Osaatko sinä ajaa rampilta moottoritelle?
Ei siis noin kuten videolla. Moottoritien liikenteestä välittämättä hitaammalla vauhdilla sulkuviivan yli suoraan kylkeen.
Rampilta tulevalla on kolmio, hän väistää siis moottoritien liikennettä. Väistäisi myös sitä liikennettä joka siirtyy ajokaistalta erkanemiskaistalle. Kiihdytyskaistalla sovitetaan oma nopeus moottoritien liikenteen nopeuteen ja katsotaan sopiva väli mihin siirrytään.
Ainoa positiivinen asia oli se että rampilta tulija käytti sentään vilkkua. Tosin oli ilmeisesti ymmärtänyt senkin merkityksen väärin ja kuvitteli että vilkun käyttäminen siirtää väistämivelvollisuuden muille.
Kommentit (57)
Juu, osaan hyvin mutta lähden aina väärään suuntaan ja sitten pitää tehdä U-käännös :D
Ärsyttävä asenne ap:lla kertakaikkiaan! Minä ajan etuoikeutettua tietä, minä minä minä, ajan vaikka olisi vaaratilanne. Tosiaan huomioikaa järjellä muutakin liikennettä, siellä on vanhuksia, juuri autokoulusta päässeitä nuoria jne. Kaikille sattuu joskus arviointi virheitä.
Minulle ainakin opetettiin autokoulussa että yleisen liikenteen joustamisen vuoksi on myös etuajo-oikeutetun annettava moottoritiellä tilanteeseen nähden tilaa, eli jos näyttää että rampilta tullaan liian nopeasti/hitaasti olisi oma vauhti myös sovellettava tämän mukaan. Kuin esimerkiksi videon kuvaajan tilanteessa tie on tyhjää täynnä, hän olisi voinut pikkuisen jarrujalalla käydä tai vaihtaa sitä kaistaa kun tälle ei minkäänlaista estettä näyttänyt olevan! Hauskimpia ovat nämä jotka painavat reilusti lisää kaasua ehtiäkseen estämään ohituskaistalta tulemisen heidän eteensä!
[quote author="Vierailija" time="17.10.2013 klo 08:48"]
Joillekkin tuntuu olevan ylivoimaisen vaikeaa siirtyä moottoritielle.Monesti näkee,että vasta kiihdytyskaistan loputtua laitetaan vilkku ja katsotaan mahtuuko sekaan.
[/quote]
Aploodeja...
En osaa, auto on vieläkin parkissa rampilla, hakekoon mies sen sieltä kunhan pääsee töistä kotiin....
Ensin on sovitettava rampilla oma nopeutensa sellaiseksi, että liittyminen moottoritien liikennevirtaan onnistuu. Ja KYLLÄ tosiaankin tarvittaessa rampille on pysähdyttävä. Eikä saa olettaa, että annetaan tilaa. Eikä saa "pakottaa" muita väistämään. Ja on liitytyttävä oikealle ajokaistalle, ei vasemmalle ohituskaistalle. Suuntamerkkiä on käytettävä. Osaanko?!
[quote author="Vierailija" time="17.10.2013 klo 08:48"]
Joillekkin tuntuu olevan ylivoimaisen vaikeaa siirtyä moottoritielle.Monesti näkee,että vasta kiihdytyskaistan loputtua laitetaan vilkku ja katsotaan mahtuuko sekaan.
[/quote]
Eli he toimivat ihan oikein.
[quote author="Vierailija" time="17.10.2013 klo 15:31"]

Kyllä,koska reagointiin tarvitaan vain 5metriä tietä 80km/h vauhdissa,mahtuuko sekaan vai ei.0.5 sekunnissa kerkiää päättämään kaasuttaako,vaiko jarruttaako.
[quote author="Vierailija" time="17.10.2013 klo 08:48"]
Joillekkin tuntuu olevan ylivoimaisen vaikeaa siirtyä moottoritielle.Monesti näkee,että vasta kiihdytyskaistan loputtua laitetaan vilkku ja katsotaan mahtuuko sekaan.
[/quote]
TÄH?! Pitäisikö vilkuttaa koko rampilla ajon ajan?!
[quote author="Vierailija" time="17.10.2013 klo 15:33"]

Juurikin näin. Sinne vaan sekaan yhtään etukäteen varoittamatta.
[quote author="Vierailija" time="17.10.2013 klo 10:12"]
Niin, pointti oli siinä, että hidastaa jo hyvissä ajoin ennen sitä neljääkymppiä ajavaa. Kas kun edelläajavan vauhdin pystyy hyvin arvioimaan jo reilusti ennakkoon, ei tarvitse ajaa takapuskuriin kiinni huomatakseen että tuo ajaakin hiljempaa kuin minä. Varsinkin kun kyseessä on tässä ketjussa aiheena oleva moottoririen ramppi, joilla pituutta on varsin reilusti.
Tällä taktiikalla olen aina päässyt liittymään sujuvasti moottoritielle edessä liikkuvista hidastelijoista huolimatta, eikä ole tarvinyt pysähtyä.
[/quote]Ja minun pointti oli se että kun käännyt rampille ja huomaat toisen tällaiseksi hitaaksi hiipiäksi, niin et voi ajaa hiipimällä hänen perässään, vaan joudut odottamaan että hän tekee ensin suorituksensa. Se on sitten ihan eri asia jos edellä menevä ajaa edes kahdeksaa kymppiä, silloin tilaa saa riittävällä hidastamisella riittävän ajoissa.
No eihän tuo nyt mitenkään tavan yleistä ole, minulle noin on käynyt kerran (korti ollu 25 vuotta). Mutta joskus niin voi käydä ja hyvä jos on ajatellut asiaa etukäteen, niin järkevä ratkasu osuu helpommin mieleen.
-19-
[quote author="Vierailija" time="17.10.2013 klo 15:33"]
[quote author="Vierailija" time="17.10.2013 klo 08:48"]
Joillekkin tuntuu olevan ylivoimaisen vaikeaa siirtyä moottoritielle.Monesti näkee,että vasta kiihdytyskaistan loputtua laitetaan vilkku ja katsotaan mahtuuko sekaan.
[/quote]
TÄH?! Pitäisikö vilkuttaa koko rampilla ajon ajan?!
[/quote]Tietysti, vilkkullahan kerrotaan aikeesta, ei sitä laiteta päälle samalla kun käännetään rattia. Moni tollo tosin tekee juuri näin.
Sivistyneissä maissa annetaan tilaa rampilta tulevalle. Suomessa tehdään tästäkin hirveä haloo.
[quote author="Vierailija" time="17.10.2013 klo 15:40"]

Mistä minä sitten tiedän sen aikeen missä kohtaa toinen tosiaan meinaa liittyä sen muun liikenteen sekaan, jos edessä oleva vilkuttaa ja vilkuttaa, toinen voi heittää itsensä sinne sekaan ennen kaistan loppuakin.
Mutta kaistan loputtua on A vaihtoehto liittyä ja b vaihtoehto pysähtyä. Mistä minä tiedän mitä toinen on tekemässä, jos tässäkin tilanteessa taas vaan vilkutetaan ja vilkutetaan.
Pitääkö Suomessakin jo käyttää noita venäläisille tunnettuja ajokameroita?
Ja rampilta ajaminen on nykyään kyllä muuttunut todella v-mäiseksi. Itse aina kiihdytän asianmukaisesti oikeaan tilannenopeuteen, joka on tietysti suurin sallittu nopeus (+- 10km/h, riippuen kaistalla ajavan liikenteen mukaan). Kuitenkin, todella usein ihan kuin ihmiset ihan vaan v*ttulaikseen ajaa toisen peräässä siinä kaistalla ettet itse mahdu väliin, eikä tilaakaan voi tehdä vaikka ohituskaista on vapaa.
Taitava kuski ymmärtää sosiaalisen ajamisen ja antaa toiselle tilaa jo hyvissä ajoin jos näyttää siltä ettei välttämättä mahdu kunnolla tai tulee juuri kylki ihan vieressä.
[quote author="Vierailija" time="17.10.2013 klo 15:31"]
[quote author="Vierailija" time="17.10.2013 klo 08:48"]
Joillekkin tuntuu olevan ylivoimaisen vaikeaa siirtyä moottoritielle.Monesti näkee,että vasta kiihdytyskaistan loputtua laitetaan vilkku ja katsotaan mahtuuko sekaan.
[/quote]
Eli he toimivat ihan oikein.
[/quote]
Mitä helvetin väliä sillä vilkulla on, tietää kai muutenkin, että sieltä ollaan tulossa. Tervetuloa vaan tänne Keski-Eurooppaan, moni teistä olisi pulassa. :D
[quote author="Vierailija" time="17.10.2013 klo 15:40"]
[quote author="Vierailija" time="17.10.2013 klo 15:33"]
[quote author="Vierailija" time="17.10.2013 klo 08:48"]
Joillekkin tuntuu olevan ylivoimaisen vaikeaa siirtyä moottoritielle.Monesti näkee,että vasta kiihdytyskaistan loputtua laitetaan vilkku ja katsotaan mahtuuko sekaan.
[/quote]
TÄH?! Pitäisikö vilkuttaa koko rampilla ajon ajan?!
[/quote]Tietysti, vilkkullahan kerrotaan aikeesta, ei sitä laiteta päälle samalla kun käännetään rattia. Moni tollo tosin tekee juuri näin.
[/quote]
hmm. Se onkin vaikea päätellä, mihin se kiihdyskaistalla oleva on menossa, kun kaksi vaihtoehtoa, liittyykö se moottoritielle vai ojanpenkalle. Mutta kaistan lopussa tosiaankin on A ja B.
[quote author="Vierailija" time="17.10.2013 klo 09:07"]
[quote author="Vierailija" time="17.10.2013 klo 09:00"]
Jaahas taas näitä. Ei tollasta autokoulua ole missään. Lopputili tulisi pian.
[quote author="Vierailija" time="17.10.2013 klo 08:54"]
Autokoulussa opetettiin, että josset sä paina sinne motarille sataakahtakymppiä vaan tuut liian varovasti vaikka kaheksaakymppiä, niin ne takaa tulevat pasauttaa sun autos perään koska ne ajaa sitä sataakahtakymppiä ja sä ajat kaheksaakymppiä. Eli sinne pitää mennä hullun apinan raivolla ja liittyä sekaan armoa pyytelemättä vaikka ois vaan kymmenmetrinen rako mihin pääsee!
[/quote]
[/quote]
Ei oo enää. Ennen oli. Tikkurilan autokoulu oli nimi.
[/quote]
Ja siellä opetti iso, lihava mies nimeltä Jaakko. Hirmuretee moottoriturpa, ja yli viiskymppinen opettaja, joka tiesi kaiken.
[quote author="Vierailija" time="17.10.2013 klo 15:41"]
Sivistyneissä maissa annetaan tilaa rampilta tulevalle. Suomessa tehdään tästäkin hirveä haloo.
[/quote]
Suomessa ohituskaistalle väistäminen ei ole sallittua. Voi tula sakot! (tiedän näin myös käyneen)
http://www.iltalehti.fi/autot/2010020711005450_ae.shtml
http://olotila.yle.fi/koti/kulutus/kiihdytyskaistalta-paatielle-siirtyminen
Itse ajelen paljonkin pk-seudun motareilla sekä ruuhka-aikaan että muulloinkin. Liikenne on erittäin sujuvaa ja ratkaiseva asia on se, että motarilla ajavat pitävät riittäviä turvavälejä. Näin rampilta tulija pääsee missä tahansa tilanteessa pujahtamaan väliin.
Ohituskaistalle ei pidä lähteä väistelemään. Minulle on joskus jopa välkytelty vihaisesti valoja, kun en ole väistänyt rampilta tulijaa, vaan jatkanut omaa sopivaa nopeuttani ruuhkattomalla motarilla. Selvästikään liikennesäännöt eivät ole kaikilla hallussa.
Ei pitäisi olla noin vaikeata. Kiihdytyskaista on sitä varten, että kiihdytetään vauhti samaksi kuin jo moottoritiellä olijoiden. Silloin mahtuu hyvin melkein väliin kuin väliin.
Hankalinta on silloin, kun on valmiiksi katsonut välin, mihin siirtyy, ja sitten se auto, jonka taakse on tähdännyt, ryhtyykin kohteliaaksi ja rupeaa hidastamaan. Sitten joutuu sumplimaan: joko nopea kiihdytys sen auton eteen tai selvä hidastus, että kuski tajuaa, että olet menossa hänen taakseen. Yleensä ensinmainittu toimii paremmin, koska silloin ei tarvitse olettaa toisen kuskin tajuamisesta mitään.
[quote author="Vierailija" time="17.10.2013 klo 09:50"]
[quote author="Vierailija" time="17.10.2013 klo 09:35"]
En näe mitään syytä tuossa tilanteessa pysähtyä itsekin ja tukkia liikennettä vielä pahemmin, sillä voi olla että edellä ajavalla hitalla on auto vaikka hajonnut, eikä aikomustakaan liittyä sinne motarille.
[/quote] Kuinka paljon hitaampaa ajat, jos edessä toinen ajaa neljää kymppiä? Vaikka ajaisit kahta kymppiä, niin hän ei ehdi niin kauas että sinulle jäisi tilaa kiihyttää sataankahteenkymppiin, käytänössä on pakko pysähtyä, jos ei halua vetää riskillä.