Te ketkä annoitte anteeksi pettämisen

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestäni, jos et ole unohtanut, niin et myöskään ole antanut anteeksi. Ne asiat unohtaa, jotka oikeasti antaa anteeksi. Unohtamisella en tarkoita dementiaa, vaan sitä, että asia ei käy sinulla käytännössä mielessäkään, jos siitä ei erikseen kaivelemalla muistuta.

Tällainen tilanne voi olla esim, että joskus aikoinaan olit hyvän kaverisi kanssa iltaa viettämässä ja tämä löysi baarista itselleen mielenkiintoista seuraa. Valomerkin aikaan et enää löytänyt kaveria tai saanut häntä kiinni, koska hän oli lähtenyt seuralaisensa kanssa jo hieman aiemmin. Olit siitä hänelle suuttunut ja pidit mykkäkoulua aikasi, että kylläpäs teit kaverille kivan tempun, kun tuollaisen katoamisen järjestät illan päätteeksi. Lopulta sovitte asian ja vuosien jälkeen et enää edes muista koko episodia, jos sitä ei erikseen puheeksi nosteta, sillä välinne ovat olleet jo kauan kunnossa ja olette viettäneet normaalia ja hyvää kaveriarkea.

Tämä on esimerkki oikeasta unohtamisesta ja anteeksiantamisesta. Väitän, että harva pystyy pettämisen suhteen samaan.

Miten tuosta voi muka suuttua? Etiketin mukaisesti panot menee kaverien ohi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä näyttää olevan pettäjät yläpeukuttamassa sitä, että kannattaa jäädä suhteeseen, kun puoliso pettää.

Minä olen yksi yläpeukuttaja. En ole pettänyt koskaan ketään, mutta jotenkin näen ihmisen, joka pystyy antamaan anteeksi, kypsempänä kuin sen, joka ei pysty.

Kyllä anteeksi pystyy antamaan mutta kun loppuu luottamus , loppuu kunnioitus ja rakkaus noiden mukana menee savuna ilmaan.

Ei jää oikein eväitä jatkaa yhdessä .

Se on semmoinen totaalipettymys .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu aivan käsittämättömältä itselleni, että antaisi pettämisen anteeksi. Jotenkin miksi jäisin suhteeseen ja heräisin joka päivä ihmisen vierestä, johon en voisi luottaa? Kun maailma on pullollaan ihmisiä, jotka ei kuuna kullan valkeana pettäisi. 

Miksi? Esimerkiksi siksi, että rakastat kumppaniasi ja olet luvannut rakastaa myötä- ja vastamäessä. Koska olemme vain ihmisiä, vahinkoja voi sattua erinäisissä olosuhteissa. Yhden kerran voi antaa anteeksi ja annoinkin, toista en antaisi. 

Ymmärsin (vuosikymmeniä sitten tapahtui) että miehelläni oli paljon taakkaa sisimmässään, josta ei saanut puhuttua minulle. Pettäminen oli yksi yritys ulos pahasta olosta, tokikaan eihän se auttanut. Oli siis "ukkosenjohdatin", eikä liittynyt niinkään minuun vaan omaan itseensä ja keskeneräisyyteensä. Aloitimme terapian, ja apua ollaan saatu kumpikin erikseen ja vielä yhdessä, luottamus on rakentunut takaisin ajat sitten <3

Anteeksi mutta minulle tulee näistä "En ikinä antaisi anteeksi" vähän sellainen keskenkasvuinen olo. Maailma on mustavalkoinen ja se on kerrasta poikki, mitään ei haluta tai osata ymmärtää, elämän ja ihmisten monikerroksisuuksista ja syvällisyydestä ei ole ymmärrystä.

Heitä ensimmäinen kivi, jos itse olet täysin syytön, on minun mottoni. 

En kyllä keksi minkäänlaista henkistä taakkaa, joka helpottaisi toisessa sängyssä. Pettämisessä ei ole mitään monikerroksisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu aivan käsittämättömältä itselleni, että antaisi pettämisen anteeksi. Jotenkin miksi jäisin suhteeseen ja heräisin joka päivä ihmisen vierestä, johon en voisi luottaa? Kun maailma on pullollaan ihmisiä, jotka ei kuuna kullan valkeana pettäisi. 

Kuitenkaan et voi mitenkään satavarmasti tietää, etteikö kumppanisi olisi pettänyt sinua.

Ja vaikka olisitkin omassa mielessäsi satavarma ettei ole niin joku osa tästä "tiedosta" on kuitenkin vain uskoa.

Eli saatat tietämättäsi luottaa sittenkin pettäjään vaikka muuta uskottelet itsellesi.

Ja tämän takia kannattaa luottaa ihmiseen, joka tiedetään 100% varmasti pettäjäksi? 🤔

-eri

Ehkä hän vihjaisi, että ei kannata olla niin valtavan ehdoton suuntaan tai toiseen.

-myös eri.

Miksi? Jos ei halua elää uskottomassa suhteessa, niin miksi pitäisi? En kertakaikkiaan ymmärrä vaikka täällä on jankattu sitä monta sivua, kuinka pitää vaan kääntää toinen poski. Miksi pitäisi jos ei halua?

No ei vaan pointti on se että saatat tietämättäsi elää uskottomassa suhteessa (vaikka et halua) ja uskoa että se on uskollinen suhde.

Tutkimuksia en ala kaivelemaan enkä edes tiedä onko niitä mutta väitän että iso osa pettämistä ei koskaan tule petetyn tietoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä näyttää olevan pettäjät yläpeukuttamassa sitä, että kannattaa jäädä suhteeseen, kun puoliso pettää.

Minä olen yksi yläpeukuttaja. En ole pettänyt koskaan ketään, mutta jotenkin näen ihmisen, joka pystyy antamaan anteeksi, kypsempänä kuin sen, joka ei pysty.

Kyllä anteeksi pystyy antamaan mutta kun loppuu luottamus , loppuu kunnioitus ja rakkaus noiden mukana menee savuna ilmaan.

Ei jää oikein eväitä jatkaa yhdessä .

Se on semmoinen totaalipettymys .

Luottamus on mahdollista saada takaisin, mutta helppoa se ei ole ja vaatii molemmilta ihan hitonmoisesti työtä. Mutta muutos on mahdollista, ajan, terapian ja varsinkin sen pettäjän henkilökohtaisen mylläkän jälkeen.

pulupentele kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu aivan käsittämättömältä itselleni, että antaisi pettämisen anteeksi. Jotenkin miksi jäisin suhteeseen ja heräisin joka päivä ihmisen vierestä, johon en voisi luottaa? Kun maailma on pullollaan ihmisiä, jotka ei kuuna kullan valkeana pettäisi. 

Miksi? Esimerkiksi siksi, että rakastat kumppaniasi ja olet luvannut rakastaa myötä- ja vastamäessä. Koska olemme vain ihmisiä, vahinkoja voi sattua erinäisissä olosuhteissa. Yhden kerran voi antaa anteeksi ja annoinkin, toista en antaisi. 

Ymmärsin (vuosikymmeniä sitten tapahtui) että miehelläni oli paljon taakkaa sisimmässään, josta ei saanut puhuttua minulle. Pettäminen oli yksi yritys ulos pahasta olosta, tokikaan eihän se auttanut. Oli siis "ukkosenjohdatin", eikä liittynyt niinkään minuun vaan omaan itseensä ja keskeneräisyyteensä. Aloitimme terapian, ja apua ollaan saatu kumpikin erikseen ja vielä yhdessä, luottamus on rakentunut takaisin ajat sitten <3

Anteeksi mutta minulle tulee näistä "En ikinä antaisi anteeksi" vähän sellainen keskenkasvuinen olo. Maailma on mustavalkoinen ja se on kerrasta poikki, mitään ei haluta tai osata ymmärtää, elämän ja ihmisten monikerroksisuuksista ja syvällisyydestä ei ole ymmärrystä.

Heitä ensimmäinen kivi, jos itse olet täysin syytön, on minun mottoni. 

En kyllä keksi minkäänlaista henkistä taakkaa, joka helpottaisi toisessa sängyssä. Pettämisessä ei ole mitään monikerroksisuutta.

En minäkään, mutta ihminen on kummallinen otus. Jotkut esim. syö itsensä 50 kg lihavammiksi henkisen taakan vuoksi, auttaako sekään?

Pointti on ymmärtää, että ihminen ei aina toimi oikein tai fiksusti, mutta se ei tee hänestä välttämättä läpimätää. Jopa ns. hyvä ihminen voi joskus pettää, mutta se ei tee hänestä lopullisesti pettäjää.

Aika armoton ajatus, että ihminen on joko hyvä tai paha, ja muuttua ei voi.

Riippuu ihan miehen sosio-ekonomisesta asemasta.

Lähtökohtaisesti mitä paremmat edut ja  paksumpi lompakko, sitä useammin annetaan anteeksi pikku pettämiset( vaikka ne jatkuis  loppuiän).

Vierailija kirjoitti:

Lähtökohtaisesti mitä paremmat edut ja  paksumpi lompakko, sitä useammin annetaan anteeksi pikku pettämiset( vaikka ne jatkuis  loppuiän).

Pettääkö sinun paksulompakkoinen miehesi sinua useinkin, siitäkö naisviha?

Minun mieheni petti ja yritin antaa anteeksi. Saimme luottamuksen takaisin, mutta sitten mies erään ei tähän pettämiseen liittyvän riidan yhteydessä meni möläyttämään minulle, että "olisi minun pitänyt tietää, että jos hän pettää, niin ei sitä minulle kerro" (kertoi minulle siis pettämisen "pakon edessä" vuosia tapahtuneen jälkeen, koska olisin joka tapauksessa saanut siitä tietää) ja lisäksi sanoi, että jatkossa jos pettää, ei aio minulle kertoa. Minä ihan oikeasti jonkin aikaa luulin, että mies oli pahoillaan pettämisestä, eikä kiinni jäämisestä. Ja olin hänestä vielä ylpeä, kun vuosien salailun ja päin naamaa valehtelun jälkeen sai suunsa auki. Nämä myöhemmät möläytykset vesittivät koko homman ja jälkikäteen harmittaa, että jäin suhteeseen. Luulen, että mies on pettänyt useamminkin, mutta itsepintaisesti valehtelee. Olisin lähinnä iloinen, jos vielä jäisi kiinni, niin saisin lähdettyä tästä avioliiton irvikuvasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä näyttää olevan pettäjät yläpeukuttamassa sitä, että kannattaa jäädä suhteeseen, kun puoliso pettää.

Minä olen yksi yläpeukuttaja. En ole pettänyt koskaan ketään, mutta jotenkin näen ihmisen, joka pystyy antamaan anteeksi, kypsempänä kuin sen, joka ei pysty.

Tämä. Tunnen useammankin parin, joiden suhde on lähtenyt ihan uusiin sfääreihin pettämisen jälkeen. Koska ovat alkaneet työstää suhteensa ja omia kipupisteitä, ovat löytäneet syvemmän tason suhteeseensa. Tämä vaatii paljon työtä, mutta kypsempää on nähdä vaivaa liittonsa eteen kuin olla edes yrittämättä parantaa sitä ja pistää kerrasta poikki, koska omaa ylpeyttä on loukattu.

ENKÄ puolusta pettämistä! Tiedän vain, että on mahdollista päästä siitäkin yli, jos ja kun molemmat oikeasti tahtovat sitä.

Minusta tuntuu, että sinä et ymmärrä niiden lähtijöiden ajatuksia alkuunkaan, jos kuvittelet että ylpeys näyttelee siinä suurtakin roolia.

Haluatko sinä kertoa, miksi se on kerrasta poikki? Olit onnellinen 25v, mutta kun toinen hairahti kännissä kerran niin lähdet? Mitä se on jos ei ylpeyttä?

Jos et sinä ymmärrä, että parisuhteen päättämiseen voi johtaa moni muukin tunnetila kuin ylpeys, niin en koe että asiaa on mielekästä lähteä sinulle selittämään.

Harmi. Minäkin olisin mielelläni kuullut, mikä on se syy pistää hyvä suhde kerrasta poikki.

Itse en ole pettänyt, eikä tietääkseni puolisokaan, joten ei kannata mennä henkilökohtaisuuksiin.

Täh, enhän minä mihinkään henkilökohtaisuuksiin mennyt - saati väittänyt sinun pettäneen?? Nyt valoja päälle hei. Toin vain esiin, että minä ainakin keksin aika hiton monta muutakin mahdollista syytä suhteen lopettamiselle kuin ylpeys, etkö sinä oikeasti muka keksi? Miten olisi vaikka luottamuksen menetys? Viha, suru, katkeruus, toivottomuus, pelko?

Onhan tuo henkilökohtaisuuksiin menemistä, kun argumentoit tyyliin ”sinulle on turha lähteä selittämään”.

Luettelit tunteita, et syitä. Tunteet tulevat ja menevät. Ei ero poista vihaa, surua tai katkeruutta. Ne poistaa vain eletty elämä, sitä voi sitten valintansa mukaan elää yhdessä tai erikseen.

Voi se poistaakin. Jos poistaa elämästään ihmisen, joka ne tunteet aiheuttaa itselle. Tottakai ne tunteet on käsiteltävä, mutta ei ole pakko altistaa itseään niille uudelleen. Minä en varmaan pystyisi antamaan anteeksi, koska luulen, etten pystyisi enää luottamaan. Enkä haluaisi elää elämääni, kuten tässäkin ketjussa monet jääneet, jotka sanovat asian nousevan vielä vuosienkin päästä esiin. En haluaisi, että sellainen asia määrittelisi minua vielä vuosienkin päästä noin, että sitä pitäisi yhä kaivella ja työstää. Enkä usko, että näkisin toista enää samassa valossa kuin aiemmin.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu ihan miehen sosio-ekonomisesta asemasta.

Tämä. Tiedän muutamankin tapauksen, jossa nainen luulee tai väittää elävänsä ihanassa ja uskollisessa parisuhteessa ja esittää, ettei tiedä ja pitää kynsin ja hampain kiinni miehestä juuri näistä syistä. Kulissin takana kaksoiselämä, josta toinen on olevinaan tietämätön. Tässä yhtälössä kukaan ei ole onnellinen, miten voisivat olla.

Mielestäni on väärin, ettei pettäjää saa myrkyttää.

.