Syömishäiriöiset, mikä on säälittävintä mitä olet tehnyt ruuan eteen?

Itselläni on ollut bulimia. Olin/olen edelleen hyvin hoikka, mutta ainakin silloin oli kaikki veriarvot päin peetä. Ahmin ja oksensin kaikki mitä vain käsiini sain :( oli se sitten suklaata, sipsejä, juustoa, leipää, kurkkua, tomaattia, kuivaa makaronia (!?) tai ihan mitä vaan. Kurkkupastillit aiheutti välillä sellaisen ripaskan, että huhheijaa, onneksi ei käynyt vahinkoa esimerkiksi töissä. Kunnon ruokaa en syönyt oikeastaan lainkaan ja pääasiassa kaikki mitä söin/oksensin oli jotain herkkua.

Täällä on tosi paljon ollut kirjoituksia, joista tunnistan itseni. Minulla on ahmimishäiriö, johon kuuluu myös kaudet, jolloin en syö juuri mitään. Niitä on tosin ollut aika vähän viime kuukausina, ja olen lihonut yli satakiloiseksi. Jotain tarttis tehdä, mutta mitä? Syömishäiriöinen ei saisi laihduttaa, mutta tässä koossa liikunnan lisääminen on aika hankalaa sekin (plus korona sulki ainakin omalla paikkakunnallani mm. uimahallin kokonaan). Kun syön vähemmän, kärsin nälästä, ja se on tunne jota en voi sietää. Minua pidettiin lapsena nälässä systemaattisesti, joten näläntunteeseen liittyy todella voimakas tarve syödä välittömästi. 

Ostin ihan todella jäätävän kasan herkkuja ja nappasin mukaan jotain värikkäitä juomapillejä ja tyyliin lasten servettejä toivoen että hämäys menee läpi. Vaikka oikeasti kukaan ei varmana ajatellut että itse vedän kaikki. Mutta häpeä oli kova ja luulin että otsassani suorastaan lukee että tässä kulkee syömishäiriöinen. Silloin en vielä ollut edes ylipainoinen. Nyt kyllä olen.

Syön salaa kun mies on töissä. Koronan aikana työskentelemme kumpikin kotona, joten mässäily ei ole mahdollista.

Mutta joo, saatoin hakea mäkkäristä ihan sairaat määrät ruokaa ja söin kaiken parissa minuutissa. Sen jälkeen piilotin paperit ja muut roskat. Mies kuvittelee etten ole käynyt Mäkkärissä/muissa pikaruokaravintoloissa vuosikausiin. :(

Ehkä säälittävin oli, kun olin osastolla ja oksensin huoneessa muovipussiin (koska vessassa en saanut käydä yksin) ja sitten kuskailin lomalla oksennuspussit kotiin ja heitin roskiin. Joskus huonekaveri oli viillellyt ja tämän takia meidän huoneemme ratsattiin. Mitään terää ei löytynyt, mutta oksennuspussit löytyivät vaatekaapista. Ihan pikkusen hävetti...

Kaivanut roskista, kaverin hese ruuan kääreet, ja nuollut majoneesit niistä.( Puolustaudun, ne oli päällimmäisenä, eikä koskenut mihinkään.)

Lähetenyt kymmeniä kertoja vaunulenkille-> ostanut suklaata salaa mieheltä. (toivoi mun laihtuvan)

Käynyt mieheltä salaa hesellä yms mättöpaikassa.

Kymmeniä kertoja raahautunut kauppaan ostamaan herkkuja. Lappanut ostoskoriin kaikkea terveellistä (jotka pilaantuu kotona) vaikka pääasia oli tulla kauppaan hakemaan ne sipsit, mikropitsa ja karkit.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä säälittävin oli, kun olin osastolla ja oksensin huoneessa muovipussiin (koska vessassa en saanut käydä yksin) ja sitten kuskailin lomalla oksennuspussit kotiin ja heitin roskiin. Joskus huonekaveri oli viillellyt ja tämän takia meidän huoneemme ratsattiin. Mitään terää ei löytynyt, mutta oksennuspussit löytyivät vaatekaapista. Ihan pikkusen hävetti...

Tarkemmin ajatellen tein tätä muuten vielä aikuisenakin, ettei mies saanut tietää oksentamisesta. Lähdin koiran kanssa ulos ja jossain syrjässä oksensin muovipussiin ja ihan muina naisina heitin oksupussin johonkin bussipysäkin roskikseen...

Heitin "salaa" ostamani suklaan ulos auton ikkunasta parin palan jälkeen, yrittäen näin jonkinlaista itsehillintää. Illalla lenkkeilin koiran kanssa saman reitin ja poimin suklaan mukaani. Onneksi oli siis talvi ja levy istui vain pari tuntia lumipenkassa metsätien varrella.

Koitin aikoinaan useinkin heittää ostamiani suklaita pois enne kuin ehtisin syömään kaiken, kerran jopa hypin tasajalkaa levyn päällä ennen kuin heitin sen pois etten vain menisi parin tunnin päästä kaivamaan roskista.

Syömishäiriöisenä luin tän ketjun, ja tunnistan itteni  monesta, etenkin toi piilottellu  ja häpeä on ollu tarkkaa toimintaa vaativaa. Itse ahmiminen ja oksentaminen menee jo ihan rutiinilla. Tätä lukiessa pälkähti päähäni hölmö ajatus, että se ahminta on liiankin helppoa, mutta sen suunnittelu ja siihen varautuminen on osa jotain todella outoa _juttua_. En edes ollut ajatellut tätä sellaisena monen päivän ruljanssina, jonka se vaatii. Onko se vain typerä tapa, jota olen toteuttanut kohta vuosikymmenen ajan? Mistä saan sen itsehillinnän ja järjen, ettei päässäni ala pyörimään kehä, johon kuuluu ajoitus, ostaminen, paikka ja yksinolon organisointi? Miten saan tän loppumaan :( Olen kai vaan kadottanut järkeni enkä kuuntele kuin hölmöä rutiiniani.

Anteeksi, meni vähän OT, tulvahti vain tommosta mieleen. Tsemppiä ja iloa kaikille!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on erikoinen ilmiö, että ostetaan herkkuja ja sitten otetaan pari puraisua ja loput roskiin. Olisi kiinnostavaa tietää, mitä mielessä oikein silloin tapahtuu tai miksi teette niin?

Mulla ei yksinkertaisesti itsehillintä kestä ja ahmin lopulta kaiken saatavilla olevan. Olen jopa syönyt raakoja spaghetteja.

Likimain sama, kuivia mannaryyneejä vetelin.

Mutta olen siis parantunut. Syömishäiriö kesti suunnilleen kolme vuotta, päättymisestä on nyt jo yli 15 vuotta. Oma kokemus on, että tästä sairaudesta voi päästä kokonaan eroon.

Täällä myös yksi syömishäiriöstä parantunut. Mikä itseäni auttoi irrottautumaan niistä kehää kiertävistä tavoista ja ajatuksista oli se, kun jossain kohdin heräsin ajattelemaan, että jos joku muu ihminen pakottaisi minut toimimaan näin, sitä voitaisiin pitää pahoinpitelynä (tai minkä kaltoinkohtelun viralliset tunnusmerkistöt tuohon sitten tarkalleen osuisivatkaan).

Bulimiaa sairastin pitkään. Sairaalloisen alipainoisena olin ihan päästäni sekaisin. Joskus nälissäni söin omaa oksennustani (oksensin sentään pesuvatiin enkä pönttöön) ja oksensin sen uudestaan, useita kertoja :(

Luojan kiitos olen parantunut. Elämä oli yhtä helvettiä!

Vierailija kirjoitti:

Ei nyt tule ruokaan liittyviä muistoja. Niitäkin varmasti olisi. Nolointa koskaan oli jonottaa ulostuslääkkeiden kanssa apteekissa useita kertoja viikossa. Kerran kassalla sanottiin, että nämä eivät ole pitkäaikaiseen käyttöön ilman reseptiä. Nolotti ihan tarpeeksi kyllä.... en uskaltanut tilata netistä koska pelkäsin, että joutuisin noutamaan paketin jostain postista ja kalliiksi tuli jo ilman toimituskuluja. Onneksi tulin raskaaksi ja sitten oli aivan pakko lopettaa. Yllättäen en tarvinnutkaan niitä enää ja terveellinen elämä alkoi sujua ihan itsestään. Terapiaan olen hakenut julkiselta, mutta olivat sitä mieltä, etten tarvitse sitä?

Juuri sen takia ulostuskääkkeitä ei saa ostaa usein, koska syömihäiriöiset vetää niitä muuten hurjia määriä. Veikkaisin että apteekin työntekijä epäili sinua syömishäiriöiseksi.

Itsellä on kokemuksia vähän moneen suuntaan. Anoreksia-aikoina keksin ties mitä tekosyitä että sain peruttua menot ja näkemiset joissa olisi joutunut syömään jotain mitä ei ollut itse suunnitellut. Sen jälkeen olinkin sitten pitkään niin nälkäinen että rupesin perumaan menoja jotta saan rauhassa syödä. Jos olin yksin vapaapäivänä, koko päivä saattoi mennä siihen että kiertelin ympäri kaupunkia ostamassa syötävää. Harmittaa miten monta ajanviettoa on onnistunut pilaamaan ja päiviä tuhlaamaan näin turhaan asiaan. Onneksi viime aikoina asiat on ruvennut järjestymään.

Yläasteella heti kun pääsin koulusta tyhjensin leipäpussin. Joskus tein mustikkapaistosta koska siihen oli aina aineet kaapissa, ja söin sörsselin itse ennen kuin muut tulivat kotiin. Yhteisellä ruualla söin tosi niukasti.

Kävin opiskeluaikoina lähes päivittäin ostamassa kaupasta sipsipussin ja suklaalevyn, söin puolet ja heitin loput roskikseen. Joskus jos ne oli jäänyt roskiksen päälle nätisti saatoin myöhemmin syödä ne loppuun, mutta useimmin just tämän vuoksi otin ne pois kääreistä ennen kuin heitin roskiin, jotta houkutusta ei tulisi. Köyhimpinä aikoina käytin ruokarahat herkkuihin ja jouduin sitten muuten syömään pelkkää makaronia, porkkanaa ja kaurapuuroa, kun ne oli halvimmat ruuat mihin varaa.

Nyt työssäkäyvänä olen saattanut käydä ostamassa lounastauolla suklaata ja paistopisteherkkuja ja syönyt ne salaa työpäivän aikana. Olen myös harrastanut sitä, että käynyt kaupassa A ostamassa tietyt herkut ja kaupassa B toiset, koska on nolottanut ostaa kauhea kasa herkkuja kerralla.

Ostin kaupasta järkyttävän läjän herkkuja, pureskelin ja syljin pois. Tein tätä lähes päivittäin. Normaalin ruoan söin pois kunnolla. Olen vuosia ollut parisuhteissa ja pelkään sinkkuudessa eniten sitä, että palaan harrastuksen pariin. Toinen on itseni juominen hengiltä. Tai miksen tekisi niin kun en saa mistään mielihyvää ja elämä nykymaailmassa vain pahenee.

Vierailija kirjoitti:

Itsellä on kokemuksia vähän moneen suuntaan. Anoreksia-aikoina keksin ties mitä tekosyitä että sain peruttua menot ja näkemiset joissa olisi joutunut syömään jotain mitä ei ollut itse suunnitellut. Sen jälkeen olinkin sitten pitkään niin nälkäinen että rupesin perumaan menoja jotta saan rauhassa syödä. Jos olin yksin vapaapäivänä, koko päivä saattoi mennä siihen että kiertelin ympäri kaupunkia ostamassa syötävää. Harmittaa miten monta ajanviettoa on onnistunut pilaamaan ja päiviä tuhlaamaan näin turhaan asiaan. Onneksi viime aikoina asiat on ruvennut järjestymään.

Sydäntä raastavan tuttua. Vaikka nykyään olenkin jo melko terve, paastoan edelleenkin aina ennen ja/tai jälkeen sosiaalisia tilanteita joissa tiedän joutuvani syömään normaalia enemmän/epäterveellisemmin.

Mä en edes ajatellut tän olevan syömishäiriötä.. Teininä tein usein morotaikinan (voita, sokeria, jauhoja) ja söin sen raakana. Välillä ilman jauhoja... Koulunjälkeen hain parilevyä suklaata.. Söin ne matkalla kotiin. Vanhemmiten se jatkuva ahmiminen muuttui.. paasto ahmimista oli paljon. Viikko elettiin kahvilla ja mahdollisimman vähällä ravinnolla joka sitte "hyväksytti" ahmimaan koko viikonlopun. Nää oli tosi isoja määriä mitä vedin (nykyisiin mittasuhteisiin verrattuna) . Esim. Illan aikana pari hyvän ravintolan paksupohjaista pizzaa. Kilon ulkofilee ja siihen lisukkeineen (salaatti, perunat(vähintään puolipussia ranskalaisia)), kaksi isoa rullakebappia tai muita annoksia, kotiruokaa saatoin tehdä 3 henkisen perheen aterioiden verran ja mätätä menemään. yleensä vielä ahmin karkkia ja sipsejä näiden lisäksi. Tätä tein vuosia. Jatkuvaa alilämpöä ja huimausta. Aloin odottaa esikoista ja hänen takiaan nyt oppikirja rutiinit ja ruokailut. Stressatessa saattaa mennä syömättömyydeksi, mut ahmiminen jääny.

Vierailija kirjoitti:

Täällä on tosi paljon ollut kirjoituksia, joista tunnistan itseni. Minulla on ahmimishäiriö, johon kuuluu myös kaudet, jolloin en syö juuri mitään. Niitä on tosin ollut aika vähän viime kuukausina, ja olen lihonut yli satakiloiseksi. Jotain tarttis tehdä, mutta mitä? Syömishäiriöinen ei saisi laihduttaa, mutta tässä koossa liikunnan lisääminen on aika hankalaa sekin (plus korona sulki ainakin omalla paikkakunnallani mm. uimahallin kokonaan). Kun syön vähemmän, kärsin nälästä, ja se on tunne jota en voi sietää. Minua pidettiin lapsena nälässä systemaattisesti, joten näläntunteeseen liittyy todella voimakas tarve syödä välittömästi. 

Tää ei oo suoranaisesti mikään "temppu" jolla ruoan määrää saa rajoitettua, mutta osa sitä: sosiaalinen syöminen. Jos vain pystyy, niin 2-3 kertaa päivässä ateriat perheen tai ystävän kanssa, se syömistilanne (hitaasti, pöydän ääressä) auttaa normalisoimaan asioita. Tsemppiä!

Varastanut asiakkaiden ruokaa.