Lue keskustelun säännöt.
Hei sinä äiti! Mistä tiesit, että haluat lapsia?
Tuliko vauvakuume? Miten aloit varmistua siitä, että olet todella valmis hankkimaan lapsia? Aloitteko heti yrittää lasta tosissaan, vai pettikö ehkäisy ja kaikki kävikin kuin vahingossa? Minkä ikäinen olit kun sait ensimmäisen lapsen? Olisi kiva kuulla tarinoita :)
Minä haaveilen esikoisesta, tuntuu niin vahvasti että jotain täältä kotoa puuttuu. Miestä selvästi jännitti paljon kun otin asian puheeksi, mutta hetken päästä sanoi että on valmis jättämään ehkäisyn pois vaikka heti. Tämä nyt on kai sellainen "tulee jos on tullakseen" vaihe, kalenteria emme vielä tutkaile.
Kommentit (85)
Me tehtiin kaikki ihan väärin ja tehdään edelleen, mutta ei-omien arvojen mukaan eläminen ei ole koskaan maistunut. Saimme esikoisemme 19-vuotiaina ja toisen 21-vuotiaina koulut kesken koulutusta vaatimattomia töitä tehden, asuimme liian kalliisti vuokralla ja asutaan edelleen (joskin nyt ei vain tiedätä millainen asunto kannattaisi ostaa vai kannattaako)
Minun on aina ollut helppo pitää lapsista vaikka keskenkasvuista käytöstä en voi aikuisilta sietää, minusta lapset on hellyyttäviä ja ihania, toiset enemmän kuin toiset ja tiesin että rakastaisin omaa lasta. Vielä alle 20-vuotiaana olin avoin adoptiollekin jos omia en saisi, mutta vanhemmaksi kasvettuani olen tajunnut, etten henkilökohtaisesti voisi rakastaa ketä tahansa lasta riittävästi. En ajatellut, että minun on saatava lapsia ja ehdottomasti niitä ansaitsen tai, että lapset tekisivät elämästäni merkityksellisempää. Minulla oli oikeastaan aika huonokin itsetunto ja jonkin aikaa ajattelinkin, että paremmat ihmiset ansaitsevat lapsia.
Kaikista halvimmat (kriteerini ehkäisylle) minipillerit pettivät. Koska kuukautiset olivat epäsäännölliset muutenkin (ehkäisy) en heti tajunnut olevani raskaana, iloitsin vain tissien kasvamisesta.
Miehen, silloisen poikaystävän, kanssa yhteisten lasten hankkimisesta ei oltu vielä puhuttu sanaakaan ja kertoessani uutisesta se kosi polvillaan. Oli kuulemma aikeissa kosia muutenkin ja pitäähän meidän olla naimisissa ennen kuin lapsi syntyy, jotta isyyttä ei tarvitse tunnustaa (ja kyllä, mieheni ei ollut aivan uunoista uunoin edes tuolloin 18 v vaan välkky jätkä <3)
Aloimme sitten järjestää kuvioitamme, tekemään töitä lukion ohella (helppoa abivuonna) koska tuet ei mihinkään riitä ja sovittiin, että tehdään parhaamme ja opetellaan yhdessä.
Pienten lasten kanssa oli todella rankkaa koska olimme niin nuoria ja avuttomia, ajattelin että tein kaiken väärin ja yksinäistäkin oli. Sitten lapset menikin jo kouluun ennenkuin tuttavapiiriin syntyi ainuttakaan lasta. Aivan upeita tyyppejä meidän lapset ovatkin ja kavereiden keskuudessa todella suosittuja. Aivan pikkulapsesta asti ne kyllä oli niin mahtavia, että välillä mietittiin, ettei me kai pystytä niitä pilaamaan, ei näköjään. Meillä kävi siis vain ilmiömäinen tuuri lasten suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oltiin tunnettu pari vuotta ja olin yllättäen paksuna. Ehkäisy petti. En siinä iässä sen pahemmin ollut koko asiaa ikinä miettinyt omalle kohdalle haluanko vai en.
En missään vaiheessa tehnyt päätöstä että pidän lapsen, se oli tunne että niin vain on parempi.Varmaan hirveää.
En tiedä mistä niin päättelit mutta ei ole ollut. Ihan parasta elämässäni tuo on nämä 11 vuotta ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oltiin tunnettu pari vuotta ja olin yllättäen paksuna. Ehkäisy petti. En siinä iässä sen pahemmin ollut koko asiaa ikinä miettinyt omalle kohdalle haluanko vai en.
En missään vaiheessa tehnyt päätöstä että pidän lapsen, se oli tunne että niin vain on parempi.Varmaan hirveää.
Ootko vajaa?
Perheenjäsen menehtyi ja tajusin että biologinen perheeni vähenee. (Olen nuorin)
Lapsi on lapsi vain hetken, mutta perhettä elämän loppuun. Halusin perheen, en vauvaa tai vauvajuttuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ot:nä tulen tänne.
Mä oon aina halunnu olla äiti, mutta huomannut koiranpennun kanssa ettei ainakaan vielä hermot kestäisi vauvaa. Katsotaan sitten 5 vuoden päästä uudelleen.
Aloimme yrittää lasta kun tajusin, että pelkään enemmän sitä ettei mulla olisi perhettä, kuin sitä että mulla on perhe. Tulin raskaaksi heti ja lapsi on maailman rakkain ja ihanin tyyppi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiennyt, haluanko. Se oli täysi hyppäys tuntemattomaan ja iso riski. Onneksi hyvin kävi ja sopeuduin ja tykästyin äitiyteen. Huonostikin olisi voinut käydä.
Vierailija kirjoitti:
Perheenjäsen menehtyi ja tajusin että biologinen perheeni vähenee. (Olen nuorin)
Lapsi on lapsi vain hetken, mutta perhettä elämän loppuun. Halusin perheen, en vauvaa tai vauvajuttuja.
https://www.vauva.fi/keskustelu/3858144/lapsuudenkodin-paikkakunnalta-p…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tapasin mieheni (hieman alle) 15-vuotiaana, ja vaikka yleensä tuon ikäisinä alkavat parisuhteet eivät kauaa kestä, niin minä tiesin että tuossa on tuleva aviomieheni, ja tulevien lasteni isä.
Lapsi asiaa alettiin suunnitella heti täysi-ikäistyttyämme, sillä molemmille oli itsestään selvää, että lapsia haluamme. Todettiin kuitenkin tuolloin, että vielä ei ole lasten aika. Asia tuli sitten seuraavan kerran puheeksi 23-vuotiaina, kun tajuttiin elämäntilanteemme olevan sen verran rauhallinen että aika lapselle olisi optimaalinen. Opiskelut oli opiskeltu ja töissäkin oltiin jo tovi käyty.
Aloitettiin siis yrittäminen, ja heti ensimmäisestä kerrasta tärppäsi. Esikoinen syntyi marraskuussa 2012.
Haaveiltiin ensin kolmesta lapsesta, ja ne saatiin. Tuli vielä vauvakuumetta, ja meille syntyi neljäs lapsi. Nyt odotamme jo viidettä, joka tuli meille yllätyksenä.
Miehen kanssa yhteistä taivalta on takana jo 17 vuotta, josta naimisissa 7 vuotta.
Lapset iältään 7v9kk, 5v2kk, 2v11kk ja 11kk. Vauvan LA lokakuussa.
Vierailija kirjoitti:
Ot:nä tulen tänne.
Mä oon aina halunnu olla äiti, mutta huomannut koiranpennun kanssa ettei ainakaan vielä hermot kestäisi vauvaa. Katsotaan sitten 5 vuoden päästä uudelleen.
Ei-erityisen-lapsirakkaana äitinä ja koiran omistajana voin kertoa lohduttavan uutisen: kun saat lapsen, hormonit hoitavat homman! Jaksat ihan ihmeellisiä asioita ja rakkautta riittää. En tarkoita etteikö mikään ottaisi päähän, mutta silti aina jotenkin jaksaa. Koirakin on ihana ja rakas mutta pentu ei saa ihan samanlaista hormonimyrskyä aikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä kumpikin taisi pelätä jätetyksi tulemista kun tykättiin kovasti toisistamme, joten tehtiin ensimmäinen lapsi aika nopsaan. Toinen parin vuoden päästä. Jätin miehen sitten kun lapset olivat vähän isompia, enkä enää niin tykännyt miehestä. Kadun jättämistä. Hyvä mies oli. Tuntui vain, että haluan elämältä vielä jotain muuta. Sen jälkeen on sydämessä ollut aina yksinäisyys, vaikka uuden elämän sainkin.
Molemmilla oli työt ja ajatus kypsyi pikkuhiljaa. Sitten päätimme yrittää ja jättää ehkäisyn pois ja niinpä tulin raskaaksi. Äidiksi kasvetaan siinä samalla kun maha kasvaa, eikä se siihen lopu. Nyt meillä on kaksi lasta ja näin on hyvä. Olin 29v. ja yhdessä olimme olleet 9 vuotta, matkustelleet ja eläneet bilevaiheen. Aika vain tuntui olevan oikea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oltiin tunnettu pari vuotta ja olin yllättäen paksuna. Ehkäisy petti. En siinä iässä sen pahemmin ollut koko asiaa ikinä miettinyt omalle kohdalle haluanko vai en.
En missään vaiheessa tehnyt päätöstä että pidän lapsen, se oli tunne että niin vain on parempi.Varmaan hirveää.
Ehei, vaan elämää!
Meillä molemmilla oli selvää, että haluamme joskus lapsia. Kun minun opiskeluni olivat loppusuoralla, aika yrittämiselle tuntui hyvältä, kun työtkin oli tiedossa. Olimme myös menneet edellisenä kesänä naimisiin. Olin lastemme syntyessä 25, 27 ja 31. Rakkaita ihania ovat!
En minä tiennytkään. Melkein 30-vuotiaaksi asti olin sitä mieltä etten halua lapsia, sen jälkeen en enää ihan varma... Olen toivoton asioiden vatvoja, mutta lopulta päätin kuitenkin ottaa riskin ja kokeilla koska pelkäsin että katuisin myöhemmin jos jäisin lapsettomaksi. Elämäni parhaita päätöksiä näin jälkikäteen pohdittuna, lapsi on tuonut niin paljon iloa elämään.
Tapasin sen oikean miehen, jonka kanssa halusin naimisiin ja jakaa vanhemmuuden, kuten halusi myös hän. Nyt olemme yksivuotiaan vanhemmat.
Halu saada lapsi kasvoi pikku hiljaa. Kuvittelin millaista olisi lapsen kanssa , se olikin erilaista mutta hienoa. On mahtavaa ja kummallista että voi luoda uuden ihmisen maailmaan ja perheeseensä. Ja miten paljon voi rakastaa ehdoitta.
Oli itsestäänselvä, vahva tunne. 10v halusimme, hoitojen jälkeen saimme. Ihmettelen, voinko olla näin onnekas, että lopulta onnistuimme. "Rakastan, niin että sattuu"- lastani, miestäni, kuten laulussa sanotaan.
Oli sellainen olo, että haluan perheen.