Lue keskustelun säännöt.
Millenniaalien burnout
23.08.2020 |
https://yle.fi/uutiset/3-11499486
Miksi tämä juttu herättää kommentoijissa eli suurissa ikäluokissa niin paljon peppukipua? Hyvä, että Eeva puhuu tästä ja tunnustaa itsekin olleensa luomassa tätä täydellisen pöhinän kulttuuria. Itse olen vasta 29 ja palanut myös 3 kertaa loppuun. Ekan kerran lukiossa, sitten yliopistossa ja lopuksi työelämässä. Koko elämä on ollut ikäluokalleni pelkkää suorittamista ja pelkoa tulevaisuudesta.
Opintojen aikana työssä käyminen ei edes sovi kaikille, se ei sopinut minullekaan. Sainhan minä sieltä verkostoja jotka avittivat sitten vakituisen työn saamiseen, mutta oliko se sen arvoista? Kun paloin loppuun siellä vakityössäkin: esimies vaati aivan älyttömiä, enkä uskaltanut kyseenalaistaa. Firman Whatsapp lauloi viikonloppuisin ja lomalla ja aina piti olla tavoitettavissa. Perjantain afterworkit olivat liki pakollisia ja työyhteisöä piti kutsua toiseksi perheeksi. Lopulta en jaksanut ja otin loparit, karenssista huolimatta. Nyt mietin miten tästä etenen ja säästöillä yritän selvitä.
Kommentit (564)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pirjo-Irmeli hiihti tehtaan portille vuonna 1982 ja sai töitä, milleniaali tuli valituksi 150 hakijan joukosta -> ajatus on jo lähtökohtaisesti se, että on pakko olla paras.
Pirjo-Irmeli nostaa äläkän, että hänhän tasan tarkkaan ei ota uusia tehtäviä, pomo kuittaa Pirjo-Irmelin vaan olevan Pirjo-Irmeli. Milleniaali alkaa yllättäen "puolustaa rajojaan" -> röyhkeä nuori työntekijä**, mahtaako olla oikealla alalla, milloinkas se sopimus loppuukaan.
**Paitsi jos hän on karismaattinen supersankari, joka kertoo totuuden ja pelastaa maailman.
Pirjo-Irmeli on ollut pitämässä firmaa pystyssä ja osoittanut luotettavuutensa.
Pirjo-Irmeli siis saa pitää paikkansa, vaikka onkin firmalle kalliimpi työntekijä.
Pomon sana on laki.
Myönnät siis itsekin, että Pirjo-Irmelin asema on erilainen, ja samat neuvot ei toimi kaikille? Se oli mun niin sanottu pointtini.
Kysy pomolta!
älä syytä Pirjo-Irmeliä
Pirjo-Irmelihän on vain esimerkillinen työntekijä. Tekee vain sen mihin pystyy ja mitä ehtii, eikä pala loppuun. Milleniaalien pitäisi ottaa hänestä oppia, eikä pitää sylkykuppina pomon sijaan.
Pirjo-Imerli ei suostu opettelemaan uutta tietokoneohjelmaa tai hiomaan kielitaitojaan, joten Pirjo-Irmeliltä tekemättä jäävät merkkaukset tietojärjestelmään tai englanninkielisten asioiden hoito jää Miina-Milleniaalille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pirjo-Irmeli hiihti tehtaan portille vuonna 1982 ja sai töitä, milleniaali tuli valituksi 150 hakijan joukosta -> ajatus on jo lähtökohtaisesti se, että on pakko olla paras.
Pirjo-Irmeli nostaa äläkän, että hänhän tasan tarkkaan ei ota uusia tehtäviä, pomo kuittaa Pirjo-Irmelin vaan olevan Pirjo-Irmeli. Milleniaali alkaa yllättäen "puolustaa rajojaan" -> röyhkeä nuori työntekijä**, mahtaako olla oikealla alalla, milloinkas se sopimus loppuukaan.
**Paitsi jos hän on karismaattinen supersankari, joka kertoo totuuden ja pelastaa maailman.
Pirjo-Irmeli on ollut pitämässä firmaa pystyssä ja osoittanut luotettavuutensa.
Pirjo-Irmeli siis saa pitää paikkansa, vaikka onkin firmalle kalliimpi työntekijä.
Pomon sana on laki.
Myönnät siis itsekin, että Pirjo-Irmelin asema on erilainen, ja samat neuvot ei toimi kaikille? Se oli mun niin sanottu pointtini.
Kysy pomolta!
älä syytä Pirjo-Irmeliä
Pirjo-Irmelihän on vain esimerkillinen työntekijä. Tekee vain sen mihin pystyy ja mitä ehtii, eikä pala loppuun. Milleniaalien pitäisi ottaa hänestä oppia, eikä pitää sylkykuppina pomon sijaan.
Pirjo-Imerli ei suostu opettelemaan uutta tietokoneohjelmaa tai hiomaan kielitaitojaan, joten Pirjo-Irmeliltä tekemättä jäävät merkkaukset tietojärjestelmään tai englanninkielisten asioiden hoito jää Miina-Milleniaalille.
Aika teoreettisia ongelmia sinulla. Itse en ole käytännössä törmännyt yhteenkään Pirjo-Irmeliin, joka ei lisäkoulutuksiin suostuisi.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pirjo-Irmeli hiihti tehtaan portille vuonna 1982 ja sai töitä, milleniaali tuli valituksi 150 hakijan joukosta -> ajatus on jo lähtökohtaisesti se, että on pakko olla paras.
Pirjo-Irmeli nostaa äläkän, että hänhän tasan tarkkaan ei ota uusia tehtäviä, pomo kuittaa Pirjo-Irmelin vaan olevan Pirjo-Irmeli. Milleniaali alkaa yllättäen "puolustaa rajojaan" -> röyhkeä nuori työntekijä**, mahtaako olla oikealla alalla, milloinkas se sopimus loppuukaan.
**Paitsi jos hän on karismaattinen supersankari, joka kertoo totuuden ja pelastaa maailman.
Pirjo-Irmeli on ollut pitämässä firmaa pystyssä ja osoittanut luotettavuutensa.
Pirjo-Irmeli siis saa pitää paikkansa, vaikka onkin firmalle kalliimpi työntekijä.
Pomon sana on laki.
Myönnät siis itsekin, että Pirjo-Irmelin asema on erilainen, ja samat neuvot ei toimi kaikille? Se oli mun niin sanottu pointtini.
Kysy pomolta!
älä syytä Pirjo-Irmeliä
Pirjo-Irmelihän on vain esimerkillinen työntekijä. Tekee vain sen mihin pystyy ja mitä ehtii, eikä pala loppuun. Milleniaalien pitäisi ottaa hänestä oppia, eikä pitää sylkykuppina pomon sijaan.
Pirjo-Imerli ei suostu opettelemaan uutta tietokoneohjelmaa tai hiomaan kielitaitojaan, joten Pirjo-Irmeliltä tekemättä jäävät merkkaukset tietojärjestelmään tai englanninkielisten asioiden hoito jää Miina-Milleniaalille.
Pirjo-Irmelit ovat pitäneet työpaikkansa, joten eivätköhän he ole omaksuneet uudet taidot ja tiedot sitä mukaan, kun niille on ilmennyt tarvetta.
Tokihan se milleniaali saa ne tehdä, jos on niin kovasti tarvetta esittää osaamistaan kykyjensä äärirajoilla.
Kannattaa vaan pitää varansa ettei näyttämisen ja pätemisen halusta pala loppuun.
Mä oon miettinyt monta kertaa yliopisto-opintoja, mutten tiedä, kannattaako se, koska edes ne eivät takaa enää töitä tänä päivänä. Täytyisi osata ennustaa työllisyystilanteet oikein, valita kiinnostava ala, missä on hyvä, suoriutua opinnoista ripeästi, tehdä töitä sivussa (tai nostaa lainaa), verkostoitua ja harrastaa. Valmistumisen jälkeen et saa välttämättä kuin tyyliin jotain pätkätyötä. Jos tietäisin, että akateemisuus takaisi edes jonkinlaisen vakityön ja ihan kohtuullisen palkan (ja ei, en oleta, että vastavalmistunut pääsee heti korkeimpiin virkoihin), niin se motivoisi paljon enemmän hakeutumaan yliopistoon, koska lahjoja voisi olla. Onneksi voin opiskella omaksi ilokseni esim. avoimessa ja sivistää itseäni niin, muttei huvita pitkien opintojen aikana stressata työllisyystilannetta, ottaa useampia tuhansia euroja lainaa ja sitten valmistua työttömäksi tai pätkätyöläiseksi 5-6 vuoden koulutuksen jälkeen. On jotenkin surullista, että koulutus ei enää aina kannata.
Vierailija kirjoitti:
Itse milleniaalisukupolven edustajana omalla kohdallani ratkaisen ongelman tekemällä vapaaehtoisesti pelkkää osa-aikatyötä ja downshiftaamalla. Saan näinkin kivan vuokra-asunnon kehyskunnasta, uudehkon auton ja kivan elintason. Bonuksena jää vapaa-aikaa se 3-4 päivää viikosta, töitä voi tehdä enemmän sitten jos rahaa johonkin tarvitsee.
Tästä, jos jostakin suuret ikäluokat ovat käärmeissään, kun downshiftaaminen on maanpetturuuteen verrattava rikos, josta tulisi tuomita kuolemaan. Kun ei sitä tällä tavalla tuoteta verorahoja kapitalismin rattaista, joilla näiden possujen eläkkeet maksetaan.
Miksi puhut noin ilkeästi suurista ikäluokista? Niihinkin mahtuu monenlaisia ihmisiä. Monet olleet töissä vuosikymmeniä ja maksaneet eläkkeitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu hirveän pieniltä nää milleniaalien murheet jos on itse elänyt 90-luvun laman aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu hirveän pieniltä nää milleniaalien murheet jos on itse elänyt 90-luvun laman aikaan.
et ny viittis stina-susanna provosoida tällä ja edellisellä viestillä
-pääset täten haukkumaan suuria ikäluokkia näiden viestien varjolla ja fiksut kommentit jää taka-alalle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen itse 80-luvulla syntynyt ja aloittanut työurani määräaikaisissa tehtävissä, saanut yhdet potkut tuotannollis-taloudellisista syistä ja taas määräaikaisen pestin kautta päätynyt vakivirkaan. Yhden kerran burnout oli todella lähellä, mutta sitten tuli onneksi potkut ja sain pään selväksi ja muutettua toimintaani.
Olen sitä mieltä että vikaa on sekä yhteiskunnassa että yksilöissä.
Työ ja työelämä on muuttunut. Sähköpostit, järjestelmät, some kaikki tuuttaa koko ajan viestiä. Se tekee keskittymisestä vaikeampaa ja saattaa pitää työntekijän ns. valmiustilassa koko päivän. Toisaalta vanhemmilla työntekijöillä (joita nykyisessä työssäni on suurin osa) on aika monella hyvä tapa hoitaa nämä kaikki viestit. He tarkistavat ne aamulla eka ja iltapäivällä ruokatauon jälkeen. Silloin heillä on enemmän yhtäjaksoista työaikaa ja parempi mahdollisuus keskittyä. Samalla lailla he toimivat oman puhelimensa, työpuhelimensa ja työpaikan koneen kanssa.
Joku kirjoitti tässä ketjussa aiemmin, että koulutus määrittää nykyään sen mihin asemaan ihminen voi päätyä sen sijaan että ihmisen ns. nohevuus vaikuttaisi asiaan enemmän. Allekirjoitan tämän. Joskus KTM-tutkinto voi olla ihan turha, koska ihmisen henkinen kantti ei vaan riitä vaativiin tehtäviin vaan ne rivitason tehtävät olisivat parempi jaksamisen kannalta.
Vapaa-aika on nykyään monella aikamoista säntäilyä. Myös minulla oli. Joka ilta oli tapaamisia, harrastuksia, matkoja ja kalenteria selattiin kavereiden kera kun etsittiin tapaamisaikaa. Aikaisemmin ihmisillä oli vähemmän ohjattuja harrastuksia, vähemmän tapoja viettää vapaa-aikaa. Jonkun pienessä kaupungissa sijainneen firman keskiportaan johdolla tai vaikka edes Helsingissä sijainneen firman keskiportaan johdolla ei ollut joka illalle sovittuja kaveritapaamisia, kerran kuussa matkoja Keski-Eurooppaan, ohjattuja harrastuksia tai muuta vastaavaa. Mentiin kotiin, syötiin, katsottiin kahta kanavaa teeveestä, luettiin sanomalehti ja katsottiin teeveetä. Viikonloppuisin mentiin mökille, kalaan, hoidettiin pihaa tai kohennettiin omakotitaloa. Pari kertaa vuodessa sukuloitiin kauempana. Luettiin paljon enemmän kuin nykyään. Ihmisen kokonaisrasitus voi olla liian suurta, mutta aina syyllinen ei ole työelämä. Joskus se on myös vapaa-ajan ja työelämän yhteisrasitus.
Työpaikoilla taas pitäisi mielestäni luopua myös turhasta säntäilystä. Johdon ja omistajien pitäisi päättää mikä on päätavoite miksi töissä ollaan ja mihin pyritään. Sitten pyritään siihen ja lopetetaan kaikki ylimääräinen konsulttijargon, rasittavat tiimipäivät ja muutosprojektit. Erityisen allerginen olen kaikelle visuaalisen ilmeen muutosprojekteille. Nykyisessä työpaikassani ei ole juuri mitään muodikasta, välillä aivan järkyttävä kiire, mutta ei myöskään neljännesvuosittain uudelleen suuntaa ottavia projekteja, ei yhtään ainutta konsulttia kahteen vuoteen (!!!) ja tiimipävä vain kerran vuodessa (pakolllinen kyllä). Sen sijaan hyvä työterveyshuolto, selkeä tavoite ja työaika kirjataan ylös kaikilla, myös esimiehillä. Jokainen on myös velvollinen selittämään miksi ylitöitä on kertynyt ja esimies on velvollinen tilanteeseen puuttumaan.
Suurin osa milleniaaleista on todellisuudessa kaltaisiasi tervejärkisiä nuoria aikuisia.
Someöyhöttäjiä ja toisten syyttelijöitä vähemmän, mutta sitäkin aktiivisempia.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu hirveän pieniltä nää milleniaalien murheet jos on itse elänyt 90-luvun laman aikaan.
Ai.
Olen syntynyt 85 eli olen milleniaali. Lama kuritti lapsuudenperhettäni todella kovalla kädellä, meistä lapsista useampi sai mielenterveysongelmia, vanhempia ei näkynyt koskaan kotona koska välillä toinen teki kahta työtä, toinen kaksivuorotyötä eikä ollut joka toinen viikko arkisin illalla lainkaan kotona paitsi sitten kun oli pakkolomautettuna ja kuin perseeseen ammuttu karhu. Eräs konkurssi siis johti tähän.
No, nykyään vanhempani ovat lähes velattomia, he saivat kuitenkin lapset, lopulta myös omakotitalon, kivan elintason, matkustelevat monta kertaa vuodessa jne. Meistä lapsista kenelläkään ei ole omistusasuntoa, vain yhdellä toistaiseksi vakituinen työpaikka (mutta yksi burn out takana), vain yksi meistä on hankkinut oman lapsen. Kukaan meistä ei tule yltämään vanhempiemme elintasoon. Se 90-luvun lama oli meidän lapsuus, se ainut lapsuus mikä meillä oli. Sen jälkeen tuli uusi lama, ja nyt taas tämä tämänhetkinen lama. Pätkätöitä pätkän perään. Korona vei taas työni, nyt puoli vuotta tukipummina ja joudun maksamaan opintolainaa toimeentulotuella, pankki ei suostu opintolainan maksun siitämiseen.
Joskus ennen pystyi luottamaan että tarpeeksi kouluttautumalla saa töitä tai että ahkeralle työntekijälle aina löytyy hommia. Tai että aina voi mennä jonnekin apupojaksi. Ei sellaisia töitä ole enää olemassakaan. Suurten ikäluokkien jääminen eläkkeellekin oli vaan yksi iso kusetus, ei niitä työpaikkoja ole enää olemassakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu hirveän pieniltä nää milleniaalien murheet jos on itse elänyt 90-luvun laman aikaan.
Ai.
Olen syntynyt 85 eli olen milleniaali. Lama kuritti lapsuudenperhettäni todella kovalla kädellä, meistä lapsista useampi sai mielenterveysongelmia, vanhempia ei näkynyt koskaan kotona koska välillä toinen teki kahta työtä, toinen kaksivuorotyötä eikä ollut joka toinen viikko arkisin illalla lainkaan kotona paitsi sitten kun oli pakkolomautettuna ja kuin perseeseen ammuttu karhu. Eräs konkurssi siis johti tähän.
No, nykyään vanhempani ovat lähes velattomia, he saivat kuitenkin lapset, lopulta myös omakotitalon, kivan elintason, matkustelevat monta kertaa vuodessa jne. Meistä lapsista kenelläkään ei ole omistusasuntoa, vain yhdellä toistaiseksi vakituinen työpaikka (mutta yksi burn out takana), vain yksi meistä on hankkinut oman lapsen. Kukaan meistä ei tule yltämään vanhempiemme elintasoon. Se 90-luvun lama oli meidän lapsuus, se ainut lapsuus mikä meillä oli. Sen jälkeen tuli uusi lama, ja nyt taas tämä tämänhetkinen lama. Pätkätöitä pätkän perään. Korona vei taas työni, nyt puoli vuotta tukipummina ja joudun maksamaan opintolainaa toimeentulotuella, pankki ei suostu opintolainan maksun siitämiseen.
Joskus ennen pystyi luottamaan että tarpeeksi kouluttautumalla saa töitä tai että ahkeralle työntekijälle aina löytyy hommia. Tai että aina voi mennä jonnekin apupojaksi. Ei sellaisia töitä ole enää olemassakaan. Suurten ikäluokkien jääminen eläkkeellekin oli vaan yksi iso kusetus, ei niitä työpaikkoja ole enää olemassakaan.
hyvin arvattu, stina-susanna aktivoi itsensä öyhötykseen ;DDDDDDDDDDDDDD
Se on kyllä huvittavaa että suurten ikäluokkien varhaista eläköitymistä (jättieläkkeilleen) perusteltiin sillä että tehdään nuorille tilaa työmarkkinoilla. Nuorisotyöttömyys on aika kovaa kaikissa länsimaissa nyt ja kaikki lamat vie nuorilta työt ensin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on todellinen uniikki lumihiutale voivittusaatana että pitää tällaisten tänne kirjoitella.
Se burnout tapahtuu ihan itselle omista syistä. Ei sitä luut aiheuta. Kun pitäävittu olla se ”kiltti ja tunnollinen” tyttö.
HUOH!
Olen niin kyllästynyt teihin ilkeisiin ja itsekkäisiin boomereihin. Lukemisen ymmärtämistä ei hallita ollenkaan, asioita vääristellään oman mielen mukaan ja kyky ajatella ylipäätänsä mitään muuta kuin omaa elämäänsä on todella heikkoa.
Tuota vikaa on ihan kaiken ikäisissä. Itse sain ivaavasta kirjoittajasta kuvan että on mies, joku 25-35 v.
Vierailija kirjoitti:
Firman Whatsapp lauloi viikonloppuisin ja lomalla ja aina piti olla tavoitettavissa. Perjantain afterworkit olivat liki pakollisia ja työyhteisöä piti kutsua toiseksi perheeksi..
Minkälaisissa työpaikoilla on tälläinen meininki?
Itse vasta valitsemassa opiskelualaa ja olisi hyvä tietää, että osaisin välttää tälläistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse milleniaalisukupolven edustajana omalla kohdallani ratkaisen ongelman tekemällä vapaaehtoisesti pelkkää osa-aikatyötä ja downshiftaamalla. Saan näinkin kivan vuokra-asunnon kehyskunnasta, uudehkon auton ja kivan elintason. Bonuksena jää vapaa-aikaa se 3-4 päivää viikosta, töitä voi tehdä enemmän sitten jos rahaa johonkin tarvitsee.
Tästä, jos jostakin suuret ikäluokat ovat käärmeissään, kun downshiftaaminen on maanpetturuuteen verrattava rikos, josta tulisi tuomita kuolemaan. Kun ei sitä tällä tavalla tuoteta verorahoja kapitalismin rattaista, joilla näiden possujen eläkkeet maksetaan.
Miksi puhut noin ilkeästi suurista ikäluokista? Niihinkin mahtuu monenlaisia ihmisiä. Monet olleet töissä vuosikymmeniä ja maksaneet eläkkeitä.
Suuret ikäluokat maksoivat todella mitätöntä eläkettä omille vanhemmilleen, järkkäsivät itselleen ökyeläkkeet ja varhaisen eläkkeelle pääsyn, nyt taas eläkkeet pienenee ja meidän milleniaanien eläkeikä lienee jossain 70-v tienoilla, jos sinne eläkkeelle siis ikinä koskaan pääsee (tuskin).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Firman Whatsapp lauloi viikonloppuisin ja lomalla ja aina piti olla tavoitettavissa. Perjantain afterworkit olivat liki pakollisia ja työyhteisöä piti kutsua toiseksi perheeksi..
Minkälaisissa työpaikoilla on tälläinen meininki?
Itse vasta valitsemassa opiskelualaa ja olisi hyvä tietää, että osaisin välttää tälläistä.
Melkein kaikkialla. Etsitään katsos "hyvää tyyppiä" ja "ekstoverttia osaajaa".
Milloinkohan esimerkiksi introvertteja, hiljaisia, neurokirjoon kuuluvia yms aletaan arvostaa? Maailmalla on jo yrityksiä jotka palkkaa it-hommiin aspergereita.
Pyramidihuijari kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu hirveän pieniltä nää milleniaalien murheet jos on itse elänyt 90-luvun laman aikaan.
Ai.
Olen syntynyt 85 eli olen milleniaali. Lama kuritti lapsuudenperhettäni todella kovalla kädellä, meistä lapsista useampi sai mielenterveysongelmia, vanhempia ei näkynyt koskaan kotona koska välillä toinen teki kahta työtä, toinen kaksivuorotyötä eikä ollut joka toinen viikko arkisin illalla lainkaan kotona paitsi sitten kun oli pakkolomautettuna ja kuin perseeseen ammuttu karhu. Eräs konkurssi siis johti tähän.
No, nykyään vanhempani ovat lähes velattomia, he saivat kuitenkin lapset, lopulta myös omakotitalon, kivan elintason, matkustelevat monta kertaa vuodessa jne. Meistä lapsista kenelläkään ei ole omistusasuntoa, vain yhdellä toistaiseksi vakituinen työpaikka (mutta yksi burn out takana), vain yksi meistä on hankkinut oman lapsen. Kukaan meistä ei tule yltämään vanhempiemme elintasoon. Se 90-luvun lama oli meidän lapsuus, se ainut lapsuus mikä meillä oli. Sen jälkeen tuli uusi lama, ja nyt taas tämä tämänhetkinen lama. Pätkätöitä pätkän perään. Korona vei taas työni, nyt puoli vuotta tukipummina ja joudun maksamaan opintolainaa toimeentulotuella, pankki ei suostu opintolainan maksun siitämiseen.
Joskus ennen pystyi luottamaan että tarpeeksi kouluttautumalla saa töitä tai että ahkeralle työntekijälle aina löytyy hommia. Tai että aina voi mennä jonnekin apupojaksi. Ei sellaisia töitä ole enää olemassakaan. Suurten ikäluokkien jääminen eläkkeellekin oli vaan yksi iso kusetus, ei niitä työpaikkoja ole enää olemassakaan.
hyvin arvattu, stina-susanna aktivoi itsensä öyhötykseen ;DDDDDDDDDDDDDD
Heh näköjään vastaus oli jo valmiiksi ohjelmoituna, ei merkonomit vaan osais!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse 80-luvulla syntynyt ja aloittanut työurani määräaikaisissa tehtävissä, saanut yhdet potkut tuotannollis-taloudellisista syistä ja taas määräaikaisen pestin kautta päätynyt vakivirkaan. Yhden kerran burnout oli todella lähellä, mutta sitten tuli onneksi potkut ja sain pään selväksi ja muutettua toimintaani.
Olen sitä mieltä että vikaa on sekä yhteiskunnassa että yksilöissä.
Työ ja työelämä on muuttunut. Sähköpostit, järjestelmät, some kaikki tuuttaa koko ajan viestiä. Se tekee keskittymisestä vaikeampaa ja saattaa pitää työntekijän ns. valmiustilassa koko päivän. Toisaalta vanhemmilla työntekijöillä (joita nykyisessä työssäni on suurin osa) on aika monella hyvä tapa hoitaa nämä kaikki viestit. He tarkistavat ne aamulla eka ja iltapäivällä ruokatauon jälkeen. Silloin heillä on enemmän yhtäjaksoista työaikaa ja parempi mahdollisuus keskittyä. Samalla lailla he toimivat oman puhelimensa, työpuhelimensa ja työpaikan koneen kanssa.
Joku kirjoitti tässä ketjussa aiemmin, että koulutus määrittää nykyään sen mihin asemaan ihminen voi päätyä sen sijaan että ihmisen ns. nohevuus vaikuttaisi asiaan enemmän. Allekirjoitan tämän. Joskus KTM-tutkinto voi olla ihan turha, koska ihmisen henkinen kantti ei vaan riitä vaativiin tehtäviin vaan ne rivitason tehtävät olisivat parempi jaksamisen kannalta.
Vapaa-aika on nykyään monella aikamoista säntäilyä. Myös minulla oli. Joka ilta oli tapaamisia, harrastuksia, matkoja ja kalenteria selattiin kavereiden kera kun etsittiin tapaamisaikaa. Aikaisemmin ihmisillä oli vähemmän ohjattuja harrastuksia, vähemmän tapoja viettää vapaa-aikaa. Jonkun pienessä kaupungissa sijainneen firman keskiportaan johdolla tai vaikka edes Helsingissä sijainneen firman keskiportaan johdolla ei ollut joka illalle sovittuja kaveritapaamisia, kerran kuussa matkoja Keski-Eurooppaan, ohjattuja harrastuksia tai muuta vastaavaa. Mentiin kotiin, syötiin, katsottiin kahta kanavaa teeveestä, luettiin sanomalehti ja katsottiin teeveetä. Viikonloppuisin mentiin mökille, kalaan, hoidettiin pihaa tai kohennettiin omakotitaloa. Pari kertaa vuodessa sukuloitiin kauempana. Luettiin paljon enemmän kuin nykyään. Ihmisen kokonaisrasitus voi olla liian suurta, mutta aina syyllinen ei ole työelämä. Joskus se on myös vapaa-ajan ja työelämän yhteisrasitus.
Työpaikoilla taas pitäisi mielestäni luopua myös turhasta säntäilystä. Johdon ja omistajien pitäisi päättää mikä on päätavoite miksi töissä ollaan ja mihin pyritään. Sitten pyritään siihen ja lopetetaan kaikki ylimääräinen konsulttijargon, rasittavat tiimipäivät ja muutosprojektit. Erityisen allerginen olen kaikelle visuaalisen ilmeen muutosprojekteille. Nykyisessä työpaikassani ei ole juuri mitään muodikasta, välillä aivan järkyttävä kiire, mutta ei myöskään neljännesvuosittain uudelleen suuntaa ottavia projekteja, ei yhtään ainutta konsulttia kahteen vuoteen (!!!) ja tiimipävä vain kerran vuodessa (pakolllinen kyllä). Sen sijaan hyvä työterveyshuolto, selkeä tavoite ja työaika kirjataan ylös kaikilla, myös esimiehillä. Jokainen on myös velvollinen selittämään miksi ylitöitä on kertynyt ja esimies on velvollinen tilanteeseen puuttumaan.
Itsehän olen todennut etten opiskele suoraan maisteriksi alallani. En vaikka kuinka väittäisivät ettei "kunnon" työtä saa ilman sitä. Mieluummin opettelen kandina alemman tason työn ja katson, onko minusta edes "korkeammalle" tasolle. Kammottavaa olisi tajuta ettei itsestä edes olisi niihin parempiin töihin ja olisin työtön, loppuunpalanut maisteri.
Häh? Voi maisterikin tehdä niitä alemman tason töitä. Itse uunituoreena maisterina haen assarin hommia, ei tulisi mieleenkään hakea heti korkeamman tason paikkoja, koska ei se koulutus itsessään mitään valmiuksia anna.
Työnantajien pitäisi rekrytoidessa katsoa sitä, kuinka kauan opinnot on vieneet aikaa. Pitkittyneet opinnot kun yleensä kertovat ihmisestä aika paljon.
Ei ehkä kannata hakea assarin paikkoja. Mieluummin entry level -asiantuntijatason hommia. Naisilla on tapana vähätellä itseään ja hakeutua tehtäviin, jotka ei vastaa osaamista.
Niinpä. Miksi ihmeessä opiskelisin vielä kaksi vuotta, jos voin hakea niitä assarin paikkoja jo nyt, kandina?
Kun mun vanhemmat ja muut ihmettelee miksi tässä pätkätöiden sekavuudessa ei ole kaikkea mitä heillä oli jo tässä iässä, niin tekis mieli vaan huutaa, että "anteeksi, en halunnut syntyä tänne. Anteeksi, että paloin loppuun jo hyvin nuorena ja anteeksi, että vien penniäkään yhteiskunnan varoista". Musta tuli burn-outin seurauksena ihmisraunio ja kyllä tiedän miten turha olen. Välillä tuntuu, että paras olisi ku kävelisi mereen painot jaloissa, että ei varmasti enää häiritsisi ketään. Koko elämä yhtä anteeksipyytelyä, koko ajan miettien milloin se elämä oikein alkaa. Mä en kauaa jaksa.
Nim. En ole pyytänyt syntyä tänne
Vierailija kirjoitti:
Olen millenniaali itse ja minusta tämä on milleniaanien oma vika. Ollaan kasvettu liian pumpulissa ja ei kestetä mitään kritiikkiä. Kun ekaa kertaa tulee vastoinkäyminen, pitäisi heti saada jotain kriisiterapiaa. Lisäksi monesti tehdään typerä alavalinta ja siitä voi vain syyttää itseään. Vaatimukset eivät yleensä ole kohtuuttomia, mutta oma ammattitaito ei välillä riitä.
T: Henkilö, joka on automatisoinut merkittävän määrän työhtäviään skriptaamalla ja työpäivä kuluu lähinnä valvoen näiden skriptien toimintaa ja kirjoittaessa uusia.
Näin
Ei ehkä kannata hakea assarin paikkoja. Mieluummin entry level -asiantuntijatason hommia. Naisilla on tapana vähätellä itseään ja hakeutua tehtäviin, jotka ei vastaa osaamista.