Mä olen tosi onnellinen Johanna Tukiaisen puolesta (vauva ja kihlat) ja toivon hänelle viimeinkin kaikkea hyvää!
Olen aina ollu sitä mieltä, että häntä on alusta asti suorastaan kiusattu.
Ja ei, en minäkään allekirjoita oikein mitään hänen tekemisiään tai sanomisiaan niiltä vuosilta, kun viina maistui. Mutta se viha, mitä hän päälleen sai, oli kohtuutonta. Jopa silloin, kun hänen hyvin läheinen siskonsa kuoli, täälläkin ruodittiin ilkeästi sitäkin asiaa kaikenlaista huudelleen. Se oli todellista pohjanoteerausta, kuolemasta ei saa kiusata ketään.
Nyt hän kuulosti ja näytti tasapainoiselta ja onnelliselta ihmiseltä Päivärinnan haastattelussa. Myös kauniimmata kuin ennen. Uskon, että äitiys tekee hyvää ja hän tulee keskittymään lapseensa kaikella rakkaudella. Toivon, että lapsen vähän kasvettua hän menisi opiskelemaan jotain järkevää. Se kantaisi monella tapaa, hänhän ymmärtääkseni myös kirjoitti ylioppilaaksi aikanaan aika hyvin.
En tunne häntä, mutta kerran Helsingin yössä istuttiin ahtaassa baarissa vierekkäisissä pöydissä. Vaihdettiin jotain sanoja. Hän oli kevyessä huppelissa kuten itsekin, mutta oli hyvin ystävällinen, kohtelias, avoin ja kaikin tavoin asiallinen. Varmasti on ollut muutakin, mutta ehkäpä häntä on lähestytty hieman eri tavalla kuin itse. Olen siis häntä vanhempi nainen itse.
Eli minä onnittelen ja toivon kaikkea hyvää hänelle, miehelleen ja vauvalle. On hänkin sitä onneaan etsinyt ja odottanut. Tässä nähdään, kuinka alkoholin kanssa läträyksen lopettaminen tekee hyvää niin naisille kuin miehille.
Kommentit (86)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juhannuksena oli ainakin ympäri päissään jossain mökillä kolmen miehen kanssa. Hän itse laittoi sieltä paljon päivitystä instaan.
Niin mikä tämä juttu on? En halua että tällaisia levitellään, ellei ole totta. Teen ilmoituksen, ellet kerro väitteesi perusteita.
Päivärinnan tasoinen ammattitoimittaja olisi tietoinen tästä ja olisi kysellyt. Haastattelut taustoitetaan. Ei puhuisi raittiudesta,
Kuitenkin ollut iloisena jonkun just veljen, kihlatun ja kihaltun ytsävän seurassa. Kun iloinen, suomimamma väittää että kännissä.
Jos juo vauvan kanssa, vauva otetaan kyllä huostaan niin Ruotsissa kuin Suomessa. Uskon raittiuteen, haluan uskoa.
Päivärinta ei yksityisasioita henkilöhaastatteluissa pakota esille, hän on hyvinkin lempeä. Toisin oli ennen kun haastattelujen ydin oli politiikassa tai yhteiskunnallisissa asioissa.
Hohhoijakkaa. Jos on olemassa video, missä pari kk sitten muka kännissä rilluu, Päivärinta EI puhuisi, että sinusta ei ole ollut skandaaleja pariin vuoteen, olet ollut pari vuotta raittiina yms jne. Hän asettelisi puheensa ja kysymyksensä toisin.
No ei siitä mitkään lehdet kirjoittanutkaan.
Onneks meni Ruotsiin Suomessa varmaan jo tehty perättömiä lasuja. Miten tämä hymylehtikin mahdollistaa modejen kera vuodesta toiseen Johannan haukkumisen keskustelupalstallaan. Osa on oikein omistanut elämänsä kyyläämiseen. Todellakin oikeuteen pitäisi viedä.
Naurettavaa, että pröystäilee, että on ollut parhaimmillaan pari vuotta raittiina. Hänhän on siis täysi alkoholisti.
Minua huolettaa Johannan puheet siitä, että ylöstempaus tulee pian eikä hänen tarvitse sitten huolehtia vauvansa puolesta. Sekö on Johannan suunnitelma, ei tarvitse murehtia lapsen kasvatusta kun heidät kuitenkin temmataan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juhannuksena oli ainakin ympäri päissään jossain mökillä kolmen miehen kanssa. Hän itse laittoi sieltä paljon päivitystä instaan.
Niin mikä tämä juttu on? En halua että tällaisia levitellään, ellei ole totta. Teen ilmoituksen, ellet kerro väitteesi perusteita.
Päivärinnan tasoinen ammattitoimittaja olisi tietoinen tästä ja olisi kysellyt. Haastattelut taustoitetaan. Ei puhuisi raittiudesta,
Kuitenkin ollut iloisena jonkun just veljen, kihlatun ja kihaltun ytsävän seurassa. Kun iloinen, suomimamma väittää että kännissä.
Jos juo vauvan kanssa, vauva otetaan kyllä huostaan niin Ruotsissa kuin Suomessa. Uskon raittiuteen, haluan uskoa.
Päivärinta ei yksityisasioita henkilöhaastatteluissa pakota esille, hän on hyvinkin lempeä. Toisin oli ennen kun haastattelujen ydin oli politiikassa tai yhteiskunnallisissa asioissa.
Hohhoijakkaa. Jos on olemassa video, missä pari kk sitten muka kännissä rilluu, Päivärinta EI puhuisi, että sinusta ei ole ollut skandaaleja pariin vuoteen, olet ollut pari vuotta raittiina yms jne. Hän asettelisi puheensa ja kysymyksensä toisin.
Yrittäjän se moneen kertaan kysyä, että kauanko Johanna on ollut nyt raittiina. Että kun on ollut kahdenkin vuoden kausia, niin kauanko nyt. Ja yritti puhua alkoholismista mutta Johanna torjui kaikki keskustelunavaukset. Ei tän tyyppiseen henkilöhaastatteluun kuulu haastateltavan nurkkaan ajaminen niin kuin esim. poliitikkoja poliittisista asioista hiillostaessa (kuten joku jo sanoikin). Se olisi ollut juuri sitä kiusaamista, mistä tässäkin ketjussa on ollut puhetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäs tää juttu on? En ole kuullut.
Kolme miestä voivat olla myös ystäviä (itsellä ainakin on), veli, serkkuja, isä. Tai kihlattu ja tämän ystävät.
Mistä tiedät että oli päissään?
Kuten sanoin, instagramiin hän itse laittoi sieltä mökiltä itse kuvaamiaan pätkiä.
Isä ja veli ei ainakaan siellä ollut. Ehkä sitten serkkuja tosiaan:D.Niin, olet nähnyt videon mökiltä juhannuksena vähän isommassa seurueessa.
Päättelit, että on kännissä ja jossain kimppakivassa. Kertoo sinusta aika paljon eikä mitään kaunista. Iljettävää kiusaamista.
Kuinka moni meistä ei ollut raskausaikanaan mökillä useamman kuin yhden ihmisen kanssa? Kuinka monesta tuntemattomat kirjoittivat julkisesti, että ryyppää kolmen miehen kanssa? Sitten vielö ihmetellään, kun J puhuu suomalaisten julmuudesta.
Sinä puhut kimppakivasta, en minä. Kerroin kuten Johanna itse asian esitti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juhannuksena oli ainakin ympäri päissään jossain mökillä kolmen miehen kanssa. Hän itse laittoi sieltä paljon päivitystä instaan.
Niin mikä tämä juttu on? En halua että tällaisia levitellään, ellei ole totta. Teen ilmoituksen, ellet kerro väitteesi perusteita.
Päivärinnan tasoinen ammattitoimittaja olisi tietoinen tästä ja olisi kysellyt. Haastattelut taustoitetaan. Ei puhuisi raittiudesta,
Kuitenkin ollut iloisena jonkun just veljen, kihlatun ja kihaltun ytsävän seurassa. Kun iloinen, suomimamma väittää että kännissä.
Jos juo vauvan kanssa, vauva otetaan kyllä huostaan niin Ruotsissa kuin Suomessa. Uskon raittiuteen, haluan uskoa.
Tee ihmeessä ilmoitus:D. Itse se niitä kännisössötyksiään jakaa instassa. Siksipä tuo ei käy neuvolassa, ei Suomessa eikä Ruotsissa, kun varmaan liikaa udeltaisiin asioita. Muutaman kerran käynyt yksityislääkärillä tai jossain labroissa.
Ja edelleen: Instagram lähteenä hänen omalta näppäimiltä.
Tämäpä juuri on sitä kiusaamista. Raskaita, valheellsia väitöksiä. Jotka todella ovat laittomua, nää todella täyttää kunnianloukkauksen tunnusmerkistön.
Varmasti käy neuvolassa, miten kellekään tulee mielene tällai muka faktana heittää tollainenkin asia. Ehkä sinä koit neuvolan uteluksi. Itse en. Sinulla ei ole mitä.n tietoa Tukiaisen neuvolakäynneistä, salaista potilastietoa jokaisessa Pohjoismaassa.
Puhuu haastattelussa käyneensä ykistyislääkärillä hedelmällisyystutkimuksissa. Se oli sinun vaikea ymmärtää. Itsekin kävin aikoinani. Koska julkisella niitä ei tehdä, ainakaan kaikkia testejä, tai riippuu paljon lähetteen tekijästä.
Vierailija kirjoitti:
Minua huolettaa Johannan puheet siitä, että ylöstempaus tulee pian eikä hänen tarvitse sitten huolehtia vauvansa puolesta. Sekö on Johannan suunnitelma, ei tarvitse murehtia lapsen kasvatusta kun heidät kuitenkin temmataan?
Eiköhän se vauva aika nopeasti ylöstempaista huostaan.
Vierailija kirjoitti:
Yrittäjän se moneen kertaan kysyä, että kauanko Johanna on ollut nyt raittiina. Että kun on ollut kahdenkin vuoden kausia, niin kauanko nyt. Ja yritti puhua alkoholismista mutta Johanna torjui kaikki keskustelunavaukset. Ei tän tyyppiseen henkilöhaastatteluun kuulu haastateltavan nurkkaan ajaminen niin kuin esim. poliitikkoja poliittisista asioista hiillostaessa (kuten joku jo sanoikin). Se olisi ollut juuri sitä kiusaamista, mistä tässäkin ketjussa on ollut puhetta.
*Yrittihän. Ja muutenkin tosiaan puhua raitistumisesta, mutta ei Johanna lähtenyt siihen leikkiin mukaan ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juhannuksena oli ainakin ympäri päissään jossain mökillä kolmen miehen kanssa. Hän itse laittoi sieltä paljon päivitystä instaan.
Niin mikä tämä juttu on? En halua että tällaisia levitellään, ellei ole totta. Teen ilmoituksen, ellet kerro väitteesi perusteita.
Päivärinnan tasoinen ammattitoimittaja olisi tietoinen tästä ja olisi kysellyt. Haastattelut taustoitetaan. Ei puhuisi raittiudesta,
Kuitenkin ollut iloisena jonkun just veljen, kihlatun ja kihaltun ytsävän seurassa. Kun iloinen, suomimamma väittää että kännissä.
Jos juo vauvan kanssa, vauva otetaan kyllä huostaan niin Ruotsissa kuin Suomessa. Uskon raittiuteen, haluan uskoa.
Tee ihmeessä ilmoitus:D. Itse se niitä kännisössötyksiään jakaa instassa. Siksipä tuo ei käy neuvolassa, ei Suomessa eikä Ruotsissa, kun varmaan liikaa udeltaisiin asioita. Muutaman kerran käynyt yksityislääkärillä tai jossain labroissa.
Ja edelleen: Instagram lähteenä hänen omalta näppäimiltä.
Sinulla on selkeästi pahantahtoinen asenne Johannaa kohtaan. Nyt sitten puolustat ja oikeutat sitä vähän kaikella. Koska Johanna sitä ja Johanna tätä, joten siksi minäkin. Ole vähän parempi ja anna toiselle edes välähän armoa?
Maailmassa on miljoonia naisia, jotka eivät ole käyneet neuvolassa. He ovat käyneet yksityisellä lääkärillä tai sairaalassa tai ehkä eivät ole voineet käydä missään. Joku neuvolatäti ei paljoa jollekin raskaudelle voi tehdä. Kunnon ultraaja voi ehkä nähdä jotain ongelmia ja kuka tahansa voi mitata verenpaineet ja jos käy labrassa voi kyllä ihan itse todeta virstan proteiinit. Suomessa vaan on tämä asenne, ettei raskaus voi edetä oikein ellei käy neuvolassa.
Varmasti Tukiasesta voi kirjoittaa vaikka kuinka negatiiviseen sävyyn todella ilkeästi, mutta miksi sitä pitäisi tehdä? Miksi jokainen asia pitää ilkeästi ruotia jollain anonyymilla palstalla? Jotkut roskalehdet tekevät sitä tienatakseen, mutta miksi tavis Pirkko tekee sitä?
Kaikista voi kirjoittaa ilkeästi jotain. Niin kaunista, älykästä ja virheettömästi elänyttä ihmistä ei löydy. Se, että hän on julkisuudessa ei sitä muuta, että pahalta niiden lukeminen varmasti tuntuu Johannastakin, jos se tuntuu pahalta jostakin Peräjunttilan Jennasta tai Espoossa asuvasta Jannicasta.
En tiedä miksi seuraat hänen instaa, mutta toivottavasti et tee sitä pahantahtoisuuttasi ja kaivaaksesi esille kaiken mahdollisinen, josta voisi kirjoittaa inhottavasti nettipalstoille, miltä se tällä,hetkellä,vaikuttaa. Koska ymmärrät kai millaisen kuvan se antaa sinusta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juhannuksena oli ainakin ympäri päissään jossain mökillä kolmen miehen kanssa. Hän itse laittoi sieltä paljon päivitystä instaan.
Niin mikä tämä juttu on? En halua että tällaisia levitellään, ellei ole totta. Teen ilmoituksen, ellet kerro väitteesi perusteita.
Päivärinnan tasoinen ammattitoimittaja olisi tietoinen tästä ja olisi kysellyt. Haastattelut taustoitetaan. Ei puhuisi raittiudesta,
Kuitenkin ollut iloisena jonkun just veljen, kihlatun ja kihaltun ytsävän seurassa. Kun iloinen, suomimamma väittää että kännissä.
Jos juo vauvan kanssa, vauva otetaan kyllä huostaan niin Ruotsissa kuin Suomessa. Uskon raittiuteen, haluan uskoa.
Päivärinta ei yksityisasioita henkilöhaastatteluissa pakota esille, hän on hyvinkin lempeä. Toisin oli ennen kun haastattelujen ydin oli politiikassa tai yhteiskunnallisissa asioissa.
Hohhoijakkaa. Jos on olemassa video, missä pari kk sitten muka kännissä rilluu, Päivärinta EI puhuisi, että sinusta ei ole ollut skandaaleja pariin vuoteen, olet ollut pari vuotta raittiina yms jne. Hän asettelisi puheensa ja kysymyksensä toisin.
No ei siitä mitkään lehdet kirjoittanutkaan.
Niin siis luulet, että Päivärinta ja hänen tuotantotiiminsä ei osaa käyttää Instagramia?
Selkeesti jengi ei tajua, mitä toimittajan työ oli.
Päivärnta ei lausuisi lausetta, että olet ollut nyt pari vuotta raittiina, ei tuota yhtä lausetta lausuisi, jos olisi kännivideo tältä kesältä. Ei ole niinkään kyse kysymyksistä vaan hänen sanomistaan lauseista.
Terveisin ammattitoimittaja, maisteri.
Ja todella jo tässä ketjussa rikoksen tunnusmerkistön täyttävää kiusaamista. Kyllä teidän ip-osoitteet on myös hetkessä selvittetty.
Vierailija kirjoitti:
Tuksua ei "suorastaan kiusattu" vaan varsinaisesti rääkättiin!! Se oli aivan sairasta sekoilua, ja on edelleen - jotkut kuvittelevat, että toisesta ihmisestä saa sanoa ihan mitä tahansa. Ja miksi? Mitä Johanna teki?
Hän on täysin harmiton, todella kovia kokenut ihminen, jonka kiusaaminen toi esiin todella vakavaa, massiivista naisvihaa ja kyvyttömyyttä hillitä sitä.
Ihanaa että hänellä menee nyt hyvin. Pelkäsin samaa kohtaloa kuin siskollaan, rauha hänenkin sielulleen...
Kaikkea hyvää Johannalle ja kiusaajat voi haistaa paskan.
No ei ole ollut ollenkaan harmiton, älä valehtele. Juomisaikoinaan oli koko ajan konflikteissa kaikkien kanssa, syytti, mustamaalasi ja valehteli. On ollut käräjillä varmaan kymmenen kertaa sekoilujensa takia ja aina tuomittiin vaikka väitti joka kerta olevansa se uhri. Paljon vihamiehiä senkin vuoksi. Koska on lopettanut sekoilunsa niin rauha hänen elämälleen, mutta moni varmasti kantaa kaunaa.
Nyt täytyy sanoa että tämän ketjun onnittelijat ja ihkuttajat eivät kyllä tiedä Johannan (tuoreistakin) edesottamuksista yhtään mitään.
Joillakin voi olla ihan oikea huoli siitä, miten noin epävakaata elämää elänyt ihminen pärjää pienen vauvan kanssa. Tuskin kukaan haluaa hänelle pahaa. Sehän olisi vain mahtavaa jos saisi elämänsä tasapainoon ja olisi onnellinen. Valtavasti tukea Johanna kyllä nyt tarvitsee joten toivottavasti sitä saa ja ottaa vastaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juhannuksena oli ainakin ympäri päissään jossain mökillä kolmen miehen kanssa. Hän itse laittoi sieltä paljon päivitystä instaan.
Niin mikä tämä juttu on? En halua että tällaisia levitellään, ellei ole totta. Teen ilmoituksen, ellet kerro väitteesi perusteita.
Päivärinnan tasoinen ammattitoimittaja olisi tietoinen tästä ja olisi kysellyt. Haastattelut taustoitetaan. Ei puhuisi raittiudesta,
Kuitenkin ollut iloisena jonkun just veljen, kihlatun ja kihaltun ytsävän seurassa. Kun iloinen, suomimamma väittää että kännissä.
Jos juo vauvan kanssa, vauva otetaan kyllä huostaan niin Ruotsissa kuin Suomessa. Uskon raittiuteen, haluan uskoa.
Päivärinta ei yksityisasioita henkilöhaastatteluissa pakota esille, hän on hyvinkin lempeä. Toisin oli ennen kun haastattelujen ydin oli politiikassa tai yhteiskunnallisissa asioissa.
Hohhoijakkaa. Jos on olemassa video, missä pari kk sitten muka kännissä rilluu, Päivärinta EI puhuisi, että sinusta ei ole ollut skandaaleja pariin vuoteen, olet ollut pari vuotta raittiina yms jne. Hän asettelisi puheensa ja kysymyksensä toisin.
No ei siitä mitkään lehdet kirjoittanutkaan.
Niin siis luulet, että Päivärinta ja hänen tuotantotiiminsä ei osaa käyttää Instagramia?
Selkeesti jengi ei tajua, mitä toimittajan työ oli.
Päivärnta ei lausuisi lausetta, että olet ollut nyt pari vuotta raittiina, ei tuota yhtä lausetta lausuisi, jos olisi kännivideo tältä kesältä. Ei ole niinkään kyse kysymyksistä vaan hänen sanomistaan lauseista.
Terveisin ammattitoimittaja, maisteri.
Ja todella jo tässä ketjussa rikoksen tunnusmerkistön täyttävää kiusaamista. Kyllä teidän ip-osoitteet on myös hetkessä selvittetty.
Kuten sanottu, Johanna poisti ne kännivideot seuraavana päivänä.
Viime kesänä hän oli Seiskan kannessa kännissä. Että sellainen taustatutkimus. Ei ole viime kesästäkään kahta vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juhannuksena oli ainakin ympäri päissään jossain mökillä kolmen miehen kanssa. Hän itse laittoi sieltä paljon päivitystä instaan.
Niin mikä tämä juttu on? En halua että tällaisia levitellään, ellei ole totta. Teen ilmoituksen, ellet kerro väitteesi perusteita.
Päivärinnan tasoinen ammattitoimittaja olisi tietoinen tästä ja olisi kysellyt. Haastattelut taustoitetaan. Ei puhuisi raittiudesta,
Kuitenkin ollut iloisena jonkun just veljen, kihlatun ja kihaltun ytsävän seurassa. Kun iloinen, suomimamma väittää että kännissä.
Jos juo vauvan kanssa, vauva otetaan kyllä huostaan niin Ruotsissa kuin Suomessa. Uskon raittiuteen, haluan uskoa.
Päivärinta ei yksityisasioita henkilöhaastatteluissa pakota esille, hän on hyvinkin lempeä. Toisin oli ennen kun haastattelujen ydin oli politiikassa tai yhteiskunnallisissa asioissa.
Hohhoijakkaa. Jos on olemassa video, missä pari kk sitten muka kännissä rilluu, Päivärinta EI puhuisi, että sinusta ei ole ollut skandaaleja pariin vuoteen, olet ollut pari vuotta raittiina yms jne. Hän asettelisi puheensa ja kysymyksensä toisin.
No ei siitä mitkään lehdet kirjoittanutkaan.
Niin siis luulet, että Päivärinta ja hänen tuotantotiiminsä ei osaa käyttää Instagramia?
Selkeesti jengi ei tajua, mitä toimittajan työ oli.
Päivärnta ei lausuisi lausetta, että olet ollut nyt pari vuotta raittiina, ei tuota yhtä lausetta lausuisi, jos olisi kännivideo tältä kesältä. Ei ole niinkään kyse kysymyksistä vaan hänen sanomistaan lauseista.
Terveisin ammattitoimittaja, maisteri.
Ja todella jo tässä ketjussa rikoksen tunnusmerkistön täyttävää kiusaamista. Kyllä teidän ip-osoitteet on myös hetkessä selvittetty.
Päivärinta ei ole empatiakyvytön eikä jää jankkaamaan toiselle kiusallista asiaa varsinkaan kun tämä on viimeisillään raskaana ja elämä menossa oikeaan suuntaan. Rauhoitu "maisteri", olet vähän lapsellinen.
On ihanaa että löysi Jeesuksen. Onnea vauvalle ja äidille ja iskälle.
Vierailija kirjoitti:
On ihanaa että löysi Jeesuksen. Onnea vauvalle ja äidille ja iskälle.
Oikeasti uskovainen ei tee ennen avioliitossa oloa lasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juhannuksena oli ainakin ympäri päissään jossain mökillä kolmen miehen kanssa. Hän itse laittoi sieltä paljon päivitystä instaan.
Niin mikä tämä juttu on? En halua että tällaisia levitellään, ellei ole totta. Teen ilmoituksen, ellet kerro väitteesi perusteita.
Päivärinnan tasoinen ammattitoimittaja olisi tietoinen tästä ja olisi kysellyt. Haastattelut taustoitetaan. Ei puhuisi raittiudesta,
Kuitenkin ollut iloisena jonkun just veljen, kihlatun ja kihaltun ytsävän seurassa. Kun iloinen, suomimamma väittää että kännissä.
Jos juo vauvan kanssa, vauva otetaan kyllä huostaan niin Ruotsissa kuin Suomessa. Uskon raittiuteen, haluan uskoa.
Päivärinta ei yksityisasioita henkilöhaastatteluissa pakota esille, hän on hyvinkin lempeä. Toisin oli ennen kun haastattelujen ydin oli politiikassa tai yhteiskunnallisissa asioissa.
Hohhoijakkaa. Jos on olemassa video, missä pari kk sitten muka kännissä rilluu, Päivärinta EI puhuisi, että sinusta ei ole ollut skandaaleja pariin vuoteen, olet ollut pari vuotta raittiina yms jne. Hän asettelisi puheensa ja kysymyksensä toisin.
No en tiedä onko vai eikö ole kännivideota. Johannan stalkkaajat seuraa hänen instagramia ja facebookia. Älä nyt yliarvioi Päivärintaa, ei hän mikään kaikkitietävä ole.
Minä uskon niin edelleenkin. Johannalla ei ole enää mitään muuta keinoa pysyä julkisuudessa, koska 35x kihlaukset ei kiinnosta enää ketään.