Naiset jotka soittelee joka päivä äidilleen?

No jos ei ole iltaisin mitään tekemistä eikä ketään muuta kaveria, niin ihan normaaliltahan se silloin kuulostaa.

No, jos äidillä on dementiaa ja tytär huolehtii että kaikki on hyvin? 

Voisinpa soittaa. Äiti on ollut kuolleena jo  reilu 13v.

Ihan normaalia, joillakin on läheiset välit äitinsä kanssa.

Läheisriippuvaisuutta tai jotenkin joka tapauksessa kieroutunut suhde.

Silloin, kun on vasta muutettu omilleen, on ymmärrettävää, että soittelee äidille usein, mutta kun alkaa olemaan omaa perhettä, niin ei kyllä ihan täyspäinen ihminen kaipaa äitiä ja isiä enää päivittäin.

Ja kyllä noita on nähty, jotka tosissaan soittelee päivittäin ja tapaa joka viikonloppu. Yhdistävänä tekijänä on, että kaikilla näistä on erittäin kieroutunut suhde vanhempiinsa. Itsensä mielestä toki normaali, mutta ulkopuolisen silmin lähinnä häiriintynyt ja jopa pelottava.

[quote author="Vierailija" time="30.09.2013 klo 10:30"]

Ihan normaalia, joillakin on läheiset välit äitinsä kanssa.

[/quote]

Tällaista naista kannattaa miehen juosta karkuun niin kovaa kuin pystyy. Kaikki lomat pitää viettää siellä naisen äidin luona, vain naisen äiti on tarpeeksi hyvä hoitamaan lapsia, naisen äiti on aina oikeassa ja sen pitää aina saada tulla lomilla pitkäksi aikaa kylään... Ja jos asutaan tarpeeksi lähellä, niin totta kai siellä myös vietetään käytännössä kaikki viikonloput. Ja miehen on pakko tulla mukaan, koska vain tulemalla naisen vanhempien luo, todistaa rakkautensa ja sitoutumisensa naista kohtaan.

Hyh, ku nousee niskavillat pystyyn, muutaman tuollaisen naisen tavannut ja kuullut vielä useammasta. Aivan kammoja.

Itse soittelen äitini kanssa n. 2-3 päivän välein. Olemme aina tehneet näin. Olemme myös aina tulleet mielettömän hyvin toimeen. Meillä on loistava äiti-tytärsuhde. On kaveruutta ja kunnioitusta.

Miksi ihmeessä minun pitäisi oudoksua itseäni tämän takia??

Monilla ystävilläni on viileät välit äiteihinsä ja soittelevat varmaan kerran kuukaudessa. Se on pelottavaa kylmyyttä.

Nauttikaa te kaikki, joilla on läheiset välit äiteihinne ja soittelette usein! Jolla sitä ei ole, ei voi ymmärtää tätä rikkautta! :-)

Minä en soittele äidilleni, mutta anopilleni soittelen. Jutellaan tunti kevyesti päivittäin, aina löytyy juttua

Nyt meinasi mennä aamukahvit väärään kurkkuun. Siis voiko tälläinen asia olla jollekin ongelma? Läheisriippuvuutta, jos soittelee ja pitää yhteyttä oman äitinsä kanssa?

En ymmärrä ollenkaan. Eikö se ole huolestuttavampaa, jos on kylmät välit vanhempiin, eikä yhteyttä juurikaan pidetä? Eikö silloin ole mennyt kasvatuksessa jotain pahasti pieleen?

hmm, minä kuulun noihin! Soitellaan äidin kanssa puolin tai toisin, lähes joka päivä, joskus saattaa mennä useampi päivä ettei kumpikaan soita, mutta lähes päivittäin ollaan yhteydessä kuitenkin.

Se, että sain nyt tieää lukiessani teidän vastauksia, että minulla on erittäin kieroutunut suhde vanhempiini, pistää kyllä miettimään. Hoitoonko pitäisi mennä, vai mitä ehdotatte? Jos tämä kerran ihan toisia pelottaakin. Laitanko nyt välit poikki äitiin kokonaan, vai ehdotatteko, että soiteltaisiin vain kerran viikossa? vai onko sekin liikaa?

Hah, soittelen äidilleni ihan huvikseen, tai sitten usein ihan asiaakin. Mutta en näe, että olisin läheisriippuvainen, mikään pakko mun ei ole hänelle soitella ja ihan voidaan olla monta viikoa tapaamattakin.

Itse näen hyvän suhteeni äitiin ja muuhun perheeseen ainoastaan rikkautena, jos se jotain häiritsee, niin antaa häiritä.

Mulla oli tosi läheinen suhde äitiini.sen verran oli tahdikkuutta että en mieheni seuraan häntä tupannut.Monet,anoppi esimerkiksi,haukkui suhdettamme.En ole haukkuja anteeksi antanut,äiti oli tärkeä tuki ja ystävä.Hän kuoli 6v sitten ja jaksaminen on sen jälkeen ollut mulle vaikeampaa.

Voi, minä olen äitini kanssa reissannut kautta aikojen. Teininä kerroin hänelle lähes kaikki salaisuudet, hän on ollut yksi ystävistäni aina ja lisäksi vielä ihanan rakastava tuki ja turva!

Kai tämä jotain kateutta taas on niiltä, jotka eivät äitiensä kanssa tekemisissä ole.

Ihana rikkaus tämä on! Eikä tarvitse mennä hoitoon :D

Mä olen kyllä kohdannut enemmän miehiä, jotka soittelee joka ikinen päivä äitinsä kanssa. Yksi soitteli monta kertaa päivässä! Kyllä se outoa on, oli mies tai nainen. Ja kumppanina äitiinsä ripustautuja on ihan vihoviimeinen vaihtoehto. Ei ole normaalia.

"Yllättävää", että täällä taas ne, jotka roikkuvat edelleen äidissä kiinni, ovat sitä mieltä, että toinen vaihtoehto on se, että ei olla lainkaan tekemisissä =D

On olemassa myös oikeasti ihan normaaleja ihmissuhteita, sellaisia, jotka eivät perustu riippuvuuteen, lienee vierasta tällaisille ripustautujille.

Ei sen tarvitse olla riippuvuutta, jos soittelee äitinsä kanssa joka päivä. Minä soitan joka päivä, tai äitini soittaa minulle. Välillä puhutaan vain pari minuuttia, välillä kymmenen. Eikä kumpikaan yritä hallita toisen elämää. Ihanaa, että äiti on olemassa ja meillä on hyvät välit.

Jostain kirjasta luin, että vanhemmasta on aina riippuvainen kun on kiintymyssuhde,mutta häiriintyneisyyden raja menee siinä jos suhde haittaa muuta elämää,tyyliin riitoja miehen kanssa anopin tuppautumisesta tai asioiden kertomisesta hänelle.

Minäkin soitan lähes päivittäin äidilleni. En joka päivä, mutta usein. Haluan tietää, kuinka heillä (äidillä ja isällä siis) menee. Tiedän, että äiti on hieman yksinäinen nyt eläkkeellä, joten siksikin soitan. Emme tapaa joka viikonloppu, kerran kuussa tai joka toinen kuukausi suurinpiirtein. Olemme reissanneet yhdessä toisinaan ja voimme reissata jatkossakin. Olen itse aika yksinäinen myös elämäntilanteestani johtuen, joten siksikin on kiva jutella edes jonkun kanssa. 

Voin silti jättää kevyesti monta päivää väliin, etten soittele. Eikä kumpikaan meistä ole huolissaan asian suhteen. Silloin vain tiedetään, että toisella on menoja ja tekemistä niin, ettei ehditä jutskaan. Niin ja äiti soittaa myös minule päin, tosin vähemmän, sillä hän tietää, että minun on oltava töissäkin ;) MInä siis kilautan, kun vapaahetki. 

En kerro äidilleni työaikataulujani tai muita sellaisia. Eräs tuntemani mies soitti vielä naimisissa ollessaankin ensin äidilleen työvuorolistansa ennen kuin kertoi ne vaimolleen (jolla mun mielestä olisi ollut niille suurempi tarve, esim. lastenhoidollisten asioiden kannalta ajateltuna). 

Joo, ei siis ole mun mielestä mitään outoa. Tosin minähän taisin olla jäävi sanomaan näin ;)

Tuollainen oman erillisyyden ylikorostaminen ja pesäeron tekeminen lapsuusperheeseen on tärkeä kasvuvaihe siinä parikymppisenä, kun kasvetaan lapsuudesta omaan elämään. 

Jossain vaiheessa alkaa kuitenkin olla pikkuisen outoa, jos aikuisen ihmisen pitää erikseen korostaa, että minulla on tässä tämä oma elämä, en tarvitse äitiä. Sehän on päivänselvää. Aikuinen ihminen näkee vanhempansakin aikuisina, ei ikuisina äitinä ja isänä, joita vastaan pitää kapinoida ja miettiä ettei vaan tule samanlaisiksi kuin he. Jossain vaiheessa pitää pystyä näkemään omat vanhempansa tavallisiana kuolevaisina, ei itsestäänselvyyksinä, ja silloin heistä kiinnostuu ihmisenä ihan eri tavalla. Ja äidiksi tultuaan moni arvostaa omaa äitiään aivan eri tavalla, ja ymmärtää häntä vähän eri näkökulmasta kuin lapsen näkökulmasta.

Minä soittelen äidilleni usein, koska pidän hänestä. Meissä on paljon samaa, arvostan häntä ja tiedostan varsin hyvin, että koska hän on iäkäs, häntä ei enää ole. Haluan nauttia hänen seurastaan ja ajatuksistaan niin kauan kuin se on mahdollista.

Meillä on niinpäin, että äitini soittelee minulla (ja siskolleni) monta kertaa päivässä. Se on todella rasittavaa >:(

Yleensä vaan kuuntelen mitä äidillä on asiaa enkä puhu itse mitään. Olen oppinut, että jos itse menen jotakin sanomaan, niin se kannustaa vaan äitiä puhumaan entistä pidempään ja soittelemaan useammin.

Toisinaan äiti soittaa hyvin huolestuneena kysyäkseen 'ootko saanut siskoosi mitään yhteyttä'. Kun kysyn, onko jokin hätänä, selittään hän surullisena kuinka on yrittänyt soittaa siskolle eikä tämä ole koko päivänä vastannut puhelimeen. Ja sitten vaatii minua tarkistamaan onko sisko hengissä :|

Silloin kun olin vielä parikymppinen, oli äitini harjoittama puhelinterrori paljon pahempaa. Pahimmillaan soitti 15 minuutin välein kysyäkseen 'mitä kuuluu? mitä oot tehnyt?' Nykyään puheluiden väliin mahtuu jo sentään useita tunteja.

Välimatkaa on 1000km joten tulee soiteltua lähes päivittäin. Kysellään kuulumisia, jutellaan tapahtumista, lapsista, ruoanlaitosta jne. Ikää mulla on 37v ja kotoa olen muuttanut pois 19-vuotiaana joten enköhän mä ole ihan itsenäinen aikuinen vaikka äitini kanssa puhelimessa juttelenkin :) Joku päivä häntä ei enää ole, siksi puhun edes puhelimessa nyt kun nähdään harvemmin. Jos tämä on jollekin ongelma niin kehoittaisin hankkimaan oman elämän ;)