Lue keskustelun säännöt.
uusioperhe.. vaikeaa (?)
05.09.2013 |
Kirjoitan nyt tänne ja haluaisin kuulla mielipiteitä miten muiden uusioperheiden perhe elämä toimii?
Me olemme 28-vuotiaita miehen kanssa molemmat ja toisemme olemme tunteneet 14 vuotta. Rakkaus välillämme syntyi kuitenkin vasta reilu vuosi sitten kun olin jo eronnut lasten isästä.
Muutimme jo muutaman kuukauden seurustelun jälkeen yhteiseen kotiin, minulla on 6-vuotias poika ja 3-vuotias tyttö, sekä kaksi koiraa. Ensimmäinen puoli vuotta meni oikein hienosti ja kaikki vähän hakivat omaa paikkaansa, lapsetkin kävivät isänsä luona silloin tällöin viikonloppuisin jos lasten isää sattui huvittamaan ottamaan lapset luokseen. En vaatinut tässä vaiheessa myöskään miestä niinkään ottamaan vastuuta lasten tai koirien hoidosta sillä näin että hän yritti kovasti päästä sinuiksi asian kanssa että asuu lasten kanssa ja hän tätä itse halusi ja koska hänellä ei ollut minkään näköistä aiempaa kokemusta lasten kanssa olosta ja keskustelimmekin paljon asiasta että otetaan kaikki rauhallisesti ja annetaan kaikille aikaa ja tilaa tottua uuteen järjestykseen. Toki hän oli mukana lasten elämässä ja otti koirista enemmän vastuuta kun minä sitten.
Nykyine tilanne onkin sitten aika haasteellinen. Itse teen työtä johon kuuluu n. 2x/kk iltavuorossa olo josta pääsee klo 22, mieheni on työssä jossa hän on viikon aamuvuorossa, viikon iltavuorossa.
Kun mies on iltavuorossa niin hän hoitaa koirat aamuisin, mutta ei tule kuuloonkaan että hän veisi lapsia päivähoitoon ja heräisi aikaisemmin (itse joudun sitten heräämnään 5.45 ja lapset klo 6 jotta ehdimme). Ymmärrän että on mukava nukkua pitkään mutta olisi ihanaa edes kerran viikossa olla huolehtimatta asiasta ja herättää väkisin nukkuvia lapsia kun mies voisi lapset yhtä hyvin käydä pk viemässä.. edes sen 2 kertaa kuussa kun hän on menossa iltavuoroihinsa.
Sitten miehen aamuvuoroviikossa hän pääsee töistä klo 14, sen jälkeen hänen on aina päästävä päiväunille jotta jaksaa mennä illalla salille. Ei tule kysymykseenkään että hän voisi välillä hakea lapsia päiväkodista vaan itse joudun hakemaan heidät aina klo 16.30 aikaan.. Lapsilla on siis aina kovin pitkä tarhapäivä.. Joskus hän on saattanut heidät sieltä hakea kun ensin minä olen häneltä todella kovasti sitä pyytänyt. Ja parhaimmat tapaukset ovat kun olen pari kertaa kuussa iltavuoroissa niin saan todella rukoilla että mies voisi hoitaa lapset sen illan vaikka hän olisi kotona.
Nyt on ilmaantunut myös sellaisia asioita että hän ilmoittaa minulle mielipiteitään ja näkemyksiään lasten hoidosta ja usein hänellä onkin hyviä ajatuksia mutta minua ärsyttää se että lasten normaalissa arkielämässä ei olla kunnolla mukana mutta ohjeita ja sääntöjä voidaan sitten ladella.
Hienoa oli myös kun hän oli varannut äijäporukalla uudeksi vuodeksi mökin jonne ilmoitti tekstiviestillä sitten lähtevänsä. Ei sinällään ole tuota reissua mitään vastaan mutta tyyli että vaan ilmottaa että lähtee ja kun mainitsin että olisi hieno homma että edes kysyttäisiin että olisiko jotain estettä lähtöön oli hänen vastauksensa se et mikä häntä estäisi, ei hänellä ole lapsia ja se on hänen vapautensa, jos oltaisiin oikea perhe niin asiat varmaan suunniteltaisiin paremmin.
Tunnen itseni todella petetyksi, rakastan tuota miestä mutta se miten hän käyttäytyy on mielestäni jollain lailla loukkaavaa. Olemme kuitenkin puhuneet paljon tästä ja olen sanonut hänelle että en etsi lapsille mitään isää mutta koska lapset ovat tässä eivätkä todellakaan katoa minnekkään (nykyään edes biologiselle isälleen hänen huumeiden käyttönsä takia) on tilanne nyt se että kun saman katon alla asutaan on kaikkien ajateltava toisiaan.
Olen nyt todella sekaisin omien tunteideni kanssa...
Kommentit (67)
Olenko ainoa, joka järkyttyi vähän myös tuosta uudenvuodenvieton kuviosta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No eihän ne pennut sen oo, sillä ei oo mikään pakko passata sua tai sun kakaroita :D
Eihän tuo toimi. Itse olen ollut lähi-äitipuoli viimeiset 14v ja kyllä olen osuuteni hoitanut miehen lapsen hoidossa, kuskaamisissa, vanhempainilloissa ja ties missä. Mutta me olemmekin perhe, puhallamme yhteen hiileen ja pidämme toisistamme huolta. Homma ei toimi jos yksi huolehtii vain itsestään ja toinen sinkoilee kahden edestä. Minulle miehen lapsi on tärkeä ja haluan pitää hänestä huolta.
"vähän reilu vuosi" parisuhdetta tai oikeastaan seurustelua ei vielä velvoita mihinkään isän rooliin.
kivahan se olisi jos mies osallistuisi mutta näyttää ettei sitä tee, ainakaan pitkään aikaan.
toisaalta ymmärrän, en minäkään hyökkäisi hoitamaan ja huolehtimaan "jonkun toisen" lapsista. poikaystäväsi on tehnyt hyvän diilin, ruokahuolto ja seksi toimii lapsiperheen elämää voi kokeilla mutta vastuuta ei tarvi ottaa :)
uusioperhe täälläkin, yhdessä viisi vuotta enkä velvoita miestäni osallistumaan lasten hoitoon - silti osallistuu ja jopa mielellään. luulen että siinä se onkin, toista ei voi pakottaa mutta jos antaa mahdollisuuden tai kysyy niin yya-sopimus syntyy.
Mun mielestä äiti-/isäpuolen roolit eroavat siinä, onko puolisona lähi- vai etävanhemmalle. Jos muuttaa yhteen lähivanhemman kanssa, niinkuin ap:n puoliso, niin kyllä pitää sitoutua huolehtimaan lapsista - tiettyyn rajaan asti. Mutta on se aika karmeaa, jos lasten päivähoito venyy vaan sen takia ettei toinen viitsi persettä nostaa. Ap:llä ei ole lapsille isää käytännössä, koska bioisä ei kykene siihen. Eri asia, jos olisi kyseessä etävanhempi, joka näkisi lapsia vähemmän. Silloin kuvittelee, että vanhempi, joka näkee esim. joka toinen vkl käyttää sen ajan omiin lapsiinsa eikä sysää niitä jollekin toiselle.
Miehen olisi pitänyt alunpitäen sanoa, että haluaa pitää vapautensa ja ei halua muuttaa yhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän, että keskusteluissa usein hehkutetaan, että "ollaan koko paketti lapset ja minä ja jos toinen todella rakastaa, niin hoivaa lapsiani kuin omiaan". Yleensähän tämä tilanne just noin, että on nainen, jolla lapset likikokoaikaisesti ja uusi mies, jonka oletetaan sitten "ottavan koko paketti".
Minä olen yhdessä lähi-isän kanssa. Lapset äidillään joka toinen viikonloppu ja joka viikko yhden arki-illan/yön sekä puolet lomistaan. Kun mieheni kanssa sovittiin yhteiselämän pelisääntöjä, niin tein kyllä heti selväksi, että vaikka olen valmis jakamaan arjen lasten kanssa, siinä mielessä, että olen heille ystävällinen ja teen tietysti ruuat ja muut lapsia koskevat kotityöt siinä kuin mieskin, niin EN halua varsinaista hoitovastuuta.
Olisi varmaan eri asia, jos minulla olisi omia biologisia lapsia ja eläisin joka tapauksessa heidän kanssaan ns. lapsiperhe-elämää, mutta biologisesti lapsettomana en halua vanhemman vastuita kantaa. Tämä oli miehelle ok.
Käytännössä tarkoittaa sitä, että mies vastaa pääsääntöisesti lasten viemisistä ja hakemisista, kouluun tai harrastuksiin tai kavereille. Minä voin satunnaisesti auttaa noissa, jos miehellä hankala tilanne, jota ei lasten äidin kanssa saa sumplittua. Käyn myös mielelläni lasten esityksissä, peleissä ja koulunjuhlissa (tämä onneksi ok lasten äidille myös) ja kehun ja kannustan.
Samoin ostan lapsille lahjoja, käydään retkillä tai leffassa jne.
En ole siis mikään kauhuäitipuoli, joka inhoaa miehen lapsia. Päinvastoin, tykkään heistä tosi paljon ja minusta on mukavaa, kun he ovat kotona ja lomailevat meidän kanssa jne. Luulen, että näin on juuri siksi, koska minun ei tarvitse kantaa heistä sellaista vanhemman vastuuta.
Toki sovimme mieheni kanssa menemisistämme ja tulemisistamme ja sovitan juttuja sen mukaan, onko lapset kotona vai äidillään. Mutta minun elämäni on paljon vapaampaa kuin mieheni. Jos minä haluan jäädä töistä kaupungille ex tempore, niin laitan tekstarin miehelleni. Mies taas ei voi noin tehdä, koska vastaa lasten harrastusmenoista. Samoin, jos lapsilla jotkut kaverin synttärit tms. viikonloppuna, niin minä en omia menojani sovittele niiden mukaan. Se on miehen vastuulla.
Naurettavaa vedota tuohon "olemme koko paketti". Tietysti pitää suhtautua positiivisesti ja kivasti niihin puolison lapsiin, mutta miksi ihmeessä minun pitäisi muuttaa elämääni vanhemman elämäksi, kun kerran olen lapseton ihminen? Mieheni ymmärtää tämän todella hyvin. Että hän on ottanut puolisokseen lapsettoman ihmisen, se on se minun mukana tullut "paketti".
Minä en siis koskaan jupise ja valita mieheni vanhemman velvollisuuksista. Siinä mielessä ymmärrän tuon "koko paketti" ajatuksen. En siis saa raivareita, jos mies ei pääsekään sovittuun reissuun tms., koska lapsille tulee jotain menoa, johon mies haluaa osallistua. Enkä koskaan purnaa lapsiin käytetyistä rahoista. Yksi syy, miksi miestäni niin kovasti arvostan, on juuri se, että hän on niin hyvä vanhempi lapsilleen ja pitää heistä esimerkillisesti huolta. Samoin lasten äiti on hyvä vanhempi.
Mutta en olisi tätä "pakettia" ottanut, jos mieheni olisi vaatinut, että minä esim. rupean stressaamaan töistä kotiinlähtöajoista tai muuttelemaan menojani lasten menoihin sopivaksi tai luopumaan omista harrastuksistani lasten asioiden takia.
Ja minusta me ollaan onnellinen ja toimiva uusperhe ihan näin. Kuten sanoin, tullaan toimeen lasten äidin kanssa, lapsista huolehditaan hyvin ja minulla ja miehellä on todella onnellinen parisuhde.
Halusin vaan valottaa tätä puolta, ettei se, jos ei lapsettomana halua vanhemman vastuuta tarkoita, että olisi joku tunteeton hirviö. Ja kun tuossa hehkuteltiin, kuin ap:n kuviossa mies on "hyväksikäyttäjä", niin voisihan sen halutessaan kääntää toisin päin. Että se lapsellinen puoliso haluaa vaan siitä toisesta itselleen ilmaisen lapsenvahdin ja arjenhelpottajan.
[quote author="Vierailija" time="06.09.2013 klo 15:00"]
Tiedän, että keskusteluissa usein hehkutetaan, että "ollaan koko paketti lapset ja minä ja jos toinen todella rakastaa, niin hoivaa lapsiani kuin omiaan". Yleensähän tämä tilanne just noin, että on nainen, jolla lapset likikokoaikaisesti ja uusi mies, jonka oletetaan sitten "ottavan koko paketti".
Minä olen yhdessä lähi-isän kanssa. Lapset äidillään joka toinen viikonloppu ja joka viikko yhden arki-illan/yön sekä puolet lomistaan. Kun mieheni kanssa sovittiin yhteiselämän pelisääntöjä, niin tein kyllä heti selväksi, että vaikka olen valmis jakamaan arjen lasten kanssa, siinä mielessä, että olen heille ystävällinen ja teen tietysti ruuat ja muut lapsia koskevat kotityöt siinä kuin mieskin, niin EN halua varsinaista hoitovastuuta.
Olisi varmaan eri asia, jos minulla olisi omia biologisia lapsia ja eläisin joka tapauksessa heidän kanssaan ns. lapsiperhe-elämää, mutta biologisesti lapsettomana en halua vanhemman vastuita kantaa. Tämä oli miehelle ok.
Käytännössä tarkoittaa sitä, että mies vastaa pääsääntöisesti lasten viemisistä ja hakemisista, kouluun tai harrastuksiin tai kavereille. Minä voin satunnaisesti auttaa noissa, jos miehellä hankala tilanne, jota ei lasten äidin kanssa saa sumplittua. Käyn myös mielelläni lasten esityksissä, peleissä ja koulunjuhlissa (tämä onneksi ok lasten äidille myös) ja kehun ja kannustan.
Samoin ostan lapsille lahjoja, käydään retkillä tai leffassa jne.
En ole siis mikään kauhuäitipuoli, joka inhoaa miehen lapsia. Päinvastoin, tykkään heistä tosi paljon ja minusta on mukavaa, kun he ovat kotona ja lomailevat meidän kanssa jne. Luulen, että näin on juuri siksi, koska minun ei tarvitse kantaa heistä sellaista vanhemman vastuuta.
Toki sovimme mieheni kanssa menemisistämme ja tulemisistamme ja sovitan juttuja sen mukaan, onko lapset kotona vai äidillään. Mutta minun elämäni on paljon vapaampaa kuin mieheni. Jos minä haluan jäädä töistä kaupungille ex tempore, niin laitan tekstarin miehelleni. Mies taas ei voi noin tehdä, koska vastaa lasten harrastusmenoista. Samoin, jos lapsilla jotkut kaverin synttärit tms. viikonloppuna, niin minä en omia menojani sovittele niiden mukaan. Se on miehen vastuulla.
Naurettavaa vedota tuohon "olemme koko paketti". Tietysti pitää suhtautua positiivisesti ja kivasti niihin puolison lapsiin, mutta miksi ihmeessä minun pitäisi muuttaa elämääni vanhemman elämäksi, kun kerran olen lapseton ihminen? Mieheni ymmärtää tämän todella hyvin. Että hän on ottanut puolisokseen lapsettoman ihmisen, se on se minun mukana tullut "paketti".
Minä en siis koskaan jupise ja valita mieheni vanhemman velvollisuuksista. Siinä mielessä ymmärrän tuon "koko paketti" ajatuksen. En siis saa raivareita, jos mies ei pääsekään sovittuun reissuun tms., koska lapsille tulee jotain menoa, johon mies haluaa osallistua. Enkä koskaan purnaa lapsiin käytetyistä rahoista. Yksi syy, miksi miestäni niin kovasti arvostan, on juuri se, että hän on niin hyvä vanhempi lapsilleen ja pitää heistä esimerkillisesti huolta. Samoin lasten äiti on hyvä vanhempi.
Mutta en olisi tätä "pakettia" ottanut, jos mieheni olisi vaatinut, että minä esim. rupean stressaamaan töistä kotiinlähtöajoista tai muuttelemaan menojani lasten menoihin sopivaksi tai luopumaan omista harrastuksistani lasten asioiden takia.
Ja minusta me ollaan onnellinen ja toimiva uusperhe ihan näin. Kuten sanoin, tullaan toimeen lasten äidin kanssa, lapsista huolehditaan hyvin ja minulla ja miehellä on todella onnellinen parisuhde.
Halusin vaan valottaa tätä puolta, ettei se, jos ei lapsettomana halua vanhemman vastuuta tarkoita, että olisi joku tunteeton hirviö. Ja kun tuossa hehkuteltiin, kuin ap:n kuviossa mies on "hyväksikäyttäjä", niin voisihan sen halutessaan kääntää toisin päin. Että se lapsellinen puoliso haluaa vaan siitä toisesta itselleen ilmaisen lapsenvahdin ja arjenhelpottajan.
[/quote]
Mites sitten jos teillä olisi niitä yhteisiä lapsia? Sä kokkaisit ruoan omillesi mutta et miehen lapsille, koska et halua ottaa heistä vastuuta? Tai hakisit muksusi tarhasta mutta mies saisi hakea omansa? Minusta olisi hirveän hankalaa alkaa ajatelemaan että nämä ovat niitä minun asioita ja nämä sinun ja sinun lapsesi asioita ja ruveta sitten säätämään mihin osallistun ja mihin en. Meillä talossa on kaksi aikuista ja olen aina huolehtinut miehen lapsesta siten kuin että hän olisi myös minun. Edelleenkin tuo soittaa minulle kun tarttee apua/on jotain kysyttävää jne. Isänsä on toki työn puolesta paljon poissa joten varmaan siksi soittaa mulle mutta osasyy on varmaan se, että olen huolehtinut lapsen asioista niin kauan. Tai eihän tuo enää mikään lapsi edes ole :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaapa tutulle. Olen yksinhuoltajaisä ja yritin taannoin asua saman katon alla lapsettoman naisen kanssa. Vajaan vuoden hän sitä eloa kesti, ei ensinnäkään oppinut koskaan ymmärtämään että lapset näkyy ihan joka päivä ja jättävät jälkensä. Pöytä ei ole aina ihan yhtä puhdas kuin sinkkunaisella tai että reppu ja takki voi unohtua keskelle eteistä.
No nämä oli tietty näitä ongelmia, mutta sit oli myös sitä että hän ei katsonut mitenkään tarpeelliseksi osallistua perheen toimintaan. Jos pesi pyykkiä, pesi omansa eikä vahingossakaan lasten vaatteita samaan. Eikä myöskään tehnyt ruokaa koskaan sillä hän ei ala minun lapsille ruokia vääntämään. Istui sohvassa sen aikaa kun minä häärin keittiössä, syömiseen kyllä mieluusti osallistui.
Ei kertaakaan tehnyt mitään mikä liittyi lapsiin, vaikka siitä olisi ollut joskus paljon apua esim niin että meillä olisi sitten ollut enemmän yhteistä aikaa. Mutta ei, periaate kun on niin siitä pidetään kiinni vaikka ois miten tyhmää.
En todellakaan mitään palvelijaa ollut vailla, mutta en myöskään lisää passattavia halunnut kotiini. Koko paketti on otettava jos meinaa suhteeseen ihmisen kanssa jolla on jo lapsia.
Rima uusioperhe kokeilulle on nyt sit aika korkealla...
T: yh-iskä
[quote author="Vierailija" time="06.09.2013 klo 15:23"]
Kuulostaapa tutulle. Olen yksinhuoltajaisä ja yritin taannoin asua saman katon alla lapsettoman naisen kanssa. Vajaan vuoden hän sitä eloa kesti, ei ensinnäkään oppinut koskaan ymmärtämään että lapset näkyy ihan joka päivä ja jättävät jälkensä. Pöytä ei ole aina ihan yhtä puhdas kuin sinkkunaisella tai että reppu ja takki voi unohtua keskelle eteistä.
No nämä oli tietty näitä ongelmia, mutta sit oli myös sitä että hän ei katsonut mitenkään tarpeelliseksi osallistua perheen toimintaan. Jos pesi pyykkiä, pesi omansa eikä vahingossakaan lasten vaatteita samaan. Eikä myöskään tehnyt ruokaa koskaan sillä hän ei ala minun lapsille ruokia vääntämään. Istui sohvassa sen aikaa kun minä häärin keittiössä, syömiseen kyllä mieluusti osallistui.
Ei kertaakaan tehnyt mitään mikä liittyi lapsiin, vaikka siitä olisi ollut joskus paljon apua esim niin että meillä olisi sitten ollut enemmän yhteistä aikaa. Mutta ei, periaate kun on niin siitä pidetään kiinni vaikka ois miten tyhmää.
En todellakaan mitään palvelijaa ollut vailla, mutta en myöskään lisää passattavia halunnut kotiini. Koko paketti on otettava jos meinaa suhteeseen ihmisen kanssa jolla on jo lapsia.
Rima uusioperhe kokeilulle on nyt sit aika korkealla...
T: yh-iskä
[/quote]
No tuo exäsi käytös oli surkeata, mutta mielestäni esim. 46 toimii varsin mallikkaasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.09.2013 klo 15:31"]
[quote author="Vierailija" time="06.09.2013 klo 15:23"]
Kuulostaapa tutulle. Olen yksinhuoltajaisä ja yritin taannoin asua saman katon alla lapsettoman naisen kanssa. Vajaan vuoden hän sitä eloa kesti, ei ensinnäkään oppinut koskaan ymmärtämään että lapset näkyy ihan joka päivä ja jättävät jälkensä. Pöytä ei ole aina ihan yhtä puhdas kuin sinkkunaisella tai että reppu ja takki voi unohtua keskelle eteistä.
No nämä oli tietty näitä ongelmia, mutta sit oli myös sitä että hän ei katsonut mitenkään tarpeelliseksi osallistua perheen toimintaan. Jos pesi pyykkiä, pesi omansa eikä vahingossakaan lasten vaatteita samaan. Eikä myöskään tehnyt ruokaa koskaan sillä hän ei ala minun lapsille ruokia vääntämään. Istui sohvassa sen aikaa kun minä häärin keittiössä, syömiseen kyllä mieluusti osallistui.
Ei kertaakaan tehnyt mitään mikä liittyi lapsiin, vaikka siitä olisi ollut joskus paljon apua esim niin että meillä olisi sitten ollut enemmän yhteistä aikaa. Mutta ei, periaate kun on niin siitä pidetään kiinni vaikka ois miten tyhmää.
En todellakaan mitään palvelijaa ollut vailla, mutta en myöskään lisää passattavia halunnut kotiini. Koko paketti on otettava jos meinaa suhteeseen ihmisen kanssa jolla on jo lapsia.
Rima uusioperhe kokeilulle on nyt sit aika korkealla...
T: yh-iskä
[/quote]
No tuo exäsi käytös oli surkeata, mutta mielestäni esim. 46 toimii varsin mallikkaasti.
[/quote]
Totta, mulle sattui surkea tapaus. 46 homma todella näyttäisi pelittävän
T: yh-iskä
Kannattaisi lukea ennen kuin keuhkoaa. Joku tuossa vaahtosi "laittaisitko ruokaa vaan omille lapsillesi", jne. No en, kun juurihan sanoin, että tietenkin tavalliset kotityöt teen ihan kuten kaikki normaalit ihmiset tekee. Jos pesen pyykkiä, niin pesen kaikkien meillä asuvien pyykkiä siinä samalla tai jos teen ruokaa, niin teen kaikille. En vaan halua ruveta kenekään täysaikaiseksi vanhemmaksi, kun olen LAPSETON.
Ja tuonkin sanoin, "että varmaan olisi eri asia jos minulla olisi myös lapsia ja eläisin jo joka tapauksessa sitä vanhemman elämää ja kantaisin vanhemman vastuuta". Eli pointtini on, että jos lapsellinen ihminen ehdoin tahdoin HALUAA lapsettoman puolison itselleen, niin sitten varmaan pitää hyväksyä, että sillä sen puolison lapsettomuudella on vaikutuksensa yhteiseen arkeen. Samoin kuin minä hyväksyn lapsellisen puolison lapset ja heidän vaikutuksensa meidän yhteiseen elämään.
En vaan halua ruveta kenenkään vanhemmaksi. Toki sitä en osaa näin abstraktisti sanoa, että miten suhtautuisin, jos mieheni olisi leski. Mutta jos kerran lapsilla on molemmat vanhemmat elossa, niin minusta en tunne itseäni mitenkään kauheaksi ihmiseksi, vaikka vanhemman vastuusta tässä ns. uusperhekuviossa kieltäydynkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä jotain apua on kumppanilta lupa odottaa. Kun olin yh, minulla oli naapuri varahakijana päiväkodissa, jos minulle sattui töissä tai työmatkalla jotain yllättävää. Naapuri teki siis minulle suuren palveluksen kävelemällä kotoaan tien yli ja hakemalla lapseni päiväkodista hetkeksi hänen luokseen leikkimään. Minulle oli kyllä aika itsestään selvää, että elämänkumppani voi mahdollisuuksiensa mukaan tehdä ihan saman palveluksen kuin tuo erittäin kiltti naapurinrouva. Onneksi mies, joka elämääni käveli, ymmärsi asian myöskin. En odottanut hänen ottavan kasvatusvastuuta lapsestani, mutta em. tapauksissa voi silti huolehtia saman katon alla asuvista muista ihmisistä. Nyt meillä on yhteisiäkin lapsia ja koko lauma menee arjessa samanarvoisina. Olisi ollut kyllä erikoista, jos minun olisi pitänyt turvautua naapurin apuun vielä silloinkin, kun mies asui jo kanssani samassa osoitteessa.
Onpa surullista. Itse olen uusiperheen aikuinen tytär, joten tiedän millaista on ollut elää isäpuolen kanssa, joka on hyväksynyt minut ja veljeni alusta asti kuin ominaan. Toki olisi voinut ottaa vähän enemmän komentoa, mutta äitini piti sellaista kuria mielle ettei sitten ehkä tarvinnut.
Isäpuoleni ei koskaan jaotellut meitä ja uutta veljeämme eri kategoriohin, vaikka hänen sukulaisensa tekivät niin. Hänen sisarensa teki jopa siten, että kutsui muun perheen häihinsä minua ja veljeäni lukuunottamatta. Ei nimittäin oltu hänen sukuaan, joten ei sitten kuuluttu joukkoon. Isäpuoleni puhui meistä kolmesta aina "meidän lapsina", ei koskaan "Maijan lapset ja meidän yhteinen". Hän osallistui yhteiseen talouteemme jaottelematta kenelle ostetaan nyt mitkäkin välihaalarit tai uusi pyörä. Hän on hieno ja ilmeisesti aika harvinaislaatuinen mies.
Tuollaisen kokeneena en voisi kuvitella muunlaista uusioperhettä, jos omalle kohdalle kävisi niin. Tietysti, jos sopisin miehen kanssa, että huitelee miten itseään huvittaa eikä tarvitse toista auttaa arjen asioissa niin turha olis valittaa. Mutta kukapa tuollaista edes rakkauden huumassa sopisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ajatellut monta kertaa milloin kirjoitan mun historiasta ja tämä on mielestäni oikea hetki. Mulla oli suhde entisen esimieheni kanssa, joka oikeesti oli tosi komee, kunnon flirtti ja muutenkin täydellinen saalis.
Hän oli eronnut riitaisasti ja lapsia 3, kaikki alle 10 v. Heti ekan yhteisen yön jälkeen mies pyysi että muutan hänen ja lasten luo, olin tosi otettu. Asuin kimppakämpässä, erittäin edullisesti työpaikan vieressä ja mies asui maalla. Ok, kun mentiin yhdessä autolla ei ollut mikään juttu mutta sitten mies kun oli mun esimies päätti että aletaan tekemään eri työvuoroja, jotta lapsien ei tarvi olla niin pitkään tarhassa. Kaikki ystävät huusivat haloo, juokse karkuun ja mä vaan olin rakastunut ja suostuin.
Käytännössä mä sitten hoidin lapsia päivisin, kun mies tuli kotiin lähdin BUSSILLA keskustaan, voit kuvitella ettei maalta busseja tullut kovinkaan usein + se oli tosi kallista, keskustassa mulla ei ollut edes bussilippua. Päivävuoron vaihtuminen iltavuoroksi ei ollut yhtään kivaa työnkään kannalta, tuli uudet työkaverit ja kun vuoro päättyi piti aina odottaa + kirkonkylältä kävellä kotiin, kun iltabussi ei enää mennyt kodin viereen.
Se mitä säästin vuokrassa meni bussilippuihin.
Siinä vaiheessa kun mies alkoi puhumaan mun pitäis maksaa kotiin jotain, esim puolet kauppalaskusta. Tähän mennessä olin aina syönyt töissä aamiaisen ja lounaan, kämpillä syötiin jotain pientä, monta kertaa haetiin mikropizzoja, 100 euroa riittä loistavasti mun ruokakuluihin ja yhtäkkiä mun olis pitänyt maksaa 5 hengen ruokakuluista puolet. Mies kun laittoi summan pöydälle mä sanoin mun palkka ei riitä, kun nyt jo bussilippu on niin korkea ja jos pitää näin paljon ruokaakin maksaa. Maksoin siinä vaiheessa myös opintolainoja, eli käteen ei oikeesti hirveesti jäänyt. Mies vaan sanoi voi, voi, tätä tämä perhe-elämä on. Onneksi sitten oli aika nopeasti vuorossa talon pikkujoulut ja ihan viime hetkellä mies ehdotti että jäisin kotiin, koska hänen pitää tietenkin mennä edustamaan taloa pomon roolissa. Sattuman satoa, lapset olivatkin äidillään sen viikonlopun ja pääsimme yhdessä juhimaan.
Olin entisen työkaverin kanssa puhuneet tästä muutaman kerran, hän oli myös minun entinen kämppikseni eli tunsi minut hyvin ja kerroin kuinka kallista kaikki on.
Tää mimmihän pikkujouluissa teki temput, hänen ns moraali ei muutenkaan ole kovinkaan korkea. Joka ei tietenkään vaikuttanut meidän ystävyyteen.
Hän oli etukäteen hommannut videokameran siivouskomeroon, tämä oli sitä aikaa, kun videokamerat olivat oikeesti isoja ja pitivät hyrinää. Pokkana ehdotti meidän esimiehelle eli mnun avomiehelleni pikaista käyntiä komerossa. Videonaururi siellä valmiiksi jo kuvasi kun olivat sinne saapuneet ja sitten tämä työkaveri vielä oli nakittanut yhden toisen muka tulemaan vahingossa komeroon muutama minuutti heidän menon jälkeen. Komero on siis oleskeluhuoneen käytävän ensimmäinen ovi, eli oleskeluhuoneesta voi hyvin nähdä kuka sinne menee.
Yllättäjä yllätti rysän päältä ja tuli kertomaan mulle, mä menin komeroon ja siellä ystäväni selitti mitä on käynyt. En tietenkään uskonut mitään ja menin kumppanini luo, joka tietenkin kielsi kaiken. Mä olin ihan sekaisin kaikesta ja meninkin yhden työkaverin luo yöksi.
Seuraavana päivänä tämä työkaverini tuli paikanpäälle ja selitti mitä hän on tehnyt ja miksi. Myös kylään tuli muitakin jotka olivat harrastaneet pikajuttuja komerossa kumppanini kanssa, eli tämä ei ollut mikään uusi juttu. Mä olin ihan kysymysmerkkinä, joten päätettiin että mennään kaksin pomon luo juttelemaan maanantaina ja näin tehtiin. Tässä vaiheessa kun toinen silmät kirkkaana sanoi minulle ei ole mitään tehnyt ja tämän jälkeen toinen ottaa videonauhan eteen ja näyttää todistusainekset, oli kaikkien pakko uskoa.
Työkaveri oli nähnyt pomon ennenkin leikkinyt tyttöjen tunteilla ja selvästi vaan käytti mua hyväksi. Päätti tehdä hyvän työn ja kiitos siitä.
Vinkki ! Säännöistä pitää sopia ennen kun muuttaa yhteen. Hölmöähän se on jos ei joskus viitsi muutamaa tuntia silloin tällöin olla, varsinkin samalla aamulla viedä, ei ole suuri juttu. Mutta minä en olisi edes muuttanut yhteen ennen kuin nämä asiat olisi selvitetty etukäteen, tehty sopimus käytännön asioista.
Ehkä muutitte liian nopeasti yhteen? Varhaisia heräämisiä ja päiväkotiaikaa on teidän tapauksessa edessä vielä useita vuosia. Tavallaan ymmärrän että alle 3-kymppinen mies ei pysty tuohon kuvioon kun lapset ei ole omia.
On miehiä, joilla on tarpeeksi suuri sydän ihan oikeasti "toisen lasten" rakastamiseen. Ei niitä nyt liiaksi ole, mutta on kuitenkin. Miksi koittaa rakentaa mitään tuollaisen puolittaisen tyypin kanssa? Ei kannata.
Meille oli alusta lähtien selvää, että molempien lapsista tulee yhteisiä.Eihän homma voisi mielestäni toimia millään muulla tavalla. Keskinäinen rakkaus ja kunnioitus, arjen jakaminen ja myös omien harrastusten salliminen ovat avainsanoja ainakin meillä. Myös käytäntöä.
Tälläisissä ketjuissa katkerimmat ja ahdasmielisimmät ihmiset esiin suokoloistaan. Kakkaa lentää ja rankasti.
[quote author="Vierailija" time="06.09.2013 klo 10:24"]
[quote author="Vierailija" time="05.09.2013 klo 23:13"]
Miehelläsi ei ole mitään velvollisuutta huolehtia sinun lapsistasi. Hän on oikeassa siinä, että hänellä on lapsettoman vapaus ja toivon hänen pitävän siitä kiinni. Olisit valinnut itsekin lisääntymiskumppanisi paremmin niin olisi sinullakin vielä oikeaan perheeseen mahdollisuus, sitähän teidän edustamanne viritelmä ei ole.
[/quote] Touché!
[/quote]
1800-lukua. Vittu kun tälläisiä ihmisiä on vielä olemassa. Touce my ass.
Minusta nyt olisi miehen vain valittava, että aikooko olla tiedän kanssa "oikea perhe" jossa molemmat aikuiset kantavat yhdessä vastuun lapsista ja kodista vai eroatteko. Miten ihmeessä olet päästänyt jonkun ihmisen kotiisi ja lastesi elämään noin kevyin perustein?