Lue keskustelun säännöt.
Miten saada ystävät hyväksymään oma elämäntapa?
24.10.2013 |
Minulla on ihana mies ja lapsi, ja olen kaikin puolin tyytyväinen elämääni. Onnellisuuttani hiertää kuitenkin se, että ystäväni eivät hyväksy elämäntapaani. Tapasin itseäni 20 vuotta vanhemman miehen ylioppilaaksi tulon jälkeisenä kesänä ja päätin lähteä hänen mukaansa, kun yhdessäolo tuntui niin hyvältä. Siinä sitten yliopisto-opinnot ja yleisurheiluharrastus jäivät, kun mieheni työ vaatii paljon matkustelua maailmalla. Vaikka olemme olleet yhdessä jo reilut kolme vuotta, ystäväni eivät vieläkään hyväksy ratkaisuani. Heidän mielestään heitän elämäni hukkaan, jätän "älyllisen potentiaalini" käyttämättä, alistun mieheni tahtoon, uusinnan vanhanaikaista naisihannetta jne., ymmärrätte varmaan, mitä tarkoitan. Ymmärrän, että ystäväni olivat aluksi huolissaan, koska olen heidänlaisensa "kiltti tyttö" ja mieheni on tietyllä tapaa hyvin voimakas persoona, mutta jotenkin tuntuu, että huolen olisi pitänyt väistyä vuosien kuluessa, kun he näkevät, että olen oikeasti onnellinen. Nyt on kuitenkin alkanut vaikuttaa, että näin ei tule tapahtumaan, vaan he eivät vain usko, että voisin itse haluta tällaista elämää. Jälkeenpäin on tullut mieleen, että siitähän olisi voinut loukkaantuakin, kun ystäväni epäilivät, että en olisi itse halunnut lasta näin nuorena, vaan että mieheni on painostanut minut siihen. Mistä tällainen jatkuva epäily kumpuaa? Miten saisin muuten niin ihanat ystäväni ymmärtämään, että haluan elää näin ja jakaa elämän ilot ja surut heidän kanssaan kuten ennenvanhaan? En pidä ajatuksesta, että kylmästi hylkäisin ystäväni ja vaihtaisin heidät uusiin. Nykyajalle on ominaista, että kaikki toimimaton heitetään heti pois eikä edes yritetä korjata.
Kommentit (142)
Mulle tulee tästä kirjoitustyylistä mieleen Muru. Oletko molempien hahmojen takana? Onko kenties tarkoitus kirjoittaa Murun sisaren seikkailuista? Odotan jo innolla!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.10.2013 klo 14:54"]
Minä ymmärrän ap:ta ja ihmettelen hänen saamaansa paheksuntaa.
Olen itse tehnyt samanlaisen ratkaisun, muutin tänne Suomeen suomalaisen mieheni perässä 19-vuotiaana. Mies on minua 15 vuotta vanhempi. Minulla ei ollut mitään ammattia eikä koulutusta, ja ihan kotirouvana alkuun elelin, lapsia tuli kaksi. Myöhemmin kyllä olen hankkinut akateemisen koulutuksen ja olen töissä.
Eli se että jos menee yhteen miehen kanssa ja jää kotiin, ei ole mikään lopullinen tuomio. Myöhemminkin voi opiskella ja mennä töihin, joko koska itse haluaa kuten minä, tai koska on pakko esim. jätetyksi tulemisen takia. Kyllä elämä kantaa, ei sitä tarvitse niin säikky olla että luulee ettei pärjäisi jos ero tulisi. Ja varsinkin jos tosiaan on niin ettei ole mitään avioehtoa, kuten ap kertoi ettei ole.
Tuohon kieliasiaankin minusta suhtaudutaan vähän turhan kiihkeästi. Meillä myös tehtiin niin, että lapsille on opetettu vain suomea, joka ei ole minun äidinkieleni. Tiedän nyt, ettei se ole nykyisten suositusten mukaista ja varmaan tehtäisiin toisin jos olisi se tilanne, että olisin vasta itsekin suomea opetteleva maahanmuuttaja jolla on vauva, mutta toisaalta, eipä tästä meidän ratkaisustamme näytä käytännössä olevan mitään haittaa lapsille ollut. Lapset ei joo osaa juuri puhua minun vanhempieni eli isovanhempiensa kanssa, mutta joka tapauksessa nähdään vain kerran vuodessa ja onnistuu se välittämisen osoittaminen ilman sanojakin. Ei tuo minusta mikään valtava ongelma ole.
Mutta tosiaan me teimme tämän epäortodoksisen ratkaisun yksikielisydyestä koska miehen äiti joka on lääkäri, vakuutti että lapsen kehitykselle on vakavaa haittaa kaksikielisyydestä, ja minä olin niin nuori ja tietämätön että uskoin. En silti omien kokemusteni takia osaa niin kauhean pahana pitää tätä tekemäämmekään ratkaisua, enkä kauhistele ap:ta jos päätyy samanlaiseen.
[/quote]
Se on aivan eri asia muuttaa Suomeen kuin johonkin Amerikkaan. Suomessa valtio kyllä pitää sinusta huolen. Usa:ssa joudut itse maksamaan kaiken.
[quote author="Vierailija" time="25.10.2013 klo 15:00"]
Ap nimenomaan kertoi, että on avioehto. Paljosta vetoa, että se on vaikeaa lakienglantia (yli ap:n kielitaidon) ja se on miehen juristien laatima - eikä sitä ole tsekannut kukaan.
[/quote]
Anteeksi, luin huonosti, tosiaan olikin se avioehto (jossa tosin on ilmeisesti sovittu ap:lle erotilanteessa taloudellista turvaa jossain määrin). Mutta kyllä minä silti sanoisin, että jos on normaali terve, toimelias ihminen, niin jotenkin aina pärjää. Minä ainakin olen aina luottanut siihen, että tapahtui mitä tapahtui, niin jotenkin tulen pärjäämään, ja lopulta tipun maahan aina kuin kissa jalat edellä, vaikka pudotus olisikin korkealta.
Minun on vaikea ymmärtää sellaista pessimismiä, ettei uskaltaisi edes olla kotirouva siksi että mitä sitten jos mies jättää. Mitä minä olisin tehnyt jos mies olisi jättänyt? Ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi ja tarvittaessa pyytänyt vanhemmiltani taloudellista apua. Hakenut aktiivisesti koulutuspaikkaa ja/tai työtä ja ihan varmasti pärjännyt tavalla tai toisella. Taloudellisesti olisi toki ollut tiukkaa ainakin jokusen vuoden jos opiskelemaan lähtee, mutta hengissä olisi selvitty.
t. 75
[quote author="Vierailija" time="25.10.2013 klo 15:14"]
Se on aivan eri asia muuttaa Suomeen kuin johonkin Amerikkaan. Suomessa valtio kyllä pitää sinusta huolen. Usa:ssa joudut itse maksamaan kaiken.
[/quote]
Tuo on kyllä totta, että yhteiskunnan turvaverkot on vähän heikommat sielläpäin. Tarkoittaa vaan, että ap:n täytyy miettiä tarkemmin ne vaihtoehtoiset turvaverkot hätätilanteen varalle, eli se millainen se avioehtosopimus on, onko mahdollista saada apua Suomesta omilta sukulaisilta hätätilanteessa (ainakin sen verran että pääsee takaisin Suomeen jos ei muu auta) jne.
En koe olevani mitenkään alistetussa asemassa tämän kieliasian tai minkään muunkaan suhteen, päinvastoin. Mieheni ei koskaan viittaa esimerkiksi ikääni kielteisessä mielessä tai yritä oman elämänkokemuksensa kautta perustella, miksi minun tulisi taipua hänen tahtoonsa. Yhdessä keskustelemalla yritämme tehdä kaikkien kolmen kannalta parhaita ratkaisuja, lasta tietysti erityisesti ajatellen. Täydellisesti ei voi varmasti kukaan onnistua kasvattajana, mutta tärkeintä lienee, että yrittää parhaansa. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä, että on keskustelua ja erilaisia näkemyksiä. Mitä siihen avioehtoon tulee, niin olen kyllä ymmärtänyt sen sisällön ja sopimuksen toisena laatijana on ollut suomalainen juristi (mieheni ehdottamana juurikin siksi, että ei olisi epäilystä sopimuksen puolueettomuudesta). En aio tässä mitään summia lähteä erittelemään, mutta hyvin sillä rahastolla toimeen tulisi vuosikymmeniä sellaisessakin maassa, jossa julkisia palveluja ei juuri ole. Muita lapsia miehelläni ei ole, joten kuolemantapauksessa lähes koko omaisuus siirtyisi lapsellemme ja minulle (pieni osa on testamentattu muille mieheni sukulaisille). Eli kyllä nämä asiat on järjestetty kuntoon. Niitä on vain mielestämme turha murehtia etukäteen liiaksi. Meidän mielestämme elämää ei kannata suunnitella liian pitkälle, vaan keskittyä tekemään nykyhetkestä mahdollisimman onnellinen. Ap
Olisi tosiaan kiinnostavaa tietää, mikä se sopimus on miehen omaisuudesta, tai siis että tietääkö ap ylipäätään mitä siellä papereissa tosiasiassa lukee- avioehtohan kun yleensä on sitä varten, että puoliso nimenomaan ei hyötyisi toisen omaisuudesta, eikä päinvastoin. Jos mies taas on vain sanonut, että joo kyllä sulle sinne on semmonen rahasto perustettu (kertomatta/todistamatta asiaa tarkemmin), niin tod näk ap:lle ei juuri mitään erossa jäisi.
Minusta ei ole kovin järkevää ajatella, että "kyllä se elämä kantaa joka tilanteessa vaikka tekisin nyt miten typeriä valintoja", kyllähän sitä useimmista vaikeuksista hengissä selviää mutta saattaa joutua silti todella hankaliin olosuhteisiin, mitä esim. kouluttamattomuus, työttömyys, rahattomuus ja mahdolliset huoltajuusriidat lapsen suhteen olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 15:01"]
Täällä saa ehkä sikäli väärän vaikutelman, että tarkoituksenani ei ole ollut selitellä mitään, vaan lähinnä kuvata esimerkkien avulla, mikä on ongelma, että siihen voisi löytää jonkin ratkaisun. Ystävieni hyväksyntä on sikäli tärkeää, että jos sitä ei ole, niin en oikein näe suhteilla tulevaisuutta ainakaan pitkällä tähtäimellä. Ja millään en haluaisi luopua ihanista ystävistäni. Se on vasta se viimeinen vaihtoehto.
Koulutus on toki tärkeä, mutta enää se ei tunnu niin tärkeältä kuin aiemmin. Eihän kouluttamattomuus tarkoita automaattisesti, että ei tiedä mistään mitään eikä koskaan lue tai opiskele mitään. Itse esim. otin englannin tunteja raskausaikana oikein urakalla, että oppisin puhumaan sitä mahdollisimman sujuvasti lapselle ja tietysti muutenkin. Ap
[/quote]
TÄH : ENGLANNINTUNTEJA joitta osaisit puhua sitä sujuvasti lapsellesi???
ÄIDINkieltähän sinun pitää lapsellesi puhua !
Älä vaan sano , että miheisi on englanninkielinen. Sitten voisin todelllakin sanoa ystäviesi olevan oikeassa huolessaan mihen saaneen sinut aivan sekaisin.
Ja mitä koulutukseen tulee, niin onhan hyvin mahdollista, että hankin vielä itselleni jonkin koulutuksen ja ammatin. Ei se ole mitenkään poissuljettu vaihtoehto. Se ei vain ole ajankohtainen juuri tällä hetkellä.
Toki elämässä pitää kuunnella järjen ääntä, mutta toisaalta tehdä myös siten, miten hyvältä tuntuu. Miehen mukaan ulkomaille lähtö ei todellakaan ollut suunnitelmissani yo-juhlapäivänä, mutta kesän aikana tapahtunut tapaamisemme oli niin mullistava, että mieleni muuttui täysin. Onnellinen olisin varmasti ollut myös luokanopettajaopiskelijana, mutta tällä kertaa elämä kulki tällaista, hieman erikoisempaa polkua :) Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskon että monikielisyys on iso rikkaus ja olen kasvattanut mieheni kanssa lapsistamme kolmikieliset. Mutta uskokaa, se ei ole aina helppoa ja se myös vaatii aikamoista tahdonlujuutta varsinkin 20v Suomesta poissaolon jälkeen.
Se on hyvin helppo huudella sieltä Suomesta.
Juu, tiedän toki avioehdon sisällön. Sen tarkoituksena on ollut nimenomaan taata minulle sellaista tulevaisuuden turvaa, joka ei voi kadota, vaikka muuta omaisuutta menettäisi. Mutta toivottavasti sitä vararahastoa ei koskaan tarvitse ottaa käyttöön, vaan saamme jatkaa aina yhdessä. En osaa potea syyllisyyttä siitä, että en tuo perheeseemme tuloja, koska panostan siihen muilla tavoin ja tiedän, että mieheni aidosti haluaa nykyisenlaista tilannetta, jossa hänen hankkimansa tulot ovat meidän kaikkien yhteisessä käytössä. Jossakin toisessa perheessä jokin muu järjestely on varmasti parempi, mutta tämä sopii meille.
En ole myöskään lainkaan huolissani, etteikö lapsemme oppisi hyvää englantia, koska sitä hän kuulee enimmäkseen ympärillään päivittäin. Jos kotiapulaisemme ja osa ei-natiiveista tuttavistamme puhuukin omalla aksentillaan tai vaikka tankerostikin, niin en usko sen lapsemme kielitaitoa pilaavan :) Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä on tyttöparan pää saatu pyörälle rahalla ja vaikutusvallalla. On kotiapulainenkin ja rahastot tursuaa, ja rakkaus kukoistaa.
Miten mua häiritsee suuresti nää selittelyt "meidän mielestämme" kun tosiasiassa se taitaa olla "miehen mielestä".
Pakko liittya keskusteluun ja kaikenlisaksi kommentoida aiheen vieresta, oli provo tai ei.
Minakin lahdin ulkomaalaisen miehen matkaan varsin nuorena (tosin mieheni ei ole minua reilusti vanhempi), sain ensimmaisen lapsemme myoskin suht nuorena emmeka asu Suomessa...mutta mutta.
Korvaan sarahti todella kovasti se etta ap puhuu lapselleen englantia. Onhan moni jo asiasta maininnutkin, en vain oikeasti voi uskoa etta joku oikeasti tekee niin! Yleisesti ottaen olen pitanyt suomalaisia todella fiksuina ja ymmartavaisina mita tulee kaksikielisyyteen. Kaikille sukulaisilleni ja ystavilleni n ollut aina taysin selkeaa se etta mina puhun lasten kanssa suomea ja mies omaa kieltaan. Tottapuhuen pidan sita myos turvana lapsille- jos mies esim kuolisi tai meille tulisi ero, niin muuttaisin kylla lasten kanssa Suomeen asumaan. Sitten ei olisi koulujen tms kanssa ongelmia, silla lapset puhuvat jo yhtena kielenaan sujuvaa suomea, eika tarvitsisi opetella itselle vierasta kielta aivan alusta.
Voisin jatkaa tasta aiheesta vaikka kuinka pitkaan...
Tunnen myos sellaisia miehia, jotka ovat pyytaneet tai vaatineet vaimoa puhumaan englantia, koska ovat olleet tavallaan mustasukkaisia siita vaimon ja lapsen valisesta salakielesta. Se asenne osoittaa vaan miehen epavarmuuden itsestaan, ei muuta.
Muuten tuosta tilanteesta tuli mieleen, etta ehkapa sun ystavasi ovat vain niin erilaisessa, viela hyvin itsekkaassakin (opiskelija) elamantilanteessa etteivat vain voi ymmartaa ratkaisujasi sen takia? Ymmarran heidan huolensa, mutta en kaikkea tuota "lenkkarit vaihdettu korkkareihin" juttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.10.2013 klo 15:02"]
Suositus kyllä on, että perheessä on vain kaksi kieltä. Kummankin vanhemman äidinkielet, joista toinen sitten perheen yhteinen kieli.
Pahin sillisalaatti syntyy sillä, että perheen yhteinen kieli on se tankeroenglanti. Syntyy kolmella kielellä tunnevammaisia.
Tämä on tutkittu juttu.
[/quote]
Mutta jos perhe asuu englanninkielisessä maassa, jossa lapset ovat päivähoidossa natiivien hoidettavana ja käyvät koulunsa myös asuinmaassaan. Näin ollen tuo englannin kieli varmasti hoituu ihan hyvin.
Aina ei voi valita mitä kieliä kotona puhutaan. On päivänselvää, että vanhemmat puhuvat lapselleen omaa äidinkieltään. Ja on päivänselvää, että jos vanhemmat ovat asuneet Englannissa jo ennen toistensa tapaamista, yhteinen kotikieli on se englanti.
Aina olosuhteet eivät ole suositusten mukaiset, mutta suosituksetkin muuttuvat. Tuskin kukaan meistä kykenee kasvattamaan lastaan kaikilta osin täysin suositusten mukaisessa ympärsitössä. Vai mitä?
Hmm. (Alle?) parikymppisenä lähdit amerikkalaisen 20 vuotta vanhemman miehen matkaan? Onhan se nyt ymmärrettävää, että ystäviäsi huolettaa. Ystäväsi voivat nähdä jotain, mitä sinulta jää näkemättä kun rakastuneena katsot asioita ruusunpunaisten lasien läpi. Kuuntele heitä vakavasti. He pelkäävät, että sinulle käy köpelösti. Ja trust me, miesten kanssa usein käy.
On ikävää, että yhteiskunta on muuttunut minä-keskeiseksi, jonka vuoksi itsensätoteuttaminen ja koulutus ovat nouseet niin suureen arvoon, että perhearvotkin tästä kärsivät. Olen samaa mieltä, että se ei ole ainoa oikea vaihtoehto elää tuon ajattelun mukaisesti. Mutta kuitenkin, on huolestuttavaa jättää itsensä täysin kouluttamatta miehen vuoksi. Koulutus ottaa sen 2-5 vuotta yleensä, ja se on lyhyt aika. Nykypäivänä on hyvin hankala löytää työtä ilman koulutusta, ikävä tosiasia. Yksinkertaisimpiinkin töihin otetaan mielummin joku sopivan pohjakoulutuksen omaava. Valokuvaus, hieno harrastus, mutta jos siitä ammattia meinaat, niin saat taistella töistä kyllä monien koulutetumpien kanssa. Näitä asioita olisi ehkä kannattanut pohtia ennen perheen perustamista, ja vaatia mieheltäsikin joustoa. Ei ole oikein, että sinä joudut mukauttamaan elämäsi hänen mukaan ilman että hän tekee vastaavaa. Eikö hän voi harkita muuta työtä niin ettei sinun tarvitsisi jäädä sekä ilman koulutusta että työtä?
On helppo uppoutua elämään "mukavaa elämää" toisen siivellä, mutta kannattaako se? Ainakin sinua on varoitettu.
Olisiko sellainen hyvä idea, että opettaisi lapselle sitten suomea, kun hän on riittävän vanha ymmärtääkseen asian, ja tietää, haluaako oppia sitä. Eihän se myöhäistä ole siinäkään vaiheessa. Kyllähän ihminen pystyy oppimaan kaikenlaista missä iässä tahansa, jos motivaatiota on. Voihan tietysti käydä niinkin, että hän haluaa opiskella jotakin muuta kieltä tai ei muita kieliä lainkaan, ja sekin on mielestäni täysin ok.
Tuota ystäväasiaa jäin miettimään, kun se oli niin hyvin sanottu, että ovatko ystäväni todella ystäviäni. Tuntuu, että kyllä he ovat. Tässä on nyt vain jotenkin tämä asia tullut meidän väliimme. Uskon, että saamme asian jotenkin ratkaistua, kunhan vain keksisin, että miten. Voihan niitä alamäkiä tulla ystävyyssuhteissakin? Liian herkästi en haluaisi ainakaan luovuttaa, koska nämä ihmiset ovat minulle tärkeitä ja läheisiä jo vuosien takaa.
Mieheni on tehnyt todella paljon töitä menneinä vuosina. Urakehitys on ollut hänelle hyvin tärkeää ja on toki edelleenkin, mutta iän myötä perhe- ja muut pehmeät arvot ovat nousseet työn rinnalle ja ohitse. Eli hän on ikään kuin kiinnostunut parisuhde- ja perheasioista toden teolla vasta siinä nelikymppisenä eli niihin aikoihin kun tapasimme. Eiköhän mieheni olisi jollekin muullekin kelvannut jo aiemminkin :) Monelle naiselle tuntuu myös riittävän, että miehellä on tarjota varallisuutta ja helppoa elämää, mitä täällä on minullekin tarjottu motiiviksi. Eikähän siinäkään vaihtokaupassa mitään vikaa ole, jos järjestely sopii molemmille osapuolille. Mutta moni, kuten esim. oma mieheni, haluaa myös kiertää sillä tavoin motivoituneet kumppaniehdokkaat turvallisen välimatkan päästä. Meidän suhteemme ei siis perustu "pinnallisille" arvoille enkä näin ollen osaa olla lainkaan huolissaan esimerkiksi ikääntymisen vaikutuksesta suhteeseemme.
Mitä taas lapsemme koulutukseen tulee, niin mieheni pitää siitä varmasti huolen, että lapsi pääsee aikanaa haluamaansa kouluun. Minulla ei tietystikään ole varaa kalliisiin lukukausimaksuihin, mutta onneksi mieheni kovalla työllä hankkimaa varallisuutta on mahdollista hyödyntää tähän asiaan samoin kuin minun koulutukseen aikanaan.
Yhden lapsen politiikkaamme ei ole mitään sen syvällisempää syytä kuin että perheemme tuntuu juuri sopivalta ja hyvältä tällaisena kuin se on. Siksikin haluan satsata nyt täysillä lapseen, kun tiedän sen olevan ainutlaatuinen mahdollisuus. Ap
Ap: Surettaa kuinka naivi oikeasti olet.
Toivottavasti et joudu kärsimään tulevina vuosina. Jos olisin ystäväsi, olisin minäkin huolissani.
En oikein keksi muuta selitystä ap:n vimmalle unohtaa juurensa kuin sen, että jostain syystä hänen lapsuutensa tai lapsuusmuistonsa ovat onnettomia. Tai ehkä hän vihaa vanhempiaan. Mitenkään muuten en pysty selittämään sitä, että haluaa katkaista sukupolvien ketjun ja yhteisymmärryksen noin totaalisesti.
Yksi upein osa elämässäni on ollut se, miten olen voinut siirtää lapsuuteni rakkaat lorut ja sadut osaksi lapseni elämää. Olen laulanut samoja lauluja kuin äitini ja mummini lauloivat minulle. Olen hankkinut lempikirjani lapselle ja yhdessä luemme niitä. Äitini leipoo lapseni kanssa, tekee käsitöitä, kertoo tarinoita omasta lapsuudestaan ja ylipäätään siirtää yhteistä perintöä seuraaville sukupolville. On käyty yhdessä mustikassa ja sienimetsässä, opeteltu ne salaiset ruokareseptit, joita jo äitini isomummo hallitsi.
Yksi upein asia, mitä itse sain ja omat lapseni ovat saaneet, on ollut myös läheiset ja tiiviit välit niin isovanhempiin kuin serkkuihinkin. Paras ystäväni on serkkuni, jonka kanssa vietimme ihania kesiä mummolassa. Emme varmasti olisi osanneet keksiä niitä upeita leikkejä, jos meillä ei olisi ollut yhteistä kieltä.
Riistät lapseltasi oikeuden ymmärtää äidinpuoleista sukua ja kulttuuria. Hän kasvaa automaattisesti isän kulttuurin ja suvun jäseneksi, joten vähintä, mitä voisit tehdä, olisi edes sen kielen vaaliminen. En ymmärrä kaltaistasi laisinkaan. Eikö sinulla ole mitään omaa, mitään, mistä olet ylpeä ja mitä haluat säilyttää, mitään, mikä olisi sinulle tärkeää ja mihin et kaipaa miehen hyväksyntää, koska se on osa sinua? Kuulostat hyvin tyhjältä. En lainkaan ihmettele, että ystäväsi ovat huolissaan. Sinut on kirjoitettu uudelleen täyteen miehesi ajatuksilla.
[quote author="Vierailija" time="28.10.2013 klo 23:45"]
En oikein keksi muuta selitystä ap:n vimmalle unohtaa juurensa kuin sen, että jostain syystä hänen lapsuutensa tai lapsuusmuistonsa ovat onnettomia. Tai ehkä hän vihaa vanhempiaan. Mitenkään muuten en pysty selittämään sitä, että haluaa katkaista sukupolvien ketjun ja yhteisymmärryksen noin totaalisesti.
[/quote]
Ap kirjoitti jossain vaiheessa, että aluksi vanhempansa epäilivät että onko tyttären ratkaisu oikea, mutta kuulemma kun oli paksuksi pamahtanut niin vanhemmatkin alkoi olla kannustavia...jotenkin tulee mieleen että samanlaisia rahan sokaisemia pyrkyreitä, hienoa kun tytär on nalkittanut rikkaan vanhan äijän ja elää kotibimbona. Mä ainakin olisin äärimmäisen pettynyt jos mulla olisi tytär jonka olisin yrittänyt kasvattaa omanarvontuntoiseksi ja tasa-arvoiseksi naiseksi, ja joka sitten heittäytyisi vanhan äijän ylläpitämäksi tyhjäntoimittajaksi ja tyhjäpääksi. Olisin todellakin epäonnistunut.
[quote author="Vierailija" time="25.10.2013 klo 15:04"]
Miksi aikuisen ihmisen, joka on 'sinut' omien valintojensa ja elämäntapansa kanssa - eikä tietenkään valinnoillaan tee mitään 'rikollista' tai loukkaa ketaan - pitää kerjätä jotain ihme hyväksyntää muilta?
[/quote]
No kyllä minusta on ymmärrettävää, jos toivoisi voivansa entiset ystävänsä pitää? Eihän tuo ap muilta sitä hyväksyntää kerjääkään, mutta toivoisi että omat ystävät hyväksyisivät hänen valintansa.