Lue keskustelun säännöt.
Millenniaalien burnout
23.08.2020 |
https://yle.fi/uutiset/3-11499486
Miksi tämä juttu herättää kommentoijissa eli suurissa ikäluokissa niin paljon peppukipua? Hyvä, että Eeva puhuu tästä ja tunnustaa itsekin olleensa luomassa tätä täydellisen pöhinän kulttuuria. Itse olen vasta 29 ja palanut myös 3 kertaa loppuun. Ekan kerran lukiossa, sitten yliopistossa ja lopuksi työelämässä. Koko elämä on ollut ikäluokalleni pelkkää suorittamista ja pelkoa tulevaisuudesta.
Opintojen aikana työssä käyminen ei edes sovi kaikille, se ei sopinut minullekaan. Sainhan minä sieltä verkostoja jotka avittivat sitten vakituisen työn saamiseen, mutta oliko se sen arvoista? Kun paloin loppuun siellä vakityössäkin: esimies vaati aivan älyttömiä, enkä uskaltanut kyseenalaistaa. Firman Whatsapp lauloi viikonloppuisin ja lomalla ja aina piti olla tavoitettavissa. Perjantain afterworkit olivat liki pakollisia ja työyhteisöä piti kutsua toiseksi perheeksi. Lopulta en jaksanut ja otin loparit, karenssista huolimatta. Nyt mietin miten tästä etenen ja säästöillä yritän selvitä.
Kommentit (564)
Olen millenniaali itse ja minusta tämä on milleniaanien oma vika. Ollaan kasvettu liian pumpulissa ja ei kestetä mitään kritiikkiä. Kun ekaa kertaa tulee vastoinkäyminen, pitäisi heti saada jotain kriisiterapiaa. Lisäksi monesti tehdään typerä alavalinta ja siitä voi vain syyttää itseään. Vaatimukset eivät yleensä ole kohtuuttomia, mutta oma ammattitaito ei välillä riitä.
T: Henkilö, joka on automatisoinut merkittävän määrän työhtäviään skriptaamalla ja työpäivä kuluu lähinnä valvoen näiden skriptien toimintaa ja kirjoittaessa uusia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se ärsyttää, että te ette osaa asettaa rajoja. Älä lähde after workille, älä pidä työkännykkää auki, älä ole viikonloppuisin tavoitettavissa.
t. genX
Minä tein näin ja tämän jälkeen mun työtehtäviä ja asiakkaita ruvettiin siirtämään pois niille hyville työntekijöille, joita kiinnosti se yleinen pöhinä ja parviäly. Aikaisemmat 25h/viikossa tipahtivat nopeasti 5h viikossa. Osaamisesta ei ole kyse, sillä aikaisemmissa osa-aikaisissa työpaikoissa ei ollut mitään ongelmia. Tämän firman kulttuuri nyt oli se klassinen moderni jenkkitapa, että ollaan perhettä, ollaan bestiksiä, tehdään tosi tosi paljon yhdessä kaikkea ja sillä luodaan sitä ihanaa pöhinää ja joukkuehenkeä, jolla tiimi jaksaa ja tuottaa enemmän ja työntekijät luottavat toisiinsa jaxuhalipusipusi.
Tosin olen samaa mieltä siitä, että ei pidä venyttää yli omien rajojensa. Moni burn outiin joutuva on miellyttäjä ja tietämättään kynnysmatto. Todennäköisesti myös muita herkempi mm. aistimaan toisten tunnetiloja ja reagoimaan niihin, että tasapaino säilyisi.
Edellisessä työpaikassa kummastelin kun samaan aikaan taloon tulleet saivat töitä valmiiksi ihan hirveällä tahdilla, ja vanhemmat työntekijät olivat selvästi närkästyneitä kun en pysynyt tässä tahdissa mukana. Kävi ilmi, että nämä nopeammat tekivät töitä sitten myös kotona omalla vapaa-ajallaan.
En tiedä mitä suuret ikäluokat kommenteissa sanovat, mutta itse 80-luvulla syntyneenä myös monta kertaa loppuunpalaneena ja kelkasta pudonneena sanoisin, että se nuorten aikuisten "täydellisen pöhinän kulttuuri" on aika vahvasti myös nuorten aikuisten ihan oma vika.
Minulla on ollut paljon aikaa pohtia omien epäonnistumisieni syitä. Uskon, että monilla ne vaatimukset tulevat myös ylhäältä päin - vanhemmilta, pomoilta, miten vain. Aloissa on eroa, ja jotkut urat kuluttavat ihmistä enemmän kuin toiset. Mutta moni on varmasti myös kuten minä, eli todella hyvä sabotoimaan itseään ja jaksamistaan.
Kesti todella kauan myöntää itselleni, että m.m. pakkomielteinen harrastaminen, suorittamisen vaatiminen jopa ns. hauskoissa harrastuksissa, ja ADHD-poukkoilu netissä kuluttavat minua enemmän kuin mikään työ. Lisää tähän sitten pään lyöminen seinään yrittäjänä, koska MINÄHÄN olen luotu yrittäjäksi, eikö niin. Pöhinää, pöhinää.
Minä en osaa rentoutua, enkä voi siitä kyllä yhtään boomeria syyttää, vaan ihan omaa itseäni ja omia tapojani.
YMMV.
Olin eräässä työpaikassa 3 vuotta osa-aikaisena yliopisto-opiskelujen ohella. Pomo vaati koko ajan että pitää olla jatkuvasti tavoitettavissa koska sijaisia tarvittiin joka viikko. Olisi pitänyt kesken luennon olla valmis vastaamaan puhelimeen ja päivittäin olisi pitänyt monta kertaa päivässä katsoa työsähköposti, vaikka tein töitä vain kahtena päivänä viikossa. Koin työnteon todella kuormittavaksi. Paljon kevyempää olla joko täyspäiväinen opiskelija tai työläinen, ei mitään järkeä tuossa limbossa. Mutta pk-seudulla on niin kalliit vuokrat että opintolainakaan ei riitä kaikkea kustantamaan, varsikin kun opiskelija on velvoitettu elämään kesän opintolainalla jos ei saa töitä.
Pirjo-Irmeli hiihti tehtaan portille vuonna 1982 ja sai töitä, milleniaali tuli valituksi 150 hakijan joukosta -> ajatus on jo lähtökohtaisesti se, että on pakko olla paras.
Pirjo-Irmeli nostaa äläkän, että hänhän tasan tarkkaan ei ota uusia tehtäviä, pomo kuittaa Pirjo-Irmelin vaan olevan Pirjo-Irmeli. Milleniaali alkaa yllättäen "puolustaa rajojaan" -> röyhkeä nuori työntekijä**, mahtaako olla oikealla alalla, milloinkas se sopimus loppuukaan.
**Paitsi jos hän on karismaattinen supersankari, joka kertoo totuuden ja pelastaa maailman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Usvametsä kirjoitti:
En edes koe itse työtäni uuvuttavaksi, mutta tämä epävarmuus tulevasta vie kaiken ilon työnteosta. Ehkä nykyajan työelämä on sitten uusi normaali, mutta ei vaan jaksaminen enää riitä. Tiedän monia muitakin pätkäkierteessä olevia ja heillä on ihan samat tunnelmat. Joskus tulee tunne, että onko sitä jotenkin epäonnistunut, kun ei ole onnistunut hankkimaan tähän ikään mennessä vakituista työtä, perhettä, asuntolainaa ja vuosittaisia Kanarian-lomia.
Olen pari vuotta Eevaa nuorempi, mutta tuo jatkuva taloudellinen epävarmuus syö ihmistä pala palalta. Varsinkin jos on jäänyt vasten tahtoaan sinkuksi, eikä lähipiirissä ole ketään, joka voisi auttaa/ei ole turvaverkkoa. Elämä on erittäin stressaavaa taloudellisesti. Ennen käytiin yhteisissä illanviettopaikoissa, lavatansseissa ym. jossa oli helpompi löytää kumppani.
Koin työuupumuksen pari vuotta sitten, kun firman merkonomit tekivät työnsä omaan tahtiin kaikessa rauhassa ja pitivät päivittäin yli tunnin pituisia kahvitaukoja, mutta se kaikki ylimääräinen työ valui sitten minulle ja suorastaan pakotettiin työskentelemään äärirajoille, kun kyllähän nuori jaksaa ja kestää älytyöntä työtahtia toisin kuin vanhukset.
Työssä uupuneet ovat usein ns. kilttejä ja vastuuntuntoisia ihmisiä, joilla on suuri tarve miellyttää toista asettaen omat tarpeet taka-alalle. Aikaisempi sukupolvi selvisi paljon vähemmällä. Esim. meidän merkonomit eivät osaa nykypäivänäkään sujuvaa englantia (tai käyttää muuta teknisempää ohjelmaa kuin sähköpostia), eikä heillä ole aikomustaan parantaa osaamistaan. Kaikki kv-asiakassuhteet jää minun kontolle ja niitä on verraittain paljon enemmän kuin kotimaisia asiakkaita kansainvälistymisen myötä. Joudun tekemään paljon vaativampaa työtä ja nopeammalla työtahdilla (firman näkökulmasta tuottavuus on +2-3 kertaa enemmän heihin verrattuna), mutta palkkani on paljon pienempi. Nyt olen joutunut esimieheni silmätikuksi, kun en enää suostu yhtä kiltisti paikkaamaan organisaation ongelmia. Osa hänen toimista täyttää kiusaamisen tunnusmerkit, mutta naamioitu direktio-oikeuteen, joten siihen on kenenkään ulkopuolisen vaikea puuttua ja tietysti firman merkonimit eivät näe tässä mitään ongelmaa, eivätkä halua luopua saavutetuista eduista. Henkisesti äärimmäisen raskasta. En uskalla vaihtaa työpaikkaa, kun tämä on eka vakituinen positio. Olisi helvettiä joutua taas pätkätyökierteeseen.
Vuokratyöfirmat pitäisi kieltää! Laki on tehty työntekijöiden suojelemiseksi, mutta siitä ei ole mitään apua, jos on vuokrafirman listoilla. Sanotaan päin naamaa, että voi aina lopettaa työt jos asiakas ei "miellytä".
Olisikohan tässä myös sinun ongelmasi syy:
(lainattu mielipide edelliseltä sivulta)
Enpä tiedä. Luulen että tämä on pitkälle kouluttautumisen ja ikäluokkien laajan koulutuksen toinen puoli. Ei kaikille riitä vaativia tehtäviä, eikä kaikkien kapasiteetti riitä niihin. Ja tietenkin nuorten pitää unelmoida ja uskoa itseensä, mutta ripaus realismia eri alojen työtilanteen kannalta on myös tarpeen.
Omalla alallani on hyvä työtilanne, ja monentasoisia tehtäviä. Eli kunhan on normaalisti asiansa hoitava, tavallisen luotettava ihminen, töitä kyllä löytyy. Mutta silti olen joutunut katselemaan useamman kerran sitä kipuilua, kun joku ei oikein pysty hoitamaan vaativampia (asiantuntija/projektipäällikkö) tehtäviä, vaan rutiininomainen, ohjattu tehtävä sujuisi paremmin. Mitä korkeampi koulutus, sen vaikeampi tätä on hyväksyä. Tietenkin. Ja hirveän helposti syytetään ympäristöä/pomoa/nykyajan kauheaa työelämää. Samaan aikaan joku alemmalla koulutuksella nohevana tyyppinä selviää ihan hyvin.
En tiedä mitä asialle pitäisi tehdä. Paitsi osata rekrytoida paremmin.
Tiedän että tämä saa alapeukkuja. Mutta tämä on se mitä itse olen nähnyt. Varmasti on muitakin tarinoita ja tilanteita.
Vierailija kirjoitti:
Pirjo-Irmeli hiihti tehtaan portille vuonna 1982 ja sai töitä, milleniaali tuli valituksi 150 hakijan joukosta -> ajatus on jo lähtökohtaisesti se, että on pakko olla paras.
Pirjo-Irmeli nostaa äläkän, että hänhän tasan tarkkaan ei ota uusia tehtäviä, pomo kuittaa Pirjo-Irmelin vaan olevan Pirjo-Irmeli. Milleniaali alkaa yllättäen "puolustaa rajojaan" -> röyhkeä nuori työntekijä**, mahtaako olla oikealla alalla, milloinkas se sopimus loppuukaan.
**Paitsi jos hän on karismaattinen supersankari, joka kertoo totuuden ja pelastaa maailman.
Pirjo-Irmeli on ollut pitämässä firmaa pystyssä ja osoittanut luotettavuutensa.
Pirjo-Irmeli siis saa pitää paikkansa, vaikka onkin firmalle kalliimpi työntekijä.
Pomon sana on laki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nyt lainaa ketään, mutta on todella väheksyvän kuuloista kun sanotaan, että se kaikki on vain milleniaalin omassa päässä.
En minä keksinyt firman tavoitteita omasta päästäni, ne oli ihan mustaa valkoisella. Ja omin silmin näin pomon reaktion kun jotakin meni pieleen, en kuvitellut sitä. Ihan sama millainen epäkelpo pullamössöluonne olen, ne asiat ovat totta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pirjo-Irmeli hiihti tehtaan portille vuonna 1982 ja sai töitä, milleniaali tuli valituksi 150 hakijan joukosta -> ajatus on jo lähtökohtaisesti se, että on pakko olla paras.
Pirjo-Irmeli nostaa äläkän, että hänhän tasan tarkkaan ei ota uusia tehtäviä, pomo kuittaa Pirjo-Irmelin vaan olevan Pirjo-Irmeli. Milleniaali alkaa yllättäen "puolustaa rajojaan" -> röyhkeä nuori työntekijä**, mahtaako olla oikealla alalla, milloinkas se sopimus loppuukaan.
**Paitsi jos hän on karismaattinen supersankari, joka kertoo totuuden ja pelastaa maailman.
Pirjo-Irmeli on ollut pitämässä firmaa pystyssä ja osoittanut luotettavuutensa.
Pirjo-Irmeli siis saa pitää paikkansa, vaikka onkin firmalle kalliimpi työntekijä.
Pomon sana on laki.
Myönnät siis itsekin, että Pirjo-Irmelin asema on erilainen, ja samat neuvot ei toimi kaikille? Se oli mun niin sanottu pointtini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse 80-luvulla syntynyt ja aloittanut työurani määräaikaisissa tehtävissä, saanut yhdet potkut tuotannollis-taloudellisista syistä ja taas määräaikaisen pestin kautta päätynyt vakivirkaan. Yhden kerran burnout oli todella lähellä, mutta sitten tuli onneksi potkut ja sain pään selväksi ja muutettua toimintaani.
Olen sitä mieltä että vikaa on sekä yhteiskunnassa että yksilöissä.
Työ ja työelämä on muuttunut. Sähköpostit, järjestelmät, some kaikki tuuttaa koko ajan viestiä. Se tekee keskittymisestä vaikeampaa ja saattaa pitää työntekijän ns. valmiustilassa koko päivän. Toisaalta vanhemmilla työntekijöillä (joita nykyisessä työssäni on suurin osa) on aika monella hyvä tapa hoitaa nämä kaikki viestit. He tarkistavat ne aamulla eka ja iltapäivällä ruokatauon jälkeen. Silloin heillä on enemmän yhtäjaksoista työaikaa ja parempi mahdollisuus keskittyä. Samalla lailla he toimivat oman puhelimensa, työpuhelimensa ja työpaikan koneen kanssa.
Joku kirjoitti tässä ketjussa aiemmin, että koulutus määrittää nykyään sen mihin asemaan ihminen voi päätyä sen sijaan että ihmisen ns. nohevuus vaikuttaisi asiaan enemmän. Allekirjoitan tämän. Joskus KTM-tutkinto voi olla ihan turha, koska ihmisen henkinen kantti ei vaan riitä vaativiin tehtäviin vaan ne rivitason tehtävät olisivat parempi jaksamisen kannalta.
Vapaa-aika on nykyään monella aikamoista säntäilyä. Myös minulla oli. Joka ilta oli tapaamisia, harrastuksia, matkoja ja kalenteria selattiin kavereiden kera kun etsittiin tapaamisaikaa. Aikaisemmin ihmisillä oli vähemmän ohjattuja harrastuksia, vähemmän tapoja viettää vapaa-aikaa. Jonkun pienessä kaupungissa sijainneen firman keskiportaan johdolla tai vaikka edes Helsingissä sijainneen firman keskiportaan johdolla ei ollut joka illalle sovittuja kaveritapaamisia, kerran kuussa matkoja Keski-Eurooppaan, ohjattuja harrastuksia tai muuta vastaavaa. Mentiin kotiin, syötiin, katsottiin kahta kanavaa teeveestä, luettiin sanomalehti ja katsottiin teeveetä. Viikonloppuisin mentiin mökille, kalaan, hoidettiin pihaa tai kohennettiin omakotitaloa. Pari kertaa vuodessa sukuloitiin kauempana. Luettiin paljon enemmän kuin nykyään. Ihmisen kokonaisrasitus voi olla liian suurta, mutta aina syyllinen ei ole työelämä. Joskus se on myös vapaa-ajan ja työelämän yhteisrasitus.
Työpaikoilla taas pitäisi mielestäni luopua myös turhasta säntäilystä. Johdon ja omistajien pitäisi päättää mikä on päätavoite miksi töissä ollaan ja mihin pyritään. Sitten pyritään siihen ja lopetetaan kaikki ylimääräinen konsulttijargon, rasittavat tiimipäivät ja muutosprojektit. Erityisen allerginen olen kaikelle visuaalisen ilmeen muutosprojekteille. Nykyisessä työpaikassani ei ole juuri mitään muodikasta, välillä aivan järkyttävä kiire, mutta ei myöskään neljännesvuosittain uudelleen suuntaa ottavia projekteja, ei yhtään ainutta konsulttia kahteen vuoteen (!!!) ja tiimipävä vain kerran vuodessa (pakolllinen kyllä). Sen sijaan hyvä työterveyshuolto, selkeä tavoite ja työaika kirjataan ylös kaikilla, myös esimiehillä. Jokainen on myös velvollinen selittämään miksi ylitöitä on kertynyt ja esimies on velvollinen tilanteeseen puuttumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pirjo-Irmeli hiihti tehtaan portille vuonna 1982 ja sai töitä, milleniaali tuli valituksi 150 hakijan joukosta -> ajatus on jo lähtökohtaisesti se, että on pakko olla paras.
Pirjo-Irmeli nostaa äläkän, että hänhän tasan tarkkaan ei ota uusia tehtäviä, pomo kuittaa Pirjo-Irmelin vaan olevan Pirjo-Irmeli. Milleniaali alkaa yllättäen "puolustaa rajojaan" -> röyhkeä nuori työntekijä**, mahtaako olla oikealla alalla, milloinkas se sopimus loppuukaan.
**Paitsi jos hän on karismaattinen supersankari, joka kertoo totuuden ja pelastaa maailman.
Pirjo-Irmeli on ollut pitämässä firmaa pystyssä ja osoittanut luotettavuutensa.
Pirjo-Irmeli siis saa pitää paikkansa, vaikka onkin firmalle kalliimpi työntekijä.
Pomon sana on laki.
Myönnät siis itsekin, että Pirjo-Irmelin asema on erilainen, ja samat neuvot ei toimi kaikille? Se oli mun niin sanottu pointtini.
Kysy pomolta!
älä syytä Pirjo-Irmeliä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pirjo-Irmeli hiihti tehtaan portille vuonna 1982 ja sai töitä, milleniaali tuli valituksi 150 hakijan joukosta -> ajatus on jo lähtökohtaisesti se, että on pakko olla paras.
Pirjo-Irmeli nostaa äläkän, että hänhän tasan tarkkaan ei ota uusia tehtäviä, pomo kuittaa Pirjo-Irmelin vaan olevan Pirjo-Irmeli. Milleniaali alkaa yllättäen "puolustaa rajojaan" -> röyhkeä nuori työntekijä**, mahtaako olla oikealla alalla, milloinkas se sopimus loppuukaan.
**Paitsi jos hän on karismaattinen supersankari, joka kertoo totuuden ja pelastaa maailman.
Pirjo-Irmeli on ollut pitämässä firmaa pystyssä ja osoittanut luotettavuutensa.
Pirjo-Irmeli siis saa pitää paikkansa, vaikka onkin firmalle kalliimpi työntekijä.
Pomon sana on laki.
Myönnät siis itsekin, että Pirjo-Irmelin asema on erilainen, ja samat neuvot ei toimi kaikille? Se oli mun niin sanottu pointtini.
Kysy pomolta!
älä syytä Pirjo-Irmeliä
Pirjo-Irmelihän on vain esimerkillinen työntekijä. Tekee vain sen mihin pystyy ja mitä ehtii, eikä pala loppuun. Milleniaalien pitäisi ottaa hänestä oppia, eikä pitää sylkykuppina pomon sijaan.
Katsooko kukaan muuten Aggretsuko-sarjaa Netflixistä?
Sarja kertoo mielestäni aika oivaltavasti millenniaalien odotuksista ja paineista elämässä, toki japanilaisella työkulttuurilla maustettuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen itse 80-luvulla syntynyt ja aloittanut työurani määräaikaisissa tehtävissä, saanut yhdet potkut tuotannollis-taloudellisista syistä ja taas määräaikaisen pestin kautta päätynyt vakivirkaan. Yhden kerran burnout oli todella lähellä, mutta sitten tuli onneksi potkut ja sain pään selväksi ja muutettua toimintaani.
Olen sitä mieltä että vikaa on sekä yhteiskunnassa että yksilöissä.
Työ ja työelämä on muuttunut. Sähköpostit, järjestelmät, some kaikki tuuttaa koko ajan viestiä. Se tekee keskittymisestä vaikeampaa ja saattaa pitää työntekijän ns. valmiustilassa koko päivän. Toisaalta vanhemmilla työntekijöillä (joita nykyisessä työssäni on suurin osa) on aika monella hyvä tapa hoitaa nämä kaikki viestit. He tarkistavat ne aamulla eka ja iltapäivällä ruokatauon jälkeen. Silloin heillä on enemmän yhtäjaksoista työaikaa ja parempi mahdollisuus keskittyä. Samalla lailla he toimivat oman puhelimensa, työpuhelimensa ja työpaikan koneen kanssa.
Joku kirjoitti tässä ketjussa aiemmin, että koulutus määrittää nykyään sen mihin asemaan ihminen voi päätyä sen sijaan että ihmisen ns. nohevuus vaikuttaisi asiaan enemmän. Allekirjoitan tämän. Joskus KTM-tutkinto voi olla ihan turha, koska ihmisen henkinen kantti ei vaan riitä vaativiin tehtäviin vaan ne rivitason tehtävät olisivat parempi jaksamisen kannalta.
Vapaa-aika on nykyään monella aikamoista säntäilyä. Myös minulla oli. Joka ilta oli tapaamisia, harrastuksia, matkoja ja kalenteria selattiin kavereiden kera kun etsittiin tapaamisaikaa. Aikaisemmin ihmisillä oli vähemmän ohjattuja harrastuksia, vähemmän tapoja viettää vapaa-aikaa. Jonkun pienessä kaupungissa sijainneen firman keskiportaan johdolla tai vaikka edes Helsingissä sijainneen firman keskiportaan johdolla ei ollut joka illalle sovittuja kaveritapaamisia, kerran kuussa matkoja Keski-Eurooppaan, ohjattuja harrastuksia tai muuta vastaavaa. Mentiin kotiin, syötiin, katsottiin kahta kanavaa teeveestä, luettiin sanomalehti ja katsottiin teeveetä. Viikonloppuisin mentiin mökille, kalaan, hoidettiin pihaa tai kohennettiin omakotitaloa. Pari kertaa vuodessa sukuloitiin kauempana. Luettiin paljon enemmän kuin nykyään. Ihmisen kokonaisrasitus voi olla liian suurta, mutta aina syyllinen ei ole työelämä. Joskus se on myös vapaa-ajan ja työelämän yhteisrasitus.
Työpaikoilla taas pitäisi mielestäni luopua myös turhasta säntäilystä. Johdon ja omistajien pitäisi päättää mikä on päätavoite miksi töissä ollaan ja mihin pyritään. Sitten pyritään siihen ja lopetetaan kaikki ylimääräinen konsulttijargon, rasittavat tiimipäivät ja muutosprojektit. Erityisen allerginen olen kaikelle visuaalisen ilmeen muutosprojekteille. Nykyisessä työpaikassani ei ole juuri mitään muodikasta, välillä aivan järkyttävä kiire, mutta ei myöskään neljännesvuosittain uudelleen suuntaa ottavia projekteja, ei yhtään ainutta konsulttia kahteen vuoteen (!!!) ja tiimipävä vain kerran vuodessa (pakolllinen kyllä). Sen sijaan hyvä työterveyshuolto, selkeä tavoite ja työaika kirjataan ylös kaikilla, myös esimiehillä. Jokainen on myös velvollinen selittämään miksi ylitöitä on kertynyt ja esimies on velvollinen tilanteeseen puuttumaan.
Itsehän olen todennut etten opiskele suoraan maisteriksi alallani. En vaikka kuinka väittäisivät ettei "kunnon" työtä saa ilman sitä. Mieluummin opettelen kandina alemman tason työn ja katson, onko minusta edes "korkeammalle" tasolle. Kammottavaa olisi tajuta ettei itsestä edes olisi niihin parempiin töihin ja olisin työtön, loppuunpalanut maisteri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pirjo-Irmeli hiihti tehtaan portille vuonna 1982 ja sai töitä, milleniaali tuli valituksi 150 hakijan joukosta -> ajatus on jo lähtökohtaisesti se, että on pakko olla paras.
Pirjo-Irmeli nostaa äläkän, että hänhän tasan tarkkaan ei ota uusia tehtäviä, pomo kuittaa Pirjo-Irmelin vaan olevan Pirjo-Irmeli. Milleniaali alkaa yllättäen "puolustaa rajojaan" -> röyhkeä nuori työntekijä**, mahtaako olla oikealla alalla, milloinkas se sopimus loppuukaan.
**Paitsi jos hän on karismaattinen supersankari, joka kertoo totuuden ja pelastaa maailman.
Pirjo-Irmeli on ollut pitämässä firmaa pystyssä ja osoittanut luotettavuutensa.
Pirjo-Irmeli siis saa pitää paikkansa, vaikka onkin firmalle kalliimpi työntekijä.
Pomon sana on laki.
Myönnät siis itsekin, että Pirjo-Irmelin asema on erilainen, ja samat neuvot ei toimi kaikille? Se oli mun niin sanottu pointtini.
Kysy pomolta!
älä syytä Pirjo-Irmeliä
Pirjo-Irmelihän on vain esimerkillinen työntekijä. Tekee vain sen mihin pystyy ja mitä ehtii, eikä pala loppuun. Milleniaalien pitäisi ottaa hänestä oppia, eikä pitää sylkykuppina pomon sijaan.
Pirjo-Irmelin ei pitäisi päteä milleniaaleille neuvoilla, jotka toimivat Pirjo-Irmelille, ei milleniaaleille. Sama neuvo ei toimi aloittelijalle ja "avainhenkilölle". Sama neuvo ei toimi vuonna 2020 ja 1982.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pirjo-Irmeli hiihti tehtaan portille vuonna 1982 ja sai töitä, milleniaali tuli valituksi 150 hakijan joukosta -> ajatus on jo lähtökohtaisesti se, että on pakko olla paras.
Pirjo-Irmeli nostaa äläkän, että hänhän tasan tarkkaan ei ota uusia tehtäviä, pomo kuittaa Pirjo-Irmelin vaan olevan Pirjo-Irmeli. Milleniaali alkaa yllättäen "puolustaa rajojaan" -> röyhkeä nuori työntekijä**, mahtaako olla oikealla alalla, milloinkas se sopimus loppuukaan.
**Paitsi jos hän on karismaattinen supersankari, joka kertoo totuuden ja pelastaa maailman.
Pirjo-Irmeli on ollut pitämässä firmaa pystyssä ja osoittanut luotettavuutensa.
Pirjo-Irmeli siis saa pitää paikkansa, vaikka onkin firmalle kalliimpi työntekijä.
Pomon sana on laki.
Myönnät siis itsekin, että Pirjo-Irmelin asema on erilainen, ja samat neuvot ei toimi kaikille? Se oli mun niin sanottu pointtini.
Kysy pomolta!
älä syytä Pirjo-Irmeliä
Pirjo-Irmelihän on vain esimerkillinen työntekijä. Tekee vain sen mihin pystyy ja mitä ehtii, eikä pala loppuun. Milleniaalien pitäisi ottaa hänestä oppia, eikä pitää sylkykuppina pomon sijaan.
Pirjo-Irmelin ei pitäisi päteä milleniaaleille neuvoilla, jotka toimivat Pirjo-Irmelille, ei milleniaaleille. Sama neuvo ei toimi aloittelijalle ja "avainhenkilölle". Sama neuvo ei toimi vuonna 2020 ja 1982.
asennevammaiselle milleniaalille ei neuvoja kannatakaan tuhlata, saa mennä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse 80-luvulla syntynyt ja aloittanut työurani määräaikaisissa tehtävissä, saanut yhdet potkut tuotannollis-taloudellisista syistä ja taas määräaikaisen pestin kautta päätynyt vakivirkaan. Yhden kerran burnout oli todella lähellä, mutta sitten tuli onneksi potkut ja sain pään selväksi ja muutettua toimintaani.
Olen sitä mieltä että vikaa on sekä yhteiskunnassa että yksilöissä.
Työ ja työelämä on muuttunut. Sähköpostit, järjestelmät, some kaikki tuuttaa koko ajan viestiä. Se tekee keskittymisestä vaikeampaa ja saattaa pitää työntekijän ns. valmiustilassa koko päivän. Toisaalta vanhemmilla työntekijöillä (joita nykyisessä työssäni on suurin osa) on aika monella hyvä tapa hoitaa nämä kaikki viestit. He tarkistavat ne aamulla eka ja iltapäivällä ruokatauon jälkeen. Silloin heillä on enemmän yhtäjaksoista työaikaa ja parempi mahdollisuus keskittyä. Samalla lailla he toimivat oman puhelimensa, työpuhelimensa ja työpaikan koneen kanssa.
Joku kirjoitti tässä ketjussa aiemmin, että koulutus määrittää nykyään sen mihin asemaan ihminen voi päätyä sen sijaan että ihmisen ns. nohevuus vaikuttaisi asiaan enemmän. Allekirjoitan tämän. Joskus KTM-tutkinto voi olla ihan turha, koska ihmisen henkinen kantti ei vaan riitä vaativiin tehtäviin vaan ne rivitason tehtävät olisivat parempi jaksamisen kannalta.
Vapaa-aika on nykyään monella aikamoista säntäilyä. Myös minulla oli. Joka ilta oli tapaamisia, harrastuksia, matkoja ja kalenteria selattiin kavereiden kera kun etsittiin tapaamisaikaa. Aikaisemmin ihmisillä oli vähemmän ohjattuja harrastuksia, vähemmän tapoja viettää vapaa-aikaa. Jonkun pienessä kaupungissa sijainneen firman keskiportaan johdolla tai vaikka edes Helsingissä sijainneen firman keskiportaan johdolla ei ollut joka illalle sovittuja kaveritapaamisia, kerran kuussa matkoja Keski-Eurooppaan, ohjattuja harrastuksia tai muuta vastaavaa. Mentiin kotiin, syötiin, katsottiin kahta kanavaa teeveestä, luettiin sanomalehti ja katsottiin teeveetä. Viikonloppuisin mentiin mökille, kalaan, hoidettiin pihaa tai kohennettiin omakotitaloa. Pari kertaa vuodessa sukuloitiin kauempana. Luettiin paljon enemmän kuin nykyään. Ihmisen kokonaisrasitus voi olla liian suurta, mutta aina syyllinen ei ole työelämä. Joskus se on myös vapaa-ajan ja työelämän yhteisrasitus.
Työpaikoilla taas pitäisi mielestäni luopua myös turhasta säntäilystä. Johdon ja omistajien pitäisi päättää mikä on päätavoite miksi töissä ollaan ja mihin pyritään. Sitten pyritään siihen ja lopetetaan kaikki ylimääräinen konsulttijargon, rasittavat tiimipäivät ja muutosprojektit. Erityisen allerginen olen kaikelle visuaalisen ilmeen muutosprojekteille. Nykyisessä työpaikassani ei ole juuri mitään muodikasta, välillä aivan järkyttävä kiire, mutta ei myöskään neljännesvuosittain uudelleen suuntaa ottavia projekteja, ei yhtään ainutta konsulttia kahteen vuoteen (!!!) ja tiimipävä vain kerran vuodessa (pakolllinen kyllä). Sen sijaan hyvä työterveyshuolto, selkeä tavoite ja työaika kirjataan ylös kaikilla, myös esimiehillä. Jokainen on myös velvollinen selittämään miksi ylitöitä on kertynyt ja esimies on velvollinen tilanteeseen puuttumaan.
Itsehän olen todennut etten opiskele suoraan maisteriksi alallani. En vaikka kuinka väittäisivät ettei "kunnon" työtä saa ilman sitä. Mieluummin opettelen kandina alemman tason työn ja katson, onko minusta edes "korkeammalle" tasolle. Kammottavaa olisi tajuta ettei itsestä edes olisi niihin parempiin töihin ja olisin työtön, loppuunpalanut maisteri.
Häh? Voi maisterikin tehdä niitä alemman tason töitä. Itse uunituoreena maisterina haen assarin hommia, ei tulisi mieleenkään hakea heti korkeamman tason paikkoja, koska ei se koulutus itsessään mitään valmiuksia anna.
Työnantajien pitäisi rekrytoidessa katsoa sitä, kuinka kauan opinnot on vieneet aikaa. Pitkittyneet opinnot kun yleensä kertovat ihmisestä aika paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pirjo-Irmeli hiihti tehtaan portille vuonna 1982 ja sai töitä, milleniaali tuli valituksi 150 hakijan joukosta -> ajatus on jo lähtökohtaisesti se, että on pakko olla paras.
Pirjo-Irmeli nostaa äläkän, että hänhän tasan tarkkaan ei ota uusia tehtäviä, pomo kuittaa Pirjo-Irmelin vaan olevan Pirjo-Irmeli. Milleniaali alkaa yllättäen "puolustaa rajojaan" -> röyhkeä nuori työntekijä**, mahtaako olla oikealla alalla, milloinkas se sopimus loppuukaan.
**Paitsi jos hän on karismaattinen supersankari, joka kertoo totuuden ja pelastaa maailman.
Pirjo-Irmeli on ollut pitämässä firmaa pystyssä ja osoittanut luotettavuutensa.
Pirjo-Irmeli siis saa pitää paikkansa, vaikka onkin firmalle kalliimpi työntekijä.
Pomon sana on laki.
Myönnät siis itsekin, että Pirjo-Irmelin asema on erilainen, ja samat neuvot ei toimi kaikille? Se oli mun niin sanottu pointtini.
Kysy pomolta!
älä syytä Pirjo-Irmeliä
Pirjo-Irmelihän on vain esimerkillinen työntekijä. Tekee vain sen mihin pystyy ja mitä ehtii, eikä pala loppuun. Milleniaalien pitäisi ottaa hänestä oppia, eikä pitää sylkykuppina pomon sijaan.
Pirjo-Irmelin ei pitäisi päteä milleniaaleille neuvoilla, jotka toimivat Pirjo-Irmelille, ei milleniaaleille. Sama neuvo ei toimi aloittelijalle ja "avainhenkilölle". Sama neuvo ei toimi vuonna 2020 ja 1982.
asennevammaiselle milleniaalille ei neuvoja kannatakaan tuhlata, saa mennä
Hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Olin eräässä työpaikassa 3 vuotta osa-aikaisena yliopisto-opiskelujen ohella. Pomo vaati koko ajan että pitää olla jatkuvasti tavoitettavissa koska sijaisia tarvittiin joka viikko. Olisi pitänyt kesken luennon olla valmis vastaamaan puhelimeen ja päivittäin olisi pitänyt monta kertaa päivässä katsoa työsähköposti, vaikka tein töitä vain kahtena päivänä viikossa.
Sillä nyt ei sinnällään ole merkitystä, mitä pomo vaatii ... vaan mitä lukee sinun työsopimuksessasi.
Jos tuollaista tavoitettavissa-oloa ei siihen ole kirjoitettu, niin silloin sinun ei sitä tarvitse tehdä.
Jos taas oli kirjoitettu, niin miksi allekirjoitit?
Nykyään ei kuitenkaan tehdä töitä enemmän kuin ennen. Burnout johtuu siitä, että työlle ei ole vastapainoksi rentoutumista nykyään. Netin ja somen selailu ei ole rentouttavaa, vaan stressaavaa. Periaatteessa työpäivä siis jatkuu monilla siihen saakka, kunnes mennään nukkumaan.