Lue keskustelun säännöt.
Olen 29 ja tuntuu, että kaikki on nähty - muita?
Olen opiskellut maisteriksi, tehnyt uraa, mennyt naimisiin, matkustellut, urheillut, tutustunut ihmisiin, lukenut, ihmetellyt. Viimeisen noin vuoden ajan minusta on tuntunut, että olen ymmärtänyt elämän keskeisen tarjonnan, eikä minua kiinnosta oikein mikään. Ihmisten välinen kanssakäyminen noudattaa samoja sääntöjä ja kaikki ovat pohjimmiltaan täyttämässä samoja perustarpeita, bisnestä tehdään tietyllä logiikalla, valta jakautuu epäreilusti ja Suomen rajojen ulkopuolella valtaosassa maita vielä epäreilummin. Mitä paremmin olen oppinut ymmärtämään ihmissuhteita, liiketoimintaa, politiikkaa - elämää, sitä enemmän olen pettynyt niihin kaikkiin. Olin nuorena aika palavasieluinen idealisti. Nykyisin minulla ei ole mitään arvopohjaa, koska elämä on osoittanut olevansa pelkkää darwinistista kilpajuoksua muita sekä aikaa vastaan ja kaiken pohjalla on ihmisen pohjaton itsekkyys, joka jalostuu tosin automaattisesti yhteistyöksi itseä hyödyttävien yksilöiden kanssa.
Olen suoraan sanottuna pettynyt ja sisältä katkeroitunut. Tätä ei voi näyttää kenellekään, koska vaimo lähtisi kävelemään (ennemmin tai myöhemmin) ja urakiito katkeaisi. Vaikka sinänsä millään ei ole lopulta mitään merkitystä, tunnen vastuuta vaimoni ja syntyvän lapseni hyvinvoinnista ja ajattelen, että jos edes he voivat tuntea merkityksellisyyttä omassa elämässään, olen tehnyt jollekin jotain hyvää. Omat ideaalini ovat ihan kuollleet.
Kiitos lukijoille.
Kommentit (918)
Toivottavasti pääset pian kokemaan vakavan ja uuvuttavan sairauden, josta selviäminen ei ole itsestäänselvyys. Tai esim. oman lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tai r-sanan, tai jotain muuta kivaa. Siinä kohtaa nimittäin ei varmaan ole aikaa vinkua tylsästä elämästä vaavipalstalla.
Tai ehkä pääset kokemaan sodan, nälänhädän tai jotain muuta kivaa yhdessä meidän kaikkien muiden kanssa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu varmasti ihmisestä. Itse olin alle kolmekymppisenä hirveän ujo ja arka tyttö, joten ei mulle tapahtunut oikein mitään. Ei positiivista eikä negatiivista. Siinä mielessä en näe sitä nuoruuttani kovinkaan kivana aikana, vaikka siinä sitä tiettyä nostalgiaa onkin, varsinkin koska silloin ei ollut netti vielä niin vahvasti ihmisten elämässä.
Mutta vaikka edelleen olen tosi yksinäinen ja masentunut, jotenkin nautin elämästäni enemmän. En enää nelikymppisenä mieti niin turhia ja pinnallisia asioita kuin nuorena.
Tuo voi olla pelkkä vaihe. Ainakin minulla oli noin 35-45-vuotiaana usein sellainen olo, että kaikki on samaa ja yllätyksetöntä, ihmiset juoksevat rahan perässä, työelämä on turhauttavaa oravanpyörää, lomat liian lyhyitä, pitää saada lisää palkkaa ja maksaa asuntolainaa. Lasten menot määrittivät omaa vapaa-aikaa. Pahinta kuitenkin oli minun oman suvun pröystäilijät. Veli osti aina uusia autoja, kehuskeli työllään ja lomamatkoillaan. Toinen lähisukulainen sijoitti ja puheet oli pelkkää sijoittamista. Kerran sanoin, että hienoa, kun sua kiinnostaa rahan tekeminen toisten ihmisten kustannuksella. Välit oli jäätävät monta vuotta sen jälkeen.
Olin noin 45-46 vuotta, kun ensimmäisen kerran pitkään aikaan tuntui, että elämä ei olekaan eletty eikä koettu. Vanhempi lapsi muutti pois kotoa, nuorempi oli lukiossa. Mietin, mitä hurjaa tässä keksisi ja vuokrasin pienen yksiön Helsingistä, jossa käytiin miehen kanssa usein viikonloppulomilla. Kumpikin omasta tahdostaan. Minua sinne ajoi kulttuuri, miestä ennemminkin urheilun katsominen. Löysin myös uusia ystäviä. En tarkoita mitään sängyn lämmittäjää, vaan ystäviä, joilla oli uusia ajatuksia esim. taiteesta. Olen aina pitänyt ihmisistä, joilla on omalaatuisia mielipiteitä ja ajatuksia, useat heistä taiteen kanssa työn tai harrastuksen kautta tekemisissä.
Nyt ikää on 55 eikä tunnu siltä, että elämä olisi eletty. Helsingissä ei ole vuokrayksiötä enää, mutta airb&b toimii. Koronan alkaessa lopetin Helsingissä ravaamisen kokonaan. Toisaalta jos haluan hengähtää, osaan jo varata loman vaikka Kalajoelta tai Yyteristå ja katson sen jälkeen, kuka sinne mukaan lähtee: mies vai joku ystävistä vai ehkä jompikumpi aikuisista lapsistani. Minusta tulee myös mummi tulevana syksynä. Olen aina pitänyt vauvoista, joten asia on ihana. Toivon, että minut hyväksytään läheiseksi osaksi lapsenlapseni elämään, mutta tähän ikään mennessä olen jo oppinut, ettei kaikkeen voi vaikuttaa.
Puolisoni kanssa opimme tekemään yhdessä kahden kesken asioita vasta silloin kun uskalsin vuokrata Helsingin asunnon. Emme ole mitään kesämökkeilijöitä emmekä asuntovaunuilijoita. Puolisoni ei erityisemmin viihdy hotelleissakaan, joten vuokrayksiö miellytti myös häntä. Koen niin, että olemme oppineet sopivassa määrin antamaan tilaa toisillemme ja toisaalta tekemään asioita kahdestaan. Uutta keskusteltavaa ei ole ollut kymmeniin vuosiin, kun kaikki on jo käyty läpi. Terveydestä yritetään huolehtia, myös henkisestä hyvinvoinnista.
Minä olen aina tehnyt omia juttujani täydellä intohimolla enkä ole pätkääkään kiinnostunut muiden tekemisistä tai siitä mitä nämä minun tekemisistä ajattelevat. Nyt olen 45v. tohtori ja mitä enemmän teen asioita ja mitä enemmän aukeaa varallisuuden kasvaessa uusia mahdollisuuksia, sitä mielenkiintoisemmaksi elämä muuttuu. Kaikki mitä päättää tehdä pitää tehdä täydellä intohimolla, mistään tinkimättä ja muiden tekemisiä ja mielipiteitä miettimättä. Kaiken pahan alku ja juuri on muiden tekemisten ja kaikenlaisten trendien apinointi, se ei johda mihinkään muuhun kuin siihen, että kadottaa itsensä lopulta kokonaan ja hukkuu harmaaseen massaan.
Olen 62v ja tänäänkin nähnyt ja kokenut ihan uusia asioita elämässäni!
Löysin maailman parhaan pistaasijäätelön, söin oman pihan tomaatteja (lajike mitä en ole koskaan maistanut). Kohta lähdemme iltajuhliin kylään minkä läpi olen ajanut 100x mutten ennen pysähtynyt. Nyt sen keskusaukiolle katetaan kymmeniä pöytiä, syömme herkullista paikallista ruokaa ja juomme viiniä. Tutustumme uusiin ihmisiin.
Parasta elämässä on se ettei se ole ikinä valmis!
Huomenna taas ihan uudet jutut, tapaamme mm pariskunnan joita emme tunne entuudestaan. Ja käydään ostamassa keittiö 2. taloomme
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko käynyt Intiassa, Japanissa ja Kiinassa, sieklä jos missä on erilaista nähtävää.
Oletko kokeillut psykedeelejä? LSD:tä, sieniä, DMT:tä? Niissä on uskomattoman huikeita ja tavalliselle terveelle ihmiselle turvallisia kokemuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä jos muutat vaikka Ukrainaan, niin löytyy jotain mitä et ole ennen kokenut.
Tai vaikka tonne itänaapuriinkin. Siellä tarvitaan nyt elämäänsä kyllästyneitä miehiä.
Sinulla on kriisi, ei sen kummempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n oma kupla on ahdas vaikka hän kuvittelee että mitään kuplaa ei edes ole.
Ap on päässyt elämässä ihan liian helpolla, todella surullista että hän ei osaa nauttia siitä, ja sitten kun joskus tulee ne vastoinkäymiset, hän tulee katumaan sitä ettei ollut onnellinen silloin kun siihen oli aihetta, vaan haihatteli jotain turhuutta.
Ei ehdotuksena mutta vastuullisen suunnittelun jälkeen psykedeelit ovat tarjonneet monelle vastalääkkeen nihilismin negatiivisia puolia kohtaan. Niistä seuraa kuitenkin enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Ja niissäkin on riskinsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten ap voi nyt? Lapsikin on jo jotain nelivuotias. Onko angsti loppunut vai onko tullut uusia ahdistuksen aiheita? Niitahan nykymaailmassa riittaa. No, tuskin han lukee tata palstaa enaa.
Samaa mielta siita etta jos on jo 29 vuotiaana saavuttanut kaiken tuon mita ap niin on saanut kaiken ehka liiankin helposti. Nyt haaveili laimeasti tj:n pallista, kun nykyaan monet haaveilevat etta olis edes jotain tyota. Helposti tullutta hyvaa ei aina osaa arvostaa eika se tunnu miltaan.
Minulla on myos takana raskas lapsuus ja nuoruus alkoholistiperheessa ja jokainen paiva omilleni muuton jalkeen on ollut ihana kun tiedan miten paljon pahemminkin asiat voisivat olla. Ei ole ihmeellista uraa eika huippusuorituksia millaan saralla mutta olen onnellinen. En myoskaan usko etta elamalla on mitaan tarkoitusta sinansa, ja se on aivan valtavan vapauttava ja rauhoittava ajatus. Tai ennemminkin etta tarkoitus on vaan nauttia jokaisesta hyvasta paivasta jonka saa kokea ja siinapa se.
Emme me ihmiset ole niin merkityksellisia ja ihmeellisia etta maailmankaikkeus olisi vaivautunut luomaan juuri meille jonkun suuren "tarkoituksen". Jossain vaiheessa Aurinko paisuu punaiseksi jattilaiseksi ja nielaisee koko maapallon, ja siina se tarkoitus. Siihen mennessa ihmislaji on mahdollisesti jo onnistunut paastamaan itsensa paivilta.
Olen 56 ja voin sanoa että höpiset täyttä pskaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap vaikuttaa ihan käsittämättömän tylsältä ihmiseltä
Et oo kokenut vielä ollenkaan "kaikkea". Mietipä niitä kaikkia koettelemuksia ja vaikeuksia mitä ihmisellä voi olla. On ne sitten itse tai jonkun muun tahon syytä.
Entäpä ne asiat/ilmiöt, mitkä ovat tämän näkyvän maailman ulkopuolella? Oletko niistä kokenut mitään?
Varmaan sinulla on vaan kolmenkympin kriisi.
Vierailija kirjoitti:
Miten ap voi nyt? Lapsikin on jo jotain nelivuotias. Onko angsti loppunut vai onko tullut uusia ahdistuksen aiheita? Niitahan nykymaailmassa riittaa. No, tuskin han lukee tata palstaa enaa.
Ap täällä. Tulipa vähän sattumalta muistettua tämä aihe, niin googlasin ketjun.
Nyt on tosiaan nelivuotias sekä yksivuotias lapsi, ja kyllähän ne arjen mylläsivät ihan uusiksi. Enää ei ehdi paljoa pohtimaan.
Töissä kiipesin postaukseni jälkeisinä vuosina C-tason hommiin ja johtoryhmään, mutta mietin että mitä vittua ainoaa elämääni näiden narsistien kanssa väännän, ja downshiftasin alani asiantuntijatehtäviin. Nyt on hyvä.
Elämänkatsomukseltani olen kyllä edelleen sama nihilisti kuin viisi vuotta sittenkin, mutta nykyisin siinä on positiivisempi pohjavire. Enää se ei haittaa, ettei millään ole mitään merkitystä ja että aika moni asia on täyttä paskaa.
Sitä rakastan, etteivät pienet lapset ole nihilistejä. Sydän sulaa, kun oma jälkikasvu vilpittömästi innostuu tai riemastuu jostakin. Toisaalta nelivuotiaassa on näkynyt koko ajan merkkejä samanlaisesta sulkeutuneesta syvänmerensoutajasta kuin mitä itse olen. Yritän häntä jututtaa niinä hetkinä ja pumpata positiivista maailmankuvaa. Pienempi on huoleton vekkuli.
Raha-asiat stressaavat. Muuten tämänhetkinen tilanne on suorastaan nautinnollinen.
Kiitos kaikille ketjuun kirjoittaneille!
Ap, nyt 34v
Tee niinkuin minä sinun iässäsi, rupea harrastamaan perinnejousimetsästystä. Siinä haastetta ja tekemistä seuraavaksi 10 vuodeksi. Sitten kun osaat maastoutua ja saat hiivittyä niin lähelle peuraa että voit haistaa sen hengityksen alkaa olla homma kohillaan. On hieno onnistumisen tunne, itselläni meni 5 vuotta.
Olen mitätön, elämääni tuo merkitystä kun olen hyvä eläimille.