Syömishäiriöiset, mikä on säälittävintä mitä olet tehnyt ruuan eteen?

Söin mutakakun kaupan vessakopissa. En voinut jälleen tuoda kotiin mitään herkkuja, kun olisin saanut siitä kyllä kuulla.

Kai sitä on itselläkin ollut jotain syömishäiriötä.

Lapsena karannut synttäreille, kun tiesin että siellä saa synttärikakkua. Vähävaraisessa perheessä kun ollut niin pöllinyt suklaapatukoita lapasen sisälle. Syönyt varmaan vuoden ajan joka päivä yhden litran jäätelöä iltaisin. Joskus tuskastuttua syömisiini kävellyt 15km lenkin että saa edes jotenkin syömisiä kulutettua.

Tilasin niin paljon noutoruokaa, että sieltä soitettiin ja kysyttiin onko tilaus oikein. Vastasin, että meillä on juhlat, joten tilaus on oikein. Oikeasti söin kaikki ite parissa päivässä.

Vierailija kirjoitti:

Bulimiaa sairastin pitkään. Sairaalloisen alipainoisena olin ihan päästäni sekaisin. Joskus nälissäni söin omaa oksennustani (oksensin sentään pesuvatiin enkä pönttöön) ja oksensin sen uudestaan, useita kertoja :(

Luojan kiitos olen parantunut. Elämä oli yhtä helvettiä!

Onneksi olkoon parantumisesta. Syvällä olet käynyt, sillä ainakin omasta mielestäni tuo on hurjinta mitä ahmimisen takia voisi kenenkään kuvitella tekevän.

Olen hankkinut työpaikan, että rahat riittäisi paremmin ruokaan.

Ei nyt ns. syömishäiriö mutta minulla on todella paha kofeiiniaddiktio. Pyöräilin kerran mökiltä 20 kilometriä kaatosateessa keskellä yötä ABC:lle pelkän kahvin ja energiajuomien perässä.

Olen tunkenut leipiä taskuihini ruokailun yhteydessä että voisin jatkaa hetken päästä.

Vierailija kirjoitti:

Ei nyt ns. syömishäiriö mutta minulla on todella paha kofeiiniaddiktio. Pyöräilin kerran mökiltä 20 kilometriä kaatosateessa keskellä yötä ABC:lle pelkän kahvin ja energiajuomien perässä.

Sama! Lähikaupasta ei saa kokiksen makuista energijuomaa joten kävelin räntäsateessa 6km Prismaan hakemaan pari tölkkiä Mad Croc Colaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Halusin kaksi pizzaa. Menin pizzapaikkaan, teeskentelin olevani kaverin kanssa puhelimessa ja tilasin "hänelle" pizzan. Sitten kerroin tarjoilijalle, että suunnitelmat vaihtuivat, saisinko molemmat pizzat mukaan niin syödään sitten kotona. Tarjoilija oli hyvin kohtelias, mutta en uskaltanut katosa häntä silmiin kun pelkäsin ettei hän uskoisi... En tiedä miksi piti tehdä se niin monimutkaiseksi, olisin voinut hakea vaan take-awayna ne pizzat ja ottaa pokkana kaksi.

Tämä monimutkainen salailu ja irrationaalinen pelko kiinnijäämisestä tuntuu toistuvan monissa tarinoissa. Onko siinä taustalla joku sellainen, että kun itse ajattelee syömistä niin paljon, niin kuvittelee muidenkin olevan kovin kiinnostuneita siitä, mitä syöt ja kuinka paljon? Vai ovatko nuo salailutemput vain jokin keino käsitellä ahmimisesta tunnettua häpeää?

Todennäköisesti juuri näin. Minulla ei ole syömishäiriötä. Tilaan ja noudan usein kolmekin pizzaa kerralla eikä ikinä ole tullut mieleenkään että jospa joku mahdollisesti luulee minun syövän ne kaikki yksin. Kotona odottaa mies ja kaksi koululaista joten ruokaa kuluu.

- Tilasin rullakebabin, riisikebabin ja perhepitsan huudellen "Oliko se nyt rullakebab?" kuin  paikalla olisi muitakin

- Hain kerrosateriat kahdesta eri Hesestä

- Ostin ison muovirasiallisen irtiksiä,  juustonaksupussin, 2 litran limsapulloa ja hämäykseksi värikkäitä muovipillejä 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä säälittävin oli, kun olin osastolla ja oksensin huoneessa muovipussiin (koska vessassa en saanut käydä yksin) ja sitten kuskailin lomalla oksennuspussit kotiin ja heitin roskiin. Joskus huonekaveri oli viillellyt ja tämän takia meidän huoneemme ratsattiin. Mitään terää ei löytynyt, mutta oksennuspussit löytyivät vaatekaapista. Ihan pikkusen hävetti...

Tarkemmin ajatellen tein tätä muuten vielä aikuisenakin, ettei mies saanut tietää oksentamisesta. Lähdin koiran kanssa ulos ja jossain syrjässä oksensin muovipussiin ja ihan muina naisina heitin oksupussin johonkin bussipysäkin roskikseen...

Sairastin sekamuotoista syömishäiriötä lähes 25 vuotta. Pahimpia juttuja en kehtaa edes täällä kertoa mutta edellisessä suhteessani lähdin koiran kanssa lenkille ja yrjösin jossakin pimeässä kohdassa suoraan jonnekin puskaan. Osasin oksentaa taiturimaisesti ja sen jälkeen vain purkka suuhun.

”Parannuin” kun vaihdoin syömisen alkoholiin sekä nikotiiniin.

Asun kaupungin keskustassa joten  lähin kauppa ei ole kaukana, mutta  oli se kaatosateessa ja keppien kanssa aika haaste selvitä edes sinne lähimpään markettiin vaan minkäs teet kun halusin Fazerin pieniä mustikkapiirakoita, juustonaksuja ja punaista jaffaa! 

On noita ollut aikoinaan vaikka mitä. Kerran söin ahmimalla pikkuveljeni joulukalenterin, kun olin ensin ahminut omani. Sitten ostin paketin suklaata ja täytin sen, ettei veli huomaisi :D

Olen myös salakuljettanut/piilottanut ruokaa laukussani, kun kyläreissulla on tarjottu jotain, jota en ole voinut syödä.

Hyvin tavallinen mässäilylistani

-Iso sipsipussi

-Suklaalevy

-Lakupussi

-Jäätelöpaketti

-Limua tai alkoholia, riippuen onko seuraava päivä vapaa

-Ennen tätä saatan woltata esim. Hesestä

Tätä harrastan kun mies on pois kotoota. Kun hän on kotona, tyydyn esim suklaalevyyn jota syön salaa suljetun oven takana. Piilotan roskat reppuun ja heitän roskiin kun lähden yksin reppu selässä ulos. Eli säälittävintä varmaan tämä salailu. Idioottia, ihan kun 10kg lihominen alle vuodessa ei herättäisi mitään ihmetystä :DD

Olen 40v, painan 150kg ja minulla on ollut ahmimishäiriö 16vuotiaasta joten kaikkea en edes muista..

Söin koiransuklaata.

Söin äidin vitamiinipillereitä.

Annoin naapurin juopon äijän koettaa tissiäni hississä viittä markkaa vastaan. Ostin irtiksiä.

Varastin  pitserian ulkoterassilta tyhjästä pöydästä lautaselle jätettyjä pitsanreunoja.

Keräsin, pesin ja söin jonkun maahan  levinneet aakkoskarkit.

Näitähän riittää, tarinat ovat tuttuja. Noin yleisesti oon osannut järkätä elämäni niin, ettei mikään estä yksin syömistä ja oksentamista. Saan mussuttaa rauhassa (lue: kärsiä erakoitumisesta ja yksinäisyydestä), nauttia vapaudesta (lue: syrjäytyä), tehdä omia valintojani (lue: salailla ja hävetä tilaani).

Voimia kaikille. Kiitos etävertaistuesta. Oon kärsinyt tästä 14-vuotiaasta, nyt ikä alkaa jo vitosella. Ja se jos mikä on niin noloa, etten kehtaa enää edes apua hakea. Silti jaksan vieläkin elättää hintelää toivoa parantumisesta. Jotkut ei näköjään ikinä opi...

Vierailija kirjoitti:

Kaivanut roskista, kaverin hese ruuan kääreet, ja nuollut majoneesit niistä.( Puolustaudun, ne oli päällimmäisenä, eikä koskenut mihinkään.)

Lähetenyt kymmeniä kertoja vaunulenkille-> ostanut suklaata salaa mieheltä. (toivoi mun laihtuvan)

Käynyt mieheltä salaa hesellä yms mättöpaikassa.

Kymmeniä kertoja raahautunut kauppaan ostamaan herkkuja. Lappanut ostoskoriin kaikkea terveellistä (jotka pilaantuu kotona) vaikka pääasia oli tulla kauppaan hakemaan ne sipsit, mikropitsa ja karkit.

Ja kaupasta nappaan monesti pullavanpitkon/tiikerikakun ja keksejä tai paljon paistopisteen pasteijoita ja suklaakeksejä. Siihen kylkeen sitten kahvipaketin ja maitopurkin---> kylään menossa kahvittelemaan, vaikka oikeasti yksin kotiin syömään.

Vierailija kirjoitti:

Olen 40v, painan 150kg ja minulla on ollut ahmimishäiriö 16vuotiaasta joten kaikkea en edes muista..

Söin koiransuklaata.

Söin äidin vitamiinipillereitä.

Annoin naapurin juopon äijän koettaa tissiäni hississä viittä markkaa vastaan. Ostin irtiksiä.

Varastin  pitserian ulkoterassilta tyhjästä pöydästä lautaselle jätettyjä pitsanreunoja.

Keräsin, pesin ja söin jonkun maahan  levinneet aakkoskarkit.

Tutun kuuloista. Mä olen myös melko kookas. Kerran asiakaspalvelutilanteessa tahtomattani lölläytin käsillä mahaani ja sanoin että tästä tarvis päästä kohta syömään.

Asiakkaana ollut antoi mulle parikymppiä ruokarahaa ja neuvoi hyvän paikan.

Up

Äitini oli sairaalloisen ylipainoinen ja katsoin koko lapsuuden, kun hän iltaisin käpertyi telkun eteen ja ahmi kasoittain ruokaa jua herkkuja. Jos ovikello soi, niin me lapset kävimme ovella. Samoin hampurilaiset haimme aina 2 eri paikasta, eli äiti osti itselleen aina 2 ateriaa. Kun meille tuli lähikauppa, niin me sisarukset monesti haettiin ostoksia ja näin äiti sai piiloteltua sen, että söi lähes kaiken itse. Kyllähän kaikki tiesi, kuka ne oikeasti syö. Pieni paikkakunta ja me lapset laihoja. 

Voin sanoa, että yritykset peitellä ostoksiaan ja kuvitella, että selittämällä synntäreitä tai muuta  höpöä on ihan turhaa. Jokainen laiha näkee, kuka ne lopulta syö. Ei väliä vaikka 10 "synttäridonitsia" tilataan. Me tiedämme, että jollain muullakin tavalla sitä kokoa on osattu kasvattaa. Ehkä nolommaksi tekee se läpipaistava valehtelu, kuin lihavuus. Oma äiti selitti raskaalla työllä ja energiankulutuksella. Lisäksi yritti perheeltään piilotella syömistään, mutta oli se erikoista, että vähän väliä henki haisi makealle tai roskaruoalle. Lopulta äiti kävi vatsalaukun leikkauksessa. Laihtui 50kg, mutta lihoi sen takaisin.