Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen 29 ja tuntuu, että kaikki on nähty - muita?
Olen opiskellut maisteriksi, tehnyt uraa, mennyt naimisiin, matkustellut, urheillut, tutustunut ihmisiin, lukenut, ihmetellyt. Viimeisen noin vuoden ajan minusta on tuntunut, että olen ymmärtänyt elämän keskeisen tarjonnan, eikä minua kiinnosta oikein mikään. Ihmisten välinen kanssakäyminen noudattaa samoja sääntöjä ja kaikki ovat pohjimmiltaan täyttämässä samoja perustarpeita, bisnestä tehdään tietyllä logiikalla, valta jakautuu epäreilusti ja Suomen rajojen ulkopuolella valtaosassa maita vielä epäreilummin. Mitä paremmin olen oppinut ymmärtämään ihmissuhteita, liiketoimintaa, politiikkaa - elämää, sitä enemmän olen pettynyt niihin kaikkiin. Olin nuorena aika palavasieluinen idealisti. Nykyisin minulla ei ole mitään arvopohjaa, koska elämä on osoittanut olevansa pelkkää darwinistista kilpajuoksua muita sekä aikaa vastaan ja kaiken pohjalla on ihmisen pohjaton itsekkyys, joka jalostuu tosin automaattisesti yhteistyöksi itseä hyödyttävien yksilöiden kanssa.
Olen suoraan sanottuna pettynyt ja sisältä katkeroitunut. Tätä ei voi näyttää kenellekään, koska vaimo lähtisi kävelemään (ennemmin tai myöhemmin) ja urakiito katkeaisi. Vaikka sinänsä millään ei ole lopulta mitään merkitystä, tunnen vastuuta vaimoni ja syntyvän lapseni hyvinvoinnista ja ajattelen, että jos edes he voivat tuntea merkityksellisyyttä omassa elämässään, olen tehnyt jollekin jotain hyvää. Omat ideaalini ovat ihan kuollleet.
Kiitos lukijoille.
Kommentit (918)
AP merkityksellisyyden tuntu voi kadota myös, jos elämä ei ole linjassa todellisten arvojen kanssa. Jos on elänyt niin, että on tehnyt kaiken, mitä tavallaan oletetaan, että ihmisen kuuluu tehdä ollakseen menestynyt ja onnellinen. Mutta se ei lopulta vastaa omia syvempiä arvoja. Silloin voi olla kulissit erittäin kunnossa, mutta sisäistä tyhjyyttä ei voi lopulta paeta. Itselläni kävi vähän niin. Kun lopetin miettimästä, mitä muut ihmiset tekemistäni ajattelevat ja olin itselleni rehellinen siitä, mitä elämääni kaipaan, aloin lopulta kulkea oikeaan suuntaan. Nyt asun maalla puolison kanssa, jonka kanssa arvomaailma kohtaa. Minut on tehnyt onnelliseksi ennen kaikkea päästä lähemmäksi luontoa. Voi seurata vuodenaikojen vaihtelua läheltä, marjastaa, sienestää ja kalastaa. Työskentelen nykyään metsäalalla, jossa pääsee liikkumaan runsaasti metsässä. Mitä lähemmäksi luontoa, ja kauemmaksi kauppakeskuksista ja kaupungista olen päässyt, sitä onnellisemmaksi tunnen itseni. Uralla eteneminen ei tunnu enää merkitykselliseltä, jos se samaan aikaan tarkoittaa vähemmän aikaa ja energiaa muulle elämälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko Ap miettinyt narsismia? En itse pidä sanan viljelystä enkä ole varma onko se juuri sitä mitä haen. Muistutat erästä miestä, jonka tapasin vuosia sitten. (Ja osittain muitakin ihmisiä elämäni varrelta, mutta eniten osuu häneen.). Olen myöhemmin miettinyt hänen erikoislaatuisuuttaan, enkä varsinaisesti tarkoita hyvässä, mutta eihän ihmistä nyt kannata pahallakaan ajatella. Ehkä lähinnä ihmetellen. Olimme tokilla deiteillä melko humalassa ja hän puhui paljon elämän tarkoituksesta ja kuinka se lopultakin on lisääntyminen. Hän puhui paljon Darwinista. Puhui omasta menestyksestään opinnoissa ja työelämässä. Mieleen jäi myös se kuinka hän puhui entisestä tyttöystävästä siten, että kössiä pelatessa oli voittanut tyttöystävän mennen tullen, koska eihän naisella ole niin paljon voimaa kuin miehellä. Tässä vaiheessa hänen silmät olivat kiihytmyksestä ja hurmiosta killtävät. Muistan vain, että hän antoi hyvin erikoisen vaikutelman ja sanoisin epämiellyttävän. Taisimme mennä vielä yksille deiteille ja sen jälkeen en enää halunnut. Hän pommitti minua vielä pitkään. Ajattelin, että on sen sortin ihminen, joka ei pysty ottamaan kieltäytymistä vastaan tai ei siedä epäonnistumisia. Kuitenkin oli ollut aivan selvää, että ei meillä ollut kemiaa eikä edes kivaa, mutta miehen mielestä ilmeisesti jotkin boksit olivat täyttyneet. Creepy. Sori jos tämä ei yhtään osukaan sinuun, mutta tuli mieleen niistä kuvailuista, missä kuulostat yltiörationaaliselta ja omista tunteistasi erossa olevalta. Se miten kuvaat parisuhdettasi oli minun korvaani jotenkin surullisen laskelmoivaa ja kylmää. Ehkä saat tästä jotain ajatuksen aihetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on tuo vaihe elämässä, kun uskoo kokeneensa kaiken ja tietävänsä liikaa. Odotapa edes että lapsesi syntyy ja kasvaa, niin huomaat olleesi väärässä.
Ja tämä. Ihanko totta on näin? Kysyn aidosti, en sarkastisesti. Voiko lapsen saaminen ratkaista ihmisen eksistentiaaliset ongelmat ja vaimentaa nämä pohdinnat? Eikö se ole lähinnä surullista.
Kun lapsesi syntyy saat taatusti kaikkea muuta pohdittavaa, sen voin taata. Pitkäksi aikaa.
Vierailija kirjoitti:
vaihtoehtoja kirjoitti:
Itse ajattelisin, että sinulla on tässä vaiheessa muutamia vaihtoehtoja. Olet vähän kuin Neo Matrixin alussa, pohtimassa ottaisitko sinisen vai punaisen pillerin:
Jos otat punaisen pillerin, alat tekemään asioita ratkaistaksesi tuon eksistentiaalisen kriisisi, joka siis on vain elämän tapa ilmoittaa sinulle että on jotain muutakin. (Ihmisen elämällä on kuin onkin ihan oikea tarkoitus, henkinen valaistuminen/herääminen unesta.) Pahimmassa tai oikeastaan parhaimmassa tapauksessa lähdet tätä tonkimaan ihan tosissaan ja mahdollisesti heräät lopullisesti unestasi joku kaunis päivä, ehkä jopa tässä elämässä. Tälle tielle jos lähdet, saattaa olla että paluuta ei enää ole ja sinusta tulee "menetetty tapaus" nukkuvan enemmistön mielestä. Varoituksen sana tästä vaihtoehdosta: voit varautua siihen, että elämäsi saattaa muuttua pysyvästi ja mikään ei ole enää entisellään. Myös turbulenssia saattaa olla tiedossa, suuria elämänmuutoksia sekä hyljeksimistä nukkuvien taholta.
Sinisiä pillereitä tässä kohden on tarjolla ainakin muutamia: Yksi niistä on lapsen tekeminen, se on se järkevän ihmisen ratkaisu tässä elämänvaiheessasi. Tällöin toistaisit sitä samaa kaavaa mitä miljoonat muutkin ihmiset tekevät. Tästä voit saada elämääsi jotain sisältöä ja mahdollisesti välttää kriisiytymisen kokonaan tai ainakin lykätä sitä hamaan tulevaisuuteen. Varmasti muitakin vaihtoehtoja löytyy sinulle, kuten ammatinvaihto, uuden intohimon löytäminen, uskoontulo... Onhan näitä. Ihmisen mieli on hyvä keksimään jotakin täytettä nakertavaan tyhjyydentunteeseen, jotta sen ei tarvitsisi alkaa pohtimaan mitään sen syvällisempiä kysymyksiä.
Valinta on sinun.
Mitä tuo punaisen pillerin ottaminen konkreettisesti tarkoittaisi? Lukemista, meditaatiota, mitä? Miten pääsisin lähemmäs jonkinlaista henkistä valaistumista ja tämän merkityksettömän olotilan juurisyitä? En halua ottaa ns. sinistä pilleriä enää, olen tehnyt niin liian monta kertaa elämässäni. Olen siis jo monet kerrat paennut merkityksetöntä oloa aloittamalla uuden harrastuksen, vaihtamalla ammattia, etsimällä kumppanin, auttamalla muita tms. Ja nyt riittää.
Itse olin seitsemän ja puoli vuotta sitten (ollessani 32-vuotias) samassa tilanteessa, kuin Neo on elokuvan Matrix alussa, eli valitsemassa sinistä tai punaista pilleriä. Valitsin punaisen pillerin. En silloin vielä tiennyt tehneeni näin, mutta se oli elämäni käännekohta. Elämässäni on aika ennen sitä ja on aika sen jälkeen.
Tein tämän suuren ahdistukseni takia, siihenastinen elämäni oli tullut päätepisteeseensä ja ei ollut enää mahdollista jatkaa samalla tavalla kuin aikaisemmin. Koko elämäni räjähti käsiini noin vuoden sisällä, kaikki muuttui: hain apua kunnallisesta mielenterveystoimistosta koska lapsuuteni käsittelemätön trauma alkoi puskemaan hallitsemattomasti pintaan synnytettyäni lapseni. Tuli avioero, kuntoutuseläke, mielisairaalakeikka jne. eli aivan kaikki muuttui ulkoisesti mitattuna.
Alkoi pakkomielteinen asioiden selvittäminen: aloin käymään AAL:ssä, tekemään TRE:tä yksin, käymään rosenterapiassa, käymään erilaisissa ryhmä- ja yksilöterapioissa, aloin meditoimaan, joogaamaan ja tekemään erilaisia hengitysharjoituksia pakkomielteisesti useita tunteja päivässä, pistin sosiaaliset suhteet uusiksi eli poistin elämästäni haitalliset ihmissuhteen, lopetin televisionkatsomisen ja uutistenseuraamisen, luin kaiken mahdollisen koskien psykologiaa, henkistä kasvua, itsensä kehittämistä, elämänhallintaa, esoteriaa, metafysiikkaa jne., lopetin alkoholin juomisen ja tupakanpolton lopullisesti, aloin muokkaamaan ruokavaliota terveellisempään suuntaan jne... Eli totaalinen elämäntavan muutos.
Kaikella tällä oli seurauksensa, eli asiat alkoivat mennä eteenpäin hurjaa vauhtia. Pikkuhiljaa kävi niin, että minusta tuli henkinen etsijä, eli siitä on tullut minulle elämäntapa. Mikään ei ole sitä miltä se näyttää olevan, ei ole koskaan ollutkaan, mutta en sitä aikaisemmin ollut huomannut. Minulla käsittelemätön jättiläismäinen lapsuudentraumani toimi voimakkaana katalyyttina prosessin alussa, koska ymmärsin sen hyödyntää täysimääräisesti. Elämän kriisiytyminen tukee liikkeellelähtöä, eli se mikä näyttää olevan ainoastaan paha asia onkin paradoksaalisesti samalla myös mahdollisuus ja siunaus. Mitä enemmän painetta kattilassa valmiiksi, sitä komeampi liikkeellelähtö.
Riippuen hieman siitä minkä ikäinen olet ja muistakin seikoista, onko suurikin muutos sinulle mahdollinen. Jos olet sopivan ikäinen eli alle 35-vuotias, suurikin henkinen muutos on mahdollinen, (eli sille on herkkyyskausi ja jos se menee ohi niin asia on kyseisen inkarnaation osalta myöhäistä). Toki pienemmässä mittakaavassa on mahdollista kehittyä henkisesti ja päästä eteenpäin kehityksessään. Päättäväisesti kun lähtee tekemään jotain asian hyväksi, saattaa elämä muuttua totaalisesti. Yleensä tässä impulssi alkaa toimia kumpuaa ihmisen sisältä, joko tarkoituksettomuudentunteista, eksistentiaalikriisistä tai vaikkapa käsittelemättömistä lapsuudentraumoista jotka kutisevat niin pahasti että raapiminen ei enää helpota kutinaa vaan on pakko tehdä asialle jotain muutakin. Kukaan ulkopuolinen ei tätä voi tietää, eli se riippuu ihan siitä mitä sinun sielunsuunnitelmassasi on luvassa tälle elämälle.
Parhaimmassa tapauksessa tiput pohjattomaan kuiluun, eikä jalkojesi alla enää koskaan tule olemaan tukevaa maata. Tämä merkitsee ensimmäistä askelta: toukasta tulee metamorfoosin kautta lopulta perhonen, ihminen herää unestaan selkounivaiheen jälkeen lopullisesti, ihminen syntyy uudestaan, mutta ensin tietenkin pitää tunkeutua synnytyskanavan läpi jne. eli mitä vertauskuvaa tästä valaistumis/heräämisprosessista haluaakaan käyttää. Ensimmäisen askeleen jälkeen peli vasta varsinaisesti alkaa, kaikki sitä ennen on unennäköä kuvitellen olevansa hereillä.
Kiinnostaisikohan sinua tämä, ehkä herättäisi uudenlaisia ajatuksia
Frank Martela: Elämän tarkoitus - suuntana merkityksellinen elämä.
Uskon kyllä, että löydät vielä ilon elämään. Muutoksia se voi vaatia ja eniten ajattelussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaihtoehtoja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
vaihtoehtoja kirjoitti:
Itse ajattelisin, että sinulla on tässä vaiheessa muutamia vaihtoehtoja. Olet vähän kuin Neo Matrixin alussa, pohtimassa ottaisitko sinisen vai punaisen pillerin:
Jos otat punaisen pillerin, alat tekemään asioita ratkaistaksesi tuon eksistentiaalisen kriisisi, joka siis on vain elämän tapa ilmoittaa sinulle että on jotain muutakin. (Ihmisen elämällä on kuin onkin ihan oikea tarkoitus, henkinen valaistuminen/herääminen unesta.) Pahimmassa tai oikeastaan parhaimmassa tapauksessa lähdet tätä tonkimaan ihan tosissaan ja mahdollisesti heräät lopullisesti unestasi joku kaunis päivä, ehkä jopa tässä elämässä. Tälle tielle jos lähdet, saattaa olla että paluuta ei enää ole ja sinusta tulee "menetetty tapaus" nukkuvan enemmistön mielestä. Varoituksen sana tästä vaihtoehdosta: voit varautua siihen, että elämäsi saattaa muuttua pysyvästi ja mikään ei ole enää entisellään. Myös turbulenssia saattaa olla tiedossa, suuria elämänmuutoksia sekä hyljeksimistä nukkuvien taholta.
Sinisiä pillereitä tässä kohden on tarjolla ainakin muutamia: Yksi niistä on lapsen tekeminen, se on se järkevän ihmisen ratkaisu tässä elämänvaiheessasi. Tällöin toistaisit sitä samaa kaavaa mitä miljoonat muutkin ihmiset tekevät. Tästä voit saada elämääsi jotain sisältöä ja mahdollisesti välttää kriisiytymisen kokonaan tai ainakin lykätä sitä hamaan tulevaisuuteen. Varmasti muitakin vaihtoehtoja löytyy sinulle, kuten ammatinvaihto, uuden intohimon löytäminen, uskoontulo... Onhan näitä. Ihmisen mieli on hyvä keksimään jotakin täytettä nakertavaan tyhjyydentunteeseen, jotta sen ei tarvitsisi alkaa pohtimaan mitään sen syvällisempiä kysymyksiä.
Valinta on sinun.
Mitä tuo punaisen pillerin ottaminen konkreettisesti tarkoittaisi? Lukemista, meditaatiota, mitä? Miten pääsisin lähemmäs jonkinlaista henkistä valaistumista ja tämän merkityksettömän olotilan juurisyitä? En halua ottaa ns. sinistä pilleriä enää, olen tehnyt niin liian monta kertaa elämässäni. Olen siis jo monet kerrat paennut merkityksetöntä oloa aloittamalla uuden harrastuksen, vaihtamalla ammattia, etsimällä kumppanin, auttamalla muita tms. Ja nyt riittää.
Itse olin seitsemän ja puoli vuotta sitten (ollessani 32-vuotias) samassa tilanteessa, kuin Neo on elokuvan Matrix alussa, eli valitsemassa sinistä tai punaista pilleriä. Valitsin punaisen pillerin. En silloin vielä tiennyt tehneeni näin, mutta se oli elämäni käännekohta. Elämässäni on aika ennen sitä ja on aika sen jälkeen.
Tein tämän suuren ahdistukseni takia, siihenastinen elämäni oli tullut päätepisteeseensä ja ei ollut enää mahdollista jatkaa samalla tavalla kuin aikaisemmin. Koko elämäni räjähti käsiini noin vuoden sisällä, kaikki muuttui: hain apua kunnallisesta mielenterveystoimistosta koska lapsuuteni käsittelemätön trauma alkoi puskemaan hallitsemattomasti pintaan synnytettyäni lapseni. Tuli avioero, kuntoutuseläke, mielisairaalakeikka jne. eli aivan kaikki muuttui ulkoisesti mitattuna.
Alkoi pakkomielteinen asioiden selvittäminen: aloin käymään AAL:ssä, tekemään TRE:tä yksin, käymään rosenterapiassa, käymään erilaisissa ryhmä- ja yksilöterapioissa, aloin meditoimaan, joogaamaan ja tekemään erilaisia hengitysharjoituksia pakkomielteisesti useita tunteja päivässä, pistin sosiaaliset suhteet uusiksi eli poistin elämästäni haitalliset ihmissuhteen, lopetin televisionkatsomisen ja uutistenseuraamisen, luin kaiken mahdollisen koskien psykologiaa, henkistä kasvua, itsensä kehittämistä, elämänhallintaa, esoteriaa, metafysiikkaa jne., lopetin alkoholin juomisen ja tupakanpolton lopullisesti, aloin muokkaamaan ruokavaliota terveellisempään suuntaan jne... Eli totaalinen elämäntavan muutos.
Kaikella tällä oli seurauksensa, eli asiat alkoivat mennä eteenpäin hurjaa vauhtia. Pikkuhiljaa kävi niin, että minusta tuli henkinen etsijä, eli siitä on tullut minulle elämäntapa. Mikään ei ole sitä miltä se näyttää olevan, ei ole koskaan ollutkaan, mutta en sitä aikaisemmin ollut huomannut. Minulla käsittelemätön jättiläismäinen lapsuudentraumani toimi voimakkaana katalyyttina prosessin alussa, koska ymmärsin sen hyödyntää täysimääräisesti. Elämän kriisiytyminen tukee liikkeellelähtöä, eli se mikä näyttää olevan ainoastaan paha asia onkin paradoksaalisesti samalla myös mahdollisuus ja siunaus. Mitä enemmän painetta kattilassa valmiiksi, sitä komeampi liikkeellelähtö.
Riippuen hieman siitä minkä ikäinen olet ja muistakin seikoista, onko suurikin muutos sinulle mahdollinen. Jos olet sopivan ikäinen eli alle 35-vuotias, suurikin henkinen muutos on mahdollinen, (eli sille on herkkyyskausi ja jos se menee ohi niin asia on kyseisen inkarnaation osalta myöhäistä). Toki pienemmässä mittakaavassa on mahdollista kehittyä henkisesti ja päästä eteenpäin kehityksessään. Päättäväisesti kun lähtee tekemään jotain asian hyväksi, saattaa elämä muuttua totaalisesti. Yleensä tässä impulssi alkaa toimia kumpuaa ihmisen sisältä, joko tarkoituksettomuudentunteista, eksistentiaalikriisistä tai vaikkapa käsittelemättömistä lapsuudentraumoista jotka kutisevat niin pahasti että raapiminen ei enää helpota kutinaa vaan on pakko tehdä asialle jotain muutakin. Kukaan ulkopuolinen ei tätä voi tietää, eli se riippuu ihan siitä mitä sinun sielunsuunnitelmassasi on luvassa tälle elämälle.
Parhaimmassa tapauksessa tiput pohjattomaan kuiluun, eikä jalkojesi alla enää koskaan tule olemaan tukevaa maata. Tämä merkitsee ensimmäistä askelta: toukasta tulee metamorfoosin kautta lopulta perhonen, ihminen herää unestaan selkounivaiheen jälkeen lopullisesti, ihminen syntyy uudestaan, mutta ensin tietenkin pitää tunkeutua synnytyskanavan läpi jne. eli mitä vertauskuvaa tästä valaistumis/heräämisprosessista haluaakaan käyttää. Ensimmäisen askeleen jälkeen peli vasta varsinaisesti alkaa, kaikki sitä ennen on unennäköä kuvitellen olevansa hereillä.
Kiitos kovasti vastauksestasi.
Olen samankaltaisessa tilanteessa nyt 28-vuotiaana kuin sinä olit 32-vuotiaana. Olen siis massiivisen eksistentiaalisen ahdistuksen kourissa ja elämä ei voi jatkua samaan tapaan kuin aikaisemmin. Tämä ahdistus on jo pitkään tehnyt tuloaan, mutta on parhaillaan pahempi kuin koskaan aiemmin. Ja taustalla on myös lapsuuden traumoja.
Aloitin meditoinnin jonkin aikaa sitten, olen myös lähiaikoina lukenut paljon metafyysisiä teoksia ja psykologiaa (pakostakin, luin psykaa myös yliopistossa) ja päätin aloittaa terapian lapsuuden trauman työstämiseksi. Silti vielä vähän jarruttelen ja pyörittelen mielessäni vaihtoehtoa, että jatkaisinkin samankaltaista rataa kuin aiemmin, etsisin vaikka uuden harrastuksen, joka vie ajatukset muualle. Tai jotain muuta helpompaa ja tavanomaisempaa. Tiedän kuitenkin, ettei se ole kestävä ratkaisu. Pakoilisin vain tätä kriisiä hetken aikaa, kunnes se taas ponnahtaisi pinnalle. Koitan siis nyt ottaa "punaisen pillerin" ja selvittää perinpohjin syyn näihin tuntemuksiin, hylätä pakonomaisen urakilpajuoksun ja muun vastaavan, täysin turhanpäiväiseltä tuntuvan hötön, jolla koitan sumuttaa itseäni ja tunteitani liian usein. Vastauksesi jossain määrin vahvisti sitä tunnetta, että näin minun pitäisi tehdä.
Tunnistan tunteen oikein hyvin. Olen vanhempi kuin sinä, mutta nyt nelikymppisenä tuntuu että kaikki on nähty ja koettu. Se tunne tulee todella syvältä, joka johtuu siitä, että me ihmiset olemme koko historiamme ajan toimineet samalla tavalla. Se on kuin yksi valtava ground hog day. Meitä on samanlaisia tyyppejä ja kun kaikki ihmistyypit on kokenut samoine elämänkokemuksen, mitä meillä kaikilla on, tuntuu että on kokenut kaiken. Internet on mielestäni nopeuttanut meidän ymmärrystämme, joten tuntuu luonnolliselta, että sinä jo noin nuorena ja ajattelevana ihmisenä koet nähneesi kaiken. Minäkin kaipaan joskus sitä etten tietäisi kaikkea tai että voisin kaivella tietoa vaikkapa vanhoista kirjoista enkä muutamassa minuutissa Internetistä. Se mikä yleensä tuo meille jotain uutta koettavaa, on tietysti muutos. Muutos maailmassa. Ehkä ehdimme tavoitella pääsyä avaruuteen elinaikanamme, se kisahan on juuri alkanut. Ehkä se on jotain muuta. Toivottavasti ei kuitenkaan tuhoa. Itse päätin pysähtyä ja aloitin uusia harrastuksia. Kuulostaa yksinkertaiselta ja tylsältä, mutta teen sellaista jota en ole aikaisemmin osannut. Otan hitaasti ja rauhallisesti, jotta en heti opi kaikkea, eli olen hidastanut elämääni rajusti. Olen ateisti, mutta henkisyys on lisääntynyt elämässäni. Ehkäpä jos kokee ymmärtävänsä ja kokeneensa kaiken, sen turhautumisen voisi purkaa vaikkapa aktivismiin ja viedä asioita, joita pitää tärkeinä eteenpäin. Siinä riittää työtä elämiemme loppuun asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä kutsutaan kolmenkympinkriisiksi. Nyt tiedät mitä olet ja osaat. Tästä eteenpäin pääsee viisastumalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raamattu auki joka päivä. Ja vaikka TV7, joka aukeaa myös netissä. Siitä se alkaa, valaistuminen. Tämä ei ollut vitsi.
Jos oikeasti haluat valaistua suosittelen pikemminkin kundaliinijoogaa.
Eli kutsut elämääsi jotain "demoonista".
Siitähän näissä valaistumisissa on kyse.
Ju*ala on ulkopuolellamme ei meissä.
Joogaaja usein on ihminen joka uskoo tulevansa hyväksi itsensä avulla?
Aikamoinen oletus.
Niin se jumaluus asuu tosiaan kaikissa meissä. Me kaikki olemme loppujen lopuksi yhtä ja Jumala kokee itseään ihmismuodossa. Mitään demoneita ei ole, ne ovat vain alitajuntasi pelkoja ja traumoja joista et ole vielä parantunut.
Aika budhistilta kuullostaa kommenttisi, valitettavasti. Kuitenkin ketjun tarkoitus on antaa ideoita "elämään tympääntyneille", niinpä en ala sen enempää "väittelemään".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
subicia kirjoitti:
Kiinnostaisikohan sinua tämä, ehkä herättäisi uudenlaisia ajatuksia
Frank Martela: Elämän tarkoitus - suuntana merkityksellinen elämä.Uskon kyllä, että löydät vielä ilon elämään. Muutoksia se voi vaatia ja eniten ajattelussa.
Maindfullnessin tausta on budhalaisuus. Jouduin melkein väittelemään kun diabeteskuntoutuksessa asia esiteltiin mihinkään uskontoon kuulumattomana.
Jokin arvotausta on melkein kaikella.
Minusta tuo tunne on sen merkki että on valmis vanhemmuuteen. Itselläni oli sama tunne vähän päälle kolmekymppisenä. Sen jäöleen syntyivät 3 lasta, ja tunne hävisi. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Löysää pipoay ja opiskele vaikka jotain ihan uutta alaa muutama vuosi.
Joo ja mene naimisiin ja tee lapset niin sitten voit huokaista että olet nähnyt kaiken.
Nuoripa oot vielä.
Myös kristityt meditoivat. Se ei ole vain idän ihme. Toki voi meditoida ilman uskonnollisia sitoumuksiakin. Taustat on tietenkin kaikella ja niistä on hyvä olla perillä. Ottaa minkä ottaa ja jättää minkä jättää. Nämä asiat ovat vapaita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli sama tilanne hitusen alle kolmikymppisenä. Kaikki oli mielestäni nähty, mikään ei tuntunut miltään. Sitten sain ensimmäisen lapseni. Kaikki muuttui. Lakkasin pitämästä mitään itsestäänselvyytenä. Elämästä tuli taas seikkailu.
Sinulla taitaa olla kolmenkympin kriisi. Se menee ohi. Tulee uusia elämänvaiheita ja haasteita.
Minut elämä heitti suoraan syvään päähän vanhemman lapseni ollessa leikki-ikäinen. Hänellä on vaikea-asteinen autisminkirjon diagnoosi, joka edelleen vaikeuttaa älykkään pojan ja koko perheen elämää. Poika on nyt teini-ikäinen. Välillä kaipaan tylsyyttä ja tasaista elämää, niitä ei usein ole.
Iäkäs isäni kuoli reilu viikko sitten yllättäen. Olen isää surressani miettinyt elämääni. Nyt 46- vuotiaana on vielä paljon nähtävää ja koettavaa. Olen ajatellut lähteä opiskelemaan toista loppututkintoa. On paikkoja, joissa haluaisin käydä. Asioita, joita haluaisin tehdä. Mietin, riittääkö minulla aikaa.
Yhden yksittäisen neuvon antaisin. Lue venäläisiä klassikoita. Ne avaavat silmiä monessa asiassa. Itselleni eivät auenneet vielä parikymppisenä, mutta nyt ymmärrän niiden arvon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Unohda nuo valaistumisjutut. Ne on täyttä pashaa. Kokemuksesta kerron. Jälleen yksi valhe, jolla yritetään täyttää ihmisen sisällä olevaa tyhjyyttä. Minulla on sinulle kaksi neuvoa. Kutsu Jumalaa näyttäytymään elämässäsi. Kokeile uskoa lapsen lailla, vaikka et uskoisikaan. Saatat yllättyä. Ja lopeta elämästä itsellesi. On vastuusi elää lapsellesi. Ja muutenkin muiden auttaminen ja läheisiin todella tutustuminen on antoisampaa kuin mitkään tiedot ja kokemukset.
No tässäpä ristiriitainen kommentti.
Kerrotko mikä tässä on ristiriitaista? Valaistuminen liittyy nykyään lähinnä New age-liikkeeseen, jolla on pohjaa buddhismissa, hinduismissa ja erilaisissa esoteerisissa uskomuksissa. New age on sekoitus vähän kaikkea olematta yhtään mitään. Kuulostaa houkuttelevalta uskoa pystyvänsä "nousemaan korkeammalle tasolle". Harjoitin tuota roskaa vuosikausia ja mitä "korkeammalle" nousin, sitä enemmän irtaannuin todellisuudesta ja sitä enemmän tyhjyyttä tunsin. Jumalan kutsuminen elämäänsä ei ole valaistumista. Jotkut puhuvat pyhä hengen kosketuksesta ja sitä se tavallaan onkin. New agenda etsitään jotain olematonta vuosikausia, kun taas Jumala voi muuttaa koko olemuksesi yhdessä hetkessä. Kun on kerran nähnyt ja kokenut sen, se ei helpolla lähde pois. Elämä tuntuu täydeltä, ihmiset näyttäytyvät kauniina rikkonaisuudestaan huolimatta ja nöyryys tulee osaksi elämää. Traumat sulavat pois.
Ps. Kristillinen meditointi ei ole samaa kuin perinteinen meditointi. Kristityt eivät pyri tyhjentämään mieltään. Ja voin sanoa, että siitä ei seuraa mitään hyvää. Kai tiedätte myös, että jooga on hinduismia ja sillä palvotaan demonista jumaluushahmoja? Kannattaa ottaa asioista selvää eikä vaan hurahtaa kaiken maailman trendi-ilmiöihin.
Riippuu paljon ihmisestä itsestään.
Itselläni on ollut sama vaihe, ja nyt mennään jotain ihan muuta vaihetta.
Nuorempana oli hauskaa kokea kaikkea uutta ja "ihanaa". No nämä kokemukset kasvattavat tietoisuutta, jota sitten näin vanhempana on hyvä käydä itsekseen läpi.
Lapset on ainakin minulla tuonut muutosta ajattelutapaan ja elämänkatsomukseen. Lapset varttuu ja kehittyy, eikä ne ole kyllä kylmäksi jättänyt ollenkaan. Nyt täytyy kehitellä ns. "itsestään selvyyksiin" täysin uusia lähestymistapoja. Lasten suusta kun kysymys, miksi? Tulee ihan erilaisella kaiulla. Lisäksi hieman taka-alalle jääneitä harrastuksia, niihin lähdetty hakemaan uutta nousua ja kehitystä.
Mutta yhtä kaikki.
Nuo rutiinin omaiset kaavat muiden ihmisten käytöksessä jne. jne. No tänä päivänä on hyvä kun ne osaa tunnistaa kilometrien päähän, joten olenkin vaihtanut polulle, jossa keskityn itseni kehittämiseen, ja tuolle kaikelle muulle tusina tavaralle suon vain sen ajan mikä on pakko.
Pääsääntöisesti lataan keskittymiseni niihin asioihin, jotka minua oikeasti kiinnostaa. Uusi motto elämässäni joitakin vuosia on ollut; Ei sitten paskan vertaa kiinnosta ne asiat, jotka ei kiinnosta vittuakaan.
Tämä on tosin tuonut mukanaan myös sen, että moni kaveri on tipahtanut pois kyydistä, mutta ne jotka on edelleen matkassa, ovatkin sitten sitä merkittävämpiä, ystävistä puhumattakaan.
Kiva aloitus. Tässä pari ajatusta siitä.
1. Itse suostuin pitämään puheen noin 300 teinille. Jännitti niin paljon että halusin kuolla. Mutta samalla, koin olevani enemmän elossa kuin ikinä. Sitten muistin että elin näin 20-vuotiaana. Aina out of my comfort zone. Tunsin olevani nuori taas.
2. Ihminen voi kasvaa sillä tavalla henkisesti, että oma elämä ei enään tunnukkaan omalta. Se johtuu nopeasta sisäisestä kasvusta. Elämää pitää muuttaa sitten. Ne asiat mitkä tekivät onnelliseksi eivät enään sinulle toimi. Ne voivat kuitenkin toimia lähipiirille. Itselläni aina parin vuoden ajan on tälläistä. Joudun muuttamaan työni, ehkä asuinmaani, harrastukset sekä kaverit. Koska ne eivät enaan toimi minulle.
3. Tää on ihan perus juttu meidän kulttuurissa. Meille toitotetaan että pitää olla ura, koulutus, avioliitto etc, mutta moni masentuu sitten kun nämä saavuttaa, koska eiväthän nämä takaa mitään onnea. Onni on sisäistä. Meditaatio etc. jutut voivat auttaa löytämään oikean onnen, koska se ei tule ulkoisista asioista.
ihana kirjoitus. john denver on kanssa hyvä vaihtoehto
subicia kirjoitti:
Kiinnostaisikohan sinua tämä, ehkä herättäisi uudenlaisia ajatuksia
Frank Martela: Elämän tarkoitus - suuntana merkityksellinen elämä.Uskon kyllä, että löydät vielä ilon elämään. Muutoksia se voi vaatia ja eniten ajattelussa.
kiitos vinkistä
Alue: Aihe vapaa
Minulla oli vuosikymmenten vaihtuessa pienoinen "kriisi", johon liittyi turhautumista ja tyhjyyden tunnetta. Eli silloin kun olin 19v ja silloin kun olin 29v. Muina vuosikymmeninä ei ole ollut. Olen nyt 46v. Olen paljon onnellisempi kuin parikymppisenä. Osittain nämä nuoruuden "kriisit" voivat liittyä meidän kulttuurissa vallitsevaan nuoruuden ihannointiin.
Toinen asia jota olen miettinyt on se, että aivot kypsyvät 25v asti. Siis olemme aivojemme puolesta aikuisia keskimäärin vasta kaksvitosina. Omalla kohdalla olen jälkeenpäin miettinyt, että siinä iässä tuntui tylsältä kun mitään uutta ei tullut. Oli jo nähnyt kaiken, asiat olivat ennakoitavia, mistään ei saanut enää niin hyviä fiiliksiä. Niin olisko tässä lopultakin kyse vain aivojen kypsymisen saavuttamisesta, jolloin asiat tuntuvat tasaantuvan ja aluksi se tuntuu tosi kurjalta?
Viimeinen ajatukseni aloitukseen liittyen oli sellainen, että onkohan ap yhteydessä omiin arvoihinsa ja tavallaan onko hän tarpeeksi "nöyrä"? Vähän kuulostaa rivien välistä, että nostattaa omia saavutuksiaa...ja sitten toisaalta ne eivät tunnu miltään...mutta kuitenkin niitä pitää nostattaa. Hmm. Jos nämä ulkopuolelta määritellyt saavutukset (joita muuten itselläni oli tuohon ikään mennessä enemmän) eivät tunnu omien arvojen ja päämäärien mukaisilta, niin miksi niitä haluaa tuoda esiin? Jonkinlainen itsetutkiskelu ja uuden suunnan ottaminen voisi olla tarpeen. Nöyryyttä sille, että elämä (ja tuleva lapsi) opettaa ja antaa ap:lle, eikä toisinpäin.
Kaikkea hyvää isyyteen! Lapsen saaminen 35v:nä oli minulle kaikkein suurin asia ja parasta mitä ikinä voi tapahtua ja vanhemmuus maadoitti tähän elämään. Opin nauttimaan pienistä asioista aivan uudella tavalla.