Syömishäiriöiset, mikä on säälittävintä mitä olet tehnyt ruuan eteen?

Vierailija kirjoitti:

Yksi säälittävimmistä on varmaan kun olin kavereiden kanssa eräillä pienillä festareilla. Muut jäivät anniskelualueelle ja itse sanoin muistaakseni lähteväni etsimään kauempaa vessaa, jossa olisi vähemmän jonoa. Ahmin sitten yhdessä ruokateltassa kebab-annoksen ihan pöydän ääressä ja sitten siirryin kauempana olevalle kojulle ja tilasin sieltä jonkun megalihiksen ja menin ahmimaan sitä sen kojun taakse, ettei kukaan vaan näkisi että olen heti perään syömässä. Siellä kopin takana kökkiessäni ja lihistä mahdollisimman nopeasti naamaan tunkiessani häpesin kyllä ihan älyttömästi sitä missä jamassa olen. Lopulta palasin turpeana kavereiden luokse "vessareissultani."

Selvin päin en kyllä ikinä ahmisi julkisella paikalla mutta jotenkin tuolloin humala vaikutti niin etten voinut estää itseäni. Eiköhän minut sieltä kopinkin takaa ole joku nähnyt.

Voin samaistua. Humalassa käyn Mäkkäristä tilaamassa ihan järkyttävän määrän ruokaa siis 3 tuplajuustohampurilaista, big mac hampurilainen, 9 nugettia ja kastikkeet päälle. Saatan vielä ottaa jotain juustotikkuja tai mitä lie, noiden lisäksi. Ja nolointa, että alan ahmimaan joskus ennen kun pääsen kotiin. Siinä keskellä Helsingin keskustaa vedän hampurilaista toisen perään. Varmaan todella ihana näky.

Ei ehkä säälittäväa, mutta typerää ja kallista. Teen ruokaa tai ostan ruokaa, otan ehkä lusikallisen tai haarukallisen ja sitten laitan loput roskiin. Tänäänkin hain hesburgerista kerrosaterian ja söin kolme ranskanperunaa ja yhden haukun hampurilaisesta.

Saan jotain tyydytystä siitä, kun jätän ruokaa... Säälittävää toisaalta se, että tykkään myös katsella, kun lihavat syö kokonaisia annoksia niin että majoneesit vaan valuu suunpielistä. Saan siitäkin jotain säälittävää tyydytystä, kun itse juon jotain kahvia vain.

Vierailija kirjoitti:

Tilasin pizzan. Ja sitten tilasin uuden. Hävetti aivan saatanasti kun sama kuski oli tunnin päästä uudelleen ovella.

Mä voin niin nähdä itseni tässä tilanteessa. Viimeksi ihme kyllä kehtasin tilata ne kaksi pitsaa kerralla.

Vierailija kirjoitti:

Halusin kaksi pizzaa. Menin pizzapaikkaan, teeskentelin olevani kaverin kanssa puhelimessa ja tilasin "hänelle" pizzan. Sitten kerroin tarjoilijalle, että suunnitelmat vaihtuivat, saisinko molemmat pizzat mukaan niin syödään sitten kotona. Tarjoilija oli hyvin kohtelias, mutta en uskaltanut katosa häntä silmiin kun pelkäsin ettei hän uskoisi... En tiedä miksi piti tehdä se niin monimutkaiseksi, olisin voinut hakea vaan take-awayna ne pizzat ja ottaa pokkana kaksi.

Tämä monimutkainen salailu ja irrationaalinen pelko kiinnijäämisestä tuntuu toistuvan monissa tarinoissa. Onko siinä taustalla joku sellainen, että kun itse ajattelee syömistä niin paljon, niin kuvittelee muidenkin olevan kovin kiinnostuneita siitä, mitä syöt ja kuinka paljon? Vai ovatko nuo salailutemput vain jokin keino käsitellä ahmimisesta tunnettua häpeää?

Söin festareilla saman pikaruoka-annoksen kolmesti yhden päivän aikana.

Lähdin kiireellä aina poikaystävän luota kotiin, kun alkoi tehdä mieli jotain.

Kävin ostamassa lähikaupastani todella monena päivänä peräkkäin tasan tarkalleen samat mässyt, muistan ne suunnilleen vieläkin ulkoa... Ajattelin vain mielessäni, että mahtaakohan kaupan kassa olla ihmeissään, kun minulla käy näin usein kahvivieraita...

Sairastuin syömishäiriöön 12-vuotiaana. Söin salaa ja piilotin kerran Domino-keksipaketin vaatekaappiini. Olin jotain 14-vuotias. Äitini löysi tämän keksipaketin ja sai aivan kamalat raivarit. Huusi ja haukkui, että oonko mä joku syömishäiriöinen. Nolostuin ja häpesin niin, että melkein pissat tuli housuun.

Eipä tuo auttanut ja syömishäiriöni vain paheni. Sairastan sitä yhä.

Vieläkin näin 26-vuotiaana en voi ostaa Domino-keksejä sillä aina kun näenkin niitä, tunnen suunnatonta häpeää ja ahdistusta.

Ahmimisen eteen en ole tehnyt mitään älyttömän säälittävää, mutta olen vetänyt ripulilääkkeitä kaksin käsin ja saanut vielä seuraavana päivänä lääkkeiden syömisesta kauhean vesiripulikohtauksen kun olin kyläilemässä... ;(

Olen nykyyän peräti suht terve.

Purekellut ja sylkenyt herkkuja yms. johonkin pussiin. Tosi tyydyttävää se ahmimis/pureskelu vaihe siinä, mutta lopetin tuon kuultuani että on epäterveellistä hamaille ja pilaa ruokatorven ynnä muuta. Ja tietty sekin että tulee tosi kalliiksi käytännössä pilata ruokaa hirveitä määriä.

Asuimme yläasteikäisestä asti käytännössä kahdestaan pikkuveljeni kanssa, isä teki niin paljon reissutöitä. En ikinä syönyt mitään ennen iltaa koulun jälkeen, jolloin iski hirveä nälkä ja ahmin. Pysyin hoikkana ihme kyllä, mutta on helpompiakin tapoja. En koskaan kehdannut itse ostaa herkkuja lähikioskilta vaan vinguin, manguin, vonguin, lahjoin ja pakotin veljeni hakemaan minulle suklaata useita kertoja. Veljeni oli onneksi aika reilu eikä alkanut kiristämään ja yleensä suostui vain, jotta olisin hiljaa. Joskus kauheassa räntäsateessa rukoilin veljeäni hakemaan minulle suklaalevyn. Lupasin ulkoiluttaa koiraa eikä hänen kuukauteen tarvitsisi. Päädyin kirjoittamaan hänelle esseitäkin kouluun. Kultainen veli sitten haki sen levyn myöhään illalla. Maistuipa hyvältä se häpeä.

Ennen kävin aina useassa ruokakaupassa hakemassa herkkuja. En koskaan uskaltanut viedä kaikkea sitä määrää kerralla yhdelle kassalle. Sen jälkeen kun tuli itsepalvelukassat, ei ole tarvinnut enää tehdä montaa kauppareissua.

Lämmitin kunnon kimpaleen Oltermanni-juustoa löysäksi sinkuvaksi massaksi, jota söin sitten haarukalla.

Ottanut pakasteesta jotain mokkapaloja yms. ja leikannut niiden reunoista tosi ohuita suiruja, syönyt ja laittanut loput takaisin pakastimeen. Meillä siis äiti aina laski pakastettujen leivonnaisten määrät ennen säilöntää että riittää kaikille yhtä monta.

Minulla on sitten aivan päinvastaista. Ahmiminen ei ole ongelma, vaan se että kaikenlaiset vastoinkäymiset elämässä saa painon laskemaan koska en pysty syömään. Olen ollut ajoittain todella hoikka ja se on just silloin kun elämä on ollut todella kuormittavaa. Monesti lomilla ja kausina kun voin hyvin, myös syön normaalisti ja sitten lihon takaisin normaalipainoon.

Kun asuin kämppisten kanssa, ahmin ja oksensin omassa huoneessani ja vein aina roskia kun kämppikset olivat nukkumassa tai pois kotoa. En myöskään pystynyt syömään/kokkaamaan kun joku muu oli kanssani, joten saatoin olla vaikka koko päivän syömättä jos joku oli linnoittautunut keittiöön (koska en kehdannut edes käydä hakemassa ruokaa). Skippailin luentoja jos tiesin että kämppikseni eivät olisi kotona -- tämä antoi minulle tietenkin täydellisen tilaisuuden ahmia ja oksentaa. 

Aupairina toistuvasti söin isäntäperheen (lähinnä lasten karkkipussit, sipsit, jäätelöt) ja yritin aina ostaa kaupasta samanlaiset herkut tilalle, en jäänyt koskaan kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Aupairina toistuvasti söin isäntäperheen (lähinnä lasten karkkipussit, sipsit, jäätelöt) ja yritin aina ostaa kaupasta samanlaiset herkut tilalle, en jäänyt koskaan kiinni.

Toinen aupairi: isäntäperhe osti minulle aina kerralla viikon ruuat ja minä tietenkin ahmin ja oksensin yleensä melkein kaiken yhdessä päivässä. 

Kävin ostamassa karkkia läheiseltä kaupalta kun päätin kerrankin olla itselleni armollinen. No siinä kotimatkalla aloin syödä karkkeja eli todellisuudessa nakersin vaan pienen palan ja heitin lopun karkin pusikkoon.

Näitä noloilta tuntuvia ruuanvälttelytarinoita riittäisi varmaan enemmänkin mutta en muista noista ajoista enää paljoa.

Olen onneksi täysin parantunut. Parantumisessa on auttanut se, että on päässyt eroon selittämättömistä häpeän tunteista joita on ollut itseään kohtaan aina. Loppujen lopuksi kaikilla taustalla olevilla ongelmilla on ollut hyvin vähän tekemistä syömisen kanssa.

Ei nyt tule ruokaan liittyviä muistoja. Niitäkin varmasti olisi. Nolointa koskaan oli jonottaa ulostuslääkkeiden kanssa apteekissa useita kertoja viikossa. Kerran kassalla sanottiin, että nämä eivät ole pitkäaikaiseen käyttöön ilman reseptiä. Nolotti ihan tarpeeksi kyllä.... en uskaltanut tilata netistä koska pelkäsin, että joutuisin noutamaan paketin jostain postista ja kalliiksi tuli jo ilman toimituskuluja. Onneksi tulin raskaaksi ja sitten oli aivan pakko lopettaa. Yllättäen en tarvinnutkaan niitä enää ja terveellinen elämä alkoi sujua ihan itsestään. Terapiaan olen hakenut julkiselta, mutta olivat sitä mieltä, etten tarvitse sitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aupairina toistuvasti söin isäntäperheen (lähinnä lasten karkkipussit, sipsit, jäätelöt) ja yritin aina ostaa kaupasta samanlaiset herkut tilalle, en jäänyt koskaan kiinni.

Toinen aupairi: isäntäperhe osti minulle aina kerralla viikon ruuat ja minä tietenkin ahmin ja oksensin yleensä melkein kaiken yhdessä päivässä. 

Saitko ruokaa ostettua sitten vai kärsitkö nälässä?

Kokemuksen kautta todennut, mitä ruokia ja herkkuja kannattaa syödä missäkin järjestyksessä, jotta kaiken saa helposti ja nopeasti oksennettua ulos. Muutoin se on ollu aika pitkälti sitä samaa, että vedetään kaikki mahdollinen, sit mennään oksentamaan. Ja joka päivä oli pakko liikkua. Ja kalorit piti tietää kaikesta.

Onneksi olen suurimmaksi osaksi jo parantunut. Syömättömyys aktivoituu päälle ainoastaan silloin, kun jotain liian kuormittavaa tapahtuu, tai on joku iso kriisi/traumaoireilu päällä.