Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten päästä yli pakeista/torjumisesta?
23.08.2020 |
Sain noin 3,5 vuotta sitten pakit henkilöltä, jota rakastan edelleen. Miten voisin päästä yli tästä tilanteestani? Elämäni tuntuu merkityksettömältä ilman häntä. Hän on todella mielenkiintoinen ja kaunis ihminen. Haluaisin tuntea hänet ja tehdä hänet onnelliseksi. Ikävä on kova ja kaipaan häntä joka päivä. En toistaiseksi voi kuvitella alkavani suhteeseen kenenkään muun kanssa.
Kommentit (88)
Tunsitko kunnolla, jos muistot on noin kiiltokuvamaiset? En sano, ettetkö saisi kaivata. Mutta tuli mieleen.
Ehdit ihastua, mutta et nähnyt huonoja puolia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunsitko kunnolla, jos muistot on noin kiiltokuvamaiset? En sano, ettetkö saisi kaivata. Mutta tuli mieleen.
Ehdit ihastua, mutta et nähnyt huonoja puolia?
En tuntenut koskaan häntä oikeasti kunnolla. En ole nähnyt hänestä huonoja puolia. En oikeastaan usko, että hänessä olisi huonoja puolia juurikaan.
Olipa kauniisti kirjoitettu. Minäkin tunnen monia mielenkiintoisia ihmisiä, osaa heistä jollain tavalla kaipaan.
Mutta historiaa on liikaa jotta voisin heihin ystävyyden vaatimalla tasolla luottaa.
Kuulostat pelottavalta. Anna toisen elää miten haluaa, hän on sinut torjunut eikä halua kanssasi suhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat pelottavalta. Anna toisen elää miten haluaa, hän on sinut torjunut eikä halua kanssasi suhdetta.
En ole pelottava. Rakastan häntä oikeasti. Kyselen apuja siihen, miten kykenisin elämään omaa elämääni mielekkäämmin ilman häntä. Ehkä joskus elämässä on se ainoa yksi rakkaus. Minulle hän oli se ihminen ja kohtalonani on se, etten molemminpuolista rakkautta saa kokea. Hänelle toivon parasta kaikessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten tutustuit häneen? Näettekö toisianne missään yhteydessä?
Aluksi koetin sitä, että pidän itseni kiireisenä tai jopa uuvutan itseni liikunnalla niin väsyneeksi, että pystyisin unohtamaan. Seuraava yrittämäni strategia on ollut surutyö. Siis myönnyn kohtalooni ja annan itselleni luvan surra ja ikävöidä. Annan niiden muistojen olla osa elämääni.
Tosin jostain syystä muistoni hänestä eivät haihdu, vaan sen sijaan ne estävät tapaamasta ketään muutakaan. Siltikään minulla ei ole vaihtoehtoja. Elämän epäreiluus tuntuu musertavalta ja monesti jossittelen ja syytän itseäni tilanteesta. Koen, että oma elämäni on turhaa ja arvotonta ilman häntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten tutustuit häneen? Näettekö toisianne missään yhteydessä?
En voi kertoa. Emme näe enää.
Olisiko edes joitain kirjaideoita, jotka voisivat tukea tässä surutyössäni? Tai olisiko jollain omakohtaisia kokemuksia ja keinoja selviytymiseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika harva saa elämässään juuri sitä mitä haluaa. Silti on vaan jatkettava eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika harva saa elämässään juuri sitä mitä haluaa. Silti on vaan jatkettava eteenpäin.
Toki olen elossa ja hoidan asiat ihan hyvin, mutta en ole aidosti onnellinen, enkä koe, että elämässä on mitään hyvää odotettavissa. Elän vain fyysisesti kehollani, mutta kaipuu ja ikävä ovat tosi voimakkaita. Elämä on selviytymistä päivästä toiseen ja koen, että en voi itse vaikuttaa omaan olooni juurikaan. Jatkuvasti vain odotan, että tapahtuisi suunnilleen ihme ja kohtaisin hänet jossain arjessani ja hän yllättäen pitäisikin minusta ja haluaisi pitää yhteyttä. Mutta tiedän, että ei se ole käytännössä mahdollista. On ikävää tajuta, että elämäni hyvät asiat ovat jo ohitse ja saatan vain muistella niitä. Mitään aidosti hyvää ei ole enää odotettavissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunsitko kunnolla, jos muistot on noin kiiltokuvamaiset? En sano, ettetkö saisi kaivata. Mutta tuli mieleen.
Ehdit ihastua, mutta et nähnyt huonoja puolia?
En tuntenut koskaan häntä oikeasti kunnolla. En ole nähnyt hänestä huonoja puolia. En oikeastaan usko, että hänessä olisi huonoja puolia juurikaan.
Olet siis luonut päässäsi mielikuvan täydellisestä ihmisestä, vaikka todellisuudessa hän voi olla vaikka millainen kusipää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olenkin tässä monta vuotta pohtinut, että miten voisin muuttua sellaiseksi, että olisin rakkauden arvoinen. Spekuloin sitä, miten mun olisi pitänyt elää elämäni ennen hänen kohtaamistaan, jotta hän olisi pitänyt minusta edes ystävänä tai kaverina. Totuus on se, että mun olisi pitänyt elää ennen hänen kohtaamistaan elämäni täysin toisin ja näyttää täysin toisenlaiselta.
Sosiaalisten taitojeni pitäisi olla huimasti paremmat ja pitäisi olla supliikkitaitoja ja sellaista hyvin hienostunutta tilannetajua. Avioliittomielessä lisäksi mun olisi pitänyt kohdata hänet periaatteessa jo lapsena, että olisin ehtinyt saamaan hänet omakseni. Inhottaa vain miettiä sitä, miten epäonnistunut olenkaan ihmisenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika harva saa elämässään juuri sitä mitä haluaa. Silti on vaan jatkettava eteenpäin.
Toki olen elossa ja hoidan asiat ihan hyvin, mutta en ole aidosti onnellinen, enkä koe, että elämässä on mitään hyvää odotettavissa. Elän vain fyysisesti kehollani, mutta kaipuu ja ikävä ovat tosi voimakkaita. Elämä on selviytymistä päivästä toiseen ja koen, että en voi itse vaikuttaa omaan olooni juurikaan. Jatkuvasti vain odotan, että tapahtuisi suunnilleen ihme ja kohtaisin hänet jossain arjessani ja hän yllättäen pitäisikin minusta ja haluaisi pitää yhteyttä. Mutta tiedän, että ei se ole käytännössä mahdollista. On ikävää tajuta, että elämäni hyvät asiat ovat jo ohitse ja saatan vain muistella niitä. Mitään aidosti hyvää ei ole enää odotettavissa.
Tää on muuten ihan normaalia. Näin suurin osa ihmisistä elää. Tämmöistä sen ehkä kuuluukin olla.
Parhaiten sun toipumista auttaisi kun ymmärtäisit tämän. Elämä on. Mitään mahdollisuutta mihinkään muuhun ei koskaan ollutkaan.
Ja jännittävintä on se, että kyllä niitä hyviä asioita silti vielä tulee. Sä vaan tajuat nekin vasta sitten kun se on ohi ja nekin ovat muistoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunsitko kunnolla, jos muistot on noin kiiltokuvamaiset? En sano, ettetkö saisi kaivata. Mutta tuli mieleen.
Ehdit ihastua, mutta et nähnyt huonoja puolia?
En tuntenut koskaan häntä oikeasti kunnolla. En ole nähnyt hänestä huonoja puolia. En oikeastaan usko, että hänessä olisi huonoja puolia juurikaan.
Olet siis luonut päässäsi mielikuvan täydellisestä ihmisestä, vaikka todellisuudessa hän voi olla vaikka millainen kusipää.
En usko, että hänessä on juurikaan mitään negatiivisia piirteitä, sillä se, millainen hän on, asettaa sen "hyvyyden standardin". Eli siis kaikki ne hänen piirteensä ovat niitä tavoiteltavia. Saattaa hänessä mahdollisesti olla sellaisia piirteitä, jotka olisivat omalta kannaltani hankalahkoja, mutta olisin valmis muuttumaan sellaiseksi ihmiseksi, josta hän voisi pitää. Se olisi itselleni kiehtova haaste lähinnä. En tosiaan tunne häntä oikeasti lainkaan, mutta olisin valmis muuttumaan hänen toiveittensa mukaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat pelottavalta. Anna toisen elää miten haluaa, hän on sinut torjunut eikä halua kanssasi suhdetta.
En ole pelottava. Rakastan häntä oikeasti. Kyselen apuja siihen, miten kykenisin elämään omaa elämääni mielekkäämmin ilman häntä. Ehkä joskus elämässä on se ainoa yksi rakkaus. Minulle hän oli se ihminen ja kohtalonani on se, etten molemminpuolista rakkautta saa kokea. Hänelle toivon parasta kaikessa.
Sanot rakastavasi ihmistä jota et tunne. Ei tuo rakkautta ole vaan pakkomielle.
Kun kerran tajuat, että et oikeasti tuntenut tätä ihmistä, vaan olet ihastunut, rakastunut ainoastaan omaan kuvitelmaasi hänestä, niin voisithan sinä luoda myös UUDEN kuvitelman.
Kuvittelisit henkilön, joka olisi vielä ihanampi ja joka jostain käsittämättömästä syystä kohtaisi sinut juur sellaisessa elämänsä vaiheessa, että alkaisi seurustella kanssasi.
Ja sitten kuvittelisit Että elätte yhdessä elämänne onnellisina loppuun asti. Voisi olla hauskaakin, koska tuohon ei tarvis kuvitella mukaan mitään arkea, ongelmaa, likaisia sukkia, sairaita lapsia, rahapulaa tai edes erilaista telkkariohjelmamakua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika harva saa elämässään juuri sitä mitä haluaa. Silti on vaan jatkettava eteenpäin.
Toki olen elossa ja hoidan asiat ihan hyvin, mutta en ole aidosti onnellinen, enkä koe, että elämässä on mitään hyvää odotettavissa. Elän vain fyysisesti kehollani, mutta kaipuu ja ikävä ovat tosi voimakkaita. Elämä on selviytymistä päivästä toiseen ja koen, että en voi itse vaikuttaa omaan olooni juurikaan. Jatkuvasti vain odotan, että tapahtuisi suunnilleen ihme ja kohtaisin hänet jossain arjessani ja hän yllättäen pitäisikin minusta ja haluaisi pitää yhteyttä. Mutta tiedän, että ei se ole käytännössä mahdollista. On ikävää tajuta, että elämäni hyvät asiat ovat jo ohitse ja saatan vain muistella niitä. Mitään aidosti hyvää ei ole enää odotettavissa.
Mitä muistoja sinulla on jos ette ole toisianne tunteneet?
Alue: Aihe vapaa
Se, että ajattelen häntä, on ollut lohtuni vaikeissa tilanteissa. Tavallaan ymmärrän, että muistoni hänestä ovat omaa illuusiotani, mutta on niistä osa silti tottakin. Tuntuu pahalta, ettei hän halunnut edes olla kaverini, vaikka ei halunnutkaan edetä kanssani suhteeseen.