Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen 29 ja tuntuu, että kaikki on nähty - muita?
Olen opiskellut maisteriksi, tehnyt uraa, mennyt naimisiin, matkustellut, urheillut, tutustunut ihmisiin, lukenut, ihmetellyt. Viimeisen noin vuoden ajan minusta on tuntunut, että olen ymmärtänyt elämän keskeisen tarjonnan, eikä minua kiinnosta oikein mikään. Ihmisten välinen kanssakäyminen noudattaa samoja sääntöjä ja kaikki ovat pohjimmiltaan täyttämässä samoja perustarpeita, bisnestä tehdään tietyllä logiikalla, valta jakautuu epäreilusti ja Suomen rajojen ulkopuolella valtaosassa maita vielä epäreilummin. Mitä paremmin olen oppinut ymmärtämään ihmissuhteita, liiketoimintaa, politiikkaa - elämää, sitä enemmän olen pettynyt niihin kaikkiin. Olin nuorena aika palavasieluinen idealisti. Nykyisin minulla ei ole mitään arvopohjaa, koska elämä on osoittanut olevansa pelkkää darwinistista kilpajuoksua muita sekä aikaa vastaan ja kaiken pohjalla on ihmisen pohjaton itsekkyys, joka jalostuu tosin automaattisesti yhteistyöksi itseä hyödyttävien yksilöiden kanssa.
Olen suoraan sanottuna pettynyt ja sisältä katkeroitunut. Tätä ei voi näyttää kenellekään, koska vaimo lähtisi kävelemään (ennemmin tai myöhemmin) ja urakiito katkeaisi. Vaikka sinänsä millään ei ole lopulta mitään merkitystä, tunnen vastuuta vaimoni ja syntyvän lapseni hyvinvoinnista ja ajattelen, että jos edes he voivat tuntea merkityksellisyyttä omassa elämässään, olen tehnyt jollekin jotain hyvää. Omat ideaalini ovat ihan kuollleet.
Kiitos lukijoille.
Kommentit (918)
Vierailija kirjoitti:
Et läheskään kaikkea, jos ei omia tai vieraita lapsia. Se muuttaa näkäalaa ja antaa merkitystä. Orpokotiin Afrikkaan hommiin?
Vähän stereotyyppisiä ratkaisuja nämä tämmöiset orpokodit sun muut auttamisjutut.
Sen omakohtaisen elämänsä tarkoituksen voi löytää aivan muualtakin kuin tuommoisesta.
Se löytyy kyllä siitä omasta olevasta elämästä ja siihen liittyvistä mahdollisuuksista.
Hyvinkin pienellä "tarkoituksella" voi olla aivan valtava merkitys, kuten keskitysleirin asukkaita tutkineen psykiatrin kirjasessa "Elämän tarkoitusta etsimässä" kerrotaan.
Iloa ja onnea löytyy lähempää, kunhan ne huomaa eikä ota itsestään selvyyksinä. Siitä arjen "juhlinnasta" se lähtee, arjen iloista.
Mutta monet elävät kuin "Huomenna hän tulee"-näytelmässä, odottaen jotakin ihan kauhean ihmeellistä tapahtuvaksi näkemättä kaikkea sitä, mitä oma elämä tarjoaa ja sen mahdollisuuksia, kunhan ne käyttää ilokseen ja hyväkseen.
Ja elämässä tuppaa olemaan niin, että sitä saa mitä tilaa. Jos se tilaus on "tää on niin nähty, ja kaikki on itsekkäitä jne", niin sitä sitten tulee, koska sen oman kaavamaisen asenteen vuoksi kaiken juuri noin kokee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Internet on tehnyt maailmasta aivan raivostuttavan pienen ja tympäisevän.
Otsikosta tuli mieleen Areenassa oleva sarja nimeltään kolmekymppiset (29).
Samat teemat kuin ap llä
Mitä jos on kamppaillut näiden merkityksettömyyden fiilisten kanssa yli 15 vuotta putkeen?
Olin 13-vuotias, kun ensimmäisen kerran koin jonkinlaisen eksistentiaalisen kriisin. Mummoni kuoli. Hänen asuntonsa myytiin, valtaosa tavaroista lensi roskikseen, osa myytiin. Äitini heitti mummoni tekemät maalauksetkin menemään. Muutaman kuukauden päästä kukaan ei enää puhunut mummosta. Eräänä iltana tajusin, etten itsekään ollut ajatellut/surrut häntä enää muutamaan päivään kertaakaan: tajuntaani iski, että kaikki, myös minä itse, haihtuu vähitellen pois. Vain naurettavan pieni murto-osa ihmisistä saavat nimensä historian kirjoihin ja elävät sitä kautta vähän kuolemaansa pidempään. Jos et keksi, kehitä tai luo jotain aivan mullistavaa elämäsi aikana, niin oikeastaan kaikki sinusta on kadonnut jäljettömiin viimeistään siinä vaiheessa, kun jälkeesi jääneistä läheisestä aika jättää. Eli kukaan ei enää edes muistele sinua. Ja vaikka olisit onnistunutkin luomaan jotain, se ei jää elämään kuolemasi jälkeen, jos luonnoksesi päätyy vääriin käsiin (kuten mummoni maalaukset äitini käsiin).
Tiivistettynä tuon tajusin teini-iän kynnyksellä, vaikken ehkä silloin olisi osannut pukea ajatuksiani ja fiiliksiäni sanoiksi tällä tavalla.
Suunnilleen kerran vuodessa, joskus useamminikin, iskee uudelleen samankaltainen olemassaolon kriisi. Mitä pitäisi tehdä, kun millään ei tunnu olevan merkitystä? Harrastan, opiskelen, vietän aikaa erilaisten ihmisten kanssa, yritän luoda jonkinlaista uraakin jne. Luen paljon, vietän aikaa luonnossa, meditoin, teen kuvataidetta, tänä vuonna tein ensimmäistä kertaa elämässäni myös vapaaehtoistyötä.
En tunnu pääsevän pakoon kuin hetkeksi tuota tyhjää oloa ja merkityksettömyyden tunnetta, vaikka teen paljon kaikenlaista mieluisaa ja kaiketi tärkeääkin. Tiedän, että tämä olo pitäisi vain hyväksyä osaksi itseään eikä taistella sitä vastaan, mutta aina kun teen niin, muutun todella apaattiseksi eikä sekään tunnu oikealta.
Ei ap sinun elämä kuole siihen, että olet vain tehnyt uraa, vaimo, lapset ym. Ihmisen sielu on vain paljon, paljon syvällisempi kuin ikinä voit kuvitella. Itse olen löytänyt ns. "jännittävyyden", jos sitä haet, niin meditoit, rukoilet, ja etsit itsesi tästä kaikesta materiaalista ym. Se on vain jokin sisäinen rauha ja rakkaus, minkä sisältään löytää. Ei kukaan ihminen voi sitä sinulle opettaa, se pitää vain itse opiskella. Henkisyys tms. mitä oma sydän sanoo. Henkisyys on se avainsana, mitä etsit. Olkoon se Jumala, luoja, tai oma sydän tai mikä tahansa henkisyys. Tai voit auttaa muita ihmisiä tulemaan toimeen, jos olet kyllästynyt elämään. Jos saa vain itselleen, niin toki se on tylsää, vaikka lapset ym. Etsi jokin oman sydämen ääni, mitä se haluaa tehdä, vaikka olisi mahdoton, villi tai muut eivät usko sinuun. Oletko haaveillut työsi ohella jostain ikinä, minkä voisit tehdä tässä elämässä? Jokaisella sellainen on, toivon, että löydät sen. Kukaan ei oikeasti ole kokenut kaikkea, vaikka sanoo niin. Kuulostaa vain siltä, että olet masentunut ja kyllästynyt kaikkeen. Siis minä lähes 60-vuotias sanoo näin. Ja kokenut laskut ja nousut. Mutta silti edelleen aalloilla mennään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raamattu auki joka päivä. Ja vaikka TV7, joka aukeaa myös netissä. Siitä se alkaa, valaistuminen. Tämä ei ollut vitsi.
Jos oikeasti haluat valaistua suosittelen pikemminkin kundaliinijoogaa.
Eli kutsut elämääsi jotain "demoonista".
Siitähän näissä valaistumisissa on kyse.
Ju*ala on ulkopuolellamme ei meissä.
Joogaaja usein on ihminen joka uskoo tulevansa hyväksi itsensä avulla?
Aikamoinen oletus.
Niin se jumaluus asuu tosiaan kaikissa meissä. Me kaikki olemme loppujen lopuksi yhtä ja Jumala kokee itseään ihmismuodossa. Mitään demoneita ei ole, ne ovat vain alitajuntasi pelkoja ja traumoja joista et ole vielä parantunut.
vaihtoehtoja kirjoitti:
Itse ajattelisin, että sinulla on tässä vaiheessa muutamia vaihtoehtoja. Olet vähän kuin Neo Matrixin alussa, pohtimassa ottaisitko sinisen vai punaisen pillerin:
Jos otat punaisen pillerin, alat tekemään asioita ratkaistaksesi tuon eksistentiaalisen kriisisi, joka siis on vain elämän tapa ilmoittaa sinulle että on jotain muutakin. (Ihmisen elämällä on kuin onkin ihan oikea tarkoitus, henkinen valaistuminen/herääminen unesta.) Pahimmassa tai oikeastaan parhaimmassa tapauksessa lähdet tätä tonkimaan ihan tosissaan ja mahdollisesti heräät lopullisesti unestasi joku kaunis päivä, ehkä jopa tässä elämässä. Tälle tielle jos lähdet, saattaa olla että paluuta ei enää ole ja sinusta tulee "menetetty tapaus" nukkuvan enemmistön mielestä. Varoituksen sana tästä vaihtoehdosta: voit varautua siihen, että elämäsi saattaa muuttua pysyvästi ja mikään ei ole enää entisellään. Myös turbulenssia saattaa olla tiedossa, suuria elämänmuutoksia sekä hyljeksimistä nukkuvien taholta.
Sinisiä pillereitä tässä kohden on tarjolla ainakin muutamia: Yksi niistä on lapsen tekeminen, se on se järkevän ihmisen ratkaisu tässä elämänvaiheessasi. Tällöin toistaisit sitä samaa kaavaa mitä miljoonat muutkin ihmiset tekevät. Tästä voit saada elämääsi jotain sisältöä ja mahdollisesti välttää kriisiytymisen kokonaan tai ainakin lykätä sitä hamaan tulevaisuuteen. Varmasti muitakin vaihtoehtoja löytyy sinulle, kuten ammatinvaihto, uuden intohimon löytäminen, uskoontulo... Onhan näitä. Ihmisen mieli on hyvä keksimään jotakin täytettä nakertavaan tyhjyydentunteeseen, jotta sen ei tarvitsisi alkaa pohtimaan mitään sen syvällisempiä kysymyksiä.
Valinta on sinun.
Mitä tuo punaisen pillerin ottaminen konkreettisesti tarkoittaisi? Lukemista, meditaatiota, mitä? Miten pääsisin lähemmäs jonkinlaista henkistä valaistumista ja tämän merkityksettömän olotilan juurisyitä? En halua ottaa ns. sinistä pilleriä enää, olen tehnyt niin liian monta kertaa elämässäni. Olen siis jo monet kerrat paennut merkityksetöntä oloa aloittamalla uuden harrastuksen, vaihtamalla ammattia, etsimällä kumppanin, auttamalla muita tms. Ja nyt riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja jatkan vielä, niin et todellakaan ole nähnyt kaikkea. Nyt ehkä sinulla vain hetki pysähtyä, niin meille kaikille tulee kyllästymisen tunteita ja nähty kaikki. Mutta olet oikeasti niin nuori vielä, et ole oikeasti nähnyt kaikkea. En minäkään ole nähnyt kaikkea, vaikka ikää 60-vee. Näitä vain tulee elämään aina silloin tällöin, että koko elämä on koettu ja nähty. Mutta et tiedä siis oikeasti, mikä odottaa sinua nurkan takana. Jos suhtautuu elämään niin, että mitä jännittävää elämään tämä päivä tuo elämääni, niin tulet ehkä nöyremmäksi, niin et todellakaan tiedä kaikkea, miten esim. ihmiset suhtautuvat sinuun, ja opitko jotain tästä päivästä, saiko sinut jokin ihminen hymyilemään tai saitko itse jollekin ihmiselle hymyn huulille. Ei elämä ole suurista kiinni, eikä niitä pidä ratkoa, jokainen päivä on lahja, jos sen ottaa rennosti. Ota siis ilo irti, ja ole kiitollinen niistä pienistä asioista esim. jos perhonen lentää, tai hämähäkki tekee verkkoaan, siis onni on huomata pienet asiat, ei niitä suuria.
Koin samaa muutama vuosi sitten. Voisinpa sanoa, että nauti tuostakin vaiheesta, mutta tiedän, että jokaisella on oma polkunsa.
Toivoin tuolloin jotain uutta, muutosta. Olin taistellut elämäni saavuttaen kaiken mitä olin toivonut.
No, elämä todella alkoi järistä. Toinen vanhempani sairastui ja kuoli, koronaa vuoksi ei ehditty hyvästellä ajoissa. Sisareni sairastui, eletään pahalaatuisen syövän kanssa, nuorin lapsistaan alle 1 v. Ja paljon muutakin, mutta en halua tulla tunnistetuksi (tai läheiseni).
Nyt toivoo ja jopa rukoilee normaalia, tavallista, tylsää arkea palaavaksi. Ja tietää, miten arvaamaton tämä elämä on.
Toivottavasti tylsistyneet saavat muuta kuin tätä toivoessaan jotain uutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on tuo vaihe elämässä, kun uskoo kokeneensa kaiken ja tietävänsä liikaa. Odotapa edes että lapsesi syntyy ja kasvaa, niin huomaat olleesi väärässä.
Kiitos! Todella toivon niin. Katson muiden pieniä lapsia ja odotan innolla, että pääsen opettamaan omaani ja seuraamaan hänen kasvuaan.
Ap
AP, vielä tärkeämpää: anna hänen, lapsesi siis, opettaa sinua.
Ihan aikuisten oikesti vai?
Vierailija kirjoitti:
Internet on tehnyt maailmasta aivan raivostuttavan pienen ja tympäisevän.
Maailma on ihastuttavan laaja ja herkullinen, kun uskaltaa nähdä ja kokea. Irrota itses siitä netistä, niin näet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin tutkijan uralla on todella vaikeaa kuvitella että kaikki olisi nähty, kaikki tiedetään, mitään mysteereitä ei ole, minkään eteen ei tarvitse ponnistella kaikkensa antaen . Ehkä liike-elämä on hiukan suppea leikkikenttä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Internet on tehnyt maailmasta aivan raivostuttavan pienen ja tympäisevän.
Maailma on ihastuttavan laaja ja herkullinen, kun uskaltaa nähdä ja kokea. Irrota itses siitä netistä, niin näet.
T. Painonvartiat
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otan osaa, surunVALITTELUNI AP:lle. Olet täysin oikeassa , mitä kerroit. Olen samaa mieltä, mutta itse olen kiitollinen ja elämääni todella tyytyväinen. Olenhan jo yli 70 v, mihinkään ei satu, jaksan tehdä mitä haluan, rahaa on yli tarpeen, asun ihanassa ykkös- tai kakkoskodissa, ympärillä on upea luonto ym ym.
Tänään mikään ei voisi olla paremmin. Carpe diem on mottoni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Internet on tehnyt maailmasta aivan raivostuttavan pienen ja tympäisevän.
Maailma on ihastuttavan laaja ja herkullinen, kun uskaltaa nähdä ja kokea. Irrota itses siitä netistä, niin näet.
Ei. Ja neuvo sä vaan itseäsi.
Tuo itseriittoisuus on niin valtavaa. Et sinä kaikkea vielä ole kokenut. Älä luulekkaan. Jospa sieltä omasta hienosta kammionnurkastasi vain osaisit jotenkin irrottautua. No, nuorethan tietää kaiken. Turha yrittääkään teille mitään selittää. Ap:ole.
Kuulostaa siltä kuin etsisit elämääsi ratkaisua. Mutta usko pois,
elämässä ei ole ratkaisuja. Sen sijaan on muutoksia, ja niitä vain
tulee ja tulee. Heitä siis sohvalle seuraavaa odottamaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuo itseriittoisuus on niin valtavaa. Et sinä kaikkea vielä ole kokenut. Älä luulekkaan. Jospa sieltä omasta hienosta kammionnurkastasi vain osaisit jotenkin irrottautua. No, nuorethan tietää kaiken. Turha yrittääkään teille mitään selittää. Ap:ole.
Ap:lle
mies ei voi puhua lapsista saamatta neuvoja.
Alue: Aihe vapaa
Sisältöä elämäänsa voi saada niin Aku Ankasta, Seiskasta kuin uskonnollisita kirjoistakin. Uskonnollilset kirjat tosin voivat olla vaarallisia väärissä ääriajattelyllisissa käsissä, joten niitä en suosittele. Raamatusta riittää hyvin 10 käskyä - muuta ihminen siitä ei tarvitse kun niillä pärjää.
Älä ainakaan hurahda esimerkiksi seksuaalisuuden demonisointiin kuten hurahti yhä Augustinus 400 -luvulla jaa. ja joka demonisoi seksuaalisuuden meille kaikille harhaoppiinsa uskoneille kristityille. Sooloseksikään ei todellekaan ole Augustinuksen esittämää "itsesaastutusta" LOL - yksi esimerkki mm. Raamatun vahingollisista tulkinnoista, räsäsharhatulkintojen ohella, joten En voi suositella kirjaa sen "sanoman" lukuisten väärintulkintojen takia.