Puolison ADHD

Äh, provosoit 9, mutta vastaan silti. 

Tottakai "merkkejä oli ilmassa": koti ei ollut tiptop, rahan käyttö oli vähän leväpeäristä, alkoholia kului... Mutta sellaista samanlaista elämää eleli aika moni niissä piireissä. Nuorena. Vastuut olivat silloin luokkaa: hoidan itseni töihin, maksan puhelinlaskun ja vuokran viimeistään toisesta varoituksesta ja syön ainakin joskus jotain. Enhän minä niitä merkkejä silloin nähnyt merkkeinä adhd:stä tai muustakaan, vaan siitä, että mies eli niin kuin muutkin. Oletin vain, että niin kuin muutkin, hänkin vastuiden ja velvollisuuksien kasvaessa kasvaa kohtaamaan ne. Vielä kun asuttiin yhdessä kahdestaan, vuokrakämpässä, homma oli suunnilleen hallussa - alkoholin käyttö oli vähentynyt huomattavasti, kun työpaikka ja ympyrät vaihtuivat - niin kuin olin odottanutkin. Rahankäyttö ei ollut niin holtitonta ja toisaalta kahdenhengen taloudessa rahaa jäikin enemmän kulutettavaksi. Siisteydestä riideltiin, mutta kerro minulle yksi pari joka ei riitele??? 

Vasta kun vastuut ja velvollisuudet oikeasti kasvoivat isoiksi: hankittiin oma talo, syntyi lapsi ja sitten toinen ja minulla alkoi olla kädet täynnä ja voimat vähissä, vasta sitten tilanne alkoi muuttua pahaksi. Siihen asti me tunnuttiin olevan tyypillinen "ylisuoriutuva nainen ja alisuoriutuva mies" -pariskunta. Mutta sitten minä en jaksanutkaan ylisuorittaa, eikä mies "kasvanut" tilanteen tasalle. Aloin herätä siihne, että pyydän samaa asiaa päivästä toiseen eikä mikään muutu. Että koko ajan luvataan lisää, mutta mikään ei tunnu pitävän. Että mitä enemmän tarvitsisin miehen tukea, sitä enemmän hän vetäytyi. Ja kun asiat alkaa mennä alamäkeä, ne todella menevät sitten alamäkeä. Vasta kun olin itse työhön liittyvässä koulutuksessa, jossa puhuttiin adhd-lapsista ja tuijotin sitä oirelistaa ja mietin, että kaikki muut paitsi ylivilkkaus ja herkkä suuttuminen pätevät, alkoi minulla raksuttaa, että vika saattoi olla muualla kuin laiskuudessa tai keskenkasvuisuudessa. 

Nyt on helppo jälkiviisastella, että niitä merkkejä olisi pitänyt tulkita toisin ja usko pois, olen kyllä sitä itsekin tehnyt. Mutta totuus on, että en olisi pystynyt. Sitä paitsi, ne piirteethän minua osittain viehättivätkin: mies tilasi ravintolassa ruokaa, jota halusi eikä sitä mikä oli halvinta - niin kuin minä. Hänellä on loistava huumorintaju. Hänen kanssaan saatettiin raahata pajat olkkariin ja maata koko päivä leffoja katsellen, kun taas minä olin sitä ennen niin suorituskeskeinen, että vaihdoin päivävaatteet jo aamupalalle... Ei elämä ja ihmiset ole noin mustavalkoisia, kuin mitä näissä provosointiyrityksissä aina yritetään esittää!

ap

[quote author="Vierailija" time="05.10.2013 klo 20:03"]

Olen tosiaan vasta nyt alkanut ymmärtää tätä adhd:n "laajuutta". Keskeneräiset hommat ja unohtelut jne on helppo ymmärtää osaksi sitä, mutta pikku hiljaa vasta nyt kun olen enemmän aiheesta lukenut, niin alan tajuta miten laajaa osaa mieheni elämää ja sitä kautta meidän perhe-elämää se koskettaa.

[/quote]

Se on ihan totta, että kun aivot eivät toimi niin kyllä se kaikessa näkyy väkisinkin. Vaikka silti sitä ei aina päällepäin arvaa, aikuisena on usein jo hyvin harjaantunut kompensoimaan ja peittelemään. Itseltäänkin.

Ja eihän se ymmärrys sinun taakkaasi kevennä yhtään, se on selvä. Koska se ei vielä muuta mitään. Minusta sinä olet jo tehnyt paljon, kun olet edes yrittänyt ymmärtää. Itselleni tyypillisesti kävin lukemassa juuri aloituksesi uudelleen ja huomasin vasta nuo viina- ja pettämisjutut :( Itse en ole kumpaakaan harrastanut, ja silti ottaisin itsestäni välittömästi eron jos vain voisin.

Isoja vaikeita päätöksiä, apu voisi varmaan olla tarpeen itsellesikin. Paljon voimia tarvitset, mitä ikinä päätätkin!

t. 7

Kulostaapa tutulta. Oma mieheni ei ole diagnosoitu mutta olemme molemmat sitä mieltä että hänellä on adhd, menneisyys ja nykyisyys puoltaa vahvasti, myös neuropsykologi on samaa mieltä. Yhdellä lapsistamme on myös adhd ja muilla myös vahvoja piirteitä.

Mies ei ole kiinnostunut dg hakemisesta sillä arki sujuu hyvin minun hoitaessa organisoinnin ja vetovastuun. Usein väsyttää ja tuntuu kuin mies olisi yksi lapsi muiden joukossa mutta pärjätään kuitenkin ihan hyvin. Mies on löytänyt paikkansa myös työelämässä ja pärjää ihan hyvin tehdessään sitä työtä minkä osaa ja mistä nauttii, on myös menestynyt kohtalaisesti (tienaa tuplasti sen mitä itse). Neuropsykologin mielipide oli että jos mies ei koe tarvitsevansa lääkitystä niin dg hakeminen ei välttämättä kannata ja oikeassahan hän oli. Pääasia että mies itse on vihdoin sisäistänyt mistä erinäiset ongelmat ja vaikeudet johtuvat.

Isänä on loistava, puolisona myös vaikka tietyt asiat aiheuttavatkin kitkaa arjessa. Pettämistä tai päihteiden ongelmakäyttöä ei meillä ole onneksi ollut.

Ap:lle sanoisin, että jos haluat miehesi kanssa jatkaa niin dg varmasti helpottaa. Mies ei tahallaan yritä ärsyttää sinua vaan hänen aivotoimintansa on vain erilainen. Meidän parisuhteeseen vaikutti positiivisesti se että itse ymmärsin mistä on kyse, miehellä kesti hieman kauemmin sisäistää mistä on kyse. Uskottomuus ja päihteet ovat tietysti asia erikseen enkä tiedä miten niistä pääsee yli.

Voi hyvä luoja noita sinun juttujasi!

"Lueskelin adhd:stä kertovaa kirjaa ja tajusin, että parhaassakin tapauksessa adhd tulee aina olemaan läsnä meidän suhteessa."

Onko tuo nyt jotenkin uutinen? Meidän perheessä ovat aina läsnä nivelreuma ja diabetes. Sitäpaitsi ADHD ei ole sairaus. Se on ominaisuus. Vähän kuin sanoisit että jos sinulla on lyhyt mies, lyhyys tulee aina olemaan läsnä teidän suhteessa. Älä nyt viitsi olla noin urpo.

[quote author="Vierailija" time="06.10.2013 klo 01:02"]

Sitäpaitsi ADHD ei ole sairaus. Se on ominaisuus.

[/quote]

Itse asiassa se on sairaus. Nykyään vaan ei saa sanoa mitään ikävää, niin siksi puhutaan vaan kuntoutujista ja ominaisuuksista ja kaikesta muusta ympäripyöreästä. Totuus on se, että vaikka kuinka lässyttäisit niin aivovamma tämä on.

7

[quote author="Vierailija" time="06.10.2013 klo 01:02"]

Onko tuo nyt jotenkin uutinen? Meidän perheessä ovat aina läsnä nivelreuma ja diabetes. Sitäpaitsi ADHD ei ole sairaus. Se on ominaisuus. Vähän kuin sanoisit että jos sinulla on lyhyt mies, lyhyys tulee aina olemaan läsnä teidän suhteessa. Älä nyt viitsi olla noin urpo.

[/quote]

Hmh, taas provosoidaan, mutta vastaan silti. 

On se oikeastaan uutinen, että ADHD tulee olemaan aina läsnä. Jos otetaan vertailukohdaksi vaikkapa puoli vuotta sitten, jolloin ei koko adhd:stä ollut tietoakaan, niin tästä eteenpäin se tulee aina olemaan paikalla. Ja kuten diabetes ja nivelreuma, se vaatii huomiota (lääkitystä? kuntoutusta? joustamista? rajoituksia?) jatkossa koko elämämme ajan. Joten siihen menee aikaa tottua. Siihen menee aikaa tottua myös siksi, että jossain määrin olin tähän asti kuvitellut, että monet näistä asioista olisi korjattavissa vain sillä että "mies ottaisi itseään niskasta kiinni" ja vaikkapa siivoaisi jälkensä. Nyt ymmärrän, ettei juttu ole ihan niin yksinkertainen. Ja koska adhd:n laajuus (siis siinä mielessä miten isoa osaa miehen "persoonaa" se koskettaa) on minulle yllätys, niin tajuan nyt vasta, että adhd on ja pysyy, lääkityksestä ja kuntoutuksesta huolimatta. 

Kirjoitat myös, että adhd ei ole sairaus vaan piirre. Se on neuropsykologinen sairaus, mutta olet oikeassa siinä, että mihin se heijastuu, ovat tavallaan juuri mieheni piirteet. Olen itse asiassa sitä miettinytkin, että jos miehestäni otettaisiin pois adhd-piirteet, kuka hän edes mahtaisi olla! Ajan saatossa kun adhd:n aiheuttamat ongelmat ovat muuttuneet hänen piirteikseen, niin kuin tuossa totesimme 7:n kanssa selittelystä: se on tyypillistä adhd:tä potevalle, mutta siitä on myös ajan mittaan tullut tapa. 

Joten kyllä, vähän niin kuin olisin mennyt naimisiin miehen kanssa, jonka olisin luullut olevan pitkä ja ihmetellyt aina että miksei hän pituudestaan huolimatta koskaan yletä ylähyllyille, kunnes paljastuisikin että hän onkin oikeasti lyhyt! Hetki siinä menisi silloinkin ennen kuin hyväksyisi sen osaksi häntä. Urpoa se on, mutta ihmisillä menee aikaa sopeutua uutisiin. 

Mun jos tuota pituusjuttua vielä jatketaan, on. Tavallaan kyse myös siitä, että itääkö sun mielestä kelvollisen miehen ylettyä ylähylllylle, vai nko ihan ok, että teille ostetaan rappujakkara. Ts. pitääkö asioita tehdä niin kuin olet kuvitellut niitä tehtävän terveitten ihmisten perheissä, vai voidaanko teillä käytttää toisia tapoja, apukeinoja jne.

Jep jep, se juuri onkin se pointti. Se "lyhyys" (tai adhd) on osa häntä ja osa siis meidän elämää ja jos hänen kanssaan aion elää, niin elän aina sen lyhyyden/sairaudenkin kanssa ja sen kanssa on tultava toimeen apukeinojen jne. kanssa ja hyväksyttävä ettei mies kaikesta selviä, apukeinoista huolimatta. Ja siksi sen hyväksymiseen menee aikaa. Vaikka se jonkun trollaajan mielestä urpoa onkin ;)

ap

[quote author="Vierailija" time="05.10.2013 klo 20:31"]

Vasta kun vastuut ja velvollisuudet oikeasti kasvoivat isoiksi: hankittiin oma talo, syntyi lapsi ja sitten toinen ja minulla alkoi olla kädet täynnä ja voimat vähissä, vasta sitten tilanne alkoi muuttua pahaksi. Siihen asti me tunnuttiin olevan tyypillinen "ylisuoriutuva nainen ja alisuoriutuva mies" -pariskunta. Mutta sitten minä en jaksanutkaan ylisuorittaa, eikä mies "kasvanut" tilanteen tasalle.[/quote]

Täällä yksi saman asian kanssa painiskeleva ja tämä ylläoleva on myös suoraan meiltä. Niin kauan pärjättiin, kun minä jaksoin pitää kaikki langat käsissäni. Mutta siinä vaiheessa kun vastuu kasautui turhan suureksi niin väsyin totaalisesti. Mies uskoo täysin vilpittömästi osallistuvansa ja tekevänsä todella paljon. Ja tekeekin, mutta se on sellaista roiskimista. Vähän sitä, tätä ja tuota, aloittaa uusia juttuja ja hoitaa sen minkä milloinkin sattuu muistamaan tai mikä sillä hetkellä kiinnostaa. Ja sitten löytyy selitykset, miksi oleellinen on hoitamatta ja alkaa syyllistäminen siitä miten minä en ole niitä tehnyt. Puheet ja lupaukset ovat suuret, mutta niihin joutuu pettymään ihan joka kerta alle parissa viikossa.

Tavallaan olisi helpompaa, jos mies olisi ihan rehellisen itsekäs k-pää. Mutta kun ei todellakaan ole, vaan aivot toimivat eri tavalla. Olen myös oppinut ja ymmärtänyt sen, että hän ei yksinkertaisesti näe asioita/ympäristöä samalla tavalla kuin minä. Töitä on tehty asian eteen, hän yrittää ja minä yritän, mutta minkäs teet kun asiat eivät kuitenkaan muutu. Hänellä ei siis ole diagnoosia, koska ei ole vielä saanut aikaiseksi. Oireet ovat kuitenkin päivänselvät, lapsuudesta tähän päivään.

Ääh. Jos naiset ei mene yksiin tavallisten sikapossumiesten kanssa, jotka pettävät ja jättävät, niin sitten kaiken maailman aspergerien, autistien ja adhd-tapausten kanssa. Onko se lapsikuume niin kova, että mikä tahansa munanjatke kelpaa? Sitten paskat housussa ihmetellään, kun se arki onkin rasittavaa, kun mies on itse asiassa vähemmän järkevä kuin lapset. Tsiis. Ei mitään itsesuojeluvaistoa!

2

Lisää kokemuksia?

Kuka on vielä yhdessä? Miten eron jälkeen adhd-ex ja lapset?

Minun miehelläni on myös adhd ja parisuhteemme on eron partaalla, ollut jo 15 vuotta. Meillä on 2 lasta, joista toisella myös adhd. Jo seurustelu aikana oireet olivat selvät, mutta olin niin rakastunut että suljin silmäni ongelmilta. Suurin ongelmamme on se, että mieheni menee täysin omien mielihalujensa mukaan. Vaikka olisin ollut hyvinkin sairas, niin hän on silti lähtenyt omiin menoihinsa. Tämä on se pahin asia suhteessamme, turvallisuuden sekä jatkuvuuden tunteen puuttuminen. Miksi sitten aikoinaan ja yhä olen mieheni kanssa? Siksi, että olen itse ollut niin hoivaviettinen lapsuuteni vuoksi. Se on ollut se rooli johon minut on kasvatettu. Vasta viime aikoina olen havahtunut siihen ettei perheemme ongelmat johdu vain minusta vaan mieheni adhd:lla on iso osa asioissa. Niin kuin joku muukin kertoi, asiat sujuivat vielä suht hyvin, kun ei ollut lapsia. Ja talon osto oli viimeinen niitti mieheni sietokyvylle. Kaikki talossamme on jäänyt vastuulleni. Mieheni on aina ollut hyvä puhumaan ja olemme keskustelleet miten teemme asioita, mutta totuus on ollut jotain muuta. Hän ei yksinkertaisesti kykene toimimaan niin kuin "kuuluisi". Mieheni on monesti puhunut, että hän haluaisi toimia toisin, mutta ei pysty. Hoitoa hänellä ei ole. Ja poikamme kautta olen oppinut ettei lääkkeet aina ole tie onneen. Poikamme kohdalla toimintaterapiasta on ollut isoin apu. Ilman hoitoa ollut adhd  (mieheni 42v.) myös aiheuttaa niin  pahoja itsetunto ja toiminnanohjaus pulmia ettei niitä lääkkeillä edes pysty korjaamaan. Nyt lähinnä minun on mietittävä kestänkö enää yhtään pilalle mennyttä perheiltaa, jolloin mieheni alkaa yht äkkiä kaiken mukavan keskellä ottaa olutta, sitten hänen silmiinsä tulee levoton ilme eikä hän pysy paikoillaan. Silloin jo tiedän, että kohta hän lähtee eikä estelyistäni ole mitään hyötyä. Ja mieheni menee siis muutenkin jo todella paljon, olen antanut hänelle lähes täyden vapauden mennä tarpeensa mukaan, mutta sekään ei riitä silloin kun silmiin se menemisen palo syttyy..

Hei sinä, joka aloitit kirjoittamalla viestin Puolison ADHD, vieläkö sinut saa tätä kautta kiinni? Olen täsmälleen samassa tilanteessa kuin sinä. Olisi mukava vaihtaa ajatuksia.

sl

minulla on AdHd, sain diagnoosin viime syksynä. lääkkeet on, mutta kyseessä ei ole mikään "ihmepilleri" mihin oma mies oli vähän pettynyt. olen edelleen laiska siivoamaan, holtiton rahankäyttäjä, sähelö.. pikkuisen tasaisempi kyllä, mutta en edelleenkään "normaali". ja miksi pitäisi olla?!

Nostetaan aihetta! Millaisia riitoja teillä on, joiden mies on adhd? Kuinka usein riitelette? Kokeeko mies teidän ollevan "itse täydellisyyksiä"?

Ei adhd tee miehestä huonoa, mies on sitä ihan muutenkin jo, jos on ollaksensa. Terveisin vastuullisen, huolehtivan, luotettavan, uskollisen ja erittäin hyvin raha-asiansa hoitavan todella pahasti adhd:n miehen vaimo, joka on vastuullinen, raha-asiansa hyvin hoitava, uskollinen, luotettava ja itsekin pahasti adhd.

hei. nyt kannattaa lukea tämä ja ajatella. nyt nillittäjät vetäkää henkeä ennenkuin avaudutte. olen neuropsykiatrinen valmentaja ja koko lapsuuden olen elänyt addi/nepsy-suvussa ja minulla on kyky tunnistaa nepsyhäiriöt heti.

ensiksi. adhd ei ole miehesi luonne. jos hän ei huomioi tunteitasi, se ei liity adhd.den mitenkään. addit yleensä, siis aivan päinvastoin, huomaavaat ja huomioivat ihmisten tunteet. lääkitys ei saa miestäsi huomioimaan tunteitasi.

nepsy-häiriö on vain osa ihmisen persoonallisuutta ei koko persoonallisuus. lääkitys ei muuta perssoonaa.

adhd:lla on usein addiktioherkkyys. kaikilla ei ole. lääkitys ei vie sitä pois. addiktioherkkyys tarkoittaa sitä, että mitä enemmän juo, sitä enemmän serotoniinia erittyy ja sitä enemmän haluaa juoda. siksi monet adhd:t ovat alkoholisteja.

lääkitystä pitää kokeilla, mikä toimii ja mikä ei. tosi tosi harvoin lääke toimii heti. miehellesi määrätään concertaa, koska suomessa kaikille määrätään automaattisesti. se ei lainkaan sovi useimmille. se on keinotekoinen amfetamiini, (ei siis emf-johdannainen, niinkuin monet virheellisesti luulevat. älä vaan usko kaikkia nettipalstoja. concertasta tulee samat sivuoireet kuin amfetamiinista, eli unettomuus ja laihtuminen. ja adhd on usein uneton jo valmiiksi. ekat kerran kun ottaa concertaa niin voi olla tosi hieno foksuksen tunne, mutta se ei jatku. ne kaks ekaa tabua voivat tuntua auvoiselta ja ihminen vaikka siivoaa eka kerramn kahteen vuoteen ja saa aikaan.

concerta vaikuttaa vain serotoniinin välittymiseen, kun monella on kyse dopamiinista, joka on siis liikkeen välittäjäaine. suomessa ei määrätä nootrooppeja kuten pirasetamiinia, joka auttaisi paljon paremmin monia adhd:ta.

näistä välittäjäaineasioista ei sitten kukaan lääkäri tiedä mitään. turha mennä kysymään. se concerta resepti isketään suomessa kouraan kaikille automaattisesti.

jos sattuu saamaan oikean lääkitykseen niin se vaikutta siihen että on konsentraation tila, fokusta ja energia ei mene ympäriinsä. se ei muuta miehesi luonnetta.

ehdottomasti miehesi kannattaa tutustua hyvään ruokavalioon. eyeQ kalaöljykapseli on erittäin hyvä (tällä ei siis ole mitään tekemistä silmien kanssa) se on kapseli, jossa on dha ja epa ja vielä joku kolmas kalaöljy samassa. kaikki sokeri ja vilja pois, koska aiheuttaa tulehdusta.

puhdas, hyvä ravinto on adhd:lle a ja o. 

vaikka ette olisi enää yhdessä niin addipiirteiden lieventyessä hänestä tulee siedettävämpi läheinen ja isä ja saatte hoidettua asioita paremmin.

miehesi on todella tyhmä jos luulee että lääke muuttaa kaiken.

jos hän on yhtään fiksu niin aloittaa jonkun meditatiivisen harrastuksen. hengitys parantaa parhaiten. hänen siis täytyy harjoitella läsnäoloa. mind fullnes-kurssille kannttaisi mennä.

tai kotoisittain vaikka onkia tai metsästää. liikkua luonnossa. uida yms. rauhoittaa, energia ei enää ole ympäriinsä. ja meditattiiviset harrastukset myös parantavat impulssikontrollia, joka addilla on heikko. hän siis oppii harkitsemaan eikä kilahda heti pienestä ja stressihormonit laskee.

rauhottavaa musiikkia yms. käske miehesi lukea tämä. tai sano että kato mitä löysin avuva-palstalta :)

tsemppiä.

vielä jatkan, että jos yritätte vielä yhdessä niin ottakaa yhteyttä adhd-liittoon. siellä on perheille ja läheisille ja addeille ylipäätään perusinfoja ja viikonloppuja ja leirejä. nää asiat ei oo millään tavalla vieraita.

miehesi voi tehdä tosi paljon itse jos haluaa.

mitä äkykkäämpi adhd sitä paremmin hän selviytyy.

fiksu aikuinen ei anna vieteillene periksi ja pystyy harjoittamana impulssikontrolliaan. JOS SIIS HALUAA. 

tiedostamista täytyy harjoitella. jaahas, ennen kilahdin täsäs kohtaa. poistunpa nyt paikalta ja hengitän vähän aikaa. fiksu adhd toimii näin.

lukekaa knut flytlien kirja vitamiinit.

muita hyviä: adhd ja asperger vahvuutena. (tää on tosi hyvä)

saukkola&mannerström: voimaannuttvaan ohjaamisne käsikirja (aivan perusperusasiaa, ei ammattilaisille yhtään mitään)

ehdottomasti myös erityisherkkä ihminen.

koska erityisherkkyys on yleisin addin liitännäishäiriö.

nyt kun meet kirjaston järjestelmään kattoo adhd-kirjoja niin sieltä löytyy monia muitakin.

kaikkien teidän joiden omainen tai sinä itse oot adhd tai lapset on, niin kannattaa lukea.

Kerrankin asiallinen keskustelu tällä palstalla. Vähän painui mieli maahan tätä lukiessa. Onneksi itse olen aina saanut paljon kiitosta siitä että osaan huomioida naiseni enkä ole pettänyt.

Monet muut asiat ovatkin sitten epäonnistuneet.

Rakkaudella nimimerkillä kirjoittanut kirjoitti paljon asiaa.