Lue keskustelun säännöt.
Mies sulkeutuu kun otan lapsenteon esille
Mikä neuvoksi? Olemme yli 30 pariskunta ja yhdessä useita vuosia. Olen parin vuoden aikana yrittänyt ottaa esiin lastenhankinna, mutta puoliso keksii aina jonkun syyn vielä odottaa. Nyt olen tullut kärsivällisyyteni päähän, lääkärinkin minulle totesi että jos aion tehdä lapsia nyt on sen aika. Puoliso ei usko että on kiire (vaikka ikää on molemmilla) ja silmin nähden ahdistuu aina kun otan aiheen esille. Olen yrittänyt antaa omaa aikaa ja tilaa miettiä asioita, mutta uskon että hän yrittää vielä pitää kynsin ja hampain kiinni elämästä ilman lapsia. Hän keksii jatkuvasti jotain mitä "on pakko saada tehtyä" ennen lapsia vaikka käytännössä kaikki on aivan täysin valmista. En halua ahdistaa häntä, mutta en enää halua odottaa. Hänen mielestä esimerkiksi puolen vuoden tai vuoden odotus ei ole mitään, ja minä tiedän että biologisesti se on paljonkin! Tiedän, että uhkavaatimuksen antaminen ei toimi enkä sellaista halua. Taistelen tämän asian kanssa joka kuukausi ovulaationaikaan, jolloin en voi olla ajattelematta asiaa kokoajan... Ja toinen välttelee asiaa kuin ruttoa. Syy hänellä on mielestäni (ei ole itse saanut kerrottua kunnolla syytä) että hän haluaa vielä olla ilman lapsia vuoden tai pari. Haluaa nauttia elämästä ja tehdä omia juttuja. Ei usko että vielä on kiire ja luulee että liioittelen.
Tunnen kuinka kello käy ja tuntuu todella pahalta.
Mielellään järkeviä neuvoja kiitos, ihan on tarpeeksi huono fiilis muutenkin.
Kommentit (930)
Vierailija kirjoitti:
Varo, ettei käy kuten minulle. Tapasimme kun olin 29. Mies puhui haluavansa lapsia joskus. No, olen 39 eikä vieläkään ole muka oikea hetki. Puhuimme tästä juuri eilen ja se iski vasten kasvoja, kun vielä muka hänen pitäisi löytää "hyvä työ" ennen lastentekoa... Olen itse vakityössä ja asuntokin olisi riittävän iso. Tuntuu huijatulta. Tuntuu, ettei ole mitään, mitä odottaisi elämältä... Mitä järkeä tässä kaikessa on? On vain tämä huono suhde, ei edes ystäviä... Mistä saan elämään iloa, kertokaa? Jotenkin syvissä vesissä mennään nyt... Ehkä mies löytää sen työpaikkansa ja jättää minut, hänellähän ikä ei ole este lapselle. En tiedä, miten siitä selviäisin katkeroitumatta. Todella tuntuu nyt merkityksettömältä kaikki...
Lähe menee tollaisesta suhteesta. Joo, voi olla, että ne lapset jää sitten saamatta, mutta eipä tuokaan nyt kauheen lupaavalta kuulosta. Ite roikuin kanssa melkein 5v. suhteessa, jossa mies ei voinut koskaan sanoa suoraan ettei halua lapsia. Olen onneksi vasta 32, mutta en nyt kauhean montaa vuotta minäkään voi odotella.
Miehiltä toivoisin oikeasti enemmän suoraselkäisyyttä tämän asian suhteen. On helvetin epäreilua pitää toista löyhässä hirressä vuosia varsinkin kun tietää, että toiselle se lapsensaanti on tärkeä asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Milläs takaat,tuleeko se kakara vierailemaan hoivakotiin? Niitâ on niin paljon,jotka jättävät omaisensa toisten harteille. Ehkä sitten piipahdetaan viideksi minuutiksi äitienpäivänä,jos sitäkään. Unohtakaa te lällättelijät nämä argumentit.
Haluaisin kertoa miten mulle kävi. Oon aina sanonut, etten halua lapsia. Mieheni kuitenkin paljasti haluavansa, kun olimme olleet n. 7v yhdessä. Yritin perustella monella tavalla miehelleni, miksei lapsia kannata tähän maailmaan synnyttää. Luulin myös etten voi tulla raskaaksi sairauteni takia. Päätin kuitenkin asettaa elämäni sattuman/kohtalon/you name it vietäväksi, ja olin pian raskaana 35-vuotiaana. Koin että näin sen olikin tarkoitus mennä, ja nyt on maailman ihanin pirpana tuossa vierellä, niin ettei edes lauantai-iltana huvita lähteä kavereiden kanssa esim. baariin. Tää on paljon parempaa kun koskaan olin kuvitellut.
AP, sun pitää vaan saada miehesi yrittämään, jos hänellä edes pieni kiinnostus on. Lapsen kanssa ainakin oma elämäni muuttui sata kertaa rikkaammaksi ❣️
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en näe tässä vain vaihtoehtoja "teette lapsen yhdessä" tai "eroatte". Voitte kyllä pysyä yhdessä, mutta jollei mies tee lasta kanssasi, on vaihtoehtona spermapankki. Että tiedustelepa mieheltäsi haluaako osallistua projektiin vai hankitko lapsen ihan omana projektinasi.
Silloin täytyy ensin erota.
Lapsettomuusklinikat hoitavat naimisissa olevia pareja ja sinkkunaisia, eivät muita avosuhteessa/parisuhteessa olevia.
Ajatuksena on, että äitikandidaatin elämäntilanne on vakaa, eikä tule heti muuttumaan. Samat säännöt ja logiikka on adoptioon pääsyssä.
Ap ei pääse ykdin sinne hedelmöityshoitoihin, ellei eroa.
Höpöhöpö. Ei tarvitse olla naimisissa. Ei siellä vihkitodistuksia kysellä. Äitikandidaatin elämän vakaus tarkastetaan tasan yhdellä lahjasoluneuvontakäynnillä. Ei sieltä käytännössä hylsyjä tule, jos nyt ei ihan kännissä mene klinikalle heilumaan tai jotain muuta ihmeellistä.
Mies ei todennäköisesti halua lasta
riittävästi ylipäätään/ juuri nyt sinun kanssasi/ sinun kanssasi ikinä/ ehkei koskaan.
Sinun kanssasi on ehkä ihan ok, joten miksi siitä luopumaan, ja mikä tärkeintä, teidän suhteenne ei sulje häneltä mitään vaihtoehtoja pois. Ei uutta puolisoa, ei myöhempää lapsensaantia, ei kivoja projekteja. Tämä ei tee sinusta millään lailla huonompaa. Sinä olet sinä, miehesi pohdinnat ovat miehesi pohdintoja.
Mutta älä hyvä ihminen jätä omaa elämääsi elämättä. Olen itse vela, silti tämä on neuvoni sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, miten tää nykyään menee, mutta itseni kohdalla on mennyt näin:
Rakastuin syvästi nuorena, samoin toinen osapuoli. Silloin tuli tunne, että hänen kanssaan olis ihanaa saada lapsi. Suhde ei kestänyt, niin asia jäi siihen.Alle kolmikymppisenä pitkän tauon jälkeen tuosta edellisestä rakkaudesta, tapahtui ihme ja rakastuin. Samoin mieheni. Oli ajatus, että ihan sama onko lapsia vai ei, kun on niin mahtavaa kahdestaan. Sitten kävi ilmi, että miehelläkin on vauvakuume. Kaksi lasta saimme ja perheestä olen kiitollinen. Paras lahja mitä kukaan on mulle antanut.
Miksi porukka miinustaa tätä? En ymmärrä.
Minua säälini on jotenkin aloittajan miehen puolella. Hän on ehkä tajunnut, että lapseton elämä on kivempaa, mutta tietäen naisensa pakkomielteen lapsiin ei uskalla sitä sanoa, koska pelkää menettävänsä hänet. Minusta on surullista, että monille naisille lapsi tuntuu olevan tärkempi kuin oma puoliso, joka on mukana vain, jotta nainen saisi lapsen. Minulle ehdottomasti tärkein ja rakkain ihminen on mieheni, onneksi meillä ei ole lapsia, koska sitten minua vaadittaisiin rakastamaan heitä enemmän. Monesti täällä on mainittu naisen tarpeesta lisääntyä, no, ei koske kaikkia naisia, koska minä mieluusti elän koko elämäni vapaana eikä kello tikitä vaikka olen jo 33. Aloittajan on helppo valita jos rakastaa miestään: syntymätön, olemassa olematon lapsi vai oma kumppani?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, miten tää nykyään menee, mutta itseni kohdalla on mennyt näin:
Rakastuin syvästi nuorena, samoin toinen osapuoli. Silloin tuli tunne, että hänen kanssaan olis ihanaa saada lapsi. Suhde ei kestänyt, niin asia jäi siihen.Alle kolmikymppisenä pitkän tauon jälkeen tuosta edellisestä rakkaudesta, tapahtui ihme ja rakastuin. Samoin mieheni. Oli ajatus, että ihan sama onko lapsia vai ei, kun on niin mahtavaa kahdestaan. Sitten kävi ilmi, että miehelläkin on vauvakuume. Kaksi lasta saimme ja perheestä olen kiitollinen. Paras lahja mitä kukaan on mulle antanut.
Miksi porukka miinustaa tätä? En ymmärrä.
Hieno tarina, mutta ei liity ap:n tilanteeseen millään tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vieläkään voi käsittää, en sitten millään miksi naiset ovat aina hinkumassa niitä lapsia?
Miksi?
Ja sitten itketään ja valitetaan yksinhuoltajina, kun se lapsi on kuitenkin tehty, vaikka mies ole ollut yhtään halukas lapsiaa saamaan.
Se mies joutuu kuitenkin maksamaan elatusmaksuja ja yh saa tukia kelasta enemmän kuin töissäkäyvä saa töistä. Yh:n asiat ovat oikein hyvin. Se itkeminen johtuu naisten luonteesta. Aina pitää valittaa, vaikka asiat olisivat ihan hyvin. Ja pitäähän yh:nkin johonkin purkautua, kun kotona ei ole sitä miestä jonka elinikää lyhentäisi nalkuttamisella.
Jännä kyllä, naimisissa olevat miehet elää tutkitusti pidempään kuin naimattomat. Eli se nalkutus itseasiassa lisää elinikää. Naisilla taas tilanne on toisin päin, pidempään elää ne joilla ei ole miestä riesanaan.
"Väärin tutkittu" ->
Aina kun tämä on esitetty, kysyn onko koskaan vertailtu sosiaaliluokittain sinkkumies vs aviomies. Meinaan naimisiin ei edes "pääse" ne elämänhallintansa jo parikymppisenä menettäneet karvanaamat, jotka dokaa itsensä hengiltä jo kuuskybäisenä. Mutta onko koskaan verrattu koulutettu nelikymppinen perhemies vs koulutettu sinkkumies.
Empiirinen kokemus edellisestä työpaikasta, otos 30-45v noin 10 sinkkumiestä ja 10 perhemiestä (itse näitä), (diplomi)inssejä ja äfämmiä. Ihan silmin nähden oli todettavissa että sinkkumiehet olivat freesimpiä ja energisempiä kuin me väsähtäneet perheukot. Ilmeisesti tuo energisyys polttaa heidät hautaan nopeammin?
Silloin 30-45v iässäkö ihminen on elämänsä loppupuolella?
Vai voisiko olla, että silloin ruuhkavuodet rasittaa miehiäkin, mutta niiden jälkeenkin on elämää?
Onhan vanhemmuudestakin paljon tutkimuksia: vanhemmat ovat onnettomampia hetkessä kuin lapsettomat, mutta pitkällä tähtäimellä onnellisempia.
Tässä varmaan vähän sama asia.
Tuo elinikä-"tutkimus" on typerä koska on ilmiselvää että ero johtuu vain elintavoista joihin sinkku pystyy yhtä hyvin tai paremminkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minua säälini on jotenkin aloittajan miehen puolella. Hän on ehkä tajunnut, että lapseton elämä on kivempaa, mutta tietäen naisensa pakkomielteen lapsiin ei uskalla sitä sanoa, koska pelkää menettävänsä hänet. Minusta on surullista, että monille naisille lapsi tuntuu olevan tärkempi kuin oma puoliso, joka on mukana vain, jotta nainen saisi lapsen. Minulle ehdottomasti tärkein ja rakkain ihminen on mieheni, onneksi meillä ei ole lapsia, koska sitten minua vaadittaisiin rakastamaan heitä enemmän. Monesti täällä on mainittu naisen tarpeesta lisääntyä, no, ei koske kaikkia naisia, koska minä mieluusti elän koko elämäni vapaana eikä kello tikitä vaikka olen jo 33. Aloittajan on helppo valita jos rakastaa miestään: syntymätön, olemassa olematon lapsi vai oma kumppani?
Onpas erikoinen tapa asettaa mies ja lapsi vastakkain... Lapset saadaan yhdessä miehen kanssa, perustetaan yhteinen perhe. Ei siinä tehdä mitään valintaa miehen ja lapsen välillä. Totta kai oma lapsi menee sitten kaiken muun edelle, biologisesti turvataan lapsen kasvu näin, mutta niin sen pitäisi olla miehenkin kohdalla.
Ei lapsia ole pakko hankkia, mutta kyllä lisääntymisvietti on normaalisti etenkin naisilla olemassa ja se on ihan ok. Nykymaailman yksilökeskeisyys tuottaa näitä minä minä - ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällä kaverinsa hylänneellä on joku oma ongelma nyt. Äitiys on liian kipeä asia katsottavaksi edes vierestä edes hetkittäin, tai oma henkinen kehitys on jämähtänyt kaksikymppisen juttuihin. Eihän tuo nyt ole normaalia, että ystävien pitäisi pysyä muuttumattomina, jotta kelpaisivat.
Totta kai se pikkulapsiaika on intensiivistä, mutta niin on murrosikä, opiskelijaelämä ja rakastuminen ja parisuhteen perustaminenkin, noin esimerkiksi. Tätä yhtä elämänvaihetta kyseinen ihminen ei vaan siedä ollenkaan.
Elämänvaihe joo, mutta olen itse monta kertaa nähnyt tuon, ja vaippa-arkeen eristäytyvästä äitylistä ei oikeasti ole sellaista seuraa, jota kaverisuhteessa on lupa odottaa. Kyllä ystävyydet monesti lisääntymiseen päättyvät, tai ainakin laimenevat olennaisesti.
Lupa odottaa? Pitääkö sinun olla aina kaveruussuhteissa se, joka saa enemmän? Aina? Ehkä tuo on loogista. Ihmiset, joille oma itse on äärettömän ensisijainen, eivät halua lapsia. Eivätkä kavereita, jotka eivät keskity koko ajan ensisijaisesti heidän kiehtovaan persoonaansa.
Ei pidä saada enemmän, mutta pitää saada kuitenkin jotain irti. Sinulla pata soimaa kattilaa, kun annat ymmärtää, että se lapseton kaveri olisi se, johon pitäisi koko ajan keskittyä. Tosiasiassa äitylit eivät juurikaan jaksa sitä, että he lapsineen eivät ole koko ajan keskiössä.
Silloin kun asia on uusi ja iso, on ihan ymmärrettävää, että se on kyseiselle ihmiselle elämän keskiössä. Ihan samoin kuin jos toinen on juuri menossa naimisiin tai aloittanut ihan uudenlaisen entistä vastuullisemman työn. Se on hänen kuulumistensa pääasia, ja jutut liittyvät siihen aika paljon.
Lasten kanssa sitä uutta tulee tietysti koko ajan, kun taas lapsettomalla on samat vanhat jutut. Ehkä sekin välillä vaikuttaa. Ei jaksaisi kuunnella ihan hirveän pitkää pirkon vuodatusta vuoden kymmenensistä tindertreffeistä tai siitä miten työkaveri on taas kerran ollut mälsä.
Lapsettomuus on usein vaan hiipivää keski-ikäistymistä ilman uusia tuulia. Boooring.
Joo, tarha ja koulu ja lasten harrastus ja flunssakierre uutiset ne vasta kiinnostavia onkin! Viis lapsivapaan muutoista, uusista töistä, harrastuksista jne on vaihtoehtona on vuoden viides Noro. Lasten kanssa nimenomaan ei tule yhtään mitään uutta, vaan sitä samaa tylsää arkea ja samoja tylsiä kehityskausia kerta toisensa jälkeen. Ai oppi se ajamaan pyörällä? No ylläri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varo, ettei käy kuten minulle. Tapasimme kun olin 29. Mies puhui haluavansa lapsia joskus. No, olen 39 eikä vieläkään ole muka oikea hetki. Puhuimme tästä juuri eilen ja se iski vasten kasvoja, kun vielä muka hänen pitäisi löytää "hyvä työ" ennen lastentekoa... Olen itse vakityössä ja asuntokin olisi riittävän iso. Tuntuu huijatulta. Tuntuu, ettei ole mitään, mitä odottaisi elämältä... Mitä järkeä tässä kaikessa on? On vain tämä huono suhde, ei edes ystäviä... Mistä saan elämään iloa, kertokaa? Jotenkin syvissä vesissä mennään nyt... Ehkä mies löytää sen työpaikkansa ja jättää minut, hänellähän ikä ei ole este lapselle. En tiedä, miten siitä selviäisin katkeroitumatta. Todella tuntuu nyt merkityksettömältä kaikki...
Kannattaa hakeutua lapsettomuustutkimuksiin. Siellä voikin tulla yllätys: sinulla on vielä hetki aikaa mutta miehen tavaralla ei tee mitään. Jos mies ei lähde tutkimuksiin tai halua alkaa yrittää lasta, niin lähde tuosta suhteesta. Jos olet jo 10 vuotta ainakin halunnut lasta, niin sinä tiedät että sen haluat. Tuollainen mies joka ei ymmärrä tosi asioita eikö ole valmis joustamaan, ei ole arvoisesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vieläkään voi käsittää, en sitten millään miksi naiset ovat aina hinkumassa niitä lapsia?
Miksi?
Ja sitten itketään ja valitetaan yksinhuoltajina, kun se lapsi on kuitenkin tehty, vaikka mies ole ollut yhtään halukas lapsiaa saamaan.
Se mies joutuu kuitenkin maksamaan elatusmaksuja ja yh saa tukia kelasta enemmän kuin töissäkäyvä saa töistä. Yh:n asiat ovat oikein hyvin. Se itkeminen johtuu naisten luonteesta. Aina pitää valittaa, vaikka asiat olisivat ihan hyvin. Ja pitäähän yh:nkin johonkin purkautua, kun kotona ei ole sitä miestä jonka elinikää lyhentäisi nalkuttamisella.
Jännä kyllä, naimisissa olevat miehet elää tutkitusti pidempään kuin naimattomat. Eli se nalkutus itseasiassa lisää elinikää. Naisilla taas tilanne on toisin päin, pidempään elää ne joilla ei ole miestä riesanaan.
Ja kuvittelet että tämä ei johdu ruokavaliosta ja vähemmistä päihteistä/tupakasta vaan ainoastaan naisen olemassaolosta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen syntynyt 83 ja annan vinkin: ehdottomasti miehelle tieto, että olet lähdössä muille markkinoille jos hän ei halua lapsia.
Me aloitimme lapsen yrittämisen lähes 2v sitten eli pikkaisen nuorempana kuin sinä nyt ja nyt yli vuoden lapsettomuushoitojen jälkeen olen viimein 3kk raskaana.
Eli: toimi Nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua säälini on jotenkin aloittajan miehen puolella. Hän on ehkä tajunnut, että lapseton elämä on kivempaa, mutta tietäen naisensa pakkomielteen lapsiin ei uskalla sitä sanoa, koska pelkää menettävänsä hänet. Minusta on surullista, että monille naisille lapsi tuntuu olevan tärkempi kuin oma puoliso, joka on mukana vain, jotta nainen saisi lapsen. Minulle ehdottomasti tärkein ja rakkain ihminen on mieheni, onneksi meillä ei ole lapsia, koska sitten minua vaadittaisiin rakastamaan heitä enemmän. Monesti täällä on mainittu naisen tarpeesta lisääntyä, no, ei koske kaikkia naisia, koska minä mieluusti elän koko elämäni vapaana eikä kello tikitä vaikka olen jo 33. Aloittajan on helppo valita jos rakastaa miestään: syntymätön, olemassa olematon lapsi vai oma kumppani?
Mieshän on täysi kusipää, jos hän noin tekee. Jos mies tietää, että vaimo haluaa lapsia, mutta mies ei itse niitä halua, on ainoa suoraselkäinen teko puhua asiasta puolison kanssa heti ja kertoa oma mielipide. Jos toiveet eivät ole yhteensopivat, on molemmille parempi lähteä etsimään puolisoa, jolla olisi samat toiveet kuin itsellä. Kuten sanoit, kaikki naiset eivät halua lapsia, ja siksi lapsia haluamattomien miesten ei tule sekaantua lapsia haluaviin naisiin, he voivat hyvin valita sellaisen naisen, joka ei lapsia halua.
Sellainen mies, joka on valmis lapsiasiassa johtamaan puolisoa harhaan ettei menettäisi tätä, on vain selkärangaton limanuljaska, joka valehtelee aina kun se häntä hyödyttää.
Tämä on miehelle vain teoreettinen vaihtoehto. Käytännössä on mahdotonta löytää sopivaa naista joka ei halua lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Tällä kaverinsa hylänneellä on joku oma ongelma nyt. Äitiys on liian kipeä asia katsottavaksi edes vierestä edes hetkittäin, tai oma henkinen kehitys on jämähtänyt kaksikymppisen juttuihin. Eihän tuo nyt ole normaalia, että ystävien pitäisi pysyä muuttumattomina, jotta kelpaisivat.
Totta kai se pikkulapsiaika on intensiivistä, mutta niin on murrosikä, opiskelijaelämä ja rakastuminen ja parisuhteen perustaminenkin, noin esimerkiksi. Tätä yhtä elämänvaihetta kyseinen ihminen ei vaan siedä ollenkaan.
Miksi se että ei näe taantumista ja epä-älyllistä keskustelua mielekkäänä asiana, on jämähtämistä kaksikymppisyyteen? Nuo esimerkit on myös outoja, en minä ainakaan ole elänyt yhtäkään noista mainitsemistasi vaiheista niin intensiivisesti että olisin esimerkiksi puhunut jatkuvasti vain opiskelukavereista tai raahannut opiskelukaverit aina mukaan ystävätapaamisiin, jotta muut saisivat ihastella näitä hienoja opiskelukavereita jotka olen ihan itse hankkinut. Sama juttu vakka vaihtaa tilalle seurustelukumppanin. Harva nyt ihan sekoaa noissa elämäntilanteissa, toisin kuin tässä vanhemmuudessa. Sitten joidenkin päähän ei mahdu enää mitään muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varo, ettei käy kuten minulle. Tapasimme kun olin 29. Mies puhui haluavansa lapsia joskus. No, olen 39 eikä vieläkään ole muka oikea hetki. Puhuimme tästä juuri eilen ja se iski vasten kasvoja, kun vielä muka hänen pitäisi löytää "hyvä työ" ennen lastentekoa... Olen itse vakityössä ja asuntokin olisi riittävän iso. Tuntuu huijatulta. Tuntuu, ettei ole mitään, mitä odottaisi elämältä... Mitä järkeä tässä kaikessa on? On vain tämä huono suhde, ei edes ystäviä... Mistä saan elämään iloa, kertokaa? Jotenkin syvissä vesissä mennään nyt... Ehkä mies löytää sen työpaikkansa ja jättää minut, hänellähän ikä ei ole este lapselle. En tiedä, miten siitä selviäisin katkeroitumatta. Todella tuntuu nyt merkityksettömältä kaikki...
Kannattaa hakeutua lapsettomuustutkimuksiin. Siellä voikin tulla yllätys: sinulla on vielä hetki aikaa mutta miehen tavaralla ei tee mitään. Jos mies ei lähde tutkimuksiin tai halua alkaa yrittää lasta, niin lähde tuosta suhteesta. Jos olet jo 10 vuotta ainakin halunnut lasta, niin sinä tiedät että sen haluat. Tuollainen mies joka ei ymmärrä tosi asioita eikö ole valmis joustamaan, ei ole arvoisesi.
Miesvihaajat voivat ihan vaan käyttää sitä tuttua lyhennettä. Ei tarvitse kirjoittaa rivikaupalla tekosyitä.
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 83 ja annan vinkin: ehdottomasti miehelle tieto, että olet lähdössä muille markkinoille jos hän ei halua lapsia.
Me aloitimme lapsen yrittämisen lähes 2v sitten eli pikkaisen nuorempana kuin sinä nyt ja nyt yli vuoden lapsettomuushoitojen jälkeen olen viimein 3kk raskaana.Eli: toimi Nyt.
Joo, tältä seisomalta alat kiristää puolisoasi. Mitään vastoinkäymisiä tai kompromisseja ei suvaita.
Eikö ap voisi ehdottaa, että hankittaisiin vaikka koira? Tai jokin muu yhteinen harrastus. Lapsen hankkiminen on miehelle valitettavasti valtava taloudellinen riski.
Niinpä.kaikki eivät halua rasittavaa sinappikonetta pilaamaan elämää,joka on muutenkin lyhyt. Ja mitä on 'lapseton vanhuus'?
Sellainen voi olla usean lapsen synnyttäneelläkin,turha kuvitella,että kaikki lapset välittävät vanhemmistaan,korkeintaan testamentin toivossa.