Lue keskustelun säännöt.
Miten saada ystävät hyväksymään oma elämäntapa?
24.10.2013 |
Minulla on ihana mies ja lapsi, ja olen kaikin puolin tyytyväinen elämääni. Onnellisuuttani hiertää kuitenkin se, että ystäväni eivät hyväksy elämäntapaani. Tapasin itseäni 20 vuotta vanhemman miehen ylioppilaaksi tulon jälkeisenä kesänä ja päätin lähteä hänen mukaansa, kun yhdessäolo tuntui niin hyvältä. Siinä sitten yliopisto-opinnot ja yleisurheiluharrastus jäivät, kun mieheni työ vaatii paljon matkustelua maailmalla. Vaikka olemme olleet yhdessä jo reilut kolme vuotta, ystäväni eivät vieläkään hyväksy ratkaisuani. Heidän mielestään heitän elämäni hukkaan, jätän "älyllisen potentiaalini" käyttämättä, alistun mieheni tahtoon, uusinnan vanhanaikaista naisihannetta jne., ymmärrätte varmaan, mitä tarkoitan. Ymmärrän, että ystäväni olivat aluksi huolissaan, koska olen heidänlaisensa "kiltti tyttö" ja mieheni on tietyllä tapaa hyvin voimakas persoona, mutta jotenkin tuntuu, että huolen olisi pitänyt väistyä vuosien kuluessa, kun he näkevät, että olen oikeasti onnellinen. Nyt on kuitenkin alkanut vaikuttaa, että näin ei tule tapahtumaan, vaan he eivät vain usko, että voisin itse haluta tällaista elämää. Jälkeenpäin on tullut mieleen, että siitähän olisi voinut loukkaantuakin, kun ystäväni epäilivät, että en olisi itse halunnut lasta näin nuorena, vaan että mieheni on painostanut minut siihen. Mistä tällainen jatkuva epäily kumpuaa? Miten saisin muuten niin ihanat ystäväni ymmärtämään, että haluan elää näin ja jakaa elämän ilot ja surut heidän kanssaan kuten ennenvanhaan? En pidä ajatuksesta, että kylmästi hylkäisin ystäväni ja vaihtaisin heidät uusiin. Nykyajalle on ominaista, että kaikki toimimaton heitetään heti pois eikä edes yritetä korjata.
Kommentit (142)
[quote author="Vierailija" time="28.10.2013 klo 21:47"]
Olisiko sellainen hyvä idea, että opettaisi lapselle sitten suomea, kun hän on riittävän vanha ymmärtääkseen asian, ja tietää, haluaako oppia sitä. Eihän se myöhäistä ole siinäkään vaiheessa. Kyllähän ihminen pystyy oppimaan kaikenlaista missä iässä tahansa, jos motivaatiota on. Voihan tietysti käydä niinkin, että hän haluaa opiskella jotakin muuta kieltä tai ei muita kieliä lainkaan, ja sekin on mielestäni täysin ok.
Ap
[/quote]
Sä et nyt todellakaan tunnu ymmärtävän yhtään mitään kielenoppimisesta. Tottakai lapsella on mahdollisuus opetella suomea myöhemminkin, mutta jos puhuisit sitä hänelle koko ajan, hän oppisi sen "ilmaiseksi", automaattisesti. Kielenoppiminen vaikeutuu koko ajan mitä enemmän ikää tulee, ja sen mekanismit ovat jo kouluikäisellä aivan erilaiset kuin pikkulapsella.
Yritä nyt tajuta: sä riistät lapseltasi luonnollisen yhteyden koko sinun puoleiseen sukuusi, mahdollisuuden opiskella Suomessa, mahdollisuuden tulla Suomessa ymmärretyksi täydellisesti. Sä puhut lapsellesi kökkökieltä, et sydämesi kieltä. Et ikinä pysty saamaan häneen samaa tunnepuolen yhteyttä englanniksi kuin saisit omalla äidinkielelläsi. Sun lapsella ei tule olemaan äidinkieltä. Sillä sä et ikinä - ikinä! - pysty samantasoiseen ilmaisuun vieraalla kielellä kuin omalla äidinkielelläsi. Et vaikka osaisit sitä mielestäsi kuinka hyvin tahansa.
Mä säälin sua ja sun lasta. Et tunnu ymmärtävän, miten alistetussa asemassa olet. Toisaalta, en oikein jaksa uskoa, ettetkö olisi provo. Kukaan ei vain kerta kaikkiaan nykytiedon valossa voi olla noin tietämätön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiteytit ajatukseni tismalleen!
[quote author="Vierailija" time="28.10.2013 klo 23:45"]
En oikein keksi muuta selitystä ap:n vimmalle unohtaa juurensa kuin sen, että jostain syystä hänen lapsuutensa tai lapsuusmuistonsa ovat onnettomia. Tai ehkä hän vihaa vanhempiaan. Mitenkään muuten en pysty selittämään sitä, että haluaa katkaista sukupolvien ketjun ja yhteisymmärryksen noin totaalisesti.
Yksi upein osa elämässäni on ollut se, miten olen voinut siirtää lapsuuteni rakkaat lorut ja sadut osaksi lapseni elämää. Olen laulanut samoja lauluja kuin äitini ja mummini lauloivat minulle. Olen hankkinut lempikirjani lapselle ja yhdessä luemme niitä. Äitini leipoo lapseni kanssa, tekee käsitöitä, kertoo tarinoita omasta lapsuudestaan ja ylipäätään siirtää yhteistä perintöä seuraaville sukupolville. On käyty yhdessä mustikassa ja sienimetsässä, opeteltu ne salaiset ruokareseptit, joita jo äitini isomummo hallitsi.
Yksi upein asia, mitä itse sain ja omat lapseni ovat saaneet, on ollut myös läheiset ja tiiviit välit niin isovanhempiin kuin serkkuihinkin. Paras ystäväni on serkkuni, jonka kanssa vietimme ihania kesiä mummolassa. Emme varmasti olisi osanneet keksiä niitä upeita leikkejä, jos meillä ei olisi ollut yhteistä kieltä.
Riistät lapseltasi oikeuden ymmärtää äidinpuoleista sukua ja kulttuuria. Hän kasvaa automaattisesti isän kulttuurin ja suvun jäseneksi, joten vähintä, mitä voisit tehdä, olisi edes sen kielen vaaliminen. En ymmärrä kaltaistasi laisinkaan. Eikö sinulla ole mitään omaa, mitään, mistä olet ylpeä ja mitä haluat säilyttää, mitään, mikä olisi sinulle tärkeää ja mihin et kaipaa miehen hyväksyntää, koska se on osa sinua? Kuulostat hyvin tyhjältä. En lainkaan ihmettele, että ystäväsi ovat huolissaan. Sinut on kirjoitettu uudelleen täyteen miehesi ajatuksilla.
[/quote]
Jos tämä edes on totta, toivon että "erorahasto" on oikeasti kohtuullinen ko. itsenäisyyden riistosta eikä sitä mitä 20+v kokee kohtuullisena.
Käsittämätöntä, että edelleen löytyy tällaisia aivotyhjiöitä!
Eihän tässä kukaan ole pakottanut ketään mihinkään. Ihan itse olemme valinneet elämän, joka tuntuu hyvältä ja oikealta :) Eron sattuessa olisi varmasti monia huolia mielessä, niin on hyvä, että toimeentulosta ei tarvitsisi silloin murehtia. Näin miehenikin ajattelee ja siksi kyseisen rahaston perusti. En näe ongelmaa siinä, että minulla ei ole omia tuloja eikä varallisuutta. Yhteiseksi hyväksi varallisuuskin on mielestämme tarkoitettu kuten kaikki muutkin perheen edun nimissä tehdyt joustot ja valinnat. Tärkeintä on, että kaikki osapuolet ovat samoilla linjoilla asian suhteen. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrätkö varmasti tuon miehen perustaman rahaston sisällön ja säännöt? Onko joku juristi (muu kuin miehesi maksama) tarkastanut ehdot? Yleensähän jenkeissä avioehto tehdään nimenomaan sen rikkaamman puolison omaisuuden turvaksi - miksi teillä menee toisinpäin? Ilman avioehtoahan saisit puolet miehen omaisuudesta - nyt jonkun (tyhjän?) rahastopotin?
Miten menee lapsen huoltajuus mahd. erotilanteessa? Yhteinen kielivalintanne ja miehen juristit ainakin takaa sen, että tuomari katsoo, ettei lasta kannata englanninkielisenä antaa suomenkieliselle äidille vaan englanninkieliselle isälle.
Kai tiedät, että Usassa ei ole julkista terveydenhuoltoa sinulle tai lapselle. Jos sattuu jotakin, joudut maksamaan itse kaiken, ellei sinulla ole työnantajaa, joka olisi vakuuttanut sinut ja perheesi.
Eikä ilmaista yliopistoa. Ummikko lapsi ei voi opiskella Suomessa, vaikka muuttaisittekin tänne.
Eli paljonko sinä eron sattuessa saisit? Onko summassa huomioitu tuo kaikki?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etkö siis omista puoliksi omaisuuttanne? Miksi et?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä aikuistenoikeasti ajattelit tehdä, jos tulee ero?
Olet ilman koulutusta, ilman sukulaisia, ilman kontakteja, ilman työkokemusta vieraassa maassa, josta lapsesi ei edes voi muuttaa kanssasi, koska ei osaa suomea.
Jos tulee ero ja riita, miehelläsi on tarjota koti, kontaktit, sukulaiset, kieli ja kulttuuri, koulutus, toimeentulo ja koti.
Mitä sinulla on?
Entäs jos ja kun ukko kuolee? Mitä ajattelit tehdä? Koska hänhän kuolee huomattavasti ennen sinua, koska miehillä on huomattavasti lyhyempi elinikäennuste ja hän lienee jo nyt lähemmäs 50. Ellei ylikin.
Onpa negatiivista porukkaa. Ap on onnellinen, kaikki hyvin? Eikö? Musta tuo ei kuulosta huonolta, tosin olisin opettanut lapsille suomen. Ei kai se myöhäistä ole vieläkään. Ja opiskelisin ammatin heti kun siihen energiaa riittää, eli lasten vähän kasvettua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkä lasten? Sillä on yksi lapsi.
Minä en tajua, miksei se elämän mies voinut odottaa siihen, että ap olisi saanut opiskeltua ja muutenkin vähän aikuistunut. Luulisi että aikuisella ihmisellä olisi enemmän järkeä päässä, vaikka ap hupakko olisikin.
Toivottavasti siellä kuolinpesässä ei ole kovin monen eksän lapsia. Menee aika silpuksi ja tappeluksi se perinnönjako.
Minä ymmärrän ap:ta ja ihmettelen hänen saamaansa paheksuntaa.
Olen itse tehnyt samanlaisen ratkaisun, muutin tänne Suomeen suomalaisen mieheni perässä 19-vuotiaana. Mies on minua 15 vuotta vanhempi. Minulla ei ollut mitään ammattia eikä koulutusta, ja ihan kotirouvana alkuun elelin, lapsia tuli kaksi. Myöhemmin kyllä olen hankkinut akateemisen koulutuksen ja olen töissä.
Eli se että jos menee yhteen miehen kanssa ja jää kotiin, ei ole mikään lopullinen tuomio. Myöhemminkin voi opiskella ja mennä töihin, joko koska itse haluaa kuten minä, tai koska on pakko esim. jätetyksi tulemisen takia. Kyllä elämä kantaa, ei sitä tarvitse niin säikky olla että luulee ettei pärjäisi jos ero tulisi. Ja varsinkin jos tosiaan on niin ettei ole mitään avioehtoa, kuten ap kertoi ettei ole.
Tuohon kieliasiaankin minusta suhtaudutaan vähän turhan kiihkeästi. Meillä myös tehtiin niin, että lapsille on opetettu vain suomea, joka ei ole minun äidinkieleni. Tiedän nyt, ettei se ole nykyisten suositusten mukaista ja varmaan tehtäisiin toisin jos olisi se tilanne, että olisin vasta itsekin suomea opetteleva maahanmuuttaja jolla on vauva, mutta toisaalta, eipä tästä meidän ratkaisustamme näytä käytännössä olevan mitään haittaa lapsille ollut. Lapset ei joo osaa juuri puhua minun vanhempieni eli isovanhempiensa kanssa, mutta joka tapauksessa nähdään vain kerran vuodessa ja onnistuu se välittämisen osoittaminen ilman sanojakin. Ei tuo minusta mikään valtava ongelma ole.
Mutta tosiaan me teimme tämän epäortodoksisen ratkaisun yksikielisydyestä koska miehen äiti joka on lääkäri, vakuutti että lapsen kehitykselle on vakavaa haittaa kaksikielisyydestä, ja minä olin niin nuori ja tietämätön että uskoin. En silti omien kokemusteni takia osaa niin kauhean pahana pitää tätä tekemäämmekään ratkaisua, enkä kauhistele ap:ta jos päätyy samanlaiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nro 75 lisää vielä siihen ystäväasiaan: itselleni oli aina itsestäänselvää, että ne vanhat ystävät kyllä jää kun muutan muille maille ja perustan perheen. Ei tullut mieleenkään yrittääkään pitää yhteyttä heihin enää, oli niin eri kuviot sitten jo. Ap:lle tulee kyllä olemaan aika haastavaa varmasti yrittää pitää yhteyttä ihmisiin joilla on aivan erilainen tilanne ja arvot.
Apua! Siis tuo kieliasia. Miten lapsenne kommunikoi Suomen sukulaisten kanssa???
Meillä on ystäväperhe, jossa puhutaan kolmea kieltä. Se ei ole mikään ongelma! Kumpikin vanhemmista puhuu lapsille omaa äidinkieltään ja keskenään vanhemmat puhuvat englantia. Näin lapset kykenevät kommunikoimaan kaikkien sukulaistensa kanssa ja oppivat asuinmaansa (Englanti) kielen myös.
Minä ainakin olisin tosi pahoillani, jos esim. siskoni ei olisi opettanut suomea lapsilleen ja siskon lapsi ei voisi jutella minun lapsieni kanssa. Eli jos ap:lla on sukuaislapsia Suomessa...
Ap nimenomaan kertoi, että on avioehto. Paljosta vetoa, että se on vaikeaa lakienglantia (yli ap:n kielitaidon) ja se on miehen juristien laatima - eikä sitä ole tsekannut kukaan.
Suositus kyllä on, että perheessä on vain kaksi kieltä. Kummankin vanhemman äidinkielet, joista toinen sitten perheen yhteinen kieli.
Pahin sillisalaatti syntyy sillä, että perheen yhteinen kieli on se tankeroenglanti. Syntyy kolmella kielellä tunnevammaisia.
Tämä on tutkittu juttu.
Jos miehellä on mainitsemaasi varallisuutta, niin pidä nyt ihmeessä huoli sitten siitä, että elämäsi on turvattu jos miehestäsi aika jättää / mies jättää sinut.
Miksi aikuisen ihmisen, joka on 'sinut' omien valintojensa ja elämäntapansa kanssa - eikä tietenkään valinnoillaan tee mitään 'rikollista' tai loukkaa ketaan - pitää kerjätä jotain ihme hyväksyntää muilta?
En juuri murehdi ikäviä elämäntapahtumia etukäteen. Keskityn lähinnä tähän hetkeen. Vastoinkäymisiin pitää sitten vain yrittää sopeutua tilanteen mukaan, kun niitä tulee vastaan. Kaikillehan niitä jossain muodossa todennäköisesti tulee.
Valokuvausta olen ajatellut lähinnä oman kiinnostukseni kautta, en niinkään ansaitsemismielessä. Siinä voisi kehittyä niin pitkälle kuin itsestä tuntuu sopivalta ja muutenkin säädellä tilannetta perhe-elämän ja matkustamisen mukaan. Työ voisi olla esimerkiksi vapaaehtoistyötä tai muuten itselle mielekästä tekemistä, ei varsinaista elannon hankkimista. Sen tekee toistaiseksi mieheni ja jos tilanne muuttuu, niin sitten pitää arvioida asia uudelleen ja toimia sen mukaan.
Juu, tulisimme lapseni kanssa toimeen erorahoilla. Sehän se idea avioehdossa oli, että minulle erotetaan oma "erorahasto", joka ei voi kulua etukäteen.
Ei elämämme mielestäni ole mitenkään pinnallista, päinvastoin. Perhe-elämä on molemmille tärkeintä ja yritämme rakentaa elämämme siten, että saisimme olla mahdollisimman paljon yhdessä. Mieheni on paljon töissä ja minä yritän tukea häntä mukailemalla työn liikkeitä. Hän taas tukee minua eri tavalla minulle tärkeiden asioiden suhteen. Elämäntapamme sopii hyvin juuri meille kolmelle, ja siksi toivoisin, että ystävänikin näkisivät sen. Ap