Lue keskustelun säännöt.
Mies sulkeutuu kun otan lapsenteon esille
Mikä neuvoksi? Olemme yli 30 pariskunta ja yhdessä useita vuosia. Olen parin vuoden aikana yrittänyt ottaa esiin lastenhankinna, mutta puoliso keksii aina jonkun syyn vielä odottaa. Nyt olen tullut kärsivällisyyteni päähän, lääkärinkin minulle totesi että jos aion tehdä lapsia nyt on sen aika. Puoliso ei usko että on kiire (vaikka ikää on molemmilla) ja silmin nähden ahdistuu aina kun otan aiheen esille. Olen yrittänyt antaa omaa aikaa ja tilaa miettiä asioita, mutta uskon että hän yrittää vielä pitää kynsin ja hampain kiinni elämästä ilman lapsia. Hän keksii jatkuvasti jotain mitä "on pakko saada tehtyä" ennen lapsia vaikka käytännössä kaikki on aivan täysin valmista. En halua ahdistaa häntä, mutta en enää halua odottaa. Hänen mielestä esimerkiksi puolen vuoden tai vuoden odotus ei ole mitään, ja minä tiedän että biologisesti se on paljonkin! Tiedän, että uhkavaatimuksen antaminen ei toimi enkä sellaista halua. Taistelen tämän asian kanssa joka kuukausi ovulaationaikaan, jolloin en voi olla ajattelematta asiaa kokoajan... Ja toinen välttelee asiaa kuin ruttoa. Syy hänellä on mielestäni (ei ole itse saanut kerrottua kunnolla syytä) että hän haluaa vielä olla ilman lapsia vuoden tai pari. Haluaa nauttia elämästä ja tehdä omia juttuja. Ei usko että vielä on kiire ja luulee että liioittelen.
Tunnen kuinka kello käy ja tuntuu todella pahalta.
Mielellään järkeviä neuvoja kiitos, ihan on tarpeeksi huono fiilis muutenkin.
Kommentit (930)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunnon miesvihaa taas. Loputon määrä naisia syyttämässä ap:n miestä valehtelemisesta, kun tämä ei täysin hypi naisen pillin mukaan vaan huolellisesti pohdiskelee tilannettaan tehdäkseen viisaita ratkaisuja.
Kyllä mies saa miettiä ja pohtia asiaa, luulisi että mies osaa ottaa eri aspektit huomioon ja tehdä oikean suunnitelman max. kuukaudessa kun yhteisiä VUOSIA on jo takana. Miehen viivytystaktiikka joka kestää vuosia ei ole OK. Kyse on myös vallasta ja tuntuu että mies pelaa jotain valtapeliä ja tavoitteet eivät näytä olevan yhtenäisiä AP:n kanssa. Mies kuitenkin hyötyy nykyisestä tilanteesta.
Yritin itse aiemmin elämässäni ymmärtää ja joustaa loputtomasti miehen kanssa. Lopputuloksena oli vain ero ja oma mielenterveyden menetys.
Toivon että AP:lla ei ole sama kohtalo ja mies olisi oikeasti näin "kujalla". Ikävä kyllä miehet todella tietävät mitä haluavat ja ovat aktiivisia, jos haluavat... :(
Miehen pitää osata kuukaudessa muodostaa tiekartta loppuelämälleen, mutta naisen on ihan ymmärrettävää vaiheilla vuodesta toiseen. Jepjep
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos haluat lapsen, jätä ehkäisy pois. Joskus luontoa pitää vähän avittaa ;)
Lapsia en itse ole koskaan kaivannut. Se on johtanut vapaan miehen elämään. Lapsia ovat pyytäneet niin naisparit, exät kuin tuntemattomatkin epätoivoiset, mutta silloin menen jo eri suuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vieläkään voi käsittää, en sitten millään miksi naiset ovat aina hinkumassa niitä lapsia?
Miksi?
Ja sitten itketään ja valitetaan yksinhuoltajina, kun se lapsi on kuitenkin tehty, vaikka mies ole ollut yhtään halukas lapsiaa saamaan.
Se mies joutuu kuitenkin maksamaan elatusmaksuja ja yh saa tukia kelasta enemmän kuin töissäkäyvä saa töistä. Yh:n asiat ovat oikein hyvin. Se itkeminen johtuu naisten luonteesta. Aina pitää valittaa, vaikka asiat olisivat ihan hyvin. Ja pitäähän yh:nkin johonkin purkautua, kun kotona ei ole sitä miestä jonka elinikää lyhentäisi nalkuttamisella.
Jännä kyllä, naimisissa olevat miehet elää tutkitusti pidempään kuin naimattomat. Eli se nalkutus itseasiassa lisää elinikää. Naisilla taas tilanne on toisin päin, pidempään elää ne joilla ei ole miestä riesanaan.
"Väärin tutkittu" ->
Aina kun tämä on esitetty, kysyn onko koskaan vertailtu sosiaaliluokittain sinkkumies vs aviomies. Meinaan naimisiin ei edes "pääse" ne elämänhallintansa jo parikymppisenä menettäneet karvanaamat, jotka dokaa itsensä hengiltä jo kuuskybäisenä. Mutta onko koskaan verrattu koulutettu nelikymppinen perhemies vs koulutettu sinkkumies.
Empiirinen kokemus edellisestä työpaikasta, otos 30-45v noin 10 sinkkumiestä ja 10 perhemiestä (itse näitä), (diplomi)inssejä ja äfämmiä. Ihan silmin nähden oli todettavissa että sinkkumiehet olivat freesimpiä ja energisempiä kuin me väsähtäneet perheukot. Ilmeisesti tuo energisyys polttaa heidät hautaan nopeammin?
Silloin 30-45v iässäkö ihminen on elämänsä loppupuolella?
Vai voisiko olla, että silloin ruuhkavuodet rasittaa miehiäkin, mutta niiden jälkeenkin on elämää?
Onhan vanhemmuudestakin paljon tutkimuksia: vanhemmat ovat onnettomampia hetkessä kuin lapsettomat, mutta pitkällä tähtäimellä onnellisempia.
Tässä varmaan vähän sama asia.
Varo, ettei käy kuten minulle. Tapasimme kun olin 29. Mies puhui haluavansa lapsia joskus. No, olen 39 eikä vieläkään ole muka oikea hetki. Puhuimme tästä juuri eilen ja se iski vasten kasvoja, kun vielä muka hänen pitäisi löytää "hyvä työ" ennen lastentekoa... Olen itse vakityössä ja asuntokin olisi riittävän iso. Tuntuu huijatulta. Tuntuu, ettei ole mitään, mitä odottaisi elämältä... Mitä järkeä tässä kaikessa on? On vain tämä huono suhde, ei edes ystäviä... Mistä saan elämään iloa, kertokaa? Jotenkin syvissä vesissä mennään nyt... Ehkä mies löytää sen työpaikkansa ja jättää minut, hänellähän ikä ei ole este lapselle. En tiedä, miten siitä selviäisin katkeroitumatta. Todella tuntuu nyt merkityksettömältä kaikki...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsensaanti tarkoittaa miehelle sitä että käytät kaiken ajan lapseen, lihot pysyvästi, tukka lyhenee ja hapsottaa, muutut tantaksi. Ihan oikeeseti, ilman lapsia on oikein mukavaa. Ei ole kauheeta ja kamalaa.
Jä ärsyttää, kun minultakin udellaan lapsista eikä se ole oma päätökseni... Tekisi mieli räjähtää niille utelijoille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menkää yhdessä gynekologin vastaanotolle selvittämään hedelmällisyytesi tilanne. Ehkäpä mieskin uskoo, että hedelmällisyys lähtee naisella laskemaan 30-vuotiaana, kun kuulee sen ammattilaisen suusta.
Kuulostaa siltä ettei vaan halua lapsia, ja keksii tekosyitä. Puhukaa asiasta. Jos itse haluat lapsia niin kerro, että nyt on aika ja jos mies ei niitä halua, sun pitää miettiä suhteen tulevaisuutta. Jos siis et ole valmis luopumaan lapsihaaveesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, voi myös käydä niin että hän suostuu tekemään lapsen kuten tuossa tilanteessa minulle kävi. Vauva-ajan jäin tosi yksin, hän ei vähentänyt yhtään töitä eikä harrastuksia, eikä lisännyt kotitöitä. Lisäksi kiukutteli seksin puutetta, ja halusi että menen pian takaisin töihin, että alkaa taas tulla rahaa ja hän voi vaihtaa auton ja asunnon parempaan sekä matkustella. Lisäksi ei halunnut enää yhtään lisää lapsia.
Kaverini ratkaisi asian toisin ja hankki lapsen yksin luovutusspermalla. Nyt me olemme kumpikin yksinhuoltajia, mutta minulla on lisäksi hankala ex, hänellä ei.
Vierailija kirjoitti:
Uskon vasta kun näen. Vaikuttaa tyhjien lupausten antajalta joka on sua tähänkin asti rokottanut AP. Nyt antoi vähän syöttiä sulle että jäät ja taas sama uusiksi. Mutta toivon todella että olen väärässä ja mies on tosissaan nyt.
Olen samaa mieltä. Vähän syöttiä ap:lle, että muka yritetään. Sitten onkin jotain joka kerta kun olisi ovulaatio, reissua tai ylitöitä, että ehtiihän sitä... varmasti aika harvakseltaan seksiä luvassa nyt pari vuotta. Sitten ap onkin jo niin vanha ettei enää tärppää vaikka olisi mitä, ja julkisella pitkä jono hoitoihin, ja yksityiselle ei varaa... ja mies on helpottunut että se höpötys lapsista on pois päiväjärjestyksestä. Ja ap ei oikein tiedä onko häntä huijattu vai ei, kun mies "kuitenkin suostui".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varo, ettei käy kuten minulle. Tapasimme kun olin 29. Mies puhui haluavansa lapsia joskus. No, olen 39 eikä vieläkään ole muka oikea hetki. Puhuimme tästä juuri eilen ja se iski vasten kasvoja, kun vielä muka hänen pitäisi löytää "hyvä työ" ennen lastentekoa... Olen itse vakityössä ja asuntokin olisi riittävän iso. Tuntuu huijatulta. Tuntuu, ettei ole mitään, mitä odottaisi elämältä... Mitä järkeä tässä kaikessa on? On vain tämä huono suhde, ei edes ystäviä... Mistä saan elämään iloa, kertokaa? Jotenkin syvissä vesissä mennään nyt... Ehkä mies löytää sen työpaikkansa ja jättää minut, hänellähän ikä ei ole este lapselle. En tiedä, miten siitä selviäisin katkeroitumatta. Todella tuntuu nyt merkityksettömältä kaikki...
Itse tässä tilanteessa jättäisin miehen ja lähtisin samantien hedelmöityshoitoihin yksin. Järkyttävää, että on kusetettu jo 10 vuotta ja vielä edelleen aiot katsoa samaa meininkiä. Katkeroidut varmasti ilman lasta.
Vierailija kirjoitti:
Joskus miehet tarvitsevat potkun persaukselle ja selkeän määräajan, että tähän mennessä pitää tehdä päätös tai parisuhde oli siinä, koska mikään ei ole niin julmaa kuin antaa odottaa turhaan jotain, mitä ei ole tulossa. Tuskin kukaan tahallaan haluaa tuhota toisen unelmia, joten niistä pitäisi uskaltaa kertoa, että lasten hankkiminen on asia, josta en voi luopua. Monetkaan miehet ei tajua sitä, että naisen hedelmällisyys laskee kuin lehmänhäntä kolmenkympin jälkeen ja koska heillä itsellään ei ole kiire, eivät osaa asettua kumppaninsa saappaisiin. Meillä tosiaan mies pelkäsi sitä onko kypsä isäksi, mutta kannustuksella ja ymmärryksellä päästiin pitkälle.
Tärkeintä olisikin saada kumppani ymmärtämään oma näkökulma, niin miehen kuin naisenkin, koska vain siten voi löytää yhteisen sävelen tai tehdä päätöksen kulkea eri polkuja. Kenenkään ei tarvitse olla onneton ja pitää olla aika narsistinen, että haluaa tarkoituksella tehdä kumppanistaan onnettoman.
Tässä vierailijalta hyvä näkemys, kauan kesti itseni tämä asia ymmärtää. Sillä mies aina puhui ympäri ja tinkasi lisäaikaa sillä keinolla, että näytän niin nuorelta, joten lapsilla ei ole vielä kiire.
Tästä asiasta viisastuneena, Klinikka täsmensi sitten miehelle, että naisen ulkonakö ei kerro hedelmällisyydestä, vaan todellinen ikä on merkityksellinen.
Kyllähän monesti miehet luulevat perustavansa perheen, kun löytävät "mukiin menevän" naisen, jota ensin luulevat 30-vuotiaaksi, vaikka tyttö sitten täyttääkin seuraavaksi 50-v.
Mä olen vähän kärsinyt tästä ulkonäköasiasta, koska luullaan joka paikassa melkein aina joksikin parikymppiseksi ja tosiaan muutamat kerrat on pyydetty henkkarit kassalla parin viikonloppusiiderin vuoksi!
Vähän harmisteluja kassoilla on sitten ollut ilmassa, kun peperit näyttää, että asiakkaan ikä on liki 50v.
Mutta joo..... munasolujen ikä on kuitenkin se todellinen, eli itselläni 48v.
Eivätkä enää hedelmöity sitten millään.
Tähtitaivas☆
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta vaikuttaa, että mies alitajuisesti on vielä kiinni äidissään. Ehkä pelko että tulee mustasukkaiseksi lapselleen tmv. ja menettää sinut. Todennäköisesti ero jossain vaiheessa koittaa, jos mies ei mieti tätä näkökulmaa ja mahd. käsittele.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varo, ettei käy kuten minulle. Tapasimme kun olin 29. Mies puhui haluavansa lapsia joskus. No, olen 39 eikä vieläkään ole muka oikea hetki. Puhuimme tästä juuri eilen ja se iski vasten kasvoja, kun vielä muka hänen pitäisi löytää "hyvä työ" ennen lastentekoa... Olen itse vakityössä ja asuntokin olisi riittävän iso. Tuntuu huijatulta. Tuntuu, ettei ole mitään, mitä odottaisi elämältä... Mitä järkeä tässä kaikessa on? On vain tämä huono suhde, ei edes ystäviä... Mistä saan elämään iloa, kertokaa? Jotenkin syvissä vesissä mennään nyt... Ehkä mies löytää sen työpaikkansa ja jättää minut, hänellähän ikä ei ole este lapselle. En tiedä, miten siitä selviäisin katkeroitumatta. Todella tuntuu nyt merkityksettömältä kaikki...
Itse tässä tilanteessa jättäisin miehen ja lähtisin samantien hedelmöityshoitoihin yksin. Järkyttävää, että on kusetettu jo 10 vuotta ja vielä edelleen aiot katsoa samaa meininkiä. Katkeroidut varmasti ilman lasta.
Joo, kannattaa hakeutua heti yksin hedelmöityshoitoihin. Siis heti.
Ajattelen nykyään usein, että nykyään kun naiset ovat jo vähintään yhtä koulutettuja kuin miehet ja myös yhtä työllistettyjä, e-pillereistä on monelle enemmän haittaa kuin hyötyä. Miksi? Siksi että niistä on tullut uusi normi. Odotetaan, että naiset ovat käytännössä koko ajan steriilejä. Moni mies ajattelee, että jos nainen tulee raskaaksi, kysymyksessä on jonkinlainen huijaus. Kysymys ei ole enää siitä, että gynekologi määrää naiselle pillerit, joista nainen voi itse päättää, syökö niitä ja suojautuu näin ei-toivotuilta raskauksilta joko ennen avioliittoa tai liian monen lapsen jälkeen. Mahdollisesti miehiltä salaa. Ja saa näin vapautta. Nythän tilanne on se, että ajatellaan, että kukaan nainen ei tule raskaaksi noin vain, vaan asiasta pitäisi aina käydä neuvottelua miehen kanssa. Tämä valta on otettu naisilta pois. Miehet haluavat (edelleen) usein välttää vastuuta viimeiseen asti, joten sen takia eivät saa päätöstä aikaan, vaikka periaatteessa olisi ihan kiva "sitten myöhemmin", jos olisi lapsia ja lapsenlapsia. Mutta se vastuu asiasta haluttaisiin sysätä jollekin muulle. Naiselle. Tietyssä mielessä ennen oli helpompaa, kun se vastuu oli luonnolla/Jumalalla. Ei ollut mitään ehkäisyä. Silloinkin tietty tapahtui sitä, että jos ei oltu naimisissa, mies vain pakeni, jätti naisen. Mutta nykyäänhän se ei johda mihinkään naisen taloudelliseen ahdinkoon vaan nainen pärjää kyllä yksinkin. Isoin ongelma on lähinnä se, miltä lapsesta tuntuu, kun isä ei ole välittänyt.
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä. Vähän syöttiä ap:lle, että muka yritetään. Sitten onkin jotain joka kerta kun olisi ovulaatio, reissua tai ylitöitä, että ehtiihän sitä... varmasti aika harvakseltaan seksiä luvassa nyt pari vuotta. Sitten ap onkin jo niin vanha ettei enää tärppää vaikka olisi mitä, ja julkisella pitkä jono hoitoihin, ja yksityiselle ei varaa... ja mies on helpottunut että se höpötys lapsista on pois päiväjärjestyksestä. Ja ap ei oikein tiedä onko häntä huijattu vai ei, kun mies "kuitenkin suostui".
Ap:n mies ei ole vielä ehtinyt tehdä mitään, jos asiasta on puhuttu edellispäivänä ja on silloin suostunut. Tiedä sitten mikä kierronpäivä Ap:lla nyt on(?).
Mutta siitä olen samaa mieltä, että yhtäkkiä tällaiset muutokset eivät tapahdu!
Pahinta olisi tietty juuri tuo, että mies saattaa vedättää.
Muistan kyllä vielä itsekin niin elävästi sen, että mies sanoi olevansa valmis ja suostuvainen, mutta aktissa vaati kuitenkin silti kumin päälle ennen h-hetkeä😳🤣...
Tuosta suivaantuneena 41-v. ikäisenä nostin heti kissan päydälle, koska lisävetkutus ei enää ollut mitenkään hyväksyttyä pitkän parisuhteen toimintaa.
Mutta sitten mles kyllä ymmärsi ja selätti pelkonsa.
Lapsi ei todellakaan tullut heti, vaikka mies niin tietty luuli tapahtuvaksi! Olin siis 41-v. kun hän sanoi, että on valmis, mutta yritys ei lähtenyt heti, vaan vasta 42-vuotiaana ja lapsi syntyi ollessani 43-v.
Mies on kyllä jälkeenpäin todennut, että harva nainen onnistuu saamaan ekan lapsen ikäisenäni ja kaikki sukulaisetkin on siitä asiasta pääpyörällä, koska meidän luultiin ikuisesti elävämme vain kaksistaan, kun lapsia ei vaan ilmaantunut.
Tosin kukaan sukulainenkaan ei uskoisi, että tässä on oikeasti ollut kyse vain miehen vetkuttelusta!🤣🤔🤪
Ei siitä, että olisi ongelmia lapsensaannissa.
Tähtitaivas☆
En tiedä ketään, joka olisi muuttunut tantaksi lapsen myötä.
Itselläni pitkät kiharat hiukset ja käytän nurisotyylisiä mekkoja, kokoa 36.
Lapsi jopa nuorensi entuudestaan😁
Tähtitaivas☆
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällä kaverinsa hylänneellä on joku oma ongelma nyt. Äitiys on liian kipeä asia katsottavaksi edes vierestä edes hetkittäin, tai oma henkinen kehitys on jämähtänyt kaksikymppisen juttuihin. Eihän tuo nyt ole normaalia, että ystävien pitäisi pysyä muuttumattomina, jotta kelpaisivat.
Totta kai se pikkulapsiaika on intensiivistä, mutta niin on murrosikä, opiskelijaelämä ja rakastuminen ja parisuhteen perustaminenkin, noin esimerkiksi. Tätä yhtä elämänvaihetta kyseinen ihminen ei vaan siedä ollenkaan.
Elämänvaihe joo, mutta olen itse monta kertaa nähnyt tuon, ja vaippa-arkeen eristäytyvästä äitylistä ei oikeasti ole sellaista seuraa, jota kaverisuhteessa on lupa odottaa. Kyllä ystävyydet monesti lisääntymiseen päättyvät, tai ainakin laimenevat olennaisesti.
Lupa odottaa? Pitääkö sinun olla aina kaveruussuhteissa se, joka saa enemmän? Aina? Ehkä tuo on loogista. Ihmiset, joille oma itse on äärettömän ensisijainen, eivät halua lapsia. Eivätkä kavereita, jotka eivät keskity koko ajan ensisijaisesti heidän kiehtovaan persoonaansa.
Ei pidä saada enemmän, mutta pitää saada kuitenkin jotain irti. Sinulla pata soimaa kattilaa, kun annat ymmärtää, että se lapseton kaveri olisi se, johon pitäisi koko ajan keskittyä. Tosiasiassa äitylit eivät juurikaan jaksa sitä, että he lapsineen eivät ole koko ajan keskiössä.
Silloin kun asia on uusi ja iso, on ihan ymmärrettävää, että se on kyseiselle ihmiselle elämän keskiössä. Ihan samoin kuin jos toinen on juuri menossa naimisiin tai aloittanut ihan uudenlaisen entistä vastuullisemman työn. Se on hänen kuulumistensa pääasia, ja jutut liittyvät siihen aika paljon.
Lasten kanssa sitä uutta tulee tietysti koko ajan, kun taas lapsettomalla on samat vanhat jutut. Ehkä sekin välillä vaikuttaa. Ei jaksaisi kuunnella ihan hirveän pitkää pirkon vuodatusta vuoden kymmenensistä tindertreffeistä tai siitä miten työkaveri on taas kerran ollut mälsä.
Lapsettomuus on usein vaan hiipivää keski-ikäistymistä ilman uusia tuulia. Boooring.
Ei pidä saada enemmän, mutta pitää saada kuitenkin jotain irti. Sinulla pata soimaa kattilaa, kun annat ymmärtää, että se lapseton kaveri olisi se, johon pitäisi koko ajan keskittyä. Tosiasiassa äitylit eivät juurikaan jaksa sitä, että he lapsineen eivät ole koko ajan keskiössä.