Lue keskustelun säännöt.
Millenniaalien burnout
23.08.2020 |
https://yle.fi/uutiset/3-11499486
Miksi tämä juttu herättää kommentoijissa eli suurissa ikäluokissa niin paljon peppukipua? Hyvä, että Eeva puhuu tästä ja tunnustaa itsekin olleensa luomassa tätä täydellisen pöhinän kulttuuria. Itse olen vasta 29 ja palanut myös 3 kertaa loppuun. Ekan kerran lukiossa, sitten yliopistossa ja lopuksi työelämässä. Koko elämä on ollut ikäluokalleni pelkkää suorittamista ja pelkoa tulevaisuudesta.
Opintojen aikana työssä käyminen ei edes sovi kaikille, se ei sopinut minullekaan. Sainhan minä sieltä verkostoja jotka avittivat sitten vakituisen työn saamiseen, mutta oliko se sen arvoista? Kun paloin loppuun siellä vakityössäkin: esimies vaati aivan älyttömiä, enkä uskaltanut kyseenalaistaa. Firman Whatsapp lauloi viikonloppuisin ja lomalla ja aina piti olla tavoitettavissa. Perjantain afterworkit olivat liki pakollisia ja työyhteisöä piti kutsua toiseksi perheeksi. Lopulta en jaksanut ja otin loparit, karenssista huolimatta. Nyt mietin miten tästä etenen ja säästöillä yritän selvitä.
Kommentit (564)
Vierailija kirjoitti:
Syy burnouteille on se, että milleniaalit tekevät asiat väärässä järjestyksessä.
Lapsia tulla tupsahtelee ennen opintoja, opintojen aikana ennen avioliittoa. Kuka nyt sellaista jaksaa? On aika ja paikka kaikelle ja perinteinen opinnot, parisuhde, työ, avioliitto, talo ja lapset voi kuulostaa vanhanaikaiselta, mutta edesauttaa jaksamisen kanssa suunnattomasti.
Lisäksi niitä lapsia ei tarvi tehdä kahden vuoden ikäerolla. Ihan hullu ajatuskin. Eikä koko ajan tarvi olla menossa ja tekemässä miljoonaa eri asiaa. Kotona möllöttäminenkin on täysin ok.
Niin. Yksi tämän ajan paineista onkin se, että aina on väärä aika tehdä lapsia. Mutta silti syyllistetään alhaisesta syntyvyydestä.
Itse sain lapsen opintojen aikana. Valmistuessa kun olisin ollut 29v. ja alan työkokemusta olisi hyvä saada edes pari vuotta. Sitten olisinkin ollut jo reilu 30.
Ja meillä meni ehkäisyn poisjättämisestä reilu 2 vuotta ennen kuin raskaus alkoi, tämä siis hedelmällisessä 24-26 vuoden iässä.
Yli 30 vuotiaan olisi todnäk ollut jo paljon vaikeampaa, ja silloin toki varmaan olisin saanut kuulla viisastelua, että mitäs et aloittanut ajoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pirjo-Irmeli hiihti tehtaan portille vuonna 1982 ja sai töitä, milleniaali tuli valituksi 150 hakijan joukosta -> ajatus on jo lähtökohtaisesti se, että on pakko olla paras.
Pirjo-Irmeli nostaa äläkän, että hänhän tasan tarkkaan ei ota uusia tehtäviä, pomo kuittaa Pirjo-Irmelin vaan olevan Pirjo-Irmeli. Milleniaali alkaa yllättäen "puolustaa rajojaan" -> röyhkeä nuori työntekijä**, mahtaako olla oikealla alalla, milloinkas se sopimus loppuukaan.
**Paitsi jos hän on karismaattinen supersankari, joka kertoo totuuden ja pelastaa maailman.
Pirjo-Irmeli on ollut pitämässä firmaa pystyssä ja osoittanut luotettavuutensa.
Pirjo-Irmeli siis saa pitää paikkansa, vaikka onkin firmalle kalliimpi työntekijä.
Pomon sana on laki.
Myönnät siis itsekin, että Pirjo-Irmelin asema on erilainen, ja samat neuvot ei toimi kaikille? Se oli mun niin sanottu pointtini.
Kysy pomolta!
älä syytä Pirjo-Irmeliä
Pirjo-Irmelihän on vain esimerkillinen työntekijä. Tekee vain sen mihin pystyy ja mitä ehtii, eikä pala loppuun. Milleniaalien pitäisi ottaa hänestä oppia, eikä pitää sylkykuppina pomon sijaan.
Pirjo-Imerli ei suostu opettelemaan uutta tietokoneohjelmaa tai hiomaan kielitaitojaan, joten Pirjo-Irmeliltä tekemättä jäävät merkkaukset tietojärjestelmään tai englanninkielisten asioiden hoito jää Miina-Milleniaalille.
Pirjo irmeli voi olla hoikka nuoren näköinen iso tissinen ja menestynyt (kuten minä)
Vaihdoin oman nimeni..kun ihmiset ihmettelivät sitä koko ajan
muistutti aikalailla tota pirjo irmeliä
53 vuotias leppänen maalta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lueskelin Kolun jutun monta kertaa läpi ja en löytänyt juurikaan samaistuttavaa elämääni. Olen valmistunut korkeakoulusta 2013 ja ollut siitä lähtien vakityössä, jossa työpaikkani on erittäin varmalla pohjalla loppuelämäni ajan. Työni on mukavaa ja mielenkiintoista myös ajoittain stressaavaa. Erittäin palkitsevaa työtä. Kaikkea sopivassa määrin minulle . Työni ei seuraa kotiini koskaan mukaan mutta minulle maksetaan myös suhteellisen alhaista kuukausipalkkaa, n 2500€ kuussa. Naisvaltaiset alat. Itselläni tämä raha riittää erinomaisesti kaikkeen.
Olen asunut omistusasunnossa avomieheni kanssa v 2014 lähtien ja meillä on nyt 3-vuotias lapsi. Mieheni tienaa minua jonkun verran enemmän. Elämäni ei ole suorittamista, en koe erityisesti paineita somen kauniista kuvista tai oikein mistään.
Tykkään lapsestani ja nautin ulkona touhuilusta hänen sekä mieheni kanssa. Käyn lenkkeilemässä kun mieleni tekee ja rakastan sarjojen katselua ja herkuttelua. En tiedä miksi tätä tänne kirjoitan mutta kai halusin jakaa erilaisen tarinan.. Tykkään elämästäni, jonkun mielestä se on varmasti tylsää mutta olen oikeastaan todella onnellinen. Minulla on rahaa matkustaa, ostaa tarpeellisia tavaroita, käydä syömässä jne.
Olen 31-vuotias ja koen eläväni todella onnellista aikaa elämässäni.
Täällä samanlaista. Vakituinen työpaikka jossa teen 80% työaikaa, käteen jää palkasta ja tuista n. 2000e, säästöön jää joka kuukausi satasia. 2 lasta, omakotitalo, mies joka tienaa tuplasti enemmän. Olen mielestäni nätti ja urheilen koska pidän siitä, kokkaan terveellistä ruokaa ja vietän perheen kanssa aikaa.
Ei ole erityisiä paineita että pitäisi vielä saavuttaa jotain, mitä se voisi olla..? Elämä on rauhallista ja mukavaa, turvattua. Ikä 30v.Entä jos sitä hyvin tienaavaa miestä ei olisi?
No sitten ei varmaan olisi lapsiakaan? Vai tarkoitatko että hän kuolisi? Uskon että pärjättäisiin ihan hyvin silti, ehkä talo pitäisi vaihtaa pienempään. Vaikka tuskin sitten olisin kovin onnellinen ainakaan hetkeen jos hän kuolisi.
Olisiko enemmän paineita pysyä työelämässä, olla hyvä työntekijä, pelottaisiko työttömyys tai tulevaisuus enemmän, jos ei olisi sitä tienaavaa kumppania jakamassa arjen menot ja haasteet?
Tuskinpa, en ole sressaajaluonne ja saisin ihan mukavasti erilaisia tukia jos työpaikka lähtisi alta, sitten olisi enemmän aikaa kiertää kirppareita ja tehdä alusta saakka ruuat ja pitää kasvihuonetta jne :)
Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää, että oikeasti on huonoja työoloja, vaatimukset ovat koventuneet, harjoittelijallakin pitää olla fluent English, ja nuorten pitää kilpailla parhaimmuudesta päästäkseen töihin ja sen jälkeen sinnitellä työpaikalla ilman niitä 30:ssä vuodessa hioutuneita superkykyjä (en tosin ymmärrä neuvoja katsoa spostia kerran-pari päivässä, eivät ainakaan minun viestini minnekään järjesty, vaan posti entistä pahemmin tukkeessa ja joku kuitenkin lähettänyt jotakin kiireellistä).
"Älä osta lattekahveja", "Älä elä Instagramissa", "Taisit opiskella jotain typerää alaa", kaikkea tällaista skeidaa (ja oletuksiin perustuvaa), mutta vikahan ei tietenkään voi olla työnantajassa. No ehkä teillä on kokemusta viimeiset 30 vuotta yhdestä samasta työpaikasta.
Itse ajauduin burniksen jälkeen työkyvyttömyyteen. Osasyynä surkea lääkekeskeinen hoito, minkä pääasiallinen sisältö oli rukata aivokemiani kuntoon mutta taisikin käydä niin, että aivokemioita sekoitettiin niin että olo muuttui entistä kehnommaksi. Burniksen päälle sain erinäisistä lääkkeistä koituneet harmit. Kesti jonkun laskea 1+1 että yksi syy miksi voin pas****** oli ne lääkkeet joiden alasajo on ollut myös pitkä ja kivinen tie.
Tajusin syntyneeni ajanjaksolle missä ihan normaalejakin elämänreaktioita lääkitään ja vaikka ihmiset yhä enemmissä määrin uupuu, niin burnis ei ole mikään diagnoosi, mutta masiksella pääse sairaslomalle. Kun en alkanut toipua, sain vähän lisää diagnoosia, minkä paikkansapitävyyteen uskoni ei ole kovin korkea. Nämä diagnoosit ei kylläkään selitä sitä miksi en palaudu liikunnasta, miksi on ruumiillisia oireita edelleen enkä kestä oikein rasitusta, mikä puhkesi burniksen myötä. Lääkepuruistakin on tullut omia oireita.
Kun on oravanpyörästi tippunut kerran, en koe suurta halua takaisin. Tuntuu niinkuin olisi sivustakatsojana kaikelle tällä hetkellä. Voi olla, että pitkän tauon jälkeen työelämästä, kun olin vasta aloittelemassa asioita, voi olla hankala päästä enää sinne. Toisaalta en tiedä haluanko, koska olo on ollut paljon parempi ulkona siitä. Ehkä en koskaan tule ostamaan omistuskämppää, tai saavuttamaan mitään statusta tai materiaa. Toisaalta sillä tuntuu olevan yhä vähemmän väliä itselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tehköön töitä he, joita se kiinnostaa. Itse hyppäsin pois oravanpyörästä pari vuotta sitten ja keskityn tärkeämpiin asiohin elämässä kuin joku työnteko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näinhän se. Kaikki on tehty "oikein" (lukion ainevalinnat, kirjoituksiin ja pääsykokeisiin panostaminen, alavalinnan kanssa tasapainottelu niin että järki ja into kohtaavat, opintoihin panostaminen samalla töissä käyden, terveydestä ja ulkonäöstä huolehtiminen, someaktiivisuus, tiedostaminen ja kestävien valintojen tekeminen jne jne) mutta sitä palkintoa ei koskaan tule, kestäviä parisuhteita ei muodostu, ura ei urkene, työpaikkaa ei löydy tai jos löytyy niin pätkää pätkää pätkää ja hirveä kiire surkea palkka ja vielä surleammat työolot. Lisäksi joka ainoa talouskriisi viimeisen 30 vuoden aikana on pätkinyt päin näköä nimenomaan milleniaaleja. Edelleen kärsitään 90-luvun laman vaikutuksista eikä meno ole helpottanut ollenkaan. Ensimmäinen sukupolvi joka ei koskaan tule saavuttamaan vanhempiensa elintasoa.
Mietin ensin, että huh onneksi omat vanhempani jättivät riman aika matalalle, pienipalkkaiset julkisen alan duunarit, mullahan on jo parempi palkka. Mutta sitten aloin miettiä tuota "elintasoa", ainiin hitto, heillähän on iso omakotitalo kehyskunnassa, ja mulla vuokrakämppä, en ees saa asuntolainaa :D
Jep. Omilla vanhemmillani oli omakotitalo maksettu noin kymmenessä vuodessa ja siinä sitten asuttivat isoa omakotitaloa, kahta autoa ja kesämökkiä. Itselläni on 30-vuotiaana vuokrayksiö ja kova miettiminen että millä maksan oman asunnon, vaikka palkkani on vielä keskimääräistä parempi. Ennen vanhaan oli vaikka mitä tehtaita ja palveluita jossain taajamissa josta löytyi töitä niin duunarille kuin toimistotyöntekijällekin, nykyisin ainakin omalla alallani on pakko asua vähintään pääkaupunkiseudulla jos tahtoo töitä. Ja silloin on maksettava myös kasvukeskuksen asumiskulut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näinhän se. Kaikki on tehty "oikein" (lukion ainevalinnat, kirjoituksiin ja pääsykokeisiin panostaminen, alavalinnan kanssa tasapainottelu niin että järki ja into kohtaavat, opintoihin panostaminen samalla töissä käyden, terveydestä ja ulkonäöstä huolehtiminen, someaktiivisuus, tiedostaminen ja kestävien valintojen tekeminen jne jne) mutta sitä palkintoa ei koskaan tule, kestäviä parisuhteita ei muodostu, ura ei urkene, työpaikkaa ei löydy tai jos löytyy niin pätkää pätkää pätkää ja hirveä kiire surkea palkka ja vielä surleammat työolot. Lisäksi joka ainoa talouskriisi viimeisen 30 vuoden aikana on pätkinyt päin näköä nimenomaan milleniaaleja. Edelleen kärsitään 90-luvun laman vaikutuksista eikä meno ole helpottanut ollenkaan. Ensimmäinen sukupolvi joka ei koskaan tule saavuttamaan vanhempiensa elintasoa.
Mietin ensin, että huh onneksi omat vanhempani jättivät riman aika matalalle, pienipalkkaiset julkisen alan duunarit, mullahan on jo parempi palkka. Mutta sitten aloin miettiä tuota "elintasoa", ainiin hitto, heillähän on iso omakotitalo kehyskunnassa, ja mulla vuokrakämppä, en ees saa asuntolainaa :D
Jep. Omilla vanhemmillani oli omakotitalo maksettu noin kymmenessä vuodessa ja siinä sitten asuttivat isoa omakotitaloa, kahta autoa ja kesämökkiä. Itselläni on 30-vuotiaana vuokrayksiö ja kova miettiminen että millä maksan oman asunnon, vaikka palkkani on vielä keskimääräistä parempi. Ennen vanhaan oli vaikka mitä tehtaita ja palveluita jossain taajamissa josta löytyi töitä niin duunarille kuin toimistotyöntekijällekin, nykyisin ainakin omalla alallani on pakko asua vähintään pääkaupunkiseudulla jos tahtoo töitä. Ja silloin on maksettava myös kasvukeskuksen asumiskulut.
Tuo on ihan totta, jopa työllistävät yritykset ovat vähentyneet, kaikkein radikaaleimmin toki 90-luvulla. Aloin jokin aika sitten kartoittaa mielenkiintoisia yrityksiä (etenkin ns tuotanto kiinnostaa). Ja jestas sentään, eihän niitä edes ole paljoa! Tiedän sen verran, että ennen on ollut paremmin valinnan varaa, "Ylöjärven Puukenkätehdas", "Karin Saha ja Vasara", "Virtasen Lankapaja", tiedätte varmaan mitä tarkoitan.
Suurin osa yrityksistä Suomessa on yksinyrittäjiä, ja suurin osa tuotannosta on Made on China.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työmyyrä kirjoitti:
Kertokaahan, mikä nykyisestä opiskelija- ja työelämästä tekee verrattuna takavuosiin? 80-luvulla oli vielä paljon aputöitä, eikä työtahti aina ollut kovin kummoinen. 90-luvun lama kuitenkin vei monet helpot konttorihommat. Eihän työ raksalla tai kaupan kassalla ole kummoisesti muuttunut 40 vuodessa.
Minä luulen, että vika on nuorten odotuksissa. Nyt työhön asetetaan paljon enemmän toiveita. Pitäisi olla mukavaa, hyvä palkka ja arvostusta. Ihan kuin sellaista olisi ennenkään ollut.
Hmmm yritän vastata jotain...
- en näe sitä mitenkään huonona asiana, että millenialeilla on toiveita (kunhan ei mennä mihinkään överi-elämyshakuisuuteen). Täysin ok odottaa arvostusta ja asiallisia työoloja. Minusta on surullista, että joku on ollut 30 vuotta tyytymätön työpaikkaansa. Millenialille se on uskomatonta, hän olisi nostanut kytkintä jo aikaa sitten.
- olisi mielenkiintoista tietää, miten ihmiset aiemmin pärjäsivät "paremmin" niissä töissä, jotka "ei ennenkään olleet mukavia". Voiko kaikki olla kiinni millenialien asenteesta, vaikea uskoa.Et voi ymmärtää millaista elämä oli ennen, ei siinä mitään.
Joku muistaa kuinka hedelmät saapuivat kauppoihin. Siis asiaa mainostettiin, nyt saa taas appelsiineja.
Kun itse olin tenava, jossain oli Clock, Burger King, ja Carols. Maaseudulla ei näistä tiedetty mitään. Mäkkäri tuli vasta joskus 84 tms.
Mitä luulet että matkailu on ollut? Datsunilla tai linja-autolla johonkin itikoiden syötäväksi oli parasta mitä oli tarjolla "rahvaalle"
Nyt itkette jos ette pääse kerran vuodessa kaukomaille.
Hitto, kaksi tv-kanavaa. Valitkaa siitä.
Mulla on viihdeboksissa 5000 tuntia tallenteita ja ainakin 20 kanavaa, mutta en tiedä, miten se auttaa minua työelämässä tai liittyy ylipäätään...
Niin no, sanoinkin ettei porukka ymmärrä.
Eli miten liittyy? Ennen tyydyttiin vähempään. Nyt jos sulla ei ole 20 kanavaa olet joku reppana luseri. Jos et käy reppureissaamassa Aasiassa, olet epäonnistuja.
Tulevatko vaatimukset vanhemmiltanne vai teiltä itseltänne? Mieti sitä.
Mitä luulet asian olevan koulumaailmassa tai työelämässä? Ei siellä kukaan stressaisi jos kaikki ottais vähän rauhallisemmin. Mutta ei, naiset haluavat näyttää että he ovat parempia, ja jengi lähtee kisaamaan. Sitten kun et onnistu pysymään se hikipingon tahdissa (jolla on vuoden päästä se burnout) olet epäonnistuja.
Siitä on sitten hyvä syyttäää työelämää kun pitäisi katsoa peiliin.
Nämä boomerpsykoosit joissa sössötetään siitä miten milleniaaleilla on kaikki paremmin koska on enemmän halpaa kiinakrääsää ja telkkarikanavia ovat kyllä mielenkiintoista. Kertoo tarinaansa siiten miten suuret ikäluokat ottivat kaiken rakenteellisen hyödyn (kuten vaikkapa pitkäkestoiset vakityöt ja suojelevan liiton) itsestäänselvyytenä ja keskittyivät sen sijaan materiaan ja tarpeettomiin luksushankintoihin joiden hintataso on 30 vuodessa mennyt ihan pohjamutiin samalla kun muut kulut ovat nousseet. Netflix maksaa vain kympin kuussa ja katolle ei tarvita isoa satelliittilautasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suuret ikäluokat nyt vain kokevat asiat aina siitä oman perspektiivin kautta ja vertaavat asiat omien kokemuksien kautta. He kuvittelevat että kaikki on parantunut siitä mitä se oli ennen ja siksi olet poispilattu jos valitat jostain nykyään. Eivät ymmärrä että moni asia on myös huonommin tänään kuin ennen.
Ensinäkin nykyinen työkulttuuri nyt vain on suurella osalla ihmisistä sellainen että et pääse siitä eroon vapaa-aikanakaan, vaan sinun pitää koko ajan olla tavoitettavissa juuri kuten ap sanoi.
Nykyään myös hyväkin koulutus ei takaa sitä että saat työpaikan vaan moni valmistunut joutuu kortistoon tai tekemään jotain aivan muuta. (Enkä nyt puhu mistään humanisteista vaan tiedän monta KTM:ää jolla käynnyt näin) Ja työnantajat pelleilevät jatkuvasti määräaikaisilla työsopimuksilla vaikka olisi tarve vakituiselle henkilölle jättäen työntekijän tulevaisuuden jatkuvasti epävarmuuden tilaan. Tämäkin aiheuttaa nuorille suunnatonta epävarmuutta ja stressiä.
Miten ei voi mennä kaaliin että maailma on muuttunut todella paljon 80-luvulta?
Vierailija kirjoitti:
Suuret ikäluokat nyt vain kokevat asiat aina siitä oman perspektiivin kautta ja vertaavat asiat omien kokemuksien kautta. He kuvittelevat että kaikki on parantunut siitä mitä se oli ennen ja siksi olet poispilattu jos valitat jostain nykyään. Eivät ymmärrä että moni asia on myös huonommin tänään kuin ennen.
Ensinäkin nykyinen työkulttuuri nyt vain on suurella osalla ihmisistä sellainen että et pääse siitä eroon vapaa-aikanakaan, vaan sinun pitää koko ajan olla tavoitettavissa juuri kuten ap sanoi.
Nykyään myös hyväkin koulutus ei takaa sitä että saat työpaikan vaan moni valmistunut joutuu kortistoon tai tekemään jotain aivan muuta. (Enkä nyt puhu mistään humanisteista vaan tiedän monta KTM:ää jolla käynnyt näin) Ja työnantajat pelleilevät jatkuvasti määräaikaisilla työsopimuksilla vaikka olisi tarve vakituiselle henkilölle jättäen työntekijän tulevaisuuden jatkuvasti epävarmuuden tilaan. Tämäkin aiheuttaa nuorille suunnatonta epävarmuutta ja stressiä.
Miten ei voi mennä kaaliin että maailma on muuttunut todella paljon 80-luvulta?
Ja lisään vielä että nykyinen yrityskulttuuri voi olla ihan todella perseestä. Itse huomasin olevani 100 kertaa stressaantuneempi kun työnantajani siirsi yli vuosi sitten moitteettomasti toimivat aputoiminnot Suomesta jonnekin Intiaan koska se nyt vain on halvempaa. Nyt me suomalaiset joudumme tekemään paljon turhaa työtä ihan ekstrana vain koska ulkomaisen alihankkijan työ nyt vain on aivan jäätävän surkeanlaatuista ja he tekevät jatkuvasti virheitä. Jopa vapaa-aikana soitetaan ja kysytään että miten tämä virhe korjataan. Ei mitään järkeä tässä siirrossa. Mutta kun pomot pääkonttorissa on sitä mieltä että tämä on halpaa ja toimii hyvin niin sitten se on niin. Nyt me kaikki suomalaiset olemme enemmän tai vähemmän ylikuormittuneita emmekä jaksa enää kauan näin typerää touhua.
Tervetuloa 2020-luvun monikansalliseen liiketoimintaympäristöön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terve 8-8-8 tasapaino työn, vapaa-ajan ja nukkumisen välillä on todistettu parhaaksi.
lol, ei ole. kun 8-tuntinen työpäivä saatiin läpi, kukaan ei ajatellut että kehitys pysähtyisi siihen, vaan meillä piti olla puolta lyhyempi työviikko jo ajat sitten. joka kerran kun tuottavuutta ja työntekijöinten terveyttä ja hyvinvointia tutkitaan, 8 tuntia ja 5 päivää reippaasti lyhyemmät työviikot voittavat kirkkaasti.
No juu, totta kai se on hyvä jos lyhenee entisestään, vastasin vain tuohon edellisen kommenttiin. Eli pääasia, että työaika ei ylitä sitä 8 tuntia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se ärsyttää, että te ette osaa asettaa rajoja. Älä lähde after workille, älä pidä työkännykkää auki, älä ole viikonloppuisin tavoitettavissa.
t. genX
Tämä on totta. Se, ettei aseta rajoja, johtaa loppujen lopuksi huonompaan työtulokseen ja on merkki huonosta itsetunnosta. Aikoinaan syyllistyin siihen itsekin, kunnes tajusin sen olevan vain eräänlaista pätemistä, että on muka niin tärkeä, että pitää aina olla tavoitettavissa.
Tämäpä, mutta se kynnys asettaa ne rajat on korkea jos kaikki muut suostuu siihen. Jos on ainoa jota ei tavoiteta töiden jälkeen tai viikonloppuna, muut saattavat kokea sinut hankalaksi. Eikä kukaan halua olla se hankala työkaveri.
Työehtosopimukset on tuota varten. On laitonta vaatia varallaoloa, jos sitä ei ole kirjattu työsopimuksiin. Ja ovatko ne oikeasti muut, jotka sitä odottavat, vai vain tunne pääsi sisässä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Milleniaalit osaa valittaa, kitistä ja narista. Se on heidän/meidän erikoisosaamistamme. Katsokaa ruikuttajat peiliin, siellä se syyllinen on.
Itsekin milleniaali.
Vierailija kirjoitti:
Milleniaalit osaa valittaa, kitistä ja narista. Se on heidän/meidän erikoisosaamistamme. Katsokaa ruikuttajat peiliin, siellä se syyllinen on.
Itsekin milleniaali.
Voi se työelämän virhesiirto vielä sullekin tulla eteen, niin tiedät mistä puhutaan. Sinuna myhäilisin tyytyväisenä ja osoittaisin sympatiaa olemalla hiljaa asiasta jota en tunne.
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti sanoi suoraan että jos olisi -89 tiennyt minkälaiseksi elämä tulee muuttumaan 2000-luvulla, ei olisi tehnyt minua. Sanoo että sydän särkyy kun katsoo minun taisteluani raskaan työelämän ja mielenterveysongelmien kanssa. Tiedostaa sen, että meidän nuorten elämä tulee menemään yhä huonompaan suuntaan. Mm. eläkkeet jäävät haaveeksi.
E äiitisi sinua tehnytkään. Hän vain lakkasi pitämästä jalkojaan ristissä n 9 kk ennen kuin synnyit ja jätti tekemättä abortin. passiivisuuden ja tekemättä jättämisien tuloksena sinäkin siis synnyit niinkuin minäkin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuret ikäluokat nyt vain kokevat asiat aina siitä oman perspektiivin kautta ja vertaavat asiat omien kokemuksien kautta. He kuvittelevat että kaikki on parantunut siitä mitä se oli ennen ja siksi olet poispilattu jos valitat jostain nykyään. Eivät ymmärrä että moni asia on myös huonommin tänään kuin ennen.
Ensinäkin nykyinen työkulttuuri nyt vain on suurella osalla ihmisistä sellainen että et pääse siitä eroon vapaa-aikanakaan, vaan sinun pitää koko ajan olla tavoitettavissa juuri kuten ap sanoi.
Nykyään myös hyväkin koulutus ei takaa sitä että saat työpaikan vaan moni valmistunut joutuu kortistoon tai tekemään jotain aivan muuta. (Enkä nyt puhu mistään humanisteista vaan tiedän monta KTM:ää jolla käynnyt näin) Ja työnantajat pelleilevät jatkuvasti määräaikaisilla työsopimuksilla vaikka olisi tarve vakituiselle henkilölle jättäen työntekijän tulevaisuuden jatkuvasti epävarmuuden tilaan. Tämäkin aiheuttaa nuorille suunnatonta epävarmuutta ja stressiä.
Miten ei voi mennä kaaliin että maailma on muuttunut todella paljon 80-luvulta?
Ja lisään vielä että nykyinen yrityskulttuuri voi olla ihan todella perseestä. Itse huomasin olevani 100 kertaa stressaantuneempi kun työnantajani siirsi yli vuosi sitten moitteettomasti toimivat aputoiminnot Suomesta jonnekin Intiaan koska se nyt vain on halvempaa. Nyt me suomalaiset joudumme tekemään paljon turhaa työtä ihan ekstrana vain koska ulkomaisen alihankkijan työ nyt vain on aivan jäätävän surkeanlaatuista ja he tekevät jatkuvasti virheitä. Jopa vapaa-aikana soitetaan ja kysytään että miten tämä virhe korjataan. Ei mitään järkeä tässä siirrossa. Mutta kun pomot pääkonttorissa on sitä mieltä että tämä on halpaa ja toimii hyvin niin sitten se on niin. Nyt me kaikki suomalaiset olemme enemmän tai vähemmän ylikuormittuneita emmekä jaksa enää kauan näin typerää touhua.
Tervetuloa 2020-luvun monikansalliseen liiketoimintaympäristöön.
Älkää korjatko niitä virheitä. Antakaa jälkien johtaa sylttytehtaalle. Vaatikaa alihankkijaa tekemään työnsä kunnolla. Ja kas, kuormittuminen vähenee heti. Kuulostatte vähän liian kilteiltä, ette halua brändin kärsivän, mutta jos brändi kärsii johdon surkeista päätöksistä, niin sen pitää näkyä. Vain siten ne huonot päätökset pyörretään.
Työmyyrä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työmyyrä kirjoitti:
Kertokaahan, mikä nykyisestä opiskelija- ja työelämästä tekee verrattuna takavuosiin? 80-luvulla oli vielä paljon aputöitä, eikä työtahti aina ollut kovin kummoinen. 90-luvun lama kuitenkin vei monet helpot konttorihommat. Eihän työ raksalla tai kaupan kassalla ole kummoisesti muuttunut 40 vuodessa.
Minä luulen, että vika on nuorten odotuksissa. Nyt työhön asetetaan paljon enemmän toiveita. Pitäisi olla mukavaa, hyvä palkka ja arvostusta. Ihan kuin sellaista olisi ennenkään ollut.
Voihan helvetti, ihan jo INTERNET ja se että sähköposti laulaa, noin nyt ihan ensimmäisenä. Lisäksi ei vakivirkoja suoraan koulusta kenellekään ja ei mitään mahdollisuuksia edetä uralla ilman korkakoulututkintoa. Voin toki jatkaakin, mutta siis huutonauran ja melkein itken kun luen sinun vertauskuviasi 80-luvun työelämään jossa ei ole ollut edes internettiä!
Olenhan minä edelleen työelämässä ja kyllä, sähköposti laulaa. Harvoin siihen kuitenkaan tarvitsee vapaa-aikanaan reagoida. 90-luvun laman jälkeen ei enää ole ollut merkonomipankinjohtajia edes maalla. Harva on 30 vuoteen saanut vakivirkoja suoraan koulunpenkiltä. Aika harvalla edes korkeakoulutetulla on muutenkaan kovin hohdokasta uraa. Suurin osa tekee asiantuntijahommia ilman alaisia. Tämä vain ei tunnu nykyisin riittävän.
Ps. Miten internet liittyy aiheeseen?
Mitä ihmettä, todellakin riittäisi.
Oletko ajatellut, että kun sinulla on pohjalla 30 vuoden työkokemus, olet hieman eri asemassa työelämässä kuin sinne juuri astunut 30-vuotias? Jos saa tehdä töitä pelkkien määräaikaisten työsuhteiden muodossa, on paine koko ajan tavoitettavissa olemiseen ja ylisuorittamiseen suuri. Sitä kun voi vaikka saada samalta tyäönanatajalta joskus toisenkin määräaikaisen pätkän.
Vierailija kirjoitti:
Milleniaalit osaa valittaa, kitistä ja narista. Se on heidän/meidän erikoisosaamistamme. Katsokaa ruikuttajat peiliin, siellä se syyllinen on.
Itsekin milleniaali.
Milleniaaleja on kahdenlaisia. On niitä jotka ovat usein syntyneet ainoaksi lapseksi ja saaneet lähes kaiken kultalusikalla eteensä. Näitä poispilattuja yksilöitä on todella paljon milleniaalien keskuudessa ja tuntuu siltä kuin että he ovat pilanneet koko ikäryhmän maineen. Heille muut ovat vain typeriä ruikuttajia kun joskus valittavat jostain aiheestakin, mutta kun ei itse ole joutunut kohtaamaan niitä niin ei tietenkään ymmärrä siitä mitään. Sitten on toinen ryhmä eli niitä jotka ihan itse joutuvat pärjäämään tässä maailmassa ihan itse kovenevien vaatimusten kanssa eivätkä saaneet mitään ilmaiseksi. Taidat kuullua siihen ensimmäiseen ryhmään.
No ei varmaan ole keskipalkka ollut 12000 markkaa vuonna 1990! Itse sain tuon verran hyvässä duunissa IT-alalla vuonna 1999...
Asunnon hintaa vuoden 1990 Kalliossa kannattaa verrata asunnon hintaan v. 2020 Malmilla tai Keravalla.