Syömishäiriöiset, mikä on säälittävintä mitä olet tehnyt ruuan eteen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Halusin kaksi pizzaa. Menin pizzapaikkaan, teeskentelin olevani kaverin kanssa puhelimessa ja tilasin "hänelle" pizzan. Sitten kerroin tarjoilijalle, että suunnitelmat vaihtuivat, saisinko molemmat pizzat mukaan niin syödään sitten kotona. Tarjoilija oli hyvin kohtelias, mutta en uskaltanut katosa häntä silmiin kun pelkäsin ettei hän uskoisi... En tiedä miksi piti tehdä se niin monimutkaiseksi, olisin voinut hakea vaan take-awayna ne pizzat ja ottaa pokkana kaksi.

Tämä monimutkainen salailu ja irrationaalinen pelko kiinnijäämisestä tuntuu toistuvan monissa tarinoissa. Onko siinä taustalla joku sellainen, että kun itse ajattelee syömistä niin paljon, niin kuvittelee muidenkin olevan kovin kiinnostuneita siitä, mitä syöt ja kuinka paljon? Vai ovatko nuo salailutemput vain jokin keino käsitellä ahmimisesta tunnettua häpeää?

Se on varmaan tyypillistä nimenomaan syömishäiriöille, että tunnetaan suurta häpeää. Itse olin jo silloin reilusti ylipainoinen ja ajattelin että en halua olla läski tyttö joka syö kaksi pizzaa. Piti sitten keksiä se kaveri. Mulla on tosin koko elämäni ajan ollut outo tapa valehdella, vaikka siitä ei olisi hyötyäkään. Kerroin 7-vuotiaana koulussa kaikille, että minulla on koira, enkä vieläkään tiedä miksi tein niin. Olen ollut aina sellainen "kiltti tyttö", mutta sitten tulee tuollaisia ylilyöntejä. -sama

Varsinaisen otsikon vierestä, pahoittelen, mutta 15-v tyttäreni ahmii makeaa kauheita määriä. Aiemmin oksensi ja yritti olla syömättä. On masentunut ja on hoitokontakti. Mutta onko teillä mitään neuvoa, miten äitinä toimia tai suhtautua, että en ainakaan pahentaisi tilannetta? Olen neuvoton.

Vierailija kirjoitti:

Sairastuin syömishäiriöön 12-vuotiaana. Söin salaa ja piilotin kerran Domino-keksipaketin vaatekaappiini. Olin jotain 14-vuotias. Äitini löysi tämän keksipaketin ja sai aivan kamalat raivarit. Huusi ja haukkui, että oonko mä joku syömishäiriöinen. Nolostuin ja häpesin niin, että melkein pissat tuli housuun.

Eipä tuo auttanut ja syömishäiriöni vain paheni. Sairastan sitä yhä.

Vieläkin näin 26-vuotiaana en voi ostaa Domino-keksejä sillä aina kun näenkin niitä, tunnen suunnatonta häpeää ja ahdistusta.

Olipa äitisi julma tuossa tilanteessa. Ihan tuli paha mieli puolestasi. Ehkä sua lohduttaa, että monet täällä ovat tehneet paljon hölmömpiä asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aupairina toistuvasti söin isäntäperheen (lähinnä lasten karkkipussit, sipsit, jäätelöt) ja yritin aina ostaa kaupasta samanlaiset herkut tilalle, en jäänyt koskaan kiinni.

Toinen aupairi: isäntäperhe osti minulle aina kerralla viikon ruuat ja minä tietenkin ahmin ja oksensin yleensä melkein kaiken yhdessä päivässä. 

Saitko ruokaa ostettua sitten vai kärsitkö nälässä?

Aika harvoin pääsin kauppaan, kärsin usein nälästä. Aloin kuitenkin parantumaan bulimiasta juuri isäntäperheeni luona koska mahdollisuudet ahmia/oksentaa eivät olleet enää ihan niin ideaaliset kuin mihin olin tottunut kotona.

Vierailija kirjoitti:

Varsinaisen otsikon vierestä, pahoittelen, mutta 15-v tyttäreni ahmii makeaa kauheita määriä. Aiemmin oksensi ja yritti olla syömättä. On masentunut ja on hoitokontakti. Mutta onko teillä mitään neuvoa, miten äitinä toimia tai suhtautua, että en ainakaan pahentaisi tilannetta? Olen neuvoton.

Tässä muutama ajatus. Itselläni oli/on aika samoja oireita ja äitini ei osannut suhtautua ollenkaan asiaan.

-Älä syyllistä/moiti syömisestä, vaikka söisi hurjiakin määriä. Se johtaa vain siihen että hän häpeää syömistä yhä enemmän, ja piilottaa sen sinulta.

-Älä tee pistotarkastuksia hänen huoneestaan/laukustaan, löytyykö karkkia. Älä ota ruokaa pois häneltä.

-Älä moiti tai kiusoittele lihomisesta. Jos tyttö itse itkee asiaa, yritä olla se äiti joka rakastaa häntä sellaisena kuin on. Huoli hänen terveydestään on ymmärrettävää, mutta syömishäiriöiselle olisi tärkeää, että hän saa olla juuri omanlaisensa juuri tällä hetkellä. Hän muistaa kyllä murehtia terveysongelmista. Itse olen menossa huomenna äidille käymään ja jännitän jo etukäteen, mitä hän taas sanoo painostani.

-Neuvottele hoitavan lääkärin kanssa, voisiko tyttö saada apua nimenomaan syömishäiriöklinikalta. Pelkkään masennukseen annetaan erilaista apua, joka ei välttämättä auta näihin oireisiin. Monet psykologit/psykiatrit eivät ole syömishäiriöiden asiantuntijoita, eivätkä osaa auttaa ahmijaa. Ainakaan minun tapauksessani ei osannut.

Hyvä että kysyt ja välität asiasta. Voimia sulle ja tyttärellesi, toivottavasti hän saa tarvitsemansa avun.

Söin joka päivä jäätelöä rasiallisen. Muuta en syönytkään. Karkkia meni ennen jäätelökautta.

Ahdistaa ajatella noita aikoja. Söin myös grilliruokaa paljon ja muistan kuinka en saanut nukutuksi täydellä vatsalla.

Tuo aika oli laihduttamisen ja nälkäkuurien jälkeen. Onneksi nykyään suhtautuminen ruokaan on terveempi ja syön monipuolisemmin.

Painoni on noussut peräti 2kg kesällä ja ahdistaa. "Paranin" 7v sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Halusin kaksi pizzaa. Menin pizzapaikkaan, teeskentelin olevani kaverin kanssa puhelimessa ja tilasin "hänelle" pizzan. Sitten kerroin tarjoilijalle, että suunnitelmat vaihtuivat, saisinko molemmat pizzat mukaan niin syödään sitten kotona. Tarjoilija oli hyvin kohtelias, mutta en uskaltanut katosa häntä silmiin kun pelkäsin ettei hän uskoisi... En tiedä miksi piti tehdä se niin monimutkaiseksi, olisin voinut hakea vaan take-awayna ne pizzat ja ottaa pokkana kaksi.

Tämä monimutkainen salailu ja irrationaalinen pelko kiinnijäämisestä tuntuu toistuvan monissa tarinoissa. Onko siinä taustalla joku sellainen, että kun itse ajattelee syömistä niin paljon, niin kuvittelee muidenkin olevan kovin kiinnostuneita siitä, mitä syöt ja kuinka paljon? Vai ovatko nuo salailutemput vain jokin keino käsitellä ahmimisesta tunnettua häpeää?

Se on varmaan tyypillistä nimenomaan syömishäiriöille, että tunnetaan suurta häpeää. Itse olin jo silloin reilusti ylipainoinen ja ajattelin että en halua olla läski tyttö joka syö kaksi pizzaa. Piti sitten keksiä se kaveri. Mulla on tosin koko elämäni ajan ollut outo tapa valehdella, vaikka siitä ei olisi hyötyäkään. Kerroin 7-vuotiaana koulussa kaikille, että minulla on koira, enkä vieläkään tiedä miksi tein niin. Olen ollut aina sellainen "kiltti tyttö", mutta sitten tulee tuollaisia ylilyöntejä. -sama

Salailuhan on todella tyypillistä syömishäiriöissä. Itse muistan kun oksensin öisin salaa ja tilanteen jälkeen tunsin aina pulssin sykkeen korvissani ja samalla pelkäsin oliko tuo "ääni" kuitenkin jonkun perheenjäseneni askeleet hiljaisessa talossa ja mietin valmiiksi "peiteterinoita" oksentamiselleni, mahatauti tai ruokamyrkytys tms.

14km kävely mättöjen takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varsinaisen otsikon vierestä, pahoittelen, mutta 15-v tyttäreni ahmii makeaa kauheita määriä. Aiemmin oksensi ja yritti olla syömättä. On masentunut ja on hoitokontakti. Mutta onko teillä mitään neuvoa, miten äitinä toimia tai suhtautua, että en ainakaan pahentaisi tilannetta? Olen neuvoton.

Tässä muutama ajatus. Itselläni oli/on aika samoja oireita ja äitini ei osannut suhtautua ollenkaan asiaan.

-Älä syyllistä/moiti syömisestä, vaikka söisi hurjiakin määriä. Se johtaa vain siihen että hän häpeää syömistä yhä enemmän, ja piilottaa sen sinulta.

-Älä tee pistotarkastuksia hänen huoneestaan/laukustaan, löytyykö karkkia. Älä ota ruokaa pois häneltä.

-Älä moiti tai kiusoittele lihomisesta. Jos tyttö itse itkee asiaa, yritä olla se äiti joka rakastaa häntä sellaisena kuin on. Huoli hänen terveydestään on ymmärrettävää, mutta syömishäiriöiselle olisi tärkeää, että hän saa olla juuri omanlaisensa juuri tällä hetkellä. Hän muistaa kyllä murehtia terveysongelmista. Itse olen menossa huomenna äidille käymään ja jännitän jo etukäteen, mitä hän taas sanoo painostani.

-Neuvottele hoitavan lääkärin kanssa, voisiko tyttö saada apua nimenomaan syömishäiriöklinikalta. Pelkkään masennukseen annetaan erilaista apua, joka ei välttämättä auta näihin oireisiin. Monet psykologit/psykiatrit eivät ole syömishäiriöiden asiantuntijoita, eivätkä osaa auttaa ahmijaa. Ainakaan minun tapauksessani ei osannut.

Hyvä että kysyt ja välität asiasta. Voimia sulle ja tyttärellesi, toivottavasti hän saa tarvitsemansa avun.

Kiitos paljon neuvoistasi. Vaikka ymmärrän että kyseessä on sairaus, huoli johtaa kuten hän sanoo, "jatkuvaan valittamisen". En missään tapauksessa mainitse painosta mitään. Itselleni tuntuu jopa helpommalla se että hän lihoi TS ei juurikaan ilmeisesti enää oksenna. Mutta ei se varmaan sinänsä ole yhtään sen lievempää oireilua.

Vaihtarina menin lähes päivittäin koulun jälkeen kauppaan ostamaan sellaisen neljän "patongin" pakkauksen, jonka söin heti. Niissä oli siis suklaahippuja, vähän pullamainen koostumus.

Jokin aika sitten söin joka ilta mokkapalojen päällistä. Eli rasvaa, kaakaojauhetta ja tomusokeria. Nuorempana söin usein raakaa kääretorttutaikinaa, on muuten hyvää...

Äitiydessä on se etu, ettei voi lähteä illalla kauppaan suklaaostoksille. No tämä toki johtaa näihin kaakaosokerisörsseleihin, mutta mielestäni ne ovat pienempi paha kuin esim. suklaalevy.

Suuri nautinto on painua illalla sänkyyn suklaalevyn kanssa. Ja hampaat kiittää, yök...

Näiden ahmimiskohtausten jälkeen oli aina pakko laskea kuitenkin ahmitut kalorit. Ja moneen kertaan vielä. Että osaa sitten tehdä seuraavalle päivälle kunnon kituutusohjelman ja suunnitelman miten päästä eroon kaikista kalorin tarkkuudella.

Joku kysyi mikä auttoi paranemisessa. Itselläni yksinkertaisesti se että tajusin että vaikka olen yrittänyt laihduttaa vuosia, mitään ei tapahdu ja olen vaan onneton ja uupunut. Eli siis tiesin etten tule laihtumaan ikinä ellen hae apua. Sitten kun haki apua ongelmaan ja tunnisti sen (ongelmaa muutenkin vähätteli itselleen ja ei halunnut vaivata ketään) niin ainakin minulle tuli valtava itsearvostuksen tunne siitä että rohkenin tehdä sen. Tästä seurasi armollisuus itseään kohtaan ja vaikka senkin jälkeen saattoi olla ihmeellisiä dieettejä niin sellainen pakkomielteisyys väheni hiljalleen ja vuosien saatossa koen että olen parantunut täysin. Ei se hetkessä kuitenkaan tapahtunut.

Vierailija kirjoitti:

Söin joka päivä jäätelöä rasiallisen. Muuta en syönytkään. Karkkia meni ennen jäätelökautta.

Ahdistaa ajatella noita aikoja. Söin myös grilliruokaa paljon ja muistan kuinka en saanut nukutuksi täydellä vatsalla.

Tuo aika oli laihduttamisen ja nälkäkuurien jälkeen. Onneksi nykyään suhtautuminen ruokaan on terveempi ja syön monipuolisemmin.

Painoni on noussut peräti 2kg kesällä ja ahdistaa. "Paranin" 7v sitten.

Olen "parantunut" 3v sitten, mutta nyt BMI on noussut yli kahdenkymmenen ja olen alkanut miettimään mille dieetille alkaisin... Pelkään kyllä että mopo karkaa samantien käsistä.

Tein pelkän porkkanakakun kuorrutteen, jonka söin kulhosta lusikoiden..

Vierailija kirjoitti:

Minulla on sitten aivan päinvastaista. Ahmiminen ei ole ongelma, vaan se että kaikenlaiset vastoinkäymiset elämässä saa painon laskemaan koska en pysty syömään. Olen ollut ajoittain todella hoikka ja se on just silloin kun elämä on ollut todella kuormittavaa. Monesti lomilla ja kausina kun voin hyvin, myös syön normaalisti ja sitten lihon takaisin normaalipainoon.

Olisin hyvin voinut itse kirjoittaa tämän.

Tämä on erikoinen ilmiö, että ostetaan herkkuja ja sitten otetaan pari puraisua ja loput roskiin. Olisi kiinnostavaa tietää, mitä mielessä oikein silloin tapahtuu tai miksi teette niin?

Vierailija kirjoitti:

Varsinaisen otsikon vierestä, pahoittelen, mutta 15-v tyttäreni ahmii makeaa kauheita määriä. Aiemmin oksensi ja yritti olla syömättä. On masentunut ja on hoitokontakti. Mutta onko teillä mitään neuvoa, miten äitinä toimia tai suhtautua, että en ainakaan pahentaisi tilannetta? Olen neuvoton.

Ole läsnä, tukena ja jatka normaaliin tapaan kyselyä hänen asioistaan. Vaikka et jotain asiaa ymmärrä niin se kuunteleminen ja kontaktin otto on parasta "lääkettä" masennukseen. Käy sanomassa että rakastat ohimennen. T. Ex masentunut 10 vuotias (nykyisin 25v)

Vierailija kirjoitti:

Tämä on erikoinen ilmiö, että ostetaan herkkuja ja sitten otetaan pari puraisua ja loput roskiin. Olisi kiinnostavaa tietää, mitä mielessä oikein silloin tapahtuu tai miksi teette niin?

Mulla ei yksinkertaisesti itsehillintä kestä ja ahmin lopulta kaiken saatavilla olevan. Olen jopa syönyt raakoja spaghetteja.

Ostanut sipsejä ja  irtokarkkeja  sössöttäen  naama punaisena kassalle lasten karkkipäivästä, minulla ei tuolloin ollut vielä lapsia.

Hakenut Mäkkäristä 2 Bic mac ateriaa sekä neljä euron juustoa selittäen kipeästä perheestä, edelleen olin tuolloin vielä  lapseton  sinkku.

Tehnyt mössöä lappamalla kaakaojauhetta lasiin jossa tilkka maitoa ja lusikoilla suuhun, lopulta nopeutin prosessia kaatamalla maidot kaakaojauhepurkkiin.

Miehen lähdettyä töihin kaivanut esiin salaa ostamani mutakakun ja mättänyt sitä hullun kiilto silmissä kun äkkiä mies palasikin takaisin unohdettuaan astmapiippunsa, minä istuin keittiössä suun ympärys  ja nenä suklaassa.

Ostanut iltakävelyllä karkkipussin ja piilottanut postilaatikkoon mieheltä ja lapsilta, perheen nukkuessa hiippaillut sitten hakemaan aarteeni.

Anteeksi, huvituin kovasti tuosta postilaatikkoon piilottamista. Nokkela idea!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on erikoinen ilmiö, että ostetaan herkkuja ja sitten otetaan pari puraisua ja loput roskiin. Olisi kiinnostavaa tietää, mitä mielessä oikein silloin tapahtuu tai miksi teette niin?

Mulla ei yksinkertaisesti itsehillintä kestä ja ahmin lopulta kaiken saatavilla olevan. Olen jopa syönyt raakoja spaghetteja.

Mutta tuohan osoittaa suurta itsehillintää, että ostaa ja heittää sitten loput roskiin. Ainoastaan se ostaminen on vähän hullua – miksei sitten jätä vain ostamatta.