on kaksi lasta vuoroviikoin ja halusin ensisijaisesti lapsettoman kumppanin uuteen suhteeseen. Sellaisen löysinkin, työorientoituneen vela-miehen. Mutta se mitä mä jäin miettimään, etkö siis kerro jossain profiilissa lapsista? Kyllä se kannattaa jossain mainita. Silloin ei tarvitse miettiä suhtautumista siinä kohtaa kun kerrot, se on tiedossa alusta alkaen. Ja jos tyyppi ei ole edes lukenut profiilia, oma on häpeänsä.
Minua lähestytään ihan arjessa. Se siinä ahdistaakin kun päällepäin kukaan ei tietenkään arvaa vanhemmaksi. Jotenkin ahdistaa se, että huomaisi toisen kiinnostuksen kasvavan ja sitten mahdollisesti tuottaisikin pettymyksen. No juu, ehkä on tullut luettua liikaa palstaa, ja toisaalta toiseen voi pettyä monen muunkin syyn takia. - ap
Anteeksi, luinpas tosiaan huolimattomasti. Ymmärrän kyllä tuon, ajattelin itse vähän samalla tavalla aiemmin. Kieltäydyin jopa kerran yhdestä kahvipyynnöstä kun olin ihan varma että kyseinen (minun silmissäni nuori) mies ei tajunnut että olen ihan eri elämäntilanteessa kuin hän. Ihme oletuksia, en tiedä mistä ne tuli. Ehkä sullakin on taipumus ylianalyysiin, yritä päästää siitä irti. Mitä se haittaa, jos tulee huteja? Ei se niin vakavaa ole. Flirttailla voi ilman ajatuksia siitä että heti pitää alkaa suunnitella parisuhdetta. Kahvilla voi käydä, ihmisiin voi tutustua. Sitä kauttahan se selviää.
P.s. Sinä sanot että sinusta ei näe päällepäin että olet äiti. Sinäkään et siis voi nähdä päällepäin toisesta, onko hän myös vanhempi. Älä oleta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse hyvännäköinen nainen. Ap ajattelen itse samoin kuin sinä, että lapset ”vie” minulta onnen. No, voin sanoa että yhtäkään miestä ei ole minulta jäänyt saamatta lasten vuoksi. Aina joutuu tekemään kompromisseja, sitä on huonompiakin juttuja kuin lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisin alkaa, ja aloinkin, mutta ei se lapsi varsinaisesti mikään plussa ole. Miehelläni oli 5-vuotias lapsi tavatessamme. Aika pian jo muutimmekin yhteen. Nyt lapsi 9-vuotias. Tykkään lapsesta, mutta onhan se totta, että ei hän minun ole, enkä rakasta häntä lujasti kuten vanhempi rakastaisi. Hän on ylivilkas ja välillä se rasittaa aikalailla, kun ei ole sitä äidinrakkautta joka auttaisi sietämään kaikenlaista. Olen kyllä kiintynyt lapseen, kohtelen häntä aina hyvin, autan häntä läksyissä, halitaan hyvänyön halit jne., mutta jos ihan rehellinen olen, niin valitsisin mieheni ilman lasta, jos se olisi mahdollista... En sanoisi tätä ikinä ääneen, mutta palstalla anonyymisti voin sanoa.
Sen voi ymmärtää ettei rakasta lastani kuin omaansa, sellaista vaatimusta ei ole. Mutta se että toivoisi ettei lastani ole olemassa... en haluaisi seurustella sellaisen ihmisen kanssa. Se olisi ero samantien.
Luulen että valtaosa "lapsellisten" kumppanien kanssa seurustelevista ajattelee syvällä sisimmässään noin. Mutta eihän sitä kukaan tietenkään ääneen sano.
Tuohan ei tarkoita sitä, että toivoisi lapsen kuolemaa / että kumppani menettäisi lapsensa tms.. Vaan tuo tarkoittaa sitä, että jos olisi sellainen vaihtoehto, että saisi saman kumppanin, mutta hänellä ei olisi lasta ikinä ollutkaan, niin valitsisi sen skenaarion mieluummin.
Se on vaan fakta että ne lapset vievät parisuhteelta aika paljon, eikä monikaan lapseton ihminen varmasti sitä vaihtoehtoa valitsisi, jos olisi muu mahdollisuus. Ne kumppanin lapset otetaan elämään mukaan, koska ne nyt vaan tulevat mukana jos sen kumppanin haluaa.
En ymmärrä. Se kumppani ei edes olisi se sama kumppani ilman lapsiaan, vanhemmuus muuttaa ihmistä paljon. Jos joku haluaisi minut ilman lapsiani, saisi ihan eri ihmisen.
Harvassa ovat ne ihmiset, jotka varsinaisesti HALUAVAT toisen lapset arkeensa. Kyllä se melkein aina jonkinmoinen kompromissi on.
Olkoot, pointti oli että itselleni sellainen ihminen on automaattinen deal breaker, mun lapset ei ole mikään kompromissi vaan osa minua ja elämääni, jos elämä heidän kanssaan tuntuu kompromissilta niin minun puolestani suhde päättyy siihen. Oksettaa ja vihastuttaa ajatus että lastani halaisi iltaisin ihminen, joka ajattelisi noin kuin täällä kirjoitettiin. Ja painotan että on täysin ok haluta lapseton kumppani, mutta moraalitonta pariutua silloin ihmisen kanssa jolla on lapsia.
Itse en ole haaveillut että isät joita olen tapaillut olisi lapsettomia. Isyys on oleellinen osa heitä ja tuo esiin juuri niitä piirteitä ihmisessä mitä kumppanissa haen. Lapset on osa sen ihmisen elämää, niinkuin myös esim. työ, sukulaiset, ystävät jne. Jos kokee että suhde olisi parempi kun toisella ei noita asioita olisi, niin on kyllä tunkenut itsensä väärään suhteeseen. Olisitte edes rehellisiä noista tunteistanne, niin toinen saisi päättää haluaako teitä elämäänsä ja lastensa elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kyseessä ole varsinaisesti turn off, koska eivät lapset suoranaisesti tee toisesta ihmisestä vähemmän viehättävää, kiinnostavaa tai haluttavaa. Kysymys on siitä millaista arkea kukakin haluu elää. Toisille sopii hyvin että kumppani on ammatissa, jossa on esim. poissa kotoa 3 vkoa ja sitten 3 vkoa taas kotona. Toisille se ei taas sovi. Osa ihmisistä ei taas halua lapsiperheen arkea, vaikka toisista se on ihanaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisin alkaa, ja aloinkin, mutta ei se lapsi varsinaisesti mikään plussa ole. Miehelläni oli 5-vuotias lapsi tavatessamme. Aika pian jo muutimmekin yhteen. Nyt lapsi 9-vuotias. Tykkään lapsesta, mutta onhan se totta, että ei hän minun ole, enkä rakasta häntä lujasti kuten vanhempi rakastaisi. Hän on ylivilkas ja välillä se rasittaa aikalailla, kun ei ole sitä äidinrakkautta joka auttaisi sietämään kaikenlaista. Olen kyllä kiintynyt lapseen, kohtelen häntä aina hyvin, autan häntä läksyissä, halitaan hyvänyön halit jne., mutta jos ihan rehellinen olen, niin valitsisin mieheni ilman lasta, jos se olisi mahdollista... En sanoisi tätä ikinä ääneen, mutta palstalla anonyymisti voin sanoa.
Sen voi ymmärtää ettei rakasta lastani kuin omaansa, sellaista vaatimusta ei ole. Mutta se että toivoisi ettei lastani ole olemassa... en haluaisi seurustella sellaisen ihmisen kanssa. Se olisi ero samantien.
Luulen että valtaosa "lapsellisten" kumppanien kanssa seurustelevista ajattelee syvällä sisimmässään noin. Mutta eihän sitä kukaan tietenkään ääneen sano.
Tuohan ei tarkoita sitä, että toivoisi lapsen kuolemaa / että kumppani menettäisi lapsensa tms.. Vaan tuo tarkoittaa sitä, että jos olisi sellainen vaihtoehto, että saisi saman kumppanin, mutta hänellä ei olisi lasta ikinä ollutkaan, niin valitsisi sen skenaarion mieluummin.
Se on vaan fakta että ne lapset vievät parisuhteelta aika paljon, eikä monikaan lapseton ihminen varmasti sitä vaihtoehtoa valitsisi, jos olisi muu mahdollisuus. Ne kumppanin lapset otetaan elämään mukaan, koska ne nyt vaan tulevat mukana jos sen kumppanin haluaa.
En ymmärrä. Se kumppani ei edes olisi se sama kumppani ilman lapsiaan, vanhemmuus muuttaa ihmistä paljon. Jos joku haluaisi minut ilman lapsiani, saisi ihan eri ihmisen.
Harvassa ovat ne ihmiset, jotka varsinaisesti HALUAVAT toisen lapset arkeensa. Kyllä se melkein aina jonkinmoinen kompromissi on.
Olkoot, pointti oli että itselleni sellainen ihminen on automaattinen deal breaker, mun lapset ei ole mikään kompromissi vaan osa minua ja elämääni, jos elämä heidän kanssaan tuntuu kompromissilta niin minun puolestani suhde päättyy siihen. Oksettaa ja vihastuttaa ajatus että lastani halaisi iltaisin ihminen, joka ajattelisi noin kuin täällä kirjoitettiin. Ja painotan että on täysin ok haluta lapseton kumppani, mutta moraalitonta pariutua silloin ihmisen kanssa jolla on lapsia.
Itse en ole haaveillut että isät joita olen tapaillut olisi lapsettomia. Isyys on oleellinen osa heitä ja tuo esiin juuri niitä piirteitä ihmisessä mitä kumppanissa haen. Lapset on osa sen ihmisen elämää, niinkuin myös esim. työ, sukulaiset, ystävät jne. Jos kokee että suhde olisi parempi kun toisella ei noita asioita olisi, niin on kyllä tunkenut itsensä väärään suhteeseen. Olisitte edes rehellisiä noista tunteistanne, niin toinen saisi päättää haluaako teitä elämäänsä ja lastensa elämään.
Tietenkään lapsesi eivät ole kompromissi SINULLE. Pitäähän sinunkin nyt ymmärtää, että sinä katsot omia lapsiasi aivan eri lasien läpi kuin joku vieras ihminen.
Kun tapasin aikoinaan mieheni, minulla oli kaksi koiraa (nyt jo edesmenneitä). Rakastin niitä ihan koko sydämestäni, ne olivat "vauvojani" ja tosi herttaisia. Mutta toki vievät tilaa ja huomiota, niistä tulee karvaa ja hiekkaa asuntoon, niitä pitää lenkittää 3 x päivässä, niihin menee rahaa... Koirat olivat myös tosi kiintyneitä minuun ja ne eivät missään vaiheessa ottaneet miestäni ihan samanlaiselle jalustalle kuin missä minä olin niiden silmissä.
Kun muutimme yhteen, niin en tosiaan uajatellut/vaatinut, että mieheni rakastaisi koiriani yli kaiken kuten minä, tai että hän jotenkin ehdottomasti tahtoisi ne koirat kotiinsa ja elämäänsä. Tietenkin ne olivat jonkinasteinen kompromissi hänelle. Minulle riitti, että hän oli valmis ne ottamaan, kohteli niitä hyvin ja vielä jakoi vastuutakin niiden hoidosta. Olin oikeastaan aika kiitollinen että hän oli niin joustava, koska ei se ole itsestäänselvyys, että miehelle on ok että naisen mukana tulee pari isoa hurttaa. Ja tässä en suoraan vertaa lapsia koiriin, vaan lapsethan ovat vielä paljon isompi sitoumus ja urakka kuin koirat. Minusta tavallaan utopistista vaatia, että ne lapset eivät saisi olla millään muotoa kompromissi uudelle kumppanille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En. Oma on jo maailmalla, en halua enää lapsiperhe-elämää.
Lapsiperhearki on paskaa etenkin pienempien kanssa, puhumattakaan sitten kun ympärillä pyörii toisen miehen siittämiä kakaroita joiden kustannuksiin joudut itsekin vähintäänkin välillisesti osallistumaan. Ja olet aina nokkimisjärjestyksessä viimeinen niiden jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainoa vaihtoehto lapsellisen miehen kanssa on LAT.
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperhearki on paskaa etenkin pienempien kanssa, puhumattakaan sitten kun ympärillä pyörii toisen miehen siittämiä kakaroita joiden kustannuksiin joudut itsekin vähintäänkin välillisesti osallistumaan. Ja olet aina nokkimisjärjestyksessä viimeinen niiden jälkeen.
Tuota en ole koskaan ymmärtänyt, kun jotkut väittävät että "kuitenkin joutuisi vähintään välillisesti osallistumaan kustannuksiin". Kokemusta ei ilmeisesti kuitenkaan ole. Itse en tajua, tienaan vallan riittävästi kustantamaan omat ja lasteni kulut ja ylikin jää riittävästi kaikkeen mukavaan. Onko kyse nyt siitä, että kun ei voi sitten niitä omia kustannuksiaan maksattaa naisella (joka haluaa molempien pitävän omat asuntonsa) niin se on sitä välillistä kustannusten maksamista?
Se on tietysti sanomattakin selvää, että kyseisen asenteen omaavan ihmisen ei kannata lapsellista kumppania ottaa. En vaan tosiaan ole tätä välillistä kustannusten maksamista ikinä ymmärtänyt.
Vierailija kirjoitti:
Ainoa vaihtoehto lapsellisen miehen kanssa on LAT.
Ja lapsellisen naisen näkökulmasta ainoa vaihtoehto minkäänlaisen miehen kanssa oli LAT. Ja sellaisen sainkin. Rusinat pullasta-suhteen lapsettoman miehen kanssa. Elämä on hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoittaa LAT?
Living apart together. Ollaan vakiintuneessa parisuhteessa mutta asutaan omissa asunnoissa.
Mulla on lapsia, joten koen, että on vaan hyvä jos toisellakin on, että ymmärtää mitä se on. Tosin energiaa tai aikaa parisuhteeseen ei ole, eikä tarvetta seksisuhteisiin, joten yksi lysti.
Tämä palsta on ihan sekaisin. Yritin kirjoittaa viestiä siitä, että ihastuin mieheeni kunnolla vasta kun näin, miten ihanan rakastava ja huolehtiva isä hän on ja yritin avata tunnettani tämän takana enemmän, mutta kirjoitusta ei julkaista, koska se menee ”tarkistukseen”. En voi käsittää, mikä sana tuollaisessa voisi olla kieltolistalla?!?