Lue keskustelun säännöt.
Millenniaalien burnout
23.08.2020 |
https://yle.fi/uutiset/3-11499486
Miksi tämä juttu herättää kommentoijissa eli suurissa ikäluokissa niin paljon peppukipua? Hyvä, että Eeva puhuu tästä ja tunnustaa itsekin olleensa luomassa tätä täydellisen pöhinän kulttuuria. Itse olen vasta 29 ja palanut myös 3 kertaa loppuun. Ekan kerran lukiossa, sitten yliopistossa ja lopuksi työelämässä. Koko elämä on ollut ikäluokalleni pelkkää suorittamista ja pelkoa tulevaisuudesta.
Opintojen aikana työssä käyminen ei edes sovi kaikille, se ei sopinut minullekaan. Sainhan minä sieltä verkostoja jotka avittivat sitten vakituisen työn saamiseen, mutta oliko se sen arvoista? Kun paloin loppuun siellä vakityössäkin: esimies vaati aivan älyttömiä, enkä uskaltanut kyseenalaistaa. Firman Whatsapp lauloi viikonloppuisin ja lomalla ja aina piti olla tavoitettavissa. Perjantain afterworkit olivat liki pakollisia ja työyhteisöä piti kutsua toiseksi perheeksi. Lopulta en jaksanut ja otin loparit, karenssista huolimatta. Nyt mietin miten tästä etenen ja säästöillä yritän selvitä.
Kommentit (564)
Yhtenä tärkeänä seikkana nostaisin esille sen että jos firmaa johdetaan epäselvästi ja kokemattomat esimiehet ei oo tilanteen tasalla. Tähän kun lisää kovan työkuorman, email tulvan, jatkuva palaverointi ja heikko työilmapiiri, alkaa olla burn outin ainekset valmiina. Se on normaalia että joskus työ voi aiheuttaa stressiä mutta jatkuvana ja kun vaikuttaa jo siviilielämään, on aika ottaa loparit. Muuten tulee 6-24 kk burn out loma josta ei välttämättä edes toivu kokonaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monessa kommentissa paistaa läpi huono, kypsymätön ja osaamaton esimiestyö. Eikö esimiehiä enää kouluteta ymmärtämään ihmisten mielen toimintaa, oikeiden sanojen merkitystä johtamisessa, tavoitteiden ja välitavoitteiden asettamista, motivaation merkitystä yms. ?
Pelolla ja perk...llä johtaminen tuntuu olevan tätä päivää. Vastatkaapa esimiehet, miksi ette ymmärrä, että hyvällä mielellä olevaa ja innostunutta työntekijää ei voita mikään? Mitä sinä pomona pelkäät? Siirrätkö pelkosi, joka usein ilmenee vihaisuutena ilmikäyttäytymisessä, muihin ihmisiin organisaatiossa?
ei esimiehen aggressiivisuus tai vihaisuus pahinta ole, vaan se ettei yksinkertaisesti osata oman alansa asioita, pitäisi tietää mitä alaiset tekee ja mitä he haluavat.
Minua kiinnostaisi tietää, millä aloilla te, jotka koette kohtuutonta hiillostusta, toimitte?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuossa ylen artikkelissakin yksi kommentoija osuu asian ytimeen, vaikka kommentti onkin ehkä vähän turhan kärjistävä:
”Jutun julmuus onkin siinä, että Kolu on osaltaan ollut mukana luomassa kuvastoa, jonka on myöhemmin havainnut haitalliseksi. Sitä mielikuvaa, ettei riitä että kaikki elämässä on ihanaa, vaan sen täytyisi olla sitä ihan itsestään, yrittämättä, vähän kuin vahingossa. Siitä kaikesta vain keveästi raportoidaan muille siinä sivussa, kun oma aika "oikeasti" käytetään tiedostavaan itsensä kehittämiseen. Omia saavutuksia (esim. juuri harrastusten saralla, joiden tulee olla kehittäviä, mitattavia ja edistyviä) yhtä aikaa nostetaan esille ja toisaalta vähätellään, sillä niiden eteen tehty työ painetaan piiloon. Tuli juostua maraton, remontoitua rintamamiestalo lattiasta kattoon, julkaistua lastenkirja - hups! Ja kaikki tämä sillä aikaa kun etenin urallani, kasvatin lapset, pidin parisuhteeni vireänä ja ihan vain keskityin olemaan onnellinen lueskellessani tietokirjallisuutta patiolla roseviinilasi kädessä!”
Minäkin olen joskus aikoinani katsonut Eevan somekuvia ja blogia ja kokenut huonommuudentunnetta, todellakin. Välillä ihan huomaamattakin. Ironista ajatella että kuvien ottaja ja postaaja Eeva siellä itse ei pääse itkultaan maasta ylös...
Somesta on tullut huono tapa, ajanviettoväline kun ei oikein tiedä mitä muuta tekisi, mutta siitä saattaa joskus jäädä todella paha maku suuhun. Sitä luulee ottavansa inspiraatiota mutta oikeasti ottaakin vain paineita, joskus enemmän joskus vähemmän. Kodista, työstä, ystävistä, kaikesta.Asiaan liittyy toki muutakin, kuten työmarkkinoiden muutos ja bla bla. Mutta niitä ovatkin aiemmat vastaajat jo käsitelleet.
Tämä. Olen seurannut tuota Kolua. On muka oppivinaan virheistään, lopettaa blogia ja hetken päästä aloittaa uudestaan, yhtä feikkin vaikka yrittää muka burn outin tuomaa "syvyyttä" kauniisiin kuviinsa saada. Miksi hyvät älykkäät nuorehkot naiset yleensä seuraatte näitä ja muodostatte ne tavoitetasonne niiden perusteella?
Alkuperäinen kommentoija vastaa :)
Kysymyksesi on todella hyvä.
Luulen että itse ajauduin nuorempana lukemaan blogeja (myöh. instaa) kun oli ns. tyhjää aikaa, epävarmuutta siitä mitä pitäisi tehdä, ehkä yksinäisyyttäkin. Muistelen että ensimmäiseen ”tyyliblogiin” päädyin kun googlailin tietoja eri opiskelualoista. Jotenkin sitä vain huomaamattaan ajautuu ajattelemaan että näyttääpä hienolta kaikki. Että tuolla joku todella elää elämäänsä. Ja sitä sisältöä kun vain riittää ja riittää.Tavallaan näin jälkikäteen käy melkein sääliksi se nuorempi itse joka ajautui lukemaan noita, kun oma suunta oli haussa ja mieli oli vähän maassa.
Tämä se varmaan on se erottava sukupolvikokemus. Olen 44, minulla ei ole instaa enkä seuraa mitään blogeja. Elämäni on mahtavaa; mukava perhe, ihanat harrastukset ja tapeeksi kiva ja motivoiva työ. Tässä järjestyksessä. Ei tarvitse miettiä
mitä muut ajattelee tai kadehtia kenenkään tuntemattoman elämää.Sano vielä, että myös omakotitalo, vakityö ja autot pihassa ja varaa matkustaa? Sinulla on aika paljon mistä milleniaalit voi vain haaveilla. Huomaa, ettet tajua sitä todellisuutta missä moni milleniaali elää. Vaikka olisi kuinka kouluttautunut ja olisi työkokemusta niin monikaan ei saavuta noita asioita mitä sinulla on. Jatkuva epävarmuus syö todella. Terveisin kolmekymppinen milleniaali jolla juuri taas yksi pätkätyö loppumassa eikä uutta näköpiirissä vaikka minulla on maisterintutkinto ja työkokemusta. Asun myös vuokralla eikä minulla ole autoa.
Sain ensimmäisen vakituisen työpaikan yli nelikymppisenä. Kaksi korkeakoulututkintoa tutkintoa taskussa, ei ollut autoa eikä taloa kolmikymppisenä. Ei ihan mennyt sinun arvailut nappiin, täsmälleen samat epävarmuudet on eletty. Ilman sitä instaa tosin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen syntynyt 1981. En kai kuulu tähän hörhöpunavihermultikultivätys-milleniaali ryhmään?
Itse olen ollut pitkään töissä hyvinkin tulostavoitteisessa yrityksessä. Tavoitteita asetettiin muillekin kuin myyjille. Niitä seurattiin ja niiden saavuttaminen oli julkista. Kerran viikossa raportoitiin tulokset. Samaan aikaan meitä kannustettiin, palkat ja bonukset olivat hyvät. Matkoja tehtiin usein koko yrityksen voimilla. Koulutuksiin pääsi hyvin. Olimme motivoituneita, vaikka työtä tehtiin viikonloppunakin. Meitä osattiin johtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen syntynyt 81 ja nähnyt aika laajan skaalan työpaikkoja ja eihän 2000-luvulta eteenpäin mikään eroa mistään alasta riippumatta hölmöläisten yritystoimintaa.
8e tuntipalkkoja ja työtaakka on vähintään 18e tuntipalkkalaisen hommaa. Halvalla lähtee vapaa-aikakin.
Muistan kun itse hengailin lapsuuden vanhempien työpaikalla ja sukulaisten myös.
Homma oli tupakointia ja keskikaljan kittaamista työn lomassa.
Palkat oli huippuja ihan tavan korjaamossakin. Tupakointia ja keskarin kittaamista. Naureskelua ja paskanjauhantaa. Ylitöistä sai tuplat.
Istuskelin ja olin eräänlainen maskotti. Kaikki duunarit rakasti minua.
Minä rakastin työelämää jo lapsena. Katselin että nämähän pitää täällä lystiä. Myöhemmin ajattelin että vitsi kun tämä koulu on niin mälsää, pääsispä töihin äkkiä.
Mieli muuttui sitten myöhemmin laman jälkeen kun oikeasti pääsin töihin.
Se porukka joka nyt toimii yritysten johtajina, ne on niitä jotka biletti työajalla 80-luvulla.
Ne odottaa meiltä ja nuoremmiltaan samaa ja kovempaa työtahtia ja omistautumista kuin omilta isovanhemmilta. Aika järkyttävää toimintaa.
Me maksetaan nyt heidän sikailunsa. Meidän pitäisi oikeastaan vaatia heitä maksumiehiksi siitä, että ovat vetäneet kaiken konkurssiin.
Vierailija kirjoitti:
Minä kohta 30 ja ensimmäinen uupumus takana. Joka suunnasta tuleva paine täydellisyyteen ja itsensä optimointiin sen lisäksi, että pidän huolta läheisestä ihmisestä, johti tähän. Aina pitäisi suostua kaikkeen, olla saatavilla 247. Jos ei tee täydellistä jälkeä, on seuraava tulossa tilalle yrittämään sitä. Vapaa-aika on valjastettu sille, että palautuu seuraavaa työpäivää varten, se ei suinkaan ole oman elämän elämistä varten. Ja jos joku harrastus sattuu olemaan niin siinäkin täytyy kehittyä ja mielellään se tukisi töissä jaksamista. Työtyötyötyötyö.
Sitä pohtii että miksi edes teen töitä, jos en saa nauttia elämästä sen ulkopuolella. Työ on vain työtä perkele, en minä sille elä.
Lue Jill Tolentinon Trick Mirror esseekokoelma, varsinkin Always Be Optimizing.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaisi tietää, millä aloilla te, jotka koette kohtuutonta hiillostusta, toimitte?
Nepalilaisessa ravintolassa?
Olen milleniaali, syntynyt 80-luvun lopulla. Jostain syystä omassa tuttavapiirissä lähes kaikilla ikäisilläni on vakityö tai yritys, omistusasunto tai omakotitalo, auto ja isolla osalla on lapsiakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parhaimpia johtajia on persmaiset möhömaha buumerit, jotka raivostuu pienistä alkoholivieroitusoireissaan ja huutaa työpaikalla päin naamaa nuoremmilleen. Kyllä jokainen tajuaa mistä se pinna kiristää.
Kun pitäisi tehdä töitä ja viina maistuisi, mutta ei saa. Pitää sitten huutaa alaisille omaa pahaa viinahimoa.
Näitä vässyköitä on paljon +50 vuotiaissa.
Näille on hauska nauraa aina tauolla. Parantaa työpaikan yhteishenkeä.
Aina silloin tällöin sitä vain repeää kesken huutamisen ja naurulle ei näy loppua.
Pierupöksyinen buumeri vääntää naama punaisena huutoa omasta epäonnisesta johtamisestaan.
Saatanan Tunarit kirjoitti:
Itse olen syntynyt 81 ja nähnyt aika laajan skaalan työpaikkoja ja eihän 2000-luvulta eteenpäin mikään eroa mistään alasta riippumatta hölmöläisten yritystoimintaa.
8e tuntipalkkoja ja työtaakka on vähintään 18e tuntipalkkalaisen hommaa. Halvalla lähtee vapaa-aikakin.
Muistan kun itse hengailin lapsuuden vanhempien työpaikalla ja sukulaisten myös.
Homma oli tupakointia ja keskikaljan kittaamista työn lomassa.
Palkat oli huippuja ihan tavan korjaamossakin. Tupakointia ja keskarin kittaamista. Naureskelua ja paskanjauhantaa. Ylitöistä sai tuplat.
Istuskelin ja olin eräänlainen maskotti. Kaikki duunarit rakasti minua.
Minä rakastin työelämää jo lapsena. Katselin että nämähän pitää täällä lystiä. Myöhemmin ajattelin että vitsi kun tämä koulu on niin mälsää, pääsispä töihin äkkiä.
Mieli muuttui sitten myöhemmin laman jälkeen kun oikeasti pääsin töihin.
Se porukka joka nyt toimii yritysten johtajina, ne on niitä jotka biletti työajalla 80-luvulla.
Ne odottaa meiltä ja nuoremmiltaan samaa ja kovempaa työtahtia ja omistautumista kuin omilta isovanhemmilta. Aika järkyttävää toimintaa.
Me maksetaan nyt heidän sikailunsa. Meidän pitäisi oikeastaan vaatia heitä maksumiehiksi siitä, että ovat vetäneet kaiken konkurssiin.
Buumerit tottui 80-luvun korkeisiin palkkoihin, niin riistävät sen palkan nyt nuoremmiltaan johtajina.
Heidän ei koskaan tarvinnut luopua saavutetuista eduista. Meidän muiden tehtävänä on kiristää vyötä, kun he päinvastoin ostavat isommat housut ja lisää autoja parkkipaikalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen omassa työssäni kohdannut näitä reilu parikymppisiä, jotka tekevät vain kaikkein tarpeellisimman ilman kunnianhimoa tai halua kehittyä työssään. Multitaskaamisesta on tullut kirosana, voidaan keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan. Esim. jos odotellaan asiakkaan soittoa ei todellakaan voi tehdä muuta sitä odotellessa. Mutta KOKO AJAN RÄPLÄTÄÄN SITÄ KÄNNYKKÄÄ. Kun pyydän tekemään työn, on vastaus aina ensin, no katotaan jos mä ehdin. Argh!
Miten siitä palkitaan, että tekee hyvää työtä? Vajaa 10v kokemuksella pidän kännykän tuijottajaa fiksumpana kuin itseäni.
Hyvällä omallatunnolla. Nämä kännykän näprääjät on niin nähty
mies52v
Hyvään tottonut sukupolvi kirjoitti:
Saatanan Tunarit kirjoitti:
Itse olen syntynyt 81 ja nähnyt aika laajan skaalan työpaikkoja ja eihän 2000-luvulta eteenpäin mikään eroa mistään alasta riippumatta hölmöläisten yritystoimintaa.
8e tuntipalkkoja ja työtaakka on vähintään 18e tuntipalkkalaisen hommaa. Halvalla lähtee vapaa-aikakin.
Muistan kun itse hengailin lapsuuden vanhempien työpaikalla ja sukulaisten myös.
Homma oli tupakointia ja keskikaljan kittaamista työn lomassa.
Palkat oli huippuja ihan tavan korjaamossakin. Tupakointia ja keskarin kittaamista. Naureskelua ja paskanjauhantaa. Ylitöistä sai tuplat.
Istuskelin ja olin eräänlainen maskotti. Kaikki duunarit rakasti minua.
Minä rakastin työelämää jo lapsena. Katselin että nämähän pitää täällä lystiä. Myöhemmin ajattelin että vitsi kun tämä koulu on niin mälsää, pääsispä töihin äkkiä.
Mieli muuttui sitten myöhemmin laman jälkeen kun oikeasti pääsin töihin.
Se porukka joka nyt toimii yritysten johtajina, ne on niitä jotka biletti työajalla 80-luvulla.
Ne odottaa meiltä ja nuoremmiltaan samaa ja kovempaa työtahtia ja omistautumista kuin omilta isovanhemmilta. Aika järkyttävää toimintaa.
Me maksetaan nyt heidän sikailunsa. Meidän pitäisi oikeastaan vaatia heitä maksumiehiksi siitä, että ovat vetäneet kaiken konkurssiin.
Buumerit tottui 80-luvun korkeisiin palkkoihin, niin riistävät sen palkan nyt nuoremmiltaan johtajina.
Heidän ei koskaan tarvinnut luopua saavutetuista eduista. Meidän muiden tehtävänä on kiristää vyötä, kun he päinvastoin ostavat isommat housut ja lisää autoja parkkipaikalle.
En taida vielä ihan virallisesti boomeri olla, mutta voin sanoa että on luovuttu eläkerahoista ja aika kovinkin.
mies52v
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulee mieleen, että tämän päivän ongelma taitaa olla ylikouluttautuminen? Jalkojenhoidostakin on nykyään amk-tutkinto. Itse olen milleniaali ja amispohjalla. En ole joutunut tekemään pätkää, olen tästä kiitollinen.
Kuten tässäkin ketjussa jo sanoin, naisille pitää saada järkättyä korkeakoulututkinto kaikesta. Amikset on säälittäviä.
-amis
Millenniaalit on eka sukupolvi jonka koulutustaso on laskussa. Koulutetuimmaksi sukupolveksi on jäämässä 70-luvulla syntyneet.
Koulutuslinjoja oli varmasti vähemmän. Ammattikorkeakoulua ei tainnut edes tuolloin olla? Jotkut luulee olevansa akateemisia amk-pohjalla ja sitten ihmetellään kun ei ole valmistumisen jälkeen tarjolla johtajan paikkaa.
No kyllä todellakin oli ammattikorkeakouluja!
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 1981. En kai kuulu tähän hörhöpunavihermultikultivätys-milleniaali ryhmään?
Kuulut.
Alanvaihtoa miettiville voin luvata, että ei se vaihtamalla parane. Omasta asenteesta on aika paljon kiinni, lähinnä niiden odotusten rukkaamisessa. Itse olen X-sukupolvea.
Miten siitä palkitaan, että tekee hyvää työtä? Vajaa 10v kokemuksella pidän kännykän tuijottajaa fiksumpana kuin itseäni.