Onko täällä ketään, joka on hankkinut lapsen tarkoituksella yksin?

20, eihän sun tartte ottaa ketään satunnaista panoa isäksi, voit hoitaa asian luovutettujen siittiöiden avulla. Turvallista ja rehellistä, toisin kuin huijaaminen.

[quote author="Vierailija" time="13.10.2013 klo 21:06"]

Mä tiedän kaksi naista, jotka ovat hankkineet lapsen yksin klinikalla lahjasiittiöiden avulla. On mielestäni vastuullisin tapa saada lapset yksin, paljon parempi kuin huijata joku yhden illan tuttu tarkoitusta varten. Kumpikin äiti on kaverini kavereita, eli tiedän heidät vain ulkonäöltä. Ovat hyviä äitejä kaiken kuulemani perusteella eikä elämässä ole mitään vialla. Kumpikin on korkeasti koulutettu ja asuu suuressa kaupungissa. Helsingissä joka neljäs lapsi asuu muutenkin yh-perheessä, joten tuskin herättävät mitään kummastusta.

Minusta on naurettavaa väittää, että lapsen elämä on pilalla yh-äidin takia. Tuolla logiikalla Yhdysvaltain presidenttikin on epäonnistunut ihminen, hän kun on isättä kasvanut. Miten onnellista elämää mahtavat haukkujat itse viettää?

[/quote]

En sano, että lapsen elämä on varmasti pilalla, mutta en silti ITSE ehdoin tahdoin haluaisi saattaa tähän maailmaan isätöntä lasta.

Minusta olisi hirveä ajatus, että en olisi koskaan tuntenut omaa isääni. Käsi sydämelle, kuinka moni tuntee samoin?

Minun ystäväni hankki kaksi lasta yksin hedelmöityshoidoilla. On puhunut asiasta avoimesti kyselijöille eikä tietääkseni ole sen kummempaa paheksuntaa kohdannut.

22, sinulla varmaankin on se isä, jonka puuttuminen sinua hirvittäisi. Jos lapsella ei ole koskaan ollutkaan isää, tuskin puuttuminen on sama asia kuin ertä jos sen olemassa olevan isän menettäisi.

Harva ihminen katuu syntymäänsä ja ulkopuolisen on mahdotonta sanoa, että jonkun lapsen elämä ei olisi elämisen arvoista siksi, ettei hänen perhemuotonsa täytä ahdasmielisten vaatimuksia. Miljoonat ihmiset ovat kasvaneet ilman isää, syitä on lukemattomia. Sinäkö sanot, että heidän elämänsä on surkeaa?

[quote author="Vierailija" time="13.10.2013 klo 23:55"]

[quote author="Vierailija" time="13.10.2013 klo 23:43"]

Melko itsekästä, hankin lapsen kun minä haluan. 

[/quote]

Lapsen tietoinen tekeminen on aina itsekästä.

[/quote]

Ööö... kenenkähän sitä lasta sitten pitäisi haluta, jos ei "minun"? Tässä ei nyt ollut päätä eikä häntää. Pääasia ettei itse halua, ja toive lapsesta on kenen tahansa muun?

Nyt eletään vuotta 2013, ja on ihan sallittua että nainen saa lapsen jonka isä ei ole kuvioissa. Kunhan lapsi on ÄIDIN toivoma ja rakastama jo ennen syntymäänsä, olipa millainen oli.

Onkohan tällaisissa tapauksissa yleensä naisen oma perhe tai joku ystävänä apuna, vai miten vauvan kanssa pärjää yksin?

Minulla on vauva 8 kk, ja nyt varmaan jo pärjäisin yksin, mutta en osaa ajatella miten olisin selvinnyt ensimmäisistä kuukausista ilman miestäni muuten kuin muuttamalla joksikin aikaa vanhemmille.

Kaverini on tuolla lailla isätön. Ihan hyvä elämä sillä on ollut, eikä oo ainakaan omien sanojensa mukaan isää kaivannut. Ei siis edes tiedä kuka se biologinen isä on.

Ystäväni jäi yksin raskauden aikana, kun mies lähti nuoremman matkaan. Ystäväni hoiti siis vauvan lisäksi kaksi isompaa lasta yksin, vaikka ei ollut osannut kuvitellakaan, että joutuisi sellaiseen tilanteeseen. Jotenkin voisi kuvitella, että tässä maailmassa on sattunut järkyttävämpääkin kuin että nainen saa lapsen yksin.

Mulla ei ole ollut isää elämässäni, en ole koskaan nähnyt häntä. Sitä mitä ei ole koskaan ollut, ei osaa kaivata! Ei isättömyys ole mikään iso juttu!

Ihan ehdottomasti jopa suosittelen hankkimaan lapsen yksin. Se on paljon parempi vaihtoehto kuin huono isä joka häiritsee/vaikeuttaa perheen elämää, esim. juoppo, narkkari tai muuten vaikea ihminen. Mikäs sen ihanampaa, kuin olla äiti joka saa nauttia vauvastaan kaikessa rauhassa :)

Myönnän että tavallaan mutta en ole seurustelevaa tyyppiä. 

[quote author="Vierailija" time="13.10.2013 klo 21:38"]

Onkohan tällaisissa tapauksissa yleensä naisen oma perhe tai joku ystävänä apuna, vai miten vauvan kanssa pärjää yksin?

Minulla on vauva 8 kk, ja nyt varmaan jo pärjäisin yksin, mutta en osaa ajatella miten olisin selvinnyt ensimmäisistä kuukausista ilman miestäni muuten kuin muuttamalla joksikin aikaa vanhemmille.

[/quote]

nro 14 täällä. Vanhemmat asuvat 400 km päässä eikä mitään muitakaan tukiverkkoja ole. En ole kyllä kaivannutkaan, oikein hyvin olen pärjännyt alusta asti. Alussa mietin omaa äitiäni, jonka mies kuoli sodassa ja joka hoiti 9 lasta yksin, ja synnytti viimeisimmän peltotöiden ohessa ja jatkoi hommaa kuin ei mitään, ja ajattelin että jos äitinikin selvisi, selviän minäkin.

Teet rankan valinnan, ap. Luonto on viisaasti suunnitellut niin, että lapsella on kaksi vanhempaa, jotka jaksavat valvoa ja hoitaa yhdessä. Yksin olet vaarassa uupua ja palaa loppuun. Kuka tekee sitten kaiken? 

toinen asia: älä tee sitä virhettä, että isäasiasta tulee tabu, josat ei saa kysellä eikä puhua. Kaikki sitä kuitenkin miettivät, mutta mulla esim on ystävä, joka ei puhu lapsensa isästä. Hän vain alkoi odottaa, syntyi lapsi, piste. Ajattele lasta joka elää tällaisen tabun tukahduttamassa ympäristössä. Eli ainakin pitää äisin olla valmis puhumaan avoimesti ja kakistelematta isästä. Se on lapsen oikeus.

Ja muista että lähdet projektiin yksin. Et voi olettaa että ystäväsi, vanhempasi, siskosi, veljesi yms paikkaavat isän roolin niin hoidossa kuin rahoituksessakaan.
Tiedän, kuulostaa kylmältä ja ja julmalta mutta taannoin eräs tuttavani hankki lapsen yksin ja siitä lähtien on tullut jos mitä kutsua ja pyyntöä osallistua lahjomalla materiaalisesti tai rahallisesti.
Tottakai jokainen saa olla lapsen elämässä miten paljon haluaa, mutta et voi pitää sitä itsestään selvyytenä.

[quote author="Vierailija" time="13.10.2013 klo 21:38"]

Onkohan tällaisissa tapauksissa yleensä naisen oma perhe tai joku ystävänä apuna, vai miten vauvan kanssa pärjää yksin?

Minulla on vauva 8 kk, ja nyt varmaan jo pärjäisin yksin, mutta en osaa ajatella miten olisin selvinnyt ensimmäisistä kuukausista ilman miestäni muuten kuin muuttamalla joksikin aikaa vanhemmille.

[/quote]

12 vastaa. Kyllä, mulla on vanhemmat suurena tukena. Asuvat ihan lähellä ja ottavat tosi mielellään lasta hoitoon. Harvemmin kyllä oikeastaan tarvitsee laittaa. Myös kummit ovat jonossa viihdyttämässä vauvaani :) Onneksi! Vauva on helppo ja antaa nukkua yöt joten jaksan päivisin kyllä hyvin, siitä ei ole ongelmaa mutta on ihanaa tietää että jos minulle tulee joku pakollinen meno, saan lapsen varmasti hoitoon.

Elämä ei ole pilalla, mutta kannattaa oikeasti tiedostaa se, että suurin osa lapsista elää ydinperheessä. On tosi ikävää, vaikeaa ja surullista selittää pienelle, joka ei vielä ymmärrä, miksi juuri hän ei voi tehdä isälle isänpäiväkorttia ja miksi juuri hänen isänsä ei vie häntä pelaamaan jalkapalloa, vaikka naapurin isä vie poikiaan. Se on sydäntä särkevää. On myös surkeaa seurata teiniä, joka kovasti kaipaisi tietoa toisesta vanhemmastaan, siitä kuka on ja mistä tullut eikä ole mitään keinoa itsellä auttaa. Aikuisella lapsella nousevat esiin kysymykset perinnöllisistä sairauksista ym. Ja aina mukana kulkee tieto, että muilla on jotain mitä minulla ei (isä). Niin se vain on, että toisen vanhemman puuttuminen jättää suuren vaillinaisuuden tunteen. Silti voi kasvaa täysipainoiseksi onnelliseksi ihmiseksi, mutta ei kannata vähätellä isän merkitystä lapsen elämässä. Vaikka isää ei ole, on isättömyys läsnä isänpäivissä, jouluissa, harrastuksissa, unelmissa isästä ym.

34, Helsingissä joka kolmas perhe on yksinhuoltajaperhe ja Vantaalla ja Espoossakin joka neljäs. Ei ole mikään epätavallinen juttu kasvaa yh-perheessä, vaan nykylapsille se on arkea. Ap:n tapauksessa lapsi välttyy vielä vanhempien riitaisalta erolta, juopolta tai sekopäiseltä isältä ja monilta muilta vaikeuksilta. Jos lapsen hankkii luovuttajan avulla, lapsella on oikeus tietää luovuttajan henkilöllisyys 18-vuotiaana. Kaikki eivät edes halua tietää.

Ja usein myös, jos puuttuva vanhempi on samaa sukupuolta kuin lapsi, menetys on vielä suurempi. Vaikka turvallisia aikuishahmoja olisi, eivät he korvaa isää elämässä ja isää unelmissa. Pahinta on, jos ei edes tiedä, kuka isä on ja unelmat siivittävät kuvitelmaa siitä, mitä isä voisi olla. Jo tarhassa lapsi joutuu sen eteen, että suurimmalla osalla lapsista on isä ja heillä on äiti. Se on suuri menetys oikeasti eikä isän puuttumista voi vain unohtaa tai jättää huomiotta. Isä on aina mukana elämässä, vaikka ei olisikaan ja vaikka häntä ei tuntisikaan.. Eteen tulevat myös vaikeat kysymykset, miksi isää ei ole ja miksi isä ei halunnut olla yhteydessä/ei ole mahdollista olla yhteydessä. Viisi vuotiaalle pienelle on surkeaa selittää sitä, oikeasti.. 

[quote author="Vierailija" time="13.10.2013 klo 23:32"]

34, Helsingissä joka kolmas perhe on yksinhuoltajaperhe ja Vantaalla ja Espoossakin joka neljäs. Ei ole mikään epätavallinen juttu kasvaa yh-perheessä, vaan nykylapsille se on arkea. Ap:n tapauksessa lapsi välttyy vielä vanhempien riitaisalta erolta, juopolta tai sekopäiseltä isältä ja monilta muilta vaikeuksilta. Jos lapsen hankkii luovuttajan avulla, lapsella on oikeus tietää luovuttajan henkilöllisyys 18-vuotiaana. Kaikki eivät edes halua tietää.

[/quote]

Suurin osa "yksinhuoltajaperheistä" on lapset+äiti-perheitä, jossa lapset tapaavat isää viikonloppuisin tai vaikka kuukausittainkin. Vain pienellä osalla ei ole ollenkaan isää.

36, sä et taida tuntea yhtään tuollaista perhettä. Nykyään ei eletä 50-lukua vaan yksinhuoltajuus on tavallista. Yhden vanhemman perheessä kasvanut ei ole sen onnettomampi kuin kahden vanhemman perheessä kasvanutkaan.

Eron jälkeen äidin kanssa asuvista lapsista joka neljäs tapaa isäänsä harvemmin kuin kerran kuussa tai ei tapaa lainkaan. On myös eri asia menettää isä joka on joskus ollut elämässä kuin elää lainkaan ilman isää, jolloin häntä ei ole kaivannutkaan. Järkevä äiti myös vastaa kysymyksiin, ei lapsen tausta ole mikään salaisuus.