Lue keskustelun säännöt.
Millenniaalien burnout
23.08.2020 |
https://yle.fi/uutiset/3-11499486
Miksi tämä juttu herättää kommentoijissa eli suurissa ikäluokissa niin paljon peppukipua? Hyvä, että Eeva puhuu tästä ja tunnustaa itsekin olleensa luomassa tätä täydellisen pöhinän kulttuuria. Itse olen vasta 29 ja palanut myös 3 kertaa loppuun. Ekan kerran lukiossa, sitten yliopistossa ja lopuksi työelämässä. Koko elämä on ollut ikäluokalleni pelkkää suorittamista ja pelkoa tulevaisuudesta.
Opintojen aikana työssä käyminen ei edes sovi kaikille, se ei sopinut minullekaan. Sainhan minä sieltä verkostoja jotka avittivat sitten vakituisen työn saamiseen, mutta oliko se sen arvoista? Kun paloin loppuun siellä vakityössäkin: esimies vaati aivan älyttömiä, enkä uskaltanut kyseenalaistaa. Firman Whatsapp lauloi viikonloppuisin ja lomalla ja aina piti olla tavoitettavissa. Perjantain afterworkit olivat liki pakollisia ja työyhteisöä piti kutsua toiseksi perheeksi. Lopulta en jaksanut ja otin loparit, karenssista huolimatta. Nyt mietin miten tästä etenen ja säästöillä yritän selvitä.
Kommentit (564)
Peiliin katsomisesta puheen ollen, itsehän kävin jopa ammattilaisella kysymässä, pitäisikö minun katsoa peiliin vai onko tilanteessani oikeasti jotain vikana. No en poistunut lääkepurkin/diagnoosin kanssa, joten peilini taisi olla ihan kirkas, ja tein päätöksen lähteä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sodan jälkeen kädettömät ja jalattomat veteraanit puski työelämässä kun jokaisen panosta tarvittiin kun oli vielä sisua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työmyyrä kirjoitti:
Kertokaahan, mikä nykyisestä opiskelija- ja työelämästä tekee verrattuna takavuosiin? 80-luvulla oli vielä paljon aputöitä, eikä työtahti aina ollut kovin kummoinen. 90-luvun lama kuitenkin vei monet helpot konttorihommat. Eihän työ raksalla tai kaupan kassalla ole kummoisesti muuttunut 40 vuodessa.
Minä luulen, että vika on nuorten odotuksissa. Nyt työhön asetetaan paljon enemmän toiveita. Pitäisi olla mukavaa, hyvä palkka ja arvostusta. Ihan kuin sellaista olisi ennenkään ollut.
Hmmm yritän vastata jotain...
- en näe sitä mitenkään huonona asiana, että millenialeilla on toiveita (kunhan ei mennä mihinkään överi-elämyshakuisuuteen). Täysin ok odottaa arvostusta ja asiallisia työoloja. Minusta on surullista, että joku on ollut 30 vuotta tyytymätön työpaikkaansa. Millenialille se on uskomatonta, hän olisi nostanut kytkintä jo aikaa sitten.
- olisi mielenkiintoista tietää, miten ihmiset aiemmin pärjäsivät "paremmin" niissä töissä, jotka "ei ennenkään olleet mukavia". Voiko kaikki olla kiinni millenialien asenteesta, vaikea uskoa.Et voi ymmärtää millaista elämä oli ennen, ei siinä mitään.
Joku muistaa kuinka hedelmät saapuivat kauppoihin. Siis asiaa mainostettiin, nyt saa taas appelsiineja.
Kun itse olin tenava, jossain oli Clock, Burger King, ja Carols. Maaseudulla ei näistä tiedetty mitään. Mäkkäri tuli vasta joskus 84 tms.
Mitä luulet että matkailu on ollut? Datsunilla tai linja-autolla johonkin itikoiden syötäväksi oli parasta mitä oli tarjolla "rahvaalle"
Nyt itkette jos ette pääse kerran vuodessa kaukomaille.
Hitto, kaksi tv-kanavaa. Valitkaa siitä.
Mulla on viihdeboksissa 5000 tuntia tallenteita ja ainakin 20 kanavaa, mutta en tiedä, miten se auttaa minua työelämässä tai liittyy ylipäätään...
Niin no, sanoinkin ettei porukka ymmärrä.
Eli miten liittyy? Ennen tyydyttiin vähempään. Nyt jos sulla ei ole 20 kanavaa olet joku reppana luseri. Jos et käy reppureissaamassa Aasiassa, olet epäonnistuja.
Tulevatko vaatimukset vanhemmiltanne vai teiltä itseltänne? Mieti sitä.
Mitä luulet asian olevan koulumaailmassa tai työelämässä? Ei siellä kukaan stressaisi jos kaikki ottais vähän rauhallisemmin. Mutta ei, naiset haluavat näyttää että he ovat parempia, ja jengi lähtee kisaamaan. Sitten kun et onnistu pysymään se hikipingon tahdissa (jolla on vuoden päästä se burnout) olet epäonnistuja.
Siitä on sitten hyvä syyttäää työelämää kun pitäisi katsoa peiliin.
Nämä boomerpsykoosit joissa sössötetään siitä miten milleniaaleilla on kaikki paremmin koska on enemmän halpaa kiinakrääsää ja telkkarikanavia ovat kyllä mielenkiintoista. Kertoo tarinaansa siiten miten suuret ikäluokat ottivat kaiken rakenteellisen hyödyn (kuten vaikkapa pitkäkestoiset vakityöt ja suojelevan liiton) itsestäänselvyytenä ja keskittyivät sen sijaan materiaan ja tarpeettomiin luksushankintoihin joiden hintataso on 30 vuodessa mennyt ihan pohjamutiin samalla kun muut kulut ovat nousseet. Netflix maksaa vain kympin kuussa ja katolle ei tarvita isoa satelliittilautasta.
Kuules nyt räkänokka. Kukaan ei pakota sinua kilpailemaan siitä ainoasta hyvästä työpaikasta kaverisi kanssa naama veressä. Se pitkäkestoinen vakityö oli ojan kaivuuta jollei sattunut syntymään oikeaan sukuun.
Jep, sulle ei känsät sovi eikä siitä makseta 9000€ kuussa. Elämä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Milleniaalit osaa valittaa, kitistä ja narista. Se on heidän/meidän erikoisosaamistamme. Katsokaa ruikuttajat peiliin, siellä se syyllinen on.
Itsekin milleniaali.
Milleniaaleja on kahdenlaisia. On niitä jotka ovat usein syntyneet ainoaksi lapseksi ja saaneet lähes kaiken kultalusikalla eteensä. Näitä poispilattuja yksilöitä on todella paljon milleniaalien keskuudessa ja tuntuu siltä kuin että he ovat pilanneet koko ikäryhmän maineen. Heille muut ovat vain typeriä ruikuttajia kun joskus valittavat jostain aiheestakin, mutta kun ei itse ole joutunut kohtaamaan niitä niin ei tietenkään ymmärrä siitä mitään. Sitten on toinen ryhmä eli niitä jotka ihan itse joutuvat pärjäämään tässä maailmassa ihan itse kovenevien vaatimusten kanssa eivätkä saaneet mitään ilmaiseksi. Taidat kuullua siihen ensimmäiseen ryhmään.
Luuletko, ettei meitä ainoita lapsia synny työttömille tai matalapalkkaisille? Juttu on niin, että lastenteko saattaa jäädä, kun joutuu työttömäksi, kuten vanhemmilleni kävi 90-luvulla syntymäni jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt vuonna -92. Pärjäsin tosi hyvin koulussa, vaikka olen luonteeltani laiska. Mua yritettiin väkisin ohjata lukioon ja sitä kautta yliopistoon, ettei älykkyyteni valuisi hukkaan. Menin kuitenkin amikseen siitä huolimatta, että isäni suuttui minulle kun minäkään en tee elämälläni mitään. Valmistumisen jälkeen työskentelin useamman vuoden ruokakaupassa. Olin tyytyväinen elämääni, työ oli rentoa, palkka ok, vakkarisoppari ja joka vuosi oli lomaakin.
Sitten alkoi 25-vuotissyntymäpäivä lähestyä ja vanhempien ja miesystävän painostuksesta sainkin ajatuksen, että mun elämä valuu hukkaan "paskaduunissa" ja voisin tienata enemmän rahaa ja saada hienomman auton ja ulkomaan reissuja, jos saisin toisenlaisen työpaikan. Ja niin siinä kävi että hain erästä toimistopaikkaa ja sen sain. Helvetinmoinen virhe. Nyt takana on kolme vuotta jatkuvaa verkostoitumista, itsensä kehittämistä ja haastamista, työnantajan suuntaan joustamista, pelkoa lomautuksesta, muka vapaaehtoisia vapaa-ajan aktiviteetteja mielistelevien kollegoiden kanssa... Ikävöin kaupan alan hommia enkä tajua, miksi sain pakkomielteen "kasvaa aikuiseksi." Jos aikuisuus on sitä, että herätyskello soi kuudelta, lähdet töihin seitsemältä, painelet peräsuoli pitkällä työpäivän, pääset kotiin viiden tai kuuden korvalla, laitat terveellistä kotitekoista ruokaa, pidät kämpän siistinä, harrastat parisuhdeseksiä kolme kertaa viikossa (siitäkin tullut nautinnon sijaan pelkkä suoritus), koitat pitää itsesi kauniina ja nukkua jossain välissä kahdeksan tuntia, viikonloputkaan ei riitä palautumiseen (kaupan alalla työterveydessä multa joskus kysyttiin että palaudutko hyvin töistä vapaa-ajallani ja pidin sitä outona kysymyksenä), niin aikuisuus ei todellakaan ole sitä mitä halusin!
Kesäloma päättyy ensi viikolla ja siitä se rumba lähtee taas pyörimään. Tuntuu etten ole enää se sama ihminen kuin vielä vuonna 2017. En ole enää hauska tai nokkela, koen itseni ja elämäni tylsäksi ja harmaaksi. Miesystävä on kuiskutellut tahtovansa lapsia. Siihen olen kyllä topakasti sanonut että mitä ihmettä sä haluat, tappaa mut töiden alle vai? En tajua miten ihmiset jaksavat tällaista arkea lapsien lisäksi. Musta tuntuu että teen kuolemaa vaikka mun tarvitsee hoitaa vain itseäni.
Tätä milleniaalien märinää en kyllä ymmärrä.
Joo, aikuisen elämä on sitä että herää aamulla, herättää lapset, laittaa aamupalaa, katsoo että niillä on kaikki kamppeet, menee töihin, tekee päivän töitä, tulee kotiin, laittaa ruokaa, välipalaa, pakkaa treenikasseja, vie treeneihin, käy kaupassa, käy lenkillä, hakee lapset treeneistä, laittaa iltapalaa, laittaa ne nukkumaan, katsoo telkkaria tunnin, menee nukkumaan. Ja repeat x 5, kaksi päivää välissä että saa nukkua pidempään.
Mitä ihmettä te miltsut oiken elämältä odotitte? Eikö ollutkaan kultapölyistä instaelämää?
Tämä siis lasten kanssa. Miten ilman lapsia voi muka olla niin väsynyt ja burn out? Jos ei ole muita velvollisuuksia kuin työ? Tämä on mystistä. Ehkäpä kannattaisi perustaa se perhe ja lopettaa oman navan kaivelu niin tulisi muuta mietittävää kuin verkostoituminen hyvien tyyppien kanssa, pöhinät ja että näyttääkö hyvälle. Kuulostaa niin lapselliselta.
Mun mielestä tuo koko narina kuulostaa lapselliselta. Nämä uniikit lumihiutaleet kärsivät alisuorittamisesta ja harhakuvitelmasta, että elämä on jotain juhlaa koko ajan.
Olen itse milleniaali, sieltä aikuisemmasta päästä, ja väitän että kaikki on omasta päästä ja asenteesta kiinni.
Nuorten pitää ymmärtää, että aikuisen elämä on töitä ja stressiä, jota pitää vaan sietää. Jos lukio jo tuntuu vaikealta ja stressaavalta, kannattaa ehkä siirtyä suorittavaan työhön. Miksi väkisin yrittää akateemiseksi, jos pää ei kestä edes lukiota?
Some on oma valinta, jokaikiseen viestiin vastaaminen on oma valinta, töistä irtisanoutuminen on oma valinta ja luovuttamista, sitä alisuorittamista, ja lapsellista koska ei ymmärretä ettei se pomo ole töissä siksi, että milleeniaanilla olisi kivaa.Ja ihan vertailun vuoksi, isäni opiskeli 70-luvulla yliopistossa. Jo silloin porukka tappoi itseään koska ei jaksanut opintoja.
Nyt ei tapeta itseään, nyt vingutaan somessa.
Sorry, sinä tässä kuulostat lapselliselta, kun näkemyksesi rajoittuu minäminäminään. Kannattaa kysyä itseltään, miksi menee tunteisiisi se että toisilla on vaikeaa? Löytyykö taustalta kenties omien tunteiden kieltämistä vai mikä mättää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näinhän se. Kaikki on tehty "oikein" (lukion ainevalinnat, kirjoituksiin ja pääsykokeisiin panostaminen, alavalinnan kanssa tasapainottelu niin että järki ja into kohtaavat, opintoihin panostaminen samalla töissä käyden, terveydestä ja ulkonäöstä huolehtiminen, someaktiivisuus, tiedostaminen ja kestävien valintojen tekeminen jne jne) mutta sitä palkintoa ei koskaan tule, kestäviä parisuhteita ei muodostu, ura ei urkene, työpaikkaa ei löydy tai jos löytyy niin pätkää pätkää pätkää ja hirveä kiire surkea palkka ja vielä surleammat työolot. Lisäksi joka ainoa talouskriisi viimeisen 30 vuoden aikana on pätkinyt päin näköä nimenomaan milleniaaleja. Edelleen kärsitään 90-luvun laman vaikutuksista eikä meno ole helpottanut ollenkaan. Ensimmäinen sukupolvi joka ei koskaan tule saavuttamaan vanhempiensa elintasoa.
Mietin ensin, että huh onneksi omat vanhempani jättivät riman aika matalalle, pienipalkkaiset julkisen alan duunarit, mullahan on jo parempi palkka. Mutta sitten aloin miettiä tuota "elintasoa", ainiin hitto, heillähän on iso omakotitalo kehyskunnassa, ja mulla vuokrakämppä, en ees saa asuntolainaa :D
Jep. Omilla vanhemmillani oli omakotitalo maksettu noin kymmenessä vuodessa ja siinä sitten asuttivat isoa omakotitaloa, kahta autoa ja kesämökkiä. Itselläni on 30-vuotiaana vuokrayksiö ja kova miettiminen että millä maksan oman asunnon, vaikka palkkani on vielä keskimääräistä parempi. Ennen vanhaan oli vaikka mitä tehtaita ja palveluita jossain taajamissa josta löytyi töitä niin duunarille kuin toimistotyöntekijällekin, nykyisin ainakin omalla alallani on pakko asua vähintään pääkaupunkiseudulla jos tahtoo töitä. Ja silloin on maksettava myös kasvukeskuksen asumiskulut.
Tää Heikki ja Kaija stoori on jo niin moneen kertaan toistettu ;DDDDDDDDDDDD
Vierailija kirjoitti:
Suuret ikäluokat nyt vain kokevat asiat aina siitä oman perspektiivin kautta ja vertaavat asiat omien kokemuksien kautta. He kuvittelevat että kaikki on parantunut siitä mitä se oli ennen ja siksi olet poispilattu jos valitat jostain nykyään. Eivät ymmärrä että moni asia on myös huonommin tänään kuin ennen.
Ensinäkin nykyinen työkulttuuri nyt vain on suurella osalla ihmisistä sellainen että et pääse siitä eroon vapaa-aikanakaan, vaan sinun pitää koko ajan olla tavoitettavissa juuri kuten ap sanoi.
Nykyään myös hyväkin koulutus ei takaa sitä että saat työpaikan vaan moni valmistunut joutuu kortistoon tai tekemään jotain aivan muuta. (Enkä nyt puhu mistään humanisteista vaan tiedän monta KTM:ää jolla käynnyt näin) Ja työnantajat pelleilevät jatkuvasti määräaikaisilla työsopimuksilla vaikka olisi tarve vakituiselle henkilölle jättäen työntekijän tulevaisuuden jatkuvasti epävarmuuden tilaan. Tämäkin aiheuttaa nuorille suunnatonta epävarmuutta ja stressiä.
Miten ei voi mennä kaaliin että maailma on muuttunut todella paljon 80-luvulta?
Puhu vain omasta puolestasi, älä lyttää heti kaikkia positiivisia milleniaalien kokemuksia.
Treen Kelalla taisi taas työaika loppua. Pääsee itseään kehittämään AV-palstalle, eikä vapaa-aika riitä "työteolta" mihinkään. Toisaalta säästyypähän ne hankitut sentit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomi on tätä nykyä heikkojen ihmisten maa, ja jokaisen uhriutujan kritisoiminen on rikos. Nuorten päät on pilattu viihteellä ja kaiken helpolla saatavuudella. Sitten kun jotain pitää sitten oikeasti saavuttaa, niin alkaa mielenterveyden häiriöt ja burnout. Katsokaa vaikka mielenterveystilastoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näinhän se. Kaikki on tehty "oikein" (lukion ainevalinnat, kirjoituksiin ja pääsykokeisiin panostaminen, alavalinnan kanssa tasapainottelu niin että järki ja into kohtaavat, opintoihin panostaminen samalla töissä käyden, terveydestä ja ulkonäöstä huolehtiminen, someaktiivisuus, tiedostaminen ja kestävien valintojen tekeminen jne jne) mutta sitä palkintoa ei koskaan tule, kestäviä parisuhteita ei muodostu, ura ei urkene, työpaikkaa ei löydy tai jos löytyy niin pätkää pätkää pätkää ja hirveä kiire surkea palkka ja vielä surleammat työolot. Lisäksi joka ainoa talouskriisi viimeisen 30 vuoden aikana on pätkinyt päin näköä nimenomaan milleniaaleja. Edelleen kärsitään 90-luvun laman vaikutuksista eikä meno ole helpottanut ollenkaan. Ensimmäinen sukupolvi joka ei koskaan tule saavuttamaan vanhempiensa elintasoa.
Mietin ensin, että huh onneksi omat vanhempani jättivät riman aika matalalle, pienipalkkaiset julkisen alan duunarit, mullahan on jo parempi palkka. Mutta sitten aloin miettiä tuota "elintasoa", ainiin hitto, heillähän on iso omakotitalo kehyskunnassa, ja mulla vuokrakämppä, en ees saa asuntolainaa :D
Jep. Omilla vanhemmillani oli omakotitalo maksettu noin kymmenessä vuodessa ja siinä sitten asuttivat isoa omakotitaloa, kahta autoa ja kesämökkiä. Itselläni on 30-vuotiaana vuokrayksiö ja kova miettiminen että millä maksan oman asunnon, vaikka palkkani on vielä keskimääräistä parempi. Ennen vanhaan oli vaikka mitä tehtaita ja palveluita jossain taajamissa josta löytyi töitä niin duunarille kuin toimistotyöntekijällekin, nykyisin ainakin omalla alallani on pakko asua vähintään pääkaupunkiseudulla jos tahtoo töitä. Ja silloin on maksettava myös kasvukeskuksen asumiskulut.
Omat vanhempani asuu vuokralla, asuneet koko elämänsä. Yksi auto, ei matkustelua, ei mökkiä.
Ja ihan vakiduunit moelmmilla. Toinen kaupungilla, toinen huoltomiehenä elintarviketeollisuudessa.
Eikä edes pääkaupunkiseudulla.
Että ulìulì vaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomi on tätä nykyä heikkojen ihmisten maa, ja jokaisen uhriutujan kritisoiminen on rikos. Nuorten päät on pilattu viihteellä ja kaiken helpolla saatavuudella. Sitten kun jotain pitää sitten oikeasti saavuttaa, niin alkaa mielenterveyden häiriöt ja burnout. Katsokaa vaikka mielenterveystilastoja.
Jep, siihen riittää että katsoo kuinka moni nainen luulee olevansa oikeasti mies.
Reppanat ajattelee niiden pääsevän helpommalla.
Sitten ne tajuaa että ehkä ongelma olikin omassa ajattelussa.
Hups. No onneksi ne ei saa lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Milleniaalit osaa valittaa, kitistä ja narista. Se on heidän/meidän erikoisosaamistamme. Katsokaa ruikuttajat peiliin, siellä se syyllinen on.
Itsekin milleniaali.
Milleniaaleja on kahdenlaisia. On niitä jotka ovat usein syntyneet ainoaksi lapseksi ja saaneet lähes kaiken kultalusikalla eteensä. Näitä poispilattuja yksilöitä on todella paljon milleniaalien keskuudessa ja tuntuu siltä kuin että he ovat pilanneet koko ikäryhmän maineen. Heille muut ovat vain typeriä ruikuttajia kun joskus valittavat jostain aiheestakin, mutta kun ei itse ole joutunut kohtaamaan niitä niin ei tietenkään ymmärrä siitä mitään. Sitten on toinen ryhmä eli niitä jotka ihan itse joutuvat pärjäämään tässä maailmassa ihan itse kovenevien vaatimusten kanssa eivätkä saaneet mitään ilmaiseksi. Taidat kuullua siihen ensimmäiseen ryhmään.
Kaikki jotka ovat tyytyväisiä ja joilla menee hyvin ovat poispilattuja maineen pilaajia ;DDDDDDDDDDDD
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pätkää pätkän perään, yleensä vielä osa-aikaisena. Yritäpä elää tasapainoista elämää ja suunnitella tulevaisuutta. Vielä valitetaan siitä, kun ei tehdä lapsia tarpeeksi. No miksiköhän? V*ttu mikä suo se olisi.
Kaltaistesi ei kannatakaan lisääntyä, onneksi pidät siitä itse huolen.
V*ttu
REPS kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Milleniaalit osaa valittaa, kitistä ja narista. Se on heidän/meidän erikoisosaamistamme. Katsokaa ruikuttajat peiliin, siellä se syyllinen on.
Itsekin milleniaali.
Milleniaaleja on kahdenlaisia. On niitä jotka ovat usein syntyneet ainoaksi lapseksi ja saaneet lähes kaiken kultalusikalla eteensä. Näitä poispilattuja yksilöitä on todella paljon milleniaalien keskuudessa ja tuntuu siltä kuin että he ovat pilanneet koko ikäryhmän maineen. Heille muut ovat vain typeriä ruikuttajia kun joskus valittavat jostain aiheestakin, mutta kun ei itse ole joutunut kohtaamaan niitä niin ei tietenkään ymmärrä siitä mitään. Sitten on toinen ryhmä eli niitä jotka ihan itse joutuvat pärjäämään tässä maailmassa ihan itse kovenevien vaatimusten kanssa eivätkä saaneet mitään ilmaiseksi. Taidat kuullua siihen ensimmäiseen ryhmään.
Kaikki jotka ovat tyytyväisiä ja joilla menee hyvin ovat poispilattuja maineen pilaajia ;DDDDDDDDDDDD
Jos on vain tyytyväinen omaan elämäänsä niin tuskin haukkuu kaikkia milleniaaleja ruikuttajiksi, kuten ylempänä tehtiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti sanoi suoraan että jos olisi -89 tiennyt minkälaiseksi elämä tulee muuttumaan 2000-luvulla, ei olisi tehnyt minua. Sanoo että sydän särkyy kun katsoo minun taisteluani raskaan työelämän ja mielenterveysongelmien kanssa. Tiedostaa sen, että meidän nuorten elämä tulee menemään yhä huonompaan suuntaan. Mm. eläkkeet jäävät haaveeksi.
Mutsis ei kuule kauheasti miettinyt mitään kun sinut laitettiin alulle. Ainahan ne myöhemmin sitten höpisevät, että olisi pitänyt tehdä jotain toisin. Naiminen on naimista. Fakta. Muutenkaan ei heru sympatiaa tuollaisille paskamutseille, jotka avautuvat jälkikasvulleen siitä, että katuvat sitä että olet olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt vuonna -92. Pärjäsin tosi hyvin koulussa, vaikka olen luonteeltani laiska. Mua yritettiin väkisin ohjata lukioon ja sitä kautta yliopistoon, ettei älykkyyteni valuisi hukkaan. Menin kuitenkin amikseen siitä huolimatta, että isäni suuttui minulle kun minäkään en tee elämälläni mitään. Valmistumisen jälkeen työskentelin useamman vuoden ruokakaupassa. Olin tyytyväinen elämääni, työ oli rentoa, palkka ok, vakkarisoppari ja joka vuosi oli lomaakin.
Sitten alkoi 25-vuotissyntymäpäivä lähestyä ja vanhempien ja miesystävän painostuksesta sainkin ajatuksen, että mun elämä valuu hukkaan "paskaduunissa" ja voisin tienata enemmän rahaa ja saada hienomman auton ja ulkomaan reissuja, jos saisin toisenlaisen työpaikan. Ja niin siinä kävi että hain erästä toimistopaikkaa ja sen sain. Helvetinmoinen virhe. Nyt takana on kolme vuotta jatkuvaa verkostoitumista, itsensä kehittämistä ja haastamista, työnantajan suuntaan joustamista, pelkoa lomautuksesta, muka vapaaehtoisia vapaa-ajan aktiviteetteja mielistelevien kollegoiden kanssa... Ikävöin kaupan alan hommia enkä tajua, miksi sain pakkomielteen "kasvaa aikuiseksi." Jos aikuisuus on sitä, että herätyskello soi kuudelta, lähdet töihin seitsemältä, painelet peräsuoli pitkällä työpäivän, pääset kotiin viiden tai kuuden korvalla, laitat terveellistä kotitekoista ruokaa, pidät kämpän siistinä, harrastat parisuhdeseksiä kolme kertaa viikossa (siitäkin tullut nautinnon sijaan pelkkä suoritus), koitat pitää itsesi kauniina ja nukkua jossain välissä kahdeksan tuntia, viikonloputkaan ei riitä palautumiseen (kaupan alalla työterveydessä multa joskus kysyttiin että palaudutko hyvin töistä vapaa-ajallani ja pidin sitä outona kysymyksenä), niin aikuisuus ei todellakaan ole sitä mitä halusin!
Kesäloma päättyy ensi viikolla ja siitä se rumba lähtee taas pyörimään. Tuntuu etten ole enää se sama ihminen kuin vielä vuonna 2017. En ole enää hauska tai nokkela, koen itseni ja elämäni tylsäksi ja harmaaksi. Miesystävä on kuiskutellut tahtovansa lapsia. Siihen olen kyllä topakasti sanonut että mitä ihmettä sä haluat, tappaa mut töiden alle vai? En tajua miten ihmiset jaksavat tällaista arkea lapsien lisäksi. Musta tuntuu että teen kuolemaa vaikka mun tarvitsee hoitaa vain itseäni.
Tätä milleniaalien märinää en kyllä ymmärrä.
Joo, aikuisen elämä on sitä että herää aamulla, herättää lapset, laittaa aamupalaa, katsoo että niillä on kaikki kamppeet, menee töihin, tekee päivän töitä, tulee kotiin, laittaa ruokaa, välipalaa, pakkaa treenikasseja, vie treeneihin, käy kaupassa, käy lenkillä, hakee lapset treeneistä, laittaa iltapalaa, laittaa ne nukkumaan, katsoo telkkaria tunnin, menee nukkumaan. Ja repeat x 5, kaksi päivää välissä että saa nukkua pidempään.
Mitä ihmettä te miltsut oiken elämältä odotitte? Eikö ollutkaan kultapölyistä instaelämää?
Tämä siis lasten kanssa. Miten ilman lapsia voi muka olla niin väsynyt ja burn out? Jos ei ole muita velvollisuuksia kuin työ? Tämä on mystistä. Ehkäpä kannattaisi perustaa se perhe ja lopettaa oman navan kaivelu niin tulisi muuta mietittävää kuin verkostoituminen hyvien tyyppien kanssa, pöhinät ja että näyttääkö hyvälle. Kuulostaa niin lapselliselta.
Mun mielestä tuo koko narina kuulostaa lapselliselta. Nämä uniikit lumihiutaleet kärsivät alisuorittamisesta ja harhakuvitelmasta, että elämä on jotain juhlaa koko ajan.
Olen itse milleniaali, sieltä aikuisemmasta päästä, ja väitän että kaikki on omasta päästä ja asenteesta kiinni.
Nuorten pitää ymmärtää, että aikuisen elämä on töitä ja stressiä, jota pitää vaan sietää. Jos lukio jo tuntuu vaikealta ja stressaavalta, kannattaa ehkä siirtyä suorittavaan työhön. Miksi väkisin yrittää akateemiseksi, jos pää ei kestä edes lukiota?
Some on oma valinta, jokaikiseen viestiin vastaaminen on oma valinta, töistä irtisanoutuminen on oma valinta ja luovuttamista, sitä alisuorittamista, ja lapsellista koska ei ymmärretä ettei se pomo ole töissä siksi, että milleeniaanilla olisi kivaa.Ja ihan vertailun vuoksi, isäni opiskeli 70-luvulla yliopistossa. Jo silloin porukka tappoi itseään koska ei jaksanut opintoja.
Nyt ei tapeta itseään, nyt vingutaan somessa.Sorry, sinä tässä kuulostat lapselliselta, kun näkemyksesi rajoittuu minäminäminään. Kannattaa kysyä itseltään, miksi menee tunteisiisi se että toisilla on vaikeaa? Löytyykö taustalta kenties omien tunteiden kieltämistä vai mikä mättää?
sinäsinäsinuunko koko keskustelu keskittyy, sinun henk.kohtaiseen aggressiivisuuteen, lapselliseen oman napasi ympärillä kieriskelyyn, kysytkö itseltäsi koskaan miksi sinua ei haluta palkata, etkö osaa uhmaikäisen lapsen lailla käyttää järkeäsi tunteiden sijaan vai mikä mättää?
Vierailija kirjoitti:
Suuret ikäluokat nyt vain kokevat asiat aina siitä oman perspektiivin kautta ja vertaavat asiat omien kokemuksien kautta. He kuvittelevat että kaikki on parantunut siitä mitä se oli ennen ja siksi olet poispilattu jos valitat jostain nykyään. Eivät ymmärrä että moni asia on myös huonommin tänään kuin ennen.
Ensinäkin nykyinen työkulttuuri nyt vain on suurella osalla ihmisistä sellainen että et pääse siitä eroon vapaa-aikanakaan, vaan sinun pitää koko ajan olla tavoitettavissa juuri kuten ap sanoi.
Nykyään myös hyväkin koulutus ei takaa sitä että saat työpaikan vaan moni valmistunut joutuu kortistoon tai tekemään jotain aivan muuta. (Enkä nyt puhu mistään humanisteista vaan tiedän monta KTM:ää jolla käynnyt näin) Ja työnantajat pelleilevät jatkuvasti määräaikaisilla työsopimuksilla vaikka olisi tarve vakituiselle henkilölle jättäen työntekijän tulevaisuuden jatkuvasti epävarmuuden tilaan. Tämäkin aiheuttaa nuorille suunnatonta epävarmuutta ja stressiä.
Miten ei voi mennä kaaliin että maailma on muuttunut todella paljon 80-luvulta?
Se mitä te millet ette nyt tajua että teitä täällä arvostelee x-sukupolvi. Suuret ikäluokat on jo eläkkeellä. 80-luvustakin on yli 30 vuotta. Tässä välissä ollaan me, aikuisten oikeat jotka on kokeneet kaikki samat kilpailut opiskelupaikoista, pätkätyöt ja työttömyyden, taloudellisen epävarmuuden keskelle tehty lapset, eletään ruuhkavuosia (oikeesti, te ette tiedä mitä on kiire tai väsymys), huolletaan omia vanhempia (ne boomerit), ja ihmetellään että mitä on tapahtunut kun seuraava sukupolvi on kaikesta valittavia hajoilevia entitled lumihiutaleita.
Vierailija kirjoitti:
Pätkää pätkän perään, yleensä vielä osa-aikaisena. Yritäpä elää tasapainoista elämää ja suunnitella tulevaisuutta. Vielä valitetaan siitä, kun ei tehdä lapsia tarpeeksi. No miksiköhän? V*ttu mikä suo se olisi.
Jep, Boomereille kaikki tuotiin hopeatarjottimilla. Sotien jälkeen kaikille annetettiin 120 neliön omakotitalot Helsingin keskustasta (eikä millään pienellä tontilla) ja siirtomaatavarakaupasta sai noutaa haluamansa tuotteet. Ne vain kirjattiin listalle ja laskutettiin suoraan valtiolta.
Mitähän sinun suvun talolle on tapahtunut? Se voisi nyt olla arvokas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näinhän se. Kaikki on tehty "oikein" (lukion ainevalinnat, kirjoituksiin ja pääsykokeisiin panostaminen, alavalinnan kanssa tasapainottelu niin että järki ja into kohtaavat, opintoihin panostaminen samalla töissä käyden, terveydestä ja ulkonäöstä huolehtiminen, someaktiivisuus, tiedostaminen ja kestävien valintojen tekeminen jne jne) mutta sitä palkintoa ei koskaan tule, kestäviä parisuhteita ei muodostu, ura ei urkene, työpaikkaa ei löydy tai jos löytyy niin pätkää pätkää pätkää ja hirveä kiire surkea palkka ja vielä surleammat työolot. Lisäksi joka ainoa talouskriisi viimeisen 30 vuoden aikana on pätkinyt päin näköä nimenomaan milleniaaleja. Edelleen kärsitään 90-luvun laman vaikutuksista eikä meno ole helpottanut ollenkaan. Ensimmäinen sukupolvi joka ei koskaan tule saavuttamaan vanhempiensa elintasoa.
Mietin ensin, että huh onneksi omat vanhempani jättivät riman aika matalalle, pienipalkkaiset julkisen alan duunarit, mullahan on jo parempi palkka. Mutta sitten aloin miettiä tuota "elintasoa", ainiin hitto, heillähän on iso omakotitalo kehyskunnassa, ja mulla vuokrakämppä, en ees saa asuntolainaa :D
Jep. Omilla vanhemmillani oli omakotitalo maksettu noin kymmenessä vuodessa ja siinä sitten asuttivat isoa omakotitaloa, kahta autoa ja kesämökkiä. Itselläni on 30-vuotiaana vuokrayksiö ja kova miettiminen että millä maksan oman asunnon, vaikka palkkani on vielä keskimääräistä parempi. Ennen vanhaan oli vaikka mitä tehtaita ja palveluita jossain taajamissa josta löytyi töitä niin duunarille kuin toimistotyöntekijällekin, nykyisin ainakin omalla alallani on pakko asua vähintään pääkaupunkiseudulla jos tahtoo töitä. Ja silloin on maksettava myös kasvukeskuksen asumiskulut.
Olen syntynyt -83 tehdaspaikkakunnalle. Siellä oli ihan selviö, että jos ei muuta, niin muodon vuoksi käy paikallisen amiksen, että saa ikää lisää ja sitten 18-20-vuotiaana voi lampsia tehtaaseen töihin. Onhan se aina ollut sielä ja tulee aina olemaan.
Mutta eipä ole enää. Ei ole ollut pitkään aikaan. Kun tehdas lopetettiin kannattamattomana maailman mullistusten jälkeen, koko paikkakunnalle tuli alasajo. Useat palvelut lopettivat. Ruokakauppatarjonta supistui yhteen. Ravintolat kuolivat pois. Harrastukset vähenivät.
Nyt siellä asuvat pyörittelevät sormiaan hädissään, että minne mennä ja minne jälkipolvi menee töihin, kun tehdasta ja sen mukana tuomia palveluita ei enää ole työllistämään ihmisiä. Paikkakunta kuolee hiljaksiin pois ja en usko, että se 50 vuoden päästä on enää pientä takapajuista kylää pahaisempi.
Vierailija kirjoitti:
REPS kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Milleniaalit osaa valittaa, kitistä ja narista. Se on heidän/meidän erikoisosaamistamme. Katsokaa ruikuttajat peiliin, siellä se syyllinen on.
Itsekin milleniaali.
Milleniaaleja on kahdenlaisia. On niitä jotka ovat usein syntyneet ainoaksi lapseksi ja saaneet lähes kaiken kultalusikalla eteensä. Näitä poispilattuja yksilöitä on todella paljon milleniaalien keskuudessa ja tuntuu siltä kuin että he ovat pilanneet koko ikäryhmän maineen. Heille muut ovat vain typeriä ruikuttajia kun joskus valittavat jostain aiheestakin, mutta kun ei itse ole joutunut kohtaamaan niitä niin ei tietenkään ymmärrä siitä mitään. Sitten on toinen ryhmä eli niitä jotka ihan itse joutuvat pärjäämään tässä maailmassa ihan itse kovenevien vaatimusten kanssa eivätkä saaneet mitään ilmaiseksi. Taidat kuullua siihen ensimmäiseen ryhmään.
Kaikki jotka ovat tyytyväisiä ja joilla menee hyvin ovat poispilattuja maineen pilaajia ;DDDDDDDDDDDD
Jos on vain tyytyväinen omaan elämäänsä niin tuskin haukkuu kaikkia milleniaaleja ruikuttajiksi, kuten ylempänä tehtiin.
sinä edustat hänelle niitä "kaikkia" milleniaaleja
Pätkää pätkän perään, yleensä vielä osa-aikaisena. Yritäpä elää tasapainoista elämää ja suunnitella tulevaisuutta. Vielä valitetaan siitä, kun ei tehdä lapsia tarpeeksi. No miksiköhän? V*ttu mikä suo se olisi.