Naiset jotka soittelee joka päivä äidilleen?

Minä soittelen nykyään lähes joka päivä äidilleni. Isäni kuoli noin vuosi sitten, ja äitini jäi 50 yhteisen vuoden jälkeen yksin. Soittelen kysyäkseni ihan tavallisia arkisia asioita ja juttuja, ja kerron lasteni (ja omiakin) kuulumisia.

Kun sitä juttukumppania ei enää kotona ole, koen vastuukseni osallistua äitini arkeen ja pitää häntä kiinni elämässä ja tässä päivässä. Ei ole minulle iso vaiva.

Niin, no minä tiedän äidin ja aikuisen lapsensa, jotka ovat jo vuosikausia asuneet itse rakentamassaan paritalossa, koska eivät ole kykeneväisiä asumaan erossa toisistaan. Kyse ei ole mistään omaishoitajuudesta. Ovat vain mitä parhaat ystävät keskenään! 

Sain tosi hyviä vastauksia, kiitos jotka kerroitte omista äiti-tytär suhteistanne ja kyllä, voisin olla vaikka kateellinen että teillä on jotakin mitä minulla ei ole. On tosi hienoa jos voi olla noin hyvissä väleissä ja juttua riittää äidin kanssa. Ja tietysti ymmärrän myös sen että äiti on jo iäkkäämpi ja siinä alkaa huoltosuhde kääntyä toisinpäin. Minä olen pitänyt muutoin sitä tiheää soittelua vähän sellaisena ettei napanuoraa ole katkaistu, mutta olen varmaan ollut väärässä. Minun äitini ei ole sellainen jonka kanssa haluaisin soitella päivittäin, soitan jos jotakin tärkeää on. Eikö teillä muilla ole äitejä, jotka ovat yrittäneet ohjailla elämäänne vielä aikuisena? Vai onko se normaalia että äidit antaa vielä aikuisille lapsille ohjeita ja siedätte sitä ja jopa toimitte äitinne ohjeiden mukaan? Meillä se taisi olla tuo ongelmana enkä jaksa sitä neuvojen tuputtamista.

Me asumme 500 metrin päässä toisistamme. Soittelemme päivittäin. Äitini on edelleen työelämässä, samoin isäni. Jos lähden kauppaan, soitan, haluavatko, että käyn samalla niidenkin puolesta. Ja sama toisinpäin. Kauppaan on meinaan 15 kilometrin matka ja olisi ihan pöljää lähteä kahdella autolla peräkkäin sinne. Tai sitten soitellaan, että tuutteko iltapalalle, mennäänkö kävelylle jne.

[quote author="Vierailija" time="30.09.2013 klo 17:51"]

Sain tosi hyviä vastauksia, kiitos jotka kerroitte omista äiti-tytär suhteistanne ja kyllä, voisin olla vaikka kateellinen että teillä on jotakin mitä minulla ei ole. On tosi hienoa jos voi olla noin hyvissä väleissä ja juttua riittää äidin kanssa. Ja tietysti ymmärrän myös sen että äiti on jo iäkkäämpi ja siinä alkaa huoltosuhde kääntyä toisinpäin. Minä olen pitänyt muutoin sitä tiheää soittelua vähän sellaisena ettei napanuoraa ole katkaistu, mutta olen varmaan ollut väärässä. Minun äitini ei ole sellainen jonka kanssa haluaisin soitella päivittäin, soitan jos jotakin tärkeää on. Eikö teillä muilla ole äitejä, jotka ovat yrittäneet ohjailla elämäänne vielä aikuisena? Vai onko se normaalia että äidit antaa vielä aikuisille lapsille ohjeita ja siedätte sitä ja jopa toimitte äitinne ohjeiden mukaan? Meillä se taisi olla tuo ongelmana enkä jaksa sitä neuvojen tuputtamista.

[/quote]

Mä tuolla kommentoin aikaisemmin että meillä on välimatkaa 100km äidin kanssa. Äitini kyllä monesti neuvoo miten joku asia kannattaisi tehdä mutta mä lyön homman ihan läskiksi jos se on sellaista paapattamista ja sitten me nauretaan kumpikin: äiti itselleen ja minä omalle imitaatiolle :) Kai ne äidit aina ajattelee tietävänsä miten olisi parasta mitäkin tehdä, eikö ;) Meillä on äidin kanssa hauskaa keskenämme, siinä ei pienet neuvomiset tunnu missään.

[quote author="Vierailija" time="30.09.2013 klo 10:20"]

Miksi jotkut naiset soittelee joka päivä äitinsä kanssa? Oletko sinä tällainen nainen? Minä en ymmärrä mitä puhuttavaa aikuisella naisella olisi joka päivä äitinsä kanssa. Soittelen oman äitini kanssa kerran viikossa tai harvemmin. Minusta sellaiset naiset jotka soittelee äidilleen päivittäin, eivät ole itsenäistyneet. Pari tuttuani jotka soittelee jopa monta kertaa päivässä äitinsä kanssa on jotenkin kehityksessään kesken, tai äiti yrittää hallita vielä aikuista tytärtään. En tiedä, jotakin outoa siinä minusta vain on!!?

[/quote]

Voi olla jo sanottukin ketjussa, mutta perinnön kärkkyminen on yksi syy.

[quote author="Vierailija" time="30.09.2013 klo 17:51"]

Sain tosi hyviä vastauksia, kiitos jotka kerroitte omista äiti-tytär suhteistanne ja kyllä, voisin olla vaikka kateellinen että teillä on jotakin mitä minulla ei ole. On tosi hienoa jos voi olla noin hyvissä väleissä ja juttua riittää äidin kanssa. Ja tietysti ymmärrän myös sen että äiti on jo iäkkäämpi ja siinä alkaa huoltosuhde kääntyä toisinpäin. Minä olen pitänyt muutoin sitä tiheää soittelua vähän sellaisena ettei napanuoraa ole katkaistu, mutta olen varmaan ollut väärässä. Minun äitini ei ole sellainen jonka kanssa haluaisin soitella päivittäin, soitan jos jotakin tärkeää on. Eikö teillä muilla ole äitejä, jotka ovat yrittäneet ohjailla elämäänne vielä aikuisena? Vai onko se normaalia että äidit antaa vielä aikuisille lapsille ohjeita ja siedätte sitä ja jopa toimitte äitinne ohjeiden mukaan? Meillä se taisi olla tuo ongelmana enkä jaksa sitä neuvojen tuputtamista.

[/quote]

Ei, oikeastaan äiti ei edes minun ollessa teini enää tuputtanut mitään. Sanoi kyllä, jos kysyin - mutta sen neuvon/mielipiteen kanssa saattoi jo siihen aikaan olla eri mieltä ihan vapautuneesti ja väittää vastaankin. Sitten keskusteltiin asiasta asiana ja äiti saattoi aivan hyvinkin myöntää minun olevan oikeassa. Ja mitä vanhemmaksi äiti on käynyt ja minäkin (nyt jo 46 v), niin sitä vähemmän äiti tuputtaa mitään mielipidettä. Arvostaa ja on aina arvostanutkin minua ja muita lapsiaan.

25

Miksei aikuinen nainen voi puhua toisen aikuisen naisen kanssa? Itse soittelen äidilleni, en ehkä joka päivä, mutta useamman kerran viikossa. Äiti on minulle kuin ystävä. Hänelle voin avautua äitiyden haasteista sun muusta ja kertoa lapseni kehityksestä ja tempauksista, jotka häntä kovasti mummona kiinnostavat. Itse pidän sitä hyvänä asiana, että minulla on äitiini läheiset välit. Teen kuitenkin itse oman elämäni päätökset, äiti ei päätä asioistani.

Mun äiti ei tuputa neuvojaan. Kuuntele kyllä ja tukee. Meillä on hyvät ja läheiset välit.

Mutta meillä on myös omat elämämme ja arkemme, ei jokaista risahdusta tarvitse olla raportoimassa todistaakseen, että välit on hyvät.

Välimatkaa on 100km ja nähdään n. kuusi kertaa vuoteen, oikein sopiva määrä. Niin ja tuolloinkaan ei jäädä mitään päivätolkuksi roikkumaan nurkkiin vaan käyään kylässä.

Ollaan nykyään molemmat aikuisia ihmisiä ja käyttäydytään kuten kaksi aikuista, sitä äiti-tytär-suhdetta ei tarvitse erikseen korostaa, tiedämme sen kyllä ilman alleviivaustakin.

Niin ja jatkan vielä, että omat vanhempani asuvat kaukana. Appivanhemmat asuu lähellä ja olen läheinen myös anoppini kanssa, mutta hänen kanssaan en paljoo soittele, koska näemme toisiamme jopa monta kertaa viikossa.

Minulla on työkaverina 35-vuotias nainen, joka viettää kaikki viikonloput vanhempiensa kanssa, ajaa pitkän matkan heidän luokseen ja usein äiti on myös hänen luonaan koko viikon. Hän myös puhuu koko ajan äidistä ja isistä ja vanhemmat tuntuvat myös määräävän mitä hän saa ostaa ja mitä ei. Esim. jos on ostanut uusia vaatteita niin kommentoi sitten että ostin tämän nyt kuitenkin vaikka äiti sanoi etten olisi kyllä tarvinnut. Myös ulkomaanmatkat tekee vanhempiensa kanssa. Jotenkin tulee outo olo kun sitä kuuntelee. Poikaystävät lähtevät melko nopeasti karkuun, onko ihme?

Minä olen aika itsenäinen ihminen, enkä soittele äitini kanssa edes viikoittain. Meillä on kyllä ihan hyvät välit. Kun lapset olivat pieniä, olin yhteydessä enemmän äitiini. Olen aiemmin joskus ihmetellyt joka päivä äitiensä kanssa soittelevia, mutta en enää nykyään. Sitä olen miettinyt, että omasta äidistä luopuminen on varmaan tosi vaikeaa niille, joiden elämään äiti on kuulunut päivittäin tai lähes päivittäin. Suurimmalle osalle ihmisistä äidin kuolema on vaikeaa, mutta erityisen vaikeaa varmasti tiiviisti yhteydessä oleville.

Perinnön kärkkyminen syynä soitteluun?? No, ei tulisi mieleenikään. Ihan kyllä kannustan käyttämäään rahansa pois ennen kuin kuolo korjaa, vaikka erityisen iso apu mulle niistä rahoista olisi. Vaan itsepä olen elämäni tähän pisteeseen elänyt. Itse jälkenikin siivoan. Tietenkin.

Marjoja ja pottuja kyllä "kärkyn". Eli ilmoitan, kun niitä tarvitsisi. Vanhemmillani on paljon aikaa. Sen lisäksi että reissaavat ja liikkuvat, käyvät myös marjassa ja pitävät pottumaata. Niiden puutteesta ilmoittelen kyllä aina.

Äitini soittelee mulle lähes päivittäin, ja joskus se on hiukan rasittavaa enkä ihan aina ehdi/halua vastaa. Itse soitan äidille, jos on asiaa. Veljeni juttelee äidin kanssa jopa useita kertoja päivässä, kun molemmat ovat hiukan yksinäisiä ja juttuseuraa vailla. 

Mä en kyllä ole mitenkään riippuvainen tai kiinni äidissäni, eikä äitinikään mussa. Olen muuttanut kotoa 18-vuotiaana ja asunut aina kaukana äidistäni. Lomia emme vietä koskaan yhdessä, näen äitiäni muutaman kerran vuodessa, silloinkin vain siksi, että vien/haen lapsia mummilta. Tai silloin kun äitini tulee meille tapaamaan lapsiani, jotka ovat hänelle hyvin tärkeitä.

Mielestäni suhteemme on aivan normaali, äitini soittelee juttuseuran takia usein.

Soittelen äidilleni n. joka toinen päivä... Joskus useammin ja joskus harvemmin. Olen 27. Muutin pois kotoa nuorena ja olen asunut välissä vuosia ulkomailla, joten en ole millään tavalla riippuvainen vanhemmistani. Äitini kanssa on kiva jutella, joten soittelemme toisillemme melko usein. Hän asuu kaukana, mutta näemme muutaman kerran vuodessa. Tiettyjen lomien aikana menen lapsuudenkotiin.

Samoin mummoni kanssa puhun puhelimessa ainakin muutaman kerran viikossa. Normaalisti aika pitkään eli 30-60min kerta.

Ei siinä minusta ole mitään epänormaalia, että pitää sukulaisiin yhteyttä.

Ei haittaa, mutta eukot haittaa, jotka joka päivä soittelevat ukoilleen töihin.  Työaika on työaikaa. Ämmien lässytykset jätettäköön työpaikan ovien ulkopuoelle.

[quote author="Vierailija" time="30.09.2013 klo 10:20"]

Miksi jotkut naiset soittelee joka päivä äitinsä kanssa? Oletko sinä tällainen nainen? Minä en ymmärrä mitä puhuttavaa aikuisella naisella olisi joka päivä äitinsä kanssa. Soittelen oman äitini kanssa kerran viikossa tai harvemmin. Minusta sellaiset naiset jotka soittelee äidilleen päivittäin, eivät ole itsenäistyneet. Pari tuttuani jotka soittelee jopa monta kertaa päivässä äitinsä kanssa on jotenkin kehityksessään kesken, tai äiti yrittää hallita vielä aikuista tytärtään. En tiedä, jotakin outoa siinä minusta vain on!!?

[/quote]

Totta. Samaa sarjaa niitten kanssa, jotka joka päivä käyvät Facebookissa päivittämässä, kommentoimassa ja lukemassa toisten päivityksiä. Saa olla aika köyhä elämä jos ei muuta keksi kuin soitella äidilleen ja roikkua Facessa. Mulla molemmat on kerta viikkoon, josko aina sitäkään. 

Soittelen oman äitini kanssa joka päivä. Äiti on paras ystäväni, jonka kanssa jaan samat kiinnostuksen kohteet, ilot ja surut. En kuitenkaan kaikkia henkilökohtaisia asioitani hänen kanssaan jaa ja pidän parisuhteeni erillään meidän jutuista. Äiti ei myöskään puutu mun elämään, enkä mä puutu äitini elämään.

En siis näe, että meillä olisi mitenkään kieroutunut suhde äitini kanssa/minulla äitiini/äidilläni minuun.

Joka viikonloppu kyllä häntä näen, koska äitini haluaa nähdä lapsenlastaan. Tässäkään en näe mitään ongelmaa.

Mieheni näki tässä asiassa suhteemme alussa ongelman, mutta ei näe enää. Lisäksi, HÄNELLÄ on kieroutunut suhde äitiinsä, johtuen äitinsä sekoilusta ja alkoholismista. Siksi ei voinut ymmärtää.

Soittelen äidilleni joka arkipäivä. Viikonloppuisin ainoastaan, jos on tekeillä jotakin erityistä. Yleensä soitan aamupäivällä lasten syödessä lounasta ja kysyn voinnin ja kuulumiset (äidilläni on useita pitkäaikaissairauksia, syöpäkin on tullut koettua). Äidilläni on mahtava huumorintaju ja on ihanaa jakaa lasten edesottamuksia ja tuntoja äitiydestä hänen kanssaan. Molemmat olemme olleet pitkään kotiäiteinä ja nautimme yhteiselosta lasten kanssa. Monessa asiassa äitini on mulle esikuva ja esimerkki. Arvostan häntä suuresti.

Parisuhdeasioita en ruodi äitini tai kenenkään muunkaan kanssa. Tämä alue on vain mulle ja miehelleni. Meille avioliitto on "pyhää", yksityistä.

Tietyissä asioissa olen todella avoin äitini kanssa ja vuodatan hänelle juttuja, muissa asioissa taas olen hyvin pidättyväinen. Äitini ei koskaan puutu tai sekaannu meidän perheen asioihin, ei utele tai painosta. Neuvoja hän kyllä antaa. Tämän vuoden puolella nämä mun elämään puuttumiset ovat olleet: "Älä polta itseäsi loppuun nyt, kun olet nuori ja energinen. Tarvitset kehoasi koko elämän ajan. Yritä mennä aikaisemmin nukkumaan, jotta kehosi saa tarvtsemansa levon." Ja toinen: "Pyydä päästä synnytystapa-arvioon, sillä edellinenkin vauvasi oli iso ja synnytyksesi todella kivulias."

Olemme asuneet vuosia ulkomailla ja viimeksi meni 3 vuotta, ennen kuin kävimme uudelleen Suomessa. Pidin yhteyttä lapsuudenperheeseen ja erityisesti äitiini sähköpostitse, välillä chattasimme tai puhuimme puhelimessa.

Nyt asumme puolen tunnin matkan päässä lapsuudenkodista ja käymme siellä 1-2 kertaa kuukaudessa. Viimeksi kun mieheni oli 2 viikkoa työmatkalla, olin lasten kanssa lapsuudenkodissa 3 päivää. Mulle on tärkeää olla itsenäinen ja pärjätä mahdollisimman pitkälle ilman apua tai tukiverkkoja. Toisaalta, jos apua tarvitsen, se on lähellä. Lapsuudenperheeni on tiivis ja avulias yksikkö, ketään ei jätetä pulaan.

Tilanne tuntuu tällä hetkellä optimaalisen hyvältä :) Mieheni on sanonut, että äitini on ns. täydellinen anoppi.