Lue keskustelun säännöt.
Ystävä järkyttyi vauvauutisesta - mitä tehdä?
26.08.2020 |
Ensimmäinen kolmas on nyt takana ja kerroin raskaudesta viestitse ystävilleni. Ajattelin laittaa viestiä, koska korona-ajan vuoksi emme ole livenä nähneet.
Raskaus on ollut minulle ja miehelleni hyvin toivottu asia. Olemme miehen kanssa hieman yli kolmekymppisiä, olleet yhdessä muutaman vuoden ja asumme avoliitossa. Elämämme on tasaista, on vakityöt jne. Olen puhunut ystäville, että lapset kuuluvat tulevaisuuden suunnitelmiin. Eli ei ole kyse mistään "yllätysraskaudesta". Olin varautunut raskauden yrittämisen kestävän kauankin, mutta raskaus alkoi iloksemme muutamassa kuukaudessa.
Muuten ystävät ovat ottaneet raskausuutisen hyvin, iloinneet kanssamme ja kyselleet kaikkea, mutta yksi ystävä ei osannut suhtautua asiaan. Olen tuntenut tämän ystävän kanssa yli vuosikymmenen. Tiedän, että hän on lapsirakas ja haluaa perheen joskus. Hän on kuitenkin sanonut tänä vuonna, ettei vielä ole ajankohtaista/pohtii, koska olisi tai uskaltaisi yrittää. Kun kerroin raskaudesta, hän vastasi "Onneksi olkoon, onpa yllätys. Minä en muuten ole raskaana. Nyt täytyy sulatella tätä raskausuutistasi."
Ihmettelin ystävän vastausta, sillä en ole kysynyt mitään siihen viittaavaakaan, onko hän raskaana. En koskaan kysele, onko joku raskaana. Ihmettelin myös, miksi hieman yli kolmekymppisen, lapsia halunneen ystävän raskautuminen on yllätys ja sulateltava asia? Jäin myös miettimään, onko ystäväni oikeasti yrittänyt lasta, mutta lasta ei ole kuulunut ja raskauteni on siksi sulateltava asia? Miten tällaisen tilanteen kanssa kannattaisi edetä, jotta huomioisin hänet mahdollisimman hyvin? Ystävästä ei ole kuulunut mitään sen jälkeen, kun kerroin raskaudesta (yleensä hän viestittelee).
Ap
Kommentit (215)
Osaako joku sanoa, miksi lapseton henkilö suhtautuu positiivisesti muiden ystäviensä raskauksiin, mutta ei yhden ystävän? Taustatietona, että kaikki perheellistyneet ovat kolmenkympin molemmin puolin ja vakaissa parisuhteissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän ole melko yleistä, että raskausuutisiin vastataan jotain muuta kuin "oih, ihanaa, oon niin onnellinen sun puolesta!!!❤️❤️❤️❤️❤️"
Syitä voi olla monia, miksi raskauteen ei reagoida kuten odotettaisiin. Eräs asperger-tuttuni olisi varmasti vastannut jotain tyyliin "Jaha. Vauvat ovat pieniä. Satoiko muuten ulkona äsken?"
Ihan relevantteja kommentteja, kun joku kertoo olevansa raskaana:
"Onnea/onneksi olkoon perheenlisäyksestä"
"Onnittelut koko perheelle"
"Kiva/mukava juttu."
Ei tarvitse kommentoida enempää eikä kertoa, millaisia tunteita raskaus herättää.
Joku ihmettelee, miksi raskaudesta ei kysytä raskaana olevalta. Mutta ainakaan mulla ei ole tapana kysyä asioita, jotka koen yksityisiksi kuten onko ollut aamupahoinvointia, painaako vatsa kovasti, onko hankala liikkua ja miten raskausdiabetes, onko todettu. Minusta se on vähän kuin kysyisi onko ollut virtsatietulehduksia eli yksityisasioiden utelemista, ei kuulu mulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehesi on ollut salasuhteessa ystäväsi kanssa ja miehesi on kertonut ystävällesi ettei haluaisi lasta kanssasi, mutta ei haluaisi pahoittaa mieltäsi. Siksi kaverillesi tuli yllätyksenä raskautesi ja samalla hän katkeroitui kun orastava rakkaussuhde mieheesi saa säröjä.
Ehkä ystävä vain todella kokee toisen raskauden niin ihmeellisenä ja mykistävänä, että joutuu "sulattelemaan" uutista. Ehkä raskaus on hänelle niin outo ja pelottavakin asia. Joskus sanat ovat vastaanottajan kannalta tarkoittamatta huonosti valittuja.
Itse koin kaukana asuvan ystävän yllättävän reaktion, kun soitin hänelle pitkästä aikaa kuulumisia (tapailimme siis harvoin, mutta pidimme vähintään joulukorttiyhteyttä). Kerroin, että meistä oli tullut pienessä ajassa peräti kolmen vauvan isovanhempia. Koska olimme pitkäaikaiset tutut ja hän lapsirakas ihminen, en odottanut vastaukseksi sanoja "tämä on väärin", "minä olen niin katkera" - siis kuultuaan ilouutiseni. Hän tyystin unohti onnitella saati sanoa mitään positiivista, vuodatti korvaani vain omaa pettymystään.
Lapsemme ovat suunnilleen samanikäiset, mutta hän ei surukseen koskaan saanut kokea isovanhemmuuden iloa. Suhdetilanteemme korjaantui, kun hän otti minuun taas yhteyttä n. parin vuoden kuluttua, mutta emme käsitelleet hänen tuolloista reaktiotaan - hän oli silloin jo niin sairas, ettei sillä ollut merkitystä.
Tapasimme muutamia kertoja ja vein näitä hiukan jo kasvaneita lapsenlapsiani häntä tervehtimään - hän toivoi niin - ja ystävyytemme kukoisti jälleen, hänen kuolemaansa asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Osaako joku sanoa, miksi lapseton henkilö suhtautuu positiivisesti muiden ystäviensä raskauksiin, mutta ei yhden ystävän? Taustatietona, että kaikki perheellistyneet ovat kolmenkympin molemmin puolin ja vakaissa parisuhteissa.
Ei ole vakaa eikä haluta sitoutua toiseen ellei pari ole naimisissa!
Vierailija kirjoitti:
Joku ihmettelee, miksi raskaudesta ei kysytä raskaana olevalta. Mutta ainakaan mulla ei ole tapana kysyä asioita, jotka koen yksityisiksi kuten onko ollut aamupahoinvointia, painaako vatsa kovasti, onko hankala liikkua ja miten raskausdiabetes, onko todettu. Minusta se on vähän kuin kysyisi onko ollut virtsatietulehduksia eli yksityisasioiden utelemista, ei kuulu mulle.
Voi kysyä myös melko neutraalisti, jolloin vastaaja saa itse valita, kuinka laveasti kertoo voinnistaan:
"Miten olet voinut/jaksanut raskausaikana?"
"Miten odotus on sujunut?"
Näihin voi sitten vastaaja valita, haluaako puhua raskausvaivoista vai sanoa vaan, että ihan hyvin on mennyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua ihmetyttää, kun tässä keskustelussa moni on sanonut, ettei voi olettaa toisen iloitsevan esim. ystävän vauvauutisisista tai muistakaan hänen elämänsä tärkeistä jutuista. Ilo ei tarkoita suurta hehkuttamista, vaan sitä että onnittelee ja elää mukana toiselle tärkeässä asiassa kysymällä vaikka, miten asian suhteen menee.
Musta on ystävyyden ydintä, että toisen kanssa jaetaan ilot ja surut. Jos ystäväni iloitsee uudesta autosta tai vaikka menestyksestä urheiluharrastuksestaan, niin iloitsen hänen kanssaan, vaikka en itse olisi kiinnostunut autoista tai ymmärtäisi urheilun päälle. Ja jos kyse on elämän suurista hetkistä, esimerkiksi työpaikan saannista, asunnon ostosta tai syövästä paranemisesta, niin toki iloitsen vielä enemmän toisen kanssa. Jollekin se oman elämän isoin juttu on työ, toiselle harrastus ja kolmannelle lapsi.
En vain käsitä, miksi raskaus ja lapsi olisi sellaisia aiheita, joista ystävän ei kuulu iloita? Jos se on ystävälle iso asia, eikö se silloin ole iloitseminen arvoinen? Ja on vaikea kuvitella, etteikö tahattomasti lapseton haluaisi ystävänsä iloitsevan niistä tärkeistä asioista, joita lapsettoman elämässä tapahtuu. Aivan yhtä tärkeitä ne asiat ovat.
se raskaus on vaan sille odottajalle tärkeä,ei se muita kiinnosta tasan yhtään, pakko vaan kommentoida "voi kun ihanaa " lässynlässyn
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Iloisella 1970-80 -luvuilla aika moni totesi raskaudesta kerrottuani, että "oliko se vahinko, vai saako onnitella". Tällaista kommentointia tuli sekä ikätovereilta että vanhemmilta naisilta - onneksi vain harvoilta, mutta jäivätpä mieleen. Koin sen hyvin loukkaavana, koska lapsi jo potki vatsassani ja oli minulle rakas olemassaoleva persoona.
Nuorena äitinä en osannut tuollaiseen vastata, myönsin vain, että saa onnitella, vähän kuin puolustellen raskaana olemistani. Sikäli kyllä ymmärrän ap:n kokemaa ystävän ehkä tarkoittamattaan herättämää tylyyden vaikutelmaa.
Nyt vanhana ja kyynisenä saattaisin tehdä vastakysymyksen tyyliin "häiritseekö raskauteni jotenkin" tai tarjota tilaisuutta tervehtiä pikku potkijaa vatsan päältä kädellä koettaen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei, Ap täällä tilannepäivittelee.
Laitoin tuolle ystävälleni viestiä eilisiltana ja kysyin suoraan, jäikö raskausuutiseni jotenkin vaivaamaan häntä, kun hänestä ei ole kuulunut/ystävän vastausta raskausuutiseeni. Ystävä kommentoi vain lyhyesti takaisin "Ei vaivaa, oon vaan onnellinen teidän puolesta." Laitoin vielä tämän jälkeen ystävälle viestiä, mutta siihen viestiin hän ei enää vastannut.
Ap
Ai ei vaivaa? Eli ystävä saa lapsen, mutta lapsirakkaalla ystävällä ei ole mitään intressiä jutella aiheesta sen enempää?
Mulla oli vastaavanlainen tyyppi kaverina. Tämä lapseton kaveri kyseli aina kuulumisista ummet ja lammet kaikista elämänmuutoksistani. Miltä tuntuu, kun tulit valituksi uuteen työpaikkaan? Millainen haastattelu oli? Koska työ alkaa? Tunnetko sieltä entuudestaan ketään? Jne. Sitten kun kerroin olevani raskaana, oli vastassa muuri. Hyvä kun jotenkin sai soperrettua onnittelut, mitään ei halunnut kysyä. Olin jo odottanut kasaa kysymyksiä odotusajasta ja vauva-arjesta, mutta hän ei halunnut puhua koko aiheesta. Tiesin, että kaverini tykkäsi lapsista, joten lasten inhoamisesta ei ollut kyse. Oikeasti se lapsettomuuden katkeruus ja suru paistaa kilometrin päähän näistä ihmisistä vaikkei ne sitä ääneen sanoisi.
Olen vela ja kävin ottamassa kaverin puolesta muistiinpanot jostain mammojen kerhosta kun hän ei päässyt sillä kerralla paikalle :D
Tosin täytyy sanoa, että eipä sitä hirveästi ole puhuttavaa jostain raskaus- ja vauvajutuista, eikä ne hirveästi edes aiheena kiinnosta. Samoin lapsettoman ja lapsellisen on luonnostaan kasvaa erilleen, koska heillä lakkaa olemasta yhteistä aikaa ja yhteistä ylipäätään. Siinä on vähän sama juttu kuin joku jättää kaverinsa aina kun löytää miehen ja palaa sitten taas muina miehinä takaisin ystäväpiiriin eron tullessa. Nyt vaan lapsi on se, jolle huomio annetaan. ÄÄidiksi tulevat unohtavat, että he muuttavat ystävyyssuhteen ja jättävät ystävän perheensä vuoksi. Tämäkin on toki luonnollista, mutta kyllä pitäisi ymmärtää, että se yksin jäävään ystävään tulee kolahtamaan.
No minulla kävi kyllä niin päin, että lapseton ystävä häipyi kun sain lapsen. Tai no, ei täysin häipynyt mutta otti etäisyyttä ja muuttui nihkeäksi. Tämä siitä huolimatta, että tosiaan yritin pitää yhteyttä kuin ennen (asumme eri paikkakunnalla ja välimatkaa on), jatkaa samoista yhteisistä aiheista juttelua enkä edes ottanut vauvaa puheeksi ellei hän siitä kysynyt. Sain osakseni myös suoranaista ilkeilyä ja oikeesti olen edelleen vähän katkera asiasta enkä usko ystävyytemme koskaan palaavan ennalleen.
Itselle kävi ihan tismalleen sama juttu, mutta vaan siinä tilanteessa kun ensin muutin kauemmas ja sitten aloin seurustella. Ihan välimatkaa ja ilkeilyä myöten sama tilanne. Mietin kauan mikä oikein on vialla, kun en saanut mitään vastakaikua vaikka yritin pitää ystävyydestä kiinni välimatkasta huolimatta. En halunnut olla sellainen joka unohtuu parisuhteeseen ja laiminlyö kaverit. Mutta kun tuli sitä ilkeää kommenttiakin niin olen kyllä ollut todella hämilläni. Hänen reaktio vastaa ihan sellaista kuin tässä lapsettomuustilanteessa, siis nihkeilyä ja etäisyyttä. Syytin itseäni tosi kauan että olenko loukannut. Mutta varmaan hänellä oli paha olla ja purki sen minuun. Eikä vaan halunnut olla enää kaverini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aikoinaan ajattelin raskaudesta kertomisen olevan ihana hetki. Kuvittelin kuinka toiset iloitsisivat kanssani, puhuttaisiin aiheeseen liittyen jne. Tiesin monien tykkäävän lapsista, joten en ajatellut asian olevan ikävä. Halusin kertoa kasvotusten ihanat uutiset minulle tärkeille ihmisille.
Eipä nuo hetket niin ihania olleetkaan. Suurin osa suhtautui kivasti, mutta osan reaktiot yllättivät. Noille kurjasti kommentoineille se saattoi olla suusta lipsahtanut sammakko, mutta minä muistan nuo kommentit yhä. Kyllä, joidenkin kanssa etäännyin raskausaikana, kun suhtautuminen oli ikävää jo alusta asti. Erästä ystävää olin ajatellut jo ennen raskautta lapsen kummiksi, mutta hänen reaktionsa mun raskauteen sai minut muuttamaan mieltäni.
No on tässäkin kyllä... taidat olla aika vaativa ystävä. Latasit ihan liikaa odotuksia omien uutisten kertomiseen ystäville. Raskausuutisen kuuleminen on suurimmalle osalle ihan neutraali asia, josta onnitellaan ja esitetään pari kysymystä ehkä. Jos odotat kavereilta haltioitumista, petyt varmasti. Tuskin tulevasta vauvasta muut niin kauhesti haltioituvat, paitsi puoliso ja ehkä isovanhemmat. Aika itsekeskeisestä ajattelutavasta viestisi kertoo.
Mä koin raskaana sen, että hyvänä pitämäni ystävä ei osannut suhtautua raskauteeni. Rehellisesti sanottuna olin pettynyt, että ystävä, jonka kanssa oli jaettu vuosien ajan elämän ilot ja surut, ei halunnut jakaa tätä iloa kanssani.
Tiesin, että ystäväni haluaa joskus lapsia, hän oli siitä puhunut. Kuitenkaan hän ei osannut suhtautua mun raskauteen ja kun kysyin, painaako asia hänen mieltään/onko hänellä kenties kyse lapsettomuudesta, niin kielsi asian jyrkästi. Ei kuitenkaan halunnut kysyä mitään raskaudestani ja jatkoi koko raskausajan niin kuin mitään raskautta ei olisikaan. Kertaakaan ei kysynyt, miten syntymätön lapsi voi tai miten jaksan raskauteni kanssa. Puhui kaikesta arkisesta, leffoista, ruoasta ja muusta vastaavasta.
Välimme viilenivät lapsen syntymän myötä. Harmitti, sillä olisin halunnut ymmärtää ystäväni tilannetta. Mutta jos toinen kiistää, ettei kyse ole lapsettomuudesta eikä toisen raskaus vaivaa häntä, niin mitä tuossa tilanteessa voi oikein tehdä? En voinut teeskennelläkään, että raskautta ja myöhemmin lasta ei elämässäni olisi, kun ystävä ei halunnut näistä asioista koskaan puhua.