Paranin vakavasta masennuksesta elämäntapakeinoilla

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usvametsä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oksettavia nämä jotka alanuolittavat näissä ketjuissa ihmisten aitoja kokemuksia. Toivon heille koronaa ja viikkoja hengityskoneessa, jossa on aikaa miettiä mitä tuli tehtyä.

Aika kova kohtalo yhden alapeukun takia... Ehkä jotkut kokevat tällaiset keskustelut syyllistäviksi. Samanlainen aloitus on ollut täällä monta kertaa, mutta kukaan ei koskaan tule kertomaan, mikä on se ihmeitä tekevä ruokavalio ja mikä oli lähtötilanne. Olen ihan samaa mieltä, että terveellinen ruokavalio, liikunta, uni ja päivärytmi ovat hyväksi ihan kenelle tahansa ja varmasti vaikuttavat masentununeenkin elämänlaatuun. Silti myös liikunnallinen ja terveellisesti elävä voi sairastua masennukseen, joten kaikki ei ole niin yksiselitteistä. Ehkä jotkut kokevat nämä aloitukset vihjailuksi elämäntapasairaudesta.

Juuri näin. Itse harrastin arkiliikuntaa; tein koirani kanssa viikonloppuisin kolmen tunnin lenkkejä, viikolla tunnin, ilman koiraa kävin pienillä juoksulenkeillä, joskus uimassa, kausittain kuntosalilla. Ihmissuhteet olivat kunnossa, oli mielekäs ja palkitseva työ. Silti sairastuin masennukseen, joka vei sängyn pohjalle. Somaattiset oireet (säryt, huimaus, kuulo- ja näköhäiriöt, tasapainohäiriöt, yhtäkkiä kiihtyvä pulssi, rintakivut) alkoivat jo kolme vuotta ennen kuin masennus diagnosoitiin ja ne kolme vuotta veivät aika lailla halun liikkumiseen. Silti olin työkykyinen ja aktiivinen ihminen siihen saakka että romahdin ja päädyin ensiapuun.

Mutta oliko sinulla uupumus, masennus vai jotain muuta?

Kun olin raudan- ja jodinpuutteessa, lääkärit väittivät, että olen masentunut. Intin vastaan, sanoin että elämänhalu on tallella, vaikka surua onkin ja elimistö ei jaksa, että olen etsimässä apua siihen, en mielialaani, joka ei ole toivoton vaan aivosumu ja nollaenergia.

Uupumus on usein masennuksen oire. Vaikka siihen liittyy väsymys niin se liittyy ennen kaikkea ammatilliseen kyynistymiseen ja itsetunnon huononemiseen ja luokitellaan elämänhallinnan oireeksi eikä sairaudeksi. Minun diagnoosini oli keskivaikea masennus. Ilman lääkkeitä tuskin olisin noussut sieltä sängynpohjalta.

Vielä pienempi todennäköisyys olisi suljetulla olleella ystävälläni ollut palautua toimintakykyiseksi ilman asianmukaista hoitoa.

Sen takia puutun aina asiaan, kun joku antaa ymmärtää, että masennus on vain valinta joka johtuu huonoista elämäntavoista. Ilmeisesti ap:lläkään ei edes ollut mitään somaattisia oireita, jotka olisivat vaikeuttaneet ulkona liikkumista (kuten huimaus ja tasapainohäiriöt tai näköhäiriöt ja kivut).

Se on ihan hyvä, että sinä valistat elämäntapaväärinkäsityksistä, minä taas siitä, että paljon diagnosoidaan olematonta masennusta. Minulla oli hermosto-oireita, tinnitusta, aivosumua, voimattomuutta, en pystynyt suoriutumaan töistä, univaikeuksia, heräämisvaikeuksia, uupumusta, särkyjä, kunnon heikkeneminen, vetäytymistä jne., mutta ei masennusta, vaikka kolme lääkäriä yritti helpoimpana vetää sen diagnoosiksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertoisitteko esimerkkejä teidän päivän tai viikon aikataulusta ja siitä, mitä syötte ja milloin. Minulla on myös masennus, ja ajelehdin vaan kaikki päivät, jotka muuttuvat viikoiksi ja edelleen kuukausiksi.

Käytä nettiä hyväksesi. Youtubea ja miksei ihan normisivustojakin. Löydät läjäpäin tietoa. Sokeri masentaa monia, se kannattaa jättää pois ja kofeiini ja nikotiini ja alkoholi myös. 

Olipas tyhjä neuvo. Masentuneissa on ihmisiä, jotka eivät ole koskaan juoneet kahvia tai alkoholia, tai edes kokeilleet tupakkaa. Joku viikoittainen karkkipussikaan ei selitä kenenkään masennusta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Okei, no mä menen nukkumaan 10 maissa ja herään kuudelta, käyn 4-5 kertaa viikossa tunnin kävelylenkin, syön kasvisruokaa ja kalaa, muutaman kerran viikossa suklaapatukan tai vastaavan ja kerran viikossa pitsan. Olen ollut masentunut kymmenen vuotta, mutta pystyn toimimaan eli käyn töissä ja suihkussa, koti on suht siisti ja elintavat ovat melko terveelliset. Uskon että elämäntapamuutos auttaa jos rytmi on tosiaan ollut sitä että kukutaan yöt ja nukutaan päivät ja syödään pelkkää roskaa tai kaljoitellaan, tai kitataan pepsiä. Odotin vain jotain syvällisempää vastauksiltanne...

Menisin luontaistuotekauppaan juttelemaan.

Todella vastuuton ohje.

Todella vastuutonta, ettei ihmistä hoideta kokonaisvaltaisesti kuntoon ja pahimmillaan lääkitään jonkun puutoksen tai epätasapainon vuoksi. Stressi ja masennuskin lienee jonkinlainen stressitila, kuluttaa antioksidanttivarastot loppuun, lisäksi on paljon aminohappoja ja rasvoja, jotka vaikuttavat aivoihin ja jaksamiseen ja mielialaan. 

Luontaistuotekauppiaat eivät ole sen paremmin ravitsemuksen, terveydenhoidon kuin sairaanhoidonkaan asiantuntijoita. Jos joku sellaisena esiintyy, hänet kannattaa ilmiantaa AVI:lle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertoisitteko esimerkkejä teidän päivän tai viikon aikataulusta ja siitä, mitä syötte ja milloin. Minulla on myös masennus, ja ajelehdin vaan kaikki päivät, jotka muuttuvat viikoiksi ja edelleen kuukausiksi.

Käytä nettiä hyväksesi. Youtubea ja miksei ihan normisivustojakin. Löydät läjäpäin tietoa. Sokeri masentaa monia, se kannattaa jättää pois ja kofeiini ja nikotiini ja alkoholi myös. 

Olipas tyhjä neuvo. Masentuneissa on ihmisiä, jotka eivät ole koskaan juoneet kahvia tai alkoholia, tai edes kokeilleet tupakkaa. Joku viikoittainen karkkipussikaan ei selitä kenenkään masennusta. 

Entäpä se youtube? En ala listata mikä neuvo ja mikä hoito ja mikä ravinne voisi ketäkin auttaa, masennustakin on useaa eri lajia ja hoidot erit. Jokaisen pitää jaksaa sen verran, että etsii itselleen hoidon ja surullista, jos on niin sairas että ei jaksa tai ei huvita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Okei, no mä menen nukkumaan 10 maissa ja herään kuudelta, käyn 4-5 kertaa viikossa tunnin kävelylenkin, syön kasvisruokaa ja kalaa, muutaman kerran viikossa suklaapatukan tai vastaavan ja kerran viikossa pitsan. Olen ollut masentunut kymmenen vuotta, mutta pystyn toimimaan eli käyn töissä ja suihkussa, koti on suht siisti ja elintavat ovat melko terveelliset. Uskon että elämäntapamuutos auttaa jos rytmi on tosiaan ollut sitä että kukutaan yöt ja nukutaan päivät ja syödään pelkkää roskaa tai kaljoitellaan, tai kitataan pepsiä. Odotin vain jotain syvällisempää vastauksiltanne...

Menisin luontaistuotekauppaan juttelemaan.

Todella vastuuton ohje.

Todella vastuutonta, ettei ihmistä hoideta kokonaisvaltaisesti kuntoon ja pahimmillaan lääkitään jonkun puutoksen tai epätasapainon vuoksi. Stressi ja masennuskin lienee jonkinlainen stressitila, kuluttaa antioksidanttivarastot loppuun, lisäksi on paljon aminohappoja ja rasvoja, jotka vaikuttavat aivoihin ja jaksamiseen ja mielialaan. 

Luontaistuotekauppiaat eivät ole sen paremmin ravitsemuksen, terveydenhoidon kuin sairaanhoidonkaan asiantuntijoita. Jos joku sellaisena esiintyy, hänet kannattaa ilmiantaa AVI:lle.

Ihan sama, pysykää huonokuntoisina ja surkeina, kun voisitte voida paremminkin. 

https://www.puhti.fi/tietopaketit/masennus/

Näin syksyn tullessa ei sovi unohtaa kirkasvalolamppuakaan. 

Onnea ap!

Minun tilanteeni on parantunut paljon vuosien mittaan. Suurin koetinkivi on kuitenkin ajoittain paheneva ja välillä taas liventyvä masennus, parempana kautena kykenen pitämään itsestäni parempaa huolta ravinnon, liikunnan ja levon kannalta, huonompana taas... Jospa tämä tästä, toivon että pääsen tästä lopulta eroon, lopullisesti.

Musta tuntuu että tarvitsisin jonkinnäköistä vertaitukea, ja olen sitä kysynytkin, mutta psyk. sairaanhoitajakin väitti ettei sellaisia ryhmiä ole. Muutenkaan mulle ei kerrota mitään ja musta tuntuu kuin olisin pikkulapsi, jonka puolesta kaikki päätökset tehdään ja tiedetään paremmin (hoitavaa tahoa tarkoitan).

Onnittelut sinulle, AP!

Minulla nuo eivät ole auttaneet yhtään. Aiheuttavat lähinnä turhautumista, ja sen, että muille vaikutan paljon parempi vointiselta mitä oikeasti olenkaan. Samaten töissä käyn hampaat irvessä, niin ettei voimia riitä enää mihinkään muuhun, ja kas kummaa: ”Et sä ainakaan kovin masentunut voi olla, kun töissäkin pustyt käymään.” Jep jep. Mikään meditaatio tai mind fulness ei tule kuulonkaan, kun iskee sellaiset ahdistukset ja epätoivot että oksat pois.

Eniten mulle on ollut apua psykoterapiasta ja siitä, että edes pahimmissa vaiheissa saan edes pikkasen sairauslomaa. Lääkityskin on auttanut joskus.

Olen miettinyt että miten erottaa toisistaan sen että onko masentunut vain vain onneton? Masennus on sairaus. Onnettomana oleminen taas ei ole sairaus vaan onnettomaksi tekevien asioiden tulos omassa elämässä. Kuinkakohan paljon on olemassa ihmisiä joilla on masennusdiagnoosi mutta jotka tosiasiassa ovat onnettomia.

Tiedän ihmisiä jotka sanovat kärsivänsä masennuksesta, mutta joiden elämä on sellaista että kuka tahansa muuttuisi erittäin onnettomaksi. Pinnallisia ihmissuhteita, ei oikeita ystäviä, tiuhaan vaihtuvia seksikumppaneita mutta ei oikeaa läheisyyttä, paljon viinaa ja bailaamista niiden pinnallisten ihmisten kanssa... Työttömyys, paljon katkeruutta niitä ihmisiä kohtaan joilla menee paremmin, ja vahva kokemus siitä että he ovat velkaa minulle.

Toisaalta nuo kaikki voivat olla myös masennuksen aiheuttamia. Jos on masennus, ei jaksa tehdä omaa elämänlaatua parantavia asioita. Sosiaaliset ympyrät ovat rajoitetumpia, ei kykene tekemään työtä, köyhyyttä... Ei jaksa syödä terveellisesti. Ei jaksa liikkua.

Mistä oikeasti siis tietää milloin on kyse masennuksesta ja milloin olet vain syvästi onneton? Mistä asiantuntijat tietävät sen? Ottavatko he edes sitä vaihtoehtoa huomioon?

Itselläni oli kauan sitten masennusdiagnoosi ja SSRI-lääkitys. Lääkitys ainoastaan teki väsyneeksi ja latisti kaikki tunteet, myös positiiviset. Mikään ei enää kiinnostanut, paitsi seuraava hetki jolloin pääsee nokosille.

Sitten päätin lopettaa lääkityksen, enkä huomannut mitään eroa, paitsi että sivuoireet katosivat. Sitten tulin uskoon ja se sai minut arvioimaan elämääni uudelleen, ja poistin elämästäni ne tekijät jotka tuottivat onnettomuutta. Aloin elää terveemmin. Elämästäni tuli lyhyessä ajassa parempaa, enkä enää kokenut masennusta. Siitä on nyt 17 vuotta.

Olinko minä todellisuudessa masentunut vai ainoastaan onneton?  Lääkärin mielestä masentunut, mutta jos masennus kerran on sairaus, niin miten se vain yhtäkkiä parani?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertoisitteko esimerkkejä teidän päivän tai viikon aikataulusta ja siitä, mitä syötte ja milloin. Minulla on myös masennus, ja ajelehdin vaan kaikki päivät, jotka muuttuvat viikoiksi ja edelleen kuukausiksi.

Käytä nettiä hyväksesi. Youtubea ja miksei ihan normisivustojakin. Löydät läjäpäin tietoa. Sokeri masentaa monia, se kannattaa jättää pois ja kofeiini ja nikotiini ja alkoholi myös. 

Masentuneella voi olla todella huono toimintakyky. Voi olla kroonista unettomuutta ym. mikä vaikuttaa kognitiivisiin kykyihin. Tiedon käsittely voi olla vaikeaa. Siinä ei kauheasti auta se, että joku neuvoo, että no etsi tyhmä tietoa. Alkuun auttaminen esimerkiksi linkkaamalla joku video tai muu lähde, jonka on kokenut konkreettisesti tuovan hyötyä, olisi parempi vaihtoehto.

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt että miten erottaa toisistaan sen että onko masentunut vain vain onneton? Masennus on sairaus. Onnettomana oleminen taas ei ole sairaus vaan onnettomaksi tekevien asioiden tulos omassa elämässä. Kuinkakohan paljon on olemassa ihmisiä joilla on masennusdiagnoosi mutta jotka tosiasiassa ovat onnettomia.

Tiedän ihmisiä jotka sanovat kärsivänsä masennuksesta, mutta joiden elämä on sellaista että kuka tahansa muuttuisi erittäin onnettomaksi. Pinnallisia ihmissuhteita, ei oikeita ystäviä, tiuhaan vaihtuvia seksikumppaneita mutta ei oikeaa läheisyyttä, paljon viinaa ja bailaamista niiden pinnallisten ihmisten kanssa... Työttömyys, paljon katkeruutta niitä ihmisiä kohtaan joilla menee paremmin, ja vahva kokemus siitä että he ovat velkaa minulle.

Toisaalta nuo kaikki voivat olla myös masennuksen aiheuttamia. Jos on masennus, ei jaksa tehdä omaa elämänlaatua parantavia asioita. Sosiaaliset ympyrät ovat rajoitetumpia, ei kykene tekemään työtä, köyhyyttä... Ei jaksa syödä terveellisesti. Ei jaksa liikkua.

Mistä oikeasti siis tietää milloin on kyse masennuksesta ja milloin olet vain syvästi onneton? Mistä asiantuntijat tietävät sen? Ottavatko he edes sitä vaihtoehtoa huomioon?

Itselläni oli kauan sitten masennusdiagnoosi ja SSRI-lääkitys. Lääkitys ainoastaan teki väsyneeksi ja latisti kaikki tunteet, myös positiiviset. Mikään ei enää kiinnostanut, paitsi seuraava hetki jolloin pääsee nokosille.

Sitten päätin lopettaa lääkityksen, enkä huomannut mitään eroa, paitsi että sivuoireet katosivat. Sitten tulin uskoon ja se sai minut arvioimaan elämääni uudelleen, ja poistin elämästäni ne tekijät jotka tuottivat onnettomuutta. Aloin elää terveemmin. Elämästäni tuli lyhyessä ajassa parempaa, enkä enää kokenut masennusta. Siitä on nyt 17 vuotta.

Olinko minä todellisuudessa masentunut vai ainoastaan onneton?  Lääkärin mielestä masentunut, mutta jos masennus kerran on sairaus, niin miten se vain yhtäkkiä parani?

Katso viestisi yllä oleva kirjoitus. Masennus ei tarkoita sitä, että on ikävä elämäntilanne vaan se liittyy siihen, millainen on päänsisäinen ajatusmaailma. Kaikki asiat voivat olla hyvin, mutta mieli on täynnä sättiviä, tuomitsevia, pakonomaisia ajatuksia, joita ei pysty ohittamaan. Mieli ei toimi "normaalin" logiikan mukaisesti, vaan se on kieroutunut. Ei voi luottaa omaan mieleen ja asioiden ratinalisointi ei vakuuta samalla lailla kuin "vain" väsynyttä ja onnetonta ihmistä, koska mieli vääristää ja toimii nurinkurisesti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mun mielestä masennukseen - ainakin omaani - vaikuttaa kaikista eniten ihmissuhteet. Siis vaikka kuinka yksin elän säännöllisesti ja terveellisesti nykyään, olen vain epätoivoisen masentunut kun olen sinkku ja täysin yksin. Ja joo, olen ollut myös ryhmäterapiassa muttei se korvaa emotionaalista tunnesidettä toiseen ihmiseen. Näin mun kohdalla.

Suhde olisi sinulle paras hoito siis. Onko mahdollista yrittää etsiä sellaista? Tai jotain harrastusta tai yhteisöä, jossa saisit edes arvostusta ja yhteenkuuluvuutta?

Etsin koko ajan, netistä ja Tinderistä. Kesällä jaksoin peräti yksille deiteille jotka olivat aiva murskaavat. Tämä mies mollasi koko ajan, oli moukka. Ja näitä on yllättävän paljon eli tuo seuran etsiminenkin masentaa todella paljon. Nykyajan deittikulttuuri masentaa terveintäkin ihmistä!

Ja tosiaan, ryhmäterapioissa on tullut pyörittyä mutta aina ne loppuvat eikä oikein mitään jää käteen. Harrastukseni ovat yksinäisiä, lukemista ja musan kuuntelua.

On mulla yksi sydänystävä jota pyrin tapaamaan kerran vkossa, mutta hänellä on oma elämä.

Entäs jos miettisit muunlaisia uusia ihmissuhteita elämääsi romanttisten sijaan? Voisitko esimerkiksi toimia tukihenkilönä lapselle tai nuorelle tai vaikkapa olla yksinäisen vanhuksen säännöllinen ihmiskontakti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oksettavia nämä jotka alanuolittavat näissä ketjuissa ihmisten aitoja kokemuksia. Toivon heille koronaa ja viikkoja hengityskoneessa, jossa on aikaa miettiä mitä tuli tehtyä.

Aika kova rangaistus yhdestä alanuolesta... Jotkut varmaan kokevat että nämä kirjoittajat vihjaavat masennuksen johtuvan huonoista elämäntavoista ja parantuvan jos ryhdistäytyy. Ja näinhän ei kaikilla todellakaan ole.

Tyhmemmänkin kuuluisi tietää meidän olevan yksilöitä, joilla eri kokemukset. Alanuolittaja tekee väärin. Hän voisi kertoa oman kokemuksensa. Ihmiset selaavat näitä keskusteluita läpi etsien itselleen sopivaa ratkaisua. Usein on koitettu jo jotain mikä ei.ole toiminut. Kaikenlaisten kokemusten kertominen on sallittua. Nämä alanuolittajat yrittävät latistaa toisen kokemuksen. He ovat kehityksen tulppa. Mitään hyvää ei alanuolilla tällsisessa ketjussa tehdä varsinkaan kun kohteena on aidot kokemukset!

Kyllähän tällä palstalla alanuolitetaan paljon muidenkin kokemuksia. Väitetään trolleiksikin myös oikeita kokemuksia. Alanuolitus on yleistä,miksi olisi erityisen kiellettyä tämän aiheen kohdalla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt että miten erottaa toisistaan sen että onko masentunut vain vain onneton? Masennus on sairaus. Onnettomana oleminen taas ei ole sairaus vaan onnettomaksi tekevien asioiden tulos omassa elämässä. Kuinkakohan paljon on olemassa ihmisiä joilla on masennusdiagnoosi mutta jotka tosiasiassa ovat onnettomia.

Tiedän ihmisiä jotka sanovat kärsivänsä masennuksesta, mutta joiden elämä on sellaista että kuka tahansa muuttuisi erittäin onnettomaksi. Pinnallisia ihmissuhteita, ei oikeita ystäviä, tiuhaan vaihtuvia seksikumppaneita mutta ei oikeaa läheisyyttä, paljon viinaa ja bailaamista niiden pinnallisten ihmisten kanssa... Työttömyys, paljon katkeruutta niitä ihmisiä kohtaan joilla menee paremmin, ja vahva kokemus siitä että he ovat velkaa minulle.

Toisaalta nuo kaikki voivat olla myös masennuksen aiheuttamia. Jos on masennus, ei jaksa tehdä omaa elämänlaatua parantavia asioita. Sosiaaliset ympyrät ovat rajoitetumpia, ei kykene tekemään työtä, köyhyyttä... Ei jaksa syödä terveellisesti. Ei jaksa liikkua.

Mistä oikeasti siis tietää milloin on kyse masennuksesta ja milloin olet vain syvästi onneton? Mistä asiantuntijat tietävät sen? Ottavatko he edes sitä vaihtoehtoa huomioon?

Itselläni oli kauan sitten masennusdiagnoosi ja SSRI-lääkitys. Lääkitys ainoastaan teki väsyneeksi ja latisti kaikki tunteet, myös positiiviset. Mikään ei enää kiinnostanut, paitsi seuraava hetki jolloin pääsee nokosille.

Sitten päätin lopettaa lääkityksen, enkä huomannut mitään eroa, paitsi että sivuoireet katosivat. Sitten tulin uskoon ja se sai minut arvioimaan elämääni uudelleen, ja poistin elämästäni ne tekijät jotka tuottivat onnettomuutta. Aloin elää terveemmin. Elämästäni tuli lyhyessä ajassa parempaa, enkä enää kokenut masennusta. Siitä on nyt 17 vuotta.

Olinko minä todellisuudessa masentunut vai ainoastaan onneton?  Lääkärin mielestä masentunut, mutta jos masennus kerran on sairaus, niin miten se vain yhtäkkiä parani?

Katso viestisi yllä oleva kirjoitus. Masennus ei tarkoita sitä, että on ikävä elämäntilanne vaan se liittyy siihen, millainen on päänsisäinen ajatusmaailma. Kaikki asiat voivat olla hyvin, mutta mieli on täynnä sättiviä, tuomitsevia, pakonomaisia ajatuksia, joita ei pysty ohittamaan. Mieli ei toimi "normaalin" logiikan mukaisesti, vaan se on kieroutunut. Ei voi luottaa omaan mieleen ja asioiden ratinalisointi ei vakuuta samalla lailla kuin "vain" väsynyttä ja onnetonta ihmistä, koska mieli vääristää ja toimii nurinkurisesti. 

Lääkärit ovat todella hanakoita antamaan masennusdiagnoosia sen isommin miettimättä. Minusta alkaa tuntua, etten ehkä koskaan ole ollutkaan masentunut. Ainakin neljässä eri kohtaa elämässä on ehdotettu lääkärin taholta masennusta ja yhdessä kohtaa otin lääkkeet. Jälkikäteen ajatellen taisin vaan surra vanhempani menetystä. Kun sain burn outin kirjattiin masennukseksi, jotta saan palkallisen sairasloman, hyväksyin sen, vaikken varsin masentunut ollutkaan. Kaksi muuta kertaa en ole ottanut diagnoosia vastaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt että miten erottaa toisistaan sen että onko masentunut vain vain onneton? Masennus on sairaus. Onnettomana oleminen taas ei ole sairaus vaan onnettomaksi tekevien asioiden tulos omassa elämässä. Kuinkakohan paljon on olemassa ihmisiä joilla on masennusdiagnoosi mutta jotka tosiasiassa ovat onnettomia.

Tiedän ihmisiä jotka sanovat kärsivänsä masennuksesta, mutta joiden elämä on sellaista että kuka tahansa muuttuisi erittäin onnettomaksi. Pinnallisia ihmissuhteita, ei oikeita ystäviä, tiuhaan vaihtuvia seksikumppaneita mutta ei oikeaa läheisyyttä, paljon viinaa ja bailaamista niiden pinnallisten ihmisten kanssa... Työttömyys, paljon katkeruutta niitä ihmisiä kohtaan joilla menee paremmin, ja vahva kokemus siitä että he ovat velkaa minulle.

Toisaalta nuo kaikki voivat olla myös masennuksen aiheuttamia. Jos on masennus, ei jaksa tehdä omaa elämänlaatua parantavia asioita. Sosiaaliset ympyrät ovat rajoitetumpia, ei kykene tekemään työtä, köyhyyttä... Ei jaksa syödä terveellisesti. Ei jaksa liikkua.

Mistä oikeasti siis tietää milloin on kyse masennuksesta ja milloin olet vain syvästi onneton? Mistä asiantuntijat tietävät sen? Ottavatko he edes sitä vaihtoehtoa huomioon?

Itselläni oli kauan sitten masennusdiagnoosi ja SSRI-lääkitys. Lääkitys ainoastaan teki väsyneeksi ja latisti kaikki tunteet, myös positiiviset. Mikään ei enää kiinnostanut, paitsi seuraava hetki jolloin pääsee nokosille.

Sitten päätin lopettaa lääkityksen, enkä huomannut mitään eroa, paitsi että sivuoireet katosivat. Sitten tulin uskoon ja se sai minut arvioimaan elämääni uudelleen, ja poistin elämästäni ne tekijät jotka tuottivat onnettomuutta. Aloin elää terveemmin. Elämästäni tuli lyhyessä ajassa parempaa, enkä enää kokenut masennusta. Siitä on nyt 17 vuotta.

Olinko minä todellisuudessa masentunut vai ainoastaan onneton?  Lääkärin mielestä masentunut, mutta jos masennus kerran on sairaus, niin miten se vain yhtäkkiä parani?

Katso viestisi yllä oleva kirjoitus. Masennus ei tarkoita sitä, että on ikävä elämäntilanne vaan se liittyy siihen, millainen on päänsisäinen ajatusmaailma. Kaikki asiat voivat olla hyvin, mutta mieli on täynnä sättiviä, tuomitsevia, pakonomaisia ajatuksia, joita ei pysty ohittamaan. Mieli ei toimi "normaalin" logiikan mukaisesti, vaan se on kieroutunut. Ei voi luottaa omaan mieleen ja asioiden ratinalisointi ei vakuuta samalla lailla kuin "vain" väsynyttä ja onnetonta ihmistä, koska mieli vääristää ja toimii nurinkurisesti. 

Kyllä, mutta oman kokemukseni mukaan myös krooninen onnettomuus johtaa samankaltaiseen mielen ja omakuvan vääristymiseen ja eräänlaiseen yliminään. Mutta ero mitä itse ajattelin olevan on, että onnettomuus johtuu siitä että oma elämä on objektiivisesti arvioituna masentavan huonoa esimerkiksi aikaisemmassa postauksessa kuvaamieni asioiden takia, ja sitä ei välttämättä itse edes huomaa koska on niin tottunut siihen tai ei edes tiedä paremmasta. Kun taas masentunut voi kaiketi olla hyvin vakavastikin, vaikka elämässä ei olisikaan tuollaisia onnettomuutta aiheuttavia tekijöitä, ainakaan enää? Vai olenko väärässä?

Silloin kun itse kävin lääkärissä ja "terapiassa", elämääni ei edes millään tavalla kartoitettu että millaisia tekijöitä siellä on taustalla. Käytännössä tehtiin lyhyt testi,  ja sen perusteella sain diagnoosiksi keskivaikean masennuksen ja lääkäri kirjoitti masennuslääkekuurin, josta terapeutti totesi että annostus on aivan liian pieni ja käski mennä uudestaan lääkäriin, joka sitten tuplasi annoksen.

Voi olla että olen täysin väärässä ja olen ymmärtänyt asiat väärin, mutta itseni kohdalla ongelma ratkesi kuitenkin asennemuutoksella ja arvojen muutoksella ja niihin perustuvien muutosten tekemisellä elämässäni. Sen perusteella itse arvioisin jälkeenpäin että minulla oli vuosia kestänyttä onnettomuutta, eikä masennus. Diagnoosin mukaan kuitenkin masennus. 

Juuri sen takia mietin kuinka yleistä tällainen on että ihmisille annetaan masennusdiagnoosi, vaikka ongelmana on että heidän elämänsä on kroonisesti onnetonta. En ole asiantuntija, mutta tätä ajatusta olen miettinyt vuosia.

Yksi kaverini sai myös masennusdiagnoosin kun häntä kiusattiin koulussa. Kiusaamiseen ei siis puututtu, vaan hänelle annettiin lääkekuuri jotta hän käytännössä söisi lääkkeensä ja olisi hiljaa, eli ei heikentäisi koulun mainetta kiusaussyytöksillään. Todellisuudessa mitään masennusta ei ollut, vaan oireilu johtui kiusaamisesta. Jos kiusaaminen olisi loppunut, olisi oireilukin loppunut.

Vierailija kirjoitti:

Toki olen iloinen ap:n puolesta, mutta vähän on pakko antaa kritiikkiä masennukseen perehtyneenä: sinulla on tuskin missään vaiheessa ollut vakavaa masennusta, jos se parani elintapojen muutoksilla. On jopa halveksuvaa oikeasti masentuneita kohtaan väittää, että he ovat masentuneita elintapojensa vuoksi. Kun ihminen on vakavasti masentunut, se jättää aivoihin vaurioita ja niitä vaurioita ei enää paranna muut kuin lääkkeet. Ja olen todellakin lääkevastainen, silloin kun ei olla ensin kokeiltu kaikkea ja on kyse vain lievästä/keskivaikeasta masennuksesta. Mutta vakavaa masennusta ei voi niihin verrata, ap sinunkin kohdalla oli varmasti kyse keskivaikeasta masennuksesta.

On aika tylyä tulla väittämään, etten ollut vakavasti masentunut tuntematta minua. Se lukee ihan papereissanikin että olin. Olin jonkun aikaa sellaisessa kunnossa etten jaksanut edes lähteä hakemaan apua saatika keskustelemaan asioista. Toimintakykyni oli heikko. Pää ei toiminut. En saanut nukuttua. Tunsin epäonnistuneeni elämässä enkä nähnyt enää nousua siitä tilasta missä olin.

Olenko väittänyt että paranin vain elintavoilla tai että ihmiset on masentuneita elintapojensa vuoksi? En ole väittänyt tällaista. En ole väittänyt, että kaikille toimii samat asiat. Kävin myös terapiassa, josta koin paljon hyötyä kyllä. Mikään nopea ja helppo prosessi kuntoutuminen ei ole ollut, vaan hidas.

Sanoin kyllä että elämäntapakeinoja pitäisin omalla kohdalla hyödyllisimpänä ja perusteluna on että ne korjasi uniongelmia, opetti rauhoittumaan, pidän esim luonnossa liikuskelua ja joogaa nykyään hyvinkin terapeuttisena (kun ennen liikunta oli suorittamista), koen että pääni toimii paremmin kun pidän itsestäni huolta, päivärytmi tuo turvallisuuden tunnetta. Ymmärrän levon ja palautumisen merkityksen nykyään paremmin ja osaan kuunnella kehoani paremmin, kun joskus en sitä ymmärtänyt samalla tapaa.  Kaikenlaisen rauhoittumisen opetteleminen auttaa diilaaman stressin kanssa ja unikin parantui. Unettomuus oli yksi oireista mikä tuhosi toimintakykyä. Päästäkseni tähän kuntoon missä nyt olen minun on pitänyt ottaa aivan tosi pieniä askelia ja välillä on tullut takapakkia mutta koen tärkeäksi huolehtia itsestäni.

Ruokavalioni ei ole mitään tosi erikoista - yritän huolehtia riittävästä energian ja ravintoaineiden saannista. Hyvin syöminen näyttää tukevan untakin. Tykkään lueskella ravintoasioista ja olen kokeillut kaikenlaista esim korjatakseni vatsaongelmia mitä ollut pitkään ja nekin on alkaneet helpottaa. Olen myös kiinnostunut ruokavalion ja liikkumisen yhteydestä mielialaan ja aivoterveyteen.

Näillä on ollut hyvin paljon merkitystä että voin paremmin nyt.

Ja kyllä, minullakin on sattunut raskaita asioita menneisyydessä joissa on työstettävää. Välillä voi olla hankalia päiviä mutta hyväksyn sen että elämään sisältyy myös paljon kärsimystä. Välillä elämä tuntuu suorastaan epäreilulta jos saa kokoajan tielleen vastoinkäymisiä. Elämä ei ole helppoa mutta silti elämässä on paljon hienojakin asioita ja olen kiitollinen että olen elossa ja kiitollinen asioista mitä minulla on. Suhtaudun myös itseäni kohtaan paljon ymmärtäväisemmin kuin ennen. Pystyn kohtaamaan tunteitani paremmin.

Rehellisesti sanoen en usko lääkekokemuksieni jälkeen että lääkkeet ehkäisee jotain masennuksen aiheuttamia vaurioita aivoille. Oma kokemukseni on että pysyminen aktiivisena, stressinhallinnasta, unesta ja itsestä huolehtiminen on auttanut paljon siinä että pää tuntuu toimivan paremmin. Käytin lääkkeitä jossain vaiheessa ja niistä oli hurjasti haittaakin ja purku oli tosi ikävää. En kiistä tällä sitä jos joku niistä kokee hyötyä.

Olin pari kuukautta hoidossa ja siellä pistettiin elämäntaparemonttiin eikä määrätty mitään lääkkeitä. Intensiivistä terapiaa päivittäin,  ja ruokavalio ja rentoutumis- ja liikuntahommat täyteen remonttiin. Jo tuon kahden kuukauden jälkeen elämä alkoi taas kirkaustua. 

Tuohon masennusdiagnoosin yleisyyteen, ainakin meidän työterveyshuollossa on jo vuosia ollut tiedossa se, että jos vakuutusyhtiö ei millään päästä kroonisesti monisairasta työkyvytöntä työntekijää eläkkeelle, niin masennusdiagnoosin antamalla se työntekijä todennäköisemmin sinne eläkkeelle pääsee. Ihan nurinkurista. Ja masennus on vissiin ihan yleisin sairauseläköitymisen syy. Silti masennuksen hoitoa ei todellakaan kohenneta yhtään, mutta se on taas juttu sinänsä. Mutta aika moni masennuksen takia eläkkeelle päätynyt voikin olla oikeasti ei-masentunut mutta fyysisesti työkyvytön. Hullunkurista mielestäni. T: eräs masis-potilas

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertoisitteko esimerkkejä teidän päivän tai viikon aikataulusta ja siitä, mitä syötte ja milloin. Minulla on myös masennus, ja ajelehdin vaan kaikki päivät, jotka muuttuvat viikoiksi ja edelleen kuukausiksi.

Käytä nettiä hyväksesi. Youtubea ja miksei ihan normisivustojakin. Löydät läjäpäin tietoa. Sokeri masentaa monia, se kannattaa jättää pois ja kofeiini ja nikotiini ja alkoholi myös. 

Olipas tyhjä neuvo. Masentuneissa on ihmisiä, jotka eivät ole koskaan juoneet kahvia tai alkoholia, tai edes kokeilleet tupakkaa. Joku viikoittainen karkkipussikaan ei selitä kenenkään masennusta. 

Entäpä se youtube? En ala listata mikä neuvo ja mikä hoito ja mikä ravinne voisi ketäkin auttaa, masennustakin on useaa eri lajia ja hoidot erit. Jokaisen pitää jaksaa sen verran, että etsii itselleen hoidon ja surullista, jos on niin sairas että ei jaksa tai ei huvita.

Hienoa että pikkuhiljaa alat tajuta! Se, että on niin sairas ettei jaksa, on juuri se vaikea masennus. On hienoa että täällä kerrotaan kokemuksia siitä että on itse saanut masennuksensa kuriin jollain elämäntapamuutoksella. Se on upeaa, mutta että väitetään että vakavan masennuksen saisi hoidettua sillä on ihan puhdasta soopaa. Vaikea masennus kun merkitsee JUURI SITÄ, ettei kykene eikä jaksa eikä pysty. Muuten se ei olisi vakava masennus.