Lue keskustelun säännöt.
Hei sinä äiti! Mistä tiesit, että haluat lapsia?
Tuliko vauvakuume? Miten aloit varmistua siitä, että olet todella valmis hankkimaan lapsia? Aloitteko heti yrittää lasta tosissaan, vai pettikö ehkäisy ja kaikki kävikin kuin vahingossa? Minkä ikäinen olit kun sait ensimmäisen lapsen? Olisi kiva kuulla tarinoita :)
Minä haaveilen esikoisesta, tuntuu niin vahvasti että jotain täältä kotoa puuttuu. Miestä selvästi jännitti paljon kun otin asian puheeksi, mutta hetken päästä sanoi että on valmis jättämään ehkäisyn pois vaikka heti. Tämä nyt on kai sellainen "tulee jos on tullakseen" vaihe, kalenteria emme vielä tutkaile.
Kommentit (85)
Yliopistossa aloin haaveilla salaa lapsesta. Laitoin yksin sängyssä tyynyn yöpaidan alle ja mietin miltä tuntuisi, jos olisin raskaana. Olin tuolloin 20+
22-vuotiaana aloin seurustella ja sovimme, että lapsia sitten joskus. 27-vuotiaana jätimme ehkäisyn pois, ja 30-vuotiaana sain esikoiseni.
Varmuus toiveesta saada lapsi kasvoi ja vahvistui hitaasti, vuosi vuodelta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En halunnut sitä mukulaa. En ole missään tekemisissä ei-toivotun lapseni kanssa mikä on nyt 19 vuotias. Annoin pois kun se oli kolme vuotias. Toisen lapsen halusin. Suloinen viisivuotias.
Olimme jo asumuserossa poikaystäväni kanssa. Hän oli usein puhunut lapsista ja on sinällään lapsirakas. Ajatus lapsesta oli minulle samalla hyvin luonnollinen ja pelottava. Mielestäni parisuhteeseen kuuluu lapsi tai lapsia. Tämä on minun mielipiteeni, varmasti joku voi olla toista mieltä, ei takerruta siihen.
Elämäni suunta oli ollut pitkään hukassa, kaipasin rauhaa ja rakkautta, elämä tuntui tyhjältä.
Meillä oli parempi kausi poikaystäväni kanssa ja sitten päätimme tehdä lapsen. Tulin raskaaksi ensimmäisellä tai toisella yrittämällä. Uskoin vahvasti, että asiat järjestyvät jollakin tavalla raskauden aikana. Niinkuin järjestyivät. Tavallaan raskaus oli minulle hyppy tuntemattomaan. Olin vailla kunnollista parisuhdetta, vakityötä ja hyviä turvaverkkoja. Mutta tiesin, että välttämättä en saa lasta koskaan, jos en nyt tartu siihen mahdollisuuteen. Niin minusta tuli äiti.
Minkä ikäisiä olette miehesi kanssa? Kannattaa luottaa omaan tuntemukseen asiassa😊
Vierailija kirjoitti:
Perheenjäsen menehtyi ja tajusin että biologinen perheeni vähenee. (Olen nuorin)
Lapsi on lapsi vain hetken, mutta perhettä elämän loppuun. Halusin perheen, en vauvaa tai vauvajuttuja.
Enkä ole koskaan ollut lapsirakas, joskus ajattelin ettei lapsia tule. En ole jotenkin yhtään kyennyt samaistumaan lapsiin tai tajunnut mitä söpöä niissä on. Enemmän pidin koirista. En voinut ajatella olevani hyvä äiti, koska luulin äidin olevan semmoinen tunneihminen.
Mutta omat lapset ovat ihan eri maailma. Äidin kärsivällisyys, rakkaus ja sietokyky ovat muuttaneet minua ihmisenä, empatiakyky on kasvanut muitakin kohtaan. Lasten osalta surettaa ettei tule enempää. Rakastan lapsiani enemmän kuin itseäni tai puolisoani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aina ajatellut, että kyllä lapsia saa tulla maailmaan. Suomessa on asiat todella hyvin, pahimmassakin tapauksessa saa kuitenkin asunnon ja ruokaa.
Lapset tuovat elämään todella paljon iloa ja valoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheenjäsen menehtyi ja tajusin että biologinen perheeni vähenee. (Olen nuorin)
Lapsi on lapsi vain hetken, mutta perhettä elämän loppuun. Halusin perheen, en vauvaa tai vauvajuttuja.
Enkä ole koskaan ollut lapsirakas, joskus ajattelin ettei lapsia tule. En ole jotenkin yhtään kyennyt samaistumaan lapsiin tai tajunnut mitä söpöä niissä on. Enemmän pidin koirista. En voinut ajatella olevani hyvä äiti, koska luulin äidin olevan semmoinen tunneihminen.
Mutta omat lapset ovat ihan eri maailma. Äidin kärsivällisyys, rakkaus ja sietokyky ovat muuttaneet minua ihmisenä, empatiakyky on kasvanut muitakin kohtaan. Lasten osalta surettaa ettei tule enempää. Rakastan lapsiani enemmän kuin itseäni tai puolisoani.
Minäkään en tiennyt lapsista mitään. Olin pitänyt vauvaa sylissäni ehkä kaksi kertaa elämässä. En edes ollut kiinnostunut niiden elämässä. Ajattelin, että otan asian kerrallaan, kyllä se selviää siinä vauvaa hoitaessa, miten tulee syöttää vauvaa ja liikuttaa. Neuvolasta oli iso apu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheenjäsen menehtyi ja tajusin että biologinen perheeni vähenee. (Olen nuorin)
Lapsi on lapsi vain hetken, mutta perhettä elämän loppuun. Halusin perheen, en vauvaa tai vauvajuttuja.
Enkä ole koskaan ollut lapsirakas, joskus ajattelin ettei lapsia tule. En ole jotenkin yhtään kyennyt samaistumaan lapsiin tai tajunnut mitä söpöä niissä on. Enemmän pidin koirista. En voinut ajatella olevani hyvä äiti, koska luulin äidin olevan semmoinen tunneihminen.
Mutta omat lapset ovat ihan eri maailma. Äidin kärsivällisyys, rakkaus ja sietokyky ovat muuttaneet minua ihmisenä, empatiakyky on kasvanut muitakin kohtaan. Lasten osalta surettaa ettei tule enempää. Rakastan lapsiani enemmän kuin itseäni tai puolisoani.
Minäkään en tiennyt lapsista mitään. Olin pitänyt vauvaa sylissäni ehkä kaksi kertaa elämässä. En edes ollut kiinnostunut niiden elämässä. Ajattelin, että otan asian kerrallaan, kyllä se selviää siinä vauvaa hoitaessa, miten tulee syöttää vauvaa ja liikuttaa. Neuvolasta oli iso apu.
Tuosta rauhallisuudesta on ollut iso etu. Otan asian kerrallaan ja hoidan sen. Huomisen jutut hoidetaan huomenna. Lapsestakin on tullut perusrauhallinen tuon takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli vahvistuva tunne, ensin tieto siitä että haluan joskus, sitten tieto siitä etten voi odottaa enää yhtään enempää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siitä, kun heräsin yhtenä aamuna hyvin todentuntuisesta unesta, että olisin nukuttanut ja imettänyt vieressäni vauvaa. Herätessä syli tuntui tyhjältä.
Sain sittemmin kolme lasta, ja koin tuon unenhämäräisen vauvanhoidon tosielämässä. Tunne oli täysin sama kuin vielä lapsettomana näkemäni uni.
Minä olin seurustellut mieheni kanssa reilut puoli vuotta kun totesin olevani raskaana.
Ei minulla ole ollut koskaan vauvakuumetta. Lapsiasiaan kasvoi ajan kanssa.
Meillä on nykyään kaksi lasta ja naimisissa oltu 18 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en ole potenut ikinä vauvakuumetta vaan olen ison serkkulauman vanhin ja aina tykännyt lapsista. Ehkä olen perinyt tämän lapsirakkauden ukiltani, joka oli sellainen hahmo että vieraatkin lapset äkkiä tulivat juttusille ja aina ukilla oli lapsille jotain karkkia taskussa. Sain hyvän vanhemmuuden mallin ukilta ja kotoa.
Kun mies sitten ehdotti lasten tekoa melko nopeasti tavattuamme, epäröin kyllä mutta sitten ajattrlin, että jos jotain elämässä haluaa, se ei sitä saa joka pelkää. Riskejä pitää ottaa. Onneks mies on pysynyt rinnalla 25 vuotta, lapsia on 4.
Olin vela n. 33 vuotiaaksi asti. Kai se oli sitten se biologinen kello kun alkoi tikittää. Oltiin seurusteltu puolisoni kanssa silloin pari vuotta, asuttiin yhdessä. Olin kaverini kanssa reissussa Aasiassa kun näin unta, jossa olin raskaana. Siitä vuoden kuluttua olin raskaana. Lapsi on nyt neljä.
Olin aina ajatellut haluavani joskus lapsia. Yhtäkkiä 25-vuotiaana huomasin etten oikeastaan enää halunnut, toivonut tai ajatellut mitään muuta. Sitä seurasi vielä vaihe, jolloin hetken aikaa ajattelin etten halua edes elää jos en voi saada lasta. Sain lopulta kaksi ja nyt haluan taas kaikenlaista muutakin - vaikka lapset ovatkin rakkainta elämässä.
Oikein mikään ehkäisy ei sopinut ja kondomilla mentiin taas kun odotettiin että keho rauhoittuu ennen seuraavan ehkäisyn kokeilua.
No jossain oli kondomi falskannut kun olin sitten raskaana. Ei ollut mitään hätää kuitenkaan, molemmilla ammatit ja vakityöt ja pitkä seurustelu jo takana. Se vaan että meillä kummallakaan ei ollut ainakaan vielä minkäänlaista halua saada oma lapsi.
Saatiin sitten kuitenkin esikoinen joka oli niin ihana että meillä molemmilla oli sitten valtava vauvakuume ja mies ei ollut housuissa pysyä kun niin halusi toisenkin. Se oli sitten hassua että eka tuli varkain ja toista sai sitten tekenällä tehdä pitkään.
Toisen jälkeen oli selvä että nyt on kaikki kotona.
Aina ajattelin ettei ikinä lapsia minulle. Johtuen varmaan lapsuudestani. Enkä halunnut myöskään seksiä koska sekin oli minusta vain inhottavaa, en tykännyt siitä ollenkaan. Suostuin vaan poikaystävieni mieliksi.
Vasta kun rakastuin oikeasti aloin tajuta seksin päälle ja sitten haluta lastakin. Onneksi olin vielä niukin naukin lisääntymisiässä.
Tällä en halua mitenkään pilkata veloja, tunnen paljon veloja jotka ovat olleet nuoresta asti sinut seksuaalisuutensa kanssa ja yhdessä elämänsä rakkauden kanssa lapsia haluamatta.
Omalla kohdallani vaan kyse oli ennemminkin traumoista ja olisin varmaan elänyt ihan hyvän elämän ilmankin miestä ja lapsia.
Ei ole mitään yhtä oikeaa tapaa elää.
En miettinyt sitä kovin tarkkaan, aina tosin olen tiennyt että haluan äidiksi, jo lapsesta asti. Olin 25v kun mentiin naimisiin, siinä heti ehkäisy pois, ehkä ihan koska "nyt näin voi tehdä jopa ilman että sukulaiset paheksuu". En oikeasti ollut valmis vielä, nuoruuden biletysvaihe ja itsen hakeminen oli kesken, aloitin ne varsin myöhään. Mutta lapsi tuli, siitä selvittiin (vaikka välillä hävettääkin miten pihalla tuon ekan kaa olin, en edes tiennyt että on jotain välikausihaalareita olemassa, on ne mahtanut tuskailla meidän kaa ku 1,5v iässä sen hoitoon vein jossain söpössä teddy-asussa + kurahousut tarvittaessa.) Toinen ja kolmas oli sit jo tarkemmin harkittuja, tunsin olevani valmis heihin. Ja heti kolmannen synnyttyä tiesin, että tää on tässä. Ei vastaavaa oloa vielä ekan tai tokan jälkeen ollut.
En mistään. Tiesin vaan, etten halunnut elämää jossa ei ole lapsia. Olisin jäänyt ikuisesti katumaan. Siis jos olisi mahdollista kokeilla elämää lasten kanssa ja ilman, niin en etukäteen tiennyt kumpi olisi minulle lopulta parempi, mutta kun ei ole niin lapsettomana olisin aina miettinyt "entä jos".
Nyt kun noita on kolme niin tiedän valinneeni oikein. Joskus on raskasta, mutta antavat aivan hirveän paljon iloa ja sisältöä elämään.