Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen 29 ja tuntuu, että kaikki on nähty - muita?
Olen opiskellut maisteriksi, tehnyt uraa, mennyt naimisiin, matkustellut, urheillut, tutustunut ihmisiin, lukenut, ihmetellyt. Viimeisen noin vuoden ajan minusta on tuntunut, että olen ymmärtänyt elämän keskeisen tarjonnan, eikä minua kiinnosta oikein mikään. Ihmisten välinen kanssakäyminen noudattaa samoja sääntöjä ja kaikki ovat pohjimmiltaan täyttämässä samoja perustarpeita, bisnestä tehdään tietyllä logiikalla, valta jakautuu epäreilusti ja Suomen rajojen ulkopuolella valtaosassa maita vielä epäreilummin. Mitä paremmin olen oppinut ymmärtämään ihmissuhteita, liiketoimintaa, politiikkaa - elämää, sitä enemmän olen pettynyt niihin kaikkiin. Olin nuorena aika palavasieluinen idealisti. Nykyisin minulla ei ole mitään arvopohjaa, koska elämä on osoittanut olevansa pelkkää darwinistista kilpajuoksua muita sekä aikaa vastaan ja kaiken pohjalla on ihmisen pohjaton itsekkyys, joka jalostuu tosin automaattisesti yhteistyöksi itseä hyödyttävien yksilöiden kanssa.
Olen suoraan sanottuna pettynyt ja sisältä katkeroitunut. Tätä ei voi näyttää kenellekään, koska vaimo lähtisi kävelemään (ennemmin tai myöhemmin) ja urakiito katkeaisi. Vaikka sinänsä millään ei ole lopulta mitään merkitystä, tunnen vastuuta vaimoni ja syntyvän lapseni hyvinvoinnista ja ajattelen, että jos edes he voivat tuntea merkityksellisyyttä omassa elämässään, olen tehnyt jollekin jotain hyvää. Omat ideaalini ovat ihan kuollleet.
Kiitos lukijoille.
Kommentit (918)
Aloittajalle, olet siis suorittaja. Olet suorittanut elämää. Koulutus, työ, vaimo, perhe. Mitäpä jos keskittyisit nyt elämän pieniin asioihin ilman suorittamista. Mene rauhoittumaan, luontoon. Katso mitä ympärilläsi todella on. Opettele jotain uutta ilman suorittamista ja pakkoa olla paras. Vaikka puutarhan hoitoa.
Tai mene tarjoamaan pyyteetöntä apuasi hyväntekeväisyyteen, ruokajonoon, eläinten suojeluun. Sellaisella työllä on merkitystä. Ei rahan tekemisellä tyhjänpäiväisellä työlllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun ulkoiset puitteet on saavutettu, niin on aika katsoa sisälle päin. Mitkä asiat tuo itselle merkitystä elämään. Voit kiinnostua jostain marginaali-ilmiöstä, voit alkaa tutustumaan asioihin, joista et vielä paljon tiedä mitään. Itse olen vanhetessa huomannut sen, miten paljon löytyy vielä asioita joihin haluaa perehtyä. Uusia kiinnostuksen kohteita, jotka itseä kiinnostavat aidosti. Ei vain työn kautta tulleita juttuja.
Anna mahdollisuus jollekin uudelle asialle elämässä, mikä lisää hyvinvointia. Niitä on paljon, joko olet löytänyt omasi.
Ota jokin soitin haltuun, kasvata ruoka/huonekasveja.
Ap on pumpulissa kasvatettu hienohelma, joka ei tiedä elämän varjopuolista enempää kuin on lehdestä lukenut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen 40 ja toisin kuin aloittaja, en ole saavuttanut elämässä mitään. En pääse etenemään työelämässä vaikka yrittäisin mitä, en saa ystäviä tai puolisoa, en pärjää harrastuksissa. En merkitse kenellekään yhtään mitään, olen vain korvattavissa oleva osanen koneistossa. Ei ole aikomustakaan jatkaa tässä oravanpyörässä luonnolliseen kuolemaan asti, olen vain resurssien tuhlaaja. Paketoin tämän talouteni, suljen oven perässäni ja näkemiin.
Kaski-ikä on syvältä, vai mitenkäs se oli. Päivät on täyttänyt suorittaminen ja touhuilu eli olisiko hyvin kliseisesti aika tutustua itseensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suurten unelmien tavoittelun sijaan voi opetella tekemään jotain pientä, arkipäivästä. Esim. virkata pipon tai kasvattaa tomaatteja. Suurempien asioiden tavoittelijat voi jatkaa tai aloittaa politikkoina. Aina on jotain parempaa tavoiteltavaa, kehitettävää yhteiskunnassa eikä sille näy loppua ikinä.
Kun lähtee etsimään Jumalan tahtoa omassa elämässään, avautuu täysin uusia näkökulmia. Jeesus johtaa meidät kieltämään itsemme ja elämään Pyhän Hengen johdatuksessa. Pyhä Henki taas täyttää sisimmän elämällä, ihmetyksellä ja syvän merkityksellisyyden kokemuksella. Itsensä kieltäminen ja lihallensa kuoleminen on hankalaa, mutta ehkä se helpottaa, kun lihalla on enää niin vähän tarjottavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hassua että ajattelet että kaikki on nähty. Etkai vaan näe tulevaisuuteen?
Minulla ei tuossa vaiheessa ollut merkityksettömyyden tunnetta, mutta ahdistusta kyllä kaikista itselleni asettamistani vaatimuksista. Olin opiskellut yliopistotutkinnon, ja sen mukaan piti edetä. Silloin oli töitä. Sitten tuli ätiys, sitä putkea jatkui lähes 30 vuotta. Nyt olen tässä vaiheessa samoissa ajatuksissa aloittajan kanssa. Tuntuu, että kaikki on nähty, mikään ei enää inspiroi. Kaikki on ns. tehty ja nähty.
Pienet asiat, kuten pihatyöt, leipominen yms. tuovat hyvän mielen, mutta se varsinainen merkityksellisyys on hakusessa. Elää tulisi kumminkin innolla loppuun asti. Mukavat ihmiset, uudet tuttavuudet piristävät nekin. Rahaa minulla olisi matkustella, vaan sekään ei kiinnosta. Sanoisin, että niistä pienistä asioista se onni kumminkin rakentuu. Sen verran olen jyvällä elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä ketjussa oli moniakin hämmentävän ärsyttäviä ajatuksia.
Ensinnäkin kuulostaa hämmästyttävän ylimieliseltä ajatella ”nähneensä kaiken” 29-vuotiaana. Nuo saavutukset kuulostavat minusta ihan normijampan keskiverto elämältä. En ymmärtänyt millä osa-alueella olet päässyt huipulle, jos et ole huippu-urheilija ja asenteesi perusteella oletan että työsi ei ole kovin merkittävää etkä ole opiskeluissakaan päässyt maisteria pitemmälle. Mene Ivy Leagueen tekemään tohtoritutkinto, muuta 10vuodeksi berliinin klubeille, ala rauhanturvaajaksi, kirjoita pari maailmanlaajuista bestselleriä ja palaa sitten valittamaan. Ymmärtäisin ehkä hetkellisen ”kaikki on nähty”-kriisin jos olisi kyse esim nobelin palkinnon saaneesta tai jollekin most successful people under 30 listalle päässeestä, mutta veikkaan että olisit kertonut jos olisi.
Siis ihmettelen että joku ikätoverini on tällaisessa suorituskeskeisessä kulttuurissa näin tyytyväinen itseensä ja saavutuksiinsa. Tunnen jopa vähän kateutta vastaavasta itseluottamuksesta. Osittain tämä on ehkä omaa riittämättömyyden tunnettani työväenluokasta tulevana naisena, mutta jotenkin tuntuu älyllisestikin rehellisemmältä sanoa etten ole tehnyt vielä paljon paskaakaan (on kyllä maisterintutkinnot ja seikkailut ja intohimo-ura yms) kuin että olisin ”nähnyt kaiken”. Itselläni 30-kriisi on aivan päinvastainen. Tunnen etten ole tehnyt tai kokenut tai opetellut läheskään kaikkea mitä haluaisin, ja käyttänyt vasta pienen osan potentiaalistani.
Sitten toisaalta puhut että olet katkeroitunut ja kateuden tunteeni häviää. Eikai huipulle päässyt katkeroidu vaan se joka ei ole päässyt tekemään asioita joita olisi halunnut? Siis ehkä ongelmasi ei johdukaan siitä että olet liian kokenut vaan siitä että olet liian kokematon.
Sitten toinen juttu nämä pohdinnat jotka ovat suht järkeviä, mutta aika itsestäänselviä juttuja, että maailmassa on kärsimystä ja epätasa-arvoa ja psykopaatteja vallassa, ilmastonmuutos, ahneus, luonnon tuhoaminen, yhden ihmisen pienuus jne. Aika moni ymmärtää elämän realiteetit jo kakskymppisenä ja alkaa tehdä töitä maailman muuttamiseksi, vaikkei se olisikaan niin helppoa kuin lapsena kuvitteli. Tärkeää on matka ja pyrkimys hyvään, ei maailman valmiiksi saaminen yksin.
Kuulostaa myös vähän joltain kauppisämpärissä kasvaneelta tuo darwinismi-soopa. Jos sinusta tuntuu että omassa työpaikassasi ei ole mahdollisuutta vaikuttaa tärkeisiin asioihin niiden parantamiseksi niin hakeudu jonnekin missä sitä on enemmän, tai ole vaikka vähän aikaa lomalla ja mieti millaista merkityksellistä työtä haluaisit tehdä ja miten voisit muuttaa näitä luettelemiasi ongelmakohtia. Toivottavasti olet myös puhunut vaimollesi ja saanut kivempia kavereita joiden kanssa oleminen ei ole kilpajuoksua tai hyödyn tavoittelua.
Arto Pietikäisen Kohti Arvoistasi-kirjaa suosittelen arvotyöskentelyyn.
t. nainen 29v
Ainoa todella tärkeä asia elämässä on perhe. Omalle lapsellesi olet aina tärkeä ja keskipisteessä. Kaikki muu elämässä vaan tulee ja menee ja on melko latteaa loppujen lopuksi. Kunnes unohtuu tyystin. Vuodet kun vierivät, niin kaikki muu elämässä kulahtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
MINÄ OON KOHT 37 JA VÄLILLÄ ON FIILIS SE ET SAMAA KEHÄÄ KÄYN
AP:lla on katse omassa navassa varsin voimakkaasti. Pitää itse olla urheilussa paras, työssä hierarkian huipulla, panna kauniita naisia jne.
Hyvällä säkällä nämä pohdinnat (tai lapsen saaminen) johtavat siihen, että AP alkaa huomata muutkin ihmiset muutkin kuin elintilasta ja resursseista taistelevina eläiminä. Ainakin omaan elämääni tuli roppakaupalla merkitystä, kun päädyin isäksi, aloin huolehtia vanhemmistani, junailin pääpuuhamiehenä alueellemme suositun frisbeegolf-radan sekä yrittäjänä keskityin luomaan ja ylläpitämään työntekijöille hyvinvoivan ja arvostavan työpaikan kehittyä ja saada kelpo toimeentulo.
Jännä kun itsestä tuntuu nyt 28-vuotiaana aivan päinvastaiselta. En ole saavuttanut mitään asioita ja en ole pahemmin jaksanut edes yrittää. Opiskelut ovat jääneet kesken aikoja sitten, niin tietysti rahaa ei ole ollut toteuttaa mitään kivaa juuri koskaan. En ole ikinä edes seurustellut. Älyä ja huumoria ehkä löytyisi, mutta en jaksa tehdä mitään haastavaa tai sosiaalista.
Suvussani monet ovat kuolleet alle kuusikymppisinä, niin mietin tässä sitten, että mahdollisesti puolet elämästäni on mennyt lähinnä maatessa ja kännykällä pelatessa, samaan aikaan kun muilla on oikeasti tavoitteita.
Olen 40 ja kaikki on todellakin nähty. #VMP!
Olen 53.v ja vieläkään en ole kokenut kaikkea. Sulla elämä edessä!!
Käyttäjä39964 kirjoitti:
Tässä ketjussa oli moniakin hämmentävän ärsyttäviä ajatuksia.
Ensinnäkin kuulostaa hämmästyttävän ylimieliseltä ajatella ”nähneensä kaiken” 29-vuotiaana. Nuo saavutukset kuulostavat minusta ihan normijampan keskiverto elämältä. En ymmärtänyt millä osa-alueella olet päässyt huipulle, jos et ole huippu-urheilija ja asenteesi perusteella oletan että työsi ei ole kovin merkittävää etkä ole opiskeluissakaan päässyt maisteria pitemmälle. Mene Ivy Leagueen tekemään tohtoritutkinto, muuta 10vuodeksi berliinin klubeille, ala rauhanturvaajaksi, kirjoita pari maailmanlaajuista bestselleriä ja palaa sitten valittamaan. Ymmärtäisin ehkä hetkellisen ”kaikki on nähty”-kriisin jos olisi kyse esim nobelin palkinnon saaneesta tai jollekin most successful people under 30 listalle päässeestä, mutta veikkaan että olisit kertonut jos olisi.
Siis ihmettelen että joku ikätoverini on tällaisessa suorituskeskeisessä kulttuurissa näin tyytyväinen itseensä ja saavutuksiinsa. Tunnen jopa vähän kateutta vastaavasta itseluottamuksesta. Osittain tämä on ehkä omaa riittämättömyyden tunnettani työväenluokasta tulevana naisena, mutta jotenkin tuntuu älyllisestikin rehellisemmältä sanoa etten ole tehnyt vielä paljon paskaakaan (on kyllä maisterintutkinnot ja seikkailut ja intohimo-ura yms) kuin että olisin ”nähnyt kaiken”. Itselläni 30-kriisi on aivan päinvastainen. Tunnen etten ole tehnyt tai kokenut tai opetellut läheskään kaikkea mitä haluaisin, ja käyttänyt vasta pienen osan potentiaalistani.
Sitten toisaalta puhut että olet katkeroitunut ja kateuden tunteeni häviää. Eikai huipulle päässyt katkeroidu vaan se joka ei ole päässyt tekemään asioita joita olisi halunnut? Siis ehkä ongelmasi ei johdukaan siitä että olet liian kokenut vaan siitä että olet liian kokematon.
Sitten toinen juttu nämä pohdinnat jotka ovat suht järkeviä, mutta aika itsestäänselviä juttuja, että maailmassa on kärsimystä ja epätasa-arvoa ja psykopaatteja vallassa, ilmastonmuutos, ahneus, luonnon tuhoaminen, yhden ihmisen pienuus jne. Aika moni ymmärtää elämän realiteetit jo kakskymppisenä ja alkaa tehdä töitä maailman muuttamiseksi, vaikkei se olisikaan niin helppoa kuin lapsena kuvitteli. Tärkeää on matka ja pyrkimys hyvään, ei maailman valmiiksi saaminen yksin.
Kuulostaa myös vähän joltain kauppisämpärissä kasvaneelta tuo darwinismi-soopa. Jos sinusta tuntuu että omassa työpaikassasi ei ole mahdollisuutta vaikuttaa tärkeisiin asioihin niiden parantamiseksi niin hakeudu jonnekin missä sitä on enemmän, tai ole vaikka vähän aikaa lomalla ja mieti millaista merkityksellistä työtä haluaisit tehdä ja miten voisit muuttaa näitä luettelemiasi ongelmakohtia. Toivottavasti olet myös puhunut vaimollesi ja saanut kivempia kavereita joiden kanssa oleminen ei ole kilpajuoksua tai hyödyn tavoittelua.
Arto Pietikäisen Kohti Arvoistasi-kirjaa suosittelen arvotyöskentelyyn.
t. nainen 29v
"Kaikki on nähty" kuulostaa minun mielestäni enemmänkin pessimistiseltä kuin menestystarinalta, mutta se kai riippuu ihan siitä tulkitsijasta: itse olen nähnyt kaiken ja omassa elämässäni, omissa viitekehyksissäni se tarkoittaa että vaikka kuin paljon näkisi vaivaa kehittyäkseen ja tavoitellakseen unelmia, ne asiat eivät tapahdu minulle, minä en ole se menestyjä. Täten, kaikki on nähty-sanonta tarkoittaa minulle luovuttamista, ettei näe enää toivoa tai iloa missään. Aloittaja on kyllä joka saralla minua menestyneempi, mutta minä tulkitsen tuon silti samoin kuin omassa elämässäni.
Alue: Aihe vapaa
Ohimenevä vaihe kaikilla idealisteilla. Nuorena on luullut tietävänsä kaiken ja olevansa muita parempi ihminen. Sitten kun huomaa idealisminsa olleen pelkkää satua ja huomaa todellisuuden ympärillään, oma maailma murenee. Kohta sitä hyväksyy todellisuuden ja jatkaa elämäänsä.